Mitä olette mieltä tälläisestä (pph)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja moona81
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

moona81

Aktiivinen jäsen
19.01.2010
5 822
1
36
Kuopio
Juuri juttelin siskon kanssa. Hän kertoi ystävästään joka oli aloittanut työt. Hän oli saanut paikan pph:lle 9 kk vanhalle tyttärelleen. Kuitenkin pph jolle tytöllä oli paikka on sairaslomalla. Joten tyttö oli määrätty väliaikaisesti toiselle pph:lle.

Äiti oli sitten ollut yhtedessä tähän vara-pph:n. Ensinnäkin, että tahtoisi tulla katsomaan paikkaa ennenkuin tyttö aloittaa hoidon. Erittäin nihkeästi vihdoin ja viimein suostui siihen, että äiti pääsee pyörähtämään paikan päällä pikaiseen ennenkuin hoito alkaa.

Toiseksi hoitaja oli puhunut töykeään sävyyn. Todennut ettei hänellä ole alle 5v lapsia. Kysellyt, kai lapsi nyt käy jo potalla, ettei joudu vaippoja vaihtamaan. Mihin äiti, kyllä tyttö vaippoissa on vielä. No kai lapsi jo sentään kävelee. Äiti vastasi, ei kävele vielä. No kai se lapsi nyt edes jo syö itse. Äiti tähän, ei syö vielä itse. No syöhän lapsi nyt sentään jo tavallista ruokaa. Äiti, ei syö purkkiruokaa, valmispuuroa ja korviketta. Jotka äiti tottakai vei itse sinne kun vei lapsen hoitoon.

Hoitoon viedessä pph totesi riisu lapsi ja laita tuonne laittialle, eli siinä tilanteessa pph ei edes ottanut pientä syliin.

Äidin työaika on 8-16. Pph ilmoitti ensimmäisenä päivä lapsi täytyy hakea klo 13. Seuraavana päivänä lasta ei saa tuoda ennen 9:30 ja pitää hakea viimeistään klo 13.

Äidin sisko haki sitten pienen klo 13. Lapsi itki ja venkoili vaunuissa koko matkan. Kun lapsi nostettiin vaunuista pieni oksensi 2 kertaa lihapaloja ja perunaa. Joka ei kuulunut noihin purkkiruokiin. Lapsi oli itkuinen ja huonovointinen koko illan.

Toivon mukaan tämä äiti ilmoittaa toiminnasta eteenpäin. Sääliksi käy pientä. Ja harmittaa, että pph on joutunut ottamaan noin pienen hoitoon, kun se ei näytä onnistuvan.
 
Minä siskolle totesin, etten uskaltaisi enää edes viedä lastani sinne hoitoon. Äiti ilmeisesti ajatteli vielä antaa toisen mahdollisuuden ja katsoa onko toiminta yhtä nihkeää seuraavana päivänä.
 
Kuulostaa pahalta! Ei kyllä pph pysty latelemaan lapsen hoito-aikoja, ja tuohon purkkiruuan lämmitykseen sais olla tyytyväinen vaan... Mikäs sen helpompaa.

Tuon nihkeän vastauksen tutustumiskäyntiin ymmärrän, mikäli se on ollut pph:n omaa aikaa. Mun äidin ollessa pph:na saattoi työaika olla aamu klo 6 iltapäivään klo 17, ja sen jälkeen tuli vielä tutustumisvieraita :/ Päivästä tuli näin ollen melko pitkä.

Itse en moiselle hoitajalle veis lasta ollenkaan ja ehdottomasti tarkistaisin, onko pph:n käytös täysin asiallista myös esim. päiväkodin johtajan mielestä.
 
Mä en jättäisi lastani vieraalle hoitoon ennen ku lapsi osaa puhua... Ja miellään tosiaan syö itse, on päiväkuiva, pukee itse yms. Ihan turvallisuussyistäkin. Ja todellakin ilmoitus tuollaisesta johonkin suuntaan, täysin hyväksymätöntä käytöstä pph:lta.
 
Minä siskolle totesin, etten uskaltaisi enää edes viedä lastani sinne hoitoon. Äiti ilmeisesti ajatteli vielä antaa toisen mahdollisuuden ja katsoa onko toiminta yhtä nihkeää seuraavana päivänä.

