Miksi ihmisillä on kauhea kiire tehdä lapset jopa alle 1½ vuoden ikäerolla?

Koska se tuntui sopivalta ikäerolta ja sen lisäksi mä olin jo aika vanha ensisynnyttäjäksi. Olisin ollut nelikymppinen kolmen vuoden ikäväleillä jos olisin nämä kaikki kolme tehnyt. Mulla ja pikkusiskolla on 8-vuotta ikäeroa ja ei se tavallaan kovin kiva ikäero ole.. oltais varmaan läheisempiä pienellä erolla. Mäkin muutin toiselle puolelle Suomea opiskelemaan 16-vuotiaana ja olen asunut siitä lähtien kauempana joten aika etäiset välit on jääny.

 

Jos on 2-3 alle 3 vuotiasta jokaisella erilaiset tarpeet on yksilöllinen hoito ja huomio on vaativaa jakaa kaikille tasapuolisesti.Tai kyllähän äiti paahtaa orjana lapsesta toiseen, mutta lopulta uhkaa burn out tai muu vakavempi juttu. Jos olis vaan ne lapset eikä kotitöitä, ruoan laittoa, vaatehuoltoa, siivoamista niin helpompi. Tälläisissä perheissä onkin isän apu todella tarpeen. Ikävää todeta, mutta ei se ruusuiseksi muuta isompienkaan kanssa. Sitten tulee jo koulukuviot, ja teinit ne vasta kullanmuruja on heheh

 

Meillä on lapsien ikäero 4v.4kk. Ihanasti on seuraa toisilleen jo, kun kuopus on nyt reilun vuoden ikäinen. Touhuavat vaikka mitä yhdessä ja ovat tosi tärkeitä toisilleen, sen huomaa. Toki välillä ei mene oikein putkeen, kun isoveli haluaisi esim. rakentaa pikkulegoilla ja taapero yrittää sotkea kaiken, mutta siis ihmeen hyvin on kaikki pelannut yhteen, ajattelin raskausaikana, että ei heistä ainakaan toisilleen leikkiseuraa ole mutta olinpa onneksi väärässä.

Itse "kärsin" nyt vauvakuumeesta, eli haluaisin kolmannen ja mielellään pienellä ikäerolla, mutta nytkin tulisi ikäeroksi nuorimman ja uuden vauvan välillä melkein 2v. jos tulisin raskaaksi. Oikeastaan se ehkä olisikin ihanteellinen ikäero, tiedä häntä...

Mitä tuohon pieneen ikäeroon tulee, niin toisaalta on jotenkin surettavaa, että jo sellainen 1v. jopa alle saa pikkusisaruksen (tiedän&tunnen paljon tällaisia), kun mielestäni 1v. on vielä itsekin ihan vauva, mutta jokainen tyylillään ja on varmasti leikkikaveri omasta takaa tällaisissa tapauksissa.

Toisaalta taas, eihän se pikkusisarus estä pientä isosisarusta olemasta enää vauva. Eihän kaksosissakaan kai päätetä että tuo 2min aiemmin syntynyt ei saa olla yhtä pieni kuin "nuorempansa".

Toki tykkään näin 1v3kk ikäerolla olevien lasten äitinä (ja meillä siis tuo ikäero tuntui käytännössä paljon pienemmältä) että näihin pieniin ikäeroihin kannattaa jo suhtautua niin että siinä on sitten kaksi vauvaa kerralla eikä siis olettaa toisen yhtäkkiä kasvavan isoksi. Meillä ollaan menty mielenkiintoisen kaavan kautta niin että ensin isosisarus oli hetken aikaa jonkin verran "isompi", sitten meni pidempi aika noin suurinpiirtein kaksosperheen arkea elellen kunnes pikkusisko, niin kehityksellään kuin kokonsakin puolesta meni huomattavasti isoveljensä ohi. Odotettavissa (=toiveissa?) on että tämä vajaa 6v ikäerolla syntyvä kolmonenkin tulee suhteellisen pian myös ohittamaan eskoisen kehitysaskeleet.

Silti jokainen lapsi on ja tulee olemaan omia yksilöitään ja saamaan sen oman huomionsa ja tukensa sekä tietysti niin paljon rakkautta. :heart:

 

Ja siitä huolimatta ovat läheisiä ja touhuavat paljon yhdessä kaikkea...

