Yli 3-kymppiset esikkoa odottavat vol.4

Tulin etsiskelemään täältä pinoamme ja huh kun oltiin tipahdettu pitkälle. No enpä ole itsekään ollut viime aikoina kovin aktiivinen kirjoittelija. Muuten kyllä elämä tuntuu olevan kovinkin aktiivista. =) Täytyypä kehaista, että minulla taitaa sittenkin olla sellainen aktiivinen keskiraskausvaihe meneillään. En osaa olla hetkeäkään paikoillaan.

Tänään kävin lääkärissä ja kaikki näytti olevan kohdallaan. Vauveli oli 4 päivää kasvukäyräänsä edellä ja vastasi viikkoja 18. Ja yllätys yllätys sukupuolikin taitaa olla jo aika varmasti selvillä. En olettanut, että sitä vielä tässä vaiheessa saataisiin selville, mutta vauvapa esitteli tänään hyvin avoimesti itseään. Tyttö sieltä taitaa olla tulossa, joten minä en ilmeisesti kuulu niihin odottajiin, jotka aavistavat vauvan sukupuolen. Minulla oli siinä alkuraskaudessa ihan varma poikaolo, mutta metsään taisi mennä omat arvailut. Jos joku ihmettelee, miksi käyn pääsiäisenä lääkärissä, niin selitys löytyy siitä, että sehän ei täällä Arabi Emiraateissa ole mikään virallinen juhla.

Tiilalla taitaa ollakin jo pääsiäispupu kainalossa. Innolla odotamme synnytyskertomusta. :heart:

Minulla ei ole vielä mitään siivousvimmaa tullut. Meillä on kyllä jo lastenhuone valmiina ja siellä pinnasänky ja hoitopöytä. Mitään tekstiilejä en ole kyllä sinne vielä hankkinut. Täytyy niitäkin varmaan pikkuhiljaa alkaa miettimään, vaikka onhan tässä minulla vielä aikaa. Kaappien järjestelyä pitää myös harkita. Minä olen kummasti onnistunut levittämään omia vaatteitani joka paikkaan, vaikka ne varmasti menisivät pienempäänkin tilaan. Tottahan se on, ettei ne vauvan vaatteet ja muut tarvikkeet kauheasti tilaa vie, mutta luulen, että on mukavampaa jos ne saa sitten joskus järjesteltyä niin, että ne on helposti löydettävissä.

Nyt jotenkin muisti pätkii niin paljon etten osaa kommentoida muiden juttuja, mutta laitetaan tämä lyhyt muistisuus raskauden piikkiin. =)

Mukavia oloja kaikille!
Iida ja pikku Liina 17+3

 

Ilmoittaudun 31:llä ikävuodellani mukaan kolmekymppisiin odottajiin. Meidän Anselmin laskettu aika 26.6. Kyllä odottavan aika on pitkä...

 

Nyytti näki päivänvalon kiirastorstaina 20.3.2008 kello 5.22.
Painoa pojalle suotiin 3525g ja pituutta 50cm.
Ihana paketti ja paranee koko ajan :heart: :heart:

Olemme vielä keräämässä voimia sairaalassa, mutta kirjoittelen lisää sitten kotikoneelta.
Oikein ihanaa odotusta kaikille teille, palkinto on mitä mahtavin!


~Tiila ja Poju, 4 vrk

 

LÄMPIMÄT ONNITTELUT TIILA JA PERHE!! :flower:

Dawn ja Typy (melkein 4 viikkoa)

Hui kuinka aika rientää...

 

ONNEA TIILA JA KOKO PERHE komeasta pääsiäispupusta! :heart: :heart: :flower:

 

Tiilalle ja perheelle onnittelut pikkumiehestä!

 

Hei vaan kaikille ja mukavaa pääsiäisen jälkeistä elämää! =)

Tuossa viikonloppuna seikkailin muissa pinoissa ja huomasin, että myös Kellukka ja Hormoonihirviö ovat saaneet nyytit maailmaan. Laitoin heidän vaavit tuonne syntyneiden puolelle! :heart: Onneksi olkoon, jos satutte tähän pinoon kurkkaamaan! ja tietysti vielä kerran onnittelut Tiilan pikkumiehelle! :heart: Kovasti odotan tarkempaa synnäritarinaa. Dawn tuossa yläpuolella totesi, että hui kuinka aika rientää. No ainakin maaliskuu on mennyt yhdessä vilauksessa. Kukas meistä aktiivisimmista kirjoittelijoista on seuraavaksi vuorossa?

Joskus aiemmin luin, että Miinamarialla oli työn alla vauvan rottinkikopan vuoraaminen kankailla. Onkos kopan sisustus jo valmis? Minäkin haluaisin kovasti sellaisen rottinkikopan. Juuri sellainen vanha suvussa kulkenut olisi ihana, mutta meillä sellaista ei ole. Uutenakaan ei viitsisi koppaa ostaa kun sen käyttöikä on kuitenkin hirmu lyhyt. Jonkinlaisen kopan kuitenkin tarvitsisimme, että vauvaa voisi nukuttaa sitten ala- sekä yläkerrassa. Tässä maassa ei nimittäin voi lasta laittaa alkusyksystä ulos vaunuihin paistumaan.

Minä ajattelin mennä huomenna ensimmäistä kertaa mammajoogaan. En tiedä tunnenko siellä itseni varsin orvoksi, sillä masuni on kuitenkin vielä aika olematon, mutta tavallisessakaan joogassa en enää tykkää käydä, sillä siellä en millään malttaisi olla kokeilematta kaikkia ääriasentoja, kuten siltaa ja päälläseisontaa, jotka eivät välttämättä enää ole kovin suotavia. Lisäksi olen alottanut vesijumppaamaan aamuisin. Täällä etelässä kun meillä on sellainen luksusjuttu kuin uima-allas pihalla. Nyt olen kyllä huomannut, että se vedessä heiluminen on todellakin aika tehokasta. Saa nähdä kuinka kauan tämä minun energiapuuskani kestää? Se voipi jossain vaiheessa lopahtaa yhtä nopeasti kuin alkoikin.

