Pph ja aamupala

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja puuroa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
[QUOTE="mie vaan";30028970]Pakko puuttua tuohon, että puuro olisi "lastenruokaa" tai että sen koostumus aiheuttaisi yökkäilyä (voi aiheuttaakkin, mutta se on ihan psyykkistä, varsinkin jos lapsi on sitä aiemminkin syönyt). Olen töissä vanhainkodissa ja kuutena aamuna viikosta aamupala on puuroa, vanhuksia on noin 60 ja jokaikinen syö puuroa hyvällä ruokahalulla, myös nielemisvaikeuksista kärsivät.

Jokaisen ei tietetnkkään ole pakko syödä puuroa, mutta se nyt vain on helpointa tehdä useammalle hengelle aamupalksi.[/QUOTE]

Puuro toki maistuu vanhuksille, mutta heillekään (tai varsinkaan heille) se ei ole terveellinen vaihtoehto. Ehkä olisi, jos se keitettäisiin maitoon ja siinä olisi edes hiukan rasvaa ja ennen kaikkea proteiinia. Mutta jokapäiväinen veteen keitetty puuro ja mehukeitto, ainakin kerran viikossa myös lounaaksi tai päivälliseksi, on huonoa ravintoa vanhuksille.
 
Puuro toki maistuu vanhuksille, mutta heillekään (tai varsinkaan heille) se ei ole terveellinen vaihtoehto. Ehkä olisi, jos se keitettäisiin maitoon ja siinä olisi edes hiukan rasvaa ja ennen kaikkea proteiinia. Mutta jokapäiväinen veteen keitetty puuro ja mehukeitto, ainakin kerran viikossa myös lounaaksi tai päivälliseksi, on huonoa ravintoa vanhuksille.

Miksi? Eikö kuitu ole kaikille terveellistä.
 
Miksi? Eikö kuitu ole kaikille terveellistä.

Kuituakin tarvitaan, mutta vanhukset tarvitsevat ennen kaikkea proteiinia, jotta lihasmassa säilyisi. Kun saa iltapalaksi kiisseliä ja aamupalaksi veteen keitettyä puuroa ja mehukeittoa, proteiinin ja rasvan saanti jää aika vähäiseksi. Osa vanhuksista toki kasvattaa massaa turhankin paljon, mutta suuri osa kuihtuu huonon ravinnon vuoksi.
 
Täällä on kyllä päiväkodissakin joka aamu puuroa. Eli ihan hyvällä "omalla tunnolla" itsekin tarjoilen puuroa lapsille joka aamu. Lisänä näkkileipää, ja tuorepala. Yleensä nämä puuronirsolijat syövät kuitekin hoidossa hyvällä ruokahalulla sitä puuroa. Jos se puuro oikeasti oksettaa niin paljon,ettei lapsi sitä syö, niin sitten mennään näkkärillä ja tuorepalalla. Muroja tarjoa aamupalaksi koskaan.
 
En minä pph:na ala toiselle lapselle tarjoamaan eri ruokaa kuin muille.. Varsinkaan muroja.. Ei kukaan meillä syö muroja aamupalaksi. Välipalaksi niitä voi saada silloin tällöin, mutta aamupalalle kuuluu mielummin puuro marjoilla esim, tai maitorahkaa, ruisleipää rehuilla.. Mysliä ja jogurttia (sitä todella harvoin kyllä). Musta murot ei vie nälkää yhtään.
 
Juuri tuossa ihan tarkistin kaupungin päiväkotien ruokalistan. Kahdeksan viikon listassa yhtenä aamuna muroja,ja yhtenä aamuna kaakao. Kaikkina muina aamuina puuro tai velli. Ja meillä on suositus, että me pph:t tehtäisi ruoat päiväkotien ruokalistan mukaan.. JOTEN ap, jos sun lapset menisi päiväkotiin, niin ajattelisitko että siellä tarjottaisi ruokalistan ohi lapsellesi joka aamu muroja???
 
Puuro on hyvää, mutta en itsekään söisi sellasta liisteriä mistä voisi muotoilla palloja ja heittää seinään. Jokaisella on oma makunsa millanen koostumus siinä pitää olla jotta se maistuu...näin ot
 
Meillä on kaikille samat tarjoilut allergioita lukuunottamatta, mutta allergisellekin mahdollisimman samankaltaiset tarjoilut. Lasten iästä ja mieltymyksistä riippuu, tarjoanko puuroa viitenä aamuna viikossa vai kenties pari kertaa kuukaudessa. Lasten tasapuolinen kohtelu ja kokonaistilanne ratkaisee. En ole fanaattinen puuron kannattaja, mutta asiaan varmasti vaikuttaa se ettei se itselläni pidä nälkää kuin max puolituntia. Kaikkein helpoin ja edullisin vaihtoehtohan olisi keittää puuroa joka aamu. Esimerkiksi leipä ja jugurtti haukkaa kulukorvauksesta kuitenkin jonkin verran enemmän kuin puuro.

