Toukovauvat-07 TAMMIKUU

Moikka kaikille :wave:

Olittepa olleet ahkeria, ihanaa :) :D

Ekaksi kovasti haleja pikkupotilaille ja muillekin, joilla haasteita riittää :hug:

vaipan vaihdosta, meillä Maija kanssa menisi koko ajan mahalleen ja ympärillä olisi niin paljon kaikkea kiinnostavaa :D Annan Maijalle yleensä jonkun rasvatuubin tai muuta käteen, niin malttaa sen hetken sitten odotella, että saa teipit kiinni. Aiemmin käytin vallan Liberoa, mutta nyt on käytetty Pampersia, kun Liberot alkoi meillä valskata päikkäreillä :/ Housuvaippoja en ole vielä käyttänyt, jotenkin miellän ne kalliimmiksi, mutta voin olla väärässäkin :D Ehkä sitten, kun Maija alkaa kävelemään, niin siirrytään niihin housuvaippoihin.

mistä ollaan, täällä kauniissa Keski-Suomessa asustellaan :wave: Välillä ollaan muuten nyt miehen kanssa juteltu, että mitäs jos muutettaisiin etelämmäs.... Mieshän siellä jo käy töissä ja minä voisin yrittää sisäistä siirtoa ja varmasti onnistuisi ihan helpostikin. Ehkä se on ollut sellaista "heittoa" vain, koska en minä usko, että me tosissaan täältä mihinkään ollaan lähdössä. Täällä toimii kaikki niin hyvin, lapsilla on kaverit ja muut, asuinneliöitä on tarpeeksi ja kaikki lähellä. Mutta onhan se kiva joskus leikitellä ajatuksella :)

toppapuvusta ja välikausipuvusta Maijalle ei ensi talveksi ole toppapukua, mutta tytön vanha on kaapissa kokoa 86cm ja epäilen sen olevan ensi talveksi hyvä. Välikausipukuja on kaksi tytön vanhaa, kumpikin on kokoa 80cm, mutta ovat eri merkkiä ja toinen on reilumpaa mallia.

Käytiin tänään muuten Jyväskylässä ja ostettiin sänky ja patjat. Ihan Jyskin mallistoa ovat, että en tiedä sitten millaiset on loppupeleissä. Monia sänkyjä ja patjoja testattiin, sekä täällä paikallisissa liikkeissä, että siellä Jyväskylässä. Mies oli painanut jossain vaiheessa töissä Kuluttaja-lehteä ja lukenut sitä ruokatunnilla, siinä oli ollut vertailu patjoista ja näistä moottoroiduistasängyistä. Senkin perusteella vähän valittiin. Meillä on aina aiemmin ollut niitä joustinpatjoja ja nyt valittiin vaahtomuovipatjat. Se on jotain sellaista, että kehon lämpötilan mukaan muotoutuu sitten. Tuntui tosi hyvälle ja vartaloa tukevalle ainakin kokeilussa :D Ja sängyt on sitten ne moottoroidut, niin saapi nostella päätä köhässä tai lukiessa ;) Saadaan ne ensi maanantaina, että kerron sitten millaiset ovat, kun muutama yö on nukuttu!

Sellainenkin riemuvoitto tuli miehen kanssa jutellessa, että sain tahtoni läpi ja makuuhuoneeseen tulee televisio.. :D :ashamed: Minusta on niiiin mukavaa köllötellä sängyssä miehen kainalossa ja katsella jotain leffaa vaikka :heart: Mies sanoi, että jos minä hankin tv:n, niin hän vetää piuhat. Ja arvatkaapas mihin tämä mamma suuntaa, kun ensi kuun alussa tulee loma-ajan palkka tilille :LOL: Oonko ehkä vähän television orja :ashamed:

Bruschetta, tuli mieleen tuosta sitruunavedestä. Kun olin sillä paastolla ja join sitä siirappia, johon puristin sitruunaa, niin luin sellaisen ohjeen, että kun on juonut sitruunamehua, niin pitäisi huuhtoa suu sen jälkeen. Sen voi huuhtoa joko ihan vedellä tai sitten maidolla, se kuulemma katkaisee sitruunan happamuuden. Kun sillä sitruunalla on sellainen ikävä piirre, että vaikuttaa hampaiden kiilteeseen :/ Mutta vinkkinä ajattelin kertoa, ellet jo tiennytkin sitä :wave: :)

Mahtavasti on laihdutus tässä pinossa alkanut :flower: Voi kun itsekin nyt pysyisi matkassa mukana :) Halua ja yritystä kyllä löytyy! Aamulla tein taas sauvakävelylenkin ja huomenna uusiksi! Mies on tilaamassa jotain kotikuntokeskusta ja lupasi auttaa minuakin sitten niiden sarjojen suunnittelun ja tekemisen kanssa. Se tekisi ihan hyvää minullekin tehdä punttitreeniäkin, eipä ole sitten nuoruusvuosien kuntosalilla tullut käytyä...

Millainenhan kilomäärä ollaankaan saatu karistettua kesään mennessä :eek: Huippista, sitä odotellessa ;)

Pitikös muuten Minnihiiren olla linjoilla, vaikka ovatkin lomailemassa? Täällä kaipaillaan, jos ehdit laskujen ja lomailun lomassa kirjoitella :D :hug: :wave:

Bianca, sinulla oli niitä soseita jäänyt pakkaseen. Ja olit tehnyt ne 7.11? Minusta voi ihan huoletta antaa :) Kyllä ne siellä säilyy varmasti aivan hyvänä useamman kuukauden!