No varmasti Mulla on kaveri, jolla on 10 vuotta nuorempi pikkuveli, ja heillä on nyt aikuisenakin tosi läheiset välit. Musta se on ihanaa. :heart: Mä en jotenkin usko, että musta olis tuohon 3 vuoden ikäeroon, joko alle 1,5 vuotta tai sitten paaaaaaaaaljon enemmän.

 

Vauva valvottaa, se on selvää, yöherätyksiä on maidon tankkauksen takia vähintään. 1 vuotias itkee yöt korvatulehdusta ja hampaita, ja oppii uusia taitoja joten ei malta nukkuakaan pinnasängyssään. Pottaopetukset, itse syömään oppiminen yms. kaikki vaatii paljon aikaa. Samalla myös hoidettava vauva, ja kun vauva nukkuu päiväunia se 1 vuotias hihkuukin ja nukahtaa vasta kun vauva on jo herännyt (ja saiko äiti levättyä yhtään, ei!) Sen verran kun ihmiset tekisivät lapsia, että itse jaksaisivat hoitaa, eikä laittaisi liian pieniä päiväkotiin. Koska sinnehän monet tunkevat, kun se elämä tuli niin raskaaksi kun pilttejä pyörähtikin useampi.

 

Meillä on alle 2v ikäero. Olihan se rankkaa, mutta nyt kun ne on 1½ ja 3, niin ovat liikuttavan kiinni toisissaan. Ja pienempi on oppinut asioita paljon nuorempana kuin eka, koska oppii isompaa matkimalla.

Kolmatta minä en ainakaan ennen kuopuksen kouluikää jaksaisi nyt ajatella, mutta jos muut jaksaa, mikäpä siinä. Itse olen tyytyväinen että nää 2 on noin pienellä ikäerolla.

Mutta sitä mä ihmettelen, kun joku valittaa että parisuhde on perseestä ja rahat loppu ja jaksaminen loppu nykyistenkin lasten kanssa jne, ja SIINÄ TILANTEESSA hankkiutuu ihan tarkoituksella raskaaksi, niin ei oikein jaksaisi kaverina tarjota auttavaa kättä. Tulee olo, että ehkä se on vain turhaa valitusta? Kukapa kusipään kanssa lapsen haluaisi oikein yrittämällä.

Joo, olen provosoitunut nyt luetytuani juttuja toiselta foorumilta. Siellä osui silmiin tapaus, joka viimisen vuoden on vain haukkunu miestään ja mitään se mies ei ole tehny oikein ja seksielämääkään niillä ei ole. Ja nyt ilmeisesti pyhästä hengestä perheeseen odotetaan uutta vauvaa vaikka entistenkin lasten kanssa ollaan helisemässä ja rahat loppu ja mies on tyhmä. Ja ihan pakosti piti sitten tehdä lisää lapsia ja nyt muiden pitäs onnitella raskaudesta ja ottaa osaa miehestä

 

Vauva valvottaa, se on selvää, yöherätyksiä on maidon tankkauksen takia vähintään. 1 vuotias itkee yöt korvatulehdusta ja hampaita, ja oppii uusia taitoja joten ei malta nukkuakaan pinnasängyssään. Pottaopetukset, itse syömään oppiminen yms. kaikki vaatii paljon aikaa. Samalla myös hoidettava vauva, ja kun vauva nukkuu päiväunia se 1 vuotias hihkuukin ja nukahtaa vasta kun vauva on jo herännyt (ja saiko äiti levättyä yhtään, ei!) Sen verran kun ihmiset tekisivät lapsia, että itse jaksaisivat hoitaa, eikä laittaisi liian pieniä päiväkotiin. Koska sinnehän monet tunkevat, kun se elämä tuli niin raskaaksi kun pilttejä pyörähtikin useampi.

