Kuinka paljon synnytyksenne sattui?

Erittäin paljon. En tiedä tuliko kakkaa, tuskin. Mutta trust me, se asia ei todellakaa ollut päällimmäisenä mielessä.

 

Yksi synnytys takana. Raskausmyrkytyksen takia kalvot puhkastiin ja ballongilla koitettiin käynnistää. Vuorokauden päästä laitettiin tippaan. Elämäni kivuliain kokemus, vaikka kipukynnys on korkea. Supistukset veivät lähes tajun enkä supistusten välillä ollut enää tässä maailmassa. Epiduraali aiheutti kauheat tärinät ja loppui juuri ennen ponnistusta. Ihana kätilökin vaihtui juuri ennen ponnistusta todella inhottavaksi eukoksi, joka jätti todella huonot fiilikset synnytyksestä. Komenteli vain eikä kuunnellut ollenkaan minua vaan alkoi heti uhkailemaan lisäkivulla ja imukupilla. Piti pysyä tietyssä asennossa ja sukat oli pakko pitää jalassa, vaikka tahdoin niistä eroon. Ponnistusvaihe oli kuitenkin 12min ja selvisin ilman repeämiä. Ja kakkahan sieltä ennen lasta tuli

 

Otsikkoon: Paljon vähemmän sattui, mitä tämän viisaudenhampaan poiston aiheuttama kuivakuoppa. :O
Olen monena iltana/yönä itkenyt kivun kanssa, ihan oikeasti itkenyt.

 

Ekasta synnytyksesta on jo aikaa etten sitä enää niin muista mutta viimeisin synnytyskokemus on kolmen viikon takaa ja aika tuoreena mielessä...

Käynnistettiin kalvojen puhkaisulla raskausmyrkytyksen vuoksi. Hyvin käynnistyi, puolen tunnin sisällä alkoivat kivuliaat supistukset. Ilokaasua hengittelin, epiduraalista olinkin sanonut etten sitä halua. Jotain kohdunkaulan puudutetta toivoin, mutta ei ilmeisesti ehditty laittaa, koko homma oli ohi reilussa kahdessa tunnissa.
Kakka tuli ennen vauvaa, meilläpäin ei tehdä mitään tyhjennyksiä ennen synnytystä. ( Olis ehkä ollut kiva, vatsa ei suostunut toimimaan vieraassa paikassa, inha alkaa synnyttämään siinä sitten ) Kätilö taisi tokaistakin että nyt on tullut kaikki kakka, seuraavaksi tulee sitten vauva..

Sattui aivan sairaasti jossain vaiheessa, sen vuoksi vedin pään ihan sekaisin ilokaasun kanssa. Se oli mulla ihan toimiva kivunlievityskeino, olin aivan muissa maailmoissa koko avautumisvaiheen ajan. Ainoa huono puoli oli pahoinvointi, oksensin sen jälkeen kun kaasu laitettiin tulemaan täysillä. Eli oksupussi/ämpäri on hyvä olla vieressä. Kaasun teho taisi riittää ponnistusvaiheen ajankin, ei ainakaan mitään mielikuvaa kivusta vaikka maski piti laittaa pois kun alettiin ponnistamaan. Ponnistaessa usko meinasi loppua kesken, sanoinkin kätilölle että en jaksa, ei tää synny.. Mies ja kätilö tsemppasi kovasti ja sain vauvan sieltä puristettua ulos. Kokonaiset kaksi tikkiä tarvittiin repeämiin.

Ei mikään kauhukokemus, mutta olen silti tyytyväinen että lapsiluku on nyt täynnä eikä tarvi enään tuohon hommaan ryhtyä

 

Eka synnytys käynnistettiin cytoteceilla, ihan helvetillinen kokemus kaikin puolin. Ponnistusvaihe sentään oli kivuton, kiitos epiduraalin, enkä tuntenut kipua kun repesin ja lääkäri leikkasi välilihaa (imukuppiavusteinen synnytys). En myöskään tuntenut mitään ponnistamisen tarvetta, katselin monitorista milloin tulee supistus ja pitää ponnistaa. Synnytyksen kesto 24h josta vajaat 2h ponnistusvaihetta. Sitä ennen olin toki kärvistellyt niissä kivuliaissa mutta tehottomissa, välillä pariksi tunniksi lakkaavissa supistuksissa kaksi vuorokautta.