Maitotuotteista oli Biancakin kirjoitellut ja eikös se tosiaan niin ollut, että 10kk iässä voi alkaa hiljalleen antamaan? Ainakin muistelisin niin terkkarin sanoneen. Minä ajattelin, että siinä iässä alan sitten hiljalleen antamaan Maijalle jugurttia ja viiliä ja lantraamaan Nannia tuohon tavalliseen maitoon. Vai pitikös sitä maitoa lantrata vasta vuoden iässä? Hitsi kun on kaikki tuollaiset unohtunut :ashamed: No, eihän ne nyt tämän hetken asioita olekaan :D Maija on kyllä maistanut raejuuston palasta ja taisi saada juustoakin pikku maistiaisen.... Ei nyt kuitenkaan useampaan kertaan.

Mutta nyt tuo kello näyttää uhkaavasti aika paljoa :| Eli on ehkä parempi lopetella!

Kirjoitelkaahan taas ahkerasti :wave:

Öitä ja paranemista sairasteleville :hug:

Parasta aikaa ja Maija
 
lemmenlaiva
PARASTA AIKAA, Olette valinneet hyvät patjat. nimim.kokemusta on. Ovat samaa materiaalia kuin nämä muiden kauppojen kalliimmat lämmöstä aktivoituvat. Mutta Jyskissä ne ovat eri nimellä myynnissä. Ihan samoin kuin Jyskin sängyt tehtdään samassa paikassa kuin
  • Askon
    Sotkan
    Stemman
    Suomi-Soffan
    Maskun Kalustetalon
Jokaisella tietenkin eri nimiset vain, ja tietty jotain pientä muutosta voi olla.

Otin hieman asioista selvää kun meillä oli patjojen osto edessä.. Kun olin kuullut vain pelkkää huonoa jyskistä ja silti ne patjat meitä miellytti.. Mutta en silti uskaltanut ostaa ilman taustatietoa.

Mutta nyt hampaiden pesulle ja päiväkamppeita etsimään. Täällä muutes todella talvinen keli +2.

**LEMMENLAIVA**
 
Heippa kaikki!

Kiva oli lukea, mitä teidän pienokaisenne jo osaavat. Tässä meidän neidin nykyhetken temppuja:

-istuu tukevasti tuetta ja nousee itse istumaan
-ryömii vauhdilla
-nitkuttaa edelleen konttausasennossa, mutta ei konttaa
-osaa nousta seisomaan tukea vasten, mutta ei osaa laskeutua pehmeästi :whistle:
-osaa ottaa askelia tukea vasten
-ottaa teippivaipat salamana pois, joten käytössä housuvaippa
-vaipanvaihto yhtä mylläämistä (rauhoittuu kun saa käsiinsä esim. vaipan tai sukan tms. nyperrettäväksi)
-hampaita 4
-vaatekoko 74-80cm
-osaa vilkuttaa, kaikkea lisäksi taputetaan :heart:
-rakastaa suihkussa, kylvyssä ja uimassa käyntiä
-tykkää kurkistus- ja piiloleikeistä
-ilmassa hieman eroahdistuksen piirteitä
-juttelee mama, titi, käkä, papa ja "kurlaa"

Oz-babyssa oli täällä sellaisia liukuestesukkia myynnissä, joissa koko sukan pohja on liukuesteaineesta tehty. On tukeva tällaiselle seisomista harjoittelevalle muksulle. :heart:

Meillä neiti meni päikkäreille, joten tämä mamma lähtee nyt aamupalalle ja sohvalle lukeen lehteä.

Mukavaa päivää ja voikaa hyvin kaikki! :)

:wave:
 
Käytiin sitten neidin kanssa eilen tk:ssa. Siellä oli tosi asiallinen lääkäri, joka kirjoitti lähetteen TAYSiin. Sanoi, että jkv Noora on jo kuivunut. Siellä polilla sitten toivat tuttipulloa ja nokkamukia, missä oli sitä Osmosalia ja sanoin heti, että toi ei kyllä onnistu. Tota ollaan yritetty neljä päivää kotona ja edellisen kerran 2 vk ja kun ei mene sisään, niin ei mene. Kaikin keinoin kaikilla mahdollisilla välineillä. Ajattelin, että nyt pidän lapseni puolta ja sanoin, että huvikseen ei olla tänne tultu, että jos se juoma olisi kotona uponnut, niin kait oltaisiin kotiin jääty. Se vastaanottanut hoitaja oli todella tyly. Sitten tuli toinen hoitaja ja lääkäri, jotka suhtautuivat asiallisesti. Lähes itku silmässä sanoin, että jos ei muuta apua ole kuin se mitä kotona on kokeiltu, niin me voidaan mennä takaisin kotiinkin. Kysyin, että luuletteko, että olen niin sadistinen, että tuon lapseni huvikseni tänne nenämahahaletkun laittoon. Jos meitä ei uskota, että pikkuinen ei juo kuin sen n. 150 ml/vrk, niin katsotaan vrk tässä polilla, meillä on aikaa, mutta vauvelista se ei ehkä tunnu niin mukavalta. Lääkäri sitten suostui sen nenämahaletkun laittoon. Aikaa siellä meni sellaiset 9 tuntia, mutta kannatti pitää puolensa, kun nähtiin millaisena aurinkona tyttö aamulla heräsi. Maistui ruoka ja juoma ja sikä jokelluksen määrää! Muutenkin tyttö jokeltaa tosi paljon, mutta oli kuin uusi ihminen.

