TOUKOKUUN TOIVOTUT marraskuussa

Oletteko muuten alkaneet jumppailemaan lantiopohjan lihaksia? Minulla on kaksi kertaa lirahtanut housuun pieni tippa, kun olen aivastanut..ja tänään neuvolaan lähtiessä koira karkasi käytävään (halusi ilmeisesti mukaan) ja minua alkoi äkisti naurattamaan..jonka seurauksena jouduin pidättämään oikeasti kun tunsin että taas tulee housuun.. Noloa :ashamed:

mulla kanssa ongelmia pissan pidätyksen kanssa. Muutaman kerran on tullu housuunkin.. noloa. en tiedä onko tällä virtsatientulehduksella jotain tekemistä.

omaa napaa: ahmatti kasvaa ja voi hyvin. sydänäänetkin on saatu jo kuulumaan. masu näkyy jo kovasti..joten salaisuus on paljastunu ;)

mukavaa syksyiltaa

birdi+ ahmatti rv 14+1
 
weiss
Voi surkeus omaa oloani.. :'( Kaikki siis vauvalla pitäisi olla hyvin, mutta.. mie puran oloani nyt tänne, kun on vaikia muille marista "turhista". Mie oon alkanu pelätä ja aivan mahottoman paljon, että vauvalle sattuu jotakin tämän pitkän matkan aikana. Pelko saa miut valtaansa koko ajan ja paniikki ei ole kaukana. Koko ajan koitan kuulostella vauvan liikkeitä ja jos en niitä tunne, olen varma, että vauva on kuollut. Kuulostaa varmaan tosi tyhmältä ja olen itekkin koittannu järjellä aatella, mutta kun tuo pelko on kasvannu niin suureksi. Mie toivon, enkä maalta oottaa, että saisin tuon pienen syliini.. Miksi tämän matkan pitää olla vielä näin alussa.. Ehkä se tästä mielikin rauhottuu ja voi taas nauttia raskaudestakin, ainakin toivon niin.. :ashamed:
weiss ja pompula rv15+2
 
Hei weiss ystäväni! (anteeksi kun tunkeudun tänne toukokuisten pinoon, olen tuolla kesäkuisissa..)
:hug: minä ymmärrän tuon sun pelon. Mä itse olen ihan paniikissa. Tänään kun ajoin autollakin (työmatkaa mulla yhteen suuntaan 22 km) mulle tuli kamala paniikki että jos ajankin tässä kolarin tai joku ajaa mun päälle. Ihan älyttömiä ajatuksia, joita ei ikinä ennen oo ollu! Mä oon kuullu että nää pelot on melko yleisiä raskaudessa, tosin onneksi ne ovat IHAN TURHIA!
Minkä ihmeen takia me pilataan tämä kaunis odotusaika pelkoihin? Ne asiat ei kuitenkaan ole pitemmän päälle meidän hallinnassa. Kukaan meistä ei voi elää pumpulissa, eikä se vauvallekaan ole hyväksi. Eikä tämä turhasta stressaaminenkaan!
Mäkin pelkään ettei meidän vauvalla oo kaikki hyvin. Mä en oo vielä edes nähnyt meidän pikkuista ja pelkään mennä sinne np ultraan ihan kamalasti. Onneksi se on jo ensi keskiviikkona. Meillä ei kuulunut sydänäänet 9+2 ja olen siitäkin huolissani. Neuvolalääkäri on maanantaina, sitten pitäisi äänien kyllä jo kuulua... Tämä mun päivittäinen pahoinvointi kertoo onneksi positiivista singnaalia. Tosin haluaisin pahoinvoinnin jo loppuvan!

voimia odotukseen sulle weiss! ei todellakaan kannata murehtia turhia, vauvakin voi paremmin! Sä et varmasti tee omalla toiminnallasi mitään mikä vahingoittaisi lastasi. Nauti nyt.. tästähän me haaveiltiin yhdessä kevät/kesävauvahaaveilijoissakin :)

:wave: -Kylli ja Anni-Yrjänä 11+2-
 
mussunmussun, mussuttelen tässä pipareita iltateen kanssa :p Kävin ystävällä kyläilemässä päivällä tyttösen kanssa ja juotiin glögiä ja nyt jäi joulufiilis päälle. Mun ystävällä on myös lapsi ja tytöllä riitti ihmettelemistä pippelissä vaipanvaihdon yhteydessä, kovasti olisi sitä halunnut maistaa niinkuin nyt tuon ikäisellä on kaikki ihmellinen ja uusi saatava suuhun :LOL:

