Vauva Haaveissa 2013

12 päivää enää jäljellä niin jännäillään tuleeko menkat normaalisti:D
heh, en mä kyllä tältä ekalta kierrolta vielä mitään suurempia odota,mut ainahan se olis kiva jos vaikka tärppäiskin heti:D nää kuukaudet tuntuu aina niin pitkiltä.

miehen kanssa eilen puhuttiin että parempi sittenkin kunnolla pupuilla, kun tarkotushan olis ettei mun tarvis nyt palata töihin tässä välissä..kun syksyllä 2013 olis tarkotus palata takaisin työelämään..
 
Heis!
Enpä ole toviin käynyt lukemassa ja nyt huomasin muutaman kysymyksen.. Eli lasta ei ympärileikattu. Koska mies sanoi ettei se ole mitekään pakollinen toimenpide. Vaan lähinnä heidän maassaan tapa. Lopuksi tuntuu, että itse olin enemmän sen puolesta puhuja. Pitkien ja taas pitkien keskustelujen jälkeen päädyimme tähän. Rahalle on taatusti muutakin käyttöä.
Mitä tulee Teppoon, en sen enempää lähde näin julkisesti hänen tilannettaan ruotimaan. Enkä sitä edes tiedä. Isovanhempana en ole oikeutettu tietoja saamaan. Wi varmaan kukaan kuitenkaan ihan kevyin perustein olisi tilanteessa jossa on viimeisillään raskaana ja yhden lapsen sijasta huolehtii kahdesta vauvasta.
Kovaa kuohuntaa koko ohjelma on aiheuttanut ja niinkuin pahoin pelkäsin seuraava perhe joutui kovan ryöpytyksen kohteeksi. Veikkaampa ettei yksikään perhe selviä ilman negatiivisia kommentteja. Ei ole olemassa tyyliä joka mielyttäisi kaikkia. Eikä tarvitse ollakkaan. Tänne kommentoin vain sen takia kun teillä tuntuu muutenkin olvan tuollainen hyvä henki :) tosin oli joku ilmeisesti lukenut täällä kirjoittamani kommentin ja nyt oli ymmärtänyt ettei meidän tytöt siis ollenkaan ole aittanut esim vaipanvaihdossa :) nuo nyt kaikkinensa on varmasti pienimpiä murheita elämässä kuka vaihtaa ja mitä vaihtaa. Pääasia kai , että vauvat voivat hyvin saavat rakkautta, kontaktia ja perheessä ihmiset ovat tyytyväisiä itseensä ja elämäänsä. Siitä välittyy se turvallinen ja hyvä ilmapiiri joka kantaa pitkälle.
 
nyt kp17 menossa ja koko aamun menkkamaista jomotusta vatsassa.. ovista en bongaile kun en ole varma tunnistanko sitä vai en, mutta mitä luultavammin tänään on dpo 3..
mun ei pitänyt ruveta tähän, mut oikeesti nyt kokoajan miettii noita juilintoja yms tuntemuksia et voisko tärpätä yms ..
 
Täällä yk3 meneillään siis. Sen voi mun listaan kirjata.

s-atu, kaikki ollaan niiiiin samassa veneessä noiden joulunta tutkailujen kanssa :D hehe. Mä huomaan, että aina kun menkat alkaa niin rauhotun, mutta sitten siitä se taas alkaa enenevässä määrin nää asiat pyörii päässä. Ja tässä kierrossa tosiaan ekan kerran nyt ovistikut käyttöön täälläkin.

Haaveuni, kyllä toi mun silmään ihan selvä plussa on? Kun mitä noita samo raskaustestejä tehneenä niin ei tuo ainakaan nega ole mistä on kokemusta nyt :D. hehe.

Viiv, mukavaa kun pyörähtelet täällä. Ja mukava kuulla, ettei ympärilaikkausta sitten tehtykään. Itse kuin koen tuon jotenkin, että ei sitä turhaa ole Suomessa laissa kielletty. En ole uskonnollinen ihminen, niin en ehkä näe asian sitä kääntöpuolta. Mutta koska miehesi on uskonnollinen ja tuo on hänelle varmasti ollut vaikea päätös, niin hatun nosto kyllä tällaisesta myönnytyksestä.