Meillä ei esikoinen nukkunut pinnasängyssä vuoden vanhana, joten se ei ollut ongelma. Molemmat valvottivat, esikoinen oikeastaan enemmän kuin kuopus. Pottaopetusta en ole koskaan harrastanut, molemmat lapset saivat käyttää ja alkoivat käyttää pottaa kun halusivat, siihen ei mennyt siis ollenkaan aikaa. Syömään oppiminen... no siinäkään en aikaa mihinkään opettamiseen kuluttanut, senkin meillä molemmat lapset oppivat kun olivat siihen kypsiä. Vauva ja 1-vuotias nukkuivat meillä parhaillaan kahdetkin päiväunet samaan aikaan, toki oli meilläkin se vaihe, jossa toinen heräsi kun toinen nukahti. Se tilanne olisi kuitenkin ihan sama vaikka ikäeroa olisi enemmänkin. Meillä molemmat lapset olivat kotihoidossa niin kauan kuin mahdollista, kaksi viikkoa sitten aloittivat päiväkodin, 3v 4kk ja 4v5kk oli ikää.

 

Vauva valvottaa, se on selvää, yöherätyksiä on maidon tankkauksen takia vähintään. 1 vuotias itkee yöt korvatulehdusta ja hampaita, ja oppii uusia taitoja joten ei malta nukkuakaan pinnasängyssään. Pottaopetukset, itse syömään oppiminen yms. kaikki vaatii paljon aikaa. Samalla myös hoidettava vauva, ja kun vauva nukkuu päiväunia se 1 vuotias hihkuukin ja nukahtaa vasta kun vauva on jo herännyt (ja saiko äiti levättyä yhtään, ei!) Sen verran kun ihmiset tekisivät lapsia, että itse jaksaisivat hoitaa, eikä laittaisi liian pieniä päiväkotiin. Koska sinnehän monet tunkevat, kun se elämä tuli niin raskaaksi kun pilttejä pyörähtikin useampi.

Ikävää jos sulla on tuollainen kokemus.. Vai onko sulla kokemusta? Itse voin sanoa etten tunnista meidän elämää tuosta vaikka ikäeroa on se vuosi. Toki paskamaisia päiviä on joskus mutta jokainenhan tietää että niitä on vaikkei olisi ainuttakaan lasta Ja mulla ei ole edes käynyt mielessä että olisin laittanut esikoisen hoitoon kun kuopus syntyi. Totta kai se on kotona meidän kanssa =)

 

Nyt kaikki kaksosten/kolmosten odottajat abortteja tekemään. Ei saa toiset vauvat tarpeeksi huomiota jos vauvoilla minutin ikäero. Hyi hyi teitä kun olette menneet useammalla lapsella raskautumaan.

 

Vielä yksi näkökulma isompien ikäerojen puolesta. Nimittäin iskä voi ottaa sen isomman muksun mukaan vaikka kalaan, huvipuistoon minne vaan, ja äiti voi pesiä rauhassa vauvan kanssa. Meillä ainakin mies on ihan innoissaan, kun saavat "miesten kesken" lähteä vaikka rallikisoja katsomaan. Esikoinen tykkää kun saa isän jakamattoman huomion välillä, ja toisaalta myös äidin huomion päivälläkin kun vauva nukkuu. Jotenkin vaikuttaa, että jos lapsilla on pieni ikäero, jäävät ihan täysin äidin hoidettaviksi. Tämä siis havaittu tuttavaperheissä...
Edelleenkään en halua yleistää että kaikkialla on näin ja kaikkien täytyy ehdä näin.

 

[QUOTE="näinpä";21969610]Vielä yksi näkökulma isompien ikäerojen puolesta. Nimittäin iskä voi ottaa sen isomman muksun mukaan vaikka kalaan, huvipuistoon minne vaan, ja äiti voi pesiä rauhassa vauvan kanssa. Meillä ainakin mies on ihan innoissaan, kun saavat "miesten kesken" lähteä vaikka rallikisoja katsomaan. Esikoinen tykkää kun saa isän jakamattoman huomion välillä, ja toisaalta myös äidin huomion päivälläkin kun vauva nukkuu. Jotenkin vaikuttaa, että jos lapsilla on pieni ikäero, jäävät ihan täysin äidin hoidettaviksi. Tämä siis havaittu tuttavaperheissä...
Edelleenkään en halua yleistää että kaikkialla on näin ja kaikkien täytyy ehdä näin.[/QUOTE]

Ihan hyvä pointti. Toisaalta meillä taas pikkusiskon syntyminen varmasti omalta osaltaan lähensi miestä ja esikoista. Mies piti pitkät lomat vauvan tultua ja jo olosuhteiden pakostakin (sektio...) kantoi sen päävastuun pienen esikoisen hoidosta.

