Hei kaikki! Olen täällä keskusteluissa pyörinyt nyt muutaman kuukauden taustalla. Vauvakuume iski tässä syksyn korvalla ja tähän saakka menty silleen tjot -meiningillä. Nyt uudenvuodenlupauksena lupasin itselleni, että vauvaa saa alkaa yrittämään ihanaikuistentosissaan. Ja mieskin on sitä mieltä, että meille voisi jo vauva tulla.
Taustoista sen verran, että ikää on kertynyt nyt 30 vuotta ja (avo)mies on saman ikäinen. Molemmilla on vakituiset työt ja omistusasunto, eli mitään erikoista mietityttävää ei noiden aineellisten puitteiden osalta ole.
Tänään vaan kun lenkkeilin tuolla ihanassa talvimaisemassa (täällä Pohjois-Pohjanmaalla on lunta), niin tuli taas se tunne. Että mitä sitten kun minulla on ne vaunut ja vauva mukana ensivuonna uudenvuodenkävelyllä (olen optimisti), miten minä pärjään sen kanssa. Se kun on niin pieni ja avuton ja tarvii minua koko ajan. Toisaalta taas hirvittää, että mitä jos ei vauvaa meille suodakaan. On tämä vaikeaa! Kai se on tätä kun on jo näin vanha ja tottunut näihin omiin rutiineihinsa
Mutta nyt mennään vuotta 2008 tosiaikeilla! Kierto on ollut pitkään noin 29 päivää ja nyt menossa kp 5 eli täti pakkailee kamojaan lähtötunnelmissa ja takaisin ei minun mielestäni tarvitsisi ihan piakkoin tulla. Olen myös hänelle sen ilmoittanut!
