Voisko palstan mustat myöntää olleensa väärässä Trumpin suhteen

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Tämä Trumpin sekoilu on kyllä aikamme skandaali länsimaisissa demokratioissa. Kaverilla ollut valta 4 vuotta aikaa varmistaa, että vaalijärjestelmä toimii 100% Ja toimiihan se, toimi jo 4 vuotta sitten. Mutta kun tajuaa häviävänsä, niin alkaa jo ennakkoon petaamaan sitä, että on kasvualustaa epäilyille. Ja sitten lietsoo näitä epäilyjä. Ja loipputuloksena taitaa itse alkaa uskomaan omiin valheisiinsa.

SItten hänen suurimmat kannattajat seuraavat vain hänen twiittejä tai hänen hyväksymiä QAnon etc.-tason valemedioita ja uskovat sen olevan totta. Täytyy sanoa, että tämä on internetin uusi pimeä keskiaika mitä me todistamme.

Ja palstalla meillä on sitten elävä todiste siitä, mitä näihin huuhaa-pyörteisiin sukeltaminen voi aiheuttaa.

Minulle ainoa lohtu on se, että hän taitaa olla tällä palstalla enää ainoa, Ellukaan ei enää jaksa.

Sinällään hatunnosto monelle muulle persuhenkiselle, ette silti ole jatkaneet mustan maalamista valkoiseksi.

Toivottavasti mikään tämänkaltainen ei koskaan tule osaksi Suomen politiikkaa.
Mutta eihän se toiminut silloin, kun Trump valittiin. Hänen mukaansa. Hän oli sitä mieltä, että vaalit olivat vilpilliset.
En muuten tuohon kysymykseen tainnut saada Lissulta vastausta, että oliko Trump silloinkin oikeassa.

Jos Suomeen tulee sama politiikkamalli, alan äänestää ..vihreitä.
 
Minä alan äänestämään oransseja, Trumpisti, kun olen
 
  • Haha
Reactions: Elena777
vierailija
Höpö höpö.

Oletko ajatellut mitä sitten olisit keksinyt jos olisin kirjoitellut harmaana.
Jos oisit kirjoittanut harmaana, olisin ajatellut että viestit on vaan jonkun yksittäisen henkilkön älyttömiä näkemyksiä (vrt. Facebookin trumppilaiset) tai ihan vaan provoja.

Nyt voit väittää, että kun en argumentoinnilla pärjää, käyn sinun kimppuun henkilönä. Ehkäö käynkin, mitä muuta voin tehdä? Pidän Trumpia todella surkeana presidenttinä ja loppunäytöstä kaiken kamaluuden kruununa. Minä olen ja moni muu on perustellut tätä asiaa tässä ketjussa ja monessa muussakin ketjussa.

Jos ajattelen näin Trumpista, en ihan olankohautuksella aina voi ohittaa sitä, että häntä kannatetaan. Eli pakostakin ajattelee, että kannattajan persoonassa on jotaIn perin juurin vastaan länsimaisia oikeudenmukaisuuden, sivistyksen etc. näkemyksiä jos voi ko. arvoja halveksuvaa henkilöä kannattaa.

Ymmärrät kai, että jos pidän jotain ihmistä yhtä pahana kuin Hitleriä (vallitettavasti otettava juuri tämä vertaus, se kun on niin sopiva.), niin ihan huumorilla ei aina voi suhtautua. Hitlerillekin naurettiin 20-luvulla. Ja hänen kannattajiaan väheksyttiin. Näin tehtiin hetki vielä valtaannousun jälkeen. Ja toisinkuin moni polittiikko, Hitler rupesi toteuttamaan lupauksiaan (liiankin kanssa, ottaen huomioon millaisia ne lupaukset olivat).

