viikon 7 plussaajat-pino

siiri-miina: meillä on ollut syke toisella kertaa 150 ja toisella 155, eli taitaa olla ns. tyttösyke sekä teidän, että meidän perheissä =) En kyllä noihin tosissani luota, mutta hauska nähdä sitten lokakuussa, meneekö ennustus kohdilleen! (mahasta on kyllä muotoutumassa tyypillinen poikamaha..)

Tänä aamuna vaavi ei suostunut tönimään äitiään, vaikka tämä kuinka maanitteli ja veisasi pienen potkuyllytysviisunkin.. ;) Jospa oli pieni vielä unten mailla. Nukkuuko sikiöt muuten samaan tapaan kuin vastasyntyneet? Vai enemmän? Lyhyemmissä pätkissä?

Taidanpa siirtyä puuronkeittoon, on näet nälkä kuten yleensäkin :p

-kanttis 18+4
 
Kanttarelli82, tällaista löytyi googlettamalla:

"Sikiön liikkeet kertovat sikiön hyvinvoinnista. Sikiöt liikkuvat hyvin yksilöllisesti, yleensä 10-15 liikettä tunnissa. Liikejakson jälkeen seuraa lepojakso, joka kestää 20-40 minuuttia. Tällöin sikiö nukkuu ja liikkeitä ei tunnu."

Ja toisella sivulla:

" On havaittu, että sikiöllä on oma yksilöllinen liikkumistapansa. Normaalisti se liikkuu 3-50 kertaa tunnissa, toiset yli 100 kertaa tunnin aikana. Lisäksi sikiöllä on 20-40 minuutin lepovaiheita. Äidin tuntemien lepojaksojen pituus voi olla pidempikin.

Äidin liikkuminen vähentää myös hieman vauvan omia liikkeitä ja toisaalta äidin on vaikea havaita liikkeitä huomion suuntautuessa muihin askareisiin. Tämän takia liiketarkkailu suoritetaankin levossa. Sen voi tehdä mihin aikaan päivästä hyvänsä, vaikka vilkkainta liikkumisaikaa ovat iltayön tunnit."
 
Luin viestejä sikiön liikkeistä.. Pitäisikö minun huolestua kun meillä ei ole liikkeitä tuntunut nyt kuuteen päivään :'( Aluksi tunsin liikkeitä hyvin ja usein, mutta nyt on ollut todella hiljaista. Ultra vasta kahden viikon päästä..
:( :(
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 01.06.2005 klo 08:48 Marukka kirjoitti:
Luin viestejä sikiön liikkeistä.. Pitäisikö minun huolestua kun meillä ei ole liikkeitä tuntunut nyt kuuteen päivään :'( Aluksi tunsin liikkeitä hyvin ja usein, mutta nyt on ollut todella hiljaista. Ultra vasta kahden viikon päästä..
:( :(
Soita neuvolaan ja pyydä, että kuuntelevat sydänäänet. :hug:
 
Marukka: samaa mieltä olen V:n kanssa, että ei kun kipinkapin neuvolaan sydänäänet kuuntelemaan. Eiköhän kaikki ole ihan kunnossa! :hug:

Viblsp: Musta tuntuu, että meidän pieni nukkuu n. kuuden tunnin jaksoja ja on hereillä 5 min... :D Sen verran harvoin noita töytäisyjä tuntuu, mutta päivittäin kuitenkin nyt kolme päivää. Eiköhän ne ala sieltä tuntumaan pareminkin, kunhan pieni kasvaa. Tänä aamuna yritin saada pienen tönimään soittamalla musiikkia mahan vieressä, mutta hiljaista oli. No, ei tarvinnut kuin pistää (vyötäröstä jo kinnaavat) housut jalkaan ja istua koneen ääreen niin muksautti.. =) Omapäinen kaveri visiin tulossa! ;)

Kuulumisiin!

