Voitteko lukea kiitos

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja surullinen ja kiukkunen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

surullinen ja kiukkunen

Vieras
Poika 10v käy isänsä luona joka toinen vk-loppu. Joka kerta isä juo, välillä enemmän välillä vähemmän mutta aina juo. Olen satoja kertoja puhunut hänelle tästä asiasta. Olen sanonut nätisti,olen huutanut ja joskus jopa uhkaillut että en päästä poikaa hänen luokseen ,jos ei pysty oleen juomatta. Selvänä "ymmärtää" asian ja sanoo ottavansa niskasta kiinni itseään, mutta ei sit kuitenkaan muutu. Välillä exän luokse tulee hänen kavereita kylään ja sit otetaan ja välillä he käyvät pojan kanssa jossain hänen kävereiden luona ja sama homma,eli juodaan sielläkin. Silloin oltiin 8v sitten yhdessä hänellä oli silloin jo alkoholi ongelma ja yritti jopa AA-klinikalla käynti.Nyt on tullut mittä täyteen ja en päästä poikaa tänään hänelle. Suuttui, että en voi määrätä häntä ja hän saa ottaa jos haluaa, puolustelee että ei juo niin etteikö pysty huolehtimaan pojasta. Mutta eihän pojalla nyt kauhean mukavaa oo sillä hänen kavereiden luona istua ja oottaa et koska iskä malttais lähteä kotiin kaljakavereiden seurasta. Ja mitä tulee tuohon huolehtimiseen niin kuulin just keskiviikkona yhdeltä vanhalta ystävältäni, että ex oli ollut muutama kuukausi sit pojan kanssa heidän luona iltaa istumas (kaverini mies on exäni serkku) ja kuppia sit ottanut ja kun kello oli puol kaksitoista niin ex oli hoiperrellut eteiseenja sanoi lähtevänsä pojan kanssa metsän kautta mummolaan(matka n.1,5km ja ympärillä vaan pimeetä metsää) kaverini oli ehdottanut siihen et hän kyllä vie sitten ,ex ei meinannut suostua millään mut aikansa kinattuu oli sit suostunut , poika oli pelokkailla silmillä itse pyytänyt kaveriani kyyditsemään.Toi oli viimenen niitti mulle kun kuulin ton. Mitä mun tarvii tehdä jos vaatii kun aina sanoo et lastenvalvojalla on sovittu kahden viikon välein on hänen vuoro.Täytyykö mun ottaa lastenvalvojaan vai mihin sit yhteyttä vai mitä?? kiitti jos luitte ja kiitti jos neuvotte.
 
Käsittääkseni lastenvalvojaan.
Ja pian.Lapsen ei todellakaan ole hyvä tuollaisessa paikassa.
Onneksi lapsesi on jo niin iso että osaa kertoa mitä siellä tapahtuu.
 
ota yhteyttä lastenvalvojaan, kamalaa jos lapsi joutuu näkemään känni-isää. siitä tylee elinikäiset traumat. Suojele sinä nyt poikaasi, vaikka isä olisi muuten kuinka kiva
 
Kurja tilanne. Ota yhteyttä lastenvalvojaan, poika alkaa olla siinä iässä, että häntäkin kuunnnellaan. Mulla oli kanssa samanmoinen x. Jätti jopa koiran yöksi yksin, kun oli lasten kanssa kavereillaan. Meillä loppui, kun sanoin etten anna lapsia jos kertaakaan juo kun he ovat paikalla. Se auttoi, koska tiesi olevansa heikoilla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja kolmen äiti:
Käsittääkseni lastenvalvojaan.
Ja pian.Lapsen ei todellakaan ole hyvä tuollaisessa paikassa.
Onneksi lapsesi on jo niin iso että osaa kertoa mitä siellä tapahtuu.

