Mies kävi juhlimassa.. ikäviä asioita.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kysymys tännekin
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
[QUOTE="popsu";23833511]mikä siinä saattamisessa on pahaa, siis jos pusua ei olisi tapahtunut.[/QUOTE]
Minusta "pahaa" on kaikki, mitä

a) ei tekisi oman kumppaninsa nähden
b) ei tekisi miespuolisen kaverinsa kanssa (tai nais- jos naisista puhutaan)

Mies tuskin olisi lähtenyt saattamaan naista jos oma vaimo olisi ollut näkemässä, ja yhtä epätodennäköisesti hän olisi lähtenyt saattamaan miespuolista tuttavaa tunnin matkan päähän. Molemmat ehdot siis täyttyvät, joten asiassa on ollut takana myös seksuaalisia viritteitä ja sellaisia asioita, jotka pitää omalta puolisolta salata = pahaa.
 
Tuota lähinnä tarkoitinkin. Jos suhde on junnannu paikoillaan jo hetken tovin, on kynnys taatusti alhaisempi pettämiseen.

Ei mies tarvitse mitään syitä pettämiseen, kuten ei nainenkaan. Riittää, että seksiä on tarjolla. Naisistakin hyvin suuri osa pettää kun sopiva mies ja sopiva tilaisuus tulee kohdalle. Totta kai pettäjä keventääkseen omaatuntoaan puolustelee tekoaan muista ihmisisitä johtuvilla syillä.
 
En tivannut muilta juhlijoilta, enkä heidän vaimoiltaan. Vaan sain miehen kaverilta viestin, jossa minulle kerrottiin naisista.

Kaveri ei todellakaan tee kaverille noin. Jos tuo pitää paikkansa, niin seuraavassa saunaillassa kyseisellä "kaverilla" on oluttölkki poikittain anuksessa. Jos edes pääsee mukaan.

Ap turhaan vauhkoaa "salailusta". Olisit tyytyväinen, että miehesi on fiksu. Vain idiootti alkaisi heti antamaan täydellistä raporttia mitä vieraiden naisten kanssa tapahtui. Varsinkin kun ilmeisesti ei tapahtunut mitään kovin merkittävää. Parempi pitää suu kiinni, koska jälkikäteen kuultuna asioista voi saada väärän kuvan. Kuten nyt on käynyt.
 
[QUOTE="mies";23833550]Ei mies tarvitse mitään syitä pettämiseen, kuten ei nainenkaan. Riittää, että seksiä on tarjolla. Naisistakin hyvin suuri osa pettää kun sopiva mies ja sopiva tilaisuus tulee kohdalle. Totta kai pettäjä keventääkseen omaatuntoaan puolustelee tekoaan muista ihmisisitä johtuvilla syillä.[/QUOTE]

Rankkaa yleistystä. Olet tainnut saada siipeesi pahasti ?
 
Tärkeätä tässä on se, kannattaako antaa mahdollisen yksittäisen, ajattelemattoman hairahduksen ja mustasukkaisuuden myrkyn pilata kaikki. Tehtyä ei saa tekemättömäski ja sen pitkällisestä vatvomisesta on vain haittaa. Aivan eri asia on silloin jos jollakulla on salasuhde, jossa on pettänyt useamminkin.
 
[QUOTE="mies";23833550]Ei mies tarvitse mitään syitä pettämiseen, kuten ei nainenkaan. Riittää, että seksiä on tarjolla. Naisistakin hyvin suuri osa pettää kun sopiva mies ja sopiva tilaisuus tulee kohdalle. Totta kai pettäjä keventääkseen omaatuntoaan puolustelee tekoaan muista ihmisisitä johtuvilla syillä.[/QUOTE]

Ei toki aina tarvitsekaan. Mutta mun mielestä on selvää että jos kotona ei esim. seksiä heru on sitä silloin helppo hakea jostain muualta, tai jos tietää että kotona odottaa akka kaulimen kanssa vieraista naisista tivaten, menisin itsekin mieluummin jonnekin muualle yöksi :laugh:
 
[QUOTE="hah";23833535]Laitappa lähde.[/QUOTE]

Kyllä tuon suuntaisia tutkimuksia on tehty, mutta oli kyllä pikkasen yli nuo prosentit. Ja tutkimukset ei ehkä olleet niin tieteellisiä kuin voisivat olla. Mutta on tuossa faktaa, näin se vaan kyllä menee. Miehistä lähti ehkä 70 prosenttia, naisista tosi harva. Tarviipa tarkistaa jostain.

