Miksi ihmisillä on kauhea kiire tehdä lapset jopa alle 1½ vuoden ikäerolla?

Ihan varmasti monella on hyviä kokemuksia pienistä ikäeroista ja helposta vauvoista. Eikä näitä kokemuksia pidä väheksyä. Mutta useampikin ketjussa myöntää pienen ikäeron olleen "vahinko". On mielestäni eri asia ottaa vastaan suunnittelematon asia ja selviytyä siitä kuin harkiten pyrkiä saamaan kaksi lasta puolentoista vuoden sisällä.

Itse uskoisin, että monella raha ratkaisee.

 

Minäki varmaan halusin lapset siksi pienellä ikäerolla että saisin olla vaan kotonaDD

No kuule eikö se oo ihan oma asia ja mitä se sua haittaa. tee itse ne lapset suurella ikäerolla jos haluat. Mutta jos sinä et halua lapsia pienellä ikäerolla, niin anna hyvä ihminen muiden päättää omista asioistaan Tuntu se sinusta kuinka typerältä tahansa.

 

Kiva lukea tällästä keskustelua.. :/ Aika katkerana siitä, etten koskaan tule saamaan lapselleni pikkusiskoa tai -veljeä, ainakaan biologista. Mutta vastauksena kysymykseen, en kans tekis pienellä ikäerolla kuopusta. Lähipiirissä on niiiin väsyneitä äitejä, lapset tappelee, on mustasukkaisia sekä vanhemmista että sisaruksistaan, muista ihmisistä jotka äidille vähänkään juttelee. Tavallaan on niistä seuraa toisilleen, mutta mulla ja veljelläni on 3v. ikäeroa ja oltiin TOSI hyvät kaverit koko lapsuuden ja leikit onnistu. Nykyään on hyvät välit kans. Mutta, kukin tavallaan, en puutu.

 

Löysin netistä aiheesta yliopistollisen tutkimuksen, jonka mukaan paras ikäero olisi 2-4 vuotta, siinä isompi ehtii olla yksin vauva, ja lapsista on seuraa toisilleen. Mutta elämä nyt menee niin kuin menee, itse kullakin.

 

Mulla on lapset n.5 vuoden ikäeroilla (3kpl).Jos nyt saisin valita uudelleen niin tekisin lapset putkeen. Tässä on nyt ollut vauva- ja pikkulapsiaikaa 13v. putkeen ja vielä jatkuu... Alan olla todella väsynyt siihen että aina kun menee johonkin niin joku pieni roikkuu mukana tai pitää hankkia hoitaja. Ja ennenkaikkea siihen että 24/7 pitää olla valmiudessa ja että jatkuvasti joku haluaa multa jotain eikä koskaan voi esim. lukea rauhassa.

 

Kiva lukea tällästä keskustelua.. :/ Aika katkerana siitä, etten koskaan tule saamaan lapselleni pikkusiskoa tai -veljeä, ainakaan biologista. Mutta vastauksena kysymykseen, en kans tekis pienellä ikäerolla kuopusta. Lähipiirissä on niiiin väsyneitä äitejä, lapset tappelee, on mustasukkaisia sekä vanhemmista että sisaruksistaan, muista ihmisistä jotka äidille vähänkään juttelee. Tavallaan on niistä seuraa toisilleen, mutta mulla ja veljelläni on 3v. ikäeroa ja oltiin TOSI hyvät kaverit koko lapsuuden ja leikit onnistu. Nykyään on hyvät välit kans. Mutta, kukin tavallaan, en puutu.

Tästä väsymyksestä mua peloteltiin ihan hirmuisesti...eka vuosi kahden pienen kanssa menisi kuulemma kuin sumussa. Mutta missä hitossa se sumu on, kun ei ole vielä näkynyt?

Mä en ole pätkääkään väsynyt- Paljon rankempaa oli aikoinaan yhden, kuin nyt 3 kanssa, vaikka kaksi heistä onkin ihan pieniä.