Kiitos masu kommenteista :) , onhan tuo jo semmonen pömppö, ettei enään sisään saa vedettyä. Laittakaahan muutkin kuvia jos pystytte!!

poika04: lastenhuoneen tapetit on ihan mun lempparit, oisin halunnu mun ja miehen makkariinkin :kieh: mut mies pisti kampoihin eli sain tyytyä lastenhuoneen sisustukseen noiden nalle puh tapettien kanssa :LOL:

wilma77: Mulla ihan sama homma tuon työsopimuksen suhteen eli itsekin saan näitä hoitoalan lyhyitä soppareita ja tämä vain tämän vuoden loppuun, lupasivat toki jatkoa, sillä työt eivät sairaanhoitajilta lopu. Olen siis myös ollut ihan hyss raskaudesta ja tarkoitus olisi kertoa sitten uuden sopimuksen solmimisen jälkeen. Ylihoitajalle kyllä mainitsin työhaastattelussa suunnitelmista perheenlisäykseen ja se oli ihan ok. Toki jos yllättäen tarjoaisivatkin pidempää sopimusta kuin 2-3kk niin silloin kerron, että maaliskuunlopussa aion jäädä pois työstä raskauden vuoksi eikä pidempi soppari ole tarpeen. Onneksi hoiturivaatteiden alle saa vielä mahan hyvin piiloon...

annastiina69
: Kiitti synt.onnitteluista!! Uskomattoman nopeasti aika mennyt just vasta typy syntyi ja nyt on jo iso tyttö jo kävellä huitelee ympäriinsä.

weiss: ei kuulosta tyhmältä ollenkaan nuo pelkosi. Jokaisella raskaana olevalla niitä varmasti on enemmän ja vähemmän. Ja mikäpä parempi paikka purkaa pahaaoloa kuin tämä pino
:hug: Itsekin esikoisen odotuksessa pelkäsin monia asioita ja kyllä ne pelot jatkuvat synnytyksen jälkeenkin. Nyt tässä raskaudessa hivenen helpompaa ja luottavaisempaa. Äidinrakkaus on vaan niin merkillisen suurta ja ihmeellistä ettei järki aina kompensoi uskomattomilta tuntuvia pelkoja. *nautithan kuitenkin raskaudestasi* :heart:


Omanapa: Ai, että muo suututtaa. Olin eilen siel neuvolassa ja mun rv12 otettu verinäyte spr:ään veriryhmämäärityksiä varten oli mennyt pilalle ja tämä sijaisterkka yritti ottaa uuden mun huippulaskimoista ja tuloksena oli vain laskimoiden puhkomiset kun tekniikka oli ihan kateissa (en viitsinyt alkaa neuvomaan asiakkaan roolissa vaan katselin tyynesti, että pieleen menee
:headwall: ). No jokatapauksessa nyt pitäsi odotella seuraavaa käyntiä, joka lähempänä raskaudenpuoltaväliä ja tänään tajusin, et mähän oon rh negatiivinen ja multa pitäsi seurata niitä vasta-aineidenmuodostumisia about rv:lla 12, 26 ja 36. Tosi kiva kun joutuu itse huolehtimaan, että saa oikeaa seurantaa :headwall: huomenna soitan tulisen puhelun neuvolaan...

sHv ja hipsu 15+1
 
Anuliina: Kyllä joukkoomme mahtuu paljon uusia tervetuloa ja onneksi olkoon odotuksen johdosta =)

Weiss: Mä oon kanssa panikoinut ihan koko raskauden alusta lähtien ihan kauheesti..välillä itkenyt surkeuttani sit ihan kunnolla. Jotenkin tunteet ryöpsähtelee..Ja tulee ihan hulluja ajatuksia :ashamed: Esim. Yksi tyhmimmistä ajatuksistani Eilen kokatessa marinaadi possua otin llihat pois paketista kaadoin pannulle...laitoin sit purkan suuhun ( olen oikea jääkiekko matikainen nro:2 aina purkka suussa) ja huomasin yhen äkin et marinadia meni purkkaan ja suuhun..voi sitä panikin määrää :snotty: Et älä huoli tää on ihan normaalia. Sit kun siihen yhdistetään hermokireys et tiedäkkään mikä soppa on valmiina...olin kiukkunen kuin amppari lähinnä itelleni mut kyllä ukkokin osansa sai :ashamed:

poika04& papu16+1 ( ajatelkaans kohta meillä häämöttää puoliväli :D )
 
