Miksi ihmisillä on kauhea kiire tehdä lapset jopa alle 1½ vuoden ikäerolla?

Valitettavasti tässä maailmassa hyvin monen perheen pitää miettiä myös sitä toimeentuloa.

meillä lapsilla ikäeroa vajaa 2-vuotta, ja kyllä tuohon vaikutti moni asia.
olen aina halunnnut lapset nuorena.
kun lapset tekee "putkeen", niin mä ehdin vielä aloittaa opiskelut kohtuu nuorena.
en halunnut keskeyttää opintoja.
tällä hetkellä meillä elämäntilanne sellainen, että mä voin olla kotona.
mä jaksan ihan hyvin, kahden pienen kanssa.
mä en ikinä ole kärsinyt siitä että mulla ja mun veljellä pieni ikäero, tosin kun mun siskon kanssa, meillä ikäeroa useampi vuosi. ja aina se oli "sotkemassa" mun leikit jne.

näitä on paljon, mutta kaikkien pitäisi tehdä lapset niin kuin itsestä hyvältä tuntuu, miettimättä mitä mieltä kukaan muu asiasta on.

 

Et ole itse pienenä kärsinyt pienistä ikäeroista? Meillä miehen kanssa vain huonoja kokemuksia lapsuudesta, kun liian monta lasta pienillä ikäeroilla. Jotkut äidit jaksaa, toiset eivät. On vaikea tiedostaa omaa jaksamistaan ennen lasten tekoa, joten ikäeroja voi vähän "venyttää" ettei olisi montaa vauvaa samaan aikaan.
En viitsi omien lasten kanssa kokeilla jaksamiseni äärirajoja, näiden 3 alle 3-vuotiasta -äitien kokemukset/kertomukset ovat riittäneet. Kun on sivusta seurannut sitä arjesta selviytymista ja päivä kerrallaan elämää, ei tosiaan toivoisi omille lapsilleen samaa.

lisään että aloitus ei ole provo, kyselin vain että miksi. yritän ymmärtää miksi jotkut tekevät noin ja toiset näin.

Ehkä ihmiset vain ovat erilaisia? Jos olet itse isojen ikäerojen kannalla, saatat jopa katsoa ympäristöäsi sen mukaan värittyneiden lasien läpi. Eli näet helposti pienten ikäerojen perheiden ongelmat ja vastaavasti isompien ikäerojen positiiviset puolet myös tuttavaperheissäni, samalla kun se toinen puoli jää helposti vähemmälle huomiolle.

Kuten sanottu, yhdelle sopii yksi ja toiselle toinen. Kyllä niitä löytyy elämäänsä varsin tyytyväisiä kolmen alle 3v:n äitejä samalla kuin niitäkin jotka ovat 4-5v ikäerolla olevien lastensa kanssa aivan väsyneitä.

Se positiivinen puolihan tässä on että kukaan ei pakota sinua hankkimaan lapsia pienellä ikäerolla.

 

Vaan toimeentulon voi turvata muullakin kuin työssäkäynnillä lasten ollessa pieniä, eikä sen takia tarvitse suunnitella lasten syntymäaikoja kalenterin kanssa. Elämä on valintoja, joku tekee lapset ennen opiskeluja, joku niiden aikana, joku käymättä koskaan kouluja, silti saattavat tulla ihan omillaan toimeen ilman yhteiskunnan ylimääräisiä tukia. Ei se ole niin mustavalkoista

Tottakai. Kommentoin vain tuohon, kun edellinen kirjoittaja näytti olevan sitä mieltä, että työelämän huomioon ottaminen lapsia suunnitellessa on jotenkin automaattisesti huono asia ja tuomittavaa ja itsekästä. Minusta siinä ei ole mitään väärää, että ottaa huomioon elämän realiteetit.

 

Ihan samaa olen välillä miettinyt viimeiset 3kk.

Onko sullakin pieni vauva?

 

Lasten hoitoa on taukoamatonta raatamista, ja mitä vähemmin niitä on sen helpompi. Ihanne olisi 4 vuoden ikäero, eka jo päiväkodissa, pian eskarissa, ja koulu kutsuu. Äiti ehtii tehdä rauhassa pesää vauvan kanssa sillä aikaa. Vauvat on helppoja, 1 vuotiaat vähän vaikempia, 2 vuotiaat jo täystuhoja, 3 vuotiaat täystuhoja kovalla vauhdilla varustettuna, 4 vuotialla vauhti ja uhma on jo sen verran harjoiteltuja, joten helpolla ei asioista päästä. 5 vuotias,,,,juoksee, pomppii, riemuitsee, mölyää, uhmaa. Joten kun ne sinne koulutielle saa, niin on aikaa itsellekin.

