Yksinäinen nainen keinohedelmöityksessä?

Tanskassakin on psykologin lausunto osa prosessia.

Minä käytin tanskalaisia siittiöitä, kuljetus tulee Tanskasta Suomeen alle viikossa. Kertaalleen tajusin vasta kp1 että siittiöt ovat lopussa ja niitä pitää tilata lisää, ja nopeasti tulivat. Toimitusaika on siis nopea.

Ainoa, miksi saattaa joutua jonottamaan, on luovuttajavaraukset, eli jokainen luovuttaja saa luovuttaa vain 5 perheeseen Suomessa. Niillä viidellä perheellä on toki lupa tilata jatkossa lisää tuon saman luovuttajan soluja tehdäkseen isommankin sisaruskatraksen, mutta uudet perheet eivät enää voi saada tuolta luovuttajalta soluja.

Minä valitsin tanskalaisen luovuttajan, koska valitettavasti suomalaisten geenit eivät ole sieltä terveimmästä päästä (googlaa "suomalainen tautiperintö").

Minulle kerrottiin luovuttajasta silmien väri, hiusten väri ja pituus, ja noiden tietojen avulla löysin luovuttajan kaikki loputkin tiedot tanskalaisen spermapankin sivuilta. Nimeä tms. sieltä ei kuitenkaan löydy, mutta ei se haittaa. Sinänsä hassua, että muualla maailmassa kuin Suomessa ei olla niin nipoja sen suhteen mitä tietoja luovuttajasta kerrotaan, vähän olisivat Suomen lainsäätäjät voineet miettiä paremmin, eikä kiusata suomalaisia näillä kohtuuttoman tiukoilla laeilla.
 
Sain tänään tiedon luovuttajasta, tanskalaisia siittiöitä siis tulossa ja viikon sisään pitäisi kuljetuksen olla perillä. Olen loppujen lopuksi ihan tyytyväinen valintaani. Tuota tautiperintöä en osannut ajatella, mutta hyvä jos lapselle pystyy näin antamaan hiukan terveemmät geenit. Ja nyt ei tarvitse pohtia onko luovuttaja mahdollisesti joku tuttu tai katsella jokaista vastaantulevaa miestä miettien onko hän ehkä luovuttaja :D

Jonkinlainen houkutus olisi etsiä lisää tietoa luovuttajasta tuolta spermapankin sivuilta, mutta yritän välttää kiusausta. Silmien väri, hiusten väri ja pituus on siis vain tiedossa ja itselleni on jotenkin helpottavaakin kun ei tiedä luovuttajasta tämän enempää.
 
Itse tykkäsin heti etsiä luovuttajan tanskalaisilta sivuilta. Jälkikäteen ajateltuna olen tyytyväinen, salapoliisityö onnistui. Lapset ovat ihan luovuttajan näköisiä ja itse sain/ostin tiedot luovuttajasta. Esim. suvun taudit monen polven ajalta, sisarukset, kirje luovuttajalta itseltään (ihania mietteitä lapsista, jos niitä hänen avulla saadaan). Olen kiitollinen luovuttajalle! Joku voi olla tyytyväisempi tietämättä liikaa.
 
