TOUKOKUUN TOIVOTUT 2008 JOULUKUUSSA

Heippa!

Edla: Tuli sitä kuumetta, eli siirretään vaan perjantaille. Katotaan semmoinen aikataulu, ettei jäädä isojen EU pomojen jalkoihin. Menevät Tuusulan väylää lentokentälle iltapäivällä joskus puoli kolmen aikoihin.

Tää päivä on mennyt ihan unessa. Poika piehtaroi koko yön ja nukkumisesta ei tullut mitään. aamulla kuuden aikaan oltiin sit virkeenä kun viidentoista pällistelemässä aamu teeveetä |O Otettiin sit kyl päiväunet, mut mä tartten KUNNON yöunet!!!

Arvaa nauroinko nemika sun jutulle. Voin melkein kuvitella tuon tilanteen :LOL: Mut ihan oikeessa olit, ei tartte tulla räkimään selän taakse!

Repa: Meidän yösyötöillä syödään oikeesti ehkä kerran, jos sitäkään. Eli tuo on suurimmaksi osaksi vain tapa, josta ei kai päästä ikinä eroon. Oma vika sika, mitäs olen opettanut öisin tissille joka inahduksesta!

Pitäis alkaa kuorimaan perunoita muusia varten. Lisänä olisi maksa-pekonipataa, nam nam!
 
Kiitosta vaan kaikille jaksuja lähettäneille,lämmittää mieltä kyllä =) Mulle kaikki pelkillä tissistä selvittävillä herätyksillä olevat yöt on ok...ne on kauheempia kun saa mittailla lattioita poika sylissä tai jos tuo keksii herätä esim kello 4 ja elämöi sit jonkun tunnin ennenkuin nukahtaa uudestaan,mut noita tapahtuu aika harvoin.
Tossa mietin että joskus maailmassa Kasperkin nukkuu yön läpensä,ei ehkä lähitulevaisuudessa,mut kuitenkin. Se oli häkellyttävä oivallus :D
Ajattelin että kuhan saadaan ne 4 ateriaa joista yksi lihaisa kuvioihin,niin vois koittaa vähentää ruokailuja ihan pysyvästi...onhan meillä sellasiakin öitä ollut että vaan 2 kertaa syödään =) En vaan haluais luopua perhepedistä,jotta mitenköhän sitten vierotus onnistuu :ashamed: Nooooh,katellaan...

Matami,no mutta,kaks lusikallistahan on jo erävoitto ;) Kyl luulen että kohta alkaa maistumaan enempi =)

Asiakaspalvelusta: Alalla olen minäkin ja en kyllä kehtais olla niin törkee kun monet on... Mun mielestä täällä noi arvauskeskuksen puhelimen päässä olevat naikkoset on pahimmasta päästä (en tiiä onko se nyt asiakaspalvelua varsinaisesti,mutta varmaan samat säännöt pätis niilläkin). Siis aivan suoranaista v*tuilua saa osakseen kun johonkin päivystykseen soitat. En ikinä unoha kun pojalla oli 4 viikkosena se virtsatieinfektio ja ei tiedetty sitä vielä,poitsulla oli vaan kuumetta. Soiteltiin sinne ja eukko neuvo suppoa laittamaan jota ei apteekissa myyty,kun ei alle 3kk ikäselle saanut antaa ilman lääkärin reseptiä. Mies soitti sit takasin niin se eukko kiukutteli siellä että eipä oo moista ennen kuultu eikä meinannut millään antaa lääkäriaikaa kun ei hänen mielestä tarvi :kieh: Onneks olin lukenut oppaasta että alle 2kk vanha vauva aina lääkäriin kun on kuumetta...no loppujenlopuiks sit ensiavusta saatiin apu ja palautetta lähti tuolle vastaanotto akalle. Lastenlääkärit oli ihan kauhuissaan tuosta ohjeesta,siis että suppoa vaan... saatiin sama ohje myös synnäriltä,ihme kyllä |O
Sit on nää kaupan kassat keltä ei saa kiitosta eikä olehyvää,vaikka ite sanois ja tervehtis...kummallista :kieh:

Mulla patoutumiako? :LOL:

Juu saas nähä mitä tästä illasta tulee kun poika nukku tokat päikyt melkein kolmeen eli ei kerkee enää kolmansia ottamaan,mut varmaan taas väsy kuin mikä nukkumaan mennessä...eli kiukkua ja kitinää :ashamed:

Tänään maisteltiin muuten palsternakkaa soseen seassa =) Mulla on useampaa laatua välillä kätkettynä noihin soseisiin,mites muilla? Kattoin vaan noita soseohjeita että useesti on vaan se peruna ja sit kahta muuta plaatua seassa tai jos lihaa niin pepan lisäks vain yhtä kasvista... tylsää =)

Tänään tuli pojalta kakka ihan omin avuin B) Luumu ja puuro taitaa tehota,lisäks juodaan vettä jonkin verran. Jostain tulee tosin ilmavaivaa...mut en tiiä mistä,kun taas tänään ei oo kauheesti piereskelly :/
 
matamimimmi: yleensä olen aika hiljaa jos veetuttaa. tosin kotona tulee ärräpäitä hyvinki pienestä :LOL: mut toi otti niin paljo päähä ja tulee röhimään pientä päin vielä. :kieh: muutenki olen kauhea pöpökammone ja sit toi kyttäminen päälle. :kieh: :kieh:

meil poika vetässy hyviä unia. eka pätkä oli puoltoista tuntia ja toinen oli kaks ja puol tuntia :eek:
nyt jää kolmannet unet uinumatta tänään kyllä. =) mut on nii äärilaidan tyytyväisyys ollu ku olla ja voi. leikkii tuolla lattialla ihan tyytyväisenä ja koko päivän tehny tuota vielä. :eek:

mut nyt anopille :/ :wave:

juu ja jos porukkaa kipeänä sit treffi päivänä niin vaihdetaan päivää et porukka paranee ja pääsee paikalle =)
 
Siis voi elämän keväät :eek: Poika nukkumassa jo yöunilla.... moneltakohan huomenna herätään |O Pakko oli viedä kun kitis siihen malliin,mutta ajattelin että kyllähän se nukahtaminen taas kestää ainakin puolituntia,niin paskat...nukahti heti :eek: Ihan kiva muuten,mutta melko aikaseen.... Samperi kyllä tätä rytmiä. Kun tietäs aina aamusin että kuinka paljon herra tänään jaksaa valvoa ja miten paljon nukkuu,niin vois fiilailla hiukan päivän mittaan unia niin,että sais illalla järkevään aikaan yöunille.. :/
 
Pakkasrajasta: Taitaa olla tua -15 astetta..

Repa: No viime yönä meillä neiti söi eka 100ml ja parin tunnin päästä 200ml, että taitaa sekä nälkäänsä että muuten vaan heräillä. :|

Tuun kohta uudestaan katsomaan mitä ootte ehtinyt kirjotella, täytyy koittaa mennä ottaan neidistä kuva joulukortteihin... :)
 
repa: sama täällä, tyttö oli pakko laittaa unille jo kello 18:30, torkahti syliin kun annoin velliä, no eiköhän me 5-6 aikaan herätä joka tapauksessa vaik mihin aikaan vaan mentäis unten maille..

summer: no voihan kökkö, että pikkuinenkin on sit kuumees, toivottavasti paranee pian.

yösyöttö: meil syödään kerran ja yhdes hujauksessa menee 2dl ja menis varmaan enmpikin jos antaisin ja meil syödään 4 ateriaa päiväs ja menee aika usein aterialla se 1dl verran mut sitkeesti haluaa vaan yölläkin maitonsa..tapa kenties..

menkat: tullut nyt 3 kertaa, eka vuoto oli kyllä aika niukkaa etten sit oo varma oliko menkat laisinkaan mut sit seuraavat tuli kp86 ja nyt aamulla alkoi kp62 menkat mut mulla on pco että siks tulee vähän miten sattuu..toivon että menkat ymmärtäis tulla edes kolmen kuukauden välein ilman apuja

 
Kurpitsa: No juu,meilläkin herätään yleensä samoihin aikoihin vaikka nukahtais mitenkä,mut ihan 5 ei oo vielä koskaan tarvinnut ylös kömpiä...pelkään että huomenna tarvii :D On tuo kyllä joskus nukahtanut yhtä aikasin ja silloin tais nukkua kuuteen kuitenkin normaalisti....
 
repa: toivotaan että saatais kumpainenkin nukkua ainakin sinne 6 asti..ei kyl kovin monena peräkkäisenä aamuna jaksais kömpiä sängystä 5 aikaan.. |O noista soseista..niin mäkin laitan useampaa lajia sekaisin 2-4 eri kasvista+ liha..oon huomannut että ne soseet mis on bataattia joukossa niin maittais parhaiten.
 