Mun mielestä asennekysymys ja näin jälkikäteen ärsyttää se turha pelottelu jota minäkin sain osakseni siitä väsymyksestä.

 

Kiva lukea tällästä keskustelua.. :/ Aika katkerana siitä, etten koskaan tule saamaan lapselleni pikkusiskoa tai -veljeä, ainakaan biologista. Mutta vastauksena kysymykseen, en kans tekis pienellä ikäerolla kuopusta. Lähipiirissä on niiiin väsyneitä äitejä, lapset tappelee, on mustasukkaisia sekä vanhemmista että sisaruksistaan, muista ihmisistä jotka äidille vähänkään juttelee. Tavallaan on niistä seuraa toisilleen, mutta mulla ja veljelläni on 3v. ikäeroa ja oltiin TOSI hyvät kaverit koko lapsuuden ja leikit onnistu. Nykyään on hyvät välit kans. Mutta, kukin tavallaan, en puutu.

Eipä löydy tuotakaan kokemusta täältä vaikka pieni ikäero lapsilla onkin. Mustasukkaisuus on tuntematon käsite ja ymmärtääkseni satunnaiset konfliktit kuuluu kaikkien sisarrusten elämään. Toki saatan olla väärässä kun tuon sun tekstin luin, sinä et taida olla tapellut tuon 3 vuotta vanhemman veljesi kanssa koskaan...tai tarkistappa asia nyt vanhemmiltasi vielä jos on mahdollista.

Ja eiköhän sisarrusten väleihin vaikuta muukin kuin ikäero??? Miehelläni 5 sisarrusta jotka ovat jakautuneet kahteen kastiin,jos niin vois sanoa. Toinen "kasti" on ikäeroilla 8v ja 2v ja toinen kasti ikäerolla 5v...Toki kaikki tulevat toimeen keskenään, mutta nää "kaveripiirit perheen sisällä" on vakiintuneet ajan kanssa. Ulkopuolisena kun katso, ei ihmekään. Luonteet ovat heillä erillaiset. Ei se ikäero siis vaan ihmisen luonne. Ei mullakaan tule mieleen pakottaa noita lapsia kavereiksi keskenään jos se ei heiltä luonnistu, mut iällä siihen ei ole vaikutusta.

JA meillä kumpikaan lapsista ei roiku mussa, ei saa kohtausta jos häviän näkyvistä. Isän rooli on ollut iso koska joten lapset ei ole "koulittu" äitiriippuvaisiksi jne, jne.

Ei pahalla, mut kirjoitat selvästi ilman omaa kokemusta omien johtopäätöstesi perusteella. Älä yleistä

 

mä kärsin lapsettomuudesta n.4 vuotta ja jälkitarkastuksessa lääkäri oli sitä mieltä, että jos halutaan toinenkin muksu on viisainta olla ehkäsemättä ja niin seuraava vauva sai alkunsa ihme kyllä ekasta kierrosta imetyksen jälkeen eli lapsilleni tuli ikäeroa 1v4kk.

Nyt leikkivät hienosti keskenään ja ovat toistensa sydän ystävät, tuki ja turva

Mulla taas vauvakuume, mutta mies ei enää suostu kolmanteen. ja luulen, että jos olisin jättäny toisen tekemisen myöhemmälle, mies ei olis enää suostunu toiseenkaan.

 

Kiva lukea tällästä keskustelua.. :/ Aika katkerana siitä, etten koskaan tule saamaan lapselleni pikkusiskoa tai -veljeä, ainakaan biologista. Mutta vastauksena kysymykseen, en kans tekis pienellä ikäerolla kuopusta. Lähipiirissä on niiiin väsyneitä äitejä, lapset tappelee, on mustasukkaisia sekä vanhemmista että sisaruksistaan, muista ihmisistä jotka äidille vähänkään juttelee. Tavallaan on niistä seuraa toisilleen, mutta mulla ja veljelläni on 3v. ikäeroa ja oltiin TOSI hyvät kaverit koko lapsuuden ja leikit onnistu. Nykyään on hyvät välit kans. Mutta, kukin tavallaan, en puutu.

