Toisista naisista

Harva suhde kai kuitenkaan heti alkaa täydellä teholla ja täysin tuntein. Jos pari viikkoa ehditkin tapailla miestä josta et tiedä että on varattu niin aika pian tuollainen asia varmasti kuitenkin tulee ilmi. Ja siinä vaiheessa on vielä tilaisuus lähteä. Siltikin vaikka niitä tunteita jo olisikin. Vai?

 

Tämä siis Caritalle, joka pettää koska häntä petetään.

 

Ei petä tämä tyttö enää. Useamman vuoden olen ollut naimisissa eikä tulisi mieleenkään pettää miestäni.

Itse asiassa en ole koskaan pettänyt omassa suhteessani, suhteeni olivat jo päättyneet, kun varatun miehen tapasin. Ja sitten sen toisenkin. Ei se sen toisen naisen vika ole, jos jonkun aviomies pettää. Vai?

 

Honeyn tekstissä on jotain sellaista, mikä kertoo hänen elättelevän vain omia haaveitaan ""pienistä yhteisistä onnen hetkistä arjen keskellä, kauniista kohtelusta, virkistäytymisestä ruokaravintoloissa, pitkistä puheluista jne"". Kyse ei siis ole edes rakkaudesta, enemmänkin oman itsen pettämisestä, vähäisestä itsearvostuksesta ja kyvyttömyydesta ajatella ja arvostaa toisia. Kaikki oman hyvän kustannuksella, ja kun on itsellä niin kivaa! Arki miehen kanssa ei sujuisikan, et siihen kaiketi haluakaan. Olet siis oikea salarakkaan prototyyppi.

Jos vielä oikein ilkeästi ilmaisisi, niin Aadan sanoin, sinulla ei sittenkään taida olla mitään muuta toiselle tarjottavaa kuin käytetty tavara haaravälissä.

 

""Sanoisin enää vain sen, että tuolla toisia arvostelevalla asenteella teet vain itsestäsi ruman ja yksisilmäisen. Toivottavasti elämän myllerryksessä miehesi kestää sen.""

Minun mielestäni Niina ei arvostele ketään henkilökohtaisesti. Hän vain sanoo oman mielipiteensä, jonka myös minä jaan täysin. Sensijaan herneen nenään veti ex-petetty jne...Oman 45-vuotta kestäneen elämäni aikana olen valitettavasti nähnyt monta kertaa, että joka kerran pettää, pettää todenäköisemmin toisenkin kerran, kun sellainen joka ei ole pettänyt. Itse en hyväksy itseltäni valehtelua, enkä pettämistä. Enkä hyväksy sitä kumppaniltanikaan. Olenko siis Besserwisser? Olemme kumppanini kanssa pelisäännöistä sopineet yhteisymmärryksessä.

Harrilla myös on asiasta selkeä ja melko totuudenmukainen kuva.

 

Ei vois asiaa paremmin ilmaista..heh. Kyllä joskus hävettää oman sukupuolen puolesta...

Kyllä naisetkin varmaan pyörittäis enenevässä määrin omia haaremeita jos miehet suostuis ja tyytyis sellaiseen.

Mikä naisia vaivaa? Eikö nyt jumalauta voitais jo vähitellen nostaa sitä omanarvotuntoa ja lopettaa kynnysmattona oleminen?

 

Alkulähteille- Miksi ei ""vieraissa"" käymistä voi hyväksyä? Onko se sitten niin paha juttu??

 

Ei tietenkään ole toisen naisen vika jos mies pettää. Mies on itse vastuussa teoistaan ja perheestään.

Mutta...

...kyllä se jotain sellaisesta naisesta kertoo joka alentuu siihen ""toisen naisen"" asemaan... Itse en ikinä voisi olla kynnysmatto koska arvostan itseäni.

Miten on? Miksi nainen suostuu toiseksi naiseksi? Miksi kakkossija kelpaa? Miksi omanarvon tunto on niin alhainen?

