Kohta 5. vuotiaan pelot

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Tuo piirroshomma tuntui todella hyvältä ajatukselta!!! Jotenkin tuntuu, että lapsella on tuo kuoleman käsitteleminen vielä kesken ja se vaikuttaa kovasti nyt kaikkeen tekemiseen.

Olen muuten itse huomannut, että kun olen puhelimessa puhunut vaikeista aisoista (omista ja muiden), niin lapsi on hyvinkin tarkalla korvalla seurannut puheluja. Tämän vuoksi olen tietoisesti soittanut näistä asioista siihen aikaan, että lapsi ei ole kuulemassa, eli en vaan missään tapauksessa lisää lapsen tuskaa tai pelkoa. (Ja telkkari pois päältä lapsen valveillaolon ajaksi, että uutiset tai ihan "tavallisetkaan" ohjelmat ei suotta lisää pahaa oloa ja ahdistusta)

Itse ehkä pyrkisin vielä välttämään sitä, että en sanoisi lapselle, että "ei tarvii pelätä". Lapsi pelkää joka tapauksessa ja tuon sanominen ei varmasti vähennä lapsen pelkoa millään lailla. Lapselle konkreettisemmat asiat yleensä toimii paremmin, eli pyritään kertomaan mitä tilanteessa tapahtuu ja mitä siitä seuraa. Vaikka nämä asiat on varmasti ihan itsestään selviä aikuiselle, lapsi saattaa kaivata vahvistusta "normaaleihin asioihin". Kysy miksi käsi ei voisi osua johonkin (eli yritä saada syy selville tuohon pelkoon, samalla tavalla kuten juomispelko liittyi telkkariohjelmaan) ja sano, että käsi voi koskea siihen ja siihen ja että sinun pitääkin tuntea esim. peiton reuna, että ei tule kylmä yöllä, kun on peitto päällä jne.
 
Kyllä minä hakisin sinun tilanteessa apua ulkopuolelta. Ota yhteys neuvolaan ja kysy mistä voit saada apua lapsellesi.
Meilläkin viisi vuotiaana kyseli kuolemasta ja ei halunnut kasvaa isoksi. Mutta meillä riitti syli ja se että sanoin että olet isonakin äidin pieni.
kuoleman pelkoon kerroin, että kaikki kuolee joskus, myös äiti, eikä me tiedetä koska kuollaan mutta äiti toivoo että saa elää vielä pitkään ja nähdä lapsen lapsiakin. Ollaan myös puhuttu siitä mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. (mennään Taivaaseen Taivaan Isän luo).
Mutta lapsellasi näyttää liittyvän pelko jo kaikkeen, eli tilanteessasi hakisin apua. Voi olla ihan pienikin juttu mikä auttaa lastasi kun se hoksataan.
 
Olen itse niin kamalan peloissani tilanteesta, en näytä sitä lapslle, mutta itken iltaisin lapsen nukahdettua. Pelkään, että hänellä on joku vakava mielenterveyden häiriö ja joutuu psykiatriselle osastolle ym. Lapsi on aina tähän asti ollut niin tasainen, iloinen, eläväinen. Taitava tekemään kaikkea, kirjoittamaan ja piirtämään, tosi luova siis.
 
Kiitos vastauksista!

Kerroin lapselle, että sille ukille tuli sellainen sairaus johon hän kuoli.
Ja kun he eivät kuitenkaan olleet lainkaan läheisiä toisilleen.

Jotenkin lapsi on vain niin ahdistuneen oloinen melkein koko ajan.
Otinn yöksi viereen nukkumaan ja nukkuikin hyvin, ei herännyt ja ei yöllä ollut sitä pelkoa pahasta unesta tmv.

Jotenkin tuntuu, että nuo pelot menevät jotenkin yli.
Lapsi on kyllä tosi älykäs ikäisekseen ja herkkä luonteeltaan.

Tätä ajattelinkin, että muksulla on mielikuvitusta paljon kun "keksii niin paljon pelättävääkin" - ja vilkas mielikuvitus pienenä on merkki älykkyydestä. :) Joten jos tätä kautta jaksaisit näitä lapsen pelkoja ja kuvitelmia, on ehkä liian fiksu ikäisekseen, ei kykene vielä käsittelemään kaikkia asioita joita mieleen tulee.

Pelkojahan pitäisi oppia käsittelemaan ja niitä pitäisi voida kohdata, jotta huomaa ettei ne niin paha juttu olekaan. Jo ketjun alkupäässä joku mainitsi enkelit, mikä on minusta ihan hyvä tapa, oli uskonnollinen tai ei; se vähän pehmentää sitä kuoleman kamaluutta. Onhan se rankkaa aikuisellekin yrittää käsittää se kuoleman lopullisuus (olettaen ettei usko sen jälkeiseen).
Jos enkelikäsite on lapselle outo, niin en tiedä olisiko ihan hullu ajatus, konkretisoida tämä "kuoleman hyvä puoli", vaikka enkelipatsas tai se perinteinen suojelusenkelitaulu, jotain joka "pehmentäisi" lapsen pelkoja, tai toisi sen enkeliyden ihan käsin kosketeltavaksi. Ettei se olekaan paha juttu, tällainen kaunis papastakin nyt tuli ja katsoo ettei sinulle satu mitään... Tms.
Joku varmaan pitää pahana "satuiluja" mutta mulla enkelit menee samaan luokkaan kuin joulupukki. Mielikuvitusolennotkin on rikkaus ja ihan ok käyttää jos se jotenkin arkea lapsen kanssa helpottaa. ;)
 
