Miksi ihmisillä on kauhea kiire tehdä lapset jopa alle 1½ vuoden ikäerolla?

Meille tuli yllätyksenä vauva, (tai siis tulee pian) kun esikoinen on jo ekaluokkalainen. Tarkemmin ajatellen tämä on paras ratkaisu meille. Esikoinen sai olla vauvana ainoana huomion kohteena, ehdin itse töihin, ja nyt kun hän on jo iso ja menee kouluun, saan olla taas kotona kun hän tulee, eikä tarvi miettiä järjestelyitä. Saan myös viettää vauvan kanssa aikaa kahdestaan ilman virikehoitoja yms. On ihanaa olla raskaana pitkän ajan jälkeen, kaikki on uutta ja ihmeellistä, ja vauvan tuoksua jo oikeasti alkaa kaipaamaan. Isosiskosta on sitten taas apua vauvan hoidossa, eikä hänen tarvitse enää olla mustasukkainen, kun on jo iso, vaan odottaa jo kovasti vauvaa ja ymmärtää vauvan olevan ihminen myös, eritavalla kuin 1 tai 2vuotias.
En myöskään jaksaisi sitä kamalaa meteliä ja tappelua, mikä on jos joku kaveri on yökylässä, vaan esikoinen rauhoittuu usein omiin leikkeihinsä hiljaa, tai sitten yhdessä tehdään jotakin.

 

Vastasyntyneen, ja myös ensisijaisen hoivaa antavan vanhemman (joka kuitenkin tavallisesti on äiti) näkökulmasta on kaikkein "tehokkaimpaa" että pystytään olemaan mahdollisimman intensiivisesti yhdessä vastasyntyneen kanssa, tämä nopeuttaa tapahtumaa jossa äiti löytää oikeat tavat tyydyttää uuden vauvan tarpeita. .

Miten tämä intensiivisyys mahdollistuu jos kotona on jo ennustaan se 2v tai yli lapsi? Kaiketin hänkin edeleen vaatii huomiota eikä ole sysättävissä nurkkaan tai päiväkotiin noin vaan uuden lapsen tieltä? Tätä pointti en siis kykene käsittämään. Huomiota se isompikin sisarrus tarvitsee...Ja monesti siksihän just uuden lapsen tulo perheeseen tuottaa vaikeutta kun isomman huomion saanti tipahtaa puoleen, jollei vähemmäksikin (kun on isompi odotetaan että kykenee leikkimään itsekseen jne).

 

Meille tuli yllätyksenä vauva, (tai siis tulee pian) kun esikoinen on jo ekaluokkalainen. Tarkemmin ajatellen tämä on paras ratkaisu meille. Esikoinen sai olla vauvana ainoana huomion kohteena, ehdin itse töihin, ja nyt kun hän on jo iso ja menee kouluun, saan olla taas kotona kun hän tulee, eikä tarvi miettiä järjestelyitä. Saan myös viettää vauvan kanssa aikaa kahdestaan ilman virikehoitoja yms. On ihanaa olla raskaana pitkän ajan jälkeen, kaikki on uutta ja ihmeellistä, ja vauvan tuoksua jo oikeasti alkaa kaipaamaan. Isosiskosta on sitten taas apua vauvan hoidossa, eikä hänen tarvitse enää olla mustasukkainen, kun on jo iso, vaan odottaa jo kovasti vauvaa ja ymmärtää vauvan olevan ihminen myös, eritavalla kuin 1 tai 2vuotias.
En myöskään jaksaisi sitä kamalaa meteliä ja tappelua, mikä on jos joku kaveri on yökylässä, vaan esikoinen rauhoittuu usein omiin leikkeihinsä hiljaa, tai sitten yhdessä tehdään jotakin.

