TOUKOKUUN TOIVOTUT 2008 HEINÄKUUSSA

Meillä seuraava neuvola, kun pikkumies on 1v3kk.

Nyt olis vihdoinkin levitetty kaikki 18 tonnia soraa jotta huomenna saa tulla seuraava kuorma hiekkaa ja sit se pitäis viikonlopun aikana saada levitetty jotta ens viikolla päästään valamaan lattiaa.
 
Hampaat: Meillä neljä ja neljä ja ihan hyvin on saanut syötyä aina. Ikenissä on niin tiukkaa purua, ettei mitään rajaa, ei tuo hampaita tarvi ees :D Tosin nyt näyttäis puhkeavan alas molemmat ekat poskihampaat.

Meillä seuraava neuvola syksyllä eli 1,5v neuvola. Ei ollut aihetta ottaa välipunnituksia, kun on kasvanut hyvin omalla käyrällään, vaikka paino onkin -10-12 -käyrällä. Mutta ollut aina. Tosin vauvan kanssa kun tulee siellä sit rampattua taas harva se viikko, niin kai tuonkin saa sit halutessaan / tarvittaessa punnittua ja mitattua.

Selkäsärky
jatkuu, tosin parempi jo kuin eilen. Silti ihan hillitöntä kipua. Samaa mieltä ku summer, et ihan kamalaa jos oli kroonisesti syystä tai toisesta selkä kipeä :eek:

birdie:
Tee testi ;)
 
naukuri...miä jäin selän takia pois töistä jo kun viikkoja oli n. 20 |O ...kaikki oli yhtä tuskaa, pelkkä kävelykin :( ...selkä vihoittelee edelleen, on päiviä, että kaikki on hankalaa ja oon kipeä...tsemppiä siulle...on nimittäin erittäin ikävä vaiva :hug: !!
 
pikaiseen kurkkaus..huomenna h-hetki edessä aamulla pojan korvien avuksi.
pelottaa ja ahistaa siis ihan kauheesti. :'( vaikka tiedän et iisi toimenpide ja nopea ja auttaa sit vaivaan. mut silti. nään vaan unta joka yö ku joudun itkevän pojan antamaan muille leikkaussalin edessä..ja kuulen sen itkun ku se huutaa ennen ku hiljenee..siis ihan kauheita unia.. :ashamed: tuo ku ei huoli ketään lähelleen niin pelottaa miten kauhean huudon kanssa ne vie sen.. :'(
tänään ollu jopa kivuton päivä ja poika leikkiny ja nauranu. eilen oli taas korvien hankausta ja kitinää pitkälle iltaan. :( mut onneks nyt on parempi päivä toisella.

vein hevosen verinäytteen klinikalle. se sai ainaki parempia uutisia kun arvot olivat nousseet kivasti. mut vielä jatketaan lääkkeitä sille. mut itellä parempi mieli ku tehoaa kuitenkin.

lueskelen paremmin juttuja ku ajatukset pysyy kasassa.
jaksuja kaikille tarvitseville. :hug:
 
Ai niin birdie; mullahan alkoi esikoisesta raskausoireet jo reilusti ennen kuin menkkojen olis pitänyt alkaa. Rinnat tuli kipeeks ja oli kylmä ja kuuma vuorotellen. Sit vaan kärvistelin reilun viikon ennen ku oli THE päivä ja tein testin. Mut tästä toisestahan ei ollu mitään oireita piiiiitkään aikaan.
 
Matami: Voi ei, noin aikaisin jouduit jo jäämään pois! En kyllä tiedä miten olisin nyt kestänyt, jos olis alkanu jo tuolloin selkäsärky :eek: Ja nytkin toivon, et on vaan ohimenevää... Eh. Oon kyllä ihan lirissä elokuun, jos tää jatkuu vielä silloinkin, kun mies on taas töissä. Uh.
 
Nemika,jotuukos ne nukuttamaan pojan? Eks siinä sitte saa olla vieressä kunnes uni tulee...ei kyllä oo mitään hajuu itellä,mut toivottavasti menis niin et poitsu ei hokaa olevansa käsittelyssä muiden käsissä. Reagoisin varmaan samalla tavalla,vieläkin traumoja siitä sairaalareisusta Kassun ollessa kk...lapsen itku on kauheeta kuultavaa :(
 
Iltaa! :flower:

Hampaat&syöminen Siis tokihan meillä SYÖDÄÄN, mutta ajattelin vain, josko neidin nirsous olisi osaksi sen syytä, että tarvitsisi lisää hampuja! Ompun lohkoja ja näkkäriä vetelee ihan hienosti, mutta jotkut "oikeat ruoat" vaan eivät putoa.. Taitaa kuitenkin olla enemmän tottumattomuutta kuin hampaista kyse :whistle: Sitä paitsi mies tänään takapenkillä tarkasteli pimun suuta ja väitti,että vasemmalla alhaalla olisi jo poskihammaskin :eek: Itse en ole huomannut edes seurata poskiosastoa, kun kulmahampaatkaan eivät vielä ole puhjenneet!!