Kiitos teille kaikille myötätunnosta :heart: ja kannustuksesta pitää pienensä puolta, kun tarve vaatii.

Toipumista myös kippanalle ja menniksen tytölle (jolla oli ihan samanlainen jouluasu kuin meidän Nooralla, katsopa profiiliani) ja muille flunssan tms. kourissa oleville. Itsekin kävin tuossa äsken vessassa ja näytti "tulos" siltä, että minä olen taas saanut sen ripulitaudin...

Vaniljatädille vastaisin, että kyllä te uskallatte tohon Nokian Edeniin tulla. Eden on ns. puhtaalla puolella, jossa ei tehdä mm. näitä huomenna alkavia shokkikloorauksia. Jos käytte esim. kaupoilla Nokialla, niin käyttäkää käsidesiä! Muuten tervetuloa!

Vaipanvaihto on siis monella muullakin samanlaista "taistelua" kuin meillä. Kenenkäs pikkuinen se saa ne teipitkin auki, aikas veitikka. Ehkäpä noihin housuvaippoihin siirtyminen auttaisi...


Elli Etikalle kiitos sukkahousuvinkistä. Voisivat olla avuksi tuolla liukkaalla parketilla. Matolla ja sängyllä kun pääse hyvin eteenpäin. Minä kun tyhmä luulin, että ei osaa kontata ja on osannut varmaan jo tovin, mutta kun ei ole ollut sellaisen pitemmän maton pätkän päällä, missä olisi voinut näyttää taitojaan.

Jos joku vaan tietää niiden omatekoisten soseiden säilyvyysajan, niin kertokaa toki. Parasta aikaa, jotain kommentoitkin, että marraskuussa säilöttyjä voisi vielä syödä. Onnittelut sinulle muuten hyvistä sänkykaupoista. Meilläkin on käytössä ns. tavallinen sänky eli puinen runko ja siinä vaahtomuovipatjat (Familonin) ja on ainakin meidän molempien "selkävikaisten" selille paremmat kuin joustinsängyt. Tosin selkiä on yhtä monta erilaista kuin ihmistä, joten kannattaa kokeilla liikkeessä paikan päällä.

Kippana, meidän Nooran syntymämitat oli 3850 gr ja pit. 52 cm. Saat toki lisätä, jos kerkiät jossain välissä.

Tuosta kieltämisestä on ollut puhetta ja monin eri keinoin on yritetty kieltää vaaralliset asiat niin, että ei käytettäisi ei-sanaa. Uusin lastenkasvatus "villitys" kun on, että sitä ei saisi käyttää, mikä toisaalta ihan järkevää. Meillä on vaan niin hassu tuo Noora, että vaikka sanoisi top top, tai äh äh (ja puristelee päätään) tai ei, niin tyttö kääntyy kyllä katsomaan, mutta hymyillee ja sitten taas kääntyy takaisin siihen vaaralliseen puuhaan. Eli meillä on ilmeisesti auktoriteettiongelma :LOL:

Mutta nyt menen lukemaan pikkuiselle loruja ja leikkimään kanssaan, kun siellä sairaalassa oli rassukalla niin tylsää kun ei tullut kuin muutama lelu mukaan. Rassukka sinnitteli koko päivän hereillä yksiä 1 tunnin päikkäreitä lukuunottamatta. Ei saanut millään vieraassa paikassa nukuttua, kun ei ollut ainu-pupua kaverina eikä outoihin vaunuihinkaan nukahtanut.

Mutta oikein reipasta päivää kaikille! Se on noro :wave:
 
Konsta on päikkäreillä. Katotaan minkä verran ehdin kirjottaa ennenku poika herää.

Olipa ihana aamu tänään. :) Kun muut kiirehti töihin ja kouluun niin mä menin kampaajalle. Lopputulokseenki oon enemmän kuin tyytyväinen. Piristi kummasti kun sai taas väriä päähän ja kivan leikkauksen. Kampaajan jälkeen kävin vielä lelukaupassa kun siellä oli remonttiale. Ostin Konstalle kännykän ja mulle ja miehelle iltapuuhaksi 1000 palan Viivi&Wagner-palapelin.

Konsta on nyt hirveen kiinnostunu kännyköistä ja erityisesti kaukosäätimistä. Nyt sillä on oma vauvojen kaukosäädin ja kännykkä. Luulis pikkumies jättävän meidän kännykät ja kaukosäätimet nyt rauhaan, mutta ainahan ne kiinnostaa eniten mitä ei sais ottaa..;)

Tänään piti tehdä taas Konstalle soseita. Tein kahta erilaista ja annoksia tuli yhteensä 43. Oli siinä taas hommaa. Konsta leikki onneksi kiltisti vieressä (tutki mun käsilaukkua :heart: ) niin äiti sai tehdä soseet rauhassa valmiiksi.

Konsta tykkää kans repiä noita vaippojen teippejä. Mä oon myös ollu siinä luulossa että housuvaipat ois kalliimpia kuin teippivaipat. Onko kukaan tehny vertailua? Vois kyllä pikkuhiljaa siirtyä housuvaippoihin jos ei niissä hirveetä hintaeroa ole.

