vertaistukea avioliittoa jatkavalle petetylle?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Sydän kipeänä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäiselle ja muille jotka ovat kirjoittaneet petetyksitulemisesta, toivon paljon voimia. Sitä tarvitaan siinä alkuvaiheessa kun just on saanut tietää uskottomuudesta.

Vain vahvimmat kykynevät anteeksiantoon. Tietenkään ei toistuvasti pidä antaa aina kaikkea vääryyttä anteeksi, mutta jos pettäjä todella katuu tekoansa ja aiheuttamaansa tuskaa, hän voi oppia siitä. Itse en ainakaan haluais muuttua totaalisen pessimistiseksi. Ennen pettämistä olin sitä mieltä, että se on kerrasta poikki, kun puoliso jää pettämisestä kiinni. Vasta kun jouduin itse kokemaan asian, ymmärsin, että se ei ole niin yksinkertaista. Joillain rakkaus tosiaan loppuu siihen pettämiseen. Useimmilla ei kuitenkaan niin ole. Ei olekaan valmis heittämään koko suhdetta romukoppaan sen toisen tekemän väärän teon vuoksi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja pilleri-ville:
Juu mene sinä "siinäs nyt näki" vaikka Kelan kassalle väittelemään mielenterveysongelmista ja -lääkkeistä!

muuttuvat usein kelan kassalla narsistisiksi tapellessaan etuuksista.

Siihen täytyy kuitenkin olla perimässä jo "itu".
 
Mieheni petti luottamukseni. Viimeisen kahden vuoden aikana hän on tehnyt todella typeriä tekoja. Nyt hän on muuttunut, mutta minä haluan erota. Silloin kun kaikki oli pahimmillaan, en halunnut erota, vaan selvittää asiat, mutta nyt, kun asioista on puhuttu ja aikaa on kulunut, olen varma, että hän ei ole hyväksi minulle.

Hulluinta on minusta se, että tilanne on kääntynyt sillä lailla ylösaslain, että minusta on tullut "syyllinen" eroon, koska minä en hyväksy hänen aiempia hölmöilyjään. Minulla on velvollisuus antaa anteeksi, mutta kun minä en pysty.
 
Alkuperäinen kirjoittaja täten:
Mieheni petti luottamukseni. Viimeisen kahden vuoden aikana hän on tehnyt todella typeriä tekoja. Nyt hän on muuttunut, mutta minä haluan erota. Silloin kun kaikki oli pahimmillaan, en halunnut erota, vaan selvittää asiat, mutta nyt, kun asioista on puhuttu ja aikaa on kulunut, olen varma, että hän ei ole hyväksi minulle.

Hulluinta on minusta se, että tilanne on kääntynyt sillä lailla ylösaslain, että minusta on tullut "syyllinen" eroon, koska minä en hyväksy hänen aiempia hölmöilyjään. Minulla on velvollisuus antaa anteeksi, mutta kun minä en pysty.

No niin, kuka teistä on ylpeä ja erehtymätön?

 
En ihmettele sitä, että ei kyetä antamaan anteeksi. Pitää rakastaa tosi paljon, jotta pystyy anteeksiantoon. Kyllä se uskottomuus on niin suuri kolaus. Se että saa tietää puolison olleen uskoton, vie pohjan koko elämältä ainakin vähäksi aikaa. Useimmille ihmisille avioliitto ja parisuhde kuitenkin on niin tärkeä osa elämää.
 
Alkuperäinen kirjoittaja christin4:
En ihmettele sitä, että ei kyetä antamaan anteeksi. Pitää rakastaa tosi paljon, jotta pystyy anteeksiantoon. Kyllä se uskottomuus on niin suuri kolaus. Se että saa tietää puolison olleen uskoton, vie pohjan koko elämältä ainakin vähäksi aikaa. Useimmille ihmisille avioliitto ja parisuhde kuitenkin on niin tärkeä osa elämää.

Katsotteko sarjaa postimiehistä?