Muuten omaan napaan ei kuulu kummempia. Kovasti olen iltaisin yrittänyt kuulostella vaavin liikkeitä, jotain tunnenkin, mutta ne ovat niin vähäisiä etten mene takuuseen jos ne olisivatkin jotain suoliston kuplintaa. Ehkä ne tässä parin viikon sisään jo alkavat tuntumaan. Merkkaatteko te muut ylös painon nousua? Minä en ole vielä alkanut mitään kirjaamaan ylös, mutta mietin pitäisikö alkaa laittamaan paino viikottain ylös kalenteriin. Minulla on tähän mennessä tullut painoa lisää melkein 5kg, toisaalta lähtöpainoni oli sen verran alhainen, että kai sitä painoa on jonkun verran tultava alussakin.

Lopettelen, ettei tästä ihan romaania tule. Kaikkien kuulumisia odotellen,
Iida ja Pikku-Liina 17+6 :heart:

Niin ja tervetuloa mukaan tiinat! :wave:

 

Raskauteen liittyvät oireet; pahoinvoinnit, nipistelyt yms. on varmaan meille kaikille niin tuttuja, mutta teenpä pienen gallupin siitä, minkälaisia mielen myllerryksiä olette kokeneet? Oletteko löytäneet itsenne tilanteista, jotka ainakin näin jälkikäteen naurattavat? Tai miten kropan muuttuminen on vaikuttanut teihin?

Itse en ole koskaan ollut herkkä itkijä, mutta nyt olen kyynelehtinyt ihan oudoissa tilanteissa. Työkaveri kertoi ennen joulua lapsensa hoitopaikan jouluretkestä johonkin sisäleikkipuistoon, jossa oli sitten tavannut joulupukinkin. En ehtinyt kuuntelemaan juttua loppuun, kun alkoi kyyneleet pyöriä silmissä, kun se oli minusta NIIIN hellyttävää :'( Siinä vaiheessa töissä ei tiedetty raskaudestani, joten piti poistua äkkiä vessaan pyyhkimään silmät kuiviksi!

Sitten on tietenkin se, ettei omaa kokoaan enää hahmota ollenkaan. Yritän kaupoissa ja kahviloissa puikkelehtia vanhaan tyyliin pienistä rakosista ja huomaan juuttuvani mahasta kiinni!

Ja vielä kävelyvauhti. Tulin pari viikkoa sitten neuvolasta kävellen ja tuossa pihassa ajattelin, että onpas mulla taas vauhti päällä, että ei sitä vaan osaa hidastaa. Mies oli sattumalta parvekkeella ja näki kun tulin. Sisään päästyäni mies kysyi vähän huolestuneena, että oliko kaikki hyvin? Minä siihen että juu, kaikki oli hyvin, kuinka niin? "No kun tulla köpöttelit niin hitaasti tuolla pihalla niin ajattelin, että ootko saanu neuvolassa huonoja uutisia" vastasi mies!
Ja kuin pisteeksi i:n päälle, seuraavana päivänä lenkillä yksi melko vanhan näköinen mummeli pyyhkäisi sauvoineen mun ohi! Että suhteellista on tuo vauhdin hurma

 

Onnea Tiilalle pojasta!

Iida-Liina ei ole rottinkikopan päällystäminen vielä valmis. Tänään vihdoin löysin kankaat =) Tuolla pyörivät juuri pesukoneessa kutistumassa. Huomenna aion sitten alkaa virkeillä aivoilla järkeilemään miten leikkaan kankaat ja varmaankin saan homman jotakuinkin valmiiksikin jo huomisen aikana! Mulla kun on tämä viikko lomaa töistä =)

On muuten aika ihanaa elää omien aikataulujen mukaan. Oikeastaan jo odotan sitä, että pääsen äitiyslomalle. En olisi kuukausi sitten uskonut olevani tässä vaiheessa näin valmis jäämään pois töistä. Vauva vaan painaa jo joka puolelle niin paljon ja liikkuu tosi vilkkaasti niin, että on ihan kiva välillä heittää pitkäkseen ja rauhoittua. Mun työaikatauluilla ei vaan onnistu se, että lepäilisin töissä vaikka työkaverit eivät sitä pahaksi pistäisikään. Mä en vaan jotenkin osaa siellä rentoutua.

Sirannalle galluppiin: Mulla on kanssa noita tilanteita, että huomaan yrittäväni liian pienistä raoista tämän masuni kanssa. Kertaakaan en kyllä ole vielä juuttunut, kiitos pitkien jalkojeni Pikkaisen kun varvistaa, niin mahtuu vielä... Mielen myllerryksiä on ollut ja kaikenlaisia ihmeraivareita olen saanut. Yksi mehevimmistä taisi olla se, kun tajusin etten itse yksin kykene hakemaan meille takkapuita (painavat liikaa) ja mulla ja miehellä ei sitten ollut yhteistä aikaa kahteen viikkoon niin että olisimme voineet niitä lähteä työkaverini luota hakemaan. Huusin ja raivosin miehelle, että puretaan sitten takka kun ei meillä ole noita takkapuitakaan. Turhaan vie tilaa tuosta olohuoneesta, on vähän liian suuri koriste-esine kun siitä voisi halkojen avulla olla jotain hyötyäkin. Mies sitten sai taas kerran mun päähän taottua järkeä vaikka mä olin jo lähes hysteerinen kiukkuni kanssa. Käytiin sitten rauhallisemmin keskustelua kalentereiden kanssa ja nyt on ollut puita pari viikkoa ja rauha maassa. Ei sitten purettu takkaa

Tällaisia tänne. Kirjoittelen varmaan joku päivä lisää...

Miinamaria ja pikkutyyppi 31+2 (tasan kaksi kuukautta laskettuun aikaan!)

 

Lyhyellä kaavalla synnytyskertomusta
(poju pitää huolen äiskän aikataulusta):

Menimme sovitusti yliaikaiskontrolliin rv 41+5. Aamu meni käyrillä maatessa ja lääkäriä odotellessa: synnärillä ruuhka-aika. Iltapäivällä lääkäri viimein otti vastaan, ja kokoarvion (ultralla ja käsipelillä > 4100g) ja lähestyvän pääsiäisen vuoksi suositteli käynnistystä. Ensimmäisen lääkkeen sain klo 15, ja sen saadessani jo kerrottiin että 6h odotusajan jälkeen en toista lääkettä kuitenkaan saa: yötä vasten ei haluta käynnistää väkisin.