Pinniksestä kuuluu ähinää. Palailen paremmalla ajalla! :wave:
 
Sängyistä ollut puhetta, meillä Piscinan Stella moottorisänky, molemmilla omat 90 leveet, ihanaa luxusta ikivanhojen patjanruppanoiden tilalle =)
Myyjä sano vielä myydessä, että nämä patjat kestää vaikka millasen makaamisen..nitä lie sitten tarkottikaan :LOL:

Rinsessan äite Lisäsin Nooran tiedot

Empä nyt muista mitä muuta olikaan, mutta palaan kun muistan :wave:
 
Meillä alkoi taas Samun kanssa yö heräämiset.
Voi että se on kurjaa, kun koitat väsyneenä ja unisena saada sitä takaisin nukkumaan.
Siellä se aluksi jokelteli ja kiljui, mutta sitten rupesi kiukuttelemaan.
Annoin maitoa, mutta se ei kelvannut.
No meni siinä varmaan tunti ja vähän toistakin, ennen kuin poika nukahti takaisin. Heräsi tuo Mirokin siihen, mutta onneksi sain sen samantien takas nukkumaan.

Samu on aivan onneissaan, kun saa syliinsä tommoisen ISON pupu pehmon.
Se on kaksi kertaa Samun kokoinen, mutta arvatkaa sitä lystiä ja naurua mikä pojasta lähtee. :heart:
Muuta pienemmät pehmot eivät ole enään mitään, tuon ison pupun rinnalla.

Onko kukaan antanut vauvalle mannapuuroa?
Minä eilen keitin mannapuuroa pojille. Tein sen nanniin, että ainakin sopii paremmin Samulle. No sinne meni kipollinen, eli noin: 1½dl ja Miro söikin loput. Samulle ei ainakaan tullut siitä mitään oireita, joten eiköhän sitä voi 8kk ikäiselle syöttää.
Suolaa, enkä muitakaan mausteta laittanut ollenkaan, mauksi laitoin teelusikallisen luumusosetta.

Ootteko tehneet itse vellejä?
Mä en ole tehnyt, tai kerran kokeilin tehdä peruna-porkkanavelliä, mutta ei se oikein onnistunut.
Mielummin annan noita valmiita vellejä, ja ne maistuu pojalle todella hyvin.

Vauvalla kun on päässä aukile, niin mitä voi tapahtua jos siitä painaa kovasti?
Tää meidän Miro kun tuppaa välillä tahallaan tökkiä siihen ja vaikka kuinka komennan niin aina se koittaa uudelleen.
Onneksi Miro ei ole vielä kovasti saanut siihen tökättyä, mutta Samu ei tietystikkään siitä tykkää. :(
Mirosta on tullut niin ilkikurinen että olla ja osaa.

Mutta tämmöistä tällä kertaa.

T: B
 
Meillä on nyt niin intensiivinen liikkumisen opetteluviikko, että nukkumisesta ei tule enää yhtikäs mitään. Yleensä on nukahtanut suhthelposti, mutta nyt ei enää laisinkaan. Ihan umpiväsynyt mies, mutta ei vaan nuku. Koko ajan vaan puskee eteenpäin. Öisin menee kamalasti maitoa, viime yönä esim. 4 kpl 250 ml pulloja, nukutussyötön lisäksi. Eikä todellakaan osaa nukahtaa ilman maitoa. Viime yönä yritin, että en anna maitoa, vain tuttia. Siitäpäs se huuto alkoi, ja oli pakko lähteä hakemaan maitoa. Sillä aikaa se sitten jo kerkisi puskemaan itsensä alas sängystä. Nukkuu nimittäin vain vieressäni isossa sängyssä, omassaan ei lainkaan. Lellivauvako - ei kai?

Tänään käytiin sairaalan labrassa tulevaa leikkausta varten. Huomenna 8 kk neuvola, onneksi se on lääkärineuvola, joten lääkäri varmaan kurkkaa korvatkin. Jos siellä olisi levottomuuden syy? Onko muilla 8 kk neuvolassa korvat tarkastettu?

Bruschetta enpä usko, että isompi sisarus noin aukiletta tönimällä onnistuu mitään pahaa saamaan aikaiseksi, kun ei millään terävällä töki (kauhea ajatus, ai että.... no ei kai) toki täytyy opettaa, ettei niin saa tehdä. Mä muuten laitan vesikannuun joskus muutaman vadelman jääpalaksi ja mausteeksi. Myös tuoreita mintunlehtiä voi laittaa.

Kojo tuli tuosta sun kuvasta mieleen, että kun käytiin tänään sairaalassa ja ostin limpparipullon, ja annoin sen avaamattomana hetkeksi vauvan huviksi, joka pisti tietty heti korkkiosan suuhunsa. Niin jo alkoi vastaantulleilla rouvilla kova säpinä, että näitkö sillä oli limsaa. Joopa joo!

Huomenna syntyy veljelle vauveli...
 