Repa: Mä laitan aina moniakin makuja sekaisin pojan ruualla. En oikeastaan ikinä tarjoa vaan esim. peruna-porkkanaa tai bataatti-kukkakaalia. Aina on vähintään 3 makua + liha. Usein neljäkin makua. Palsternakka uppos myös meillä hyvin. Juuriselleri on vielä kokeilematta. Ruusukaaliakin vois vähän antaa joku päivä. Ja sit purjoa olen vähän antanut, samoin persiljaa. Kalan kanssa ajattelin antaa tilliä, että tulee vähän makuja lisää. Noi jääpalaluutiot on kyllä niin näppäriä, kun saa aina valita sopivan menyyn :)

summer ja Matami: Pikaista paranemista sinne!! :flower:
 
Mistähän sitä keräis voimia yöhön, kun tietää mitä odotettavissa |O 39 on kuumetta ja ihan reppana on. Yrittää olla reipas, mutta eihän se jaksa mitään. Kitisee vaan ja on tosi kuuma. Nyt meni nukkumaan, mutta kohta varmaan herää ja samaa rataa menee yökin. Hemmetin taudit!

Aika levottomia on nuo yöt olleet muutenkin; olisko enteillyt kipeeks tuloa, mutta toisaalta kun lueskelee teidän muidenkin öitä...niin ehkä jotain ikään liittyvää. Hampaat, liikkumiset jne.
 
Katrinainen täällä nyt ei tollasia pakkasia oo viel ollut -mut nukuttaisin viel -15 astees ja oon varmaan kovemmillakin nukuttanut esikoista -joskus jopa tuulikaapis ovi auki -kun sisäl ei nukkunut tai sit lähtenyt itse lenkille. Musta voi hyvin nukuttaa kunhan vaunuihin ei tuule.

Repa meillä syödään yöllä tosissaan kerran kaks kunnolla ja sit muuten nautiskellaan tai sit mä itse tarjoon rintaa puol unes vaik neiti ei edes haluis. Pikku hiljaa ne syötöt on vähentynyt -musta ne on ok niin kauan kun itse jaksaa. Toisaalta yösyönti pitää yllä paremmin maidontuotantoo -olikoskohan noin mut jostain oon kuullut. Milläkin pieni pää keikkuu puolelt toisel kun vaihdellaan miehen kans yöllä puolii -riippuu miten haluun imettää. Neiti etsii tottuneesti molemmilta puolilta. :)

nemika onpa outoo touhuu. Hyvä et älähdit.

Pitää mennä syötää neidille iltapuuroo :wave:
 
pitää kyllä kokeilla kans tota palsternakkaa ja ruusukaalia.. en oo viel ees kalaa, tomaattia enkä kananmunaakaan maistattanut..no jospa huomenna sujauttais soseen joukkoon palan kananmunaa..kirjolohen kans aloitan varovasti kun esikoisen ihottuma aikoinaan paheni siitä..

voi summer, kumpa nyt saisitte nukuttua :hug:
 
Merika: Totta on se että maidontuotantoa se yösyöttö lisää tai pitää ainakin paremmin yllä. Oon joskus kuullu että se saattais vaikuttaa lapsen hampaiden reikiintymiseen jos kauheen kauan imettää öisin...tai ainakin jos useesti niin tekee. En tiiä onko perää...

Kurpitsa: Battaatti myös täällä suosiossa :wave:

Summer: Toivotaan nyt edes kohtalaista yötä,voimia :hug:

Poika juoksuttaa ylhäällä jatkuvasti... pitänee mennä pitkästä aikaa ajoissa nukkumaan,niinkuin oikeasti ajoissa. Aina meinaan mut loppujenlopuiks kuppaan ylhäällä kuitenkin.

Illlan jatkoja,mä häippäsen :wave:
 
aaoo Tuliko teidän pikkuiselle muita oireita rokotteista kuin kuumetta? Meidän J sai kyllä siitä kolmossatsista paljon pahemmat oireet kuin aikaisemmista :/ .