 

rautalangasta? Minulla suhteet varattuun mieheen oli ihan sellaisia ohimeneviä juttuja, joilta en odottanut pysyvyyttä vaan ihan hauskanpitoa. Toinen alkoi työpaikalla ja toinen harrastuksessa.

Eikä todellakaan tarvinnut vampata vaan kyllä ihan alettiin tyrkyttää illalliskutsua ja pikkumatkoja ja liikematkoilta tuotiin ihania hajuvesiä. En tuntenut itseäni lainkaan kynnysmatoksi vaan vaadin todella paljon itse. Ette taida tietääkään, mihin suorituksiin mies pystyy salasuhteessa, kun haluaa pitää toisen naisen halukkaana...

Toinen miehistä väläytteli avioeroa, mutta en edes keskustellut asiasta, kun tiesin, että en huoli petturimiestä. Suhteet kesti alta puolen vuoden. Ja todella pänni pitkät juhlapyhät, jolloin mies ei keksinyt yhtään tekosyytä lähteä kotoa pois.

En itsekään ymmärrä naista, joka roikkuu tällaisessa suhteessa vuosikausia ja kiltisti odottaa kotonaan. Mutta tällaiset tuhmat tytöt pitää joskus hauskaa... Mutta ei odota.

 

Ei ole toisen naisen vika, jos jonkun aviomies pettää. Sen sijaan se, että se toinen nainen ottaa osaa siihen petokseen, on hänen vikansa. Jokainen on vastuussa omista teoistaan. Jos ei halua minkäänlaista vastuuta toisen petoksesta ottaa, ei kannata ottaa siihen osaakaan.

 

Minusta ongelma on se, että tietyssä ikäryhmässä kaikki suht kunnolliset ja mukavat miehet on jo naimisissa. Se on niin väärin. Siksi ei ole ihme, että ilman jääneet niitä lainailee.

 

Toisen naisen syyttely ei vie kuitenkaan asioita eteenpäin, oli hän sitten kuinka syyllinen tahansa.

Petos on petos mutta toinen nainen ei kuitenkaan petä ketään jos ei ole itse parisuhteessa. Korkeintaan hän käyttäytyy tosi epäsolidaarisesti ja ajattelemattomasti. Syyllinen on kuitenkin mies ja hän on se joka tuhoaa perheensä.

En tässä puolustele toisia naisia. Kuten tuossa ylempänä kirjoitin, en ymmärrä miten naiset alentuvat sellaiseen. Mun mielestä se on merkki itsekunnioituksen puutteesta kun suostuu miehen pelinappulaksi. ""Toinen nainen"" tuossa ylempänä kirjoitti että hän ainakin toimii rahalla (eli mies tarjoaa ja ostelee kaikenlaista) eli mies ""pelaa rahapeliä"" jossa pelinappulana hän käyttää mm tuota ""toista naista"". Mun mielestä tuo on aika alentavaa.

 

Minusta olisi vielä alentavampaa ja tyhmempää antaa ihan ilman mitään vastalahjoja, vai kuin?

 

Sehän on ihan siitä kiinni minkä hinnan itselleen määrittelee.

Toisille oma itse on rahassa määriteltävissä. Mulle sen sijaan oma arvo on mittattavissa siinä miten paljon mies laittaa itseään henkisesti likoon ja miten korkea on miehen sitoutumisaste mun suhteen. Sitä huonompi olisi mun arvo mitä alhaisempaan sitoutumiseen olisin valmis tyytymään.

Koska arvostan itseäni hyvin korkealle, en hyväksy muuta kuin täyden sitoutumisen. Vaadin sen mitä itse annan ja hyvin toimii

 

Niin ja näin, Siinä on nainen joka ymmärtää kaupankäynnin logiikkaa.

