Toisista naisista

  • Viestiketjun aloittaja Niina
  • Ensimmäinen viesti
Niina
""Mutta minun epäonneani ennustaessasi, vältä tukehtumasta omaan paremmuuteesi. ""

Missä kohtaa olen sanonut olevani parempi ihminen kuin sinä? Ihmetellä kai voi eikä se minua ylemmäs nosta. Eikä minun kaikkea tarvitse ymmärtää tai kaikenlaista käytöstä hyväksyä itseni tai mieheni kohdalle, mutta pidänkö itseäni parempana ihmisenä kuin sinä? En. Käytöstäni pidän TÄSSÄ asiassa parempana. Herne pois nenästä. Ei sen noin koville pitäisi ottaa jos joku kehtaa esittää kritiikkiä.
 
Justus
Ensimmäinen lause kertoo sen että kummallakaan ei ole mitään vaatimuksia tai odotuksia toiselta.. Sen käsitin olevan Honeyn kirjoituksen ydin. Kun toiselta ei odoteta ja vaadita sen enempiä sitoutumisia eikä esitetä vaatimuksia, se kertoo välittävästä rakkaudesta ja kunnioituksesta toisen elämää ja perhettä kohtaan. Onko rakkautta repiä ihmisen elämä kappaleiksi?
 
Niinalle
Sanoisin enää vain sen, että tuolla toisia arvostelevalla asenteella teet vain itsestäsi ruman ja yksisilmäisen. Toivottavasti elämän myllerryksessä miehesi kestää sen.

Aloituksesi oli jo arvosteleva, ei sinulla ole haluakaan nähdä asioiden monimuotoisuutta TAI kummankin vastuuta suhteen tilasta.
 
Justukselle
""Onko rakkautta repiä ihmisen elämä kappaleiksi? ""

EI ole. MIksi siis ryhtyä näihin suhteisiin. Mitä kuvittelet vaimon elämälle tapahtuvan jos totuus tulee ilmi? Jatkaako vaimo onnellisena elämäänsä?
 
Satu
Minua taas ihmetyttää eniten näissä toinen nainen keskusteluissa juuri se ajatus, että toinen nainen olisi aina saalistava vamppi, jonka johtoajatuksena on vain saada vietyä mies joltakin toiselta naiselta.

Itse kuitenkin uskon, että enimmäkseen kysymys on vain tavallisista ihmisistä, miehistä ja naisista, jotka elämänkiemuroissa antavat itselleen luvan asioihin, joiden tietävät olevan vääriä. Kysymys on ihan kaikennäköisistä, -ikäisistä ja -kokoisista ihmisistä, ei kakkosnainen tai mies ole sen kummempi ihminen kuin ykkönenkään. Enkä usko siihenkään että kakkosen moraali on sen löyhempi kuin ykkösenkään, uskon, että jokainen meistä voisi sortua rikkomaan omia rajojaan sopivan tilaisuuden tullessa. Uskon, että kuka tahansa kykenee pettämään kun tulee tilaisuus ja kemiat kolahtavat täysillä yhteen jonkun toisen ihmisen kanssa.

Itsekin olen ihan tavallinen perheenäiti, ihan nätti, mutten mikään missi ja elän onnellisessa avioliitossa. Silti olen myös salarakas toiselle miehelle. En odota enkä halua tätä toista miestä omakseni, haluan hänestä vain muutaman pienen hetken joka nostaa jalkani irti maasta arkisen aherruksen keskellä. En kuvittele että hänen avioliittonsa olisi karilla tai että heidän seksielämänsä ei toimisi, itse asiassa tiedän että heillä on aktiivinen seksielämä (kuten omassa avioliitossanikin) joka on mielestäni pelkkää plussaa.

Pidän tästä salarakkaastani kovasti, en rakasta enkä edes kaipaa rakastumista, mutta nautin tästä ihastumisesta ja siitä uutuuden viehätyksestä mitä salarakkaani kanssa koen. Tiedän ettei hän olisi koskaan se ihminen, jonka kanssa haluan arkeni jakaa.

Tämä nyt ei sinänsä ollut tämän keskustelun pääpointti, mutta uskon että myös puolisoaan pettävä ihminen voi aidosti rakastua ja rakastaa kakkostaan. Usein vain on hyvin vaikea tehdä ratkaisua lähtemisestä kun toisessa vaakakupissa voi olla koko elämän odotettu rakkaus ja toisessa kupissa lapset, ihan kohtuullinen avioliitto ja kohtuullinen puoliso ja yhteinen historia. On varmasti helppo ulkopuolisen arvostella ja tuomita jos ei itse ole vastaavassa tilanteessa koskaan ollut.
 