Mä varmaan soittaisin kunnan päivähoidon johtajalle. Onko se ykkösvaihtoehto-hoitaja kauan sairaslomalla? Toivottavasti pian taas töissään ja pieni pääsee alunperin suunitellulle hoitajalle.
 
Kuka typerys vie lapsen väliaikaiselle pph:lle? Miksiei voinut järjestää mummoa/ kummia/ palkattua lastenhoitajaa kotiin huolehtimaan lapsesta, kunnes vakipph paranee? Sen verran on vai oltava rahaa tai turvaverkkooa, jos vielä kaittaa 9- kuisen hoitoon!!!!!!!! Tai ylipäätään hankkii lapsia. Vihaksi pistää lapsen äiti, joka riepottelee lasta heti hoidon aluksi paikasta toiseen. Ja kyllä myös varapph. Miksi äiti jätti kalleimman aarteensa tuollaisen hoiviin? Eikö hänellä ollut mitään omaa arviointikykyä?
 
Kuulostaa pahalta! Ei kyllä pph pysty latelemaan lapsen hoito-aikoja, ja tuohon purkkiruuan lämmitykseen sais olla tyytyväinen vaan... Mikäs sen helpompaa.

Tuon nihkeän vastauksen tutustumiskäyntiin ymmärrän, mikäli se on ollut pph:n omaa aikaa. Mun äidin ollessa pph:na saattoi työaika olla aamu klo 6 iltapäivään klo 17, ja sen jälkeen tuli vielä tutustumisvieraita :/ Päivästä tuli näin ollen melko pitkä.

Itse en moiselle hoitajalle veis lasta ollenkaan ja ehdottomasti tarkistaisin, onko pph:n käytös täysin asiallista myös esim. päiväkodin johtajan mielestä.

Tuo pikainen pyörhdys oli päiväaikaan. Vaikkakin onhan siitä haittaa tietenkin työaikanakin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja lto ja äiti;23473885:
Kuka vie vauvan tuollaiselle hoitajalle?? Mulla soi hälytyskellot jo 2. kappaleesta.

En myöskään veis ja olen vastaavassa tilanteessa jättäny viemättä, oli kans niin vaikeeta kyseiselle ihmiselle lapsen hoitaminen etten ois uskaltanu lasta sinne jättää. Oma pph oli kun unelma, aina pysty luottaan et lapsi saa parhaan hoidon mut se vara paikka niin ei kiitos.
 
lapsen tutustuminen pitäisi tapahtua pph työaikana ei vapaa-ajalla.
pph voi sanella hoitoajan silloin kun jompi kumpi vanhemmista on kotona, ylitöitä ei saa sen takia tehdä.
 
En ota kantaa siihen, onko 9-kuisen paikka hoidossa, mutta joka tapauksessa aivan järkyttävää käytöstä pph:lta! Valitusta kehiin ehdottomasti! Ei taida pph käsittää, että voi käytöksellään aiheuttaa lapselle pahatkin traumat :/ Itse pitäisin vaikka palkatonta lomaa tai huijaisin olevani kipeä tai mitä vaan, ettei tarviisi viedä tollaselle varahoitajalle!
 
Hullua touhua. Lasta ei voi enää viedä sinne!! Lapsi on muutenkin ihan liian pieni hoitoon laitettavaksi... voi pientä raukkaa :(

Joskus elämäntilanteen muuttuu, ja vanhemman on käytävä töissä.

Ketjua en aloittanut siksi, että te saatte täällä mollata äitiä. Etenkään kun yksikään teistä ei tunne perhettä tai tiedä mitään heistä.
 
Me aloitettiin hoito pph:lla pari kuukautta sitten ja oltiin hoitajan työaikana tutustumiskäynnillä reilu tunti. Tunnin aikana pph yritti houkutella lasta syliinsä ja leikkiä hänen kanssaan ym. ja lapsi 1v3kk silloin. Sanoi myös, kun kerroin että potalla kotona välillä käyty niin, että ei välttämättä hoidossa ihan maltakaan sitten olla potalla ym.
En uskaltaisi lastani kyllä tuollaiselle hoitajalle jättää, kun siskonne perheelle on määritetty vaan tekisin ilmoituksen eteenpäin. En veisi toiseksi päiväksi "kokeiluun" Kyllä me itse määritettiin hoitoaika ihan työaikojen mukaan eikä siinä pph:lla paljon ollu sanomista.
 
hoitoaika on työaika ja matkat. kaupassa ja parturissa ja hierojalla käydään kun lapsi haettu hoidosta. Jos tätä ei noudateta niin pph on oikeus sanoa asiasta. pph on myös velvollinen kirjaamaan hoitoajat päivittäin ylös josta hänen esimies tarkistaa onko pysytty sovitussa ajassa.
 