Toisaalta kolmas lapsi sitten antoikin odottaa itseään ja tuon kakkosen tultua 1v ikään palasin itse töihin miehen jäädessä koti-isäksi, eli toisaalta onnistuu se lapsenhoito isältä ilman sitä vauvaa viemässä äidin huomioa. Yksilöllisiä tilanteita, mutta tosissaan olisi toivottavaa että noissa pienten ikäerojen perheissäkin mies myös ottaisi sitä aikaa esikoisen kanssa.

 

[QUOTE="näinpä";21969610]Vielä yksi näkökulma isompien ikäerojen puolesta. Nimittäin iskä voi ottaa sen isomman muksun mukaan vaikka kalaan, huvipuistoon minne vaan, ja äiti voi pesiä rauhassa vauvan kanssa. Meillä ainakin mies on ihan innoissaan, kun saavat "miesten kesken" lähteä vaikka rallikisoja katsomaan. Esikoinen tykkää kun saa isän jakamattoman huomion välillä, ja toisaalta myös äidin huomion päivälläkin kun vauva nukkuu. Jotenkin vaikuttaa, että jos lapsilla on pieni ikäero, jäävät ihan täysin äidin hoidettaviksi. Tämä siis havaittu tuttavaperheissä...
Edelleenkään en halua yleistää että kaikkialla on näin ja kaikkien täytyy ehdä näin.[/QUOTE]

Näin se meillä meni vaikkei pieni ihan rallikisoista ymmärtäny.. Mutta siis mies piti isyysloman ja vietti sen ajan esikoisen kanssa ja mä keskityin vauvaan. Tietenkään unohtamatta perheen yhteistä aikaa :heart: EI tuokaan siis ole riippuvainen ikäerosta tai esikoisen iästä.

 

Vauva valvottaa, se on selvää, yöherätyksiä on maidon tankkauksen takia vähintään. 1 vuotias itkee yöt korvatulehdusta ja hampaita, ja oppii uusia taitoja joten ei malta nukkuakaan pinnasängyssään. Pottaopetukset, itse syömään oppiminen yms. kaikki vaatii paljon aikaa. Samalla myös hoidettava vauva, ja kun vauva nukkuu päiväunia se 1 vuotias hihkuukin ja nukahtaa vasta kun vauva on jo herännyt (ja saiko äiti levättyä yhtään, ei!) Sen verran kun ihmiset tekisivät lapsia, että itse jaksaisivat hoitaa, eikä laittaisi liian pieniä päiväkotiin. Koska sinnehän monet tunkevat, kun se elämä tuli niin raskaaksi kun pilttejä pyörähtikin useampi.

Hohoijaaa....Tuotahan se arki tosiaan. P**kan marjat. Meillä ikäero huimat 10kk, kakkonen syntyi keskosena muuten olis ero ollut vuoden. Ehkei suunnitelluin ratkaisu, mut en jäälkiehkäisyä hakenut kun kortsu petti ja naps&kops raskaana olin.

Nyt lapset 4- ja 3v. Ja onnellisena muistelen tuota vauva-aikaa. Liekkö meillä sitten jotenki äärettömän helpot lapset mut nuo nukkumiset meni kuin vettä vaan. Pienempi nukkui kolmet unet päivällä, aamulla vaunuissa ekat kun kävimme kärryttelemässä/hiekkalaatikolla jne isomman kanssa, päivällä nukuimme KAIKKI KOLME (usko tai älä) 2h sylikkäin, mulla kun näet on kaksi kainaloa johon kumpaankin mahtuu vauva. Ja iltapäivällä taas pieni nukkui kärryissä kun olimme isomman kanssa ulkona.