Edelleenkin puhun vain omakohtaisesta kokemuksesta kun meillä on se vuosi ikäeroa. En voisi kuvitellakaan näillä kokemuksilla että lapsillamme olis 2+ vuotta ikäeroa esikoisen hurjan uhmaiän takia. Onneksi tuo pienempi on jo sen verran isompi ettei vaadi enää niin kamalasti. Ennemmin kahden vaipparumba kuin pieni vauva ja uhmaikä... Mutta nämä ovat vain omakohtaisia kokemuksia mistä puhun...

 

No olen mäki vähän ihmetellyt, että miten joku haluaa olla maha pystyssä koko ajan. :x Heti ku saa yhen ulos, niin eikun uutta putkeen.

Mä haluan ainaki olla töissä välillä ettei pää hajoo. Muutenkin aika järkkyä jos joutuu vaihtaa kahden lapsen vaippoja samaan aikaan, tai jopa kolmen niin kuin mun äiti aikoinaan joutui. Joo ei kiitos mulle. Mä en ole mikään synnytyskone.

 

Ihanaa lukea näitä, että isät on todella mukana perheen arjessa ja hoitaa niitä lapsia vauvasta saakka. Joskus tulee vaan joitakin perheitä katsoessa semmoinen käsitys, että nää pienet ikäerot on äitien "pakkomielle" ja isät pakenee töihin ja harrastuksiin, pois kotoa kunnes lapset kasvaa.

 

kiinnostaa kun mammat tappeelee

 

[QUOTE="hmm";21970807]Ihanaa lukea näitä, että isät on todella mukana perheen arjessa ja hoitaa niitä lapsia vauvasta saakka. Joskus tulee vaan joitakin perheitä katsoessa semmoinen käsitys, että nää pienet ikäerot on äitien "pakkomielle" ja isät pakenee töihin ja harrastuksiin, pois kotoa kunnes lapset kasvaa.[/QUOTE]

joo ja jos mies on sitä mieltä, että pidetään seuraavaan lapseen pari vuotta taukoa, niin naisella on kumminkin oikeus tulla raskaaksi, ja sitten itketään kun miehen on pakko olla ylitöissä elättääkseen jengin. ja syytetään MIESTÄ siitä että käy töissä

 

öö ei voi olla seuraa toisilleen jos on reilu 3 vuotta ikäeroa.. tai siis voi olla seuraa mut ei ne oikeesti ole samalla tasolla ja kamuja leikkiessä samalla lailla kuin 1-2 vuoden ikäerolla.

Mulla on 1v4kk nuorempi pikkuveli ja oltiin kuin paita ja peppu ja leikit sujui hyvin. Kun taas viisi vuotta vanhempi isosiskoni oli ihan helisemässä mun kanssa, jos halusin leikkiä sen kanssa... sitä ei yhtään kiinnostanu, mikä on tietysti ihan täysin ymmärrettävää.

Omat lapset on 2v3kk ja 10kk ja niistä on jo nyt tosi paljon seuraa toisilleen. Ikää minulla on 24. Minä jaksan lasteni kanssa. Mieluummin teen lapset pienellä ikäerolla kaksi peräkkäin, jotta niistä on seuraa toisilleen kuin vietän vuosikausia siinä vauva ja pikkulapsi vaiheessa ja aina ne on känisemässä kun ei ole kaveria, ja sit äitin pitäs leikittää...