Mulla lapset pienellä ikäerolla. Vaihto ehdot oli joko tämä, tai sitten pitkäikäero. Mutta näin halusimme miehen kanssa. Osa noista pointeistasi on hyvä, mutta mielestäni olet asettanut aika isot tavoitteen juuri koulunsa aloittaneelle. Onhan hän näennäisesti jo iso, mutta oikeasti vielä kovin pieni. Oletat että hän kykenee käsittelemään mustasukkaisuutta? Kykeneekö, on se vaikeaa aikuisillekin josku. Onhan hän kuitenkin ollut keskipiste niin pitkään. Toki olette varmasti asiasta puhuneet ja hän on "ymmärtänyt" asia, mutta tilanne joka tulee eteen varmasti kuitenkin yllättää.

Toisaalta en osaa käsittää tätä että isompi sisarrus velvoitetaan auttamaan lapsen hoidossa joka on enemmän ja vähemmän kuitenkin isä ja äidin tehtävä; he sen lapsen alulle panevat. Ei siinä kysytä isosiskolta josko hän haluaa lapsenlikkana toimia. Toki tuon ikäinen tyttö lapsi usein on kovin kiinnostunut lapsista ja siksi homma voikin luonnistua. Mutta ei sitä olettaa saa. Varsinkin kun lapsia on vain se kaksi.

Sinuna hieman laskisin noita odotuksia isomman käyttäytymisen suhteen. Todellisuuden näet vasta kun uusi lapsi on maailmassa.

 

Se on tämä "kaikki mulle heti nyt" -mentaliteetti ja yhteiskunnan lietsoma jatkuva kiireen tunne.

 

Se on tämä "kaikki mulle heti nyt" -mentaliteetti ja yhteiskunnan lietsoma jatkuva kiireen tunne.

Anteeksi kamalasti mutta me teimme lapsemme siitä halusta saada kaksi pientä kulkemaan rinnakkain meidän kanssamme. Rakkaudesta heidät teimme. Emme kiireen vuoksi, emme pakosta emmekä missään tapuksessa "mulle kaikki heti nyt"-periaateella. Kaikki ihmiset eivät suunnittele lapsia seuraavan 10 vuoden almanakat käsissään; varsinkaan meidän kaltaiset ihmiset jotka ovat jo järjestäneet muun elämän siihen malliin että lapset ovat sen viimeinen kruunaus. On mahdollisuus olla kotona kunnes nuo molemmat lähtevät kouluun, ei ole asuntoveloista kiinni eikä kiireestä työelämään. Kun sattuu olemaan sellainen mies jonka kanssa jaamme tuon kotona olo ajan.

 

KELE, antakaa ihmisten tehdä lapsensa siinä tahdissa kuin haluavat. Oikeasti on SINULTA pois jos naapurin Minna tekee muksut 1,5 vuoden välein, ja serkunkaiman vaimo 5 vuoden perioodilla? Ketä se liikuttaa oikeasti? JOKAIKINEN äiti on oikeutettu tuntemaan väsymystäkin, oli hänellä yksi tai kymmenen lasta ja oli lasten ikäerot mitä hyvänsä. Väsymys on osa äitiyttä ja siitä joskus valittaminen (vaikka turhastakin) vaan on tapa purkaa hetkellista turhautumista. HERÄTKÄÄ NYT TAUKIT!

 

Olen joskus jonkun prykologin kuullut sanovan, että jokaisen lapsen pitäisi saada olla se nuorin vähintään kaksi vuotta. Mutta tietenkin näihin asioihin vaikuttaa moni asia, mm. lapsen luonne, se onko isä kuinka tärkeä lapselle jne.

 

Pitäisiköhän tähän taas pistää se kateuskortti peliin
Eli ollaan kateellisia niille, joilla on uskallusta ja voimaa tehdä lapset pienillä ikäeroilla.