Pottaharkat aloimme samaan aikaan, isomman ollessa noin 2 vuotias. Pienempi ei liikaa potasta ymmärtänyt, mutta istui siinä siskon kanssa ripirinnan. Ja oppikin äkkiä hänkin...eli taas yhdellä iskulla meni kaksi lasta. Kuka sanoo etteikö sitteriä voi nostaa ruokapöydälle? Niin mä ainakin tein kun syötiin. Isompi harjoitteli siinä pistelemään itse ja mä autoin. Samalla syötin pienempää...

Nää ikäeropaasaajat sais musta pitää kiinni suunsa asioista joista ei tiedä. Nyt jälkikäteen kun ajattelen toi ikäero oli meille mitä mahtavin "onnenkantamoinen" jos niin voi sanoa. On ihana katsoa lasten suhdetta joka on todella tiivis. Ei mitään mustisuhmia ole tarvinnut setviä, ei selitellä 2 vuotiaalle miks hän ei nyt yhtäkkiä enää olekaan sen jakamattoman huomion keskipiste.

Ja mitä tulee lasten erillisiin huomioonottoihin. Edelleenkin meitä on kaksi aikuista tässä perheessä, äiti ja isä. Ja meillä kummallakin on sen verran laaja syli että tila kahdelle vauvalle löytyi ihan aina. Se on vaan asenne kysymys.

 

Meillä kaksi ekaa tuli 1v8kk ikäerolla ja sitten olikin 5 vuotta väliä tähän kolmoseen. Molemmissa tavoissa oli puolensa - enkä näe kumpaakaan mitenkään toista parempana tai huonompana ratkaisuna.
Kaikki kolme puuhaavat keskenään, yleensä melko sopuisasti. En ole ainakaan huomannut mitään ikäeroihin liittyviä ongelmia sisarussuhteissa. Mulle oli vain tärkeää että lapsilla on sisaruksia, itse olen ainut lapsi ja sitä " kohtaloa " en halunnut omilleni.

 

Miksi sen lapsen pitäisi saada jakamaton huomio koko ajan? Meillä on kolme lasta pienellä ikäerolla, enkä usko, että kukaan kärsii siitä, ettei saa minun huomioo koko ajan. Mun siskon poika oli vajaa 3v. kun heille syntyi toinen. Se oli todella vaikeaa sille pojalle, kun oli siihen asti ollut vain yksin. Ja pikkuveli sai siipeensä. Kyllähän se lapsi tarvitsee huomioo myös isompanakin. Ja tosiaan, täälläkin monet suunnittelevat laittavansa isomman pois jaloista, kun tulee uusi vauva. Onko sit se jotenkin hyvä juttu. Ei kannata niin kauheesti päivitellä ja kuvitella, että se oma ratkasu on vaan ainoa ja hyvä. Yleensä on puolensa ja puolensa joka asiassa.

Riippuu varmaan paljon ihmisestäkin, mikä on paras. Esimerkiksi mun miehen veljellä on neljä pientä pienellä ikäerolla. Se on jo luonteeltaankin sellainen, että hössöttää ja säätää kaikessa. Menee se lasten hoitokin vähän sillain ja tälläin kun yrittää saada niin kauheesti kaikkee aikaan.

 

Vauva valvottaa, se on selvää, yöherätyksiä on maidon tankkauksen takia vähintään. 1 vuotias itkee yöt korvatulehdusta ja hampaita, ja oppii uusia taitoja joten ei malta nukkuakaan pinnasängyssään. Pottaopetukset, itse syömään oppiminen yms. kaikki vaatii paljon aikaa. Samalla myös hoidettava vauva, ja kun vauva nukkuu päiväunia se 1 vuotias hihkuukin ja nukahtaa vasta kun vauva on jo herännyt (ja saiko äiti levättyä yhtään, ei!) Sen verran kun ihmiset tekisivät lapsia, että itse jaksaisivat hoitaa, eikä laittaisi liian pieniä päiväkotiin. Koska sinnehän monet tunkevat, kun se elämä tuli niin raskaaksi kun pilttejä pyörähtikin useampi.

Mä valvon samalla kertaa mielummin molempien kanssa, kun kestän niitä yöheräilyjä monta vuotta. Meiän talossa on myös isä, joka herää tarpeen tullen. Viikonloppusin on myös mahdollista ottaa unta takas, kun mies on kotona.