Omasta puolesta voin sanoa, että en edes kuvittele että pystyisin sanomaan kaikille houkutuksille ei. Joten pysyn sitten poikamiehenä. Tottakai tässä on omat heikkoutensa, mutta se on toinen juttu.
 
Ei toki aina tarvitsekaan. Mutta mun mielestä on selvää että jos kotona ei esim. seksiä heru on sitä silloin helppo hakea jostain muualta, tai jos tietää että kotona odottaa akka kaulimen kanssa vieraista naisista tivaten, menisin itsekin mieluummin jonnekin muualle yöksi :laugh:

tämäkään ei aina pidä paikkaansa, ei ainakaan meillä pitänyt
 
Alkuperäinen kirjoittaja isoäiti mölykylästä;23833376:
tuo lause kun miehesi sanoo: ettet ole siihen koskaan luottanut, kertoo kaiken. eli syyllistää sinua. eli kyllä siellä muutakin kuin pikku pusu on tapahtunut. kokemuksesta tiedän.

Tämä on niin totta kuin olla ja voi. Silloin aina syytetään toista ja yritetään kääntää asiasta pois kun on peiteltävää. Minulla myös kokemusta tästä, ei pettämisen suhteen vaan mihen valehtelun. Tiesin aina kun mies ei kertonut totuutta tai valehteli kun tuli lause et , "mut teethän sinäkin...." jatoinen oli, et " mut sä sanoit...."
 
Rankkaa yleistystä. Olet tainnut saada siipeesi pahasti ?

En ole itse pettänyt koskaan, mutta vaikean eron jälkeen oli suhteita naimisissa oleviin naisiin. Näin siksi, että varatut suostuivat helposti sänkyyn ja kaipasin läheisyyttä ja seksiä. Ihastuneena kuvittelin myös, että olisi mahdollisuuksia vakavampaankin suhteeseen. Nämä naiset myös saattoivat valehdella, että tunteet omaa miestä kohtaan ovat kuolleet, eikä kotona ole enää seksiä.

Kerran kun eräs naisista jäi kiinni hänen miehensä soitti minulle, eikä heillä hänen mukaansa ollut mitään ongelmia, eikä eroa tulossa, vaikka nainen oli minulle niin sanonut. Seksiäkään ei pitänyt olla, mutta mies kertoi naisen olevan hänelle raskaana.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Epäsinisilmäinen;23833548:
Minusta "pahaa" on kaikki, mitä

a) ei tekisi oman kumppaninsa nähden
b) ei tekisi miespuolisen kaverinsa kanssa (tai nais- jos naisista puhutaan)

Mies tuskin olisi lähtenyt saattamaan naista jos oma vaimo olisi ollut näkemässä, ja yhtä epätodennäköisesti hän olisi lähtenyt saattamaan miespuolista tuttavaa tunnin matkan päähän. Molemmat ehdot siis täyttyvät, joten asiassa on ollut takana myös seksuaalisia viritteitä ja sellaisia asioita, jotka pitää omalta puolisolta salata = pahaa.

mun mielestä asian merkitys kyllä muuttuisi jos oma nainen olisi paikalla. totta kai silloin olisi erittäin törkeää lähteä toisen naisen kanssa jonnekkin jos oma nainen olisi paikalla.
Itse naisena saattaisin yhtälailla saattaa tyttökaverini kuin jonkun miespuolisen, miesten tekemisistä en toki tiedä. ja niin. no. mun mielestä on vaan kummallista että pelkkä saattaminen olisi jotenkin paha asia, mitä väliä sillä on vaikka ollaan juteltu pitkään ja vaikka olisi pientä latausta ollutkin. se on normaalia, jos mitään ei edes tapahdu
 
Alkuperäinen kirjoittaja juuri näin;23833602:
Tämä on niin totta kuin olla ja voi. Silloin aina syytetään toista ja yritetään kääntää asiasta pois kun on peiteltävää. Minulla myös kokemusta tästä, ei pettämisen suhteen vaan mihen valehtelun. Tiesin aina kun mies ei kertonut totuutta tai valehteli kun tuli lause et , "mut teethän sinäkin...." jatoinen oli, et " mut sä sanoit...."

Varmaan totta, mutta se kääntöpuolikaan ei niin kaunis ; Kuinkahan moni suhde on kaatunut siihen, että toinen puoliso jatkuvasti epäilee/syyttelee/tivaa/etsii merkkejä ilman mitään oikeaa syytä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja juuri näin;23833602:
Tämä on niin totta kuin olla ja voi. Silloin aina syytetään toista ja yritetään kääntää asiasta pois kun on peiteltävää. Minulla myös kokemusta tästä, ei pettämisen suhteen vaan mihen valehtelun. Tiesin aina kun mies ei kertonut totuutta tai valehteli kun tuli lause et , "mut teethän sinäkin...." jatoinen oli, et " mut sä sanoit...."

joo, mun mies lähti aina juhlimaan eri paikkakunnalle, ei siis jäänyt tänne, koska tiesi, että täällä joku kuitenkin näkee ja kertoo. jo siinä vaiheessa haistoin, että jotain on nyt tapahtumassa. mies kielsi ja kielsi ja samalla syyllisti minua siitä, että en luota mieheen. ja suuttuneena karjui, että joskus haluaa olla yksn, ja eikä silloin ole nainti mielessä. no eihän siinä auttanut kuin odotella, etä kyllä jotain sattuu, mikä sitten jättää ukon nalkkiin. ja niin siinä kävi. kännykkääni tuli viesti, että miten kivaa oli ollut maata mieheni kanssa ja haaveilla kivoja. miehen kännyyn tuli samana päivänä viesti: kaipaan sinua, ja sinun matalaa ääntäsi. miten oli kiva maata ja jutella kivoja. ota yhteyttä. en puhunut miehelle mitään näistä. vaan jäin seuraamaan. eipä mennyt monta päivää kun ukko sanoi lähtevänsä parin päivän lomalle. silloin julkaisin tietoni. edelleen kielsi ja keksi selitstä selityksen perään puhuen itsensä pussiin. no lähtö jäi sitten lähtemättä. kuukauden kulutua sitten väkisin läksi. ja silloin lopullisesti jäi kiinni, tavallaan rysän päältä eipä voinut enää kieltää. kotona oli ollut aktiivista seksiä koko ajan ja vapaasti sai mennä, kunnes kävi selville menojen todellinen luonne.
 
Mun mielestä jo pusu on liikaa. Juurikin niin Kuin tuossa joku sanoi että kaikki mitä ei voisi tehdä minun läsnäollessa toisten naisten kanssa ei käy minun poissaollessanikaan.

Mä odotan mun mieheltä 100% rehellisyyttä sillä minä olen päästänyt hänet kaikkein lähimmäksi, me olemme perhe, meillä on lapsia ja me olemme tässä YHDESSÄ! Siitä asti kun aloimme lapsia suunnittelemaan olen vaatinut 100% että mies km uskollinen perheelleen eli minulle ja lapsillemme. Hän tietää että jos hän pettää luottamukseni niin siitä ei ole paluuta. Olen tämän hänelle sanonut. Olen vannottanut että asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä ja suoraan.

Tätä vastaan hän saa tämän kaiken myös minulta. Me emme ole avioliitossa sillä uskon että meidän suhteemme on niin sinetöity kuin se voi olla. Jos jumala on niin hän kyllä tietää meidän rakkauden.

Tästä voi saada käsityksen että olen pirttihirmu tai mies jotenkin tossun alla kytättävänä, mutta asia on päinvastoin. Olemme mieheni kanssa täysin vapaita. Kaiken ydin on kuitenkin perhe. Molemmat juhlimme ja reissaamme yhdessä ja erikseen. Molemmat tietävät vastuunsa. Mitkään sekoilut eivät ole sen arvoisia.
 