Miksi äiti vie pph:lle purkkiruokaa? Pph saa ateriakorvauksen joka on alle vuodenikäisestä normaalia isompi ja se on tarkoitettu nimen omaan ruuan hankintaan niille hoitolapsille.

kuulostaa muutenkin provolta
 
[QUOTE="vieras";23474046]Miksi äiti vie pph:lle purkkiruokaa? Pph saa ateriakorvauksen joka on alle vuodenikäisestä normaalia isompi ja se on tarkoitettu nimen omaan ruuan hankintaan niille hoitolapsille.

kuulostaa muutenkin provolta[/QUOTE]

Usko pois, että toivon tämän olevan provo.Voithan toki käydä kurkkaamassa aloittamani viestiketjut. Onko niiden perusteella aiheellista uskoa, että kirjoittelisin provoja.

Jos olisin niin huomionhakuinen että kokisin tarvetta kirjoittaa provon. En todellakaan tekisi sitä rekatulla nimimerkilläni. Ja tähän mennessä en ole niin paljoa huomiota kaivannut, että olisi ollut tarvetta edes harmaana valheita kirjoitella.

Pph oli itse todennut, ettei hänellä ole vauvanruokaa. Että kai äiti sen itse tuo tullessaan.
 
Katsos kaikki mikä poikkeaa palstan normaaliksi kokemista asioista on provoa. :D ;)
 
Pph oli itse todennut, ettei hänellä ole vauvanruokaa. Että kai äiti sen itse tuo tullessaan.

Ei jaksa, mä en ihan oikeasti usko että tuollaisia on olemassa, koska jokainen täyspäinen vanhempi siitä eteenpäin kertoo ja kun tulee valituksia niin toimintaa tutkitaan jne..

Jos ei ole vauvanruokaa niin sitä voi sitten tehdä, kyllä vauvan ruokaa voi valmistaa muutenkin kuin kaupasta ostaa valmiita purkkeja. Vaipat on ainoat jotka hoitoon viedään.
 
Kuulostaapa kurjalta. Ei hoitajan käytös ihan asialliseltakaan kuulosta. Tosin purkkeja ei tarvitse tuon ikäiselle ostaa vaan maukasta sosetta voi tehdä vaikka pakkaseen (näin teen itse hoitolapsilleni, jotka ovat alle 1v.). Näin lapsi tottuu kotiruokaan heti alkuunsa. Mutta muuten koko hoitaja kuulostaa oudolta. Mielestäni olisi syytä siskosi ottaa yhteyttä alueen pp-hoidon johtajaan.
 
Jos äiti nimenomaan haluaa et lapsi syö purkkiruuan tai jos lapsi ei suostu syömään muuta niin silloin sen ruuan/purkin äiti vie sinne hoitoon.
Muussa tapauksessa hoitaja tekee sen itse.
 
[QUOTE="vieras";23474046]Miksi äiti vie pph:lle purkkiruokaa? Pph saa ateriakorvauksen joka on alle vuodenikäisestä normaalia isompi ja se on tarkoitettu nimen omaan ruuan hankintaan niille hoitolapsille.

kuulostaa muutenkin provolta[/QUOTE]

Ateriakorvaus on joka ikäluokassa sama,korotus tulee erityisruokavaliosta, jos lääkärintodistus.
 
Siis siskon ystävä? Serkun kummin kaima? Nämä voivat olla ihan mutu -juttuja. Tunteeko ap tuota kyseistä äitiä ollenkaan? Jutuilla kun on tapana paisua matkan varrella...
 
tämä tarina on siis aloittajan siskon tutulle sattunut juttu?
kuinkahan paljon tämä tarina on matkan varrella muuttunut?
onkohan äiti vielä valmis "luopumaan" lapsestaan päiväksi ja mikä vieläkin TÄRKEÄMPÄÄ, kuinkahan valmis tuon ikäinen VAUVA on valmis EROOn äidistään?

perhepäivähoito on todella laadukasta ja hyvää hoitomuotoa, tämmöiset tarinat vaan antavat täysin väärän kuvan.
 
Similar threads

Yhteistyössä