Meillä ei ole koskaan kiristelty hampaita pottailun ja itse syömään oppimisen kans. Molemmat oppi kuivaks kun täytti 2v, ilman mitään suurempia pottaharjoitteluja. Syömään alkoi harjottelee 1v. enkä mä ole huomannut että se ois vieny jotenki hirveesti aikaa.

Tosiaan talossa on myös isä, joka viettää aikaa lasten kanssa. Ulkoilee, käy uimassa ja on mukana arjessa. Joten meillä mä en nää mitään ongelmaa tässä. Tää ei sovi kaikille, ei tietenkään. Ja huom. Meillä hoidetaan kaikki lapset kotona, ei viedä isompia virikehoitoo, että saa viettää vauvan kaa laatuaikaa.

 

Kaikki äidit ovat niin erilaisia, niinkuin huomasin nyt ku luin tätä ketjua.

Itse kuulun ap:n mukaan näihin ihmettelijöihin, että miksi jotkut tekevät lapset tosi pienellä ikäerolla.

Ehkä nyt sain uutta näkökulmaa asiaan, enkä jaksa päätäni sen enempää vaivata. Kaikilla on tosiaan niin omat kuviot töihinpaluun suhteen. Kaikilla on omat jaksamiset, toiset jaksaa enemmän, toiset vähemmän. Toisten vauvat nukkuu jo kakskuisesta täydet yöunet, toisten lapset valvottaa kolmevuotiaaks. Kaikki nämä tekijät yhdessä muovaavat sitten vanhempien oman päätöksen seuraavasta lapsesta, koska olis hyvä toisen lapsen tulla.

Itse olen ollut sitä mieltä, että sellainen noin 3 vuotta olisi ihanteellinen ikäero ÄIDIN JAKSAMISEN kannalta. Siis MINUN JAKSAMISEN kannalta. Esikoinen valvotti ekan vuoden. En olisi jaksanut missään tapauksessa sellaista ikäeroa, että esikoinen olis noin puolitoista vuotias ku toka syntyy.

Mun kokemuksen mukaan 3 vuotta on vielä sellainen ikäero, että leikkiseuraa on toisistaan. Mulla ja siskolla oli se ikäero eikä haitannu yhtään. 4 vuotta ja enemmän on jo niin iso ikäero, että yhteisiä leikkejä ei niin paljon ole.

Alle 3 vuoden ikäero vaatii äidiltä paljon alussa, myöhemmin se korvautuu sillä, että lapset viihtyy keskenään.

Molemmissa on hyvät ja huonot puolet, mutta itse olen sillä kannalla, että ei liian pientä ikäeroa omaan perheeseeni, mutta ei liian isoakaan.

 

[QUOTE="Äiti kahdelle";21969756]Näin se meillä meni vaikkei pieni ihan rallikisoista ymmärtäny.. Mutta siis mies piti isyysloman ja vietti sen ajan esikoisen kanssa ja mä keskityin vauvaan. Tietenkään unohtamatta perheen yhteistä aikaa :heart: EI tuokaan siis ole riippuvainen ikäerosta tai esikoisen iästä.[/QUOTE]

Peesi. Meillä mies lähti tytön kanssa tekemään asioita yhdessä ja mä jäin lepäämään. Meillä mies ollut mukana lasten hoidossa jo vauvasta asti.

 

[QUOTE="eee";21968921]Tuohon kysymykseen siitä, pitääkö lapsista olla seuraa toisilleen: kyllä se musta ainakin olisi ihan toivottavaa. Ei äiti kuitenkaan ole sama asia leikkikaverina kuin (lähes) ikätoveri. Vanhemman tehtävä ei myöskään mun mielestä ole järjestää lapselle koko ajan ohjelmaa ja leikittää lasta. Ei toki sisaruksenkaan tehtävä, mutta usein pienen ikäeron sisarukset viihtyvät yhdessä ja keksivät yhteistä tekemistä. Rikastaa elämää. Ja musta on lasten ihan hyvä oppia sitä lelujen jakamistakin ja toisten huomioon ottamista ym., sitä oppii hyvin sisarusten kanssa (tai toisaalta pitämään puolensa... ;D).

Usein työelämänkin kannalta on parempi tehdä lapset pienellä ikäerolla.[/QUOTE]

Samaa mieltä!