Kylläpä meillä leikkii lapset keskenään vaikka ikäeroa joka ainoalla 4 vuotta edelliseen.:saint:

 

Meidän lapsilla on ikäeroa 1v7kk ja ihan suunnitellusti. Ihan sen takia, että menee kaikki vaipatukset ja yöheräilyt samaan putkeen. Ja noista on seuraa toisilleen, onpahan aina leikkikaveri. Ja vaikka tämä on välillä rankkaakin, niin tiedän tehneeni oikean ratkaisun.
Nyt nuorempi lähestyy vuoden ikää ja minä etsin töitä/opiskelupaikkaa. Ammatti on takataskussa, muttei päivääkään töitä. Nyt mulla on lapset tehtynä, joten äitiyslomille en enää jää. Tämä toivottavasti katsotaan eduksi työtä hakiessa.

 

Meillä on alle 2v ikäero. Olihan se rankkaa, mutta nyt kun ne on 1½ ja 3, niin ovat liikuttavan kiinni toisissaan. Ja pienempi on oppinut asioita paljon nuorempana kuin eka, koska oppii isompaa matkimalla.

Kolmatta minä en ainakaan ennen kuopuksen kouluikää jaksaisi nyt ajatella, mutta jos muut jaksaa, mikäpä siinä. Itse olen tyytyväinen että nää 2 on noin pienellä ikäerolla.

Mutta sitä mä ihmettelen, kun joku valittaa että parisuhde on perseestä ja rahat loppu ja jaksaminen loppu nykyistenkin lasten kanssa jne, ja SIINÄ TILANTEESSA hankkiutuu ihan tarkoituksella raskaaksi, niin ei oikein jaksaisi kaverina tarjota auttavaa kättä. Tulee olo, että ehkä se on vain turhaa valitusta? Kukapa kusipään kanssa lapsen haluaisi oikein yrittämällä.

Joo, olen provosoitunut nyt luetytuani juttuja toiselta foorumilta. Siellä osui silmiin tapaus, joka viimisen vuoden on vain haukkunu miestään ja mitään se mies ei ole tehny oikein ja seksielämääkään niillä ei ole. Ja nyt ilmeisesti pyhästä hengestä perheeseen odotetaan uutta vauvaa vaikka entistenkin lasten kanssa ollaan helisemässä ja rahat loppu ja mies on tyhmä. Ja ihan pakosti piti sitten tehdä lisää lapsia ja nyt muiden pitäs onnitella raskaudesta ja ottaa osaa miehestä

mä olen suunnattoman ärsyyntynyt tästä. en siitä että tehään pinillä ikäeroilla, enkä siitä että huomataan, jos ei se ollutkaan niin helppoa kuin luuli, mutta se, ettei pärjätä nytkään mutta pakko on tehdä lisää

 

Itselläni on 4 lasta. 3 ensimmäistä halusimme "peräkkäin" 3v2kk, 1,5v ja vauva 0kk. En kokenut kyllä mitenkään rankkana tuota aikaa, päinvastoin olin onnellinen ja jaksoin jokaista huomioida yksilöllisesti ja kukaan ei kyllä tuona aikana jäänyt vähemmälle huomiolle vaikkakin vauva oli vaativa. Joka ikinen päivä pidin huolen siitä, että äiti eli minä vietän aikaani "isompien" lasten kanssa yhdessä ja erikseen. Vauva oli tällöin isän vastuulla ja tottakai teimme myös toisinpäin eli isä vietti myös aikaansa heidän kanssaan.
Minä omalta osaltani sanon, että organisoinnista ja omasta halusta on kiinni se, jääkö joku lapsi vähemmälle huomiolle vai ei. Jos omat tarpeensa pistää aina etusijalle niin kyllä siinä silloin joku jää vähemmälle huomiolle (enkä tarkoita etteikö isällä ja äidillä voisi olla ollenkaan myös omaa aikaa). Itse halusimme lapset pienellä ikäerolla ihan sen takia, että vauva-aika olisi sitten kerralla ohi eikä sama rumba alkaisi aina 4-5 vuoden päästä uudelleen.
Ja kolmannen syntyessä päätimme, että meille saa joskus iltatähti tulla ja siinä vierähtikin enemmän aikaa, lähemmäs kymmenen vuotta. Nyt tilanne on se, että minulla on innokkaita vauvan hoitajia monta kotona ja huomioin edelleen jokaista lastamme yksilöllisesti päivittäin tavalla tai toisella. Heillä alkaa kuitenkin kaverit olemaan jo aika tärkeitä ja vanhemmat jää sinne taka-alalle. Tänäkin pävänä olen hyvilläni siitä, että lapset ovat tulleet pienellä ikäerolla.
Lasten saaminen ja pienet ikäerot on jokaisen oma asia. Se mikä sopii toiselle, ei välttämättä toiselle käy.