Toka synnytys yritettiin käynnistää cytoteceilla mutta ne ei saaneet mitään aikaan, lopulta synnytys käynnistyi itsekseen kun lääkäri vähän pyöritteli kalvoja sisätutkimuksen yhetydessä. Sattuihan se ihan vitusti, mutta kipu oli siedettävää niin kauan kuin sain olla jalkeilla. Sen jälkeen kun jouduin käyrille makaamaan, pyysin epiduraalin koska paikallaan ollessa ja makuuasennossa kipua oli paljon vaikeampi sietää. Synnytys kesti n. 5h josta ponnistuvaihetta minuutti-pari, vauva tuli siis ihan parilla ponnistuksella. Selvisin yhdellä tikillä, eli en juurikaan revennyt. Oli helppo synnytys, jäi hyvä fiilis.

Ja kakkaa kai tuli vähän molemmilla kerroilla Ei sitä siinä ehtinyt ajattelemaan.

 

Supistukset ok niissä synnytyksissä joissa vedet menivät jo kotona tai puhkaistiin kalvot. Yksi synnytys, jossa vedet ei menneet, kätilön mukaan kalvot puhki jo, ja ihan todella kipeänä voihkin että kaikki ei ole nyt niinkuin aiemmin. Tuntui pahalta se kivun vähättely, aiemminhan en ollut sitä vähättelyä kokenut kun kivutkin olivat hallittavissa. Ponnistusvaihe teki tiukkaa sekin, mutta kun lapsi liikahti niin sitten olikin yhdellä työnnöllä ulkona vedet niskassaan.

Muutoin vertaisin kuukautiskipuihin omalla kohdallani avautumiskipuja.

Ponnistusvaihetta en voi kuvata muuksi kuin matkaksi kohti lapsen kohtaamista - riippuu asenteesta miten sen kivun tulkitsee. Itse tulkitsin jokaisen supistusaallon mahdollisuutena saada oma vauva lähemmäs näkösälle ja pian syliin.

 

Ekassa sattui supistukset, paljon. Ja kesti ihan riittävästi, oksensin ja supisti ja oksensin ja supisti.. Lopulta halusin epiduraalin ja se oli taivas ( vaikka olin päättänyt että sitä ei ikinä mulle laiteta).
Toisessa alkoi hyvin verkkaisesti, ei juuri tuntunut. Sitten pysähtyi ja olisi lähetetty kotiin mutta kun aamuksi oli jo käynnistys, niin hissillä alas synnytsty saliin. Siellä noin 10 min ihan kauheita supistuksia, aukesin tuossa ajassa 6cm. Pyysin apua ja kätilö lähti kaapille hekemaan kohdunkaulan puudutusta, jota en koskaan saanut, kun olin sillä välillä auennut 5cm ( siis kun kävi lääkekaapilla) ja vauva jo tulossa.
Kolmas oli kivuton ( täysin) koko avautumisvaiheen. Ponnistus oli sitten ainoa kerta, kun sattui. Vaan olihan pojalla painoa yli 4,5 kg ja päänympärys 39 cm.
Ekasta leikattiin väliliha, en aristanut tillejä. Toisista tuli pieniä repeämiä joihin pari pintatikkiä.

 

Synnytys kesti 8 tuntia. En ehtinyt saamaan kivunlievitystä, avautumisvaihe sattui todella paljon, ponnistusvaihe ei niinkään. 2. asteen repeämä, väliliha leikattiin, toisesta häpyhuulesta katkesi verisuoni ja siihen tuli jumalaton mustelma ja turvotus. Sain kyllä joo peräruiskeen, suurin osa meni pönttöön, mutta muistan että ponnistuksen yhteydessä tuli vetistä paskaa ainakin kaksi kertaa ja kuset päälle. Inhottavaahan se on kusta ja paskoa kun oma mies kattelee vieressä, mut minkäs teet.

 

Pahin kipu mitä olen kokenut. Ilokaasu auttoi kohtalaisen hyvin ja eka kerralla sain epiduraalin, seuraavilla spinaalin. Ilman puudutusta en olis selvinny (tai siltä ainakin tuntui). Eka kerralla laitoin itse vesiperäruiskeen. Seuraavilla kerroilla en saanut peräruisketta vaikka pyysin. Ponnistusvaiheessa tuli hiukan ulostetta mutta kätilö pyyhki sen vaivihkaa pois. Eka ja toka kerralla sain n. 5 tikkiä. Kolmannella en revennyt ollenkaan. Epparia ei ole tehty.

Tsemppiä raskauteen ja synnytykseen. Jokainen kokee synnytyksen eri tavalla joten etukäteen ei kannata liikaa miettiä.