Siellä on hyvää esimerkkiä sekasotkusta, mitä parit saavat aikaan. Eilen tuli ja tulee uusintana jakso. Kyllä siellä oli hyvä parinvaihto meneillään ja kaksi miestä ja kolme naista suloisesti sekaisin niin psyykkisesti kuin fyysisestikin. Kyllä oli hyvä opetusfilmi taas: tulee tiistaisin 22.30 paikkeilla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja no:
Alkuperäinen kirjoittaja täten:
Mieheni petti luottamukseni. Viimeisen kahden vuoden aikana hän on tehnyt todella typeriä tekoja. Nyt hän on muuttunut, mutta minä haluan erota. Silloin kun kaikki oli pahimmillaan, en halunnut erota, vaan selvittää asiat, mutta nyt, kun asioista on puhuttu ja aikaa on kulunut, olen varma, että hän ei ole hyväksi minulle.

Hulluinta on minusta se, että tilanne on kääntynyt sillä lailla ylösaslain, että minusta on tullut "syyllinen" eroon, koska minä en hyväksy hänen aiempia hölmöilyjään. Minulla on velvollisuus antaa anteeksi, mutta kun minä en pysty.

No niin, kuka teistä on ylpeä ja erehtymätön?

Nimenomaan. Hänellä on vikansa ja minulla on vikani. Toisen hyviä puolia on helppo rakastaa, mutta huonojen puolisen sietäminen onkin toinen juttu.

Jos ja kun minä en pysty (yrityksistä huolimatta) hyväksymään ja unohtamaan hänen tekojaan, niin minä en pysty. Jos meidän suhteemme jatkumisen ehto on se, että minä annan anteeksi, kun hän hölmöilee, tämä ei jatku.

Pettäjä on nöyrä ja erehtyväinen, siis hyvä ihminen, ja minä olen ylpeä ja erehtymätön, siis paha ihminen. Jos vielä täsmennän, että tässä tapauksessa pettäjä ei kadu, ei ole pahoillaan eikä pyydä anteeksi, niin vieläkö minä olen yksin ylpeä ja erehtymätön? Minäkö olen se, joka ei kykene rakentamaan uutta luottamusta suhteeseen?

Olen edelleen sitä mieltä, että hän ei ole hyväksi minulle.
 
Lisäys edelliseen: ei ole kyse siitä, ettenkö rakastaisi häntä edelleen. On kyse siitä, etten luota häneen enää. Minusta on tullut epäluuloinen ja levoton "kaikki hyvin"-teeskentelijä, enkä pidä itsestäni tällaisena. Jos olen kyvytön jatkamaan yhteiselämää luottamuksen mentyä, niin olen. Se on minun ongelmani, ja minun on ratkaistava se parhaaksi katsomallani tavalla.

Kuten totesin: hän ei ole hyväksi minulle.
 
Alkuperäinen kirjoittaja täten:
Lisäys edelliseen: ei ole kyse siitä, ettenkö rakastaisi häntä edelleen. On kyse siitä, etten luota häneen enää. Minusta on tullut epäluuloinen ja levoton "kaikki hyvin"-teeskentelijä, enkä pidä itsestäni tällaisena. Jos olen kyvytön jatkamaan yhteiselämää luottamuksen mentyä, niin olen. Se on minun ongelmani, ja minun on ratkaistava se parhaaksi katsomallani tavalla.

Kuten totesin: hän ei ole hyväksi minulle.

 
AP:lle voimia tilanteeseen. Oma parisuhteeni ei yrityksestä huolimatta kestänyt, koska mies ei lupauksestaan huolimatta katkaissut suhdetta toiseen naiseen, eikä oikeastaan koskaan uskaltanut selvittää itsensä kanssa miksi päätyi pettämään. Luottamusta ei siis pyritty miehen puolelta aidosti rakentamaan uudestaan.