Ilta odoteltiin supistuksia, eipä kuulunut. Kätilö arvioi synnytyksen menevän seuraavaan päivään - vähintään, joten passitin mieheni kotiin iltakahdeksan jälkeen. Ja lapsivedet menivät yhdeksältä. Kätilö tarkisti: 1cm auki, kiinteä. Ei kiirettä, menee seuraavaan päivään varmasti. Supistukset alkoivat. Kymmeneltä pyysin lääkitystä, ja sain piikin. Miehelle tekstiviesti: ei hätää, tule aamulla.

Reilun tunnin päästä aloin ihmettelemään, miksei lääke tehoa. Pyysin kätilön paikalle, kerroin supistusten tulevan 2min välein ja kipujen edelleen jatkuvan. Tilannetarkastus: 4cm auki. Synnytyssaliin siis! Äkkiä soittamaan miestä paikalle, tunnin ajomatka kuitenkin edessä. Saliin siirryin puoliltaöin, kokeilin ilokaasua yökkäävin tuloksin ja kätilön suosituksesta tilattiin anestesialääkäri. Yhden maissa kiirastorstain puolella sain epiduraalin ja heti perään saapui paras apu: mieheni.

Sittenpä hengiteltiin mielestäni ihan liian pitkään, kunnes vaadin jotakin tapahtuvaksi. Minut ohjattiin viimein puoli-istuvaan ponnistusasentoon, ja 12 minuutin huutamisen ("mikset sinä jo synny!!" ) jälkeen Nyytti näki päivän valon. Hiljainen poika tuli takaraivotarjonnassa napanuora kaulan ympärillä, kovasti potkiskellen tullessaan. Olikin yllättävän pieni kokoarvioihin verrattuna (3525g, 50cm) mutta tekemistä oli tuossakin koossa.. Nyytin isä leikkasi napanuoran, ja minä ehdin siitä napata kuvankin. Ihanaa, olo oli mitä parhain!!

Kunnes.
Aloin vuotamaan verta, tuntemattomaksi jääneestä syystä. Menetin yli 2 litraa, ja sitä myöten lähestulkoon tajunikin. Valtava ihmislauma pyöri ympärilläni ja minä hätäilin vaan aina kirkkaampina hetkinä, että joko poika on punnittu tai pesty, miksi minä en päässyt mukaan :/ Vuoto tyrehtyi viimein ennen leikkaussaliin menoa, joten osastolle päästiin sitten yhdeksän maissa aamulla tutustumaan toisiimme.

Sain seuraavana päivänä 2 pussia verihiutaleita ja vietin 2 vrk makuuasennossa. Mies oli aamusta iltaan seuranamme, perhehuonetta ei saatu ruuhkan takia joten yöksi tuore isi joutui eroamaan perheestään. Imetys käynnistyi pikkuhiljaa lisämaidon avulla, mutta viimein sekä keltaisuudesta kärsinyt Poju (ex-Nyytti) että kalpeudestaan koheneva äiti saivat kotiinlähtöluvan. Niinpä pääsiäismaanantaina tultiin koko poppoolla tutustumaan vauva-arkeen. Ihanaa on ollut ja koko ajan paranee!

Oikein ihanaa odotusta
ja kiitos onnitteluistanne :flower:
~Tiila ja poju, 6vrk

 

Hei! Täytyy taas pelastaa pino lähestyvältä vajoamiselta. Toivottavasti saataisiin tänne uutta porukkaa pian tuolta kolmekymppisten kuumeilupuolelta. Tässä pinossa alkaa muuten kato käymään lähestyvien jakautumisien suhteen. No itse ainakin tulen olemaan täällä vielä piiitkäään. Tarinoin sitten vaikka omaksi ilokseni.

Tiilan synnärikertomusta oli kiva lukea. Tällaisia lisää!!! Tuo selittämätön verenvuoto kuulosti kyllä aika hurjalta.

Tuo Sirannan juttu odottavan mamman oman koon arvioinnista naurattaa minua vieläkin. Kuten huomaatte minunkin pääni alkaa olla jo melkoisen hormoonihöyryinen kun minusta on erittäin huvittavaa, että joku jää mahastaan kiinni puikkelehtiessaan ruokakaupassa. Itse en ole vielä tuohon koko ongelmaan törmännyt, sen verran alkuvaiheessa vielä mennään. Mutta kiitos jo etukäteen varoituksesta. Minä nimittäin harrastan säännöllisesti tuota pienistä raoista puikkelehtimista, etenkin meidän lähikaupassa.

Minun mielen mullistukset ovat toistaiseksi jääneet muutamiin raivokohtauksiin, joita en todellakaan tavallisesti usein saa, ainakaan ihan suotta. Mutta viime aikoina minulla on pari kertaa palannut pinna aivan totaalisesti aivan mitättömästä asiasta. Sitten on tietenkin niitä hysteerisiä itkukohtauksia enemmän ja vähemmän tärkeistä asioista. No mutta huvittavinta on kuitenkin se miten raskaus on vaikuttanut muistiini. Olen aina pitänyt itseäni erittäin hyvänä organisoijana, joka pitää monta lankaa yhtä aikaa hanskassa ja muistaa kaikki ilman muistilappuja ja kalentereita. Mutta nyt on muistikapaseetissani paha vuoto. Se, että unohtaa ostaa kaupasta aina jotain on jo tuttua. Yleensä vielä unohtuu se tavara, mitä ensisijaisesti lähdin sieltä noutamaan (ja vieläkään en usko että tarvitsisin kauppalistaa. Ei pois se minusta. Onhan minulla aivot). Paha tilanne oli kerran kun tuikkasin automaattikortin pankkiautomaattiin ja pääni löi totaalisesti tyhjää pin-koodin kohdalla, joka on ollut sama jo viimeiset neljä vuotta. Mutta huvittavin juttu taitaa olla tältä viikolta. Minulla on ollut jo iät ja ajat tapana meikata hieman aamuisin ja aina samalla kaavalla. Tällä viikolla yhtenä iltana nukkumaan mennessäni menin pesemään kasvojani ja ihmettelin siinä miten silmämeikki oli lähes kokonaan kulunut pois päivän aikana, kunnes tajusin että minulla oli vain hieman sinertävää kajaalia silmieni ympärillä. Ei siinä mitään, kyllähän jotkut naiset meikkaavat niin, että rajaavat vain silmänsä eivätkä käytä ripsiväriä, mutta minä mielestäni näytän sellaisessa ilmestyksessä varsin oudolta, sillä silmäripseni ovat luonnostaan hyvin vaaleat. katsoin montaa kertaa peiliin, enkä voinut uskoa silmiäni, että olin koko päivän pyörinyt vaikka missä uudella meikkityylilläni. En myöskään ymmärrä, etten ollut asiaa itse huomannut koko päivän aikana. Ei minun ulkonäköni varmaan ainakaan täysin ulkopuolisissa mitään ihmetystä olisi herättänyt, eikä kukaan tuttukaan asiaa kommentoinut, mutta omasta mielestäni meikkaamisen kesken jättäminen tuntui varsin koomiselta. Onneksi tajusin sentään rajata molemmat silmäni, enkä vain toista.