-kanttis 18+5
 
triinu

Eilen taisin tuntea ensimmäiset hennot potkut :heart: =) Oli kyllä aikamoisen hieno tunne =) =) Toivottavasti "kellutin" liikkuu nyt ahkerasti, että äiti saa varmistuksen, että ne tosiaan oli potkuja. No, ainakin on varma, että ilmavaivoista ei ollut kyse :LOL: :LOL:

Enää olisi pari päivä töitä ja sitten alkaa kesälomaa =) Loma kohokohta rakenneultra 14.6. Ajattelimme kysyä sukupuolta, jos lääkäri/kätilö halua kertoa. En kyllä tietä, onko meidän äitipolilla kätilöillä edes lupaa kertoa, mutta eiköhän se kysymällä selviä. Ja mikäli ei voi kertoa, niin olen rv 26 menossa yksityiselle lääkäritarkastukseen, että eiköhän se sitten siellä sekviä =) Mites muut, oletteko ajattelleet kysyä sukupuolta? Niin ja onko itsellä mitään fiiliksiä, kumpi sieltä olisi tulossa? Mulla on nimittäin heti alunalkean ollut sellainen olo, että pikkuprinssi siellä köllistele =)

Aurinkosta päivää!
triinu ja "kellutin" 18+0
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 01.06.2005 klo 14:03 Kanttarelli82 kirjoitti:
Marukka: samaa mieltä olen V:n kanssa, että ei kun kipinkapin neuvolaan sydänäänet kuuntelemaan. Eiköhän kaikki ole ihan kunnossa! :hug:

Viblsp: Musta tuntuu, että meidän pieni nukkuu n. kuuden tunnin jaksoja ja on hereillä 5 min... :D Sen verran harvoin noita töytäisyjä tuntuu, mutta päivittäin kuitenkin nyt kolme päivää. Eiköhän ne ala sieltä tuntumaan pareminkin, kunhan pieni kasvaa. Tänä aamuna yritin saada pienen tönimään soittamalla musiikkia mahan vieressä, mutta hiljaista oli. No, ei tarvinnut kuin pistää (vyötäröstä jo kinnaavat) housut jalkaan ja istua koneen ääreen niin muksautti.. =) Omapäinen kaveri visiin tulossa! ;)

Kuulumisiin!

-kanttis 18+5
:D Häiritsee sun nettailua jo ennen syntymäänsä. ;) Itse olen vielä vähän epävarma, mutta luulisin että olen liikettä tuntenut. Ja mieskin taisi tuntea ne pari päivää sitten. =) Odotan kans, että pikkuinen kasvaa että liikkeet tulevat varmemmaksi. Soitan masuasukille soittolelulla musiikkia, en tosin ole varma, että kuuleeko se jo jotain? :D

Triinu, täällä ei kuulemma kätilöt ainakaan kerro sukupuolta. Neuvolan th:n mukaan lääkärit ja etenkin ulkomailta tulleet lääkärit kertovat helpommin täällä. Toisaalta tahtoisin tietää, toisaalta taas en. :) Ja onhan se niinkin, että vaikka saisi "100 % varman vastauksen", ei se siltikään varmaa ole. :D Eilen mies sanoi, että on alkanut toisaalta toivoa tyttöä. :heart: On tähän asti sanonut, että poika sieltä tulee jne. Kun miehen suku on niin miesvoittoista, että ei voi kuulemma tyttöä tulla. :LOL: Ilmeisesti on ymmärtänyt vihdoin, että ihan hyvin sieltä voi tyttökin tulla. :D Ei vielä ole tyttö- tai poikaoloa. Esikoisen kohdalla oli todella vahva poikaolo ja lääkäri sitten ultran yhteydessä vihjaisi että poika tulossa. Ja poikahan se oli. :)
 
triinu: Onnittelut ekoista ehkä-liikkeistä! :flower: Kyllä ne siitä pian voimistuu.. Me ei näillä näkymin aiota kysyä sukupuolta, vaikka mieli tavallaan tekisikin. Toisaalta kiva odottaa perinteisesti synnytykseen asti =) . Mies toivoo (omasta mielestään salaa, mutta huono salailija ;) ) tyttöä, mutta luulee sen kuitenkin olevan poika. Hänenkin sukunsa näet poikavoittoista.. Minä toivoin aluksi tyttöä, sitten poikaa, sitten oli ihan sama ja mitään aavistuksia suuntaan tahi toiseen ei oikeastaan ole. Että ota siitä nyt sitten selvää! :D

Viblsp: Juu, taitaa vekarakin olla huolissaan tästä äidin nettiaddiktiosta.. ;) Juuri tänään pitäisi olla gradun tulokset valmiit, ja täällähän minä vain surffailen enkä wordiä ole saanut edea auki..
Ja niistä äänistä: Luin jostakin, että rv 16:sta eteenpäin sikiö mahdollisesti kuulisi etenkin korkeataajuisia ääniä. Ei siis muuta kuin veisaamaan viisuja kovaa ja korkealta.. =)

-kanttis 18+6
 
Heippa masunkasvattajat !