Niina
Eli et edelleenkään pysty osoittamaan kohtia joissa olisin asettanut itseni paremmaksi ihmiseksi.

""Sanoisin enää vain sen, että tuolla toisia arvostelevalla asenteella teet vain itsestäsi ruman ja yksisilmäisen. Toivottavasti elämän myllerryksessä miehesi kestää sen.""
Voin vakuuttaa ettei miehelläni ole mitään vaikeutta hyväksyä sitä, etten pidä pettämistä missään olosuhteissa hyväksyttävänä. Samoin suhtaudun moniin muihinkin asioihin. Raiskaamiseen, tappamiseen, varastamiseen jne, mutta sehän ei häiritse sinua yhtään, koska olet luultavasti samoilla linjoilla etkä itse tee mitään edellä mainituista.

""Aloituksesi oli jo arvosteleva, ei sinulla ole haluakaan nähdä asioiden monimuotoisuutta TAI kummankin vastuuta suhteen tilasta. ""
Aloitukseni ei ollut arvosteleva vaan nimenomaan halusin kuulla mitä nämä toiset naiset ajattelevat ja miten he kokevat tilanteensa. Jos olisin jättänyt kysymättä voisi ajatella, etten yritä ymmärtää. Ja mitä tulee kummankin vastuuseen suhteen tilasta niin olen ehdottomasti sitä mieltä, että kun huonosti menee on vastuu kummallakin. Se ei silti muuta miksikään sitä, että mielestäni vastuu kannetaan nimenomaan katsomalla ensin yksi suhde loppuun ja tekemällä töitä sen eteen ja JOS suhde ei enää toimi niin sitten erotaan. Sen jälkeen kumpikin on vapaa tekemään mitä haluaa.
 
hih hih hii
Täällä miehet analysoivat toisen naisen päätä...
Luulisi se olevan yhtä mahdoton tehtävä kuin naisen analysoida miestä. Oli se mies sitten ykkös-, kakkos-, tai kolmosmies.
 
lortolle
Pettäjä pettää aina - toistamiseen.

Se on asia, joka on täysin varma, kiveen kirjoitettu.

Eli jatka ihmeessä onnellisen tietämätöntä elämääsi. Todennäköisesti se hajoaa kuitenkin taas - pettämiseen.

Mutta senhän te pettäjät ja kakkosnaiset ansaitsettekin.
 
salarakas
Aivan, on niin helppoa arvostella ja tuomita ilman kokemusta. Minäkin olin aikoinani petetty nainen enkä koskaan voinut kuvitella olevani joskus salarakas.
Niin se aika muuttuu ja itse siinä mukana.

Nyt olen mutta olen myöskin jättämässä tämän varatun miehen. No, en voisi kuvitellakkaan ottavani pettävää miestä. Koskaan en pystyisi häneen luottamaan täysillä.
Onhan hän ihana rakastaja ja arjen pysäyttäjä mutta ei se vain enää riitä. Sääliksi käy vaimo parkaa kun ei mitään tiedä, ja mies ei välitä.
Aitoon suhteeseen kuuluu myös ankea arkikin, mutta myös ihanaa seksiä. Kaikkea tasapuolisesti.
Toistakymmentä vuotta avioliitossa olleena tiedän jo mitä oikealta suhteelta haluan.

Kaikkea hyvää niin petetyille kuin pettäjillekkin, tasapuolisesti. Ihmisiä erehtyväisiähän täällä kaikki ollaan.
 
Niinalle
Minun mielepiteeni sinun piti kuitenkin arvostella ja minut sekä mieheni ihmisenä.
Jos mielipiteitä halusit, et niitä ainakaan pysty tarkastelemaan kuin hyvin yksisilmäisesti.

Sie voitit. Olet selvästi parempi ihminen.
Ja oikeasti kuitenkaan et tiedä minusta mitään.