Huomenet teille. Olipa yö, en nukkunut silmäystäkään. Mulle laitettiin eilen sellainen 24h verenpaineseurantamittari joka mittaa verenpaineen päivällä 15 min välein ja yöllä 30 min välein...Eipä sitten tullut nukkumisesta yhtikäs mitään kun mittari pärähti pumppaamaan puolen tunnin välein. Ihan kun tässä ei olisi jo muutenkin väsy kun unettomuutta on jatkunut jo toista viikkoa, en varmaan ole nukkunut tänä aikana kuin vajaat 20 tuntia ja senkin pikku pätkissä. Alkaa huolestuttaa miten tämä vaikuttaa tuohon pieneen masun asukkiin :'( Kuinka sillä voi olla hyvä olla kun äiti on näin puhki ja loppu? Onneksi pikkuinen jaksaa ilahduttaa ja lohduttaa liikkeillään äitiä :heart: Mieskin on ihan surkeana kun se ei tiedä miten auttaa. Se on yrittänyt hieroa yöllä ja keitellyt lämmintä kaakaota jne jne. Ollut aivan ihana siis, mutta kun vaan ei mikään auta, kun ei tule uni niin ei tule vaikka olis kuinka väsynyt. Lääkäri käski vaan levätä, ei kuulema muutakaan oikein voi... Onneksi on tuo nyytti tuolla masussa jotain ihanaa ja iloista ajateltavaa :heart:
 
Huomenia kanssasisaret!

anuliina Tervetuloa mukaan :flower:

weiss Helpottaisiko sinua, jos hankkisit koti-dopplerin? Itseäni ainakin lohduttaa ajatus, että saan koska tahansa kuunnella pienen sydänääniä, jos en esim. tunne liikkeitä kuten aikaisempaan tahtiin. Koita jaksella ja muista, että meillä kaikilla on varmasti samansuuntaisia pelkoja ja ajatuksia kuin sinulla :hug:

annastiina69 Tuskin pikkuiselle mitään kävi kaatuessasi, mutta ymmärrän huolesi! Itse en uskalla edes fillarilla enää ajaa, kun pelkään kaatuvani :/ Miten paljon sitä mahtaakaan huolehtia lapsestaan tämän synnyttyä, jos jo raskaana huolehtii ja murehtii näin paljon??


).( Huoh mikä yö takana.. Nukuin todella huonosti miehen ollessa työmatkalla ja myrskyn raivotessa ulkona - eikä asiaa auttanut tämä hiivatin räkäisyys! En tajua miten voin vieläkin olla puolikuntoinen, vaikka olen maannut kotona 1½ viikkoa putkeen :eek: Onhan olo tietysti paljon parempi, mutta alkaa hermot mennä tähän niistämiseen ja yskimiseen. Nenän limakalvot taitavat olla ihan riekaleina, kun verta tulee vähän väliä ja yskiminen on lähinnä sellaista liman kakomista, joka muistuttaa enemmänkin yökkäystä :x Ei auta kuin odottaa..

Taidan olla hetkellisesti jotenkin masentunut tästä kotona olemisesta ja toimettomuudesta :ashamed: Ja vielä kun mies on poissa niin ei ole edes iltaisin ollut ketään juttukaveria. Tuntuu itku olevan herkässä eikä mikään huvittaisi. Lisäksi olen huomannut miten mukavaa loppujen lopuksi on käydä töissä ja miten rutiinit tuovat "turvallisuuden tunnetta" arkipäiviin. On ihan ikävä työpaikkaa ja -kavereita, vaikka ensi viikolla varmaan jo purnaan miten p***stä koko homma on :D

Tänään ajattelin imuroida, pyyhkiä olohuoneen pölyt, suunnitella huomisen menun (saamme ystäväpariskunnan päivällisvieraaksi) sekä piipahtaa kaupassa hakemassa muutaman tuotteen, jotka puuttuvat tämän iltaisesta sapuskasta. Illalla herkutellaan kotitekoisilla kepabeilla ja saunotaan :p