 

Voi vitsi tää oli just se ketju mitä mun kannatti alkaa lukemaan nyt kun synnyttämään voi tulla lähtö koska vaan!
No joo, kolmas kerta jo ettei se kuva nyt pelkästään tän ketjun perusteella tule )!

 

Voi vitsi tää oli just se ketju mitä mun kannatti alkaa lukemaan nyt kun synnyttämään voi tulla lähtö koska vaan!
No joo, kolmas kerta jo ettei se kuva nyt pelkästään tän ketjun perusteella tule )!

Muista se, että jokainen synnytys on omanlaisensa

 

Synnytys kesti vajaa 11 tuntia. Muutama tikki tuli, ei paha mutta häntäluun murtuminen sattui ihan SAATANASTI ja KAUAN. Supistukset sattui alusta asti ihan kamalasti, ja aläselkään sattu loppusynnytyksessä monta tuntia ihan helevetisti. Ennen kuin sain sen epiduraalin. Minä myös oksensin, supistelin, oksensin jne. koko synnytyksen ajan. Tulevan isän tehtävänä olikin vain ojennella yrjölaaria ja vesilasia supistusten välillä.
Kakkapapanoita tuli ponnistaessa, koska en ollut mitenkään varautunut synnytykseen lähtöön. Eikä mulle tarjottu peräruisketta, enkä tiennyt sitä pyytää. Olin tosi monta kuukautta kipeä tuon häntäluun takia. Välillä vihlos kävelylenkin jälkeen ja oli vaikea istua sitten, vaikka synnytyksestä oli monta vuotta.

 

Muista se, että jokainen synnytys on omanlaisensa

Jeps!eipä sitä loppupeleissä tiedä mitä on edessä!
Kaksi edellistä ollut suht helppoja ja nopeita joten siltä osin tää kolmas vois noudattaa samaa kaavaa!
Eka kesti 2 tuntia ja toinen 6.
Mutta on tässä jo se etu et vähän tietää et mitä haluaa ja mitä ei ainakaan halua jos kaikki menee suht normaalisti!

 

Eka syntyi sektiolla, toisen synnytys kesti 9,5h enkä silti ehtinyt saada kuin ilokaasua. Ei silti mikään hirvittävä tai kivulias kokemus, kolmas...fyysisestä kivusta en muista, henkinen kipu oli niin kamala. RV 24 ja kuollut vauva. Neljäs oli salamatapaus, 3h ja nyytti oli sylissä. Taaskaan ei ehditty lääkitä.

Jännä muuten miten synnytykset sopi hyvin lasten luonteisiin :-D ensimmäinen pyrkii pääsemään mahdollisimman helpolla itse kaikesta, toinen puskee vaikka läpi harmaan kiven ja kolmas on vauhtihirmu

 

Poika oli jumissa olkapäästä joten lääkäri laittoi käden mun sisään auttaakseen sitä tulemaan ja se oli ainoa kerta kun oikeasti valitin että nyt sattuu ja käsi vittuun sieltä..

Se käsihänä oli jo vitussa. Sitä muuten kutsutaan myös fistaukseksi, senkin kinky

 

48h kesti, lievityksenä epiduraali. Sitä ennen kivut siedettäviä.
2. asteen repeämät, paljon tikkejä, mutta parani tosi nopsaan. Istuin jo sairaalassa ihan hyvin, eikä kipulääkkeitäkään tarvinnut viikkoa pidempään.
Ensin tyhjeni suoli, sitten tuli vauva. Pikkujuttu, kätilöt nähneet moista päivittäin. Täällä ei ole tapana antaa peräruisketta ennen synnytystä.

Toinen synnytys edessä muutaman viikon sisällä. Toivon, että saan yhtä hyvän kokemuksen kuin ekalla kertaa, kesto vaan voisi vähän lyhentyä

 

1. 5h, pari tikkiä, ilokaasu (ei apua) ja epiduraali, en todellakaan kestänyt kipua ilman lääkitystä (sain kun olin 1cm auki), paska luultavasti tuli, ponnistusvaihe kamala (olin varma, että olen revennyt joka puolelle).

2. 3h, ei vammoja, ilokaasu (ei apua) ja epiduraali (kun 2cm auki), ilman lääkettä en olisi kestänyt enää sekunttiakaan, paska luultavasti tuli, ponnistusvaihe helppo ja voimauttava.