Enkä vaihtaisi osia mistään hinnasta.
 
monesti pettänyt
Olen naimisissa oleva nainen. Minä halusin tutustua erilaisiin miehiin ja ehkä viattomasti kokeilu mielessä ja minkälaisia miehiä kohtaisin. Minua ei todellakaan kiinnosta toinen mies kuin seksuaalisesti. Ja useimmat miehet uskottelee minulle lemmenlurituksia ja ovat tosi helliä ja intohimoisia nautiskelijoita ja innostuneita uusiinkiin tapaamisiin. Enkä muutenkaan usko miesten puheisiin. Tiedän sen joka tähän ryhtyy ei varmasti varattu mies ole rehellinen jo sekin kertoo miksi etsii muita naisia? Jos vaimot tietäisi kuinka käytän heidän miehiään ja miehet minua, mitähän vaimot sanoisi, kun olen heitä vanhempi, mutta eivät tietoisia miesten salaisista naisestaan ja onkohan niitä on useampia?
 
Nettipeikko
Tiedän sitä kun myös vaimo soittelee minulle ja kertoo, että kotona ei ole enä yhtään seksiä kun olen tullut kuvioon. Mies sanoo, ettei muutosta ole odotettavissa. Siitä minä sen tiedän, senkin hassu.
En kai olisi miehen kanssa, jos en voisi luottaa häneen.
 
Niina
Voi elämä. Se koira todella älähtää johon kapula kalahtaa, vaikka kuviteltukin. En ole arvostellut sinua tai miestäsi ihmisenä. Ainoastaan tuonut esiin oman kantani kirjoittamaasi. Kestä se.

""Sie voitit. Olet selvästi parempi ihminen. ""

Sinä olet ainoa meistä, joka näin on sanonut ja ajatellut. Kiitos siitä, mutta en ymmärrä miksi. Onko omanarvontujntosi niin alhaalla, että koet itsesi huonommaksi jos joku on eri mieltä? En ihan tuotakaan ymmärrä. Ei minun maailmani siitä järky, että sanot minua yksisilmäiseksi. Enkä hetkeäkään kuvittele, että sinä olisit siksi minua parempi. Varsinkaan IHMISENÄ.
 
monesti pettäneelle
"" Jos vaimot tietäisi kuinka käytän heidän miehiään ja miehet minua, mitähän vaimot sanoisi, kun olen heitä vanhempi, mutta eivät tietoisia miesten salaisista naisestaan ja onkohan niitä on useampia?""

Tässä juuri tulee ilmi se harrin aiemmin mainitsema kilpailuhenki. Että mitä se vaimokin meinaa, kun minä, vanhempi nainen tuosta vaan nappaan hänen miehensä. Lällällää huono vaimo, kun tämänkin kamppailun hävisit. Huonoa itsetuntoaan voi pönkittää niin monella tavalla.

Se, ettet usko miesten lemmenlurituksiin vaan ainoastaan ""käytät"" näitä miehiä, tekee sinusta ehkä jopa surullisemman tapauksen kuin ne toiset naiset, jotka vilpittöämästi rakastavat ja uskovat miehen rakastavan. Onko ihmisessä rumempaa piirrettä kuin toisen hyväksikäyttäminen?
 
Honey
Tästähän on taas kerran tullut reipas keskustelu.

Satu ja Justus, kiitos teille avarista näkemyksistänne. Mikään ei koskaan ole ihan mustavalkoista je elämässä voi sattua sitä sun tätä.

Harrille: Jos salarakkaallani on haaremi ja hän vakuuttaa kaikille naisilleen olevansa heille hyvä ja on kukkona tunkiolla, niin hyvä sitten. Hän saa minun puolestani tehdä sen. En ole pyytämässä häntä aviopuolisoksi, emme ehkä pärjäisi saman katon alla. Tällainen suhde on meille paras.

Kultani on ihana ihminen, erittäin sosiaalinen ja vilkas. Minä hiljaisempi. Jonain päivänä suhde varmasti loppuu, syystä tai toisesta. Mutta en silloin itke sitä, että mies palasi vaimon luo, vaan itken menetettyä ystävää.
 
monesti pettänyt
Voi olla ns. kilpailuhenki ja huono itsetunto, kun ikää on, mutta itselläni tämä lähti ihan hetken mielijohteesta. Halusin nauttia ja millaisia fiiliksiä sain ja missä kaikenlaisissa rakastelupaikoissa kohtaisin miehiä. Sopivan kypsiä miehiä? ehkä joukossa aika nuoriakin? Minua ei kiinnosta oikein näiden miesten vaimot. En halua kuulla niistä mitään ja toivottavasti en koskaan tapaa heitä?
 