Ja tästä meidän hyvästä pöhinästä täällä, niin pitää kyllä sanoa, että tuntuu meillä olevan ihan paras porukka täällä :). Yhtään ei oo arvostelua tai pätemistä, vaan kaikki ihan aidosti toivoo toisilleen plussaa. Toivon, että tää porukka säilyy myös sitten plusssauksen myötä. Vois melkeen tehdä sitten tästä ketjusta plussanneille oman ketjun tuonne odotuspuolelle. Ja oishan se kiva et plussanneet antais kuulua itsestään myös tännekin :).

Viiv vois net monen lapsen äitylinä antaa meille jotku parhaat vinkit ikinä tähän hommaan :) hehe. Mukavaa viikonloppua kaikki! Tää lähtee ostamaan vähän halloween nameja!
 
Kaislanen: Nyt onki kyse ovulaatiotestistä. Kp38 menossa ja ei tätiä kuulu. Ja mullahan oli se yks vuoto ja kahden päivän tuhruilu siihen päälle, jota luulin ovulaatiovuodoksi. Jospa siis oiskin vielä pitempi kierto mitä yleensä on. Oon vaan nyt lueskellut noista davidin ovulaatiotesteistä, että niistä nyt taho ottaa kukaan selvää ja joillakin on yhtä vahva ku kontrolliviiva ja joillakin jää haaleammaksi, vaikka onkin ovulaatio toisella testillä varmistettu.
 
Moi!

Voisin hypätä joukkoonne taustalta.

Bambini - 31v - 16/30 - 2. lapsi - yk3

haaveuni: mulle tuo ei ainakaan olisi ovisplussa. Yleensä testiviivan pitää olla tummempi tai yhtä tumma kuin kontrolliviiva, mutta toki, joillakin se on vaaleampi, vaikka voissa paistais :)

).( Täällä ovista toivoen. Tämä kierto tikuttamatta, edellisiä olen tikutellut ja nyt kroppaa tekee mitä tahtoo. Saapa nähdä oliko ovis jo ennen kp10, kuten epäilen. Ovislimat ainakin kehissä, kipuja ei (ja olen ihminen joka on aina tunnistanut oviksensa, kiitos kivuille).
 
Oukkei, mä kun luulin, että tuo ois jotenkin simppeliä hommaa :D. Mutta että pitää olla ihan oikeen rehti viiva..voi kääk, miten noita nyt osaa sitten käyttää.

Bambini tervetuloa joukkoon iloiseen :)! meitä on täällä monta yk3 hujakoilla menevää. Mukavaa!
 
Hallittu kaaos - 22v - ??/?? - 10/12 - 2.

Mukaan tupsahdan :)

Eli meidän esikoinen täyttää parin viikon päästä 2v ja nyt on annettu lupa pikkusisarukselle tulla. Kierukan poistatin alkuviikosta joten yk1 lähtenyt käyntiin nyt. Toistaiseksi en koe tarpeelliseksi lähteä tikuttamaan, katsellaan nyt pari kiertoa vähemmällä stressaamisella ja miettimisellä (yritetään ainakin :D) ja sitten jos ei muutamassa kuukaudessa ala tapahtua voi olla, että niitä ovistestejä tulee hankittua. Mikään kiire tässä ei kuitenkaan ole. Ensimmäinen lapsi tärppäsi kerrasta ja varovaisen toiveikas olen tämän toisenkin kohdalla, että menisi yhtä helposti / kohtuullisen nopeasti, mutta luonto on arvaamaton :)
 
miss_piggy
Kaislanen: Ovistestissä sen testiviivan tulis olla tasavahva tai vahvempi ku kontrolliviivan.
Tosin mulla pco antaa tasavahvaa viivaa läpi kierron, siks en oo nyt ees ovista tikutellu.
 
Mies lähti hifistelemään Helsinkiin mutta tulee onneksi takaisin juuri ennen ovista.

Minulle on nyt tullu harmaita hiuksia kun äitini soitti ja hänen ostamansa ryanairin lentoliput jäi saamatta kun lentoyhtiö "hyvitti" rahat takaisin. Olin jo että nyyh ei päästä reissuun mutta sitten sainkin hankittua liput travellinkin kautta, hieman kalliimmat ja välilaskun kera. Otetaan seikkailuna!
 
Vauva haaveissa 2013



Lauantai 3.11.2012

Haaveuni............. 27........... 40/38........ ..... 7/12........................ 1.
s-atu.................. 26v.......... 31/28.............. 10/12........................ 2.

miss_piggy........... 31........... 25/26............. 02/12........ yk 6.........1.
Nenni88............... 24........... 25/24............. 10/12........ yk 2..........2.
BDU.................... 25........... 23/28-35......... 9/12......................... 1.
Bambini............... 31 ...........17/30............................... yk 3.........2.
Postimerkki........... 23.......... 10/24............... 9/12..........................1.
annamay.............. 23........... 7/30................ 9/12......... yk 2..........2.
Kaislanen.............. 26........... 6/27................ 9/12......... yk 3..........1.
Slallu................... 25........... 3/28-41............ 9/12......... yk 2..........1.

Hallittu kaaos........ 22........... ??/??................ 10/12........ yk 1......... 2.

Jos haluat listalle, kirjoita tietosi punaisella.
(nimimerkki, ikä, kiertopäivä/edellinen kierto, yritys aloitettu, yrityskiertojen määrä, monesko lapsi)

Plussaonnea kaikille! :heart:
 
Viimeksi muokattu:
BDU
En selvästi ole ainoa joka "kyttää" omaa kroppaansa ja tuntemuksiaan. S-atu, mä olin kans päättäny et elämä jatkuu ihan normaalisti mut ilman ehkäsyy ja nyt mä sit koko ajan mietin et mikä tuokin nippasu oli ja entäs tuo... :D Mutta ihan oikeesti, n.´viikko oletetun oviksen (en osaa bongata, mut luulen huomanneeni sen suurinpiirtein millon oli) jälkeen on ollu vähän.. hmm. Oireita :D mutta itseni tuntien oon voinu kehittää ne ihan itse omalla hyvällä mielikuvituksellani.. On tämä hölmöä :)
 
Vauva haaveissa 2013



Sunnuntai 4.11.2012
Haaveuni............. 27........... 41/38........ ..... 7/12........................ 1.
s-atu.................. 26v.......... 32/28.............. 10/12........................ 2.
miss_piggy........... 31........... 26/26............. 02/12........ yk 6.........1.
Nenni88............... 24........... 26/24............. 10/12........ yk 2..........2.
BDU.................... 25........... 24/28-35......... 9/12......................... 1.
Bambini............... 31 ...........18/30............................... yk 3.........2.
Postimerkki........... 23.......... 11/24............... 9/12..........................1.
annamay.............. 23............ 8/30................ 9/12......... yk 2..........2.
Kaislanen.............. 26........... 7/27................ 9/12......... yk 3..........1.
Slallu................... 25........... 4/28-41............ 9/12......... yk 2..........1.

Hallittu kaaos........ 22........... ??/??................ 10/12........ yk 1......... 2.

Jos haluat listalle, kirjoita tietosi punaisella.
(nimimerkki, ikä, kiertopäivä/edellinen kierto, yritys aloitettu, yrityskiertojen määrä, monesko lapsi)

Plussaonnea kaikille! :heart:
 
Viime viesti jäi tynkäversioksi, joten nyt hieman ehkä enemmän. Roikun useammassa pinossa, mutta eihän näistä eri pinoista malta olla poissa, joten päätin siis tunkea tännekin.

Kuten BDU tuossa kirjoittelikin, vaikka kuinka tekisi päätöstä että otetaan rennosti, tjottailemalla tämä vauvatouhu, niin kappas, kummasti sitä kuuntelee kroppaansa tosi tarkasti. Samoin täällä. Eka yk mä olin jopa "hysteerinen" monessa mielessä, sen jälkeen iski makoisa ketutus kun ei plussaa tullu joten otin seuraavan kierron iisimmin. Onneksi. Helpotti kummasti omaa oloa vaikka tietää, ettei se plussa ihan heti ehkä pärähdä ruutuun, esikkoa työstettiin lähes vuosi, tosin pitkästi tjot- ajatuksella.