Neuvola olisi lääkäri-sellainen vasta 1,5 vuoden iässä, mutta meinaan pyytää ylimääräisen käynnin 1v3kk, kun a) muutetaan uudelle paikkakunnalle ja b) tahdon punnita pimun.

birdie Koitapa kerätä sen verran voimia, että haet iltalenkillä itselles testin odottamaan aamupisuja ;)

naukurille jaksuja selkävaivojen kanssa :hug: Minä en pysty erittelemään mitään kremppoja, mutta olo on kyllä kokonaisvaltaisesti aikas p***a :/ Mahakin tuntuu olevan super-täynnä vauvaa, vaikka se painaakin vasta vajaat 2kg :eek: Olen kyllä NIIN monta kertaa sanonut, että se meidän joskus suunnittelema pikku-kolmonen saa tosiaankin olla iltatähti, koska ihan tähän tahtiin en enää kolmatta raskautta jaksa! Vaikka mitäs tässä luvata mitään kannattaa - heti synnytyspedillä raskausaikakin muuttuu kultaiseksi muistoksi, eikä silloin vaivannut yhtikäs mikään :D

nemikalle ja poitsulle tsemppiä huomiselle :hug: Hyvin se menee!

Nyt Kauhukeittiön uusinnan pariin B)

Ja hei; tänään TASAN 2kk laskettuun päivään :eek: :D Mihin tää aika oikein kuluu :p
 
Carmen,Yleensä hampaat puhkeavat niin et poskihampaat tulee ennen kulmahampaita...toki poikkeuksia on tässäkin,mut hyvin paljon mahd. että teidän neidillä poskihammas kolottaa =) Voimia sullekkin loppuraskauteen,aika tosiaan juoksee...

Miä raahaudun taas jo sänkyyn,pojalla oli taas nukahtamisongelmia kerrakseen ja oon ihan piipussa |O
 
malttakaas nyt mammat odotella siellä :LOL: Mulla on testi kaapissa, mutta aion tehdä sen vasta sitten ku menkat on jäänyt pois, jos siis niin käy.. Mullahan alko edelliset menkat 2.7 ja kierto on ollut se säännöllinen 28. Eli pidän toosi epätodennäkösenä että olisin raskaana.. Mies tosin veikkaili jo plussaa... Sen verta ailahtelevaa pahoinvointia on.. Eli kattellaan sitten ens viikon jälkeen.. Ei kai se nyt vielä meinaan tikussa näkyis? ja voiko ne oireet muka alkaa näin aikasin?

Hitsit, että ketuttaa.. Sain eräältä keittiöfirmalta tosihuonoa palvelua.. Miespuolinen myyjä oli todella epäystävällinen puhelimessa. Tolta firmalta ei ainakaan mennä kysymään keittiötarjousta!! ollaan täällä mietitty keittiöremppaa, kun jääkaappi käy pieneks, ja uus uunikin olis kiva.. Meillä on vauhtia ja vaarallisia tilanteita täällä kotona, kun poika ylettyy räpläämään noita uunin nappuloita. Ja saa siis liedet yms ittekseen päälle..

Nemikalle paljon tsemppiä! Hyvin se menee!!

Carmen:
Jospa teidän neiti on vaan astetta tarkempi mitä syö??? Meillä ainakin valikoi selkeesti ruokansa... Ja yrittää vedättää meitä ihan 6-0. Varsinainen pikku isäntä meillä..

nyt surffailemaan keittiöiden ihmeelliseen maailmaan hetkeks..

Ja anteeksi kauhea marmatus mun olosta!!

PS: en oo muuten vieläkään kertonu mun miehelle siitä laukkuostosta.. Mahtaakohan suuttua?? nimim. pienet on meillä riidan aiheet.
 