Nirpulla on kauhea meno päällä: eilen piti oikein kunnon jumppatuokioita vähän väliä! Tuntuu niin ihanan hassulta, kun pieni siellä melskaa ja kutittelee :heart:

Carmen ja Nirppu rv 16+5
 
anuliina Tervetuloa mukaan! Ja onnea sinullekin raskaudestasi! :flower:

Noista peloista sen verran että varmasti jokaiselle äidille tulee jossain vaiheessa pelkoja ettei kaikki olekkaan hyvin. :/ Itse en ole nyt parina päivänä tuntenut liikkeitä muuten kuin satunnaisen potkun. Yleensä iltaisin on tuntunut papusen möyrimistä enemmänkin mutta nyt ei ole tosiaan tullut kuin ehkä muutama pieni muksaisu. Ensimmäisenä tulee tietysti ne pahat ajatukset mieleen, mutta sitten taas että onhan kaveri vielä tosi pieni ja pääsee pyörimään masussa aika paljon ja saattaahan olla että potkuttelee selkään päin.

Onkos kellään muulla todettu raskausajandiabetestä? Mullahan se todettiin tässä raskaudessa jo rv 9 paikkeilla. Nyt oon sitten sokereita mittaillut siitä asti ja nyt on alkaneet arvot vähän heittelemään. :headwall: Jos ne nyt kovasti alkaa hyppimään annettujen rajojen yläpuolella niin tarvii soitella varmaan sinne äitipolille. :/

Jenni30v eiköhän teidän pikkuisella ole kuitenkin kaikki hyvin siellä masussa. Mulla oli tuo verenpaineseuranta mittari synnytyksen ajan ja tosiaan eipä siinä tullut huilailtua kun se härveli pärähteli käyntiin vähn väliä. Mutta koita ajatella positiivisesti että se on sun ja vaavin parhaaksi kuitenkin etkä sitä kauaa joudu mukana kantamaan. Itse olin viime raskaudessa siinä sokeriseurannassa eli kyljessä oli kanyyli joka mittasi veren sokeriarvoja koko ajan. Se oli kyllä tosi inhottavaa.

Mutta hyvää alkavaa viikonloppua kaikille!!

-Liro ja papu-

 
Heissuli hei ja hellät tunteet

Kyllähän tää raskaus aika melkosta huolehtimista taitaa olla ite kelläkin se on varmaan siihen vanhemmuuteen valmistautumista se. Musta itestäni vaan tuntuu että tää mun ruokakammo on jo ihan sairasta ja se että en nauti tästä tilasta yhtään vaan oon koko ajan varma et tää ei loppuun asti mene :( Mä saan kauheen hepulin jos jotain menee esim. käsistä suuhun jos vaik on kynnen alle tarttunut..(pitkät kynnet) voi voi .... :ashamed: osaisinpa olla vähän positiivisempi tän asian suhteen...
 
Liro Olen kuullut, että raskausajandiabetes on suht' yleinen vaiva. Viitsitkö kertoa "mistä se tulee" ts. onko perinnöllinen, voiko siihen vaikuttaa elämäntavoillaan, onko altistavia tekijöitä jne. Itse en muuta muista aiheesta lukeneeni kuin, että se saattaa vaikuttaa syntyvän vauvan kokoon ja että saattaa olla yhteyksiä sitten myöhemmin lapsen 1- tyypin diabeteksen syntyyn.
Varmaan moni olisi kiitollinen vastauksestasi! :flower:
 
Carmen Ei ole perinnöllinen ja voi tulla kenelle vaan. Äidin ikä ja ylipaino voi lisätä riskiä saada raskausajan diabetes. Mutta mulla ei noista ollut kumpaakaan ja silti moisen olen saanut "riesakseni". Tosiaan voi kasvattaa vauvaa isokokoiseksi vaikka vaavi ei muuten kehittyneenpi olisikaan. Mutta esimeksiksi mun esikoinen oli iha normaali kokoinen (3540g) vauveliini. Jos kovasti sokerit heittelee niin sittenhän äiti voi joutua pistämään insuliinia....mulle on kuitenkin viime raskaudessa ja tähän asti riittänyt pelkkä ruokavalion seuranta. Eli kevyesti pitää syödä. Myös sitten kun tyttö syntyi niin häneltä katsottiin sokeriarvoja muutamana päivänä. Nekin oli onneksi hyvät. =)

http://www.lastenporssi.fi/index.php?selected=disA&id=79&catid=5

Tuolla on lisää aiheesta.
 