Oletteko jutelleet miehen kanssa mistä pettäminen johtui? Miehen pitäisi tajuta omat motiivinsa pettämiseen - ihastuminen/ arkeen kyllästyminen/ työpaineet/ oman seksuaalisuutensa etsiminen (jos siis lääkityksestä johtuen ongelmia)? Aiemmin vyyhtiä ei pääse purkamaan.

Mikä on miehen ja tämän toisen naisen tilanne tällä hetkellä? Meillä tilanne oli hankala vielä senkin takia että olivat toisen naisen kanssa työkavereita ja päivittäin tekemisissä.

Sain kuitenkin kuvan että arkenne on toimivaa ja tavallisen mukavaa (meillä ei ollut valitettavasti sitäkään, vaan jatkuvaa riitelyä jo ennen pettämistä, eli tavallaan ymmärrän miksi mieheni päätyi vieraaseen sänkyyn), se voi olla se perusta jolle pystytte rakentamaan

Voimia jatkaa ja jaksaa, helppoa ei tule olemaan, mutta kyllä jotkut onnistuvatkin!
 
Tänään lueskelin täällä muitakin ketjuja.. ja tätä. Oli kyllä kertakaikkisen oikea päätös salata tapahtunut lähipiiriltämme saati sitten tutuilta turuilla ja toreilla. Siinä saa ikuisen leiman niin pettäjä kuin petettykkin. Kyräilyä ja kuiskutteluja, pahantahtoisia ihmisia julistamassa omaa totuuttaan. Miten siinä rakennat minkään laista suhdetta jos pahat kielet kuiskuttelevat korvaan? Ja lapset, joku kiva kertoisi aikanaan noille, miten asian ottaisi silloinen murrosikäinen esikoinen..tai perheen pikku prinsessa..Mitä harvempi tietää, sitä pienempi riski siihen. Ja oma rauha yrittää.

Kova taistelu on edessä. Sitä on nyt kulunut muutaman kuukauden verran, joitain helpotuksia on, joissain kohdissa tulee niitä rajuja pudotuksia edelleen. Jos mies vielä luottamuksen pettäisi, siinä olisi se loppu. Eilen puhuimme siitä kuinka täälläkin moni puhuu siitä että "Pettäjä tuli takaisin sinun luoksesi, ole onnellinen tms" - me olemme asian alusta asti ajatelleet niin päin että "petetty jäi avioliittoon, eikä lähtenyt". Se oli ensimmäinen askel luottamukseen vaikkei muita helposti sitten otetakkaan.
Jos mies olisi hetkenkään jatkanut suhdetta toiseen naiseen tai pyytänyt minulta sellaisen katselemista, olisi se meidän kohdallamme ollut loppu. Minä olisin lähtenyt lasten kanssa samantien. Jos ei olisi ymmärtänyt että on mahdotonta jatkaa yhteydenpitoa edes harrastus merkeissä joissa tutustuivat, olisin lähtenyt. Jos olisi kieltäytynyt lähtemästä perheterapiaan, olisin lähtenyt. Sillä nuo ovat minulle nyt niitä joilla todistan itselleni sitä, että on mahdollista että hän rakastaa aidosti ja katuu aidosti. Jos hän ei olisi tehnyt noita asioita, en voisi uskoa häntä ollenkaan.. noiden asioidenkin kanssa on vaikeaa, mutta ainakin on konkreettisia tekoja osoituksena siitä että yrittäminen ja sitoutuminen meihin on todellista.
Aiemmin olisin vannonut, "jos rakastaa, ei petä.". Ja piste. Mutta elämä opettaa katsomaan toisenkin kerran.. Yhteinen elämä ja lapset, ennen kaikkea rakkaus. Ne saavat antamaan toisen mahdollisuuden. Mutta vain noiden aiemmin sanottujen edellytysten kanssa jotka minusta luovat edes puitteet onnistumiselle. Olemme sitoutuneet pitkäaikaiseen pariterapiaan molemmat, ja siinä jos missä on tukipilaria myrskyissä ja sumuissa, joiden läpi vielä varmasti kuljetaan montakertaa.

suosittelen muuten lukemaan väestöliiton sivuilta petetylle ja pettäjälle tarkoitetut kirjoitukset jos itse taistelet tämän kriisin alussa!
 
