toisia ns. sikiöseuloista kiinni jääneitä?

Hei taas kaikille!

Meillä menossa 16+2, eli vielä hyyyvin pitkä aika synnytykseen. Odotan tulevaa rakenneultraa kuin kuuta nousevaa. Siihen on kuitenkin vielä 4,5 viikkoa aikaa. Vauva ei vielä potki, joten välillä on olo, että ei ole raskaana ollenkaan, koska väsymystä ja huonoa oloa ei ole sitä vähääkään mitä alussa oli. No maha on sentään alkanut kasvamaan.

Oloani on helpottanut keskustelut mieheni kanssa ja hyvän ystäväni kanssa. Varsinkin mieheni on ollut aivan käsittämättömän ihana tässä tilanteessa. Hänellä on asenne, että kyseessä on meidän lapsi, rakas ja tärkeä, vaikka hänellä olisikin minkälainen vamma tahansa. Itselläni pelot pyörivät lähinnä oman jaksamisen ympärillä.

Kuitenkin yhä enemmän odotuksen riemu on palaamassa kuvioihin, vaikka ne pelot ja itkeskelyt välillä nostavatkin päätään. Myös optimismi on lisääntynyt. Odotan paljon tosiaan siltä rakenneultralta. Nimittäin ajattelisin, että jos vauvalla todellakin on jokin hätä, niin se varmasti näkyy sitten rakenneultrassa.

Jaksamista kaikille!

 

Hei vaan kaikille!


Viikko sitten keskeytys sitten aloitettiin. Perjantaina menimme sairaalaan ja lauantai aamuna synnytys käynnistyi. Pikkuinen ja kaunis poika syntyi yhden aikaan. Saimme pitää pikkuista sylissä ja viettää muutenkin aikaa hänen kanssaan, hyvästelimme rauhassa. Hautajais- ja muut järjestelyt ovat vielä edessäpäin, mutta ihmeen hyvin olen saanut elämästä kiinni. Kokoajanhan se on mielessä, mutta kuitenkin..

Kaikkea hyvää teille muille ja onnellista odotusta!

 

\

Hei vaan kaikille!


Viikko sitten keskeytys sitten aloitettiin. Perjantaina menimme sairaalaan ja lauantai aamuna synnytys käynnistyi. Pikkuinen ja kaunis poika syntyi yhden aikaan. Saimme pitää pikkuista sylissä ja viettää muutenkin aikaa hänen kanssaan, hyvästelimme rauhassa. Hautajais- ja muut järjestelyt ovat vielä edessäpäin, mutta ihmeen hyvin olen saanut elämästä kiinni. Kokoajanhan se on mielessä, mutta kuitenkin..

Kaikkea hyvää teille muille ja onnellista odotusta!

:'( :hug:

 

:'( annukalle ja miehelle kovasti jaksamista :hug: hiljaiseks vetää... omat murheet tuntuu niin pieniltä Teidän sydämissänne teidän pieni kaunis enkeli-poika tulee säilymään aina :heart:

 

Lohduttava halaus täältäkin Annukalle. Kyllä sitä ihmisraukka välillä laitetaan kovia kokemaan. Voimia ja jaksamista.

 

Mullakin keskeytys takana aika vasta, joten tiedän miltä sinusta tuntuu. Tuskan ja ikävän kanssa yhä kamppaillen. Olen tätä keskustelua sivusta seurannut. Toivottavasti olet jo tutustunut Enkelinkosketus -palstaan, sieltä olen itse saanut paljon lohtua ja tukea. Voimia!

 

Yritin kyllä liittyä tuonne enkelinkosketus- palstalle, mutta jostain syystä rekisteröityminen epäonnistui. Jäi sitten kesken tuo homma.. Olisi kyllä mukavaa päästä jakamaan ajatuksia muiden kanssa..

Vieraana: Saanko kysyä mistä syystä keskeytys sinulle tehtiin ja miten olet selvinnyt? Itsellä menee päivät melko hyvin, mutta ihmisten kohtaaminen tuntuu jotenkin vaikealta. Tuntuu vain siltä, että on jotenkin niin eri tilanteessa, kuin muut samanikäset.. Mutta kai tuokin ajan kanssa helpottaa.. Onneksi on kuitenkin ne muutamat hyvät ystävät, jotka auttavat jatkamaan normaalia elämää. Ja tietenkin mies <3

Itse toimenpidettä pelkäsin etukäteen paljon. Mutta jälkeenpäin ajatellen siitä jäi vain hyvät muistot, jos tässä tilanteessa niin voi sanoa. Oli jotenkin rauhoittavaa, kun sairanhoitajat ja lääkärit olivat myötätuntoisia ja huolehtivaisia. Olisi ollut kyllä kamalaa näin hirveän tilanteen edessä joutua saamaan huonoa kohtelua.