 

Lukematta ihan koko ketjua, niin moni perustelee lyhyttä ikäeroa juurikin sillä, että lapset tehdään siinä sitten "kertarysäyksellä". Ollaan kunnon siivu kotona yhteen putkeen ja sitten ne lapset on tehty. Ei tarvii montaa kertaa "aloittaa alusta". Muutama vuosi ja sitten alkaa helpottaa, lapset saa isommaksi ja voi alkaa palailla takaisin työelämään jne. Vähän nyt karrikoidusti ilmaistuna. Musta se on ihan järkevää, moni tykkää tehdä asiat näin. Toiset taas menee vähän silleen "yksi kerrallaan" periaatteella, että haluaa vähän aikaa hengähtää ja antaa kroppansakin levätä ennen uutta vauvaa. Mä itse tuon tissi- ja sylitakiaisen yökyöpelin kanssa en vois kuvitella tekeväni toista lasta nyt heti, ajatuskin hirvittää vaikka typy kohta vuoden! Mutta kukin tyylillään, tässäkin asiassa.

 

Meillä lasten ikäeroksi tuli 1v8kk, ja se on ollut ihan loistava. Esikoinen ei enää pienemmän syntyessä ollu niin "vauva" vaan osasi jo aika paljon puhumallakin tuoda itsensä esille. Kuitenkin oli sen verran pieni, että sopeutui tosi äkkiä vauvan tuloon, eikä mustasukkaisuutta juuri ollut. Monesti esim 2,5-4 vuotias voi olla hurjan mustasukkainen vauvasta. Alle 2-vuotias sopeutuu helpommin, mun mielestä. Nyt, kun vauva täytti just 1v ja esikoinen on 2v8kk, niin leikkivät yhdessä paljon ja viihtyvät toistensa seurassa. On ihanaa seurata, kuinka rakkaat siskokset ovat toisilleen. Kyllä se vaan niin on, että pienemmällä ikäerolla lapset ovat enemmän samalla aaltopituudella ja leikit menevät paremmin yksiin. Ja silti, kyllä minäkin olen leikeissä mukana, ei pikkusiskoa tehty sen takia, ettei äitin tarttis leikkiä.

 

Hyvin erilaisia kokemuksia aivan varmasti ja myös hyvin erilaisia lapsia. Jos kuitenkin ottaa keskiverta tilanteen jossa ikäero 1,5v kyllä äidillä useimmiten on on kädet ja pää enemmän kun ylikuormitettu. 1,5v on ikävaiheessa jossa haluaa äidin kokonaan itselleen ja tarvitsee jatkuvaa läsnäoloa, uuteen vauvaan ja tämän tarpeisiin on pakko 100% keskittyä että äiti löytää nämä oikeat tavat lasta hoitaa niin että alun kaaos rauhoittuu. Jos äidillä ei ole mitään turvaverkkoa ja apua tässä tilanteessa ottavat äidit kyllä melkoisen riskin. Päiväkoti apuna tässä tilanteessa ei useinkaan toimi koska ei olla rauhassa mietitty tilannetta taaperon näkökulmasta. Päiväkodissa jatkaminen kokopäiväisesti on varmasti se huonoin vaihtoehto. Usein äidit vievät taaperon 2-3p viikossa päiväkotiin. Tämäkään ei ole taaperon näkökulmasta helppoa, koska päivät aivan liian pitkiä. Harvemmin äidit vievät taaperonsa pk:iin VAIN aamupäiväksi, vaikka joka päivä,tuovat kotiin syömään ja nukkumaan. Tämä antaa runsaasti kahdenkeskistä aikaa äidille ja vauvalle sekä ei saa taaperoa samalla tavalla tuntemaan itsensä hylätyksi ja ulkopuoliseksi.

