Terolut mimmit

:confused: voikohan terot aiheuttaa vuodon vaikka oiski raskaana :confused: Ei enää tajua omaa kroppaansa :(
Sulla on ilmeisesti sama tilanne kuin mulla viime kierrossa (tai oikeastaan tämän kierron alussa). :hug: Testaile muutaman päivän päästä, jos tuntuu tarpeelliselta (vaikka vain oman mielenrauhan vuoksi). Itselläni oireet ja kummallisuudet hävisivät jossain vaiheessa tai stten en vaan enää kiinnittänyt niihin huomiota. Mullahan pco tekee kepposia välillä vaikka munikset terveiltä näyttääkin toistaiseksi. Vauvakuumeisena sitä kiinnittää pieniinkin asioihin herkästi huomiota ja alkaa toiveikkaana pyöritellä niitä mielessään. Suosittelen pyrkimään rentoutuneeseen olotilaan, sillä se auttaa ainakin henkiseen hyvinvointiin. :)
 
Uusi tero-mimmi hyppää mukaan :)

Ajattelin nyt pukata itseni porukkaan, kun äsken keskusteltuani gyneni kanssa, hän päätti aloittaa mulle terokuurin loppuvuodeksi ja sitten alkuvuodesta vielä clomit lisäksi. Oon joskus aiemminkin syönyt teroluteja, mutta yhden tbl:n annostuksella, nyt tämä uusi gyneni (aiemmin oon ollut kunnallisella hoidoissa) oli sitä mieltä et mun on hyvä syödä nyt 2tbl:n annoksella kun kierrot on mitä on ja pcon takia keltarauhasen ´vajausta kuitenkin on. Nyt vaan mietin et mitähän sivuoireista niistä voi tulla...?
Joten onko teillä muilla samaa annostusta ja onko tullut mitään oireita?

Rupeen nyt lueskelemaan enemmän juttujanne..toivottavasti huolitte mut mukaan!

*Justiina* :wave:
 
Tervetuloa vaan Justiina!
Kyllä tähän vielä vähäiseen porukkaan mukaan mahtuu! :D
Mä sain kahdella tabletilla sellaset oireet et huih, jouduin ihan lääkäriin asti ku niin koski alavatsaan :/ Muuten oli vaan raskausoireet, jotka oli täyttä feikkiä. Älä nyt pelästy tästä sillä kaikilla meillähän se vaikuttaa eri tavalla. Mutta sanottakoon ettei suotta kannata ihmetellä sitten kun on kuuri päällä :)
 
Tervetuloa myös täältä Justiina! :wave:

MG! Mikä tilanne?? joko näyttää tikku plussaa???

Miul on täällä kp 10 menossa ja semmoset halut ja valkovuodot että oksat pois.. Äkkiä työmaalta kotio peittoa heiluttelee ja tikuttelee ovista(jos sitä nyt edes malttaa..) :LOL:

Viime kierron aikana ei valkovuotoa tullut kuin lusikallinen, ja nyt yhtäkkiä alkanut hyvä vuoto, joten toive olis oviksesta.. Jännää..
 
Huomenta mimmit :xmas:

undercovergirl Mulla on jo aika pitkä aika, varmaan pari vuotta kulunut siitä kun teroja viimeksi oon popsinut ja muistelin että tolla 1tbl:n annoksella mulle ne aiheutti ruokahalun lisääntymistä ja karmeeta tissien turvotusta/kipua. Muistelin kans just et ne sai mut just noiden takia luulemaan itseni raskaaks varmaan joka kierrossa :stick: Joten saapa nähdä mitkä oireet sit tupla-annoksesta tulee :O

Inizal Sullahan on mukava viikonloppu tiedossa, ihan kateeks käy :LOL: Mitä sitä turhaan ovistestejä tuhlamaan kun vaikuttaa että sulla keho kertoo enemmän kuin tuhat tikkua :D
Mun piti kysyä sulta tosta cipralexistä, syötkö sitä vielä? Mua tosiaan kiinnostaa sen yhteys ovikseen? Ite oon syöny lääkettä nyt noin 2kk, enkä sais lopettaa sitä vielä, mutta jos se vaikuttaa ovikseen haittaavasti, niin sithän mun on pakko se lopettaa, koska eihän mulla muuten oo mitään mahiksia kun pcokin vaikuttaa etten koskaa luomusti ovuloi :kieh:

Mulla kp 48 eli onneksi nyt saan tänään terot kouraan, en jaksa tätä kierron venymistä :( Kun kierto venyy niin olo on aika karmea, iho pukkaa finniä naamaan minkä kerkee, turvoksissa (vaikka mitään en oo ottanu) ja mieliala kuin kolmen viikon pms ois päällä :headwall: silloin kun kierrot on 28-32 niin olo on aivan toinen, aika metka juttu että kesäisin mun kierrot ei veny pätkääkään. Mainitsin asiasta gynelleni ja hän totesi, että asiaan voi olla vaikutusta D-vitamiinilla, asiaa ei ole tosin sen enempää tutkittu, mutta kehoitti sitä popsimaan. Tällä hetkellä mä en syö mitään vitamiineja, pitäis varmaan aloittaa..entäs te, syöttekö jotain monivitamiineja tms.?
 
Justiina > Minä popsin raskaana oleville ja raskautta yrittäville tarkoitettua monivitamiinia, omega3-kapseleita sekä D-vitamiinia. Deetä otan yhteensä päivän aikana keskimäärin 50 mikrogrammaa (määrä riippuu siitä otanko myös kalsiumia) ja on se selvästi auttanut. En ole pimeänä kautena niin väsynyt kuin aikaisemmin ja helminauhat munasarjoissa ovat kadonneet. Muuta selitystä en tuolle muutokselle keksi, sillä Metformiinikokeilu oli lyhyehkö ja Terot aloitettiin vasta nyt syksyllä (jolloin tilanne munasarjoissa oli jo normalisoitunut).

InizaL > Ei näytä. :( Pregcheck-liuskan dippasin tänäänkin ja yhtä epämääräinen hailukka siihen piirtyi kuin aikaisemmatkin. Tuntuu kuin vuoto alkaisi millä hetkellä hyvänsä vaikka kipuilut ovatkin ennallaan. Usko plussaamiseen on mennyt ja testitkin lopussa. Vain digi on jäljellä ja sen käytän, mikäli vuoto ei sunnuntaihin tai maanantaihin mennessä ala.
 
Hei MG! Mie en muista millä viikolla odotin esikoista, kun vasta testi näytti positiivista. Mutta siis joko kuudennella tai seitsemännellä.. Ainakin.. Et älä nyt vielä heitä kirvestä kaivoon. Sitten vasta jos se täti tulee paikalle.. Millos sulla on se lähete sinne klinikalle? etekös te o jo pitkään yrittäny? sellai muistikuva minul.. nyt en jaksa alkaa plärää koko ketjua.. (laiska yötyöläinen.. :D )

Ja Justiina: mie en enää syö tota cipralexiä.. Koin muutenkin, että koko lääkitys aloitettiin "että nyt tähän hätään" ja yllätys, yllätys: syöt sitä pitkään.. Nyt sitten ilman lääkärin neuvoa(mikä varmaan on typerää), niin lopetin pikkuhiljaa kyseisen lääkkeen. Nythän minul on tuo toinen tero-kuuri alkamassa, mutta jotain on kehossa herännyt: aamulla tikutin ja hyyvin haalea viiva näytti olevan ja illalla olikin melkein yhtä tumma kuin kontrolliviiva. Pahus että ukko on töissä ja mie oon töissä.. Jostain luin että kun ovistesti näyttää positiivista, niin vuorokaus on aikaa itse ovikseen.. Sitä toivotaan ja sitä, että ukolla on nopeita uimareita.. ;) Mutta niin miun tuuria: kun on ovis kohillaan, niin sitten ollaan molemmat töissä ja niin että ei varmaan nähdä.. Paitsi pikasil.. Elämme jänniä aikoja..
 
Tulipas tästä kierrosta sit teroton kierto, on meinaan terot manses ja mä sadan kilsan pääs :headwall: Tiedä sit yhtään mitä tästä tullooo jos on tullakseen. Kai mä sit tammikuus vetäsen taas kuurin jos ei siihe mennes oo täti tullut ( tosin sais pysyä pois hyvästä syystä ;) )
Näinä päivinä pitäis olla oviskin, jos edes ovuloin, mulla ei meinaan ole tikun tikkua mukana, eikä tuu olemaan. Tää on niin pieni kylä et huhut alkais heti jos apteekissa kävisin :D
Mutta nyt äiteen kanssa joulutohinoihin.
Plussapuhurein Under
 
Huomenta!