 

Tähän voin vastata vain omasta puolestani. Pettäminen ei ole ikinä ihan ok, mutta meillä vieraissakäyminen ja ihastuminen on ok.
Joten jos mieheni ihastuu johonkin ihmiseen ja käy vieraassa vuoteessa, niin se on ihan ok. Kysymys kun ei ole mistään ""ongelmasta"" jota koitetaan vieraassa sängyssä hoitaa, on vain kysymys tavasta ajatella asiasta eri tavalla.

Tässä siis samalla vastaus Justuksenkin kysymykseen, eli aina ei vieraissa käyminen ole niin paha asia parisuhteessa. Meillä nyt ainakaan.

 

Itseasiassa Honey juuri todisti Harrin väitteet todeksi. Eihän siihen sen enempää tarvitse kommentoida. Pistetään vahinko kiertämään on juuri tänä päivänä yhteiskunnassamme valitettava tosiasia. Kuvaa itsekeskeisyyttä ja itsekkyyttä parhaimmillaan.

Mitä todellinen rakkaus on? Onko se lemmenleikkiä, jossa joku toinen kärsii? Onko se salattua? Likaista ja alhaista? Himoa ja ahneutta? Pitääkö rakkautta selityksillä selittää tai oikeuttaa? Eikä sanaan rakkaus sisälly kunnioitusta, ylpeyttä, arvostusta ja puhtautta?

Olen itse ollut rakastunut (tai niin kuvittelin) varattuun. Mies seurusteli muttei asunut naisystävänsä kanssa joten uskottelin itselleni etten tee mitään väärin. Suhteemme ei siis kestänyt päivänvaloa. Sain paljon hellyyttä mieheltä mutta myös pettymystä ja kärsrmystä (sen jälkeen kun ymmärsin etten koskaan tule olemaan hänelle se nb one).

Ja koko suhteen ajan tiesin sisimmässäni tekeväni väärin. Seksikin oli kiihottavaa mutta samalla surullista siitä syystä koska teimme väärin. Lopetin suhteen kun tajusin että hyvänen aika, ei minun ole koskaan tarvinnut olla kenenkään kakkonen, ja kun mies vielä suhteen jälkeen lähetteli ""rakastan sinua"" viestejä mutta ei olisi kuitenkaan ollut valmis ""urhaamaan"" tyttöystäväänsä minun takia. Ei sellainen ""rakkaus"" ole mitään rakkautta. Himoa ja salailua jotka ehkä hetkittäin antavat illuusion jostain ""suuresta tunteesta"". Inhosin pitkään itseäni koska olin antanut itseni vajoa niin syvälle. Onneksi aika pian tapasin elämäni miehen jota aidosti rakastan ja jolta saan vastarakkautta. Rakkauden tunteessa on ero kuin yöllä ja päivällä.

Kyllä omatunto kertoo kun tekee oikein ja väärin. Olen sen kantapään kautta oppinut. Ja olen ikävä kyllä, huomannut että Harrin väitteet tai vaikkapa faktat pitävät aika pitkälle paikkansa. Harvoin ne kakkoset mitään unelmanaisia ovat. Ei ainakaan ne jotka eivät koskaan saa sitä omaa vaan tyytyvät leikkimään rakastettua muiden miehillä. Tosin en arvosta niitä miehiäkään jotka leikkivät tulella. Eihän nekään itseään kovin paljon arvosta. Uskon että miehet joilla on huono itsetunto, on tarve olla uskottomia. Tunnehan on alussa varmaan mahtava kun nainen kehuu ja on lääpällään. Miehelle tulee tunne että ""jee, mä olen tosimies"".
Samahan koskee naisia. Naiselle tulee tunne että ""on niin paljon enemmän kuin sen miehen vaimo ja mies nauttii seksitäskin juuri minun kanssa enemmän, olen siis jotain aivan erikoista.""

Väite ettei upeita miehiä olisi kaikissa ikäluokissa on absurdi. Ainakin minä olen tavannut eroni jälkeen useita upeita, ei varattuja miehiä joten tarjonnasta ei ole ollut pulaa. Huono perustelu toisen kumppanin ""lainaamiseen.