  • Tykkää
Reactions: Vehkis ja Makie
Hei! Olen lukenut tätä keskustelua jo vuoden ja odotellut, että tulisi sopiva aika lähteä itsekin prosessiin. Nyt sellainen sitten olisi. Nettisivujen perusteella Dextra (asun pk-seudulla) vaikuttaisi hyvältä vaihtoehdolta. Nyt viikonlopun kunniaksi heidän ajanvarauspuhelimensa on kiinni, joten sattuisiko joku teistä tietämään että ovatko nuo kaikki lapsettomuusklinikan gynekologit sellaisia, joille voi varata ensikäyntiajan itsellisen naisen asioissa? Entä onko muuten suosituksia. Dextrassa näyttää ainakin ensikäyntien osalta olevan parhaiten ilta-aikoja, onko teillä sellainen kokemus, että muulloinkin hoidon edetessä Dextrasta saa ajan vielä klo 16 jälkeenkin?
Olen 33-vuotias, eikä minulla ole ennestään lapsia. Elämäntilanne on hyvä, työ ja hieman säästöjä löytyy. Olin kuitenkin ehdottomasti päättänyt, että oma asunto on oltava ennen kuin vauva tulee, siksi tämä vuoden viivästys. Ennen pidin tällaista täydellisen elämäntilanteen odottelua ennen lisääntymistä hölmönä, mutta ehkä se nyt oli kuitenkin hyvä, etten päätäpahkaa syöksynyt vauvantekoon heti, kun ajatus oli vuosi sitten kypsynyt. En vielä ole valmis liittymään omalla nimellä mihinkään facebookin itselliset äidit -ryhmään, joita näyttää siellä mukavasti olevan, joten siksi täällä, vaikka hieman hiljainen keskustelu onkin.
 
  • Tykkää
Reactions: Vehkis

Mä oon käyny Felicitaksessa, joka löytyy myös Helsingistä. Ainaki sinne sain varattua ihan ajan netistä ensikäynnille, tosin ajat taitaa olla vain päivisin tai ainakin mun lääkärillä oli vain päiväaikoja. Niiden nettisivuilta näkee vapaat ajat kun varaa, sieltä voi katsoa löytyisikö ilta-aikaa joltain.

Tsemppiä hoitoihin! Itse edelleen pohdin asiaa, en tiedä miten on jotenkin niin vaikeeta tehdä päätöstä lähdenkö hoitoihin vai en...
 
Tervetuloa mukaan näännä! Itse käyn Felicitaksessa, siellä ei ilta-aikoja juuri ole tarjolla. Melkoista taiteilua saada työ ja hoidot yhdistettyä, onneksi mulla on välillä myös arkivapaita. Töissä en haluaisi asiasta mainita mitään.

Itsekin halusin saada muutamat perusasiat kuntoon ennen hoitoihin lähtöä, vaikka mietinkin että kaiken muun voin jättää myöhemmäksi, lapsen hankkiminen on ainoa asia jota en voi enää viivytellä. Uskon ja toivon että käytännön asiat järjestyvät sitten sitä mukaa kun niitä vastaan tulee.

Maisalille tsemppiä päätöksen tekoon! Mulle vaikeinta oli saada ensikäynti varattua, sen jälkeen tunne siitä, että olen tehnyt oikean päätöksen hoitoihin lähtiessäni on vain vahvistunut.
 
  • Tykkää
Reactions: Vehkis
Näännälle: Suositan Dextraa lämpimästi. Aikoja sai hyvin ja melko joustavasti. Hoisivat hyvin, mutta tuntui kuin itsellisiä heillä olisi ollut vähemmän kuin ent. Fertinovalla. Tämä ihan mutuna, joka tuli esille esim. lääkekorvausasioissa ja osotushuoneen asiakkaista sekä heidän oletuksistaan. Koin Dextran olevan ammatillisesti osaavamman oloinen. Jälkimmäisessä vaihtui lääkärit tiuhaan, kesken kierron (ok ja työsuhteet eivät kuulu minulle, mutta olisi ollut korrektia infota kierron alussa - inhimillisemmälle olisi tuntunut).
 
Viima2
Moikka
Olen yksivuotiaan tytön itsellinen äiti ja seurannut tätä keskustelua. Joskus vuosia sitten itsekin osallistuin mutta hoidot venyivät... Yritin katsella noita tanskan sivuja mutten ihan käsittänyt miten niitä tietoja saisi. Englanti kyllä sujuu mutta silti. Miten se siis oikeasti onnistuu? Samaten ne kolme faktaa vain tiedossa.