 

Nämä on asioita jotka jokainen perhe päättää siellä kodissaan. Ei sunkaan tähän olekaan olemassa oikeaa tai väärää vaihtoehto. Eikä yksikään vaihtoehto ole myöskään pois siltä jo olemassa olevalta sisarrukselta. Ainahan huomio jakaantuu kun tulee toinen lapsi, ikäerosta riippumatta.

Meille miehen kanssa oli hyvinkin selvää jo ennen esikkoa että haluamme lapset pienellä ikäerolla. En tiedä tarkkaan mistä tuo juttu silloin haaveiluvaiheessa lähti. Oikeastaan haave oli kahdesta "kaksikosta" eli ensin kaksi putkeen ja sit pitempi väli ja toiset kaksi myöhemmin...elämä nyt ei mennyt haaveiden mukaan ja saimme "vain" kaksi lasta. Toki ajatuksena oli se että lapsille on toisistaan seuraa, mutta täällä joku sitäkin ajatusta kritisoi...Ei meillä lapsia pakoteta toistensa kanssa leikkimään kuitenkaan, kyl he itse saavat päättää asiasta, olisi ikäero sitten mitä hyvänsä.

 

Joku kritisoi sitä että työelämä sana nostettiin esiin. Muistettava tosiaan sekin että jotku yrittävät tehdä leipäänsäkin, maksaa asumiset ym. ilman tukijaisrumbaa, kaupungin vuokra-asuntoja, jatkuvaa sikistystä...ja kaikki ei tosiaan ole saannut niin rikasta miestä että vaikkapa 3 muksun kanssa olis mahdolisuus viettää sen 7-9 vuotta kotona kunnes kaikki on 3-v. Eikä kaikkilla ole isovanhempia jotka hoitaa osan viuluista. Toiset vaan joutuu töitä tekemään elämän ylläpitämiseksi. Lapsien teko ei leipää pöytään tuo.

 

...Niistä 3v isosisarruksista tahi vanhemmista tehdään usein "äidin pikku apureita" uuden vauvan hoidossa. Toki osa tulee tuon ikäiselle luonnostaan, mutta ei ole yksi eikä kaksi perhettä joita olen työssäni nähnyt joissa äiti sujuvasti käskyttää vanhempaa sisarrusta: Haeppa nyt vaippa pikku veljelle; meneppä nyt viihdyttään hetkeks pikkuveljeä että äiti saa ruuan tehtyä; keinutteleppa nyt hetki vaunuja että veikka nukahtaa... Tai toinen vaihtoehto on nämä virikekerhot jonne isompi viedään (jopa päivittäin) jotta saadaan kahdenkeskistä laatuaikaa vauvan kanssa. Ei toki kaikissa perheissä näin, mutta helposti se tuohon ajautuu. Että jos mietitään sitä pienen ikäeron "haittaa" isommalle sisarrukselle niin eiköhän se ole ihan samaa tasoa kuin isommallakin ikäerolla. Kaksi pientä kun on syliinkin otettavissa; heillä tarpeet monesti hyvin samanlaiset vielä. Äidiltähän se vaatii vaan sitä että pysähtyy ja tarjoaa syliä molemmille...ja lattiallakin voi hyvin leikkiä toisella kädellä kun vaavi on toisesessa kainalossa.

 

olen tyytyväinen pieneen ikäeroon. 1v1kk. Ja iänkään puolesta ei olla putkeen tehty. Olin 21 esikoisen saadessa ja 22 kun kuopus syntyi. Paljon hyviä puolia on ollut, vauva-ajat mennyt yhessä putkessa ja toisista heti pienetä pitäen paljon seuraa Ja plussaa oli kun kuopus on ollut helppo vauva. Ei sairastele, nukkunu aina yöt, kyllä sitä sitten jaksaa

 

No...meillähän tämä 1v1kk ikäero ei ollut suunniteltu juttu. Ikäeroksi olin suunnitellut 3-4 vuotta, mutta näin nyt vaan kävi.