En jaksa samaa asiaa kirjoittaa useampaan pinoon, joten kopsasin edellisestä omanapailuni: Tämä kierto on kyllä eriskummallinen. Aiemmin olin varma että ovis tuli kp10 tai jotain. Kuten taisin kirjoitella aiemmassa viestissä, ovislimoja ym. kuitenkin alkoi ilmaantua muutama päivä taaksepäin. Tänään jomotellut alamahaa, mutta toistaiseksi ollaan ilman niitä tyypillisiä oviskipuiluja. Uskon kuitenkin, että ovis on ollut jossain välissä kiertoa, joten mut saa heittää jännäilijöihin, mutta dpo- päiviä voi vain arvailla. Joko dpo0 tai dpo6, jopa dpo8 (su). . Ehkä. Ovistahan en tässä kierrossa tikutellut, kun oma ajatus oli, että ovis tulee säännöllisesti tiettyinä kiertopäivinä ja that´s it. Tulipa todistettua, että saatoin erehtyä. Ellei huominen taas tuo uutta tietoa tullessaan :D Äh, miehen kanssa kaksin kotona, esikko mummolassa. Noh, mies on ku hanurille ammuttu karhu, kiukkuaa ja jupisee. Tympii koko jutina, etenkin kun suht pitkä työputki taas takana ja samanmoinen edessä. Aamupäivällä vielä haaveilin, että olis päästy hyödyntään kenties tää laatuaika, mutta eipä sitte vissiin :| Onneksi aamulla pikatalleteltu, joten se olkoon ainut toivomme. Toimii joko täsmäiskuna tai todennäköisesti toimimatta. Näillä mennään.

Tämä ärrimurri toivottelee kaikille sateesta huolimatta ihanaa viikonloppua :)
 
Hei muillaki kotona väsyneitä kiukkusia työmiehiä :D. Meillä majailee moinen kanssa toisinaan. Näin syksyllä tuntuu että useinkin. Tää viikonloppu on kyllä mennyt yllättävän rauhassa.
Mutta nyt sitten tossa aamulla tristiin niitä näitä miehen kanssa ja hän heitti tällaisen toiveen, ettei otettaiskaan ovistikkuja käyttöön vielä pariin kiertoon, että menis ihan tjottaamalla yhä...pakko sanoo että kyllä petyin. Näillä mun kierroilla, jotka pomppii super pitkästä super lyhyeeseen on ihan mahdotonta kyllä ees jotenkin miettiä millon ois oikea aika.
Tuli vähän sellai olo, että jaavoi unohtaa koko yrittämisen sitten pariks kuukaudeks ja keskittyy johonki ihan muuhun. Ehkä tekis ihan hyvääkin, kun minäkin kuulun yllämainittuihin “oirebongaajiin” tosi rankasti. Mutta toisaalta ens elo-syys ois niin täydellinen hetki jäädä mammalomalle, niin vähän nyt harmittaa jättää tää asia ihan vaan tuurin varaan...no ei se auta kunkunnioittaa toisen tahtoa..
Tällasta tulevaa viikon alkua.

Hei ja tervetuloa Hallittu kaaos :)!
 
Kylläpäs on ollu viikonloppuna hiljasta täällä :eek:
Tervetulotoivotukset uusille kuumeilijoille ja pidellään peukkuja jännäilijöille!

täällä täti heiluttelee hyvästejä, toívottavasti pitkäks aikaa. ollu aika erilaiset menkat ku pilleriaikaan mut eri tavalla ku ootin: ei kipuja, myös niukemmat ja lyhkäsemmät ku ennen :eek: nyt sitte ootellaan niitä ovismerkkejä. Olojen mukaan ovis oli kp24-25, sillo juili alavatsaa ja alko nännikipu joka kesti kierron loppuun. Toivottavasti ei kierto ainakaan pitenis edellisestä :/
 
Kaislanen, noista ovistikuista. Ite oon harkinnu jos hankkis jo tälle kierrolle mutta en kertois miehelle. Se ahdistuu jo nyt ku höpisen välillä liikaa tästä yrittämisestä. Aattelin jos tikuttelis jostai kp12 eteenpäi vaikka jokatoinen aamu, että tietäs ees vähän. Ku en itekään voi tietää lyheneekö tai kierto.
 