Niin onneksi osaa kertoa mutta huomaan monesti että ei halua kertoa aina kun kyselen.Onko sitten että isä olisi kieltänyt tai sitten pelkää että suuttuu hänelle kun kertoo tai sitten on kyse siitä kun poika joskus itkeskelee ja sanoo säälivänsä isää.Tämä tapahtuu sen jälkeen kun juttelee isänsä kanssa puhelimessa(itkeskelee pojalle murheitaan kun on kännissä) Nyttenkin kun kielsin menon sinne niin ex pyysi pojan puhelimeen ja sanoi hänelle että nyt hän vetää ittensä persekänniin.Tuntuu että ei ymmärrä että ei lapselle voi murheita niskaan laittaa.
 
sinun ei ole pakko antaa lasta isälle vaikka sopimus niin määrää jos katsot ettei se ole pojan edun mukaista. siitä seuraa vain varoituksia ja sit uhkasakko, mut siihen mennessä olet varmasti jo saanut sovittua lastenvalvojan kanssa jatkosta. uskoisin että tollaisessa tapauksessa tapaamisoikeus puretaan ja sovitaan valvotut tapaamiset (paikalla siis sos.viranomainen). niillä sit alkuun(niissä ehoton nollatoleranssi) .jos ex:si ei tule/noudata juomattomuutta eiköhän asia ole siltä osin sit selvä. alkoholisti-isästä ei ole kuin haittaa pojallesi, pieni sydän siinä riutuu. ajattele poikasi parasta ja ole topakka ja vahva ja korjaa tilanne kuten sen pitää mennä. ihmettelen kunka olet uskaltanut lapsen tollaiselle isälle antaa. mutta menneet on menneitä nyt tunteet nurkkaan ja heti ysiltä(tai heti) soitto lastenvalvojalle ja homma rullaamaan tsemppiä!
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja kolmen äiti:
Käsittääkseni lastenvalvojaan.
Ja pian.Lapsen ei todellakaan ole hyvä tuollaisessa paikassa.
Onneksi lapsesi on jo niin iso että osaa kertoa mitä siellä tapahtuu.

Niin onneksi osaa kertoa mutta huomaan monesti että ei halua kertoa aina kun kyselen.Onko sitten että isä olisi kieltänyt tai sitten pelkää että suuttuu hänelle kun kertoo tai sitten on kyse siitä kun poika joskus itkeskelee ja sanoo säälivänsä isää.Tämä tapahtuu sen jälkeen kun juttelee isänsä kanssa puhelimessa(itkeskelee pojalle murheitaan kun on kännissä) Nyttenkin kun kielsin menon sinne niin ex pyysi pojan puhelimeen ja sanoi hänelle että nyt hän vetää ittensä persekänniin.Tuntuu että ei ymmärrä että ei lapselle voi murheita niskaan laittaa.

ymmärrät kai että lapsi joka on kymmenen on joutunut aikuisen asemaan, ratkomaann/käittelemään aikuisten asioita kun tossa vaiheessa elämä pitäisi vielä olla leikkiä/kavereita ja kaikkea huoletonta ja ihanaa nyt toimi!
 
Täytyy sit vissiin soittaa tästä lastenvalvojalle mutta pääsen soittaan vast kolmen jälkeen miehen kännystä,omasta ei voi soittaa kun ilmeisesti antenni on vioittunut kun vähän väliä kenttä pykälät häviää ja puhelu katkeaa. Miettisin vielä et jos saadaan tän exän kanssa sovittua uudet tapaamis jutskat niin tarviiko siitä sitten ilmoitella lastenvalvojalle vai onko parempi et ne silti tietää tilanteen?
 
Sinä et rupea sen exän kanssa enää yhtään mihinkään neuvotteluihin!!!!! Sinä olet lapsesi ainoa puolustaja ja sinun velvollisuutesi on pitää lapsesta huolta, kun hän ei siihen vielä itse pysty! Lastenvalvojaan yhteys ja heti. Lastenvalvojan pitää tietää tällaisista asioista, jotka varmasti ovat lapsellesi vahingollisia!
 

Yhteistyössä