Täällä taitaa pahaolo olla vihdoinkin taaksejäännyttä, viikonpäivät on mennyt eikä olo pönttöä tarvinut halailla. Nyt pääsee nauttimaan raskaudesta täysillä, IHANAA !

Pari viikkoa odotettava seuraavaa neuvolakäyntiä. Kuinkahan paino on nyt noussut, HUI ? Puoliväli odotuksessa täynnä maanantaina, kyllä on aika mennyt äkkiä. Ja tämä toinen puolisko menee vieläkin nopeammin.

Nyt imuri heilumaan ja villakoirille kyytiä poitsun nukkuessa päiväunia !

kuu-ukko ja masuasukki rv 19+3

Hei kaikille :wave: :wave:
Tänään kävin ultrassa koska pelkäsin pahinta.. Mutta meidän laiskamato vain heilutteli kättään ja melkein voin kuvitella hymyn naamalla että saimpas äipän säikähtämään :LOL: :LOL:
Eli vauva voi hyvin!! Onneksi. Ja jostain kumman syystä äsken sohvalla köllötellessäni kuin varmistaakseen olemassa olonsa, pikkuinen monotteli kolossaan :heart:

Iloista alkavaa viikonloppua kaikille! :flower: :flower:
 
Nea
Heipparallaa!
Puoliväli saavutettu, tänään siis rv 20+0 =)
Muutamana päivänä tuntunut jotain muljahduksia alavatsassa ja muutenkin ollut maha välillä todella kipeä. Selkäkipukin kiusaa varsinkin aamuisin.
Vaavi kuitenkin potkii päivittäin eli hyvin tuolla masussa varmaankin voidaan :)
Ihanaa, perjantai vihdoinkin! Nauttikaa viikonlopusta.

Kanttarelli82: Onneksi tiistaihin ei ole enää montaa päivää, koita jaksaa odottaa =)
 
Kanttarelli
Täälläkin ollaan jo hämmästyttävän lähellä puoltaväliä -tänään rv 19 tasan! Olen taas täällä kotosalla lakkiaisia järkkäilemässä. Käytiin äsken isän kanssa jättiostoksilla -pelkästään majosneesia ostettiin kilo.. :p Kohta alan kakkuja täyttämään/kostuttamaan/koristelemaan ja sitten makaronisalaatti ja voileipäkakut... voileivät ja coctail-tikut, raparperipiirakka vaniljakastikkeella, mansikkarahka.. Tehty on jo suklaakakku, pikkuleivät, omenasarvet ja kuivakakut sekä karjalanpiirakat (munavoi vielä tekemättä). . . .Rakkaat ystäväiseni, pelkään, että halkean tulevana viikonloppuna!! :LOL: Pitäisi ihan huvikseen käydä tänään puntarilla ja sunnuntai-iltana uudestaan. :D

Herkullisia hetkiä tulevaan viikonloppuun kaikille mahankasvattajille!! Toivottavasti useilla teistä tuttu pääsemässä ylioppilaaksi!!
;) :p :D

-kanttis 19+0
 
Kanttarelli
\
Alkuperäinen kirjoittaja 03.06.2005 klo 09:12 nea kirjoitti:
Heipparallaa!
Puoliväli saavutettu, tänään siis rv 20+0 =)
Muutamana päivänä tuntunut jotain muljahduksia alavatsassa ja muutenkin ollut maha välillä todella kipeä. Selkäkipukin kiusaa varsinkin aamuisin.
Vaavi kuitenkin potkii päivittäin eli hyvin tuolla masussa varmaankin voidaan :)
Ihanaa, perjantai vihdoinkin! Nauttikaa viikonlopusta.

Kanttarelli82: Onneksi tiistaihin ei ole enää montaa päivää, koita jaksaa odottaa =)
Eiköhän nämä päivät mene rattoisasti syödessä ja sitten ähkystä toipuessa.. =)
Noista kivuista sen verran, että luulen niiden kuuluvan vähän niinkuin asiaan näillä viikoila, kun kohtu alkaa tosissaan sinkumaan. Mulla oli sellaista pistävää kipua monena päivänä, nyt onneksi helpottanut. Selkäkipuihin taas tuonut apua tukivyö joka tuli toissapäivänä postissa. Toivottavasti sullakin helpottaa pian! :hug:
 