Ex-petturi
Tämä naisten kilpailuhenki osuu sikäli harhaan, että jos ukkomies haluaa pettää, niin useimmiten hän haluaa toisen naisen (tai kolmannen, neljännen jne) - eli lisää naisia eikä korviketta ensimmäiselle. Joku savannilla selkärangan alapäähän koodautunut käyttäytymisohje kertoo miehelle, että enemmän olisi paremmin. Alkujaan kun ei uroksen ole lisääntymiskapasiteetin kannalta tarvinnut satsata (ainakaan pelkkään) laatuun vaan on voinut keskittyä myös määrään.

Eli se, että nai oman vaimon lisäksi irtonumero-rouvaa/neitiä ei välttämättä tarkoita, että tuo irtonumero olisi missään suhteessa edes miehen mielestä omaa vaimoa parempi (kaikista vähiten kokonaisuutena). Oma vaimo + irtonumero on vain parempi / kutkuttavampi / imartelevampi tms. tilanne kuin pelkkä oma vaimo.

Joillakin miehillä vain on haareminrakennusvimma. Tai ehkä kaikilla on, mutta joillakin heikommat kyvyt sen hallitsemiseen.
 
Mari
Ja mikä saa häntäheikin vaimot uskomaan, että miehellä ei ole sivusuhteita? Ja sitten, kun paljastuu, että onkin niin vaimot ovat sitä mieltä, että joku kammo syöjätär on uskollisen aviomiehen väkisin vienyt...??
 
Heh
Niin Mariseni, sitähän täällä on kyselty jo vuosien ajan joka pettämiskeskustelussa...

Ihan aiheellista on mielestäni kysyä muutakin, toiseltakin kantilta. Paha vaan että te kakkoset olette ilmeisen kykenemättömiä vastailemaan asiallisiinkin kysymyksiin, puhumattakaan siitä, että olisitte kykeneviä kestämään minkäänlaista itseenne kohdistuvaa kritiikkiä kääntämättä keskustelua tuolle ""säälittävät pikkuvaimot vs. viattomat ja osattomat toiset naiset""- tasolle.

 
nainen22v
Harri, sinulla on kivasti hallussa toi logiikka puoli.
Olen kanssasi aika yksimielinen näissä asioissa.
Joku mies kirjoitteli täällä kakkos naisen kanssa vietetystä ajasta... ei riitelyä roskapusseista tai sukulaisista...vaan sampanjaa ja hotelli öitä.
Mikä siinä on että sen oman naisen kanssa ei voi repäistä irti arjesta ja kokeilla jotain mielikuvituksellista? Mielestäni se on tunneälyn heikkoutta miehessä. Mutta onhan meissä naisissakin huonot poulemme :)
 
nainen22v
Joskus loppuu miehelläkin logiikka ja numeroteoria ajattelu menee korkeammalle älykkyys-osamäärää... mutta se onkin sitten toisen ketjun aihe.

Ei ihminen voi rakastaa täydellisesti, mutta ihminen voi rakastaa täydestä tahdostaan...mutta sekin on toisen ketjun aihe.

Minä älähdin.
 
nipsu
Mietin mkä vetää vieraisiin. Arki jonka Harri mainitsi. Kuitenkin olemme yhden naisen miehiä ja yhden miehen naisia. Seksi minulle ei oikein maistu kuin yhden naisen kanssa kerrallaan. Toisen kanssa se on suoritus/velvollisuus eli jos on uusi suhde toisen naisen kanssa, vaimon kanssa velvollisuus. Mikäli tisen naisen kanssa suhde pitkittyy, tulee seksi hänen kanssaan velvollisuudeksi ja suhde vaimooni piristyy ja nautin seksistä hänen kanssaan suunnattomasti. Tämän jälkeen suhteeni toiseen naiseen pikkuhiljaa hiipuu ja loppuu.
 
Mirva
Ollessani sinkku tapailin erästä ukkomiestä. Näin häntä vain 4 kertaa (yötä). Hän iski minut.

Kumpi meistä on syyllinen? Minä en pettänyt ketään ja lopetin suhteen (joka kesti ½ vuotta).
 
hih
No sinä tietenkin! Mitä täällä tyhmiä kyselet.
Sinähän se miehen puutteessa vamppasit kiltin perheenisän jolla oli oma avioliitto kunnossa. Hellyyttä, seksiä, arvostusta yms. yllin kyllin kotonakin. Häpeä huono nainen!
 

Yhteistyössä