Katjuskalle paljon onnea synnytykseen! Kyllä se pikkuinen sieltä kohta tulee Kohta sulla on oma ihana nyytti sylissä <3 Olenkin usein miettinyt teitä täällä kirjoittelevia tai teidän mietteitänne raskauden loppusuoralla... Kivaa kuulla kuulumisianne!

 

Hei vaan Annukka! Sun täytyy kyllä ehdottomasti tulla enkelinkosketus palstalle jos sulla on vähänkään mietteitä ja ihmisten kohtaaminen pelottaa. Siellä meitä on paljon ja samanlaisten tunteiden kanssa! Sun pitää ensin ottaa Yahoo maili itsellesi, sitten pääset eteenpäin. Yahoon tunnukset käyvät sitten palstalle sen jälkeen, kunhan moderaattori ensin sinut mukaan hyväksyy. Eli pientä esittelyä siis odotetaan. Toivottavasti onnistut. Siellä saat lukea minun ja muiden tarinat.

Sen verran voin sanoa että toipuminen kestää yhä... Ei ollut helppo kokemus itselle. Vertaistuki on auttanut ja päivä kerrallaan mennään. Vieläkin tuska on kova ja ikävä.

 

ANNUKALLE VOIMIA JA JAKSAMISIA, ONNEKSI ITSE KESKEYTYS MENI TOIMENPITEENÄ HYVIN! :hug: :hug: :'( :hug:


Minua täällä ei ole sitten vähään aikaan näkynytkään..
On ollut muuttohommia ja kaikenlaisia syntymästä kuolemaan juttuja.
Mutta poitsun kans voidaan hyvin, potkut tosin on vaimeampia mutta kuuluvat kuulemma asiaan, eikai sillä enää hirveästi tilaa ole liikkuakkaan =) Katjuskalla onkin kohta kuumat paikat! ja sen jälkeen kipeät ääh, minun kuivaa huumoria toivottavasti ei tarvitse kauheasti yli mennä. Poitsu ainaskin mahasta päätellen kasvaa hyvin. Tuolla minun miehen veljellä ja hänen naisellaan hälytti sama veriseula kuin mulla, tosin heillä 1:100 eikä ikääkään ole.. he kävivät punktiossa ja sitten tuloksia vielä ootellaan. HIEMAN tuli epätodellinen olo että kaikkikos tässä lähipiirissä joutuu tämmösiä asioita miettimään, kuitenkin sen rajanhan pitäs olla 5% kaikista raskaanaolevista.. \|O noh, välillä taivas on sateeton.

Lemission ja hippula 32+1

 

:wave:

 

Kävin neuvolassa taas tänään... ei oo nupun pää vielä ees kiinnittynyt, siellä se pää vaan vielä heiluu :kieh: Mä en jaksa jos yliajalle mennään :$ no saattaa se olla, että kun alkaa jotain tapahtua niin tapahtuuki sitte vauhdilla

katjuska ja nuppu 38+4/38+2 :heart: Ultra/menkkojen mukaan

 

:attn:

 

:attn:

 

Täällä sitä vaan kärvistellään :kieh: viime yönä jo supisteli kolme tuntia tasaiseen viiden minuutin välein, mutta mutta sitte ne tyssäs siihen :headwall: sitä jo jotenkin oli niin toiveikas, että joko, mutta ei sitte...no sitte ehkä joku muu päivä tänäänkään en pistäis yhtään hanttiin

katjuska ja nuppu 38+6/38+4 :heart:

 

Niinjoo, en tajunnutkaan että siihen pitää olla tuo Yahoon- sähköposti :S No, nyt uudestaan yrittämään liittymistä.

Meillä on kaikki nyt melko ok, kavereitakin jaksaa jo nähdä. Kelan kanssa vaan saa tapella kaikesta, kun kerkesin itse jäädä töistä pois ennen surullista uutista Mutta loppujen lopuksi nuo raha-asiat on aika pieni murhe.. ja eiköhän nekin kohta selviä.