Mies ollut sanallisesti hyvin julma ja ilkeä välillä. Joskus hyvin ihana, niin minua kuin vanhempaa lastakin kohtaan.

Uskaltaako enää yrittää luottaa vai ei... Nuorempi itkee, kun pelkää että perhe hajoaa.
 
Meillä yhteistä suhdetta takana pian 10 v, joista 8 naimisissa ja lapsia kaksi. Sain elokuussa tietää että miehellä oli ollut vuoden suhde toiseen naiseen, suhteen oli jo katkaissut. Seksiä oli ollut vuodessa neljästi, muuten suhde oli tekstailua ja meilailua. Olemme käyneet terapiassa, mies on hyvin katuvainen ja pyytänyt anteeksi, haluaisi tehdä kaikkensa että minä tästä selviän. En hetkeäkään epäile etteikö rakastaisi vain minua, ja että on ottanut opikseen, mutta miten tästä itsensä saa kuntoon, se jää nähtäväksi. Miten pääsee katkeruudesta ja pystyy antamaan anteeksi, siihen olisi mukava saada nimenomaan vertaistukea! En kaipaa niitä kommentteja että "kerran pettää aina pettää" yms, vaan ajatuksia selviämisestä, ja siitä että rakkautta löytyy, mutta kun se on silti niin vaikeaa.... Poika 1,5 v huutaa tuossa jalan juuressa joten tämä teksti ei ole kovin jäsenneltyä tai mietittyä, mutta oli pakko kirjoittaa sillä "sydän kipeänä" nimimerkki tuntui niin omakohtaiselta monella tavoin! Toivottavasti vielä luet tämän joskus, olisi kiva vaihtaa ajatuksia kanssasi!
 
Kuudentoista vuoden avioliiton ja kolmen lapsen jälkeen mieheni jäi kiinni reilun kuukauden mittaisesta salasuhteesta puolitutun naisen kanssa jolla myös perhe.
Ei mitään järkevää syytä miksi näin kävi, kuulema tilaisuus teki varkaan. Surullista.
Siitä on nyt kolme kuukautta ja tuska on hieman hellittänyt mutta en todellakaan ole enää varma jäänkö hänen kanssaan asumaan vai muutanko lasten kanssa pois. Haluan vain olla varma päätösestäni lasten takia. Ja heidän takiaan tässä vielä olen.
Ei mene hetkeä kauempaa etteikö se asia jollain tavalla aina tule mieleeni, automerkistä joka sillä naisella on, nimestä, hiusten väristä.. asia on edelleenkin mielessä päivin öin.
Toivon että tuska vielä joskus helpottaa : (
 
Olin parisuhteessa melkein 20 vuotta. Jo alkuaikoina molemmat petimme. Itse annoin anteeksi ja jäin suhteeseen kun mies käytti kaikkia keinoja anelemisesta manipuloimiseen. Vähitellen miehelle kehittyi alkoholiongelma. Hän oli pitkiä aikoja poissa kotoa, sanoi olleensa kavereilla. Kännykällä ei tavoittanut moneen päivään ja akkukin loppui kun puhelinluetteloa soitettiin läpi ravintolan vessasta. Oli kaikenlaisia tekstiviestejä, esimerkiksi hän haki naisten yhteystietoja ja kerran aamulla ystävämme vaimo vastasi hänen kännykkäänsä kun soitin. Aina mies selitti asian parhain päin ja vannoi lopettavansa juomisen ja pysyvän kotona. 101 kertaa kävi näin. Mies esim. oli jatkoilla pienellä porukalla jossa oli tasapari miehiä ja naisia. Ja sitten oli kävellyt 30 km. Hoh hoijaa. Monet kerrat jäi oudosta valehtelusta kiinni.

Itse en enää pettänyt kun aikuistuin. Miehen käytös sattui ja tunteeni vähitellen kuolivat.

Sitten löysin tekstiviestin jota ei voinut tulkita väärin. Totta kai mies kirkkain silmin kielsi ensin, mutta kun on mustaa valkoisella niin ei auta. No päätin erota. Ja mies alkoi vannoa ikuista ja ainutlaatuista rakkauttaan jylisevin rinnoin. Olin hänelle ainoa nainen jota voisi ikinä rakastaa. Hän tekisi ihan mitä vaan että jäisin. En suostunut ja mies murtui ja luhistui täydellisesti sekä henkisesti että fyysisesti.

2 viikon päästä herra löysi elämänsä naisen ja elää hänen kanssaan onnellisena.

Olen sitten ollut mielenterveysogelmainen jo ennen ex-mieheni tapaamista. Kerran kävin juttelemassa sairaanhoitajan kanssa Sibeliuksesta(sairaanhoitajan valitsema aihe), mutta sen kummempaa apua en saanut.

Nyt olen ollut yli vuoden eronneena ja tavannut miehiä, mutta olen huomannut että en pysty aloittamaan suhdetta, en vain pysty luottamaan kehenkään. Kamala huomio.
 
täällä kyykistellään saman asian tiimoilta. eukko jäi kiinni 10 kuukauden pettämisen jälkeen, 3 äijää ja useampi kerta jokaisen kanssa.

siinä sitä sitten itkin, ahdistuin, syytin itseäni ja kaikkia muita, välillä vapisin ja välillä raivosin. välillä meinasin jo rekkaa päin ajaa. koko skaala käytiin läpi.

nyt paljastumisesta on kulunut noin 5½ kk. Alussa näitä kohtauksia tuli enemmän, nyt jo selkästi vähemmän, esmes. 10 hyvää ja 1 paha päivä - rytmillä. Siinä kun vaipuu taas itsesyytöksiin ja mietteisiin, niin tärkeintä olisi päästä eroon niistä. Mitä enemmän mietit, sitä syvemmälle putoat. ja itsensä syyttäminen on kaikkein pahinta mitä voi tehdä. Yksityiskohdat kannattaa jättää kysymättä, vaikka niitä miten haluaisi tietää. se lisää tuskaa ihan hillittömästi. Jos et halua tietää, älä kysy. pettäminen on tapahtunut ja sillä selvä. se on pääasia.

ja sitten siihen jatkamiseen. meillä kävi niin, että rouva halusi jatkaa elämää vähän kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan. itse yritin samalla tavalla, mutta eihän se voi toimia. Kerroin, miten tärkeää minusta on kuulla, että minua rakastetaan ja halutaan, miten tärkeää minun on nähdä se päivittäin. Ei tullut mitään.

Joulupäivänä sanoin, etten voisi elää rakkaudettomassa avioliitossa ja koska tämä liitto tuntui siltä, niin lähtisin heti joulun jälkeen. Tämä herätti toisessa toivon / epätoivon, jonka jälkeen tämä lähti heittäytymään tähän suhteeseen. aiemmin oli odottanut, että rakkaus syttyy itsessään, mutta tajusikin vasta nyt, että se vaatii töitä.

Nyt kun olen tämän vajaan 10 päivää saanut sitä rakkautta, niin huomaan etten kaipaa sitä niin paljon kuin luulin. Toinen on tavallaan osoittanut jo, että haluaa rakastaa ja rakastaa, sen jälkeen sen saaminen niin intensiivisesti ei enää tunnu tärkeältä. Pointti on siinä, että rakastuminen täytyy tulla uudestaan (ainakin meigällä). muuten en jaksa jatkaa. ja vanha suhde on kuopattava ja käsiteltävä, ennen kuin uutta suhdetta voi aloittaa. niin se vain on.

tsemiä sinne päin, pysytään langoilla.
RR
 
on tärkeää muuttaa ajattelutapaansa siten, että tuntee olevansa se vahva osapuoli.
miksikö ? Koska se on edellytys romahtuneen itsetunnon uudelle nousulle.
- hanki uusi harrastus
- tee jotain mitä olet aina halunnut tehdä
- käy salilla, treenaa kroppaa, paranna mieltäsi

tunne itsesi voittajaksi koska
- kestät tällaisen määrän paskaa ja jaksat jatkaa
- erityisen vahva olet, jos jatkat liitossa.
- sinä päätät, että jatkat liitossa, ei tämä toinen
- halutessasi voit pistää toisen pihalle milloin haluat, sinulla on siihen oikeus. ja voit tehdä sen.