Nyt taidan kuitenkin siirtyä kasvattelemaan mahaa television ääreen. Toivottavasti se alkaa pian kasvaa vähän enemmän, sillä viime aikoina olen kuullut kyllästymiseen asti kommentteja mahani pienuudesta viikkoihin nähden. Omasta ja mieheni mielestäni mahani on jo varsin iso. kaikki muut tuntuvat olevan täysin toista mieltä. Onkohan tässäkin kyse jostain oman koon hahmottamisongelmasta? Siinä tapauksessa se on tarttunut myös mieheeni.

Mukavaa viikonloppua!

-Iida ja pikku-Liina 18+3-

 

Oho! Tulipas romaani.

 

Hei!
Tiilalle kiitokset kertomuksesta! Vaikka jokainen synnytys on yksilöllinen, niin silti näin ensikertalaisena muiden kertomukset ja synnäritapahtumat kiinnostaa. Saa ainakin jonkinlaisen kuvan siitä, mitä siellä tapahtuu.

Miinamaria: Toi takka-raivari on huippu Pakko kyllä nolona myöntää, että mä saattaisin saada vastaavan raivarin ihan ilman raskaushormonejakin Jotenkin olen sen verran kipakka ja kärsimätön luonne, että jos jostakin asiasta on puhuttu useasti, mutta mitään ei tapahdu, niin se on oksat pois!

Iida-Liina: Kyllä mua itteänikin naurattaa noi jumiin jäämiset. Satun olemaan vielä tällainen hukkapätkä niin ei paljon varvistelutkaan auta. Nolointa on, jos joutuu ihan ventovierasta ihmistä pyytää esim. siirtämään tuoliaan että pääsen itse aiheuttamastani ahdingosta pois Muisti on muuten menny täälläkin. Kaikki pitää laittaa kalenteriin ylös ja ennen uutta menoa/tapahtumaa tarkistaa sieltä että sopiiko. Ja tiedättehän sanonnan, että odottavan äidin älykkyysosamäärä vähenee kolmasosalla normaalista. No, musta tuntuu, että mulla on enää jäljellä toi kolmasosa! Jos sitäkään Mutta kun ei vaan muista, ymmärrä eikä tajuu. Tosta sun meikkauksesta tuli mieleen, että yksi aamu juuri tuijotin meikkipussia sen näköisenä, kun siellä olis ollu kuuraketin osia. Ei siis hetkeen aikaan mitään tajua, että miten meikkaus pitäis alottaa, vaikka mullakin ollut sama rutiini jo pitkään!

Vähän vielä (.): Perhevalmennukset alko viime viikolla ja tällä viikolla on vielä kaks kertaa. Vaikka aika paljon on saanu tietoa jo muualtakin, niin kyllä ne musta on hyödyllisiä ollu. Toisaalta jännitys lisääntyy, kun tajuaa että h-hetki lähestyy, mutta silti toi valmennus jotenkin rauhottaa, kun tajuaa, että siellä sairaalassa on tosiaankin hoitsut, kätilö ja lääkäri ihan sitä varten, että niiltä voi kysyä ja ne osaa hommansa. Ei mun tarvi etukäteen tietää/muistaa ulkoa, mitä missäkin vaiheessa tapahtuu. Mies alkoi kylläkin taas jännittämään, mutta sanoi myös, että ihan hyvä juttu toi valmennus on. Mistäpä ne miehet muuten tietäiskään mitä synnytyksessä tapahtuu.
Keskiviikkona olis taas neuvola. Taitaa kerrankin mennä koko varrattu aika, kun viime käynnin jälkeen on ollut jotenkin tukala olo koko ajan. Kaikenmaailman kolotuksia, tuikkimisia ja vaivoja on ollu ihan liikaakiin. Osa varmaan kuuluu tähän vaiheeseen, mutta pitikö ne kaikki tulla nyt yhtäaikaa, kun tähän asti on päässyt iskiaksella ja harjoitussuppareilla. Ipana kyllä liikkuu entiseen tapaan hyvin vilkkaasti, joten kaikki on varmaan ihan kunnossa.

Tulipa taas juttua! Sitä se teettää, kun on päivät pitkät yksin kotona, eikä noi seinät ole kovin puheliaita seuralaisia....

Miinamaria: Huomisesta alkaen me voidaan jo sanoa, että laskettu aika on ens kuussa! Iida-Liina: Nyt se sun masu vasta alkaa kasvamaankin, odotapa vaikka pari viikkoa eteenpäin. Tiila ja Dawn: Käykäähän kertomassa vauva-arjen kuulumisia jos vain ehditte ja viitsitte. Saisitteko kuvia tänne meidän odottavien ihasteltavaksi?

Oikein aurinkoista uutta viikkoa kaikille!

Siranna + Ipana 32+6

 

Hei!
Tiilalle kiitokset kertomuksesta! Vaikka jokainen synnytys on yksilöllinen, niin silti näin ensikertalaisena muiden kertomukset ja synnäritapahtumat kiinnostaa. Saa ainakin jonkinlaisen kuvan siitä, mitä siellä tapahtuu.
.
.
Tiila ja Dawn: Käykäähän kertomassa vauva-arjen kuulumisia jos vain ehditte ja viitsitte. Saisitteko kuvia tänne meidän odottavien ihasteltavaksi?