Vaniljatäti: Ajattelin silloin kun olin sitä kuvaa laittamassa tänne et jos sattuu joku vieraampi kädä kattoon kuvia ja alkaa taivasteleen et "voi, voi noin sitä vastuuntunnottomat vanhemmat antaa lapsen pienestä pitäen juoda/leikkiä tuommoisella paheiden pullolla" :LOL: :LOL:
No ei oo onneksi kommenttia tullu mut meitähän on kato aika moneen junaan... mut antaa kaikkien kukkien vaan kukkia :flower: ;)

Laitanpas toisen kuvan missä Noora hienosti kävelee sellaisella kävelymopolla



nyt ei taas muuta juttua kun oikeestaan tulin vaan vilkaseen jutut. Kotityöt odottaa tekiäänsä, mut jotenkin näin iltasin aina tulee eksyttyä koneelle kun kerrankin saa rauhassa istuskella :whistle:

Kojo
 
Lanella
Meillä ei oikeen suju. Tässä alettiin antaa tissin korvikkeeksi tuttelia (jauhetta) ja sitten oli vielä neljänviljanvelliä siinä ja on ihan kauhee ihottuma kasvoilla ja vaippalueellakin. Nyt on menty vrk ilman tuttelia, pakko kokeilla, jos se tuleekin sitten siitäkin, vaikka suurempi epäilys on siihen velliin. Neuvolasta käskettiin kokeilemaan viljat erikseen läpi ja painon kanssa on kontrolliaika ens kuussa vähän aikasemmin kuin olisi muuten ollut.

Yöt valvotaan, päivät mie torkun ties missä ja vasta illalla on sellanen olo, et saattaa jaksaa jotain tehdä.

Neidillä on hinku kävellä ja kaatuilee ihan jatkuvasti, kun eihän se vielä kertakaikkiaan suju.
 
lemmenlaiva
Täällä minä vain surffailen.

Meillä yritetään saada tytön nukkumis aikaa hieman aiemmksi. Eli jos vaikka 20.30 rupeis nukuttaa. Normaalisti rupee nukkumaan vasta 22.00. Nyt se sitten nukahti heti 20.30, mutta heräsi heti 21.15 ja valvoi 22 saakka jolloin söi ilta vellin lopun. Pakko hieman aikastaa unia jotta sitten kun työt alkaa niin jäis hieman omaakin aikaa.

Huomanna ajattelin mennä jumppailemaan.. Ja tietenkin kävelyllä käyn päivällä. Hieman jännittää onko paino tippunut kun maanantaina taas vaa'alle meno. Mutta yrittänyt olen kovasti! Lauantaisin tulen aina pitämään herkkupäivän... eli ostan jonkin herkun mitä tahon, karkkipussin tai vaikka hampparin. Nyt on odottamassa painonvartioiden suklaapatukoita 6kpl, joista menee yhteensä 6 pistettä.

Eipäs mulla muuta tälläkertaa.. kuhan vain kävin lukemassa kirjoituksianne.

HYKUOKK!



 
Heippa kaikille :wave:

Harmaata ja vesisadetta täällä :/ Aamulla kun menin uimaan, niin satoi oikein reippaasti klo 6 aikaan, mutta takaisin tullessa, pari tuntia myöhemmin ei sitten enää onneksi satanut. Uinti kulki kivasti, mä kyllä tykkään siitä vedestä tosi paljon! Matkaa kertyi 2km ja kyllä tuntui jaloissa kotimatkakin, mutta varsinkin altaasta noustessa... :ashamed: Punnitsin siellä itseni ja vaaka näytti -4kg siitä kahden viikon takaisesta lukemasta :) Tässä välissähän oli kyllä se paasto, joka nappasi ensimmäisenä nesteet kiertoon. Sain kyllä taas tsemppiä tuosta vaa´alla käynnistä :)

Tänään meillä on ne kynttiläkutsut, joten vielä on touhuttava kovasti, että saa "kulissit kuntoon" :D No joo, tuttuja ihmisiä tulee, jotka ovat kyllä nähneet sen arkielämänkin kaikkine sotkuineen ;) Mies onneksi yllätti eilen minut, ja oli muskarin aikaan imuroinut ja siivonnut tytön ja pojan huoneet, tiskannutkin :)

Eilen oli tosiaan muskari ja voi että Maija nautti :heart: Niin tykkäsi kyllä äitikin! Oli ihanaa jutella ihmisten kanssa ja laulella kivoja loruja. Me mentiin Maijan kanssa sinne vaunuilla, niin hän sai nukuttua siinä menomatkalla pikkutirsat. Jaksoi sitten paremmin muskarin ajan. Ja äiti tietenkin sai sitten taas liikuntaa... :whistle: Kotiintullessa satoi vain taas vettä :(

No niin, anteeksi tämä oman (.) vuodatus tähän heti alkuun :ashamed:

lemmenlaiva, olipa kiva kuulla, että hyvät patjat valittiin :) Me kanssa luettiin eri patjoista tosi paljon netistä, kyseltiin ystäviltä ja sitten tietysti kierrettiin sen miljoona eri liikettä ja maattiin kymmenissä sängyissä :D Tuo vaahtomuovipatja tosiaan nyt kiehtoi meitä selkävaivaisia myös, toivottavasti ovat sitten käytössä hyvät! Kyllä se tosiaan niin on, että joku sopii toiselle ja toiselle se on taas ihan huono valinta, onneksi niitä patjoja on niin monenlaisia :)

helmiäisen äiti, kiitos vinkistä noista sukista :wave: Käytiin silloin siellä Oz babyssa, mutta jotenkin en hoksannut sukkia etsiä :D Täytyy käydä siellä seuraavalla kerralla!

rinsessan äite, voi itku mitä kohtelua olette saaneet :( Onneksi tyttö voi nyt paremmin :hug:

Bruschetta, toivottavasti teillä yöheräämiset vähenee ja saatte kaikki nukuttua :hug:

Vaniljatäti meillä tarkistettiin korvat 8kk neuvolassa :wave:

Kojo ja Virpi ihania kuvia :heart:

Lanella voimia yövalvomiseen :hug: Saisitko nukuttua päivällä samaan aikaan kun vauvakin?