 

Sätkin täällä naurusta, kun luen noita jopa ihan suoraan omaan persoonaani ja ulkonäkööni kohdistuvia rankkoja moitteita. Siis haukkuja.

Rienatkaa vaan käytöstäni - enhän toki elä kristinopin mukaisesti - mutta että arvelette minut ""perseen näköiseksi..."" ja tiivistetysti sanoen itsetuntovammaiseksi reppanaksi kuten miehenikin... Hihihiii... Valitan, olen varsin kivan näköinen, itsestään huolehtiva nainen. Vakituinen parisuhteeni alkoi niiiiin kauan sitten, ettei enää meinaa muistaakaan. Nuori tytönhupakko olin. Mutta mieskin oli SILLOIN fiksu. Aika, huonot elämäntavat ja kehno kaveriseura ovat vieneet ok miehen alamäkeä kohti. Mukavampi seura alkoi vetää puoleensa.

Pahoin pelkään, että salasuhteeni jatkuu vielä pitkään ja onnellisena. Minäkin olin tiukka moralisti aikoinani, mutta maailma muuttuu... Pärjäilkää, te ""viisaammat!""

 

Parisuhde on eräänlaista kaupankäyntiä. Kun siitä jyvälle pääsee, saa sen mitä haluaa

 

Jos en halua aviomiehestäsi mitään muuta kuin seksiä, kuten ei miehesikään minusta, ja olemme sen tehneet toisillemme selväksi, niin miksi se ahdistaa? Jos sinä vaimo et sitä tarvitse etkä halua, niin miksi en voi ottaa ylimääräistä itselleni?

 

olette mieltä seuraavasta: ystäväni ihastui/rakastui varattuun mieheen, jonka vaimo on raskaana. Kaveri ihastui myös ystävään ja on jättämässä vaimoaan ja kohta syntyvää lastaan? Ystävä erosi omasta miehestään tässä välissä ja on nyt siis vapaa. Mielestäni tilanne on hirveä. Millainen mies voi jättää raskaana olevan vaimonsa? Ja millainen nainen voi olla noin julma että antaa sen tapahtua?
Mies väittää että vaimon ja hänen suhde on ohi. kuitenkin jotain on ollut kun raskaaksi on toinen saatettu vasta puoli vuotta sitten. Miehen vaimo on tietoinen tästä uudesta suhteesta ja aivan järkyttynyt, ei halua erota( en ymmärrä miksi pitää tollaisesta luopiosta kiinni), vaatii että mies jättää uuden naisensa..
kertokaa mielipiteitä, jos niitä nyt voi olla muita kuin yksi tähän tpahtumaan.

 

Nauran minäkin ja varmaan joku muukin yhtyy siihen. Heräsi vain kysymys.. MITEN nämä moraalinvartijat sitten suhtautuvat kun sattuu omalle kohdalle? Maailmanloppuko??

 

Paha tilanne, totta kai. Mutta ei ainutlaatuinen. Me ei voida kenenkään toisen pään sisään mennä ja tietää, mitä kaikkea tähänkin juttuun sisältyy.

Minä olen nähnyt parikin tällaista tilannetta. Molemmissa se raskaana oleva nainen kyllä jäi sen lapsen kanssa kahden. Toisessa lapsi oli saatettu alkuun ilman pariskunnan yhteistä sopimusta. Eli nainen oli jättänyt salaa pillerit ottamatta.

Mitäpä tähän muuta sanoisi, rankkaa kaikille.

 

Honey kirjoitat, että vakituinen parisuhteesi alkoi niiiin kauan sitten, ettet enää meinaa muistaakaan. Silloin aikanaan miehesi oli fiksu, muttei enää. Jatkat, että aika, huonot elämäntavat ja kehno kaveriseura ovat vieneet ok miehen alamäkeä kohti. Entä oma seurasi? Oletko ehkä kuitenkin osasyynä miehesi alamäkeen? Sillä olethan ollut osa hänen elämäänsä niiiin pitkän ajan...

