Juuri juttelin siskon kanssa. Hän kertoi ystävästään joka oli aloittanut työt. Hän oli saanut paikan pph:lle 9 kk vanhalle tyttärelleen. Kuitenkin pph jolle tytöllä oli paikka on sairaslomalla. Joten tyttö oli määrätty väliaikaisesti toiselle pph:lle.
Äiti oli sitten ollut yhtedessä tähän vara-pph:n. Ensinnäkin, että tahtoisi tulla katsomaan paikkaa ennenkuin tyttö aloittaa hoidon. Erittäin nihkeästi vihdoin ja viimein suostui siihen, että äiti pääsee pyörähtämään paikan päällä pikaiseen ennenkuin hoito alkaa.
Toiseksi hoitaja oli puhunut töykeään sävyyn. Todennut ettei hänellä ole alle 5v lapsia. Kysellyt, kai lapsi nyt käy jo potalla, ettei joudu vaippoja vaihtamaan. Mihin äiti, kyllä tyttö vaippoissa on vielä. No kai lapsi jo sentään kävelee. Äiti vastasi, ei kävele vielä. No kai se lapsi nyt edes jo syö itse. Äiti tähän, ei syö vielä itse. No syöhän lapsi nyt sentään jo tavallista ruokaa. Äiti, ei syö purkkiruokaa, valmispuuroa ja korviketta. Jotka äiti tottakai vei itse sinne kun vei lapsen hoitoon.
Hoitoon viedessä pph totesi riisu lapsi ja laita tuonne laittialle, eli siinä tilanteessa pph ei edes ottanut pientä syliin.
Äidin työaika on 8-16. Pph ilmoitti ensimmäisenä päivä lapsi täytyy hakea klo 13. Seuraavana päivänä lasta ei saa tuoda ennen 9:30 ja pitää hakea viimeistään klo 13.
Äidin sisko haki sitten pienen klo 13. Lapsi itki ja venkoili vaunuissa koko matkan. Kun lapsi nostettiin vaunuista pieni oksensi 2 kertaa lihapaloja ja perunaa. Joka ei kuulunut noihin purkkiruokiin. Lapsi oli itkuinen ja huonovointinen koko illan.
Toivon mukaan tämä äiti ilmoittaa toiminnasta eteenpäin. Sääliksi käy pientä. Ja harmittaa, että pph on joutunut ottamaan noin pienen hoitoon, kun se ei näytä onnistuvan.