Miksi kukaan sun tavalla ajatteleva yleensä tekee sen toisen lapsen? Lasten hoito raatamista ja ainoastaan vauvat helppoja. Huhhuh.

 

Kun tulee uusi pieni, niin jotkut vanhemmat vaan unohtavat, että ne vähän isommatkin on oikeasti vielä pieniä, vaikkeivat huomiota ymmärrä enää vaatiakaan.

Tämä on mun mielestä tosi surullista monissa perheissä ja just tämä pelko itsellä nousee alitajunnasta kun porukka puhuu että haluaa pitkän ikäeron että voi rauhassa keskittyä esikoiseen monta vuotta ja antaa tälle kaiken huomionsa ja rakkautensa. Mitä sitten kun esikoinen joutuu jakamaan sen jakamattoman huomion? Tai kun pikkusisarus ei sitä koskaan saakaan?

On vanhemmista kiinni tunteeko jompikumpi tästä joskus katkeruutta, kuten on myös vanhemmista kiinni saavatko pienellä ikäerolla syntyneet lapset tarpeeksi huomiota sisaruksesta huolimatta. Ihmiset tuntuu laittavan liikaa painoarvoa sille ikäerolle, se kun ei merkkaa yhtään mitään lasten hyvin- tai pahoinvoinnin kannalta jos vanhemmat syrjäyttävät vanhemman/vanhemmat lapset uuden vauvan syntyessä.

Meillä pienessä ikäerossa on ainakin ollut se hyvä puoli että itse on miettinyt tosi paljon sitä ettei saa vaatia esikoiselta liikaa koska hän on vielä tosi pieni itsekin, uskon että paljon helpommin olisin itse siihen lipsunut jos ikäeroa olisi ollut reilusti enemmän. Myös huomiota tulee annettua oikein extrapaljon esikoiselle kun vauva nukkuu, saa omaa aikaa ja erityishuomiota, kuten myös kauppareissujen muodossa isin kanssa jne. Ei tuo vielä ole katkeralta vaikuttanut, siskostaan tykkää tosi paljon, toivotaan ettei tämä nyt ihan perustavanlaatuisesti muutu.

 

Ehkäpä kaikki ei ole sitä kolmea vuotta pois työelämästä.

Mikä sun pointti on? Tossa lukee jo, että "Ajatellaan, että jokaisen lapsen jälkeen oltaisiin se 3 vuotta kotona." Tämä lause sisältää jo sen, että tuo otetaan vaan oletuksena. Kokeillaas sitten vaikka kahta vuotta... Ekassa tapauksessa oltaisiin kotona 3 vuotta ja toisessa 4 vuotta. Voi yrittää ajatella asioita ihan itsekin.

 

Onko sullakin pieni vauva?

Joo ja mustasukkainen taapero

 

Mä nautin myöskin suunnattomasti päikkäreistä lasten nukkuessa omia uniaan jos yö on ollut vähänkään rikkonainen, mitä se kyllä onneksi harvoin on. Ensimmäiset kuukaudet huutoa, sen jälkeen suht rauhallisat. Eikä mua ainakaan haittaa että on kaksi vaippapyllyä, siinä ne oikeesti menee missä yksikin. Ja meillä vielä kestoillaan ihan omasta valinnasta, ihan kauheeta

Joo. mä kestoiilin molempien kanssa, kunnes pyykkikone meni rikki, mutta esikoinen jättikin silloin vaipat pois. Oikeesti mä joskus pohdin että miten jotkut jaksaa pidemmän ikäeron kanssa. :ashamed: nyt 3- ja 4-vuotiaina lapset mun mielestä vaatii henkisesti ja fyysisesti hyvin paljon, ja olis todellakin äiti heidän arjestaan paljon pois jos tässä nyt olis vielä vauva. Tuossa pienessä ikäerossa olen nauttinut juuri siitä, että vauva-aika elettiin samaan aikaan, nyt voi sitten keskittyä molempien lasten harrastuksiin, pelaamiseen jne. Mutta mä ihan oikeesti nukuin aina silloin kun lapset oli pieniä kun nekin. Kaiken aikaa. Imettäessä tytöt makasi ristikkäin, päällekkäin ja milloin mitenkin mun sylissä, molemmat mahtui siihen suloisesti samaan aikaan :heart: Toki imetin vaan kuopusta silloin, esikoinen muuten vaan makoili siinä sylin lämmössä.

 

Jokainen tekee niinkuin parhaakseen katsoo. Meille paras ratkaisu on ollut isot ikäerot.

Just näin. Meilläkin lapset 9v. 5v. ja 1v. ......