 

Hyvin erilaisia kokemuksia aivan varmasti ja myös hyvin erilaisia lapsia. Jos kuitenkin ottaa keskiverta tilanteen jossa ikäero 1,5v kyllä äidillä useimmiten on on kädet ja pää enemmän kun ylikuormitettu. 1,5v on ikävaiheessa jossa haluaa äidin kokonaan itselleen ja tarvitsee jatkuvaa läsnäoloa, uuteen vauvaan ja tämän tarpeisiin on pakko 100% keskittyä että äiti löytää nämä oikeat tavat lasta hoitaa niin että alun kaaos rauhoittuu. Jos äidillä ei ole mitään turvaverkkoa ja apua
tässä tilanteessa ottavat äidit kyllä melkoisen riskin. Päiväkoti apuna tässä tilanteessa ei useinkaan toimi koska ei olla rauhassa mietitty tilannetta taaperon näkökulmasta. Päiväkodissa jatkaminen kokopäiväisesti on varmasti se huonoin vaihtoehto. Usein äidit vievät taaperon 2-3p viikossa päiväkotiin. Tämäkään ei ole taaperon näkökulmasta helppoa, koska päivät aivan liian pitkiä. Harvemmin äidit vievät taaperonsa pk:iin VAIN aamupäiväksi, vaikka joka päivä,tuovat kotiin syömään ja nukkumaan. Tämä antaa runsaasti kahdenkeskistä aikaa äidille ja vauvalle sekä ei saa taaperoa samalla tavalla tuntemaan itsensä hylätyksi ja ulkopuoliseksi.

Kieltämättä näitä lukiessa tulee vähän hassu olo. En ole koskaan pitäny itseäni millään lailla vahvana ihmisenä tai äitinä. Päinvstoin olen aika realistisestikin nähnyt omat vikani ja puutteeni jne. Silti kun luke kuinka rankkaa kuvaillaan olevan äidillä/perheellä jolla on kaksi lasta pienellä ikäerolla, ei voi kuin ihmetellä miten aikanani onnistuin tuossa meidän arjen pyörityksessä vaikka lapset ei ehkä loppupelissä olleet kaikista helpoimmasta päästä, sukulaisset asui toisessa maassa ja kaikkea muuta ikävää satoi niskaan kuopuksen vauvavuoden aikana. Toki se välillä väsytti, mutta niinhän teki elämä jo aikana ennen lapsia. Silti nautin myös tuosta ajasta ja lämpimät muistot jäi.

Nyt kun odotan kolmatta pidemmällä ikäerolla (kuopus tulee olemaan 4,5v vauvan syntyessä) olen jo valmiiksi koonnut mieleeni kuvia kaikista asioista jotka voivat aiheuttaa ongelmia jne jotta voi varustautua vähemmän helppoon arkeen. Silti alkaa tuntua että vaikka about kaikki menisi metsään niin eiköhän sitä selvitä hienosti ja vauva-aika tulee taas kerran olemaan ihanaa... =)

 

opcorn:

 

Mulla kans 1,5 v vanhempi isosisko ja kyllähän me pääosin tapeltiin se lapsuus tai kinasteltiin. Ja teininä oli omat kaverit molemmilla ja omat jutut. Mutta sit 18 vuotiaasta tähän päivään (35) ollaan oltu maailman parhaat ystävät ja tiedetään kaikki toistemme jutut. Mutta ei tähän suhteeseen olis tarvittu tota pientä ikäeroa, koska ikäerolla ei nyt olis mitään väliä kuitenkaan vaikka se olisi 6v. Itse koen että lapselle on parempi kun on minimissään se 2vuotta ikäeroa tai mieluiten uusi raskaus alkaa kun lapsi on 2 vuotta saanut nauttia huomiosta =) Mutta itse on tehty 3-4 vuoden ikäerolla ja se on ollut juuri passeli. Paljon niillä on seuraa siltikin toisistaan. Kyllä ne leikkikavereita on kouluikäisenä tuollakin ikäerolla ja sitä ennen ei ole niinkään väliksi, minähän sitä varten olen että pidän taaaperoista huolen.

 

meillä on sitten ollut eriskummalliset 3 lasta kun ei niistä kukaan kyllä 1,5 vuotiaana ole ollut siinä vaiheessa että tarvii paljon huomiota. Omat leikit ja mielikuvitus huipussaan. Eipä tuota 1v4kk nuorimmaista nytkään paljon näy kun on kattilakaapin uumenissa tutkimusmatkallaan. Ihan rauhassa saa kotihommia touhuta, mutta se on tietysti se mihin lapsensa opettaa.

 

Meillä esikoisesta tuli 11kk vanhana isoveli ja mun mielestä tämä on ehdottomasti paras ikäero meille. Kolmaskin olisi tehty heti perään jos ei lääkäri olisi kieltänyt (molemmat syntyneet sektiolla) ja nyt on se tilanne että mun täytyy laihduttaa paljon ennen kuin lääkäriltä lupa kolmanteen tulee. Kolmas silti aijotaan tehdä vaikka ei meidän toivomaan ikäeroon päästäkkään.

Meillä pojat ovat toisillensa niin tärkeitä ja isompi pitää aina pienemmän puolia. Aina löytyy leikkikaveri vaikka ei jaksaisi avoimiin jne mennä vaan ollaan vaan omalla pihalla. Mutta leikit onnistuu myös muiden lasten kanssa kun on tottunut jakamaan. Mulla ainakin riittää aikaa molemmille yhdessä ja erikseen. Ja itsekkin on jaksanut tosi hyvin kun pienestä pitäen opettanut pojat samaan rytmiin. Ja vaikka kuopusta imetin sen 10kk niin imetyshetket ei koskaan ollut ongelma. Jos isompi just silloin kaipasi äidin seuraa niin istui vieressäni kainalossa ja katseltiin kuvakirjoja jne.

Meillä ei todellakaan esikoinen muuttunut mitenkään isoksi pojaksi kun vauva syntyi. Selviäähän monet kaksosistakin ja ihan varmasti saavat kaksosetkin tarpeeksi huomiota ja rakkautta vaikka eivät ainokaisina saa vauvoja olla. Ja pienellä ikäerolla selviää isompikin mustasukkaisuuksista jne.

 

Joskus lapsia joutuu tekemään vuosikausia, joskus napsahtaa plussa heti.

Näin meillä kävi. Ensin tuli keskenmeno, sitten kesti vuosi saada esikoinen alulle. Annettiin kuopukselle lupa tulla kun esikoinen oli 1-v. Ajateltiin että siinä taas menee oma aikansa. Tärppäsikin heti. Ikäeroa 1v10kk.

Aika rankkaa on välillä ollut unen puutteen vuoksi. Mutta muuten mennyt kivasti ja ihana seurata sisarusten keskinäistä touhuilua jo nyt :heart:

 

[QUOTE="noh";21971912]Anteeksi kamalasti mutta me teimme lapsemme siitä halusta saada kaksi pientä kulkemaan rinnakkain meidän kanssamme. Rakkaudesta heidät teimme. Emme kiireen vuoksi, emme pakosta emmekä missään tapuksessa "mulle kaikki heti nyt"-periaateella. Kaikki ihmiset eivät suunnittele lapsia seuraavan 10 vuoden almanakat käsissään; varsinkaan meidän kaltaiset ihmiset jotka ovat jo järjestäneet muun elämän siihen malliin että lapset ovat sen viimeinen kruunaus. On mahdollisuus olla kotona kunnes nuo molemmat lähtevät kouluun, ei ole asuntoveloista kiinni eikä kiireestä työelämään. Kun sattuu olemaan sellainen mies jonka kanssa jaamme tuon kotona olo ajan.[/QUOTE]

No tuohan sitä mentaliteettia nimenomaan onkin! on työt kodit rahat ja kaikki ja perhekin pitää saada kokoon kaiken kruunuksi mahdollisimman äkkiä jotta on sitten koko perheympyrä koossa. Et voi sitten kerätä rippeitä muutamien vuosien päästä kun kaikki romahtaa ruuhkavuosien ähkyssä.