Kirjoitat, että miestäsi alkoi mukavampi seura vetää puoleensa. Siis, sinua mukavampi seura?

Kirjoitat, että et elä kristinopin mukaisesti, minkä mukaisesti omasta mielestäsi sitten elät? Olet omasta mielestäsi selvästi älykäs, varsin kivan näköinen ja itsestäsi huolehtivainen ihminen. Miksi sinun seurasi ei kelvannutkaan vakituiselle miehellesi, vaan hän pääsi luiskahtamaan kohti alamäkeä?

Puolustelet salasuhdettasi ja ennen kaikkea oikeuttasi siihen vetoamalla kurjaan mieheesi, siihen joka aikanaan oli fiksu, mutta vietettyään juuri sinun kanssasi niiiiin pitkän yhteisen elämäntaipaleen, onkin muuttunut surkeaksi.

Aikanasi olit omien kirjoitustesi mukaan moralistinen tytönhupakko, mitä olet nyt? Löyhämoraalinen aikuinen nainen, joka on tehnyt ""huonosta"" miehestään syyn ""onnelliseen"" ja omasta mielestäsi pitkään salasuhteeseen.

Kannattaisikohan katsoa sinne peiliin?

 

Luottamus. Kaikenlaisia k-päitä liikenteessä pyörii joten itse saa olla tarkkana ""rakastuuko"" k-päähän vai onko ihminen aito. Miehen ei tarvitse olla naimisissa, ei edes varattu, riittää kun pyörittelee useampia naisia, jos siis on luonteeltaan sellainen epävarma. Mikä siinä muuten on niin tuomittavaa, että ihminen olkoon mies tai nainen on epävarma itsestään..? Lapsuuden kokemuksilla lie jonkinlainen osuus?

Mutta siis, minä rakastuin aikoinani varattuun mieheen. Ja hän minuun. En halunnut suhdetta, koska hän oli varattu. Emme suhteesta edes puhuneet, meillä oli muita yhteisiä intressejä, puheenaiheita, harrastuksia jne. Koin hänet Ystävänä. Johon olin rakastunut.... Millän muotoa en tuonut tunnettani ilmi, sillä en luottanut häneen. Ajattelin että hänellähän voi olla vaikka kuinka paljon naisia vaimonsa lisäksi.

Lähes vuosi tapailtiin satunnaisesti, puhuttiin puhelimessa jne. Hän oli herrasmies, jonka tapoihin kuuluu halata tavatessa ja erotessa. Se oli niin luontevaa etten edes pitänyt sitä flirttailun merkkinä. Mies ei millään tavoin pyrkinyt ""lähemmäs"" kuin mitä päästin. Mutta sitten, pitkien syvällisten kesustelujen seuratessa mies kertoi avioliitostaan... ei hän vaimoaan haukkunut tai mitään sellaista. Kertoi aika ykskantaisesti että avioliitto oli ohi vaikka samaa taloutta pyörittivät. Mies oli usein väsyneen ja onnettoman näköinen ja oloinen, vaik yritti hymyillä. Ilmeisesti hänkin sitten alkoi luottaa minuun vähitellen ja kertoi minkälaiset välit heillä oli. Ei ollut mitään välejä. Riitelyä, ilkeilyä, miehen aliarvioimista, jopa halventamista. Nämä siis tietenkin miehen kertomaa. Että ystävien ja tuttujenkin läsnäollessa alkoholipitoiset illlat päättyivät siihen kun vaimo alkoi sättiä miestä ja ystävia suorastaan hatutti. Ketä kiinnostaa perheriitojen kuuntelu? Lasten kuullen vaimo halvensi miestä, miehen ammattia, ammattitaitoa (josta vaimo ei kyllä tiennyt mitään), kaikkea mahdollista. Mies teki paljon töitä josta raha kelpasi vaimolle, mutta itse työ oli vaimon mielestä turhaa eikä siihen olisi saanut kuluttaa aikaa. En aina meinannut edes uskoa voiko niin hirveää vaimoa ollakaan.

