Kohdunkaulan puudutteista mulla on kokemusta edellisestä synnytyksestä ja en ota enää. En oikein mainittavaa apua niistä saanut. Ehkä hieman helpotti sitä viiltävää kipua alapäässä, mutta en sitten tiedä. Tosin tuo ei se syy ole, miksi en ota. Stoorista tulisi hyvin pitkä, jos sen selittäisin. Sitä kun ei lyhyesti voi tehdä.
Mutta tosilla se kuulemma on auttanut.
Synnytyskipu Luonnollisesti käynnistyneissä synnytyksissä itselläni supistuskivut ovat olleet erittäin siedettävät. Tokassa synnytyksessä en vaan tajunut sitä, kun oli ainoastaan käynnistetty synnytys takana. Pelkäsin, että kivut äityvät kamaliksi, jos en ota epiduraalia. Valitettavasti sen anto meni mönkään, joten olin jumissa sängyssä (makaaminen ja istuminen pahentaa mulla supistuskipuja) ihan helvetillisten supistusten kourissa. En pystynyt edes puhumaan. Tuijotin ainaostana kelloa ja tsemppasin itseäni, ettei mene kauaa.
Kolmannen kanssa uskaltausuin vuhdoin kokeilemaan ilokaasua. Olin kuullut ettäs iitä emnee sekaisin, joten se todella iso kynnys lähteä kokeilemaan sellaista ainetta, jonka mielsin huumeeksi
Pakko sanoa, että avautumisvaihe oli täysin kivuton, eikä pääkään ollut sekaisin. Tosin ponnistusvaihe olikin sitten eri juttu, kun muksu oli niin isokokoinen, että tuntui jotta lantio hajoaa. Oli todella pelottava fiilis ja katjhuinkin kuin mielipuoli...pelosta.
Neljännen kanssa oli käynnsitetty synnytys ja siedin alkuun hyvin supistuksia, mutat sitten olivat ilman mitään taukoa. Vedin ilokaasua, niin että päässä ihan oikeasti kilisi, koska sitä ei kyennyt mitenkään ajoittamaan supistusten kanssa, joissa ei ollut mitään säännöllisyyttä vaan menivät miten sattuivat ilman mitään kunnollista väliä. Mutta ne supistukset eivät oikeastaan olleet se mikäs attui vaan se, että tuntui kuin toinen olisi viidakkoveitsellä koettanut raivata tietään ulos. Siinämielessä ponnistusvaihe oli helpotus, koska se viiltävä kipu loppui ja supistuksetkin muuttivat muotoaan. Taisin muuten murtaa peukaloni, koska se oli yli puolivuotta kipeä synnytyksen jälkeen
Ja kaksi kertaa järkyttävistä hammassäryistä kärsineenä sanoisin,e ttäs ynnytyskipu on huomattavasti helpompaa kestää ja ottaa vastaan. Itse siis toivon luonnollista synnytyksen käynnistymistä ja näin ollen sitä, että voin mennä pelkän ilokaasun turvin, vaikka ponnistusvaihe hirvittää. Mutta se hirvittää vains iksi,e ttä pelkään kipua ja pelkään että se sattuu. Yhtä paljon pelkään hemoklobiinin ottamista ja verikokeita
Skaardie Mä toivon, että saat lapsen hyvissä ajoin ennen laskettua aikaa syliisi, jotta sun ei tarttisi stressata ja panikoida. Varmasti ihan hirveetä olal näin loppumetreillä ja joutua pelkäämääns itä,e ttä jos vauvaa ei saakkaan syliin kotiinvietäväksi
(.) Tänään oli sellainen olo, että voisi lähtö tulla, mutta ei onneksi. Mun yöunet on kyllä näinä viimeisinä kukausina olleet niin persillään, että alan olemaan enemmän kuin varma, jotta on syntymässä koliikki lapsi. Ihans illä,e ttä mun keho koettaa totuttaa mua olemattomiin yöuniin :/ Mä vaan haaveilen siitä,e ttä vauva on ulkona ja saan nukkua hyvät yöunet
Tosin se kyllä meinais miehelle komennusta sohvalle, kun on niin saakutin levee kaveri tuolla sängyssä, ettei me mahuta vauvan kanssa siihen.
Tiistain sairaalakäyntiä odotan aika malttamattomana. Vaikkakin olen jo päättänyt, että en anna yrittää kääntää vauvaa, mikäli on vielä hanuri edellä tulossa. En uskalla ottaa sitä minimaalista riskiä, että ristiäisistä tuleekin hautajaiset. Pääsen kuitenkin punnitsemaan alatiesynnytyksen ja section väliltä, niin että voin tehdä ratkaisun kumpi on parempi minun, lapsen ja muun perheen kannalta.
Joosukka ja MM 36+3 (nythän taitaa jo olla perjantai)