 

Nyt aamusta tullut sellaista verensekaista vuotoa :x saas nähdä tuleeko lähtö jo tänään vai saako sitä kärvistellä edelleen :kieh:

mua jännittää ja pelottaa nyt iha hirveesti vaikka tätähä tässä on odoteltu jo pitkään nyt ku se aika sitte alkaa olla käsillä niin alkaa jänistämään :ashamed: no onneks nuppu ei multa paljoo kysele jos aikoo tänään ulos tulla

katjuska ja nuppu 39+0/38+5 :heart:

 

Onnea ja voimia koitokseen
Hyvin se menee :hug:

 

Chemppiä Katjuska :hug:
Toivottavasti odottelu loppuu,me jäämme odottelemaan uutisia.

Täällä kait ihan hyvin,paikat koskee enkä nuku
Jos unen päästä saa kiinni jalkojen säryn välissä painajaiset hyppää esiin :'( Kahdesta aikaisemmasta en ole ollut näin kipeä jalkovälistä tai siis se luusto,yrittääkin liikkua niin tuntuu että koko luusto pettää ja romahtaa kasaan,kyllä siinä kyyneleet vierii kun sattuu niin älyttömästi :'(
Odotus ja jännitys synnytyksestä saattaa olla osa syynä painajaisiin.
Malttamattomana odotan tietoa siitä mikä tämä pirpana oikein on.
Neuvolassa täti sano että meinaatko että tyttö pysyy loppuun asti sisällä,en tiedä,toisaalta tuntuu kun on näin kipeenä että enteilisi aikaisemmin tuloa mutta siiten taas tuntuu että itse huijaa itseään ja käynnistyksen pelko taas valtaa :/ Olen semmoistakin ruvennut ajattelemaan että mitäs jos tyttö onkin kunnossa mutta kätilöt söhläävät....... :'(
Liikaa ajatuksia päässä. Viikot hupenee,kyllä lasten kanssa mennään puistoon ja muuta jaksaa vielä.

Rv tasan 30 Lilo ja Stitch

 

No tohon tuli kyllä virhe siis rv tasan 33

Vitsi vie vielä aikaa taaksepäin kääntämään

 

Äitsykkä mulla on kans täs raskaudessa ollu nuo luut niin kipeet ja tuntuu, että ne pettää kans alta ja ritisee ja paukkuu :x esikosta ei ollu tällaista ollenkaan ja tosiaan tuo kyljen kääntäminen sängyssä ja ylös nouseminen on ihan tuskaa välillä tuon kivun takia... Mäki oon tässä jo pitkään kääntäny kylkee niin, että suurimman työn tekee käsillä ottamalla kiinni sängyn reunasta ja siitä sitte pungertamaan :kieh:

Toivottavasti saisit nuo pelot aisoihin :hug: tiedän kyllä kuinka vaikeaa se välillä on...

ei vaan ala supistaan kunnolla... tarkkailen nyt sitä vuotoa, että jos se kovinkin tuosta tulee litkummaksi niin sitte tarkistuttamaan ettei vaan tihku vettä mukana...

sitä on kyl ajatukset aika sekaisin kun on niin malttamaton olo ja toisaalta pelottaa koko homma hirveesti ja just mietin eilen sitäki asiaa, että mitä jos nupulla sitte on ne down-piirteet...niin miten siihen sitte itse reagoi... vaikka niin rakastaa tätä lasta jo nyt ja hyväksyy hänet varmasti sellaisena kuin tulee niin kaipa se kuiteski ajatuksia herättää kovasti...niin ainakin luulisin

mutta siis oottelua täällä vaan edelleen

 

Katjuskalle paljon onnea synnytykseen! Toivottavasti kohta pääset tosi toimiin

Itse jouduin eilen illalla lähtemään päivystykseen, kun alkoi tulla yhtäkkiä kovia alavatsakipuja ja runsaasti verta hyytymien kanssa... Joskus yhdentoista aikaan illalla pääsin sitten lähetteen kanssa äitiyspoliklinikalle, jossa huomattiin että kohtuun oli jäänyt istukan palasia. Siinä samalla sitten onneksi pystyivät tekemään imukaavinnan ja parin tunnin päästä pääsin kotiin. Huoh. Mutta onneksi kuitenkin noin vähällä selvisin ja melko nopsaan oli toimenpidekin ohi.

 

Hei kaikille ketjussa kirjoitelleille!

Olen seuraillut keskustelua sivusta kun aihe on koskettanut itseäkin. Nyt meillä ollaan siinä tilanteessa että punktion tulosten perusteella päädyimme raskain mielin raskauden keskeytykseen ensi viikolla, raskausviikkoja silloin liki 19.