Itsekin nautin synnärikertomusten lukemisesta (ainakin jos kaikki kertomuksessa meni suunnilleen hyvin ) raskausaikana, joten juuri siksi ajattelin jakaa oman tarinani täällä. Ja olihan tuon kirjoittaminen myös melkoinen asian prosessointikokemus samalla, tuli käytyä itsekin läpi että mitenkäs ne asiat oikein menivätkään. Ja voi että, kyllä mulla on sitä masussa möyrijää ikävä (vaikka onkin ihana käyttää ns. normivaatteita.. ) !!

Profiilissa minulla on yksi kuva Pienestä, isin ja äitylin mielestä maailman ihanimmasta lapsesta :heart:


~Tiila ja Pieni, jo 11 vrk!

 

Ihana tiitiäinen Tiilalla. :heart: Tahtoo kanssa. Miten se tuntuu, että siihen omaan laskettuun aikaan on niin hirveesti aikaa? Onko teillä muilla ollut tässä raskauden aikana tällaisia kärsimättömyyspuuskia? Se viimeviikkoinen ystävieni mahani pienuuden päivittely sai aikaan sen, että ihan oikeasti tässä tuntuu olevan vielä pieni iäisyys siihen ennen kuin jotain oikeasti tapahtuu. Anteeksi mouruamiseni. :ashamed:

Ai niin, valitanpa vielä vähän. Se pari viestiä takaperin hehkuttamani energinen kausi taitaa olla menneen talven lumia. Viikonlopusta lähtien olen ollut taas ihan älyttömän väsynyt. Aivan samanlainen vetämätön olo kuin silloin alkuraskaudessa. Pari kertaa on ollut aavistuksen verran huono-olokin. Eihän sen näin pitänyt mennä. Minä kun suunnittelin puuskuttavani energisenä veturina vielä ainakin parin kuukauden ajan.

Vaihdetaanpas vähän pirteämmälle vaihteelle tai karkotatan kaikki tältä palstalta valituksillani. Vaikka kai tänne vähän saa valittaakin? Minulla on ainakin ystäväpiirisssä paljon sinkkunaisia, joille lasten teko ei ole ajankohtainen ja siksi heille ei viiti kyllästymiseen asti jutella mistään raskausjutuista saati sitten valittaa. Sitten ystäväpiiristäni löytyy paljon myös niitä lapsettomia pareja, jotka haluaisivat oman käärön, mutta sitä ei ole heille vielä ainakaan toistaiseksi suotu. Näissä tapauksissakin omissa raskausjutuissaan pitää olla aika varovainen, ettei loukkaa toista. Tästä tulikin mieleeni kysyä, että kuinka helposti tulitte raskaaksi? Kysyn tätä ihan mielenkiinnosta, sillä minun tuttavapiirissäni yksi sun toinen pari on jonkin sortin lapsettomuushoidoissa. Tuolta kolmekymppisten kuumeilijoiden puolelta loikanneiden tarinan tiedänkin, mutta entäs te muut? Itselläni nykyisen raskauden aikaansaaminen kesti vajaa pari vuotta, tosin väliin mahtui yksi myöhäinen keskenmeno. Loppujen lopuksi raskaudun kai hyvinkin helposti, mutta en ilman hormooniapua, sillä luomuovulaatio taitaa olla minun kohdallani pieni ihme.

Ja asiasta vielä kolmanteen. Toissapäivänä taisin ensimmäisen kerran tuntea kun vaavi liikkui. Tuntui sellainen muljahdus mahassa, ihan kuin olisi vatsalihakset vaihtaneet paikkaa. Eilen kuului masusta muutaman kerran sellaista koputusta. Mutta yleensä silloin kun oikein keskityn kuulostelemaan liikkeitä, niin silloin ei kyllä varmasti mitään kuulu.

Aurinkoisia kevätpäiviä!
Iida-Liina 18+6

 

Tiilalle ja perheelle oikein lämpimät onnittelut! Hurmaava pieni poika muidenkin kun tuoreiden vanhempien mielestä. Ja kiitokset vielä synnytyskertomuksesta.

Tässä onkin vierähtänyt pitkä hetki kun olen viimeksi ehtinyt tänne. Lomailin tässä välissä viikon Suomessa ja nyt kotona sijoittamista odottaa pino kotimaasta ostettua vauvatavaraa... Tosi hyvää teki loma ja töissäolo on nyt tosi tuskallista. Kuutisen viikkoa pitäisi vielä jaksaa, joukossa on onneksi pari pyhien vuoksi vajaata viikkoa.

Niin vain kävi, että sokerit olivat testeissä himpun koholla. Poikkeama oli pieni, mutta lääkäri lähetti uuteen tarkempaan testiin ja katsotaan sitten, mitä se näyttää. Tänään kävin aamulla labrassa testattavana ja nyt on kaiketi kaiken sen veren pumppaamisen jälken hitusen heiveröinen olo. Sain toistaiseksi vain ohjeen, että kaikki ylimääräiset sokerit pitää jättää pois kunnes uudet testitulokset tulevat, mutta stressaa jo etukäteen, miten järjestän ruokavalioni, jos sokereissa tosiaan on ongelmia. Nyt jo syöminen tuottaa ongelmia, kun tuntuu, että kaikki on kiellettyä tai ei sovi. Viimeisimpänä ihmetyksen aiheena on, että en pysty enää syömään kalaa. Tai menisi se alas ihan hyvin, mutta tulee sitten myöskin saman tien ulos. Hämmästyttää, kun minulla ei tähän mennessä ole juuri ollut pahoinvointia tai mitään ruokainhokkeja.

Käytiin pari päivää sitten ostamassa vauvalle kehto ja saman tien kasattiin se valmiiksi odottamaan. Nyt ensimmäistä kertaa tuli sellainen olo, että Hui, vauvahan tulee jo ihan kohta. Seuraavaksi pitäisi hankkia lisää säilytystilaa. Olen tässä veivannut edestakaisin että pitäisikö hankkia hoitopöytä vai ei. Olen katsellut sellaisia lipaston päälle kiinnitettäviä ratkaisuja, mutta säilytystilaa meille kun tosissaan tarvitaan ja sille ainoalle paikalle johon hoitopöytä luontevasti mahtuisi sopisi parhaiten oikein korkea laatikollinen lipasto, niin ratkaisu ei oikein toimi. Jos otan matalamman lipaston ja hoitotason menee säilytystilaa hukkaan monta laatikollista ja en ole ihan varma onko se hoitopöytä tarpeellinen vai tuleeko vauva vaihdettua kuitenkin missä sattuu. Mies ehdotti, että jos ostetaan sellainen kevyt kasattava hoitopöytä, mikä kuulostikin käytännölliseltä, mutta täytyy nyt vielä miettiä.