 

Eka syntyi sektiolla, toisen synnytys kesti 9,5h enkä silti ehtinyt saada kuin ilokaasua. Ei silti mikään hirvittävä tai kivulias kokemus, kolmas...fyysisestä kivusta en muista, henkinen kipu oli niin kamala. RV 24 ja kuollut vauva. Neljäs oli salamatapaus, 3h ja nyytti oli sylissä. Taaskaan ei ehditty lääkitä.

Jännä muuten miten synnytykset sopi hyvin lasten luonteisiin :-D ensimmäinen pyrkii pääsemään mahdollisimman helpolla itse kaikesta, toinen puskee vaikka läpi harmaan kiven ja kolmas on vauhtihirmu

Tämä on muuten totta! Esikoiseni on erittäin omaehtoinen ja tietää itse parhaiten, mitä haluaa tai tarvitsee. Aikuista uhmaa viimeiseen saakka, jossei ole samaa mieltä jostain. Niinpä hän syntyikin laskeutumatta, kiinnittymättä, yliaikaisena kiireellisellä sektiolla. Kaksi käynnistystä ei tehnyt mitään; lapsi vaan lillui tyytyväisenä kohdussa. ;D Sitten kun syntyi, rääkyi niin kauan että sai kunnolla maitoa (ei auttaneet ternimaitotippaset vaan korviketta piti antaa) ja sitten nukahti. Alkoi rytmittää syömisen heti alusta itse, olikohan 3h välein. Huvitti kun lääkäri sanoi "voitte sitten herätellä häntä syömään", koska ei tarvinnut herättää kertaakaan: poika kyllä teki selväksi, milloin oli nälkä.

Itse kysymykseen: yhtään supistusta en tuntenut synnytyksen aikana, mutta sektiokivut olivat aika inhottavat. Kyllä nekin kesti, kun sai morfiinia takapuoleen.

 

Esikoisen synnytys kesti 4t20min. Avautumissupistukset olivat älyttömän kivuliaat ja intensiiviset. Sairaalaan kun mentiin olisin heti ottanut kivunlievitystä, mutta kohdunsuu oli jo täysin auki, niin oli liian myöhäistä ainakin epiduraalille. Ja sitten aivan maagisesti kaikki kivut katosi, ja ponnistusvaihe oli täysin kivuton; alapää oli kuin olisi täysin puudutettu, en kuitenkaan ottanut mitään kipu- tai puudutusaineita. En repeytynyt lainkaan.

Toinen synnytys kesti 4,5 tuntia. Supistukset eivät olleet kivuliaita, ei lainkaan kuten ensimmäisessä synnytyksessäni, mutta epämukavia olivat. Pahimmalta tuntui kun vauvan pää syntyi, mutta ei sekään suoranaisesti ollut kivuliasta. En ottanut mitään kivunlievitystä. En tälläkään kertaa repeytynyt.

 

Mulla käynnistettiin hepatoosin takia 36+4, oli nopee synnytys (supistusten alusta siihen et poika oli maailmassa 3 h). Supistelut sattui tosi paljon, ponnistus oli helppoa. Ei ehditty muuta kivunlievitystä antaa kuin ilokaasua. Otin peräruiskeen kun kätilö sitä suositteli, joten se meni siististi. Pieni repeämä tossa emättimen etureunassa (poika tuli jotenkin käsi ojossa maailmaan). Ei jääny pelkoja vaikka sattuikin, nyt viikoilla 19 eli pitäs vielä uudestaankin toi kokea .

 

eka 12h ponnistusvaihe 19min tikkejä tul imuutama. epiduraal iväärään kohtaa, tippa liian kovalla. eli kipuja oli ja paljon .oksensin ja tärisin. siinäpä muistikuvat synnytyksestä. en halunnu miettiä koko tapahtumaa pitkiin aikoihin ja olin varma että meille ei tule toista lasta.. nyt tulossa jo kolmas

toinen. pelkopolin kautta. 11h ponnistusvaihe 15min ei tikkejä puudutus onnistu hyvin ja sai nlevättyä ku vaikutti, ponnistusvaiheeseen loppu puudutus... ja sen kyllä huomas.

 

Avautumisvaihe kesti 20h ja ponnistusvaihe 1,5h. Vedet menivät jo 13 tuntia ennen kuin avautumisvaihe kunnolla alkoi.