 

[QUOTE="Juu";21969263]Miksi kukaan sun tavalla ajatteleva yleensä tekee sen toisen lapsen? Lasten hoito raatamista ja ainoastaan vauvat helppoja. Huhhuh.[/QUOTE]

Tai edes sitä ensimmäistä..

 

kun ne vauvat ei jää vauvoiksi, niistä tulee tosiaan paljn vaativampia tapuksia...siperia opettaa...

 

meillä ikäeroa 1v5kk, poika ja tyttö. Nuo on kuin paita ja peppu. Toistensa parhaat kaverit. kun katsoo heidän leikkiään yhdessä ja sitä, että tekevät ja tukevat toisiaan aina ja kaikessa, niin tiedämme tehneemme oikean ratkaisun! Nyt minä odotan kolmatta ja jos kaikki menee hyvin niin isommat on 4,5v ja 6v kun vauva syntyy. Tämä taas oli niin hyvä ajoitus kun voin olla kotona kun lapset menee eskariin ja kouluun. Meillä todellakin suunnitellaan nämä lapsukaiset. Tosin ainahan kaikki ei mene niin kuin suunnitellaan, mutta aina sitä toivoa saa

 

kun ne vauvat ei jää vauvoiksi, niistä tulee tosiaan paljn vaativampia tapuksia...siperia opettaa...

? Kritisoiko tämä lyhyitä vai pitkiä ikäeroja vai..? En oikein ymmärtänyt Henk koht koen että jos on kovinkin negatiivinen asenne jo lähtökohtaisesti lasten suhteen, kannattaa miettiä kahteen kertaan haluaako sellaisia ollenkaan

 

Lasten hoitoa on taukoamatonta raatamista, ja mitä vähemmin niitä on sen helpompi. Ihanne olisi 4 vuoden ikäero, eka jo päiväkodissa, pian eskarissa, ja koulu kutsuu. Äiti ehtii tehdä rauhassa pesää vauvan kanssa sillä aikaa. Vauvat on helppoja, 1 vuotiaat vähän vaikempia, 2 vuotiaat jo täystuhoja, 3 vuotiaat täystuhoja kovalla vauhdilla varustettuna, 4 vuotialla vauhti ja uhma on jo sen verran harjoiteltuja, joten helpolla ei asioista päästä. 5 vuotias,,,,juoksee, pomppii, riemuitsee, mölyää, uhmaa. Joten kun ne sinne koulutielle saa, niin on aikaa itsellekin.

Sul ei varmaan oikeasti ole vielä lapsia? Minusta taas vauvat ovat hankalimpia. Liikkeelle kun lähtevät, niin helpottaa, ja 2 vuotiana jo ymmärtävätkin. Minusta se vaan helpottuu siitä vauva ajasta ja tuttuni ovat olleet samaa mieltä.

 

kun ne vauvat ei jää vauvoiksi, niistä tulee tosiaan paljn vaativampia tapuksia...siperia opettaa...

meillä ainakin isommat lapset on nyt olleet helpompi kuin vauvat. Vauvana oli koliikki kuopuksella ja vanhempikin nukkuin ensimmäisen kokonaisen yön vasta 2,5v ja kun on 1v5kk ikäeroa niin vauvavaiheesta (ainakaan kuopuksen ) en muista yhtään mitään. Nyt kun ovat 4 ja 5v niin helppoahan tämä on. Tietysti teini-ikä voi olla kamala kun kummallakin murrosikä yhtäaikaa.

 

[QUOTE="vieras";21969292]Just näin. Meilläkin lapset 9v. 5v. ja 1v. ......[/QUOTE]

meillä 16v, 9v ja 1v

 

Niin. Meillä hieman vajaat 2 v ikäeroa ja kuopus on pakkomielteisen vauvakuumeen tulos En tiedä, mitä se sitten on. Ihana vauvavuosi takana!

 

Sehän se, kun lapsia tosiaankin saadaan. Toiset tuntuvat saavan ihan itsestään ja toiset eivät edes yrittämällä. Onnekkaita olemme siitä, että meillä on yksi ihana tyttönen. Se vain, että aina olen kuvitellut hankkivani kaksi lasta. Nyt tuo esikoinen on jo eskarilainen eikä toista vain kuulu. On yritetty ja oltu yrittämättä. Hoitoja ei ole edes harkittu, koska sillä saralla ei pitäisi olla vikaa eikä koeta tarvitsevamme uutta lasta niin kipeästi. Kaksi kertaa on ollut lähellä, siinä kaikki.

Myönnän, että itsekin olen etenkin aiemmin ihmetellyt miten jotkut saa lapsia alle vuodenkin ikäerolla. Itseä kun ei edes seksi ole kiinnostanut siinä vaiheessa. Näin jälkikäteen täytyy todeta, että olisi kannattanut edes yrittää seuraavaa heti perään.

 

Sul ei varmaan oikeasti ole vielä lapsia? Minusta taas vauvat ovat hankalimpia. Liikkeelle kun lähtevät, niin helpottaa, ja 2 vuotiana jo ymmärtävätkin. Minusta se vaan helpottuu siitä vauva ajasta ja tuttuni ovat olleet samaa mieltä.

No mulla on lapsia, ja mäkin olen sitä mieltä, että vauvat on kaikkein helpoimpia. Jokaisessa ikävaiheessa on omat haasteensa, mutta mun mielestä toi vauva-aika oli jotenkin kaikkein leppoisinta aikaa. Musta hankalin vaihe oli juurikin se, kun lapsi lähti liikkeelle, mutta mitään järkeä ei kuitenkaan päässä ollut, pelkkää tahtoa vain.

 

Tehkää ne kaksi, mutta älkää kolmatta, siihen jo tarvitaan paljon enemmän. Tai kolmanteen muutaman vuoden ikäero vähintään.

 

Meillä on lapsien ikäero 4v.4kk. Ihanasti on seuraa toisilleen jo, kun kuopus on nyt reilun vuoden ikäinen. Touhuavat vaikka mitä yhdessä ja ovat tosi tärkeitä toisilleen, sen huomaa. Toki välillä ei mene oikein putkeen, kun isoveli haluaisi esim. rakentaa pikkulegoilla ja taapero yrittää sotkea kaiken, mutta siis ihmeen hyvin on kaikki pelannut yhteen, ajattelin raskausaikana, että ei heistä ainakaan toisilleen leikkiseuraa ole mutta olinpa onneksi väärässä.

Itse "kärsin" nyt vauvakuumeesta, eli haluaisin kolmannen ja mielellään pienellä ikäerolla, mutta nytkin tulisi ikäeroksi nuorimman ja uuden vauvan välillä melkein 2v. jos tulisin raskaaksi. Oikeastaan se ehkä olisikin ihanteellinen ikäero, tiedä häntä...

Mitä tuohon pieneen ikäeroon tulee, niin toisaalta on jotenkin surettavaa, että jo sellainen 1v. jopa alle saa pikkusisaruksen (tiedän&tunnen paljon tällaisia), kun mielestäni 1v. on vielä itsekin ihan vauva, mutta jokainen tyylillään ja on varmasti leikkikaveri omasta takaa tällaisissa tapauksissa.

 

meillä 16v, 9v ja 1v

Ihanat ikäerot kyllä. Mä olen jotenkin aina ajatellut, että mulle sopis parhaiten se, että lapset tulee tosi pienellä tai aika isolla ikäerolla.

 

Ottamatta mitään kantaa mikä on oikea tapa ja mikä on väärä kerron vain meidän tilanteesta. Meillä lapsilla on vuosi ikäeroa ja itse olen tyytyväinen siihen. Montaa asiaa mietittiin etukäteen ja moni on tullu huomattua tässä lasten synnyttyä. Meillä vähän niin ku annettiin kakkoselle lupa tulla kun on tullakseen, koska itselläni oli työsopimus päättynyt esikoisen äitiyslomaan ja ajateltiin että jos toinen haluaa tulla niin tulkoon samaan syssyyn sitten ennen kuin lähtee työnhakuun. No se toinen halus tulla heti. Meillä on kaikki menny tosi kivasti. Itse tykkään että nää vaipparallit sun muut menee tässä samalla. Vois olla "kamalampaa" jos olis toisen saanu jo vaipoista ja sitte alottais alusta. Samoin yöheräämisten kanssa. Ja noista lapsista on oikeesti ollu toisilleen seuraa alusta asti. Ihanaa seurattavaa :heart:

Ja se mitä ajattelin tuossa joku aika sitte oli se että haasteellisempaa olis saada vauva esikoisen uhmaiän aikaan. Nyt tuo kuopus osaa jo antaa vähän takasin jos esikoinen oikein kurmuttaa sitä. Eikä esikoinen ole koskaan osannu muutenkaan olla kuopuksesta mustasukkainen.

Meille tää on sopinu hyvin. Ja aina on saanu sylitellä jos on halunnu :heart:

 

Ihanat ikäerot kyllä. Mä olen jotenkin aina ajatellut, että mulle sopis parhaiten se, että lapset tulee tosi pienellä tai aika isolla ikäerolla.

Ja siitä huolimatta ovat läheisiä ja touhuavat paljon yhdessä kaikkea...