Trumpille naurettiin ennen pressaehdokkuutta, nauru vaimeni hetkeksi kun nousi ehdokkaaksi. Sitten hänet valittiin, nauru loppui. Joskin pian ryhdyttiin nauramaan uudestaan. Tämä loppunäytös on sitten tragikomediaa. Itse välillä hekottelen, mutta välillä näen miten synkkä tilanne voisi olla. Tämä kaveri olisi tosiaan valmis ihan millä keinoilla vaan ottamaan vallan itselleen. Ihan millä keinoilla tahansa. Nyt näyttää siltä, että USA:n demokratia kestää tämän happotestin. Minua tämä kaikki kuitenkin muistuttaa siitä, että demokratia ei ole itsestäänselvyys. Aina on ihmisiä, jotka ovat valmiita viemään meidät diktatuuriin ja sopivissa oloissa heillä on paljon tukijoita..

Ihan muuten ylimääräisenä kysymyksenä, miten suhtaudut Hitleriin? LOlen sinällään pahoillani, että pitää ottaa esiin tämä iänikuinen esimerkki, mutta onhan hän nyt se THE ULTIMATE PAHIS. Ei ole kukaan onnistunut toteuttamaan demokratian kaappausta niin tyylipuhtaasti, toki täytyy muistaa että Saksan demokratia oli hirveän nuori tuohon aikaan, joten eri asia kuin länsimaissa nykyisin.
 
vierailijapersu
Tämä Trumpin sekoilu on kyllä aikamme skandaali länsimaisissa demokratioissa. Kaverilla ollut valta 4 vuotta aikaa varmistaa, että vaalijärjestelmä toimii 100% Ja toimiihan se, toimi jo 4 vuotta sitten. Mutta kun tajuaa häviävänsä, niin alkaa jo ennakkoon petaamaan sitä, että on kasvualustaa epäilyille. Ja sitten lietsoo näitä epäilyjä. Ja loipputuloksena taitaa itse alkaa uskomaan omiin valheisiinsa.

SItten hänen suurimmat kannattajat seuraavat vain hänen twiittejä tai hänen hyväksymiä QAnon etc.-tason valemedioita ja uskovat sen olevan totta. Täytyy sanoa, että tämä on internetin uusi pimeä keskiaika mitä me todistamme.

Ja palstalla meillä on sitten elävä todiste siitä, mitä näihin huuhaa-pyörteisiin sukeltaminen voi aiheuttaa.

Minulle ainoa lohtu on se, että hän taitaa olla tällä palstalla enää ainoa, Ellukaan ei enää jaksa.

Sinällään hatunnosto monelle muulle persuhenkiselle, ette silti ole jatkaneet mustan maalamista valkoiseksi.

Toivottavasti mikään tämänkaltainen ei koskaan tule osaksi Suomen politiikkaa.
On Suomessa edes yksi persu joka ostaa skumppaa ja skoolaa Bidenille.

Voitti tuon suorkeimmista surkeimman älykääpiön, yli puolet jenkeistä häpeää kun heillä oli tuollainen psykopaatti pressana

Sekin kertoo hyvin paljon kun pesti päättyi ensimmäisen kauden jälkeen. Hyvä fiksut Jenkit :)
 
vierailija
On Suomessa edes yksi persu joka ostaa skumppaa ja skoolaa Bidenille.

Voitti tuon suorkeimmista surkeimman älykääpiön, yli puolet jenkeistä häpeää kun heillä oli tuollainen psykopaatti pressana

Sekin kertoo hyvin paljon kun pesti päättyi ensimmäisen kauden jälkeen. Hyvä fiksut Jenkit
Ennen vaaleja kun kyseltiin persujen kannattajilta suosikkia USA:n pressanvaaleissa, meni homma melko tasan. Trump oli hieman suositumpi. Muissa puolueissa Biden oli suvereeni.

Luulisin, että nyt tuo vaakakuppi on persujenkin leirissä kääntynyt. Toisaalta sitten ne vannoutuneimmat trumpistit, salaliittoteoreetikot etc. ovat sitten vaan vahvistaneet kannatustaan Trumpille.
 
Kohtahan sitä rekataan
Sinällään "Trumppeja" on maailma täynnä. Suurin osa ei vaan pääse sellaiseen asemaan, että aiheuttaisi ongelmia. Narsisti esimiehenä on yleensä aika paskamainen homma, mutta kärsijöinä yleensä pieni porukka. Politiikassa narsisteja piisaa, mutta demokratia aika usein estää heitä toteutamatta ihan kaikkea sitä paskaa mitä mieleen tulee. Lisöksi polittikan sisäpuolelta tulevat narsistit yleensä eivät pärjää, ainakaan demokratiassa, kun pitää joustaa ja kuunnella muita.