Birdie 81 Minulla ainakin on pissatulehduksen aikana vaikeuksia pidatella pissaa ja tuntuu jatkuvasti silta etta taytyy kayda vessassa vaikka jarki sanoo etta rakko on tyhja, mutta kroppa sanoo etta housuun tulee jos ei mee vessaan.

Anuliina Tervetuloa!

Poika 04 ja Weiss :hug:

Brighton calling Olipa todella kiva vaihtaa kulumisia!

Carrmen Minlla myos nenan lima kalvot aivan riekaleina ja verta tulee niistaessa. Asiaa ei ole helpottanut viimeaikainen aamupahoinvointi, joka kaiketi johtuu antibiooteista. Ihrvea olo ja nyt yritan kerata voimia etta jaksan raahautua toihin.

LC ja Habana 14+ 3
 
Hei taas ja Tervetuloa Anuliina :flower:

Viikonloppu taas häämöttää ja se tekee monet iloiseksi, minun mieleni saa vielä superhyperiloiseksi huomenna alkava reissu :) Poistuilen maisemista 2½ viikoksi, joten sitten palatessani alkaa tuo puoliväli olla jo TOSI lähellä :) Kaikki pakkaamiset on vielä tekemättä, mutta toisaalta ei ole paljoa pakattavaa, kun mitkään kesävaatteet ei sovi päälle. Onneksi tämä ongelmainen karvapeite (joka piti siistiä aikoja sitten) piilottaa kriittisimmät paikat :LOL:

Voikaa mamitsut paksusti, tulen sitten kertomaan/lukemaan kuulumiset kun palaan kotimaan kamaralle.

Päivänsäde 16+5 ja sen äippä

Ps. London calling: Käyn huomenissa sinun kotikulmilla pyörähtämässä :) Tosin Lontoossa on vain lennon vaihto..
 
Voi paivänsade =) ihanaa matkaa sinulle ja rentoudu oikein kunnolla..ja pääasia voi paksusti..kateellisena täällä vaan haaveilen auringosta ja lämmöstä..

Tää itkuherkkyys oikeesti on aika rasittavaa välillä..tänään kuulin et entinen työkaveri saa vauvan ja hän on jo hieman vanhempi odottaja mä pääsin autoon niin volisin liikutuksesta ihan kunnolla, kun olin niin onnellinen hänen puolestaan et saivat pikkusen viellä vanhemmalla iällä...esikoisesta siis kyse.

nyt kakkua koristelemaan meillä alkaa viikonlopun kestävät karnevaalit :D poju on innoissaan vaikkapa ensiviikollahan hänen syntymäpäivät vasta on torstaina.

Ihanaa viikonloppua paksukaiset

toivottaa ja poika04&papu 16+1
 
Anuliinalle onnittelut :flower:

Jenni30v, eiköhän se vauveli voi hyvin, mutta aina sitä huolehtii ja murehtii asioita. Ja sitten kun on vauva syntynyt, ei ne huolet katoa silloinkaan :headwall: Mun mummi sanoo että kun lapset on pieniä on huolet sylinkokoisia, ja kun he ovat aikuisia, äidin huolet ovat maailman kokoiset.

Olin muuten tänään Elma messuilla, eli nyt on nähty maatilaneläimiä ja kädentaitoja. Olin esikoisen luokan kanssa, apuopena. Ja nyt olen ihan puhki.
Pakkaaminen alkanut täälläkin, huomenna aamulla Vuokatinvaara kutsuu viikoksi. Ihanaa, siellä taitaapi olla lunta ja pakkasta.

Toivottelen kaikille hyviä vointeja!

annastiina, rv15+4
 
Moi! Muutaman päivän mahassa ollu outoa möyrimistä. Se niinku kovettuu ja ihan niinku pikkusen möyriminen tuntuis. No, äsken tunsin ihan selkeitä potkuja mahan päälle. Sillai muljahteli. Ekasta tunsin tällai 17-18 vkolla. Ehkä siellä olis sit jotain toimintaa kuitenkin...kauheat pelot kun piinaa. Lisää potkuja kiitos!
 