Nemika, no varmana jännittää mutta kohta se on ohi. Meillä putkitettiin ja leikattiin pojalta kitarisat kun oli alle 4v...antoivat sen esilääkkeen ja sen jälkeen olikin pojasta kaikki kauheen hauskaa vaikka pelkää sairaalaa ja kaikkea....nauroi vaan ja hekotus kuului kun veivät sängyllä leikkuriin. Itelle jäi hyvä mieli kun ei ainakaan itkien lähtenyt. Ihan kun olisi kauheassa kännissä ollut. Kipeä oli kun heräsi, mutta se oli sen kitarisojen takia. Siellä oli pieniä potilaita joilla oli putkitettu korvat ja kun heräsivät niin ihan olivat hyvän tuulisia ja nopeasti lähtivät kotiinkin siitä.
:hug: Hyvin se menee ja sitten loppuu tuo korvakierre!

Neuvola on ensi viikolla 1v3kk iässä. Lääkäri olisi 1v5kk, mutta luin lehdestä että täällä tehdään jotain säästöjä ja sillon ei oliskaan lääkäriä vaan tavallinen neuvola. Täytyy kysästä ensi viikolla.
 
Nyt pikanen vilaus - ja sit nukkuun.
Nemikalla menee kaikk hienosti - esilääkityksen saliin ja homma nopeasti ohi. Kiva kun hepokin voi paremmin :D Tuun jokupäivä lantaa luomaan ja turiseen mukavia :D

BirdieOo hiljaa tosta laukusta ja tee legendaariset "tää on jo aikoja sitten ostettu - et sä muista" sit jos joskus sattuu kysäseen "onko sull uus veska - hih.

Öitä :wave:
 
Hampaita Eevalla on 9, 4 ja 4 plus poskihammas. Toinen puhkeamassa, mutta en mitenkaan innolla odottele sita kylla. Oli sellaista tuskaa ja vaantoa ton ensimmaisenkin kanssa. Ja siina kesti, ensimmaiset 8 hammasta tuli melko vauhdilla mutta sitten olikin kuukausien tauko jolloin ien oli tosi turvoksissa koko ajan.

Neuvola olis meillakin kun palaillaan, kai joskus kuun puolivalissa. Summer, onpa typeraa jos ei ole laakaria 1v5kk. Siitahan on tosi kauan kun on viimeksi ollut. Ja vaikka se on periaatteessa ihan sama onko se siella vilkaisemassa vai ei, niin kylla musta on ihan kiva ajoittain saada tietaa etta laakarinkin silmissa kaikki ok.

Kaveri muuten tanaan just muistutti, etta Eevahan sai alkunsa taalla melkein 2 vuotta sitten. 15.8. oli arvioitu rikoshetki ja jos se oikeasti tapahtui ko. paivana niin tiedanpa sitten jopa missa. Silloin on italialaisten suurin kesajuhla, muistan mita silloin tehtiin. Siitakin jo niin kauan..

Onko kenellekaan muuten annettu lapsen pituusarviota? Meille ei neuvolassa, mutta tein yhden netissa. Sen mukaan 190-senttisen isan ja 174cm aidin tyttaresta tulee n. 170cm. Mietin vaan etta mihin toi arvio perustuu. Siihen, etta molemmat on tietyn verran keskimittaa pidempia joten lapsestakin tulee hiukan pidempi? Ma olisin olettanut etta se olis antanut enemman kun 170cm arvioksi kun isakin on niin pitka. Vaikka eihan se aina niin mene, isan vanhemmat on ihan patkia vaikka poika niin pitka onkin.
 
Meillä neiti saa edelleen outoja itkuhuuto-raivareita! Eilen sai 3 krt. Yht'äkkiä alkaa vaan kova huuto ja itku, missään ei ole hyvä rimpuilee vaan ja ei saa mitään kontaktia! :| Eilen illallakin joskus klo. 23 alkoi omassa sängyssä tua huuto. Ennen kun ei ole näin tehnyt, sunnuntaina alkoi... En tiedä sit johtuuko siitä korvatulehduksesta vai mistä mutta luulis et antibioottienkin pitäis pikkuhiljaa vaikuttaa jo.. :| Ja muutenkin oli levoton yö.

Seuraava neuvola on kun neiti on 1½ vuotias. Pitääkin pian muistaa varata se kun 1v neuvolas oli sijainen niin ei sit antanut uutta aikaa.

Nemika: Onnea tämänpäiväselle, hyvin se menee ! :)

Mitähän keksi tälle päivälle, mies aamuvuorossa ja menee illalla kavereidensa katsomaan jotain bändiä... Ulkonakin on harmaata, ja neiti ei viihdy vaunuissa enään! Viihtyykö muiden lapset hyvin vaunuissa? Nyt kun on opittu käveleen meillä on siirrytty sisälle nukkumaan kun ei millään enään halua olla vaunuissa vaan "minä itse kävelen" .. |O Niin ei paljoa huvita mennä kaupungille tai mihinkään pyörimään..
 