Minulla ei ole kokemusta kuin ent. Väestöliitolta ja felicitaksesta. Felicitaksessa tuntuu olevan ihan normi kohtelu, oikein ystävällistä. Tällä hetkellä toisella kierroksella siellä.
 
Hei kaikki, tosi kiva lukea kokemuksia ja kuulumisia.

Olen useamman vuoden pohtinut, uskallanko lähteä tähän prosessiin, tännekin kirjoittelin joskus.

Nyt uskaltauduin varaamaan ajan terveyskeskuslääkärille, josko saisin lähetteen julkiselle puolelle hoitoihin. Onko täällä kellään kokemuksia julkisen puolen hoidoista itsellisenä naisena, kovin pitkäänhän tämä ei ole ollut mahdollista.

Kuulisin todella mielelläni kokemuksia, jos joku voisi tarjota vertaistukea ihan perus informaation muodossa ❤
 
Moikka!

Mulla ei ole vielä kokemusta julkiselta puolelta, mutta eka lekuriaika on varattu kuukauden päähän. Eilen kävin kolmannessa inssissä yksityisellä, luotto onnistumiseen ei ole korkealla, ja haluaisin siirtyä IVF:ään. Kyselinkin eilen, että mitä IVF yksityisellä maksaa, ja tulin siihen tulokseen, että yksityisellä en siihen lähde, ihan jäätävän kallista ja vielä kalliimpaa kuin olin aiemmin ymmärtänyt. Voidaan jakaa kokemuksia puolin ja toisin kun homma lähtee etenemään julkisella :)
 
Hei kaikille, uusi keskustelija uskaltautuu mukaan.

Minulla on yksi inseminaatiolla alkunsa saanut lapsi ja nyt yritän hänelle sisarusta. Inseminaatio tässä kierrossa ja kovasti toivon, että tulisi plussa.

Kuukautisten olisi pitänyt alkaa eilen, ei alkanut. Raskaustestiin tuli tänään aamulla hyvin haalea viiva. Minusta sen pitäisi olla jo selkeämpi. Clearblueta en enää osta. Tein perjantaina aamulla, sain kirjan kuvan. Tein eilen aamulla, sain kirjan kuvan. Ja tänään aamulla: Kirja! ‍

Ensin pissasin suoraan tikkuun, sitten astiaan. En ymmärrä, miten ne eivät toimi. Onko muille käynyt näin?

Vatsa on arka ja edelleen pelkään, että kuukautiset alkavat.

Muoks: Ja ihana lukea, että itselliset naiset saavat hoitoa myös julkiselta puolelta! Minä yritän yksityisellä. Ikää on jo pian 38 vuotta, ja olen saanut aikoja hyvin joustavasti ja nopeasti.
 
Attachments

Mun ihan ekan ovulaatiotestin kohdalla sain kanssa Clearbluesta kirjan. Tajusin, että siitä tikusta piti ottaa se suojus/korkki pois :ROFLMAO: Voisko olla joku saman tyyppinen homma kun se kirja tullut sulla noin monta kertaa?

Näin itse kun olen kolmannen inssin piinapäivillä ja saman ikäinen kanssasi, niin olis kiva kuulla sun kokemuksia ekasta lapsestasi. Monennellako onnistui?

Ja tosi selkeä viivahan tuo sinun kuvassasi on, hurjasti onnea! :love:
 
  • Tykkää
Reactions: Vehkis
Ninnanen

Korkin osasin sentään ottaa pois (y) Ohjeen mukaan tikku lienee kastunut liikaa tai liian vähän. Sitäkin mietin, että vahingoittuvatkohan nuo testit pakkasessa? Toin kotiin käsilaukussa ja hoidin samalla muita asioita. Oltiin ulkona pakkasessa toista tuntia (n)

Ensimmäinen lapsi sai alkunsa ensimmäisestä inseminaatiosta. Melkoinen tuuri, jos nyt kävi samoin. Toisaalta olisi helpotus, koska yksin ja omista säästöistä näitä hoitoja maksan, kuten moni muukin meistä.

Sellaista haluaisin kysyä, että onko teillä lapset syntyneet samalle lahjoittajalle? Minulla ei ollut mahdollista. Ensimmäisen luovuttajan oljet olivat loppuneet ja minä sain silloin viimeiset. En hoksannut valita silloin sellaista luovuttajaa, jolla olisi ollut olkia myöhempäänkin käyttöön.
 
Hahah, joo tunsin itseni kyllä aika typeräksi kun tajusin, että se korkki tosiaan tavallaan estää koko testin :LOL:

Mä taisin lukea Raskauskeijusta tms. että pakkanen ei haittaisi ainakaan vähissä määrin. Mä oon tilannut testit just tuolta Raskauskeijusta, ja nytkin taisivat olla postilaatikossa ulkona toista päivää ennen kuin kävin tyhjäämässä laatikon.

Onpa sulla todella käynyt hyvin ekan lapsen kohdalla, että heti tärppäsi! Ja kenties sama vielä tässä toisessa! Testasitko silloin ovista, miten inssi osui sen suhteen? Nuo kustannukset tuntuu välillä todella näin yksin prosessissa olevalle kohtuuttomille. Oon itse kuvaillut inssiä reilun tonnin arpalipuksi, siltä se alkaa tuntua. Joskus puhutaan, että ei sillä rahalla väliä, kunhan lapsen lopulta saa syliinsä, mutta kyllä mä huomaan olevani huolissani ja levoton näiden kustannusten takia.

Minulla on haaveena vain yksi lapsi, joten itse en oo tullut ajatelleeksi edes varmistella että samalta luovuttajalta olisi enemmän tavaraa.
 
Kierto on 28 päivää ja viimeksi ovis tuli kp13, tällä kertaa vasta kp16. Ehkä viiva on sen vuoksi hailakampi vielä, kun viime kertaan vertaan. Inssin sain molempina kertoina samalle päivälle, kun hymynaaman ovulaatiotestiin.

Minäkin ajattelin aluksi tekeväni vain yhden. Kaikki on mennyt kuitenkin hyvin ja haave toisesta lapsesta kasvoi suureksi. Huomenna aamulla testaan uudelleen. Milloin sinä voit testata? Toivotaan, että kolmas kerta olisi se onnistunut (y)
 
@Lilia2020 mä testaan vasta parin viikon päästä, jos ei menkat ole alkaneet. Mulla on lyhyt luteaalivaihe, joten syön aina Terolutia 10 päivän kuurin. Se estää menkkojen ennenaikaista alkamista, joten ei oo tarvetta testaillakaan ennen kuurin päättymistä.

Sinun tilannetta jään tässä jo kuitenkin jännityksellä ja täysillä mukana elämään :) Onko sulla ollut muuten mitään raskauteen viittaavia oireita nyt inssin jälkeen? Entä silloin edellisellä kerralla?
 
Alkuraskaudesta ei ole ollut oireita. Palelua ja väsymystä, mutta niitä voi olla muutenkin. Viimeksi tuli voimakasta pahoinvointia, mutta sitäkään ei tullut ihan alussa.

Hain taas testit ja huomenna aamulla uudelleen. Saa nähdä tuleeko muuta kuin kirja :geek:
 
Moikka!

Mulla ei ole vielä kokemusta julkiselta puolelta, mutta eka lekuriaika on varattu kuukauden päähän. Eilen kävin kolmannessa inssissä yksityisellä, luotto onnistumiseen ei ole korkealla, ja haluaisin siirtyä IVF:ään. Kyselinkin eilen, että mitä IVF yksityisellä maksaa, ja tulin siihen tulokseen, että yksityisellä en siihen lähde, ihan jäätävän kallista ja vielä kalliimpaa kuin olin aiemmin ymmärtänyt. Voidaan jakaa kokemuksia puolin ja toisin kun homma lähtee etenemään julkisella
Mulla on myös taloudellisista syistä ainut mahdollisuus tuo julkinen puoli, iän puolesta ei ole aikaa odotella taloustilanteen paranemista. Toisaalta mietityttää kuinka pitkät jonot julkisella on ja saanko edes lähetettä.

Kaikkea hyvää sinulle tällä matkalla, ja olispa tosi kiva kuulla miten asiat etenee!
 
Toivoit perustietoja ja minusta tässä Inovan esitteessä on kerrottu hoitopolkua aika hyvin:

https://www.inova.fi/wp-content/uploads/2018/09/Naisparien-ja-itsellisten-naisten-hoitopolku-InOvassa.pdf

Kysythän tarkemmin, jos haluat johonkin tiettyyn asiaan lisätietoa

Julkisen puolen hoidoista täällä ei ehkä vielä tiedetä, kuten sanoit, ne ovat uusi juttu. Kuullaan kyllä mielellään, miten siellä sujuu, kun hoitopolkusi etenee.
Kiitos infopaketista! Koitan jakaa kokemukseni lääkärikäynnin jälkeen, kun tiedän -toivottavasti- jo jotain julkisen puolen systeemeistä! Toivottavasti saan lähetteen ja asiat etenee
 
  • Tykkää
Reactions: Lilia2020
Herttamaria
Joku kyseli talousasioista. En nyt valtavasti ole selvitellyt, mutta kelasta tosiaan saa sen toista sataa euroa elatustukea yksinhuoltajana, mutta päivähoidon maksuthan ovat porrastetuja, maksuttomuus riippuu siis tulotasosta. Vanhempainvapaan saa itsellinen äiti pitää sitten myös isänkin puolesta, hienoa!
 
Hei! Minä myös juuri varannut ajan yksityiselle hedelmöityshoito klinikalle! Ongelmanani vain on korkea paino (bmi 40). Olen löytänyt aiheesta tietoa vain sen että julkisella BMI raja näyttää kulkevan 35:ssä. Onko kellään mitään tietoa aiheesta yksityisellä puolella ja kokemuksia myös kaipailisin
Toki painonpudotus on kokoajan käynnissä ja ymmärrän myös painon tuomat haasteet hedelmöittymiseen ja raskauteen.
 
  • Tykkää
Reactions: Vehkis ja Lilia2020
Varasin tänään jonkinasteisen ensikäynnin. Olen 35 -vuotias ja oon kirjoitellutkin tänne ketjuun joskus jo useampi vuosi sitten. Kauan on aikaa vaatinut tämän prosessin kypsyttely.

Minulla on paljon ylipainoa (siis oikeasti paljon, bmi yli 40), ja oletan että klinikalta tulee jonkinasteinen laihdutusmääräys ennen kuin kelpaan hoitoihin. Tämän vuoksi asennoidun niin, että tämä tuleva käynti on korkeintaan alustavaa tunnustelua sitä kohti, voisiko prosessi joskus munkin kohdalla alkaa. Toivon silti, että klinikalla oltaisiin kannustavia, ja ettei muita isompia mutkia alustavissa tutkimuksissa ilmenisi.

Silti on sellainen olo, että nyt tulee ainakin viimein tehtyä jotain konkreettista asian eteen, ja pieni innostus sitä myöten kasvaa.

Mites te muut, täällä on ollut kovin hiljaista. Onko Makien prosessi edennyt? Onko kaisuli87 vielä hoitotauolla?
Mitäs sinulle sanottiin tuosta bmistä? Mulla sama tilanne ja ensikäynti kuukauden päästä. Ikää mulla kohta 33 ja miestä, jonka kanssa tehdä lapsi ei ole löytynyt. Tämä polku äidiksi tuntuu muutenkin omimmalta missä vaiheessa sinulla hoidot?
 
Yhteistyössä