Hei hoi muut kevätmammat! Olen kait joskus täällä käynyt ilmoittautumassa, mutta sitten taas unohtunut :ashamed: Huonosti ehtii koneelle, just ja just ehtii postit lukea ja asiat hoitaa. Virikkeistä pitää huolta pikkuneiti kohta 1,5 vuotta :heart:
Eli toista odotellaan, viikkoja 15+5 :heart: Oon ollut tosi pettynyt neuvolapalveluihin täällä entisessä ja nykyisessä kotikunnassa. Asuttiin välillä muualla ja esikoinen syntyi silloin, kyllä oli ison kaupungin tasoiset palvelut nyt kun ajattelee. Mutta mitään ei kai osaa arvostaa ennenkuin sen "menettää" tai saa vertailukohdan joka on huonompi.
Kiva lukea teidän kaikkien juttuja, kun niin moni on hyvin samassa vaiheessa raskautta. Itse tunsin eilen ekat hennot liikkeet (jos uskallan ne niiksi uskoa)! :heart: Esikoisestakin tunsin ensisynnyttäjäksi kuulemma aikaisin, noin viikolla 16-17. Nyt pitää iltaisin oikein alkaa kuulostella kun ehtii tältä härdelliltä käydä maate, jos siellä olis vipinää :saint:

Nyt en ehdi kirjoitella kun pikkuneiti kärttyakka roikkuu puntissa, mutta palailen lukemaan kuulumisianne ja kirjoittamaan kunhan vaan ehdin!

kaisa pieni ja muttu 15+5 :heart: :heart:
 
kylla tama raskausaika on huolehtimista, mutta yritetaan silti nauttia. =)
Mulla meni tanaan ruoat vaaraan kurkkuun ja yskiessa alkoi tosissaan sattua masuun. Oli jotenkin niin pinkeana. Onko muilla ollut samaa?

Olen taas oksennellut pari paivaa. Kaikkea sita onkin. Pahaolo tuli takaisin siis kylailemaan. Nyt taas parempi olo.

15+3
 
Nautitaan nyt vielä hetki kun sovitaan entisiin vaatteisiin. Kohta tulee se hetki kun ei ole mitään päälle pantavaa...viikkoja takana 14+4 ja olen tuntevinani pienet potkut alavatsalla vaikka on taaksepäin kallistunut kohtu, mut raskaus on jo kuudes et johtusko siitä, en tiiä?? Vai liekö ilmavaivoja..heh!
 
Moi taas kaikille! Ja hyvää lomaa muutamille onnellisille!

Olen ollut hieman laiska kirjoittelemaan ja kommentoimaan, mutta käyn kyllä lukemassa päivittäin tekstit. Täältä saa aina vertaistukea, vaikka ei jaksaisikaan itse olla kovin aktiivinen.

Vakuutusasioita olen miettinyt tässä... Eli aiotteko ottaa vakuutuksen vauvalle jo ennen syntymää ja onko siihen jotain erityisiä perusteita? Miten te joilla on jo lapsia ja heillä vakuutus niin onko tullut tarpeeseen? Itse olen vähän kahden vaiheilla kun periaatteessa lähden siitä että yhteiskunnan pitää järjestää tarvittava hoito ym. ja toiseksi meillä ei olisi kovin paljon ylimääräistä. Omasta kaveripiiristäni löytyy sekä niitä joilla on vakuutus ja sitten myös toisia joilla ei ole.
 
weiss
Iltaa! Kiitos kaikille, mukava kun ootta olemassa. Tämä vaan tuntuu itestäkin ihan hassulta, kun en esikoisesta tälleen panikoinu, mutta kai tämä vaan on sitä elämän kokemuksen tuomaa pelkoa, ettei mikään ole varmaa. Kyllä se tästä varmasti meillä kaikilla helpottaa, varsinkin kun alkaa kunnolla nuo potkut tuntua ja seurata niitä.. IHANAA KYLLI-TÄTI kuulla sinusta ja kiitos lohdutuksen sanoista!!! Tuskin sie tänne tunkeilet, aika lähellähän myö kuitenkin mennään.. ei ihan käsi kädessä enää, mutta melkein!! Halaus siulle ja miun puolesta saat (pakkokin) tulla kertomaan kuulumisia.. (taianpa tulla kurkkimaan sinne kesäisiin) ;)
 

Yhteistyössä