Kyllähän se tuntui, melko samalta kuin todella pahat kuukautiskivut ja välillä tuli kuumehorkan tapaista tärinää. Sain kivunlievitystä, kun pyysin. Ensin vain Buranaa ja suosituksen mennä kuumaan suihkuun. Sitten sain jonkin pistoksen, mutta siitä tuli todella huono olo, joten ilokaasua minulle ei edes tarjottu. Kokeilin myös lämmitettyä tyynyä ja peittoa, keinutuolia, jumppapalloa ja mangneetteja, mutta noista ainoastaa kuuma tyyny ja peitto sekä keinutuoli vähän auttoivat. Epiduraalin aikana pystyin nukkumaan, mutta sekin loppui ennen ponnistusvaihetta.

Koska lapsella oli käsi poskella, jouduttiin käyttämään imukuppia ja vaikka välilihaa leikattiin, tuli myös repeämiä emättimeen.

Ei tehty suolihuuhtelua, koska minulla tuli avautumisvaiheen aikana juostua vessassa. Saattoi sitä ponnistusvaiheen alussa jotain tulla, mutta en tarkemmin muista.

Nyt alkaa aika kultaamaan muistot tuosta, mutta meni ainakin kuukausi meni ennen kuin pystyin muistelemaan synnytystä ilman ahdistavaa oloa ja kyyneleitä.

 

Mulla on takana kaks helppoa luomusynnytystä. Kumpikaan ei sattunut juurikaan, ekasta tehtiin eppari ja se kirpaisi kun ennen ompelua tuikattiin puudutuspiikki välilihaan.

 

[QUOTE="joo";28298399]Tämä on muuten totta! Esikoiseni on erittäin omaehtoinen ja tietää itse parhaiten, mitä haluaa tai tarvitsee. Aikuista uhmaa viimeiseen saakka, jossei ole samaa mieltä jostain. Niinpä hän syntyikin laskeutumatta, kiinnittymättä, yliaikaisena kiireellisellä sektiolla. Kaksi käynnistystä ei tehnyt mitään; lapsi vaan lillui tyytyväisenä kohdussa. ;D Sitten kun syntyi, rääkyi niin kauan että sai kunnolla maitoa (ei auttaneet ternimaitotippaset vaan korviketta piti antaa) ja sitten nukahti. Alkoi rytmittää syömisen heti alusta itse, olikohan 3h välein. Huvitti kun lääkäri sanoi "voitte sitten herätellä häntä syömään", koska ei tarvinnut herättää kertaakaan: poika kyllä teki selväksi, milloin oli nälkä.

Itse kysymykseen: yhtään supistusta en tuntenut synnytyksen aikana, mutta sektiokivut olivat aika inhottavat. Kyllä nekin kesti, kun sai morfiinia takapuoleen.[/QUOTE]

Mäkin jotenkin allekirjoitan tän. Vanhin, jonka synnyts ( ja osotus) oli haastavat, on ihana ja kunnollinen, muualla, mutta uhma- teini-ikä oli kotona ihan kauheita. Kaikessa yritti tehdä niin kuin hän haluaa. Toinen, jonka synnytys ei ensin edennyt ja tuli sitten hetkessä, kivuliaasti ja kerta rysäyksellä on eelleen haavelija ( oli muuten 2 vko yli), joskus tuntuu että on saamaton vätys mutta osaa aina yllättää, yht äkkiä onkin homma hoidettu. Kolmas jonka synnyts oli helppo ja just laskettunapäivä on yhä iso kokoinen, täsmällinen, huolellinen ja säntillinen poika. Helppo kun mikä, edelleen. Ja nuosinkin on siis jo lukiossa.
Eli odotus ja synnytys on mulla kuvannut sitä, mikä tuleman piti.

 

Mulla käynnistettiin synnytys, ekana tippa ja sitten kalvojen puhkaisu. Supistukset alkoivat todella voimakkaina, kipu oli lamaannuttava. En kyllä osannut aavistakaan, että niin suurta kipua voi ihminen tunteakaan. Eipä siinä voinut muuta kuin olla paikallaan (pienempien supistuksien aikaan halusin liikkua) ja mennä kivun mukana. Ajatuksissa oli vain kipu, äiti ja Jumala.

Onneksi sain epiduraalin, joka vei kaiken kivun mennessään. Synnytys ei montaa tuntia kestänyt ja ponnistusvaihe oli helppo ja kivuton. Väliliha leikattiin ja kakkaa ei tullut parin päivän syömättömyyden, sekä suolen tyhjennyksen vuoksi. Pissa kyllä tuli.

Vaikka tuo käynnistetty synnytys olikin todella kivulias, niin plussana oli nopeus ja loppuvaiheen kivuttomuus. Toivuin synnytyksestä nopeaan tahtiin. Istuminen onnistui helposti ja parin päivän päästä. Ja mitään jälkikipuja ei ollut.