 

Mulla ja mun veljellä on ikäeroa 3,5v eikä olla ikinä tultu oikein toimeen, mut en usko et se on siitä ikäerosta tai pelkästään siitä. Mulla itselläni on lapset 1v3kk ikäerolla, sen eron piti kyllä olla 1v5kk mut poika synty etuajassa (tosin ei tolla kahella kuukaudella mitää merkitystä sillei oo). Ja mun syyt oli ne et mä olin jo 26 kun esikoinen synty ja meil oli haaveissa monta lasta ja mul on endometrioosi, ei ollu mitenkään varmaa et millon tärppää (no se nyt sit oli kerrasta jostain kohtalon oikusta) ja viel se et pelkäsin jos endo pahenee.
Nyt noi lapset on melkein 11kk ja 2v2kk ja alkavat leikkiä yhdessäkin, rankkaa tämä tällä hetkellä on mutta on myös ilo seurata näiden kasvua ja touhuja. En mä kadu.

 

Tää on kyllä niin naurettavaa mutta pakko kirjottaa vaan tähän. Musta hassuinta on että ne kritisoi pahiten pientä ikäeroa, joilla ei siitä ole kokemusta. Ei kyllä tulis mieleenkään alkaa kenellekään sanomaan ikäeroista on ne sitte suuria tai pieniä. Mikä siis antaa teille luvan **ttuilla??? Ei ne meijän lapset oo vissiin teitä herättäny jos meidät on? Mä oon tullu siihen pisteeseen ettei tulis mieleenkään kenellekään valittaa jos joskus vähän väsyttää... HEti saa paskaa niskaan kuinka se on just tommosta kun on kaks pientä. Vaikka se **ttu yks herranterttu pitäis äitiään hereillä kolme vuotta putkeen, mutta kun yhden lapsen äidit saa valittaa jos vaikka mistä.

Mä voisin sanoa henk.koht että aina kun kuulen isosta ikäerosta niin mulle tulee ekana mieleen että tuon pää ei kestäny pientä ikäeroa tai sitten heillä on käyny niin ikävästi ettei sitä toista lasta vaan kuulunu :/

 

Koko ketjua sen verran lukematta. Että mites kaksosten laita?

 

No ei todellakaan ole ainakaan meillä vaikuttanut. Onko se sitten muka parempi tehdä 3v erolla lapsia että voi olla maksimit kotona ja hyödyntää tukijärjestelmää? Kamalaa väärinkäyttöä ja ihankuin siinä lapsia ajateltaisiin, monethan laittavat esikoisen "virike"hoitoon kun halutaan olla vauvan kanssa kahden ettei vaan tule liian rankkaa Kun nyt kerran haluttiin yleistää

Meidän lapsilla lähes kolmen vuoden ikäero, mutta olin siinä välillä TÖISSÄ, enkä hyödyntänyt tukijärjestelmää.Esikoiseni on myös nyt kotona eikä virikehoidossa.

 

ikuisuus kysymys, johon ei ole oikeaa vastausta. riippuu paljon ihmisestä, kuinka jaksaa ja mitä haluaa elämältään.
asiaa voi pohtia myös että onko oikein tehdä useampia lapsia ollenkaan. eikö olisi ainokaiselle henoa, että saisi aina vanhempien jakamattoman huomion ja olla se ainut "tärkeä"
toisaalta eikö sisarukset ole myös suuri rikkaus. ja se että oppii jo pienenä jakmaan ja sen että maailma ei pyöri vain oman navan ympärillä. rakkautta ja huomoita saa, mutta ehkä joskus täytyy jakaa ja hieman odottaa.

mulla lapsia sekä pienellä- että isolla ikäerolla ja molemmissa ollut puolensa. tuo väsymys asia, väsynein olen ollut noiden isompien ikäeron lasten aikoina, juuri oltiin tottuttu nukkumaan yöt kokonaan kun taas piti totutella heräämään. meillä myös tuo suurimman ikäeron isosisarus oli kaikista "vaikein" kun vauva tuli. oli tottunut olemaan perheen pienin ja sitten tulikin joku pienempi.
eli ei musta tähän asiaan ole sitä yhtä ainoaa oikeaa vastausta.