Under Mikä kp sulla on nyt menossa? Onko sulla pitkä joululoma, mietin vaan et voithan aloittaa terot myöhemminkin. Mulle gyne sanoi, että teroilla voi ajastaa kiertonsa haluamakseen, siis aloitusajankohdan, mutta mullahan onkin pco eli kierrot muutenkin miten sattuu..Joululomahan voi olla sulle hyvinkin antoisa, kun relaa niin tiedä mitä tapahtuu...itsekin kun muistais tän vuoden alusta :p

MG Nyt on vitamiinit sitten haettu, otin d-vitamiinia 20 mikrogrammaa (minisun) ja sit olin ottamassa monivitamiinia multivita plus, niin farmaseutti sanoi ettei mun kannata sitä ottaa, on tarkoitettu iäkkäille naisille, kun saan sitten liikaa d-vitamiinia ja nytkin noissa on yhteensä 27,5 mikrogrammaa, joka on farmaseutin mielestä liikaa. Otin sit siis tavallista multivitaa. En jaksanu ruveta sille selittää enempää omasta pcostani, vaikka olis sen luullut tajuavan kun ostin samalla terot ja clomit. Ootkos testaillut viikonloppuna tai tänään?

Mä siis aloitin perjantai-iltana noi terot, aamuin illoin, vielä ei onneksi oo mitään muita oireita kun ruokahalu lisääntynyt potenssissa tuhanteen:O ei ois kyllä tällä ylipainolla yhtään siihen varaa, kiva jouluporsas joulupöydässä, jos tätä menoo jatkuu...Mä laskeskeskelin jo hieman mun tulevaa kiertoakin, vuoden viimeisellä viikolla menkat ja vuodenvaihteen tienoilla clomien aloitus ja varasin itselleni eilen sitten gynenkin kp 13 tai 14 silloin, sit ois follikkeliuä ja katsotaan miten clomit potkii ja onko yhtään hyvää munista tarjolla...mutta kaikki siis riippuu siitä että terot hoitaa tehtävänsä ja vuoto tulee ajallaan....

Mukavaa jouluviikkoa mimmit ja iso plussapuhuri täältä :whistle:

Justiina :wave:
 
Mä oon josai puolivälis kiertoo jo :/ eli pitäis ihan näinä päivinä aloittaa, oliskohan kp 14? Mä en oikeesti nyt muista :O Mä epäilen et täti kurvaa paikalle jo ennenku ehdin terot aloittaa ku täällä pitäis parisen viikkoa majailla....
 
Täällä piinaillaan pitkän kaavan mukaan. Viimeisen terolutin otin perjantaina 10.12. ja odottelin vuodon alkua edellisen kierron viiveen mukaan sitten 13.12. maanantaina. Siitä on nyt siis viikko ja vuoto loistaa poissa olollaan. Tuntemukset ovat ajoittain sellaiset, että olen varma tädin läheisyydestä. Tuolta jostain nurkalta kurkkii, mutta ei edes ovelle uskalla. Saisikin pysyä poissa vielä noin 8kk, mutta masun ollessa ilman asukasta toivon kyllä kierron vaihtumista pikaisesti. Muutaman hailakan haamulaisen olen testannut eli viiva ei näytä vahvistuvan. Torstaina käytän viikkonäytöllisen digin, mikäli vuoto ei edelleenkään ole alkanut.

undercovergirl > Voisitko kysyä lääkäriltä puhelinreseptiä paikalliseen apteekkiin? Toinen vaihtoehto on jättää tämän kierron teroilu väliin. Rentouttavaa joulua ja vauvalimaisia plussatuulia! :wave:

*Justiina* > Apteekit pysyttelevät virallisessa suosituksessa tai lähellä sitä. Tavallisessa monivitamiinissa on A-vitamiinia, jota ei raskaana olevalle suositella. Itsekin kyllä käytin yrittämisen alkuvaiheessa ja vaihdoin sitten myöhemmin tuohon raskaana oleville ja raskautta yrittäville tarkoitettuun. D-vitamiinia voit kuitenkin ottaa enemmän kuin farmaseutin mukaan on sallittua, jos vain oma kehosi kestää. Itselläni tuli alkuun ihottumaa isommista annoksista, mutta vähitellen sain totutettua reilumpaan annokseen, joks näyttäisi olevan minulle hyvä. :)

kp38/30-32, dpo18? ja yk13, Tero-yk3
 
Aadami
Heippa Teroleidit!