Yösyötöt Meillä ei J syö yöllä, enkä kyllä tarjoakaan tissiä ennen aamua. Aikaisintaa viideltä nostan rinnalle, jos herää, en ennemmin. Tyttö syö niin hyvin iltapuuroa ja juo paljon maitoa päälle, joten en usko, että nälkäänsä heräilee. Muista syistä kylläkin joskus riittää öistä levottomuutta.

Repa Mä kans teen välillä melkoisia sosesekoituksia, mutta hyvin uppoaa :D.

Pikaisia paranemisia kaikille sairastaville :hug:

nemika Aika inhottaa tuommonen kyttäily ja räkiminen :( . Hermostunut olisin minäkin.

Meidän J on tehnyt tänään oikein urakalla konttausasentoon nousuharjoituksia. Saa nähdä miten nuo treenit vaikuttaa yöuniin :| . Toivottavasti nukkuisi hyvin. Peruuttamalla meni pitkin olohuonetta tänään moneen kertaan :D, hauskan näköistä touhua kyllä. Toinen uusi temppu on maiskauttelu...neiti imaisee posket lommollensa ja maiskauttaa :D. On pitänyt nauraa :LOL: ! Ja neitihän tietää olevansa hauska, esiintyy ihan selvästi esim. ruokapöydässä.
 
Toivon kanssa kaikille hyviä unia!
Harmi että Kurpitsa tulit itekin kipeeksi. Eiköhän tää meidän perheessä pyörivä tauti myös mulle tule. Jotenkin vaan niin hirvittää kun lapset on korkeessa kuumeessa ja ovat aivan tulikuumia..isompi ei ole koskaan saanut kuumekouristuksia ja toivon ettei Peppikään saa. Onko teistä kenelläkään kokemusta kuumekouristuksista? Varmaan tosi pelottavaa katsottavaa, kun ei voi mitään tehdäkään asialle.
 
kurpitsa: Hyvä tietää tuosta kirjolohesta. Siis ihottumaan liittyen. Ajattelin antaa tällä viikolla sitä ja pitääkin sit tarkkailla. Myös tomaattia ja kananmunaa olis tarkoitus lähiaikoina kokeilla täälläkin. Kirjoitin jo alkuviikosta ylös, et muistan mitä seuraavaks vois kokeilla :) Muuten ei muista... Paranemisia!!

Vietin äsken tovin mol.fi:ssä vaikken vielä ole töihin palaamassa melkein vuoteen :eek: Teki vaan mieli käydä katsomassa mitä olis tarjolla ja voi vitsi... Siellä oli vaikka mitä mielenkiintoista alkaen tammi- tai helmikuusta! Nyt harmittaa. Kun ei kuitenkaan ole mitään kivaa sit tarjolla, kun mä alan hakea. Tai on varmaan, mutta nyt oli MONTA tosi mielenkiintoista juttua. Mulla kun ei ole paikkaa minne palata, niin vähän jänskättää työnhaku ja mietin noita jo nyt... :ashamed:

Mut öitä :wave:
 
Naukuri, Summer, Marimint täällä kans. Loppu hommat ku tein päätöksen etten muuta Ruotsiin firman mukana :ashamed: Ja kyllä mua jo mietityttää myös et mitäs sitä sitten keksis. Olis muutama ihan hyvä kontakti tiedossa kyllä, et vois sitten loppukeväästä ottaa yhteyttä niihin ja kertoa et voisin olla käytettävissä :D Siis tulisin teille töihin, koska voin aloittaa B)

aaoo,
voi vitsit, toivottavasti menee ohitte pian! ja jeps, perjantaina sitten.

Birdie, löysin tosta linkistä meillä tällä hetkellä käytössä olevan unipussin ja tuon isomman koon laitan tilaukseen nyt. Saadaan se kuulemma joululahjaksi :)
http://www.lastenhuone.fi/catalog/product_info2.php?cPath=33_50&products_id=2496

Matami, meidän sosesota myös jatkuu jo kolmatta kuukautta :( Kymmenen lusikallista jos menee (meillä niitä pieniä lusikoita joissa väri vaihtuu jos on liian kuumaa), ni se on hieno saavutus. Mutta noista samoista lähdettiin liikkeelle, hyvä jos sen kaksikin sai sisään. Tsemppiä reenaukseen :hug:

Repa, voi ku olis joku vippaskonsti kertoo et miten noi yöt sais rauhalliseks :hug:
 
Pikaisesti.. :flower:

Edla ja muut unipussista kiinnostuneet: Olikohan se lokakuun (vai marras..) Stockkan kantistarjouksena Mama's&Papa's - pussukka 6-18kk hintaan 50 tai 60euroa, en nyt muista. Sellainen kuitenkin hankittiin, kun oli mamin mieleen ulkoisesti: vaaleita beigen sävyjä ja nallen kuvia. Samantyylinen oli se 0-6kk pussukkakin, vaikka merkki oli eri. Stockkalta kuitenkin sekin.
Värikkäisiin unipusseihin törmäsin monessakin nettikaupassa - katsokaapa esim. kultapieni.fi kaikki, jotka väreistä tykkäävät =)

Astianpesuaineista Tottahan se on, että jossain vaiheessa Neakin alkaa syömään astioista, jotka on koneessa pesty eli mitä niitä pullojakaan käsin hinkaamaan :D Säästyy edes se homma äidiltä.

Voimia kaikille yöheräilijöiden äideille :hug: Minä en tosiaan tiedä moisesta mitään, kun pimua sai vastasyntyneenäkin herätellä, että edes söisi enemmän kuin kerran puolessa vuorokaudessa :/ Kyllä noista tytön 12 tunnin yöunista on aina silti osannut nauttia, kun niin monelta kuulee järkyttävästä yösirkuksesta :/

Mutta nyt itse unten maille, että jaksaa taas aamulla nousta touhupepun kanssa kuuden jälkeen B) Lähdetään sadepäivän ratoksi hassaamaan tulevia veronpalautusrahoja Stockkalle :D
 
Voi summer, mä niin toivoin ettei Pepillekin tulis tauti.. ja sitten kuitenkin. :hug: Ei tässä oikein muuta voi tehdä. Ootko päivät kahdestaan lasten kanssa vai vieläkö sun miehes on käsipuolena kotona? Jos tarviit mitä vaan apua niin ilmoita, äkkiähän mä tästä sinne pääsen.

Marimint, ihan sama touhu menossa täälläkin. :) Ja kielellä kitalaen napsuttelu. Kyllä ne kummasti osaa ton esiintymisen.. jos ei minuuttiin kukaan huomaa niin sellainen show täällä kyllä sitten menossa että oksat pois.

Voiko tän ikäinen osata puhua?? Ihan hullulta kuulostaa, mutta.. olen nyt ihan vakuuttunut siitä että Eeva osaa. Ei tietenkään kunnon sanoja, mutta kun sanon "hyppää", se sanoo ihan selvästi "hyp". Huppu on hup. Pari päivää oon silloin tällöin testannut ja aina se sanoo samalla tavalla kun sanon jommankumman noista sanoista. Muuten se höpisee ihan mitä sattuu.

Soitin muuten neuvolaan siitä Eevan kynsivallin tulehduksesta, Bacibactia käski laittaa. Tuolla se pieni eläjä nyt vetelee hirsiä voiteet sormessa ja sormi peitettynä Hello Kitty -laastarilla. :)
 
Marmotta Varmaan söpö näky, laastari toisella sormessa.. :) Mä olen muuten myös "vakuuttunut" ;) et meillä sanotaan äiti, äit.. sillai kimeästi.

Joo, mutta ajatus ei enää kulje.. ruokailut meni muuten tänään yhtäkkiä paremmin? jospa se pikkuhiljaa rupee laskeen..

öitä
:wave:
 
huomenia!

saatiin siis loppujen lopuksi nukkua 6 asti. A heräs klo 22:30-1:30 välisen ajan itkuhuutamaan ½h välein ja oli vähän lämpöinen joten annoin yöllä supon ja otin meidän viereen loppuyöksi nukkumaan jotta itekin sai vähän nukkua. en tiedä mikä tytöllä yöllä oli mut aamulla oli kuitenkin taas ihan terve. epäilin jo oisko korvatulehdus kun toi bakteeri mikä esikolta löytys sielt kurkusta aiheuttais korvatulehduksia..mut kattellaan..jos lämpöily viel tänään jatkuu niin käyn näyttämäs lekurilla..

mites repa teidän yö meni?
 

Yhteistyössä