Totu ajatukseen, ettei tämä ole elämäsi viimeinen vastoinkäyminen, jossa joudut luopumaan jostain sinulle rakkaasta. Opettele pitämään puolisoasi osana elämääsi, ei sen keskipisteenä. Älä päästä ketään tai mitään muuta keskipisteeseesi, paitsi itsesi. Näin mikä tahansa kriisi vain haavoittaa sinua, mutta ei tapa.

Itse en enää koskaan päästä ketään niin lähelle, että tämä voisi teoillaan tappaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettet voisi rakastaa, luottaa, etc, mutta tämän läpikäytyäsi olet vahvempi ja tiedät, ettei elämä ole ruusunpunaista, vaan raakaa, kaikkea voi tapahtua. kyynisyys nousee paremmin elämääsi esiin. mutta se on vaan elämää.

tzemii.
RR
 
Hyviä ajatuksia RR, noita pitää miettiä ajan kanssa. Minä en ole itseäni kamalasti syyttänyt, tietysti näen ne virheet/laiminlyönnit mitä olen parisuhteessa pikkulapsi aikana tehnyt. (meillä oli miehen suhteen alkaessa toinen lapsi 3v ja toinen 1,5 kk koliikki vauva, joten aikaa ja energiaa ei totisesti paljon suhteelle jäänyt)Minäkin jotenkin ajattelin että siihen saakka hyvin mennyt parisuhde kukoistaa näkemättä vaivaa, ts että huonon päivän -tai vuoden- yli selviää koska se perusta on niin vahva. Mies olikin sitten ihan sekaisin lasten syntymän aiheuttamien muutosten vuoksi, muttei saanut siitä minulle puhuttua. Se kaikki on selvinnyt vasta nyt.