 

Hyvin erilaisia kokemuksia aivan varmasti ja myös hyvin erilaisia lapsia. Jos kuitenkin ottaa keskiverta tilanteen jossa ikäero 1,5v kyllä äidillä useimmiten on on kädet ja pää enemmän kun ylikuormitettu. 1,5v on ikävaiheessa jossa haluaa äidin kokonaan itselleen ja tarvitsee jatkuvaa läsnäoloa, uuteen vauvaan ja tämän tarpeisiin on pakko 100% keskittyä että äiti löytää nämä oikeat tavat lasta hoitaa niin että alun kaaos rauhoittuu. Jos äidillä ei ole mitään turvaverkkoa ja apua tässä tilanteessa ottavat äidit kyllä melkoisen riskin. Päiväkoti apuna tässä tilanteessa ei useinkaan toimi koska ei olla rauhassa mietitty tilannetta taaperon näkökulmasta. Päiväkodissa jatkaminen kokopäiväisesti on varmasti se huonoin vaihtoehto. Usein äidit vievät taaperon 2-3p viikossa päiväkotiin. Tämäkään ei ole taaperon näkökulmasta helppoa, koska päivät aivan liian pitkiä. Harvemmin äidit vievät taaperonsa pk:iin VAIN aamupäiväksi, vaikka joka päivä,tuovat kotiin syömään ja nukkumaan. Tämä antaa runsaasti kahdenkeskistä aikaa äidille ja vauvalle sekä ei saa taaperoa samalla tavalla tuntemaan itsensä hylätyksi ja ulkopuoliseksi.

Eikö oletuksena voida pitää, että perheessä on myös ISÄ?

Äiti sitä, äiti tätä...meillä se 1,5v valitsee ennemmin isän, kuin äidin, joten äidillä on kädet vapaana vauvan hoitoon. Tosin meillä (eikä kellään tutullakaan) vauva ei vaadi 100%. Ja myös vauvalle kelpaa isä...kaikkeen muuhun pystyy myös isä, paitsi imetykseen.

 

Isän apu varmasti todella tarpeellinen ja hyvä on että isillä täällä Suomessa on isyysvapaa, muuten sitä kyllä äitinä alussa olisi helisemässä jos apua ei muualta saisia.
Vastasyntyneen, ja myös ensisijaisen hoivaa antavan vanhemman (joka kuitenkin tavallisesti on äiti) näkökulmasta on kaikkein "tehokkaimpaa" että pystytään olemaan mahdollisimman intensiivisesti yhdessä vastasyntyneen kanssa, tämä nopeuttaa tapahtumaa jossa äiti löytää oikeat tavat tyydyttää uuden vauvan tarpeita. Vauva on kehityksellisesti valmis luomaan alussa kiinteän suhteen yhteen hoivasta vastaavaan vanhempaan. Tavallisesti sitten äiti on se joka auttaa myös isää hoitamaan lasta tavalla jonka äiti on havainnut hyväksi. Koska isä niin läheinen ja paljon läsnä on hän tavallisesti myös paras lasta hoivaava vanhempi äidin rinnalla jos hän tätä haluaa, mutta hoivaamalla lasta äidin tavoin vahvistaa hän myös äidin ja lapsen hoivaan liittyvää yhteyttä. Isän suhde lapseen on kuitenkin erilainen ja eri-ikävaiheissa saa erilaisia painotuksia ja on aivan yhtä tärkeä lapsen kasvun kannalta kuin äidin. Varhaislapsuudessa äidin ja lapsen suhteen ydin on kuitenkin lapsen hoiva ja isän suhde lapseen rakentuu tämän rinnalla mutta hoiva ei ole isä-lapsi suhteen ydin.On isiä jotka pitävät hoivaamisesta ja isiä jotka eivät koe tätä merkitsevänä, molemmat ovat lapsen näkökulmasta kuitenkin hyviä isiä.