 

Kaksoset on kaikista pahin mahdollinen tilanne (jos haluaa mahdollisimman vähällä uupumuksella, väsymyksellä ja työllä päästä)

 

[QUOTE="Äiti kahdelle";21972203]Tää on kyllä niin naurettavaa mutta pakko kirjottaa vaan tähän. Musta hassuinta on että ne kritisoi pahiten pientä ikäeroa, joilla ei siitä ole kokemusta. Ei kyllä tulis mieleenkään alkaa kenellekään sanomaan ikäeroista on ne sitte suuria tai pieniä. Mikä siis antaa teille luvan **ttuilla??? Ei ne meijän lapset oo vissiin teitä herättäny jos meidät on? Mä oon tullu siihen pisteeseen ettei tulis mieleenkään kenellekään valittaa jos joskus vähän väsyttää... HEti saa paskaa niskaan kuinka se on just tommosta kun on kaks pientä. Vaikka se **ttu yks herranterttu pitäis äitiään hereillä kolme vuotta putkeen, mutta kun yhden lapsen äidit saa valittaa jos vaikka mistä.

Mä voisin sanoa henk.koht että aina kun kuulen isosta ikäerosta niin mulle tulee ekana mieleen että tuon pää ei kestäny pientä ikäeroa tai sitten heillä on käyny niin ikävästi ettei sitä toista lasta vaan kuulunu :/[/QUOTE]

Tietysti yhden lapsen äidit saa valittaa. Ne sentään on ollu niin viisaita ettei tehny useampaa kun ekan kanssakin on jo raskasta. Jos on kaksi tai kolme lasta niin se on oma valinta miksi niitä on pitänyt tehdä niin monta ja silloin ei kuulu valittaa.

 

[QUOTE="vieras";21972051]Pitäisiköhän tähän taas pistää se kateuskortti peliin
Eli ollaan kateellisia niille, joilla on uskallusta ja voimaa tehdä lapset pienillä ikäeroilla.[/QUOTE]


En oikein ymmärrä mihin tässä kateutta tarvitaan. se kieltämättä hämmästyttää miten paljon negatiivisia tunteita toisten lasten pienet ikllerot voi joissain herättää. niin kauan kun se useamman pienen lapsen äiti ei ole hoidattamassa lapsiaan isoja ikäeroja kannattavalla niin eikö luulisi ettei sen toisen arjen raskaus juuri muita häiritse?

Mitä itsekkyyteen ja ahneuteen "mulle kaikki nyt ja heti" tulee niin pitäisin tiettyä itsekkyyttä tuossa suorastaan hyveenä. siis sitä että miettii miten juuri minä haluan näiden asioiden menevän. sitä samaa oletan myös pidempien ikllerojen kannattajien harrastavan? Meille ainakin kakkosen ja kolmosen pitkä ikäero oli ihan yhtä itsekäs ja omaa etua tavoitteleva kuin tuo kahden ensimmäisen lapsen lyhyt ikäerokin.

Ei, en ole suosittelemassa lyhyttä ikäeroa kenellekään. oletan silti -ehkä tyhmästikin- että lapsia hankkivilla aikuisilla on itsellään edes jonkinlaista ajattelukykyä jonka perusteella sitten voivat tulla siihen johtopäätökseen että haluavat lapset lyhyellä ikäerolla. Ehkä tämä pitää ainakin jollain tasolla paikkansa, sillä eniten valitusta kahden tai useamman pienen lapsen arjesta kuulee nimenomaan heiltä joilla ei ole siitä omaa kokemusta.