Kysyjälle: voit ottaa asian puheeksi, mutta erityiskohtelua et voi vaatia. Meitä hoitajiakin on moneen lähtöön, toinen huomioi asian ja toinen ei.
 
Puuro toki maistuu vanhuksille, mutta heillekään (tai varsinkaan heille) se ei ole terveellinen vaihtoehto. Ehkä olisi, jos se keitettäisiin maitoon ja siinä olisi edes hiukan rasvaa ja ennen kaikkea proteiinia. Mutta jokapäiväinen veteen keitetty puuro ja mehukeitto, ainakin kerran viikossa myös lounaaksi tai päivälliseksi, on huonoa ravintoa vanhuksille.

Maitopuuro meillä ainakin on ehkä 3 aamuna viikossa (ja se ainoa puuroton aamu on munakasaamu) ja puuron joukkoon laitetaan voisilmä, joskus jugurttia, kaurapuuroon luumu-pellavansiemenrouhe. Proteiinilisä käytössä osalla vanhuksista (mulle vanhusten ravitsemus on tärkeä asia, mutta aina ei paras tietenkään kulu/aika rajotteiden takia toteudu).
 
Melkein aina meillä on puuroa, mutta lisäksi leipää leikkeleellä + hedelmää tai vihannesta. Kaikki syövät hyvällä ruokahalulla molempia =) Muroja en anna niiden suuren sokeri- ja suolapitoisuuden takia.
 
[QUOTE="Loviisa";30027388]No tuohan nyt on yksinomaan sinun ja lapsesi oma ongelma jos ei tarjottu ruoka kelpaa. Kyllä meillä vielä kouluikäinenkin syö puuroa kun on opetettu, että sitä syödään mitä tarjolla on. Jos ei kelpaa, seuraavaksi on sitten lounas tarjolla.

Kukaan hoitaja tuskin on niin hyvähermoinen, että jaksaa alkaa katselemaan joka aamu lasten kitinää ja nurinaa siitä, että joku pöydässä saa muuta ruokaa. Kyllä meilläkin lapset mieluummin muroja ottavat, mutta niitäpä ei joka päivä tarjoilla, vaan välillä tosiaan on sitä kaurapuuroakin.[/QUOTE]

Siinä toinen pph! Ylennsä lapsi viedään pphl:lle saadakseen yksilöllistä palvelua. Meilläkään se ei koskaan onnistunut ja jäin kotiin joksikin aikaa. Lapsi alkoi itkeä jo alaovella.
 
Minä informoisin hoitajaa että lapseni ei syö puuroa ja kertoisin syynkin ja etenkin seuraamukset jos lapsi pakotetaan puurolle. Ja hän tekee sitten päätöksen lapsesi hoidosta ja ruokailusta. Jos lapsesi kerran oksentaa(?) puuron, niin uskon ettei hoitaja sitä kovin monta kertaa pakota syömään.
Itse päiväkodilla työskennelleenä voin kertoa että ihan mahdotonta on alkaa kaikkien toiveita ja terveisiä noudattamaan.
Epäilit tuossa ettet muista kertoa tai ottaa esille kaikkia mielestäsi tärkeitä asioita kun tapaat hoitajan. Kirjoita hyvä ihminen muistiin asiat joista haluat puhua, hoitajahan ei tunne lastasi. Yhteinen aika lapsesi kanssa tulee olemaan helpompaa jos hoitaja tuntee lapsen ja etenkin hänen erityistarpeensa.
Ja ainahan täällä on näitä rakkikoiria jotka haukkuu kaiken mikä liikkuu, älä niistä välitä. Sinä tiedät mikä on lapsellesi parasta. Onnea matkaan ja avoimin mielin.
 
Murot on täyttä huttua!

Meilläkin töissä (päivähoito) on lapsi, jonka mielestä puuro on pahaa. Siitä huolimatta, lähes joka kerta, ottaa lisää... nauraa itsekin, että saisinko lisää sitä pahaa puuroa :D
Pääasiassa päivähoidon aamupala koostuu puurosta, leivästä, maidosta ja jostain tuorepalasta. Joskus puuron tilalla esim. jugurttia. Terve lapsi ei ruokalautasen äärelle kuole ;)
 

Yhteistyössä