Täällä myös yksi terojen uusi käyttäjä jolla eka terosetti takana.
Sain terot pitkän kierron vuoksi, 1 pilleri päivässä kp 15.-24.

Viimeisestä pilleristä on nyt 8 päivää eli kp 32 menossa eikä tätiä vaan kuulu.
Menkkakivut ovat olleet KOVIA viimisen 6 päivää....

Munasarjoissa oli taas kovia kipuja terojen popsimispäivinä.

Voiko tuo vuodon viivästyminen johtua mahdollisesta ovulaatiosta?
Vai onko minulla vaan hormonit niin sekaisin, että 1pilleri päivässä ei riitä..

Ärsyttää, kun mikään ei toimi ja sattuu vähän väliä niin pirusti :/
 
Aadami Bongasitko ovista esim. tikuilla? Mulla on historiassa ollut muutamia tero-kuureja ja vain kerran vuoto jäi tulematta, silloin oli siis clomit myös käytössä, en ollut raskaana, ovis oli tikuilla bongattu, vuotoa vaan ei tullut ja aloitin sitten uuden terokuurin kun lukematon määrä nega r-testejä li tehty :kieh:. Syytä terojen toimimattomuudelle en tiedä, muuta kuin annostus liian pieni tai raskaus :O

Just kun kerkesin aamulla kirjoittaa että ruokahalu ainoa oire, niin eikös vaan tosiaan inhottavat repäsykivut ole nyt tulleet, ne on alavatsalla, kohdun seudulla ( osaan paikallistaa sectiohaavasta : / ) Ihan kiva kun nyt ei oo kuuri edes puolivälissä niin mitähän tästä vielä seuraa :kieh: ....kiva joulu kenties :headwall:

Justiina
 
Aadami
Tikutin tuonne kp 15 asti, mutta sitten tikut loppuivat enkä kerennyt hommaamaan uusia.. :(
Eli ei mitään hajua ovuloinko. Viime kierrossa en ainakaan ovuloinut, koska ultrassa kp 42 suurin folli oli 13mm ja sitä kolmen päivän päästä menkat alkoivat...

Seuraavassa kierrossa tikutan kyllä mielenkiinnosta vaikka koko kierron...

Mulla on myös noita repäisykipuja seisomaan noustessa yms... Mutta niitä oli viime kierrossakin jonka olin ilman teroja.

Verrattuna aiempiin kiertoihin, tässä terokierrossa on kyllä ollut ruhtinaalliset kipuilut...

Raskaustesti on tehtynä ja ikävä kyllä raskauden piikkiin näitä oireita ei voi laittaa :(
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Mitä te mimmit ootte mieltä listautumisesta? Tuli mieleeni että oisko helpompi,jos meillä joku listan tynkä meistä ois olemassa? Voin itse sellasen muokata, tosin en osaa lisäillä mitään hienoja kuvia listalle, kuten muissa listoissa oon huomannu olevan...
 
Olisiko ajatusta, jos undercovergirl listaisi nimimerkit ja ehkä muitakin tietoja tuonne etusivun ekaan viestiin. Kiertopäiviä ei varmaankaan tarvitse päivittää, kun täällä ei kovin aktiivista keskustelu ole. Sellainen lista varmaan riittäisi, josta näkyy ketä meitä on millaisessa tilanteessa. :) Joku muukin toki voi listata. Itse en tarjoudu. :D Riittää tuo yksi lista toistaiseksi. :)
 
Under tekee mielellään listaa kunhan saa toimivan netin :D Anteeks kun en ole aiemmin saanut aikaseks :ashamed: Ellei sit justiinaa homma kiinnosta?
Mä oon päättänyt pitää terottoman kierron, jos tää menee hyvin ni sit jää hetkeks terot pois ja katellaan uusiks tilannetta :)
vois melkei merkitä iän ja monesko toiveissa jne :)
Mut nyt unten maille
 
Aadami
Kävin työterveydessä vuodattamassa tädittömyyttäni ja sain lisää teroja ja ohjeen ottaa jatkossa 1 tabletti aamuin illoin... Josko tuo tupla-annos sitten vihdoinkin tehoaisi...