Hienoa että kaikki kunnossa. =) :flower: :hug:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 02.06.2005 klo 18:40 Marukka kirjoitti:
Hei kaikille :wave: :wave:
Tänään kävin ultrassa koska pelkäsin pahinta.. Mutta meidän laiskamato vain heilutteli kättään ja melkein voin kuvitella hymyn naamalla että saimpas äipän säikähtämään :LOL: :LOL:
Eli vauva voi hyvin!! Onneksi. Ja jostain kumman syystä äsken sohvalla köllötellessäni kuin varmistaakseen olemassa olonsa, pikkuinen monotteli kolossaan :heart:

Iloista alkavaa viikonloppua kaikille! :flower: :flower:
 
Äh, liitoskivut taas vaivana. Milloinhan menee ohitse? Luulin aiemmin, että ovat lähinnä loppuraskauden vaiva, toivottavasti ei jatku koko raskautta sentään. :/

Mitäs teille näin lauantaina? :) Kivusta huolimatta kiva ilta, sataa vettä. =) =) =) Poitsu kipeänä, nukahti taas rassukka sohvalle, kuume uuvuttaa. :/
 
Jaksoin taas kirjautua.. Jotenkin se tuntuu porukoiden koneella hankalammalta..

Eilinen meni oikein mukavasti vaikka kiire meinasikin tulla. Lakitustilaisuuteen piti lähteä puoli yhdeltätoista ja vielä puoli kymmeneltä oli keittoö ja olkkari luutuamatta, pöytäliinat silittämättä, pöydät kattamatta ja ihmiset yöpaidat päällä! :D No, jotenkin sitä sitten kerettiin saada paikat kuntoon ja juhlat meni hyvin. Mun tekemät voileipäkakut onnistu loistavasti ja meni hyvin kaupaksi.. ;)
Illalla pikkusisko (lakitettu) lähti toki juhlimaan ja mekin isosiskon kanssa pyörähdettiin paikallisessa. Tosin suunnatiin kotiin jo yhden aikaan, kun taas pikkusiskolla taisi mennä aamuyön myöhäisiin tunteihin.. Saas nähdä, miten tuo jaksaa tänään herätä ja rueta taas vieraita vastaanottamaan. Muistan, että itselle se ainakin oli melkoisen työn takana aikoinaan!

Pienen liikkeitä en ole ehtinyt tässä paljoa tunnettelemaan, mutta eiköhän siellä kaikki kunnossa. Ja toisaalta en ehtinyt esim. eilen koneen ääreen ollenkaan, ja silloin pienellä tapana olla aktiivisimmillaan (tästä voisimme melkein päätellä, että nettailu on odottavalle äidille suositeltavaa ja vauvan hyvinvointia edistävää.. ;) ).

Täällä ei liitoskiviúista ole (tietääkseni) ollut vielä harmia. Vähän hirvittää, kun ei osaa kuvitella, miltä ne edes tuntuu. Toivottavasti ei ihan järkyttävän kipeältä.. *myötätuntohalaa V:tä*

Kuulemisiin taas!

-kanttis 19+2
 
Tänään kokeilin ensimmäisen kerran uutta liikkeitten tuntemistekniikkaa.. Elikkä, kun heräsin viideltä pissahätään, en mennytkään vessaan vaan jatkoin uniani (hätä ei ollut ihan hirmu iso) ja nyt aamulla makoilin virtsarakko täynnä selälläni. Tunsin kovempia liikkeitä kuin vielä kertaakaan tähän mennessä.. =) Huomenna rakenneultra!! Jännittää..

-k 19+3
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 06.06.2005 klo 09:29 Kanttarelli82 kirjoitti:
Tänään kokeilin ensimmäisen kerran uutta liikkeitten tuntemistekniikkaa.. Elikkä, kun heräsin viideltä pissahätään, en mennytkään vessaan vaan jatkoin uniani (hätä ei ollut ihan hirmu iso) ja nyt aamulla makoilin virtsarakko täynnä selälläni. Tunsin kovempia liikkeitä kuin vielä kertaakaan tähän mennessä.. =) Huomenna rakenneultra!! Jännittää..

-k 19+3
Hitto ku pystyiski tuohon. :D En pysty, vaikka hätä olisi ihan pienikin. Nyt parina päivänä olen tuntenut pari isompaa liikettä vatsassa, mutta vieläkään en ole varma ettei ollut ilmaa tai muuta. :D Luulisi, että näin toista odottaessa a) tulisi jo ne liikkeet selvemmin tässä vaiheessa ja että b) tunnistaisin ne! :LOL:
 
piu84
Moikka pitkästä aikaa!!!