Mä olin alkuun aivan kauhuissani. Mietin, miten se meidän vauva menettää sen vauvapaikkansa ja joutuu vauvan syntymän jälkeen kasvamaan isoksi tytöksi, kun perheeseen tulee uusi vauva. Näin sieluni silmin miten se lapsi kärsii menetetystä paikastaan ja miten hänestä tulee "se unohdettu" keskimmäinen lapsi.

Mutta paskat.

Meillä on talossa 2 aikuista joilla on yhteensä 4 kättä. Niihin mahtuu aivan tasan tarkkaan 2 lasta ja vaikka vielä se koululainenkin, mikäli hän haluaa.

Toki ensimmäiset 1-2 viikkoa keskimmäinen protestoi tilannetta, mutta aivan yhtälailla hän olisi sitä protestoinut muutaman vuoden kuluttua. Sen jälkeen kaikki on sujunut kivasti. Nyt nuorempi on 6kk ja isosiskolleen NIIN tärkeä...aamulla esnimmäiseksi ja illalla viimeiseksi isosisko huhuilee "VAUVA". Kun tytöt on anoppilassa hoidossa, isompi pitää huolen siitä, että jos lähdetään puistoon, niin vauvakin tulee.
Päivisin kun vauva köllöttelee lattialla, menee isompi hänen viereensä häntä halaamaan...välillä isompi hauskuuttaa vauvaa niin että vauva nauraa ja voi sitä isomman riemua, kun hän saa vauvan kikattamaan.

Isompi on kyllä pittänyt tomreruudellaan huolen siitä, ettei hän jää vauvalle kakkoseksi...alkuun olin jopa ennemminkin huolissani siitä, miten vauva on se joka jää vaikke, kun keskimmäinen on niin vaativa. Mutta tilanne on tasoittunut...ja onhain meillä tosiaan edelleen ne 2 aikuista ja 4 kättä, jolloin molemmille pienille on syliä päivittäin tarjolla pitkät pätkät...ja kyllähän nuo pienet samaankin syliin sopii.

Mun mielestä on varsin typerää alkaa sättimään pienestä ikäerosta, ellei siitä ole itsellään kokemusta. Ja vaikka oma kokemus olisikin huono, ei se tarkoita että kaikilla niin olisi.

Meillä on tosiaan myös koululainen joka on keskimmäiselle tärkeä...mutta kyllä hän näyttää enemmän itse pitävän vuoden, kuin kuuden vuoden ikäerosta, sillä vauva on hänelle tärkeä. Isosiskokin sitä on, mutta ei samassa määrin, kuin vauva.

 

Mä olen kanssa tykännyt pienestä ikäerosta, meillä karvan vajaa vuosi . Tottakai tässä käsityötä oli alkuunsa, mutta hei kaikissa vauvoissa on...Vaipat kun voi vaihtaa sarjatyönä (toki isot asiat erikseen), syömiset, kaikki. En usko että tämä on kummaltakaan ollut mitenkään pois, päinvastoin. Joku sanoi että on esikolta pois kun ei saa olla vauva...Saahan hän olla vauva kun sitä oikeastikin vielä tuossa on. Joku täällä sanoi että äidillä on kaksi kainaloa, näinhän se on. Kyllä mulla ainakin syliin on aina kaksi vauvaa mahtunut.

Toki imetyksen kanssa olisi voinnut hieman tulla ongelmia, vaan kun multa on elämässäni tullut tasan 10 tippaa maitoa, nekin vasta kuopuksen aikaan. Maito ei noussut, ei edes herutuslääkkeillä...tosin äitini ja tätini ovat kärsineet samasta vaivasta. Emme siis ole täydellisiä äitejä, meillä tuo "puute". Siispä meillä lapset on kasvaneet korvikeella kun tyhjästä on paha nyhjästä. Pullotteluhetket oli sellaisia että pienempi oli toisessa kaikussa syömässä ja isompi yleensä tuli toiseen kaikkuun rapsuteltavaksi. Ne olivat ihania hetkiä joita näin 3 vuoden jälkeenkin kaiholla muistelen. Silloin kun isikin oli kotona, kyhnäsimme kaikki 4 yhdessä, minä isin toisessa kainalossa ja vaavit meidän sylissä. Etteikö läheisyyttä olisi ollu? Sitä oli ja paljon. Se on vaan asennekysymys.