Marmotta, eiköhän se lääkäri pitänyt olla 1v6kk iässä...en tiiä mistä tempasin ton 5kk :whistle:
Mä en usko noihin pituusarvioihin....nehän jotenkin niistä kasvukäyristä ja vanhempien pituuksista katotaan. Musta ittestä oli sanottu jotain 178cm tai vastaavaa....enkä tajua millä ihmeen perusteella kun mun vanhemmat ei ole pitkiä ja mähän oon 164 vaan. Kai ne jotenkin kattoo et jos kasvu jatkuu aikuisikään samaa rataa käyrillä tai jotain...mutta ei kai se nyt niin mene kuitenkaan yleensäkään. En mä tiiä, mutta en henk.koht usko niihin.
 
no onpas täällä hiljaista!! Missä kaikki on? Nauttimassa auringosta tietty?

poika on päikyillä, joten mulla on hetki omaa aikaa! Ihanaa!

Tein sitten sen testin, ja nega oli. Tosin jos oikeen tikkua käänteli ja väänteli ni hailakka viiva oli (tai silmät teki tepposet).. Eli nyt vaan kärvistellään vielä viikko.. Mä kyllä arvasinkin, että ei näkyis vielä.. Katotaan vaan ni oireetkin loppuu sen siliän tien.

Pitäs alkaa siivoushommiin... hiekkaa on joka paikassa kun pojan vaatteista ja kengistä kantautuu sisään sitä.

vaunuissa viihtyminen: viihtyy ainoastaan liikkeellä ollessa, ja sillon ku on mielenkiintosta katteltavaa... päikyt nukutaan kanssa sisällä.. Päivärytmi on muokkautunut sellaseks, ettei kokoajan jaksa olla pukemassa toista ulkokamppeisiin.. ja omaan sänkyyn nukahtaa helposti.

mutta nyt syömään ja levolle
 
hampaat: 5 alhaalla ja 6 ylhäällä ja lisää on ihan just pukeamaisillaan

neuvola: piti olla vasta joulukuussa 1,5v iässä mutta meil on seuraava käynti täs välis eli elokuussa kun ikää tulee 1v3kk..punnitukseen..

meil tyttö nukahti päikyilleen rattaisiin kun oltiin lapsien kans kärryttelemässä ja en sit raaskinut herättää kun tultin kotipihaan jotta olisin siirtänyt omaan sänkyyn joten tuol se nyt nukkuu ulkona vesisateessa..eilen tyttö nukkui yhdet päikyt ja näyttää siltä että tänäänkin..

mut nyt leikkimään esikoisen kans :wave:
 
Neuvolassa annetaan pituusarviota kai 2v tienoilla. Perustuu juurikin äidin ja isän pituuksiin. Mutta Marmotta; musta teidän typylle pitäs hiukan enemmän pituutta kyllä ennustaa, koska useinhan sanotaan, et geenien ja ympäristötekijöiden vaikutuksesta lapsista yleensä kasvaa vähintäänkin vanhempiensa mittaisia ja usein pidempiäkin. Meillä mies on 181cm ja minä 162cm ja muistaakseni joku pituusennuste meinas pojasta tulevan noin 182-183cm. En muista mikä kaava tuossa oli, mutta netistä tai jostain kirjasta se osui silmiin. Tytöille ja pojille oli eri laskukaavat. No, katsotaan ;)
 
Pikaisesti birdielle: mullahan oireet alkoivat Neasta jo monta päivää ennen menkkojen odotettua alkamispäivää! Lisäksi tästä tämänhetkisestä raskaudesta tein testin muistaakseni 3 pvää ennen menkkojen alkua ja sillon oli TOSI haalea viiva. Päivää ennen sitten pärähtikin ihan kunnon viiva!
Oottele vaan rauhassa ja koita olla liiemmin miettimättä asiaa (just :LOL: )!