 

Ymmärrän kyllä etuja siinäkin, että lapset ovat alle 2v ikäerolla, kyllähän heistä varmasti kasvaa tiivis parivaljakko ja jos vaikka vanhemmat haluavat "pikkulapsi-vaiheen" kokonaan äkkiä pois alta jne.

Meillä ensimmäisellä ja toisella on ikäeroa 3v ja se on kyllä ollut ihanteellinen ratkaisu. Tytöt ovat alusta pitäen leikkineet tosi hyvin yhteen, mustasukkaisuutta ei ole ollut ja ovat niin ihana kaverussisaruskaksikko, että sitä jaksan ihmetellä joka päivä (itselläni on vajaa 2v vanhempi isosisko ja koskaan emme ole tulleet kauhean hyvin toimeen, emme edes lapsina).

Nyt on tulossa kolmas ja kakkoseen ikäeroa tulee lähes 4,5v. Tämä voi olla jo yhteisten leikkien kannalta aika paljon mutta aika näyttää, kuinka käy. Isommat siskot kuitenkin odottavat jo innolla pikkuisen syntymää ja on kiva, että he ovat jo noin isoja ja omatoimisia, saan keskittyä paremmin "vauvailuun" yhden kanssa.

Henk.koht olen sitä mieltä, että jokaisen lapsen olisi hyvä saada olla se "ainokainen pikkuinen" ainakin kaksi ensimmäistä elinvuottaan. Sen aikaa lapsi tarvitsee niin suurta huomiota vanhemmiltaan. Kaksoset ovat eri juttu kuin lyhyellä ikäerolla sisarukset, väkisinkin tahtoo käydä niin, että lyhyen ikäeron isompi sisarus joutuu ottamaan "ison" roolin pienemmän synnyttyä. Tai näin ainakin itse olen huomannut läheisten perheitä seuratessa.

 

mulla on tytöt 1v7kk ikäerolla, on ollut paras mahdollinen ikäero meille. Tytöt ovat parhaita ystäviä, nauravat ja leikkivät yhdessä. Isompi on aina pitänyt pienest hyvää huolta. Kiire ei ole ollut tehdä toista perään vaan halu saada kaksi lasta <3 Ja meillä on paljon helpompaa nykyisin kahden kanssa kuin silloin aikanaan yhden kanssa. Ja juu, tosiaan; lapset ovat vasta 2v8kk ja 1v1kk. Mä en lainkaan allekirjoita "kahden kanssa on rankempaa"- juttua, rankkaa silloin tällöin tottakai mutta paljon on omasta suhtautumisesta kiinni.

 

Mnulla on riittänyt paljon enemmän syliä ja aikaa pikkuisille kun ikäeroa on ollut todella vähän. Ei ole tarvinnut revetä vauvan ja aktiivisen leikki-ikäisen tarpeiden välille.
Pätee edelleen vaikka ovat koululaisia, voidaan tehdä yhdessä kaikkia kiinnostavia asioita kun ei tarvitse miettiä taaperon tai vauvan tarpeita.

Mutta nämä on ihan yksilöllisiä juttuja eikä pidä negatiivisessa mielessä kummastella toisten elämää jos se sujuu vallan mainiosti.