Mutta polittiikan ulkopuolelta tuleva tapaus saattaakin olla sitten aivan eri asia. Sieltä voi tulla mitä vaan. Voi toki tulla piristysruisketta, mutta tässä tapauksessa tuli jotain muuta. Minun mielestäni tämä on erittäin mielenkiintoista seurattavaa. Ongelmaksi tässä muodotuu se, että kyseisen narsistin lumoihin joutuneista niin harva vieläkään tunnustaa erhettään. Ei ehkä tunnusta koskaan.
 
nimi ei keksitty
Mä aattelin joskus, että pitäis aloittaa uusi ketju Trumpille, jossa keskusteltaisiin Trumpista vain "oikeiden uutisten" valossa. Mutta sitten tajusin, että eihän siinä olis mitään järkeä. Olis vaan yksipuolista haukkumista.

Tässä ketjussa keskustellaan niiden uutisten kanssa, jotka sopii omaa tilanteeseen. Eli on ne Trumpille suotuisat kanavat (Näitä kyllä on koko ajan vähemmän) ja sitten se valtamedia. Vähän kun pelattais korttia niin ettö toisella on kortteja normipakasta ja toisella UNO-pakasta.
 
:D Repesinn!
 
vierailijapersu

”Trumpin hallinto ehti jo kertaalleen ottaa etäisyyttä salaliittoteorioita viljelevään asianajajaan Sidney Powelliin, joka on esittänyt muun muassa räikeitä väitteitä Georgian osavaltiossa tapahtuneesta vaalivilpistä. Nyt myös Powell vaikuttaa saaneen luvan palata Trumpin ydinpiiriin.

– Kaikesta Sidney Powelliin liittyvästä ollaan erityisen huolissaan. Asianajajat ovat hyvin huolestuneita, yksi lähteistä kertoi.”

Trumpin hallinto on huolissaan, @Lispetti voisi mennä rauhoittelemaan että Sidney on nainen paikallaan :ROFLMAO:
 
vierailijapersu
”Trumpin hallinto ehti jo kertaalleen ottaa etäisyyttä salaliittoteorioita viljelevään asianajajaan Sidney Powelliin, joka on esittänyt muun muassa räikeitä väitteitä Georgian osavaltiossa tapahtuneesta vaalivilpistä. Nyt myös Powell vaikuttaa saaneen luvan palata Trumpin ydinpiiriin.

– Kaikesta Sidney Powelliin liittyvästä ollaan erityisen huolissaan. Asianajajat ovat hyvin huolestuneita, yksi lähteistä kertoi.”

Trumpin hallinto on huolissaan, @Lispetti voisi mennä rauhoittelemaan että Sidney on nainen paikallaan
Siis älykkäin osa on huolissaan, Tuuliviiritrump on ottanut muitakin potkut saaneita takaisin.. On se sekoboltsi, että huh huh :eek:
 
vierailija
Onpas tämä tippunut alas. Tarttee nostaa ihan siksikin, että kohtalon päivät (jälleen kerran) lähestyy. Koska on saletti, että tää on ohi? 6.1. vai 20.1. vai jääkö vielä sitten jotain hampaankoloon?
 
taas ROLF
Onpas tämä tippunut alas. Tarttee nostaa ihan siksikin, että kohtalon päivät (jälleen kerran) lähestyy. Koska on saletti, että tää on ohi? 6.1. vai 20.1. vai jääkö vielä sitten jotain hampaankoloon?
Tulit kuitenkin taas nolona öyhöttämään *LoL*.
Jatka vaan keskustelua ja väittelyä itsesi kanssa, by all means. Tosi junttia meininkiä, tosi junttia. En itsekään mikään Trump-fani ole, mutta en ole niin sairas että jaksaisin öyhöttää täällä siitä sata sivua. LMAO!!!!!Joku Trumpettifetissi sulla?ROLF
 
Yhteistyössä