Koskakohan uskaltaisi aloittaa terot uudelleen jollei menkat vain ala..? Pitänee odotella tuonne kp 50 tienoille?

On tää niin turhauttavaa... Ja YK2 vasta menossa... Rauhottuuko tämä hätäily ja jännäily missään vaiheessa? Pää on tietoinen että aikaa menee ennenkuin tärpää (jos tärppää) kun ensin pitää saada edes ovis toimimaan ja silti kaiken pitäis toimia nyt heti... :)
 
Nyt mimmit auttakaa |O

Sanokaa mulle et nää terolutit tekee mulle nää tepposet :stick:, eilen illalla alkoi seuraavat oireet: huimaus yllätti kesken kauppareissun, oli yhtä tuskaa viimeiset lahjahankinnat, rinnat kipeytyneet ja semmoinen tunne niissä ajoittain kuin maito nousisi, ( vaikka viimeisestä oikeasta maidonnoususta onkin jo aikaa niin tunne oli tuttu :D ) kihelmöivät ja kuin tulessa. Vatsanrepäisyt nyt vähentyneet, onneksi. Väsyttää aivan tuhottomasti, kiva juttu näin jouluviikolla... Aloitin siis kuurin pe-iltana, joten voiko oireet tulla jo näinkin pian? Mulla useita terokiertoja historiassa, en muista ikinä vastavaa tapahtuneen, mutta nyt mulla onkin annos tuplasti vahvempi...Onneks ei oo testejä himassa enkä kyllä lähde hakemaankaan ennenkuin siut vast jos terot ei vuotoa tuo. Tosi kurjaa että oireet tulee jo tässä vaiheessa :kieh:
Onks teillä muilla ollu vastaavia oireita näin runsaasti?

Under tee sä vaan lista kun kerkeet, jookos? Eikä mitään ettet ollut tehnyt, mutta ajattelin vaan et kun todennäköisesti porukkaa tulee lisää ja poistuukin toivottavasti odottajiin yhtä tehokkaasti, niin pysyttäis helposti kärryillä ketä meitä on ja missä tilanteessa :)


Aadami Sanoiko mitään aloituksesta? Terothan ei oo vaarallisia vaik oiskin raskaana, joten ne periaatteessa voi aloittaa milloin vain eli jos et halua kp 50 asti oottaa niin mun käsittääkseni voit aloittaa aikasemminkin.

Nyt tuli meidän ranskanpullan pentu tähän syliin hääräämään, joten täytynee poistua :wave:
 
Viimeksi muokattu:
*Justiina* > Mulla terot aiheuttaa huimausta, pahoinvointia ja vähän muitakin raskausoireita. Jos siis menkat ei ole myöhässä, niin en niihin luottaisi. Toivottavasti täti pysyy poissa ja oireet muuttuu "oikeiksi". :D Plussapuhureita!
 
Aadami
Justiina: ei ollu mitään puhetta aloittamisesta. Resepti lyötiin kouraan toivotettiin onnea matkaan. Enkä mä puupää tietenkään tajunnut kysyä...

Oon vähän kahen vaiheilla aloittaisko uuden satsin heti perään vai oottelisko hetken. Jos aloittais heti niin sais ne menkatkin ehkä joskus, mutta taas toisaalta mietin meneeköhän mun kroppa lopullisesti sekaisin jos alotan toisen satsin näin pian ja vielä tupla annoksella...

Olen tässä lueskelellut teillä olleista sivuvaikutuksista ja "kauhulla" odotan mitä tuo tupla-annos tuo tullessaan kun yhdestä kärvistelin kivuissani jo monta päivää... Noh, mitäs me naiset ei kestettäisi...:D

Pidetään nyt kuitenkin peukkuja, että Justiinan oireet olisi ihan oikeita :heart:

Onkos Macy Grayn plussat yhtään vahvistuneet?
 

Yhteistyössä