Tuli mieleen tuosta joulupukista. Suunnitteleeko lapsi yhtään eteenpäin vai uskooko vakaasti että kuolee ihan just nyt tai vähintäänkin sairastuu? ? Mitä jos tekee listoja joulupukille, miettii mitä tehdään jouluna, tai mitä tehdään kun tulee lunta, tai ensi vuonna mennään eskariin, ostetaan hieno reppu, kesällä lähdetään lomalle, tms mitä ikinä.
Tai jos kertoilee hänelle että sitten kun sinä olet iso ja sinulla on oma auto, millainen se olisi? tai sitten kun sinä olet iso ja sinulla on omia lapsia... mitä niille tulisi nimiksi? En tiedä voisiko se auttaa, jos lapsi ymmärtäisi, että hänellä on edessä vielä vaikka mitä kivoja juttuja.
Vai vetääkö stressin vaan noistakin.
 
Minusta sinun / teidän pitäisi käydä juttelemassa neuvolassa tms. En tiedä mitä paikkoja oikeastaan on, mutta hakea ulkopuolista apua. Oikeasti. Lähinnä siksi, että sinä itsekin olet ahdistunut tilaanteesta ja ammattilainen osaa varmasti auttaa teitä parhaiten sekä kertoa miten tuosta vaiheesta päästään yli.
 
Eilen taas kysyi, että entä se kuolema, useita kertoja ja kerroin taas,että se on tympeä asia, muttei paha asia. Ja ettei tarvitse pelätä, että kukaan ei nyt ole kuolemassa, ollaan kaikki terveitä ja meillä on asiat hyvin. Ja kysyin, että miksi sinä nyt mietit tai mistä sinä sen pelon sait, niin sanoi että no siitä mistä piirrettiin, eli se hautajais juttu.

Sitten koko ´päivän oli sitä, jalka osui tuohon, nyt äiti minä puhalsin suulla, kävelin tuon päältä jne.
Piirrettiin päivällä ja piirsi iloisia kuvia, käytti iloisia värejä ja kun väritettiin niin käytti iloisia värejä.
Mutta nukkumaan meno.. Yleensä lapsi on aina nukahtanut helposti ja iloisena.
Nyt alkoi vuoteessa tuo käsi osui hokeminen ihan kamalalla voimalla ja kun yritin,e ttä sanon vain joka kerta, että hyvä yötä, nukutaan nyt, niin alkoi hokea kahta enempi ja hermostui ja näytti että alkaa itkeä.
Sanoi myös ettei tule uni, sanoin, että rupea miettimään kivoja juttuja, mitä tehdään huomenna,
millainen uusi talvitakki ostetaan ym. niin sanoi että ei ole kivoja juttuja!
Onko lapsella masennus???? Vai mikä ihme tässä nyt on.
 
Osa tyttösi reagoinnista on meillekin tuttua, liittyy ikään ja on mennyt ohi aikanaan. "Minä koskin tuohon, puhalsin suulla jne." kuulostaa jotenkin neuroottiselta ja varmasti koko perhettä ahdistavalta.
Hakeutuisin perheneuvolan kautta psykologin juttusille.
Me saimme aikanaan apua 11-vuotiaan aikuiseksi kasvamisen pelkoon ja paniikkikohtauksiin perheneuvolasta. Me vanhemmat saimme tietoa ja laspi työvälineitä välttää paniikkikohtauksia ja helpotusta ahdistukseen.
Voimia ja sinnikkyyttä!
 
Olenko tosiaan ainut vanhempi, jonka lapsella tälläistä?

et ole. mun pojalla oli 5v.nä ihan kauhea pelko kausi. en saanut mennä mihinkään koska pelkäsi että kuolen. pojan lähipiiristä oli kans kuollut henkilö. poika ahdidtui heti jos joku puhui kuolemisesta ja mulla heti kauhea selittäminen että se oli vanha tai tosi sairas..kun näki kuolleen eläimen,pelkäsi että äitikin kuolee. ja poika oli joskus ihan paniikissa. meillä auttoi jos mun pakko mennä johonkin,että soitin lapselle välillä. jos olisin mennyt yksin kauppaan,pelkäsi että rosvo vie äidin. nyt poika reipas koululainen : ) kyllä uskon että ajan kanssa helpottaa teilläkin. itseä ahdisti tuo aika kanssa kovasti
 
Mulla ei ole tällaisesta kokemusta mutta särähti vähän korvaan kun sanot lapselle että ei tarvi pelätä kuolemaa ja kukaan ei ole nyt kuolemassa tai sairaana. Niin miten sitten selität lapselle jos äkillisesti ilmeneekin lähipiirissä joku vakava sairaus tai joku kuolee esim. onnettomuudessa. Silloinhan lapsi ei enää voi luottaa siihen mitä sanot koska sähän lupasit ettei kukaan kuole.
 
Onko tämä ihan totta? :confused:

Kannattaa ottaa yhteyttä neuvolaan ja sanoa, että tarvitset pian ajan, jotta pääset juttelemaan. Toinen hyvä vaihtoehto on vaikka soittaa perheneuvolaan ja kertoa olevasi huolissaan lapsen arkea/ elämää vaikeuttavista peloista.

Lapsi varmasti aistii myös sen, jos itse olet huolissasi tai et aina oikein tiedä miten mihinkin asiaan vastaisit. Jutteluapu jonkun ammattitahon kanssa (vaikka perhenauvolan psykologi) voisi auttaa myös omaa suhtautumistasi asiaan ja osaisit auttaa lasta paremmin. =)
 

Yhteistyössä