Tämä on luultavasti kamalinta, mitä olen koskaan kokenut ja epäilyttää kyllä, pääseekö tästä koskaan yli. Olo on pohjattoman surullinen ja ahdistunut ja pahinta on ehkä syyllisyys, joten tunnen jo olemassaolevista terveistä lapsistani. Tuntuu, ettei minulla olisi ollut mitään oikeutta heihin, kun en kerran vammaista lasta pysty vastaanottamaan. Ensi viikoinen keskytys pelottaa ja ahdistaa myös ihan kamalasti ja pelkään, etten selviä sairaalasta järjissäni ulos.

Voiko tällaisesta oikeasti joskus selvitä tai päästä yli?

 

Vieraalle :hug: ja jaksamista.

 

Pahoittelut tulevasta keskeytyksestä! :hug:

Me jouduimme tekemään elämämme vaikeimman päätöksen viime lokakuussa kun rv 17 todettiin että sikiön viat ovat niin suuret ettei hänelle annettu elinmahdollisuuksia. Me päädyimme keskeytykseen emme haluneet pitkittää hänen emmekä itsemme tuskaa.

Keskeytyksen jälkeen itkin jokayö noin 3-4 viikon ajan (sen jälkeen itkut alkoivat harveta). Näin painajaisia pikkuisesta ja synnytyksestä. Tunsi itsensä luovuttajaksi ja epäonnistujaksi. Tuntui että koko maailma oli minua vastaan.

Minulla eteenpäin auttoi poikani. Hänen vuokseen oli joka aamu noustava, laitettava aamupalaa ja mentävä ulos leikkipuistoon. Elämän täytyi jatkua "normaalina" hänen vuokseen. Tämän tapahtuman jälkeen olen oppinut (jos vain se on suonkaan mahdollista) vielä enemmän arvostamaan tervettä kaksivuotiastani. Alkuun olin jopa hysteerisen tarkka ettei hänelle vaan satu mitään. Pelkäsin hänenkin menettämistä.

Suruun auttaa aika. Meillä keskeytyksestä on reilu 4 kuukautta ja pikkuinen on mielessä mutta ei enää ihan päivittäin mietteissä. Välillä vieläkin tulee joskus yöllä itkettyä mutta enää en oikein tiedä mitä edes itken. Lapsikin saa taas leikkiä omia leikkejään rauhassa, äidin alituinen vahtaaminen on jo helpottanut

Puhuminen/kirjoittaminen/lukeminen oli myös minulle suureksi avuksi. Jos et ole jo liittynyt niin ehdotan liittymistä Yahoon enkelinkosketus listalle. Siellä pääset purkamaan tuntojasi muille saman kokeneille ja saat varmasti vertaistukea. Voit myös lueskella muiden tarinoita jotka voivat antaa lohtua omassa menetyksessä.


Paljon voimia Sinulle ja perheellesi tulevaan koitokseen! :hug:

 

Vieras: Surullista kuulla tilanteestasi On kuitenkin ihmeellistä millaisia voimavaroja ihmisestä tarvittaessa löytyy! Vaikka nyt tuntuu ettei jaksa millään, niin usko vain, kaikesta selviää! Itse olen keskeytyksen jälkeen (ja etenkin ennen sitä) käynyt kaikki mahdolliset tunteet läpi. Joinakin päivinä menee paremmin ja joinakin huonommin. Mutta uskon silti vakaasti siihen, että minä ja kaikki muutkin saman kokeneet selviävät!

Sen voin omasta kokemuksestani sanoa, että on hyvä jos saatte hyvästellä vauvan rauhassa. Minä sain ottaa omani syliin ja mieheni otti myös valokuvia pojastamme. Ennen keskeytystä mieheni kysyi, että käykö minulle jos, hän ottaa kuvia ja se tuntui jotenkin sopimattomalta... Mutta kun synnytys oli ohi ja katselimme kaunista vauvaamme, niin olisin katunut syvästi jos siitä tilanteesta ja lapsestamme ei kuvia olisi.

Paljon jaksamista sinulle! Toivottavasti sulle tulee yhtä hyvä henkilökunta sinne sinua auttamaan tämän vaikean tilanteen kanssa, kuin minulle. Minulle oli ainakin suuri apu siitä, kun sairaanhoitajat ja kätilöt olivat niin hienotunteisia ja auttavaisia.

Ja muista myös, että ammattiapua on aina saatavilla! Ja onneksi on tämä netti, missä voi tunteitaan jakaa Sekä mies tietenkin.
:hug: