WABabies 3

  • Viestiketjun aloittaja Syysmarja
  • Ensimmäinen viesti
Piparminttu-Pipsa.
Oikein tunnelmallista joulun jatkoa näin joulupäivän iltana! En oikein ole ehtinyt linjoille aiemmin ja nytkin on pikapyörähdys, kun kohta pitää mennä nukuttamaan tuota pientä tonttua. :)

Ompulle hurjasti onnea pienen joulupötköttäjän johdosta! :) Ihanaa, että kaikki meni ilmeisen hyvin ja pääsit joulun viettoon oman pienen käärön kanssa! Tulehan kertomaan kuulumisia kun vain ehdit ja jaksat!

Senoralle lämmin osanottohali äitisi poismenon johdosta. :( Tosi surullista, että tuollainen suru kohtasi niin yllättäen ja vielä joulun alla. :'( Koeta jaksaa, vaikka se onkin varmasti vaikeaa. Voimia!

Meillä Nuutti treenaa kovasti esineisii tarttumista ja viime päivinä on ollut havaittavissa jo pieniä merkkejä kääntymisen harjoittelusta. Kyljelleen kääntyminen sujuu jo hyvin, mutta siitä vatsalleen ei vielä onnistu, kun käsi on pirullisesti edessä. ;) Ääni on kova ja sitä käytetään ahkerasti mm. kirkumiseen. *pitelee korviaan* ;)

Palaan paremmalla ajalla astialle, pitäkääs ketju elävänä pyhienkin ajan!

PP ja Nuutti 3kk 3vkoa
 
Syysmarja ejk =)
Hellurei!

Pikaisesti nostelen ketjuamme, oltiin jo kolmannella sivulla!!!

Hauskaa Uutta Vuotta 2008!!

Toivottavasti tulee lisää WAB-vauvoja ;-)

Syysmarja ja E 5 pv vajaa 7 kk :)
 
Minttu***********
Moikka, minäkin uskaltaudun moikkaamaan teitä, kun Aurorakin uskalsi!
jos kukaan enää Minttua muistaa..

Täällä on kanssa remontin takia ollu kiirettä. Tehtiin tähän uuteen kotiin keittiöremppa. Nyt alkaa olla jo voiton puolella, vielä olis reilut 150 neliöö rempattavaa.. :)

Milana kasvaa kovaa vauhtia 8kk neuvolassa oli 71cm ja 10kg! :) Ihana pallero siis. Meillä ei vieläkään ryömitä eteenpäin, mutta taakse päin sitäkin enemmän. Tissiä ei syödä ollenkaan. Joulukuun alussa Milana vaan yhtenä päivänä lopetti sen syömisen. Samana päivänä tyttö sanoi myös ensimmäisen sanansa: ÄITI. Oli siinä kyynel silmässä... Nyt osaa sanoa jo tyttö, isi, äiti, heihei ja eieieiei.

Konttausasento on tuttu, mutta liikkeelle ei päästä mitenkään, jospa se joskus hoksattaisiin.

Jollain oli täällä uniongelmia. Niin meilläkin, mutta siis sellaisia, että Milanaa täytyy nukuttaa, muuten ei suostu yöunille. ja nukuttajaksi kelpaan vain minä. Ajattelin että alan opettaa itsekseen nukahtamista etelän matkan jälkeen, mutta Milana saikin kovan flunssan, jossa on siis vieläkin, joten nukkuminen on muutenkin vaikeeta. katotaan kun tyttö on terve. En tiedä noista unikouluista mitään, mutta täytyy ottaa selvää.

kiloista, otin itseäni niskasta kiinni ja olen laihduttanut elokuusta asti. Nyt on tippunut jo 13kg. jos vielä 10 kiloa tippuisi niin olisin hyvin tyytyväinen.

jokos teillä on vauvakuumetta? osalla täällä tuleekin jo toisia ja kolmansia ja neljänsiä vauvoja... Mulla ja miehelläkin on jo aikamoinen vauvakuume, mutta halutaan lapsille vähän pidempi ikäero. katotaan kauanko pystytään vastustelemaan tuota kuumetta. Ehkä edes kesään saakka? Tavoitteena olis parin vuoden ikäero ainakin.

Mutta nyt nukkumaan!

Minttu ja Milana 3 päivän päästä 9kk.
 
Piparminttu-Pipsa.
Hip hei! Ja oikein mukavaa uutta vuotta koko wab-köörille! Missäs kaikki on? Meinasi tippua silimät piästä, kun löysin ketjumme vasta kolmannelta sivulta! *pyörittelee päätään*

Minttu, mukava kuulla susta pitkästä aikaa! Oho, onpas Milana kovasti kasvanut! :) Ja puhelias tyttö tuntuu olevan, kun nyt jo juttelee noin monia sanoja. Tsemppiä teille remppaan, varmasti on raskasta mut lopussa kiitos seisoo. Tosi hyvin oot muuten laihduttanut! Saako udella, mitä metodeja käytit? Eli onko sulla joku "ohjelma" vai ihan terveellisellä ruualla ja liikunnallako on kilot karisseet?

Mites muuten uusivuosi meni kaikilla? Varmaan aika rauhallisella linjalla, mut mitä puuhasitte? Me oltiin miehen vanhempien luona pohjoisessa, ammuttiin raketteja, syöpöteltiin ja valettiin tinat, kun N oli mennyt nukkumaan. Ei siis mitään ihmeempää, mukavaa perusmeininkiä.

Meillä N treenaa edelleen kääntymistä, kyljelleen siis kierähtää helposti mut käsi on edelleen edessä eikä vatsalleen kääntyminen onnistu. N on ihmeellisen kärsivällinen vauva, kun ei yhtään hermostu, vaikka ei pääsekään sinne minne haluaisi. Niin ja uutenavuotena kuului ensimmäiset päristelyt! :) Se jos mikä oli mainion kuuloista! :) Maanantaina on 4kk-neuvola, saapa nähdä kuinka on poika kasvanut. Siellä jutellaan myös kiinteiden aloittamisesta. Tällä hetkellä tuntuu, etten vielä haluaisi aloittaa kiinteitä, kun imetys sujuu ja N tuntuu tyytyväiseltä. Öisin N herää syömään 2-3 kertaa, ihan hyvin olen jaksanut ja saanut nukuttua.

Teittekös uudenvuodenlupauksia? Me päätettiin (jälleen kerran uuden vuoden kunniaksi) aloittaa miehen kanssa terveellisempi ja taloudellisempi elämä. Eli yritetään syödä paljon kasviksia ja välttää valmisruokia yms. Ja mulla on haaveena päästä eroon kaikesta turhasta tavarasta pikkuhiljaa. Tää kämppä alkaa tuntua tosi pieneltä nyt kun Nuutin tavaroitakin alkaa olla siellä ja täällä eikä säilytystiloja ole kovin runsaasti.

Jepulis, taidanpa haukata jotain (terveellistä!) ruokaa ennen kuin poju herää päikkäreiltä. Nuutti on oppinut nukkumaan päikkärit ulkona vaunuissa, yleensä nukkuu kahdet tai kolmet unet, joiden pituus on 45min-3 tuntia. Aamupäivällä on yleensä pisimmät unet.

PP ja Nuutti kohta 4kk
 
Helmiina
Hyvää uutta vuotta 2008 kaikille!

Ensimmäiseksi onnittelut Ompulle!

Kiva Minttu, kun kävit meitä moikkaamassa. Minusta ainakin on kiva kuulla kaikista teistä vaikka harvemminkin. En itsekään aina kovin usein ehdi kirjoitella... Milanakin on jo iso tyttö! Ja ensimmäiset sanatkin vielä... :) Meillä lähinnä päristään, tuhistaan ja önähdellään. Mutta niinhän sitä sanotaan, liikkuminen tai puhuminen tulee ensin. Teillä aloiteltiin puhumalla... ;) Eiköhän sitä kohta liikkeelle myös lähdetä! Vauvakuumetta podetaan paikoitellen täälläkin. Kummasti se vain laantuu huonosti nukutun yön jälkeen... ;) Ehkä tuossa kesän korvilla voisi alkaa suunnitella. Saas nähdä...

Joulu meni leppoisasti. Aattona oltiin miehen vanhempien luona ja N sai kasan lahjoja taaperokärrystä pulkkaan. Tulisi vain sitä lunta... Uusi vuosi vietettiin kolmestaan. Meille piti tulla ystäväpariskunta, mutta sairastuminen peruutti sen. Vuokrattiin sitten miehen kanssa elokuva, maisteltiin siideriä ja jopa jaksettiin valvoa puoleen yöhön asti.. :) Aika rauhallinen uusi vuosi siis. :) Uuden vuoden lupauksia ei tullut tehtyä...

Pp, jos poju on kasvanut hyvin, mikään ei estä sinua jatkamasta täysimetystä puoleen vuoteen asti. Jotkut varsinkin vanhemmat neuvolan tädit tupuuttavat kiinteitä heti, kun se on mahdollista. Pääset paljon helpommallakin... :) Soseiden kanssa ehdit kyllä pelailla myöhemmin, lupaan sen. ;)

Meillä alkaa olla liikkuminen aika kovaa ja osumia sattuu. N nousee joka paikkaan polvilleen ja välillä seisomaan asti ja sitten tömähtelee lattialle ja seuraa kauhea itku. Tuo tyttö on kyllä parissa viikossa kehittynyt aivan mielettömästi! Aikamoista eroahdistusta on havaittavissa liikkeelle lähdön jälkeen. Äidin lahkeessa roikutaan kiinni. Välipäivinä N oli muutaman tunnin mummilla hoidossa, kun oltiin miehen kanssa alennusmyynneissä ja olihan se neiti meitä ikävöinyt aika lailla. Pitää pikku hiljaa yrittää kuitenkin totutella... Myös yöt on välillä hulinointia. Sängyssä konttaillaan ja yritetään ylös. Tissiä pitäisi saada jo aikaisemmin kuin normaalisti jne. Meidänkin pitäisi varmaan jossain vaiheessa jonkinlaista unikoulua pitää... Kun vain jaksaisi... Tuota imetystä olen myös miettinyt. Haluaisin imettää siihen saakka, kun N on vuoden. Mutta enemmän pitäisi toisaalta opetella myös nokkiksesta juomaan. Hoidossa N kun ei oikein suostu maitoa siitä juomaan. Vesi menee jonkin verran kuitenkin alas eli kyse ei ole siitä etteikö neiti sitä osaisi. En myöskään halua, että N oppii liian hyvin juomaan mukista, koska helposti tajuaa sitten, että siitä maito tulee helpommin kuin tissistä. Nytkin välillä meinaa olla keskittymishankaluuksia imemiseen, varsinkin kun sitä maitoa ei heti tule... Hankala asia...

Helmiina ja N 8 kk 3 vkoa
 
Minttu&Mila
heippa, nopsaa vastaan vaan tosta laihduttamisesta; ihan tavallinen resepti, syön terveellisesti, tarpeeksi usein ja monipuolisesti ja liikun enemmän, sillä ne on lähtenyt, eikä tule enää takasin.

ai niin, alotettiin milanalle unikoulu ja eilen oli neljäs unikouluilta ja milana nukati jo kahden minuutin itkun jälkeen! siis omaan pinnikseen niin, että isi oli vieressä ja tassutti. ollaan ihan onnesta soikeena, koska nyt mullakin on aikaa tehdä jotain muuta kun hoitaa neitiä. tää on ihan uutta ja hienoa! :)
 
Syysmarja
Heipat!!!!

Meilläkin uusivuosi meni rauhallisesti, oltiin toisten kummien luona ja ihan kivaa oli. Raketteja ja paukkuja katseltiin olkkarin ikkunasta (kolmannesta kerroksesta) ja E vaan ihmetteli suu auki, ei onneksi pelännyt, sillä kovaa paukuttelua kesti lähes aamuviiteen asti!!! Onneksi hän porskutteli uniaan tuonne puoli 10 asti, pienellä herätyksellä siinä 6 aikoihin :)

Uudenvuoden lupaus mulla oli karkin yms hyvän jättäminen pois....on aika hyvin onnistunut, mitä nyt oli yhdet juhlat eilen -siskon pojan ristiäiset! =) -niin siellä tietty oli pakko syödä, kun ei oikein muuta ollut tarjolla kuin hyvää ;-) mutta kotona en ole syönyt mitään herkkuja, mun herkut on tällä hetkellä vesi ja hedelmät!! =) josko niillä lähtis taas vähän jotain ylimääräistä pois...ja onneksi tällä viikolla alkaa taas jumpat!! On sitä kuitenkin tullut tässä joulu-uudenvuoden aikoihin syötyä ihan liikaa ja ihan liian hyviN!
Onnittelut Mintulle hyvästä kilomäärästä!! Voih, jos itsekin tuohon pääsisi. Mulla on tuo paino nyt jo samoissa lukemissa kuin ennen raskautta -oli jo heti synnäriltä lähdettäessä -mutta kun sitä ylimääräistä oli ennenkin noin 10 kiloa, niin josko niistä eroon sitten pääsisi.

Pp: imetät juuri niin kauan kuin itse haluat, kokeilet sitten niitä soseita sitten 6 kk:n jälkeen. Niin kuin Helmiina sanoi, soseiden kanssa ehdit kyllä pelaamaan myöhemminkin. Ja kun kerta maito tuntuu riittävän, niin siitä vaan!

Hei, koska teillä on alettu antaa 2 krt päivässä kiinteää??? ja pitäiskö sen toisen olla ekaksi ainakin pelkkää kasvista? meillä olis tänään sellainen aika -tein myös sellaisen uudenvuodenlupaukse, että E:lle aletaan antaa tänään 2 krt päivässä kiinteää.

Vauvakuumetta on hiukan havaittavissa, mutta ollaan miehen kanssa sovittu, että sitten tuossa kesän korvilla aloitetaan sitä kakkosta "värkkäämään" :) vaikka ei tässä vielä kiirettä ole, onhan se ihanaa katsella tuon yhdenkin kehitystä =) Mutta toisaalta pieni ikäerokin olis meille molemmille sellainen juttu, jota halutaan. No, katsellaan. Pitäisi varmaan muutenkin vähän elvytellä tuota parisuhdetta tuolla makkarin puolella, tuntuu ettei mulla ainakaan halut ole vielä palanneet kunnolla, mites muilla? -tähän ei ole sitten pakko vastata, jos ei halua *krhm*

Juuh, mitäs vielä...niin, meillä nyt sitten nukutaan sellaisia 3-4 h:n pätkiä tuolla ulkona päivällä, ne onkin sitten ainoat päikät mitä vielä nukutaan. Joskus aamuisin saadaan poika simahtamaan 30 min sisälle, mutta aika usein siinä käy niin, että hän vaan väsyneenä pyörii pinniksessään...ja on sitten kärtty, kun kuitenkin vähän väsyttäisi.

Jaahas, mites täällä, koska meinaatte töihin mennä? Mulla on hoitovapaata kesän, eli 3 kk jotenka elokuun alussa tarvis sinnekin "vääntäytyä". Saas nähdä, minkälainen shokki se sitten on. KOhtapuoliin tulee ainakin meidän kunnalla nuo hoitopaikkahakemukset ajankohtaiseksi, mihin teidän pienokaiset ensisijaisesti haluaisitte menevän? Meillä varmaan on perhepäivähoitaja, sitten EHKÄ ryhmis ja sitten päiväkoti. Se tietty on ihan eri asia sitten, saako/toteutuuko meidän haaveet vai nou.

Jees, mutta mä vetäydyn nyt takavasemmalle, että muutkin saa tilaa ;-)

Syysmarja ja E 7 kk 3 pv =)
 
Mari_
Kiva että kaikilla on vuosi alkanut hyvin! =) Meillä myös. Oltiin ihan kotosalla ja meillä tuli käymään pari kaveria. Paukkuja paukuteltiin jonkin verran ja käytiin sitten yöllä katteleenkin niitä, siis kun poika nukkui =) Poika nukahti autoon, kun oltiin menossa kaupunkiin kattoon ilotulitusta, sain siirrettyä hänet autoon ja heräsin vain yhden kerran, nukahti kyllä heti uudestaan, ja porskutti aamuun asti =)

Poika nousi tänään ensimmäisen kerran seisomaan ilman tukea, ja otti jopa muutaman askeleen, ennen kuin pyllähti =) Kun laitettiin kengät jalkaan, niin loppui se seisominen ;D on tietenkin niin kömpelö olo, mutta kylläpäs se siitä, kun on kerran sen hoksannut.

Täytyy mennä nukuttaan tota pientä miestä =)
 
tuutikki2
Heipähei!!!

Raporteeraan sen verran että uusi WAB-vauva on jälleen nähnyt päivänvalon. Meille syntyi neljäs lapsi, tyttö, 28.12.07 klo 11.18. Mitat 3365g ja 48cm. Aivan valtavan helppo ja tyytyväinen mustatukkainen prinsessa, nukkuu 6-7h yössä putkeen, syö ja kakkii, ei mitään ongelmia ollu toistaiseksi. Hyvä niin, sillä edellinen vauva on vasta 1,1v ja mielettömän villi. Hän ei puhu sanaakaan, mutta kiipeää, juoksee, touhuaa...Ääntä lähtee kuin pienestä kylästä. Onneksi on nuo koululaiset apuna, he osaavat oivasti viihdyttää pikkumiestä kun äiti imettää vauvaa.
 
Viivi--
Hyvää alkanutta vuotta täältäkin suunnasta! =)

Käyn kyllä useasti lukemassa ketjun, mutta aika ei tunnu riittävän kirjoittamiseen oikein koskaan... Nytkin kirjoitan pikaisesti, S. herää pikku-uniltaan hetkellä millä hyvänsä. Mies on taas reissussa, joten olen täyspäiväinen viihdyttäjä. ;c)

ONNEA TUUTIKILLE PIENESTÄ TYTTÖSESTÄ! =) Ihanaa, kun alku on sujunut noin hienosti, jatkakaa samaan malliin!! =)

Minttu: Mä kyllä muistan sinut, jossain vaiheessa syksyä kyselinkin muistaakseni, että mihinköhän olet hävinnyt. =) Kiva kun laitoit kuulumisia! Onpa Milana jo iso ja osaavainen tyttö! Ja kateeksi käy tuota sun painonlaskua!!! Pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni...no, tänään en ole herkutellut melkein ollenkaan. Toistaiseksi imetys pitää kyllä huolen, ettei paino pääse nousemaan, mutta kun olis hienoa, jos muutaman kilon saisi pois.

Meilläkin uusi vuosi vaihtui melko rauhallisissa merkeissä. Oltiin kummitytön kotona; syötiin kaikkea epäterveellistä, muut nauttivat vähän viiniä ym., pelailtiin ja vähän paukuteltiin ilotulitteitakin.
Meillä oli vaunut mukana ja S. kävi niihin yöunille normaaliin aikaan. Melko hyvin nukahti onneksi. Kotiin tultiin vasta 2 maissa yöllä ja neiti heräsi kun puin häntä automatkaa varten, valvoi reilun tunnin ja nukahti vasta kun syötin. Huh. Seuraavan päivän olin tositosi väsy. Mutta ei se mitään, kun ei tarvinut tehdä mitään eikä poistua kotoa ja aattona oli hauskaa! =)

Mulla on niska ja hartiat ihan sököt. Harva se päivä särkee päätä kun lihakset on niin tiukalla. Kävin joulun molemmin puolin muutaman kerran hierojalla, mutta ei tainnut riittää... Täytyy kai huomenna soitella uutta aikaa. Asiaa ei tietty auta yhtään se, että S. viihtyy entistä huonommin lattialla ja haluaa heiluttelua ja hyppyyttämistä vaikka miten päin. Auts. Lumityöt sitten siihen päälle...

Sori tää valitus! Ja nyt pitää mennäkin, pirpana odottaa taas viihdettä ja äksöniä!

Viivi ja S. 10 päivän kuluttua ½ vuotta!
 
Minttu&Mila
Onnea tuutikki tylleröstä! Tsemppiä kotiin kahden pienen kanssa, heistä tulee varmaan tosi läheiset keskenään, kun ikäero on niin pieni:).

Masille onnea odotukseen! Mä oon vähän kade. Vauvakuume on iskenyt meihin ihan todenteolla, mutta odotellaan tuonne kesään saakka... :)

Syysmarjako se kyseli töihinmenosta? Tarkotuksena on jäädä kotiäidiksi. itseasiassa sain potkut, kun työtehtävä ois mulla vähän vaihtunut ja en suostunut siihen... Hyvä niin, nyt saan liitosta parempaa päivärahaa ja jäädä kotiin... :) Muutoin olisin jäänyt hoitovapaalle. niin ja siitä makkarielämästä; meillä menee aikast hyvin nyt kun unikoulu on onnistunut ja neiti menee jo yhdeksältä nukkumaan... ;).

Viivi, kiva kuulla että olit mua kaipaillut. En oo huomannut kun en oo yksinkertaisesti ehtinyt koneelle syksyn aikana. Remppa ja tyttö on vienyt kaiken ajan. Vaikka remppa onkin rankkaa, niin tykätään miehen kanssa laittaa uusiksi omaa kotia. Se on meillä enemminkin sellanen harrastus kun projekti jota yritetään saada loppuun. Nyt yritän kuitenkin taas pysyä enemmän linjoilla...

Kurkin tuonne wabin haavailupuolelle ja siellä ei tietenkään ollut enää ketään tuttuja nimiä... Hui, uskaltaakohan sinne sitten joskus siirtyä... ? Mutta täältä kai tulee toisen kierroksen ihmisiä sitten kans mukaan...?

Minttu ja Milana 9kk
 
Mari_
Minttu, meiläkäinen on kyllä siellä Wab haaveilijoissa uutta kierosta. Meillä on nyt 5. kierto meneillään, ja epäilen raskautumisen mahdollisuutta. Pitää taas odotella seuraavaan kiertoon. =) Mutta toivotaan että mä olen jo sieltä häipynyt siihen mennessä ku aattelit sinne siirtyä, jos teillä yritys alkaa kesällä :D
 
Aurora Vee
Onnea Tuutikki tytöstä ja Masi raskautumisesta! Miten iso ikäero lapsukaisille on tulossa? Ja Milanalle ensimmäisistä sanoista, tosi aikaisin tyttö on alkanut puhumaan!

Hih, vauvakuume on iskenyt useampaankin... Meidän lapsillahan on lyhyehkö ikäero (1v 7kk), raskauduin siis esikoisen ollessa 10 kk. Eka vauvakuume oli esikoisen ollessa 3-4kk, toinen iski sitten 9-10kk:n paikkeilla kun arki alkoi helpottumaan. Ja sitten oltiinkin jo raskaana.

Tällä kertaa olen "viisaampi" = väsyneempi, ja väsymys on vauvakuumettakin voimakkaampi tunne ;D. Luulen että lisääntymishaluni tulee olemaan jatkuva aina vaihdevuosiin asti - jonkinlainen vaistonvarainen asia, kai. Arjen jatkuva ajan- ja unenpuute sekä kasvatukselliset haasteet kuitenkin muistuttavat siitä, ettei aika ole vielä kypsä. Tilanne on varmaan erilainen kunhan WAB-kuopuksen (nyt 1v 2kk) ikä tuplaantuu.

Ja töihin... Talvista tammikuuta teille!
 
Masi*
En tiedä oliko kummalle tuo ikäerokysymys,mutta esikoinen täyttää ensi viikolla 1.v,elikkäs semmonen 1v 8kk tulee ikäeroa (jos kaikki sujuu hyvin) :)

Paljon onnea Tuutikille!
 
Syysmarja
Hello!

Niin, vielä varovaisesti kyselen noista soseista, siis 2 kertaa päivässä annettavista. Nyt E on kyllä saanut molemmilla kerroilla lihaa/kalaa/kanaa tms, joten ehkä se kysymys taitaa jo mun osalta olla vanha, mutta josko sitten joku kuitenkin vastaisi, niin muut perässä tulevat saavat osviittaa ;-)

Tuutikille onnittelut ihanasta prinsessasta ja hirmu kivaa, että alku ainakin ollut helppoa!!!
Masille onnittelut uudesta tulokkaasta -siis masuasukista ;-)

Minttu: samaa mä olen miettinyt, että "uskaltaako" sitä tuonne haaveilijoihin edes liittyö, kun ei ole tuttua porukkaa siellä...mutta kaippa sinne joukkoon mahtuu, kaikilla kuitenkin on tavoite sama! =)

Viiville tsemit niskayms särkyihin, ne ei ole koskaan kivoja! Ja huh sentään, S:kin jo kohta puolivuotias!!! MIhin ihmeeseen se aika oikein katoaa?!?!?!?

Auroran viisaat (=väsyneen äidin =) ) sanat tietty vähän "pelottavat", usko kyllä siihen että varmasti tulee/olisi pienen kahden (alle 2-vee) kanssa tosi raskasta, ainakin aluksi! Mutta itse kun "omaan" siskon vuoden ikäerolla, niin kyllä se on edelleen palkitsevaa, seuraa on vieläkin toisistaa, puhumattakaan siitä lapsuudesta, kun noita kavereita ei ollut lähimaastossa (lapsuuskoti siis "korvessa" =) ) niin kyllä seuraa oli toisistamme. No joo, eiköhän jokainen tee nämä ratkaisut ihan omissa oloissaan =)
Itse en muista, olenko kertonut, mutta siis kesällä aiotaan taasen yrittää tuota kakkosta jahka E täyttää sen maagisen vuoden =)

Nyt pitää mennä syömään jotain, voisin vaikka avata uuden ketjun, tässä taitaa olla jo niin paljon noita viestejä.

Syysmarja ja E 7 kk 6 pv =)
 

Yhteistyössä