Iida-Liina, minua on jo muutamia vuosia hirvittänyt, että onnistuukohan raskaaksi tuleminen ollenkaan sitten kun sen aika on, kun niin moni tuttu on joutunut käymään läpi hoitoja. Miehen kanssa kun päätettiin, etä lapsi saa tulla olin varautunut odottamaan pitkään, mutta yllätykseksi ja onneksi kävikin sitten niin, että raskaus alkoi ihan ensimmäisestä kierrosta. Pitkään alkuun olin tosi epäuskoinen, että voiko raskaus olla totta. Olen myös huolehtinut kovasti, että kun alku kävi niin helposti, niin joku muu varmasti sitten meneekin pieleen, lapsi ei ole terve, menee kesken, syntyy ennenaikaisena ja vaikka mitä. Vaan näitä huolia taitaa olla ihan kaikilla äideillä. Niin, ja onnea ensimmäisistä liiketuntemuksista. Itse odotin pitkään ensimmäisiä tuntemuksia ja edelleen liikeet saavat hymyilemään joka kerta.

Sirannan juttu vauhdin hurmasta nauratti kovasti. Minulla on myös vauhti hidastunut, vaikka itsestä tuntuu että paahdan eteenpäin tuhatta ja sataa niin vanhat herrat kävelykeppien kanssa viilettävät kevyesti ohi. Muisti myös renaa, olen nyt kolme kertaa laskenut hankitut pienimmän koon vauvan vaatteet ja tehnyt mielestäni listan siitä, mitä vielä tarvitaan. Listaa vain ei löydy mistään... Onneksi mieheen on iskenyt jonkinlainen pesänrakennusvietti ja insinöörinä hänellä on taatusti kattavat ja säilössä pysyvät listat vielä hankintaa odottavista muista tarvikkeista.

Jaahas, aika lopettaa taas romaanin kirjaileminen. Kaikille hyvää mieltä ja voimia! Nauttikaahan pidentyneistä päivistä

fleur ja nappi rv 30+1

 

Olipas kiva kuulla fleurista =) ja samalla iski kauhea matka/shoppailureissukuume Suomeen. Minä pääsen sinne vasta toukokuun lopulla, mutta jos silloin jo uskaltaisi jotain pientä kivaa suomivauva tavaraa pienokaiselle hankkia. Se äitiyspakkauksenkin hankinta on vielä vähän harkinnan alla, saisinhan sen kuitenkin ostettua verottomana. Jonkinlaisen talvihaalarin joudun kai joka tapauksessa tulokkaalle hankkimaan, sillä pienokaisen ensimmäinen joulu on jo kovasti suunnitteilla, jos ei nyt Suomessa niin sitten ainakin toisten isovanhempien luona Keski-Euroopassa. Nyt mentiin kai reippaasti asioiden edelle, mutta raskaana ollessahan haaveilu on erittäin sallittua. =)

Tuosta hoitopöytä jutusta vielä. Me ostettiin sellainen leveä lipasto, joka toimii myös hoitopöytänä. Lipasto on hollantilaisen lasten huonekaluja väsäävän firman tuotantoa www.bopita.com/. Lipastoa ei mitenkään kuvittelisi hoitopöydäksi. Normaali lipastoista se eroaa kuitenkin siinä, että se on tavallista leveämpi ja päälle mahtuu hyvin hoitoalusta ja muu tarvittava (ainakin toivottavasti). Minusta lipaston osto oli hyvä sijoitus, sillä sen käyttöikä jatkuu myös vauva-ajan jälkeen ihan vain lipastona. Tosin lähtöasetelma tulee silloin kodissa olla se, että sinne tarvitaan/ sinne mahtuu yksi lipasto lisää. Samaan sarjaan ostettiin myös pinnasänky. Meidän ostamia tuotteita ei kyllä tuolla nettisivuilla näkynyt, mutta muutkin heidän tuotteet on kyllä mielestäni ihku-ihania.

 

Tervehdys taas!
Aivan ihana tuo Tiilan nyytti :heart: Ei malttaisi millään odottaa, että saa oman tuhisijan syliin, mutta täytyy vaan kärsivällisesti jaksaa vielä muutama viikko. Itsekin olen alkanut miettimään, että onkohan haikeaa luopua sitten tästä mahasta, kun nyt on niin tottunut tuohon palloon ja sisältä tuntuviin potkuihin ja muksauksiin. Kuinkahan usein sitä pelästyy vielä synnytyksen jälkeen, että ei ole tuntunut liikkeitä ollenkaan, ennen kuin muistaa, että se liikkuja asustelee jo masun ulkopuolella!
Iida-Liina kyseli kuinka helposti raskaus on alkanut. Itselläni on ollut keskenmeno raskauden varhaisessa vaiheessa vähän päälle parikymmpisenä ja sen jälkeen yritimme ex-mieheni kanssa lasta hormonihoidoillakin, mutta ilman tulosta. Sen pidemmälle en halunnut hoidoissa mennä, koska tuntui, että lapsen saamisesta (tai tekemisestä) oli tullut elämän ainoa tarkoitus joten luovutimme siihen. Myöhemmin sitten tiemme erosivatkin, mutta eivät lapsettomuuden vuoksi.
Nykyisen mieheni kanssa otimme sen asenteen, että lapsi saa tulla jos on tullakseen, mutta jos ei tule, niin elellään kahdestaan. En siis missään vaiheessa ajatellutkaan uudestaan hoitoihin lähtöä, vaikka mies niitä hieman jo pohtikin. Mutta niin vaan kävi, että n. 1,5 vuoden odottelun jälkeen raskauduin ihan "luomuna". :heart: Sen verran tuossa ehti kuitenkin aikaa kulua, että luulin sittenkin jääväni lapsettomaksi, koska ikänikin puolesta alkoi olla viimeiset vuodet käsillä lapsen tekoa ajatellen. Voitte siis kuvitella kuinka iloinen yllätys positiivinen testi oli! Päässä takoi vain ajatus, että kuinka mä nyt yhtäkkiä voinkin olla raskaana???!! Alkuun hieman mietitytti (ja ehkä pelottikin) tuo ikäni (40), mutta nyt kun olen täälläkin huomannut, että en ole harvinaisuus ja kun kaikki on mennyt hyvin niin mieli on jo rauhottunut.
(.) Eilen oli siis neuvola ja kyllähän siinä koko varattu puolituntinen meni. Kaikista kivuista, ahdistuksista ja tukalasta olosta huolimatta kaikki oli taas ok. Virtsan sokeri tosin taas kohollaan ja joudunkin ensi kerralla viemään ennen aamupalaa otetun näytteen mukanani. Eilenkin oli syömisestä kulunut jo 2 tuntia, mutta.... tuota... en viitsinyt mainita että söin kyllä aamupalan jälkeen heti karkkejakin :ashamed: No veren sokeri oli kyllä normaali, joten en tuosta nyt viitsi huolestua.
Ihmettelin hoitsulle, kun eräänä iltana sain oikein kunnon ahdistus ja huimauskohtauksen. Istuin tässä koneella ja yhtäkkiä alkoi kauheasti pyörryttää ja tuntui, että sydän hakkaa hulluna. Kädet tärisi ja näkö meni epätarkaksi. Hengittelin hetken rauhallisesti syvään ja kohtaus meni pian ohi. Sen jälkeen tuli vähän huono olo ja lähdin saman tien nukkumaan. Joinakin päivinä taas tuntuu siltä, että kurkku alkaa turpoamaan umpeen, mutta hengitys kuitenkin kulkee ihan normaalisti. Hoitsu sanoi, että vauva on nyt niin ylhäällä, että se painaa kaikkia sisäelimiä ja saattaa jopa painaa sydäntäkin ikäänkuin pois omalta paikaltaan ja tästä johtuen noita ahdistavia oloja voi tulla, vaikka varsinaista hengenahdistusta ei olisikaan. Kaikkea sitä kokeekin vielä loppuraskaudesta
Fleur Mä olen jossakin nähnyt myös sellaisia pinnasängyn päälle laitettavia irtonaisia hoitotasoja. Oliskohan ollut Brion valmistama. Sellainen ainakin säästäisi selkää enemmän kuin vaipan vaihto esim. vanhempien sängyn päällä.

Ja taas tuli kirjoitettua romaani :ashamed: anteeksi. On vaan niin kiva jutustella täällä, kun tietää, että täällä kaikki ymmärtää tasan tarkkaan mistä puhutaan ja miltä tuntuu. Kuten Iida-Liina sanoi, lapsettomien tai sinkku-ystävien seurassa ei aina viitsi puhua vauva-juttuja.

Ihanaa aurinkoista päivää kaikille! B)

Siranna+Ipana 33+2

 

Hei kaikille, käytiin tänään yhdessä miehen kanssa neuvolassa. Mies kuuli eka kertaa sydänäänet, oli niistä innoissaan. Mulla oli kaikki kunnossa, hb:kin 131! Mutta mutta: neuvolantädin mittanauha sai sf-mitaksi 32 cm ja tädin mielestä se oli paljon. Varsinkin kun tähän mennessä sf-mitta on kulkenut siinä keskikäyrän tienoilla ja nyt oli siis yläkäyrällä. Täti sanoi, että jos käyrä jatkaa kohoamistaan samaan tahtiin liian nopeaan niin pitää mennä käymään äitiyspolilla että ultraavat ja katsovat siellä onko muksulla kaikki kunnossa. Voi kuulemma olla jotain ongelmaa, ettei pystykään nielemään lapsivettä tms. Täti kun epäili tämän suuren sf-mitan syyksi isohkoa lapsiveden määrää... No, kahden viikon päästä on seuraava neuvola ja silloin sit katsotaan mikä on tilanne. Vähän kyllä nyt jänskättää onko pikkuisella jotain häikkää. Muutenhan tämä on oikein vilkas tapaus ja kaikki on ollut kunnossa. Mua kyllä väsyttää jatkuvasti ihan kiitettävän paljon, mutta kai meistäkin jommankumman (mun tai vauvan) on nukuttava paljon. Ja kun vauva ei sitä tee, niin se on mun tehtävä.

Miinamaria ja pikkutyyppi 32+5

 

Heipä hei kaikille

En oo kirjotellu aikoihin Töissä kiirettä, iltasin väsy. Kaikki on kunnossa, voidaan hyvin sekä vaavi että minä. Eilen alkoi rv 20. Wau. niin se aika kuluu, itse asiassa tosi nopeaan.
Viikolla alkoi tuntua hentoiset liikkeet..aivan uskomaton tunne..nyt oon sit tuntenu niitä iltasin ja viimeks tänä aamuna kun loikoilin sängyssä, kerrankin kiireetön aamu...kyllä ne muljahtelut vaan saa hymyn huulille ja vähän kyyneltäkin silmäkulmaan. Ei sitä tunnetta kai voi sanoin kuvailla.
Töissä on tosiaan ollu kiirettä ja huomaan et se vaikuttaa nykyään kyllä sitten selkeästi iltajaksamiseen. Ei jaksais muuta kuin pötkähtää sohvalle. Ja kun sitä tietää, et ulkoilu ja kävely ois tärkeetä niin oon sit itseni iltana muutamana "pakottanut" lenkille...kiva että on valoisaa.. antaa vähän motivaatiota.
Huomenna alkas valmennus. Mielenkiinnolla odotan.
Hyviä vointeja kaikille!!

 

Onnellinen ensiodottaja joko teillä tosiaan alkaa synnytysvalmennus? Meillä ei ole vielä ollut kertaakaan ja viikkoja on kuitenkin, höh, aika paljon enemmän *kateellisena täällä * Mutta muistan kyllä vielä tuon tunteen, miten ihanalle ne ensimmäiset muljahdukset masussa tuntuivat. Nyt niitä on melkein koko ajan, mutta on se sillai ihanaa, että tietää toisen olevan elossa.