Miteni ihmeessä voisin luottaa tuossa tilanteessa mieheen, joka on jäänyt kiinni salailusta juuri. Olettaen, että olen juuri puhelimitse kuullut mökin tapahtumia joltain toiselta ja mies on kiistänyt kotiin tullessaan kaiken tapahtuneen ja ollut kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Kysyttäessäkin on keksinyt valehdella silmät ja suut täyteen, miten on erimökeissä oltu ja vähän pihalla grillailtu yhdessä. Rehellinen ja luottamuksen arvoinen ihminen kertoisi tämän nöyrästi viimeistään tuossa vaiheessa, siis jos ei ole mitään suurempaa salattavaa ja menetettävää. kaikenlisäksi kun kerroit, että keksi syytellä sinua epäluottamuksesta , eli vierittää syyllisyyden niskoiltaan sinulle, haiskahtaa aikalailla pettäjän perus-kommentilta. En luottaisi yhtään.
 
[QUOTE="mies";23833553]Kaveri ei todellakaan tee kaverille noin. Jos tuo pitää paikkansa, niin seuraavassa saunaillassa kyseisellä "kaverilla" on oluttölkki poikittain anuksessa. Jos edes pääsee mukaan.

Ap turhaan vauhkoaa "salailusta". Olisit tyytyväinen, että miehesi on fiksu. Vain idiootti alkaisi heti antamaan täydellistä raporttia mitä vieraiden naisten kanssa tapahtui. Varsinkin kun ilmeisesti ei tapahtunut mitään kovin merkittävää. Parempi pitää suu kiinni, koska jälkikäteen kuultuna asioista voi saada väärän kuvan. Kuten nyt on käynyt.[/QUOTE]

Siis miten niin väärän kuvan, itsekin sanoit että mies on todennäköisesti pettänyt. Ja et hyväksy pettämistä? Eikö silloin puolisolla ole oikeus tietää totuus asiasta niin voi tehdä omat päätöksensä haluaako olla moisen petturin kanssa vai ei. Raukkamaista käydä sen kaverin kimppuun joka on vain ollut suoraselkäinen.

Jos olisi mies ollut heti rehellinen asiasta niin saattaisi olla vielä tilanne pelastettavissa. Jälkikäteen kun saa puoliso tietää asioista kolmansilta osapuolilta, on kyllä luottamus mennyt jo lopullisesti. Päälle vielä nuo syyllistämiset niin eipä kovin fiksua käytöstä ole.
 
Kyllä jotkut halailut ja hyvänyönsuudelmat pitkän ja (ainakin humalaisen mielestä hyvin filosofisen keskustelun jälkeen ovat melko triviaaleja asioita verrattuna rakkaaseen vaimoon ja siihen avioliittoon, ainakin omassa elämässäni.

En ymmärrä kuka tuollaisia asioita raportoi eteenpäin, ilmeisesti ei viinatarjoilu ole pelannut juhlissa.

No, itse antaisin olla vaan. Näitä sattuu pidemmässä suhteessa.
 
[QUOTE="vieras";23834159]Kyllä jotkut halailut ja hyvänyönsuudelmat pitkän ja (ainakin humalaisen mielestä) hyvin filosofisen keskustelun jälkeen ovat melko triviaaleja asioita verrattuna rakkaaseen vaimoon ja siihen avioliittoon, ainakin omassa elämässäni.

En ymmärrä kuka tuollaisia asioita raportoi eteenpäin, ilmeisesti ei viinatarjoilu ole pelannut juhlissa.

No, itse antaisin olla vaan. Näitä sattuu pidemmässä suhteessa.[/QUOTE]

Korjasin, yksi sulku puuttui.
 
[QUOTE="vieras";23834159]Kyllä jotkut halailut ja hyvänyönsuudelmat pitkän ja (ainakin humalaisen mielestä hyvin filosofisen keskustelun jälkeen ovat melko triviaaleja asioita verrattuna rakkaaseen vaimoon ja siihen avioliittoon, ainakin omassa elämässäni.

En ymmärrä kuka tuollaisia asioita raportoi eteenpäin, ilmeisesti ei viinatarjoilu ole pelannut juhlissa.

No, itse antaisin olla vaan. Näitä sattuu pidemmässä suhteessa.[/QUOTE]

Näin minustakin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja isoäiti mölykylästä;23833376:
tuo lause kun miehesi sanoo: ettet ole siihen koskaan luottanut, kertoo kaiken. eli syyllistää sinua. eli kyllä siellä muutakin kuin pikku pusu on tapahtunut. kokemuksesta tiedän.

juuri näin...
 