Nyt päikyille! Oon pakannut aamupäivän ja nyt oon aivan puhki :ashamed:
 
Kyselin nyt Kelasta siitä hoitorahasta ja virkailija sanoi, että vanhempainrahakaudella kotona olevasta lapsesta maksetaan lastenhoidon tukea vain, jos äidin vanhempainraha on minimi eli 22e/pvä ja lisäksi vielä isäkin työtön/pienipalkkaisessa työssä. Eli periaatteessa kaikki, joiden vanhempainraha perustuu palkkatuloon, jää ilman lastenhoidon tukia. Ja just luin meidän paikallislehdestä kuinka kaupunki tuskailee, kun niin monet äidit vie lapsensa hoitoon vaikka ovat itse kotona. Tulee kuulemma liian kalliiksi kaupungille! Yhden lapsen päivähoitopaikka maksaa vuodessa n. 8700e. Tässähän kaupunki säästäis puolet menoista, kun maksaisvat vaikka 3000-4000e perheille, jotka pitäiskin lapsensa kotona. No, ei ehkä noin yksinkertaista, kun on kyse kelasta ja kaupungista, mutta silti. Grrrr.
 
majj: tyttö viihtyy hyvin rattais vielä kun ei kävele..

tyttö on nukkunut jo 2h15min..kuorsaus vaan kuuluu kun kävin hetki sitten kurkkimas rattaisiin..eipä näytä sade haittaavan :)

pelattiin tos esikoisen kans muisti ja dominopelii ja nyt pieni hengähdystauko..kohta piirrellään dinosauruksia :D

birdie: kovin kuulostaa raskausoireilta sun oirees..
 
Olipas se yhden yön nukkuminen ihan vahinko plikalta, koska ihan normaalisti ollaan ährätty nää kaks yötä. Mut jotain positiivista, meillä on pikkuhiljaa alkanut menee ruokaa enempi ja neiti jopa lusikoi/haarukoi itse sitä enenevissä määrin ite. Kohtahan äiti voi nostaa ruokailun ajaksi jalat pöydälle ja katella ku likka latoo ruokaa nassuunsa. ;) :LOL: mut kyl vitsit alkaa kyllästyttää tää siivojan rooli :kieh: Joka välissä pitää kaivaa rättiä esille... murr....

Carmen
, jep, mä oon kokeillu kevytmaitoa sekä jopa sen muksujuoman antamista illalla ku siinähän on kans 1,5% rasvaa ja kaikkee muuta sellasta mikä VOISI pitää nälkää paremmin, mut ei kummastakaan oo ollut mitään apua. Kulutusmaitoa en oo kokeillut, tuskin kokeilenkaan. Rasvattomaan päädyin siksi et jos se ei saa kaikkea vaatimaansa ravintoa maidosta voisi jossain vaiheessa alkaa maistua ruoka paremmin ja ehkä siihen suuntaan oltais nyt pikkuhiljaa menossa. :/ Ja toinen vähän itsekkäämpi syy on se, että en jaksais kantaa kolmea eri maitotölkkiä kotiin, kun kahdellakin pärjäis :whistle:

Naukuri, höh sun selälles :hug: Mut onneks sulla on läppäri jonka sun miehes voi tuoda sulle ihan missä sun on vaan hyvä olla eikä satu :D

Rattaissa viihtyminen, hyvin viihtyy ku ollaan liikkeellä, mut jos sit pysähdytään hetkeä pidemmäksi ajaksi ni sit pitää heti olla jotain viihdykettä muuten tympääntyy. Ja meillä vielä myös tarpeen tullessa nukutaan rattaissa mut se nukahtaminen menee jonnekin sinne 14-15 välille, ni mieluummin tuun kotiin nukuttamaan ku nukahtaa niin joutusasti ja itsenäisesti sänkyynsä.

Meillä taitaa purkkiruoat olla historiaa, ei meinaa syödä niitä enää yhtä lusikkaa enempää (paitti sitä semperin lihapullajuttuu :p ) Nyt alko haasteellinen aika mulle ku pitäis keksiä jotain ruokia :eek:

Jahas, täytyykin alkaa laittautumaan valmiiksi. Mies tulee kohta duunista ja mennään koko perheen voimin kattomaan sitä pikkujäbää :), joka oli syntyessään vielä 300g meidän likkaa pienempi ja toi meidänhän oli siis tosi rääpäle :D
 
Heips -sataa sataa ropisee ja neiti ukkuu pihalla onnellisesti :)

birdie pidetään peukkuja et se viiva vahvistuis.

HAMPAATihan tuskaa neidillä on 4+4 ja lisäksi alhaalla kaksi poskihammasta -toinen pukkaa ulos kovaa vauhtia toinen suht ok. Ylhäällä pukkaa myös ulos poskihammas. Tulevatko kaikki samalla kertaa -huh,huh -käytiin jo näyttää korviakin. ...
...neiti heräs pitää mennä.


:wave: :wave:
 

Yhteistyössä