Taisin muuten unohtaa laittaa ne Maijan 8kk mitat silloin kuukausi sitten :whistle: Tässä ne tulee :)

paino 9670g
pituus 71,4cm
pipo 44,7cm

En muista kerroinko silloin, kun käytiin siellä neuvolassa, että minulla oli kaikki lapset mukana siellä. Siis ei koululaisia, mutta tyttö ja poika. Tarkistin kotona vielä, että juu, tuossa on MAIJAN neuvolakortti ja sitten mennään... No, terkkarin huoneessa kaivoin kortin esiin ja terkkari sanoikin, että juu, tämä onkin Ainon neuvolakortti... :eek: Kyllä mua hävetti ja nauratti :ashamed: :LOL: Jotenkin oli taas sellainen lentävä lähtö :whistle: ;)

Mutta nyt menen laittamaan Maijan nukkumaan ulos :wave:

Voikaa hyvin!

Parasta aikaa ja Maija :heart:
 
Niiskunen
Meillä oli 7 kk neuvola paitsi lähempänä kahdekasaa kuukautta tuo poika jo on. :)
Mitat oli 8160 g ja pituutta oli 70cm. Pää taisi olla 44 cm.
Kaikki oli hyvin ja poika siis nousee seisomaan, kävelee tukia pitkin, kiipeää portaita, istuskelee, kontaa, nyt on alkanut matkimaan ilmeitä.
Ja pitkästä aikaa nukkui yön syömättä. Syötin illalla kahdeksan aikaan puuron ja sitten annoin maitoa vähän ennen yhtätoista, kun meni sänkyyn. Yöllä oli nenä vähän tukossa, mut se meni ohi keittosuolaliuostipoilla. Vähän poika yski, kun heräsi, mut luulenpa et toi räkäisyys johtuu tulevista hampaista. Ainakin toisellakin pojalla oli aina räkää, kun hampaita puhkesi.

Jotku puhui noista patjoista, niin meidän pitäis kans uusia patjat. Ne menee jo niin kuopalle, et mahalleen kun nukkuu, niin sen jälkeen alaselkä on niin kipee et ei meinaa ylös päästä. Isäntä kyl puhui, et jos ne moottoroidut sängyt ostettais. Mä en kyllä välttis sellaista tarvi, riittää ihan patjakin. :)

Vaniljatäti Mä neuvolassa kyselin tuosta yösyötöstä, et miten sais pojan nukkumaan ilman syöttöä, niin se vaan tokaisi et tuo on jo opittu tapa et kyllä tämän ikäisen jo pitäisi nukkua yönsä. En mä ainakaan viitsi huudattaa yöllä lasta, jos on selvästikkin nälkäinen. Meillä ainakin maha kurnii oikein kunnolla. Jotenki ärsytti se hoitaja.

Lanella harmi jos teillä tulee noita allergioita.

Ja vielä oli noista vaipoista kans puhetta, niin meillä on kans kauheeta vääntelehtimistä tuo vaipan laitto, mut oon sen verran pihi et en raski ostaa housuvaippoja. Ja en kyllä niistä tykkääkkään yhtään. Kun housuvaippoja vaihtaa niin joutuu riisumaan kaikki housut pois. (minäkö laiska) Teippejä ei oo poika veil repiny. Eipä kyllä ensimmäinenkään poika niitä repinyt koskaan. :)

No mutta nyt mä lähden laittamaan aamupalaa.
 
Ihania kuvia taas olitta laittanu :heart:

prinsessan äite mukava, että Noora voi jo paremmin. Ja toivotaan, että sullaki menee äkkiä mahatauti ohi..

Vaniljatäti kylläpäs teillä vain sitä maitoa yöllä menee... Mulla on kans sama juttu, eli Paavo nukkuu vain meän keskellä ja yöllä on velliä saatava. Normaalisti syö sitä 2 kertaa yössä. Laitan illalla aina jääkaappiin valmiiksi pari pulloa, jossa on 100ml velliä. Joskus syö jopa 4 kertaa, mutta harvemmin. Oletko kokeillu velliä maidon tilalta? Jos sitä ei menin niin paljoa..

Sitä on pitäny kysyä, että te joilla on vaununkoppa niin vieläkö nukutatte lapsia siinä vai oletteko siirtyny ratasosaan... Paavo mahtuu vielä siihen koppaan nukkumaan just ja just, mutta jotenki ei haluttais vielä laittaa sitä pois ku tuntuu, että se ei ole enää mikään vauva ku rattaissa nukkuu.. eihän se enää mikään vauva olekkaan muitten silmissä, paitsi tietenki äitin... ;)

Parasta aikaa mulle kävi tässä taannoin melkein samallalailla neuvolassa paitsi laitoin pöytään Paavolta jääneen äitiyskortin... terkka meinas, että eiköhän äitiä ole tutkittu jo tarpeeksi. Että oisko mulla sitä Paavon omaa neuvolakorttia... :LOL: vähän mulla nolotti :ashamed: Meinas se terkka siihen, että se oli etiäinen siihen, että tulen olemaan vielä joskus raskaana!! Mutta mie olen kyllä asiasta eri mieltä.. :whistle:

Täällä satelee lunta ja on koko viimeyön satanu.. Meillä on muuten täällä lunta eniten, mitä muualla Suomessa.. Just vasta luin ja tais siitä uutisissaki tulla. Aika harvinaista...