Olen käynyt salilla ja lenkillä, ja olen nyt ehkä paremmassa kunnossa kuin koskaan, siis ruumiillisesti=) henkisesti taas olen välillä ihan paskana. Jotenkin siinä alkuvaiheessa en ehkä tajunnut koko tilannetta, hoin vain itselleni että rakastan miestäni, yhdessä me selvitään, en halua eroa jne. Nyt kun aikaa on kulunut 5 kk, olenkin jossain määrin vihaisempi ja katkerampi kuin silloin alussa, ehkä aivoni ovat vasta pikkuhiljaa päästäneet tajuntaani mitä on oikeasti sattunut. Minua harmittaa, että olen menettänyt uskoni rakkauteen ja ihmisten oikeamielisyyteen. Tunnustan toki että olen ollut liiankin romanttinen ja elätellyt suhteestamme jotain harhakuvitelmia, jotka eivät taida tosielämässä ikinä toteutua. Mutta en usko että ikinä enää samalla tavalla antaudun rakkauteen, kyyniseksi olen tosiaan tullut. Ja epäilen nykyään kaikkien muidenkin pettävän, kerran omakin mieheni siihen kykeni vaikken ikinä olisi niin uskonut. Eikä hän siihen uskonut itsekään, on itsekin sekaisin kuin seinäkello. Minua häiritsee tällä hetkellä se, ettei mieheni ole kertaakaan itkenyt asian takia. Ymmärrän järjellä -ja näen sen päivittäin- että hän on tosi pahoillaan ja kärsii aiheuttamastaan pahasta, mutta kun itse olen itkenyt ja itken vieläkin kuin Niacaran putous, niin olisi helpompi ymmärtää miehenkin tuska sitä kautta. Hän sanoo, että on itkenyt yksin, ja ehkei se ole hänelle luontevin itseilmaisu muoto, joten typerää kai odottaa sitä häneltä. Joskus vain tuntuu siltä, ettei hän ole kärsinyt kuten minä, ja että haluaisin oikeasti nähdä hänen kärsivän ja tuntevan mitä minä tunnen. Eräs miespuolinen ystäväni kysyi, eikö minun ole tehnyt mieli kostaa, eli mennä jonkun kanssa sänkyyn. Mutta ei kyllä ole tehnyt mieli, mitä se muka auttaisi? Sitä paitsi mielestäni joku säälittävä yhden yön pano ei todellakaan vastaa vuoden suhdetta, jossa on ollut tunteetkin pelissä. Tuntuu siltä ettei pääse millään ”tasoihin”, eikä pysty ymmärtämään miten toinen on voinut tehdä noin kamalan teon. Tiedän että tasoituksen hakeminen tai toisen kärsimyksen haluaminen eivät ole kovin rakentavia tai aikuismaisia kriisin käsittely tapoja. Mutta ehkä tässä tilanteessa on tyypillistä että kaikkein alhaisimmatkin tunteet tulevat esille; ne, joiden olemassaoloa ei mielellään myönnä edes itselleen. Ja ”surusilmä”, ymmärrän täydellisesti sen, että monet pienetkin asiat tuovat petoksen mieleen, itselläni aivan sama juttu! Voi olla aivan hyvä olo (tai niin hyvä kuin nykyään yleensä voi olla) ja yhtäkkiä näen jossain tiekyltin jossa on tietyn kaupungin nimi ja simsalabin, olo onkin kuin vanhalla tiskirätillä. Toivottavasti menee joskus vielä ohi. Lasten takia tämä niin hankalaa onkin, on pakko olla varma ennen kuin tekee mitään lopullista…
 
Meidän suhteemme on kestänyt kolmisen vuotta. Noin vuosi sitten sain tietää että mies oli ainakin suhteemme alkuvaiheessa pitänyt yhteyttä toiseenkin naiseen. Väitti ettei kyse ollut kuin puhelinyhteydestä mutta meni luu kurkkuun kun löysin herran läppäriltä alastonkuvia tästä toisesta naisesta. Muutama viikko siinä meni pohtiessa maailman menoa ja uhkavaatimusten vs. uskollisuuslupausten jälkeen suhde jatkui.

Sitten taas syksyllä tuli tekstari jossa kyseltiin kuulumisia "pitkästä aikaa". Koska suhteen jatkumisen edellytys on koko ajan ollut että kaikki puhelimeen ja s-postiin liittyvä viestintä näytetään ja kerrotaan, sain tietää että tämä olikin nyt sitten toinen "pano" jossa on käyty "vain kerran joskus". Taas seurasi itkua ja hampaankiristystä. Tiesinhän minä että mies valehtelee - ei kukaan yhden illan juttu kysele perään monen vuoden jälkeen! Mies myönsi kyllä että tähänkin naiseen oli tullut pidettyä yhteyttä minunkin aikana, mutta "vain tekstareilla silloin tällöin" ja vain sen tähden ettei ole kehdannut sanoa toiselle että lopettaa yhteydenpidon ! No huh-huh. Kyllä itsekin nyt taas tätä kirjoittaessani totean että voihan venäjä kuinka s-tanan tyhmä minäkin olen... (kun siis edes kuuntelen tuollaista paskaa).

No jokatapauksessa taas jatketaan. Onhan mies kiltti ja kaikinpuolin ihana (muuten). Pelin henki on kuitenkin se että mihinkään ei hänellä ole oikeutta mennä yksin, tarkoitan siis iltamenoja, ja aika ajoin tarkistan kännykän lokin ja luen s-postitkin.
Ja silti mielessä kaikertaa vähintään pari kertaa kuukaudessa, ainakin heti silloin jos mies soittaa töistä lähtiessään käyvänsä kotimatkalla "jonkun" kautta. Sama asia jos itse olen illalla poissa, ja mies kotona niin mietin kieltämättä että mitäpä tuo puuhastelee, onko edes kotona ?!
Ja sitten taas joskus käy sääliksi kun hän on nykyisin niin tossun alla, mutta mielestäni kuitenkin saa alistua tähän koska on itse soppansa keittänyt.