Vähän näin kuulumisia kun on jäänyt tuo kirjoittelu vähemmälle... Elikkäs valmistuin 3.6 merkonomiksi ja nyt kökötön kotona työttömänä... ja miehellä alko 30.5 työt ja oltiin jo suunniteltu vaikka mitä kesäksi!!!

Huomenna on neuvola... ois kiva tietää onko se edes elossa siellä ku en vieläkään ole varma olenko tuntenut liikkeitä vai en..
Nyt on rv 20+6 menossa. Mutta illalla aina on ilmakupla menee rikki- tuntemuksia mut en voi sanoo et ne ois liikkeitä ku ne on niin hentoja ettei voi olla varma..
Liekkö vain omaa kuvittelua..

Veljen emännällä oli liikkeet tuntunu vasta 25 viikolla... harmittaa kyllä jos ne tuntuu vasta noin myöhään.. Odotellut jo kuukauden..

Mutta meidän koira sai 7 pentua 27.4 ja niillä on luovutus parin viikon päästä... kaikille on tällä hetkellä omistaja.. mut saas nähdä tulevatko hakemaan...

juu mutta kirjottelenpa vaikka huomenna lisää niin tiedetään enempi ku on neuvola taas ohi...

Hyvää kesää kaikille!!!! (vaikka nyt sataakin vettä :( )

terveisin

piu84 rv 20+6 (eikä painoakaan ole tullut kuin 2 kiloa lisää...)
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 06.06.2005 klo 13:27 piu84 kirjoitti:

Onnea valmistuneelle!! :flower: Jos vain pissahätä antaa myöten, suosittelen testaamaan tuota virtsarakkotäynnä -liikkeiden tunnustelua.. Mukavata neuvolakäyntiä huomiselle! :wave:

-kanttis 19+3
 
piu84
Moi taas...

Minä en voi ymmärtää näitä raskausviikko juttuja... Tänään pitäis olla 21+0 viimeisimmän ultran mukaan mutta neuvolassa sano et nyt on 20+2... ja sen se kahto ensimmäisen ultran mukaan.. ja tietokoneelta... En ymmärrä... minkä mukaan sitä sitten elää...

No niin elikä kävin siellä neuvolassa, oli ihan rutiini juttu.. mitattiin verenpaine, paino, pissan tutki ja sitten kuunneltiin taas sydänääniä... Siellä se jyskytti tällä kertaa kovemmin kuin viimeksi... Ja tunnosti liikkuvan ku aina katosi laitteen alta... mutten minä kyllä vieläkään ole varma tunnenko niitä liikkeitä...

Se neuvolatäti kyl sano et ne tuntuu just niin ku ilmakuplat nousis pintaan... et onko se saman tuntusta kuin ilmakupla menis rikki??? jos on niin kyl mä aina välil pienii liikkeitä tunnen.

kohdunpohjan korkeus on n. 18 cm... ei oikeen osannut sanoo varmaksi ku paineli vähän välii toiselta puolelta toiselle puolelle.

Mutta olo on oikein virkeä ja onnellinen. On ihan elossa... mutta toivottavasti tässä jatkossa rupeaa tuntemaan nuo liikkeet paremmin niin ei tarttis epäröidä.

Terveisin

Piu84 (oli rv 21+0 tai 20+2 mutta olen silti onnellinen ja Aurinkokin paistaa!!!)

:D
 
Piu84 Eiköhän se uusimman ultran antama tulos ole se oikeampi, eli 21+0. :) Neuvolan hoitsut ovat erehtyväisiä. ;)

Eilen taas kovasti kopeloin mahaani, ei tunnu ei. Kerran jotain sinnepäin, mutta koska varma en ole niin... No, eiköhän ne ala piakkoin tuntua kunnolla, toinen lapsi kyseessä kuiteski.

Päivä alkoi hyvin, esikoisen allergiatuloksetkin olivat puhtaat. =) Nyt vähän särkee päätä. Maito alkaa olla lopussa, joten kauppaan tänään pakko raahautua. Odottelen armollisempaa (lue: ei-niin-aurinkoista) säätä ja sitten kauppaan. :D Olen alkanu arastella noita kävelymatkoja kaupoille, kun sitten illalla yleensä liitoskivut alkaneet. :(
 
Yhteistyössä