Vauva haaveissa 2013



Maanantai 5.11.2012

Haaveuni............. 27........... 42/38........ ..... 7/12........................ 1.
s-atu.................. 26v.......... 33/28.............. 10/12........................ 2.
miss_piggy........... 31........... 27/26............. 02/12........ yk 6.........1.
Nenni88............... 24........... 27/24............. 10/12........ yk 2..........2.
BDU.................... 25........... 25/28-35......... 9/12......................... 1.
Bambini............... 31 ...........19/30............................... yk 3.........2.
Postimerkki........... 23.......... 12/24............... 9/12..........................1.
annamay.............. 23............ 9/30................ 9/12......... yk 2..........2.
Kaislanen.............. 26........... 8/27................ 9/12......... yk 3..........1.
Slallu................... 25........... 5/28-41............ 9/12......... yk 2..........1.

Hallittu kaaos........ 22........... ??/??................ 10/12........ yk 1......... 2
.


Jännäpäivät

Bambini dpo?



Jos haluat listalle, kirjoita tietosi punaisella.
(nimimerkki, ikä, kiertopäivä/edellinen kierto, yritys aloitettu, yrityskiertojen määrä, monesko lapsi)

Plussaonnea kaikille! :heart:
 
Viimeksi muokattu:
Eipä vaivuta epätoivoon, naiset! :heart: Kyllä niitä vauvoja laitetaan alulle ilman ovistikkujakin ja ehkä se on meille lopulta vain hyväksikin kun toinen puolisko palauttaa vähän maan pinnalle että muistaa että elämää on vauvahaaveiden ulkopuolellakin. Itsestäni ainakin jos olisi kiinni niin ei päähän muuta ajatusta mahtuisikaan!

Meillä on sovittu että tikuttelen, ja sitten kun tiedän että olisi oikea aika talletella niin täytyy kuulemma vain houkutella mies hommiin eikä painostaa että "nyt tai ei koskaan"-meiningillä... Tajuan kyllä että ei varmaan hommat paljon innosta vauvakuumeesta huolimatta jos on kauhea paine että nyt on pakko. Nyt on oikeastaan ollutkin aika kivaa kun tietää että ovikseen on vielä matkaa niin on "lapsentekopaineet" poissa. Toivotaan että saman pystyisi pitämään koko kierron :)

Niin, ja jos miehet ahdistuu tikuttelusta ettekä halua salaa tikutella (mutta silti kiinnostaa tietää missä mennään) niin ovislimojen tarkkailullakin pääsee varmasti aika pitkälle. Tässä netissä roikkuessa ja kuukautiskiertoa opiskellessa on huomannut kyllä että on ihan älyttömän mielenkiintoista selvittää miten oma kroppa oikeasti toimii :) Melkein välillä toivoo ettei vielä ihan tärppäisikään että pääsisi tekemään itsestä havaintoja useammalla kierrolla. Oon ruvennut kirjoittamaan mielialaankin liittyviä asioita ylös koska huomaan että mulla mielialat on ihan tosi sidoksissa hormoneihin. Kyllä me naiset ollaan aikamoisia monitoimikoneita!

Hirmusti tsemppiä ja iloista mieltä kaikille alkavaan viikkoon! =)

Niin ja tervetuloa uusille, ja Kaislanen oot taas jälleen kerran kirjoitellut niin ihanasti! Täällä on ihana porukka! Ja voi kunpa plussanneiden puoli saataisiin avattua jo pian... Olisipa ihana kun mahdollisimman monella tärppäisi pian!
 