[QUOTE="marie";23833804]Siis miten niin väärän kuvan, itsekin sanoit että mies on todennäköisesti pettänyt. [/QUOTE]
Missä sanoin miehen pettäneen? Väärä kuva on syntynyt, koska 99% todennäköisyydellä kyse on normaalista hauskanpidosta, josta jälkeenpäin irrotetut yksittäiset jutut saattavat antaa väärän kuvan.

Raukkamaista käydä sen kaverin kimppuun joka on vain ollut suoraselkäinen.

Vasikoimisessa ei ole mitään suoraselkäistä. Jos kaverin mielestä jotakin epäsopivaa on tapahtunut, niin silloin hänen tulisi keskustella asiasta miehen kanssa. Miehen puolison kanssa? Ei koskaan.

Jos olisi mies ollut heti rehellinen asiasta niin saattaisi olla vielä tilanne pelastettavissa. Jälkikäteen kun saa puoliso tietää asioista kolmansilta osapuolilta, on kyllä luottamus mennyt jo lopullisesti.

Tällaisissa kännitoilailuissa rehellisyys on yliarvostettua. Jos kaikki miehet olisivat täysin rehellisiä puheissaan, tulisi avioeroja tuplamäärä ja turhia riitoja vielä enemmän. Todennäköisesti mitään ihmeellistä ei tapahtunut, joten turha sitä on vatvoa ja väkisin tonkia merkityksettömiä yksityiskohtia.
 
[QUOTE="mies";23833525]Ei ne kotiolot paljon vaikuta. Mies on, mitä on. Nainen haluaa olla sinisilmäinen, eikä hyväksy sitä millaisia miehet ovat seksuaaliselta käyttäytymiseltään, koska muuten naisen olisi vaikea rakastaa miestä. Jos nainen pääsisi miehen pään sisään, olisi vain harvoja parisuhteita.

On tehty tutkimuksia, joissa kaunis nainen on laitettu kysymään satunnaisilta miehiltä seksiä. Lähes 100% miehistä suostuu ja nekin harvat jotka eivät suostu, selittelevät pahoillaan esim. etteivät juuri nyt pysty tai, että ovat juuri menossa naimisiin (ja täytyy muistaa, että ehkä noin 5% ihmisistä on homoseksuaaleja). Kun nainen haluaa, miehestä tuntuu, ettei tätä voi jättää pulaan ja että on kunnia asia täyttää velvoitteensa miehenä.[/QUOTE]
Jaahas, mäkin haluan linkin tähän tutkimukseen.

Olen työssä miehisellä alalla ja viettänyt pitkä aikoja ulkomailla, komennus hommissa noiden miesten kanssa. Vallankin Aasiassa. Istunut olen illan ja toisen niin huorabaarissa kuin normaaleissakin jossa paikalliset tulevat tyrkyttämään itseään miehelle...ilmaiseksi tai maksusta.

Ja juu, minun kokemus sanoo että 20-25 % varatuista miehistä sortuu varmasti. Joko maksulliseen tai sitten ihan vaan elättivarpuseen jota kuskataan kainalossa reissun ajan. Toiset 25% miehistä saattaa kerran hairahtaa/ tai mennä tuollaiselle pusuttelulinjalle kännispäissään - vaan palaavat ruotuu kerran jälkeen. Loput 50% katselee hommaa sivusta. Ok jos paikallisia misuja pörrää siinä pöydässä niin saattavat jutella pitempään heitin kanssa tai tarjota juotavan - mutta siihen se jää. Okei, noit 50% muutama saatta käydä painamassa maksullista salaa - siis kun heillä on tapa jopa hotellihuoneen ovelle tulla koputteleen ja myymään itseään. Mutta en jaksa uskoa että kovin moni.

Ja nuo pahimmat petturit on yleensä vanhempia miehiä tai sitten niitä teiniangstiin kiinni jäänneitä nuorempia joiden mielestä tollanen toilailu on jotenkin siistiä. Ulkomailla kun on niin helppoa kun kiinni jäämisen riski on minimaallinen.


JA mulla on tuntumaan, kunnolla.

Ja tää on
 

Yhteistyössä