Mulla on myös tuo "pakotan itseni lenkille"-vaihe ollut melkein koko raskauden ajan. No, jos ihan oikeasti sanon, niin ehkä ekat kolme neljä viikkoa kävin säännöllisemmin ulkona. Sit alkoi olla iltaisin niin pimeää ja väsynyt, ettei enää muka jaksanut. Sitten keskiraskauteen osui tämä muuttoruljanssi ja nyt on loppuraskaudessa taas ajoittain niin väsynyt ettei jaksa. Ja kaiken lisäksi vielä pissattaa ja on sellainen "joku tökkii mua sukkapuikolla alakertaan"-olo. Tänäänkin kun aamulla reippaasti kävelin bussipysäkille oli sellainen ennenkokematon sukkapuikkofiilis. Myöhästyin kyllä siitä bussista ja jouduin sitten menemään omalla autolla... En vaan periaatteesta haluais aina olla yksityisautoillija jos sinne minne olen menossa voisi mennä julkisillakin varsinkin täällä pääkaupunkiseudulla jossa ilmanlaatu ei muutenkaan ole priimaa tälleen keväällä.

Tänään pitäis vielä mennä miehelle "työnjohtajaksi" pensasaidan leikkuuseen pihalle. Leikkaisin niin mielelläni itse, mutta uskon, että meidän polvenkorkuisen aidan leikkaaminen voi olla liian rankkaa tämän mun masuni kanssa.

Vielä olis kaksi viikkoa töitä jäljellä. Viikko yksikseen ja sit viikko sijaisen perehdyttämistä. Hirveän vähän! Mutta todella ihanalle tuntuu, että vain niin lyhyt aika siihen kun voi oikeasti ottaa levon kannalta tämän elämän -hetkeksi. Pianhan tässä on loppuelämäksi huolehdittavaa. Ainakaan mun mummi ei lopettanut huolehtimistaan ennen kuolemaansa. Ja mummi sentään oli mua monta vuotta nuorempi esikoisensa saadessaan vaikka olikin varmasti aikanaan vanha ensisynnyttäjä 29-vuotiaana. Mä ehdin vielä varmaan täyttää 36 ennen kuin tämä pikkutyyppi tulee maailmaan. Mun synttärit kun on 6 päivää lasketun ajan jälkeen. No, aika näyttää...

Mut nyt hetkeksi pitkälleen ennen päivän työnjohtajaosuutta

Miinamaria ja pikkutyyppi tasan 33 viikkoa

 

Hei! Tässä uusi tulokas pinoonne. Ikää 32 v. ja esikoinen kasvaa masussa. Laskettuaika 12.11. Olin hetken tuolla marraskuun alussa synnyttävien pinossa, mutta kaikilla oli jo pesuetta ennestään ja jutut tietysti sen mukaiset. En oikein osannut sulautua joukkoon. Mutta josko täältä muiden ensisynnyttäjien joukosta löytyisi saman henkistä seuraan.

Olen siis vasta raskauden alkutohinoissa, mutta ensimmäinen ultra takana ja pikkukaveri oli hengissä ja kasvaa kuten pitääkin. Ihanaa nähdä ne ekat sydänäänet!

Rintoja aristaa, tietyt hajut ja ruoat öklöttää ja väsymys on ihan loputon. Liikuntakin tahtoo jäädä, kun en jaksa edes kynää nostaa saati kävelysauvoja. Töissä tekisi mieli vetää päikkärit konttorin pöydän alla.

=)

 

Heippa! päätin minäkin ilmoittautua tänne joukkoon mukaan Tiikerintassun "innoittamana". Eli itsellänikin on ikää 32-vuotta, laskettu aika 21.11.
En vielä ole tätä koko viestiketjua ehtinyt lukemaan, pikkuhiljaa koetan päästä "juttuihin" mukaan
Onnittelut minulta tässä vaiheessa kuitenkin kaikille esikoisen jo synnyttäneille :heart:

Meillä olisi neuvola viikon päästä. Kyllä sitä odottaakin innolla, vaikka tiedän ettei siellä kuunnella edes sydänääniä...niitä en pieneltä ole vielä päässyt kuulemaan, vaikka varhaisultrassa kävinkin. Silloin pienen sydänääniä ei vielä kuulunut, vaikka kaikki muu olikin kunnossa...

Hauska huomata, että oireetkin myötäilevät mukavasti Tiikerintassun kirjoitelmaa . =)

 

Tervetuloa joukkoon mukaan Tiikerintassu ja Metalheart! Tänne onkin jo kaipailtu uusia jäseniä, kun yksi toisensa jälkeen on jo synnyttänytkin.

Voi että miten nuo alkuraskauden oireet ja tunteet ovat edelleen niin hyvin muistissa, vaikka itse on jo loppusuoralla! Ja aina vaan nuo sydänäänet saavat samanlaisen hymyn naamalle kuin ensimmäisellä kerralla =)

Kävinkin tänään ylimääräisellä sydänäänten tarkistuksella neuvolassa, kun Ipana ei liikkunut samaan tahtiin kuin aiemmin. Torstain jälkeen liikkeitä on ollut huomattavasti harvemmin ja ne on kestäneet vähemmän aikaa kuin ennen. Hikkakin on kestänyt vain muutaman niksauksen ja sitten on ollut hiljaista. Kyllähän tuolla mahassa tilakin alkaa loppumaan, mutta muutos oli niin yhtäkkinen aiempaan verrattuna, että vähän jo huolestuin. Kaikki oli kuitenkin kunnossa. Sydän tykytti hyvällä sykkeellä ja vaihteluakin oli sopivasti. Ja tietenkin Ipana intoutui hoitsun paineluista sitten mylläämään oikein kunnolla Sain mukaani liikkeiden seurantataulukon ja kehoituksen soittaa äippäpolille, jos liikkeitä on alle ohjeistuksen. Ehkä Ipana oli vaan väsynyt, kun itse olin koko viime viikon energinen ja liikkeellä koko ajan. Tänään on sitten ollut mun vuoro nukkua!

Miinamaria: toivottavasti sullakin kaikki on kunnossa ja päästään molemmat kunnialla loppuun asti.

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille :flower:

Siranna+Ipana, huomenna 34 vk

 

Iida-Liina, Miinamaria, Tiila ja muut tutut tuolta vauvakuume-puolelta:
ajattelin tännekin "informoida", että sain tänään raskaustestiin/veritestiin elämäni ensimmäisen plussan. Veritestissä mitattu hcg-arvo 200. Tämä ihana lopputulos siis 1. IVF:n 1. PAS:sta. Vielä en uskalla "virallisesti" ilmoittautua mihinkään odotuspuolen pinoihin, mutta kenties jossain vaiheessa.

Kati rv 4 + 3