Niin, ja jos miehet ahdistuu tikuttelusta ettekä halua salaa tikutella (mutta silti kiinnostaa tietää missä mennään) niin ovislimojen tarkkailullakin pääsee varmasti aika pitkälle. !
Juuri näin minäkin ajattelin; ja kappas vaan, kroppa päätti keksiä omat temppunsa. Mulla on aina ollut hyvin selkeät oviskivut, kutakuinkin samaan aikaan. Noh, kivut tuli jo kp10, limat kp16-18. Että siitäpä ottaa sitten selvää.. :confused: Mutta, tätä tämä välillä on. Minkäs teet, ei me koneita olla. Mutta joo, toisaalta miehet ajattelee sen ovistikuttelun pelkästään niin että he "joutuvat töihin" vaan tiettynä ajanjaksona eikä sitä voi laskea yhteiseksi laatuajaksi, vaan suorittamiseksi ;) Mutta, me naisetpa nähdään se myös niin, että jos on esimerkiksi pitkä hormonaalinen ehkäisy- tausta, haluaa tietää hieman miten oma kierto pelaa (ja toki toivoo samalla, että peitot heiluis oikeaan aikaan ja tärppi kävis :LOL:). Ei siis kaikilla ole välttämättä päällimmäisenä ajatuksena se, että saadaan peitto heilumaan just eikä melkein oikein. Minäkin tikutin pitkälti juuri tuon takia, että sain vahvistuksen tuntemuksilleni =)

).( Täällä limakausi siis päättymään päin, ellei jo päättynytkin. Himot on kyllä ihan kiitettävät, kun vaan ehtis ja jaksais pupuilla, edes omaksi iloksi. Toivo plussan suhteen on menny tuon kumman oviksen (?) kanssa, joten uutta kiertoa kohti. Mielenkiinnolla jännäilen, tuleeko täti poikkeuksellisesti jo etuajassa, kun tissit on nyt jo kipeät - yleensä tissikipu tulee vasta alle vko ennen tätiä, normikierron mukaan tädin tuloon vielä 11 päivää kutakuinkin. Outoa, sanon mä. Flunssaa pukkaa ilmeisesti, sekin vielä. Kurkku kipeä, niiskututtaa kun nenä tukossa ja vuotaa. Äh, tyhmää.

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!
 
Huomenta!

Tääl on taas niin ihana zemppi käynnis että ihan liikutun. Juttelin eilen miehen kanssa viel asiasta kun aamulla se jäi vaan sellaseks töks keskusteluks, niin kysyin, että miks hän ei nyt haluakaan tikutella vaikka on ollut tästä asiasta suunnilleen enemmän innostunut ku minä (jos mahdollista). Ni selvis, että hän just pelkää että siitä tulee sit ihan hirmuset paineet jos tietää että koska ois se oikea hetki.
Ymmärrän tuon ihan todella täysin. Ja sit sanoin miehelle, et mitä jos vähän vaan tikuttelen salaa, mutta en kerro hälle koska ois oikeet ajat. Ku meillä ei muuten ole ollu kyllä mitään ongelmaa, peitot on heilunu ihan normaalisti kyllä. Niin mieshän innostu siitä, että joo noin se toimii parhaiten :D. Se viel sano mulle, että no nyt sä kerroit, että oisit voinut vaan ihan salaa käyttää niitä, mutta en mä nyt ois tohtinu salassa kyllä, jos toinen oikeen pyytää ettei viel käytettäis.

Eli nyt on kaikilla hyvä. Minä saan vähän tietoa oviksesta joka näillä kierroilla voi olla ihan koska vaan, mutta mies ei sitten saa turhia paineita että nyt ois oltava valmiina. Sama takstiikka kun siis annamaylla käytössä, luotetaan houkutteluun ;D!

Mä oon jotenki ihan ummikko noiden limojen kanssa. Oon koittanu niitä tulkita, mutta ei vaan niiku tunnu tulevan niihin mitään tolkkua :D.

Bambinille nyt äkki jotain kuuma ajuoma anenän alle, niin et ihan flunssan kouriin joudu. Tää on kyllä niin tauti aikaa. Itse just selvisin siitä hirveestä flunssasta.

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille munkin puolesta :)!
 

Yhteistyössä