Mies salailee asioita :(

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Mieheni on jäänyt kiinni useamman kerran asioiden salailusta ja totuuden pimittämisestä.
Viimeisin case on, kun hän tutustui aikanaan exänsä kautta hyvin suljettuun kaveriporukkaan, joiden kanssa he viettivät aikaa yhdessä säännöllisesti. Tämä yhdessäolo on yhteisiä viikonloppuja tiiviissä porukassa, kimppasaunoja, nuotion ääressä istumista, yhteistä tekemistä, alkoholia unohtamatta. Minä en ole tervetullut osaksi tätä porukkaa, se tehtiin hyvin nopeasti selväksi heti alkuun.

Miehen kännykkä piippaili koko illan puoleenyöhön asti, mutta hän ei kertonut minulle mitään, luki vain itse wa-viestit ja oli hiljaa. Aikani kysellessäni ja ihmeteltyäni, hän vihdoin kertoi, että hänelle tuli kutsu (heillä oma wa-ryhmä) joulukuulle yhteiseen viikonloppuun. Minua loukkaa, että istuin vieressä, mutta hän salasi asian minulta. En edes tiennyt, että hän edelleen roikkuu samoissa ryhmissä exänsä kanssa. Ei kai kukaan salaa asioita muusta syystä kuin, että hän ei halua minun tietävän?! Välillä tuntuu, että hän elää kaksoiselämää; toisaalta on paljon minun luonani "leikkimässä kotia" ja silloin meillä on omat juttumme ja menomme. Toisaalta hänellä on omat menot ja kaverit exänsä kanssa, joihin minulla ei ole asiaa. Heillä on edelleen yhteinen kotikin (joka toki myynnissä), mutta täysin sisustettuna ja koskemattomana ikäänkuin odottaa toisella paikkakunnalla.

Kerran hän kutsui minua väärällä nimellä ja selvisi, että tuo naishenkilö, joksi minua kutsui onkin työn kautta tuttu nainen ja käyvät yhdessä lounastreffeillä flirttailemassa. Tätäkään ei itse kertonut vaan asiat selviää, jos osaan kysyä oikeita kysymyksiä ja kaivella monta päivää.

Minua on ennenkin huijattu ja pelattu selkäni takana. En haluaisi kokea näin, minulla on paha olla ja koen olevani täysin syrjässä, mutta olemassa silloin, kun miesystäväni niin haluaa. Olenko aivan vainoharhainen, vanhat kokemukseni ehkä nostavat päätään?? Mies on useamman kerran jäänyt kiinni salailusta ja totuuden vääristelystä ja siksi tämä tuntuu niin pahalta.
 
vierailija
Miksi olet suhteessa, jossa sinun on paha olla ja jossa et kirjoittamasi mukaan voi täysin luottaa kumppaniisi? Seksi ei nyt niin hyvää voi olla, että sen vuoksi annat itseäsi kohdella miten sattuu.
 
  • Tykkää
Reactions: AivanSama
Tuntuu niin tutulle. Entinen ystäväni käyttäytyi tuolla lailla useitakin naisia kohtaan ajan saatossa. Hänen naissuhteensa eivät olleet pitkiä, koska jäi kiinni häntäheikkiydestään aina. Hän on pahimman luokan narsisti, patologinen valehtelija, tunnekylmä, myrkyllinen mies. Hänellä on loppujen lopuksi hyvin heikko itsetunto vaikka osaa näytellä muuta. Narsistit ovat hyvin hauskoja ja vakuuttavia seuramiehiä. Sinulla olisi kyllä pitänyt heti hälyttää koska sinut suljettiin alusta asti piirin ulkopuolelle, vaikuttaa että hänellä on koko ajan ollut siellä naisseuralainen, kuten nuo viestittelyt osoittavat

Psykologien ohje on narsistien kohdalla että pakene äläkä pidä mitään yhteyttä jatkossa, äläkä vastaa yhteydenottopyyntöihin

parhaiten heitä loukkaa kun on täydellisen välinpitämätön, kohtele häntä kuin ilmaa

Onnellista tulevaisuutta rehelisen miehen kanssa toivottelen
 
Mieheni on jäänyt kiinni useamman kerran asioiden salailusta ja totuuden pimittämisestä.
Viimeisin case on, kun hän tutustui aikanaan exänsä kautta hyvin suljettuun kaveriporukkaan, joiden kanssa he viettivät aikaa yhdessä säännöllisesti. Tämä yhdessäolo on yhteisiä viikonloppuja tiiviissä porukassa, kimppasaunoja, nuotion ääressä istumista, yhteistä tekemistä, alkoholia unohtamatta. Minä en ole tervetullut osaksi tätä porukkaa, se tehtiin hyvin nopeasti selväksi heti alkuun.

Miehen kännykkä piippaili koko illan puoleenyöhön asti, mutta hän ei kertonut minulle mitään, luki vain itse wa-viestit ja oli hiljaa. Aikani kysellessäni ja ihmeteltyäni, hän vihdoin kertoi, että hänelle tuli kutsu (heillä oma wa-ryhmä) joulukuulle yhteiseen viikonloppuun. Minua loukkaa, että istuin vieressä, mutta hän salasi asian minulta. En edes tiennyt, että hän edelleen roikkuu samoissa ryhmissä exänsä kanssa. Ei kai kukaan salaa asioita muusta syystä kuin, että hän ei halua minun tietävän?! Välillä tuntuu, että hän elää kaksoiselämää; toisaalta on paljon minun luonani "leikkimässä kotia" ja silloin meillä on omat juttumme ja menomme. Toisaalta hänellä on omat menot ja kaverit exänsä kanssa, joihin minulla ei ole asiaa. Heillä on edelleen yhteinen kotikin (joka toki myynnissä), mutta täysin sisustettuna ja koskemattomana ikäänkuin odottaa toisella paikkakunnalla.

Kerran hän kutsui minua väärällä nimellä ja selvisi, että tuo naishenkilö, joksi minua kutsui onkin työn kautta tuttu nainen ja käyvät yhdessä lounastreffeillä flirttailemassa. Tätäkään ei itse kertonut vaan asiat selviää, jos osaan kysyä oikeita kysymyksiä ja kaivella monta päivää.

Minua on ennenkin huijattu ja pelattu selkäni takana. En haluaisi kokea näin, minulla on paha olla ja koen olevani täysin syrjässä, mutta olemassa silloin, kun miesystäväni niin haluaa. Olenko aivan vainoharhainen, vanhat kokemukseni ehkä nostavat päätään?? Mies on useamman kerran jäänyt kiinni salailusta ja totuuden vääristelystä ja siksi tämä tuntuu niin pahalta.
Tiedätkö.... mitä enemmän arvostat itseäsi, sen paremmin valitset seurasi.

Miksi ihmeessä tuhlaat aikaasi tällaiseen? Sinua ei selkeästi kohdella hyvin, etkä voi hyvin. Olet käytännössä laastari ja sinut repäistään irti, kun olet tehtäväsi toimittanut tai sitten sinuun tyydytään, kun parempaakaan ei ole ollut tajolla.

Mitä jos tykkäisit itsestäsi sen verran, että rakennat parisuhdetta sellaisen ihmisen kanssa, joka arvostaa sinua ja haluaa viettää aikaa kanssasi ja osaa myös ottaa huomioon sinun tunteesi ja tarpeesi?
 
  • Tykkää
Reactions: Kissmett

Yhteistyössä