Komppaan kyllä ihan täysin sitä, kuinka törppöä se on, että sukupuolella olisi niin suurta merkitystä. Onhan se mukavaa, jos perheessä on molempia sukupuolia, mutta ei sillä loppupeleissä ole mitään merkitystä. Onko ideaali lapsi tyttö?
Mistä lienee tuo sanonta saanut alkunsa, että hyvät rakastajat tekevät vain tyttöjä? En kyllä jaksa uskoa sitä, varsinkin kun tuttaviini kuuluu useampikin "suurperhe", joissa on enimmäkseen poikia. Parhaimmalla kahdeksan poikaa. Pitääpä oikein ihmetellä, että jos on niin huono rakastaja, niin miksi sille pitää noin usein antaa?
Eräs tuttavani jolla on kolme poikaa ja kaksi tyttöä mainitsi kerran, että hyvin mulle tuntuu tuo mies kelpaavan, onhan meillä viisi lastakin. Täytyy ensikerralla huomauttaa, että eipä ymmärretä hyvän päälle, kun kolma lapsista on poikia. Taitaa mennä tuo rakastelu vaan sohimiseksi. Eihän se voi olla hyvä rakastaja, jos lapsi on poika.