Mies varmaan tulee kohta ruokatunnille eikä hyvä sana seuraa jos löytää minut täältä netistä ja keittiö on ku räjähtäny.. :eek:

Hanna ja Paavo :heart:
 
Omia asioita vaan taas. Käytiin 8 kk neuvolassa, ja poika kaikinpuolin terve, korvat myös tsekattiin. Mutta tuo yöuniasia lääkärin mielestä (ja olen ihan samaa mieltä) on tosi huonolla tolalla, kun vauva heräilee vähän väliä, syö tunnin välein ja melkein litran yössä, ja nukkuu vain vieressä. Olipa huolissaan siitäkin, että mies on pistetty eri huoneeseen nukkumaan, kuin myös siitä, että kaikki yövalvomiset, joita on paljon, on jääneet mun kontolle. Eli aika yksiselitteisesti sanoi, että tuollaisen menon on pakko loppua, joko Tammisaaren unikoulun avulla tai kotiunikoulun avulla. Antoi neuvoksi MLL:n kotiunikouluohjeet ja sanoi, että mun kannattaisi isompien lasten kanssa lähteä pois 2 yöksi ja mies jäisi vauvan kanssa, ja yösyötöt jätettäisiin kerralla kokonaan kuten myös vieressä nukuttaminen. Näin se varmasti on. Luulen, että me toteutetaan kumminkin asteittain, ekana lähtevät yösyötöt. Vaikka mikä ois, maitoa ei enää heru öisin ja se on varma.

Bruschettallekin jaksamisia yöheräilyjen kanssa, oletko sinä tutustunut niihin MLL:n kotiunikouluohjeisiin?

Hanna olen kyllä velliäkin koittanut monenmonta kertaa, mutta se ei meidän lellivauvalle maistu... Enkä muutenkaan haluaisi enää tukevammaksi tuota yösyömistä, nytkin oli vauvalla vähän turhan paljon paino noussut. Parasta olisi, jos vauvan saisi syömään ennen nukkumaan menoa vellin, niin pysyisi nälkä paremmin, mutta hän ei velliä(kään) syö. Mä laitan myös yötä varten kaikki mahdolliset maitokamppeet pöydälle valmiusasentoon, jotta saa unissa hortoilla hakemaan ne. Jääkaappiin en kumminkaan laita, koska meidän samettisuulle kylmä maito ei käy, joten laitan purkit, pullot ja sakset pöydälle ja laitan huoneenlämpöistä sitten kun vauva vaatii. Mutta meillä tämä meno saa kyllä loppua nyt tähän paikkaan. Meillä on vaunuissa nykyään ilman koppaa, ei oikein kunnolla mahdu siihen koppaan. Noin on paremmin tilaa.
 
Heippa!

En ole ehtinyt moneen päivään kirjoittaa ja olen monta sivua tekstiä jäljessä. Olen yrittänyt kuroa kiinni juttuja, mutta vielä on lukemista. Miten se onkin niin, että kun muutamaan päivään ei ehdi lukea niin sitten on kauhea työ saada kiinni jutut. Ja välillä on sellaisia päiviä, että ehtii käymään varmaan 20 kertaa katsomassa, että joko olisi tullut jotakin uutta.

Aika on mennyt opiskelujen parissa. Ja tyttö tuli kipeäksi taas, kauhea flunssa. räkä valuu oikein kunnolla ja silmät vuotaa. On ressukka niin kipeän näköinenkin. Onnkesi syö hyvin ja juo. Nyt nukkuu tuolla.

En nyt pysty kommentoimaan mitään mutta palaan kunhan saan taas vähän luettua.

lumikko ja tyttö 9 kk
 
Piti mennä laittaan pyykit yms. ja täällä sitä ollaan taas :LOL:

Meillä on poika ollut pari päivää nyt tosi kärttynen. Yölläkin piti oikein mekkalaa ja sellaista kitinä itkua. Tiedättekö sen itkun kun ottaa jonkin kivan kielletyn tavaran pois kädestä.. Meillä poika aina vetää ittensä kaarelle ja päästää rääkäsyn. No, nyt se teki sitä pitkin yötä. Ja vaan kitisee hereillä ollessa, ei maistu tissi eikä ruoka :| En tiedä onko lisää hampaita tulossa vai mikä vaivaa... Noo, eiköhän se taas tästä :)

Mulla on tänään "kauppapäivä", heh.. Käyn aina torstaisin tekemässä viikon ruokaostokset. Suunnittelen ensin viikon syömiset ja ostan sen perusteella. Mä vielä nautin siitä ruokakaupassa käymisestä, vaikka Danin kanssa se on välillä vähän haastavaa, kun tavaraa tuppaa tulemaan niin paljon ja aikaa menee... Monet pitää ihan omituisena :LOL: Minäkö kaavoihin kangistunut?! :whistle:

Kyllä hyvin olet valinnut patjat parasta aikaa. On totta että moni valmistaja kuten finnlayson ja unituli tekevät samantyyppisiä patjoja eri nimillä eri huonekaluliikkeille. Sen lisäksi paljon patjaa tulee tallinnasta, eikä ne ole sen huonompia. Patjoissa on ihan hirveät katteet eli ilmaa on päällä paljon... Kannattaa siten valita kohtuuhintainen, ei varmasti jää laadussa paljon. Jos valitsee joustin patjan, niin tarkistaa jousiston tiheyden ja langanpaksuuden, se kertoo paljon. LFK-jousisteista patjaa ei kannata ostaa, joko pussijousistoinen tai bonneljousitus. Kukas se oli ostanut Stellan, se on hyvä valinta, hinta ja laatu kohdallaan. Vaahomuovipatjassa taas tärkeetä on kuinka paljon painoa se kestää. Esim. perusvaahtomuovipatja on E25 ja kestää siten 25kg neliölle. Lapselle on aivan hyvä, mutta aikuiselle ostaisin vahvemman. Niiskunen, jos teillä isäntä haluaa moottorisängyn niin on mahdollista hankkia myös sängyn runkoon toiselle puolelle patjan alle moottoroitu pohja. Siten on yhtenäinen sänky, mutta toisella moottorilla varustettu =)

Apua, nyt taas tyhjää päässä vaikka piti kommentoida vaikka mitä...

Meillä ei ollut 8kk neuvolaa ollenkaan. Neuvola kortissa kyllä luki, että seuraava käynti 8kk lääkäri, mutta kun soittelin tuossa aiemmin ja yritin varailla aikaa niin terkka sanoi, että 9kk iässä vasta :eek: Aika jännä että tulee 3kk tauko käynneissä. Säästävät varmaan siinäkin...

No nyt työt odottavat tekijäänsä. Tosin Dani taitaa kohta heräillä ja on nälissään. sen jälkeen kiiruhdetaan sinne kauppaan =)

:wave:
 
Täällä taas:)

Ihan heti aluksi HeLiNä-83, minkä kokoisia annoksia teit ja millä määrällä sait niitä 43?? Kun itse teen niin ehkä 10pilttipurkkia:(

Oltiin kans aamulla siellä 8kk lääkärillä kun viime viikolla meni vähän plörinäksi. Nyt sentään oli lääkäri paikalla:) Kaikki kunnossa!

Hyvä kun luin tässä juttuja ja äippä78 mainitsi noista pyykeistä. Mulla pyykkikone päällä ja sinne olisivat jääneet, en kyllä yhtään muistanut että laitoin sen päälle. Kovinkaan ei uutta...useasti on käynyt, että huomaan seuraavana päivänä et pyykit vielä koneessa :ashamed:

Meillä kans yöt menneet levottomiksi:( Johtuu varmaankin tosta liikkumisen lisääntymisestä. Viime yönäkin siinä konttausasennossa itteään nytkytti ja ei millään meinannut nukahtaa. Aikana yritin silitellä ja hyssytellä mutta otin sitten viereen..ei kyllä siihenkään heti nukahtanut vaan jatko nytkyttelyä. Ja meillä menee vettä vieä öisin ja joinain harvoina öinä joudun turvautumaan maitopulloon:( Mutta pääosin maito vasta aamuviiden/kuuden aikaan.

Kukas se oli, en löytänyt vaikka uudestaan katsoin, jutteli siitä että kun lapsi konttaa mut ei konttaa paljaalla lattialla. Kun tässä kans olen seurannut tuota tyttöä niin sängyssä ottaa konttausasennon ja menee vähän eteenpäin ja mun äidin luona tehnyt niin kans. Mutta täällä kotona menee asentoon lattialla mut ei liiku. Ja nyt sitten luulen,että tyttö osaa kontata mutta ei pääse kun meillä ei mattoja ja liukuu jalat alta..mun äidillä matot ja sänky tietty pehmeä ja pitävä.

Vaniljatäti meillä ei ainakaan tarkistettu korvia kun oltiin 8kk tarkastuksessa.

Ai kauhee, ihan mieletön nälkä. Tein makaronimureketta ja tuoksuu nenään niin, että heikottaa. Pakko mennä syömään :p

Sairasteleville :hug:

Ai niin, menkat alkoi:) Olen onnellinen!

Piti vaikka mitä taas kommentoida mutta tää nälkä haittaa jo näköä.
Palaan!
:wave:
EKÄ ja Peppi
 
Meillä on tänään siivouspäivä ja pitäis mennä alottelemaan siivousta :whistle:

EKÄ: teen noita soseita aina sellaseen isoon 5 litran kattilaan. Eilen tein noita satseja kaksi. Ekaan kattilalliseen tuli broileria, perunaa, bataattia ja parsakaalia ja sitten lisäsin vielä herne-maissi-paprikaa kun siitä soseesta tuli hieman liian vetelää. Toiseen satsiin tuli jauhelihaa, kukkakaalia, perunoita ja herne-maissi-porkkanaa.

Ensalkuun tein sen virheen etten laittanu tarpeeksi nestettä sekaan ja sitten niistä tuli sellasia jäykkiä soseita. Äitiyspakkauksen mukana tuli sellanen kirjanen, missä oli noita ohjeita ja niistä ohjeista soveltaen oon tehny omia soseita. Oon pakastanu soseet pilttipurkkeihin.

Nyt siivoomaan! :wave:
 

Yhteistyössä