Viilaajiin taisi tulla plussa pitkän odotuksen jälkeen...
Onpas epätodellista. Plussasin juuri. Tai olisiko se sitten vahva haamu - ei ole kokemusta ennestään. Ei siis yhtä voimakas kuin kontrolliviiva mutta aivan selkeä kuitenkin. Ei tarvitse tihrustella lainkaan. Testi oli Acon. Sitä ollaan tässä nyt miehen kanssa ihmetelty ja toisiamme halailtu. Mutta ei oikein osata olla pilvissä. mitäs jos näyttää väärin..
Olin tosiaan lähdössä kaupungille ja käynyt vessassa jo monet kerrat, joten aamupissasta ei ollut kyse. Sitten päätin, että testaan nyt vaikka tiedän sieltä tulevan nega. Illalla olisi ollut tarkoitus maistella viiniä

. En edes jäänyt vessaan odottamaan tulosta kun satavarma olin negasta. Kun sitten menin vessaan takaisin, selkeä haamu jo näkyi ja koko ajan voimistui. Uskomatonta. Neljä kuukautta yritettiin.
Sitten näistä oireista. Kuten aiemmin kerroin, mulla on ollut menkkaoireita jo alkuviikosta asti. Eka vihloo oikealta munasarjoja, sitten vasemmalta, sitten keskestä ja sitten koko kohtua. Ja kun olen aivan varma, että menkat alkavat, kivut vain häviävät ja olo normalisoituu. Pystysuuntaiset kivut ovat myös olleen erikoisia. Mutta muuten ei ole kummempia oireita olut. Nännit hieman kipeät, mutta niin voisi olla muutenkin. Ei siis kahviyökotystä, pahaa oloa tai lämpöjen nousua.
Huomenna uusi testi aamupissasta. tulen kertomaan miten kävi. Ai että tämä on hämmentävää. Ei vaan uskalla vielä uskoa.
Minja kp 33/35 (vaikka uskon, että tämä kp 33 on tämän kierron oikea pituus)