Saa nähdä tuleeko luottamus koskan takaisin ?
Oletko "siinä taas näki" itse koskaan kokenut mitään vaikeaa elämässäsi?
Meidän suhteemme on kestänyt kolmisen vuotta. Noin vuosi sitten sain tietää että mies oli ainakin suhteemme alkuvaiheessa pitänyt yhteyttä toiseenkin naiseen. Väitti ettei kyse ollut kuin puhelinyhteydestä mutta meni luu kurkkuun kun löysin herran läppäriltä alastonkuvia tästä toisesta naisesta. Muutama viikko siinä meni pohtiessa maailman menoa ja uhkavaatimusten vs. uskollisuuslupausten jälkeen suhde jatkui.

Sitten taas syksyllä tuli tekstari jossa kyseltiin kuulumisia "pitkästä aikaa". Koska suhteen jatkumisen edellytys on koko ajan ollut että kaikki puhelimeen ja s-postiin liittyvä viestintä näytetään ja kerrotaan, sain tietää että tämä olikin nyt sitten toinen "pano" jossa on käyty "vain kerran joskus". Taas seurasi itkua ja hampaankiristystä. Tiesinhän minä että mies valehtelee - ei kukaan yhden illan juttu kysele perään monen vuoden jälkeen! Mies myönsi kyllä että tähänkin naiseen oli tullut pidettyä yhteyttä minunkin aikana, mutta "vain tekstareilla silloin tällöin" ja vain sen tähden ettei ole kehdannut sanoa toiselle että lopettaa yhteydenpidon ! No huh-huh. Kyllä itsekin nyt taas tätä kirjoittaessani totean että voihan venäjä kuinka s-tanan tyhmä minäkin olen... (kun siis edes kuuntelen tuollaista paskaa).

No jokatapauksessa taas jatketaan. Onhan mies kiltti ja kaikinpuolin ihana (muuten). Pelin henki on kuitenkin se että mihinkään ei hänellä ole oikeutta mennä yksin, tarkoitan siis iltamenoja, ja aika ajoin tarkistan kännykän lokin ja luen s-postitkin.
Ja silti mielessä kaikertaa vähintään pari kertaa kuukaudessa, ainakin heti silloin jos mies soittaa töistä lähtiessään käyvänsä kotimatkalla "jonkun" kautta. Sama asia jos itse olen illalla poissa, ja mies kotona niin mietin kieltämättä että mitäpä tuo puuhastelee, onko edes kotona ?!
Ja sitten taas joskus käy sääliksi kun hän on nykyisin niin tossun alla, mutta mielestäni kuitenkin saa alistua tähän koska on itse soppansa keittänyt.

Saa nähdä tuleeko luottamus koskan takaisin ?

Tiedoksi, halutessaa kyllä löytää sen ajan pettää. Olen kuullut tapauksista, jossa ilmoitetaan töihin olevansa sairaana tai etätöissä, ja kotiin sanotaan, että lähden töihin. En antaisi anteeksi, varsinkaan toistuvaa sekoilua. Kyllä pettäminen on aina valinta
 
Tiedoksi, halutessaa kyllä löytää sen ajan pettää. Olen kuullut tapauksista, jossa ilmoitetaan töihin olevansa sairaana tai etätöissä, ja kotiin sanotaan, että lähden töihin. En antaisi anteeksi, varsinkaan toistuvaa sekoilua. Kyllä pettäminen on aina valinta
10 vuotta rinnakkaissuhteessa eläneenä tiedän että konstit löytyy kyllä. Olen nyt naimisissa rakastajani kanssa.
 

Yhteistyössä