Aloin puhua miehelle että yrittäisi selvittää asiat vaimonsa kanssa. Suorastaan tuputin sitä, sillä mielestäni jos naimisiin on menty, niin eihän se toinen ihminen muuksi muutu? Mies tuskastui kun jatkuvasti yritin tätä selittää, joten hän lakkasi puhumasta minulle,. Yhtäkkiä mitään ongelmia ei ollutkaan.

Sitten mies aivan yllättäen kertoi minulle että hän aikoo erota. Kysyin syytä. Hän oli srakastunut toiseen naiseen. En kysellyt enempää. Ehdotin vain että puhuisi ensin vaimonsa kanssa asioista. Mies mietti ja sanoi että kai hänen on pakko. Kannustin, että ehkäpä asiat muuttuvat paremmin heidän välillään, ja ehkäpä ""rakkaus"" toiseen onkin jotain muuta. Mies myötäili.

Koska yhtäkkiä tunsin oloni hirveän epävarmaksi aloin vältellä miehen tapaamisia. Meni lähes puoli vuotta. Satunnaisella tapaamisella mies kertoi että oli tosiaan ottanut asiat puheeksi vaimonsa kanssa, ja että ei hyvältä näyttäny. Tilanne oli muuttunut pahemmaksi. Vaimoa ei kiinnostanut pätkääkään koko keskustelu, vaan alkoi kohdella miestä entistä pahemmin. Sitten kysyin suoraan mieheltä että mites se toinen nainen... Mies sanoi mutkittelematta että ""Se olet sinä"". Meni aika vaisuksi. Soitin miehelle myöhemmion ja sanoin etten halua olla hänen kanssaan missään tekemisissä kun selvittelee avioliittoaan. En halua millään lailla vaikuttaa siihen. Mies kysyi vasta siinä minulta mitä tunnen häntä kohtaan. Sasnoin etten tiedä, mutta hyvä ystävä hän on.

Meni taas lähes vuosi... Sitten mies soitti minulle kertoi että olivat päätyneet eroon. Kysyin että mitä se minulle kuuluu, hänen mielestään olin oikeutettu tietämään, jos kerran ystäviä olemme. Niin he sitten erosivat, mies muutti muualle enkä kuullut hänestä.... kunnes minun oli pakko soittaa hänelle ja kertoa tunteeni. Siitä alkaen pidimme yhteyttä päivittäin ja tapasimme usein. Myöhemmin tapasin hänen ex-vaimonsa... ja siinä samassa uskoin kaikki miehen puheet hänestä... mies oli vähätellyt naisen ilkeyttä. En ihmettele miksi ero tuli eteen.

Nyt 15 vuotta myöhemmin kun todellakin tunnen mieheni, voi sanoa että tuntemukseni hänen suhteenssa oli oikeat. Luotin aivan oikeaan ihmiseen. Elämässäni kaikenlaisia k-päitä nähtyäni sydän tunsi oikein. Nyt joku miettii että kohtahan näet että sillä on seuraava... mutta en usko. Mies on huono valehtelemaan (sekin on nähty) joten oireet näkyisivät kyllä. Olemme rakastuneita, vieläkin. Vanhat ihmiset. Välillä suorastaan lapsellisia

joten sen vain sanon, että miettikää itse kukin luottamusta ja elämän rehellisyyttä. Oletteko itsekään luotettavia ja rehellisiä? Miksi epäilette muita jos ei ole aihetta? Ehkäpä internet keinosuhteineen on osaltaan vaikuttanut epäluottamuksen kehittymiseen. Reaalimaailmassa eläminen on toinen juttu.

Avointa ja vilpitöntä sydäntä sekä mukavaa vuotta elliläisille !