En ole puhunut mitään kateudesta, vaikka ihmettelenkin miksi toisten lasten pienet ikäerot voivat olla joillekin uhka. itse en ole koskaan osannut ymmärtää miksi minua pitäisi ärsyttää se että jotkut tekevät lapset pitkillä ikäeroilla. Miksi ihmeessä minun pitäisi pitää heidän ratkaisuaan vääränä tai muuten arvostella sitä?

 

En nyt puutu tuohon varsinaiseen ikäeroasiaan, olen samaa mieltä, kuin moni täällä, että kukin taaplaa tyylillään. Mutta tuohon seuran pitämiseen haluan puuttua. Se, että lapsilla on seuraa toisistaan on täällä nyt saatu kuulostamaan siltä, että se on kätevä tapa siirtää vastuu vanhemmilta sisaruksille -mitä tietysti sitäkin tapahtuu, mutta jos täyspäiset vanhemmat tietävät paikkansa ja vastuunsa, niin kyse on parhaassa tapauksessa siitä, että lapsi SAA seuraa sisaruksistaan, ei suinkaan JOUDU vastaanottamaan sitä. Kyllä se vaan ihan peruttamaton fakta on, että äiti (tai isä) ei enää tietyssä ikävaiheessa ja aina ole lapselle se kaikkein mieluisin leikkikaveri, vaan nimenomaan toinen lapsi.

Meillä lasten ikäero on 2v.3kk, ja pienempi on vielä niin pieni, ettemme suinkaan oleta hänestä olevan kaveriksi isosiskolleen vielä ainakaan puoleen vuoteen. Mutta jo nytkin tytöillä löytyy joitain ihan omia, vain heidän keskinäisiään juttuja, joita me vanhemmat voimme vain iheillen sivusta seurata. Silloin, kun haluaa, isompi hakeutuu omasta aloitteestaan pienemmän seuraan ja nauttii suunnattomasti, kun saa tämän nauramaan. Ja pienempi tietysti on onnesta sykkyrällään, kun isosisko antaa huomiotaan. Mutta samalla kyllä pidetään tarkkaan vaari siitä, että tätä huomiota ei isommalta mitenkään edellytetä tai odoteta, ja että aikaa löytyy edelleen myös yksistään hänelle.

Mutta voisin siis hyvin kuvitella, että pikku hiljaa noista kahdesta kasvaa erottamaton parivaljakko, jossa kumpikin NAUTTII toisen seurasta. Eikä sisarusten ystävyys tietenkään ikään katso, minulla ja nuorimmalla siskollani on ikää peräti 14 vuotta, ja kiintymys on kyllä aina ollut moelmminpuolista -joskin on sanottava, että vasta aikuisiällä olemme löytäneet aidon ystävyyden, sillä lienee sanomattakin selvää, että vuosikausia minä olin siskolle hoitaja ja jonkinlainen idoli, hän taas minulle tervetullut korkeakoulu vastuunottamisesta ja perhepoliittisesta suunnittelusta -joskin erittäin rakas ja mieluinen sellainen.

 

Omat lapseni sain vajaan kahden vuoden ikäerolla ja erittäin tyytyväinen olen ollut. kaksi pientä meni helposti samoilla univeloilla ...nyt en samaan enää alkaisi.ei vauvoja tähän taloon. niin itsekäs olen,että valvomiset ja se "kiinniolo" oli mukava hoitaa samaan aikaan kummaltakin lapselta. molemmat saivat huomiota ja syliä niin paljon kuin halusivat. vauva kun nukkui,niin touhusin isomman kanssa hänelle mieleisiä asioita. nyt kun lapset ovat jo koulussa, ovat toisilleen leikkikaverit ja ystävät.