Terolut mimmit

Namppis88 > Mulla on tiedot muuten oikein (paitsi tietysti yksi kiertopäivä enemmän kuin eilen), mutta yk17. Kiitos päivityksestä! :flower: minuakaan ei haittaa vaikka välillä päivityksen tulo kestäisikin. Tietenkin sinulla on muutakin elämää kuin palstailu ja teet listan silloin kun ehdit ja jaksat. :)

Tänään sitten alkoi clomit. Oli pakko tehdä aamulla raskautesti, kun ohjeessa lukee ettei saa raskaana ollessa käyttää ja oli illalla tosi kummallisia kipuja sekä etovaa oloa. Kivut helpotti aamuksi, mutta jonkin verran vielä vaivaa tuolla kohdun vasemmalla puoliskolla ja vähän muniksiin päin. Testi oli nega. En sitten tiedä onko tuolla ollut jotai yritystä, kun en siitä oviksestakaan varma ole ja epätodennäköiseskihän se ultrassa todettiin. Toivon kyllä kipujen loppuvan ja saavani rauhan tähän kiertoon. Odotan jo ensi viikon kontrolliultraa ja laskeskelen onko petipuuhia mahdollisuus ajoitella oviksen alle. Aika jännää puuhaa tämä lääkkeillä avustaminen. :D
 
Täällä kp 20!

Hassua, 3terokierto menossa ja nyt ei vielä ainakaan puske niitä paukamafinneja naamaan ja selkään. Okei, vielä 5tabua ottamatta että ehtiihän niitä, mutta silti.. oi voisko olla niin ihanasti että kroppa jo vähän tasottunut?
 
Ambrosia85: Miulla kans tässä kolmannessa Tero-kierrossa on ihan erilaiset tuntemukset kuin kahdessa aiemmassa. Mulla on nyt ollu ihan järkyttävä turvotus 3 pv, eilen otin vikan pillerin. Tissit ei tässä kierrossa kipeytyny hirveesti, pahoinvointi oli kyllä kaksinkertaista turvotuksen aikaan. Pitää kokoajan toitottaa itselleen että nuo oireet johtuu teroista, en luultavasti edelleenkään oo raskaana. Vieläkään.

Onko muilla ollu turvotusta?
 
Moi Saasa, minä täällä uutena :) Mulla tuli eka terokierrosta turvotusta, tokas mahd. kemiallinen ja tässä kolmannessa ekojen pilsujen aikaan pahoinvointia muttei turvotusta enään ainakaan huomattavasti. Nyt sitten dpo 6 alk munisten jomottelua ja kiristelyä kohdun kohilla, ja selkä kipua. Yksi päivä kauheita kramppeja vatsalla hetken aikaan, ihan hiki tuli otalle kun kävi niin kipeetä, ihan ku mahatauti väänteitä, meni sit ohi:O Jotenkin tuntuu et kolmannessa kierrossa oireet rauhoittuneet.. Toivottavasti nää alamaha tuntetumukset ois salamatkustajasta eikä Terojen huijailua:ashamed: Enään siis kaksi pilleriä jäljellä ja sitten voi heittää hyvästit Teroille:wave: Kunpa vaan ei kierrot taas venyis.. on ollut niin helppoa kun Terot toiminu, ei tarttenu jahkailla koska ne menkat alkaa...

Plussa onnea Macy Grayn clomikierrolle:flower:

Ambrosia85 mäki oon ollut joka kierrossa noitten kauheitten paukamafinnien uhri : /
 
Viimeksi muokattu:
Mulla kanssa terot alussa aiheutti turvotusta. Oli sellanen turvotus joka normisti on ennen menkkoja. Mutta onneks menkkaturvotusta ei tullu vielä erikseen - ois ollu vaateongelma sen jälkeen :D

Tuntuu myös siltä että mielialavaihtelut on tasaantuneet ja noi paukamat myös.

Itse en pääse teroista vielä eroon. 3kk vielä pitäs vielä jatkaa jonka jälkeen sitten gynen kanssa pohditaan että mitäs sitten tehdään. Jatketaanko teroja vai otetaanko clomit vai mitäs..
Mutta ei mua haittaa teroja syödä jos alkukertojen oireet katoavat!
 
Onko sulla Ambrosia85 pitänyt Terot kierrot kurissa? Iteskin mietin että eipä tuo niin haittais jos joutus uudelleen Terot alottaan, parempi niinku venyvien kiertojen kanssa tuskailu. Tuntuu vaan et ku yli 7 v jälkeen e-pillereistä pääs eroon niin sitten taas jotain hormoninappeja pitää syödä.. :headwall: Mut onneks toimivat. Itse en mielialavaihteluita Teroilla huomannu, mut e-pillerien lopettamisen jälkeen massiivinen ero, ei olla miehen kanssa riidelty kunnolla kertaakaan sen jälkeen:D Mieski meinas et hittoko hän ois tään tienny aiemmin...:LOL:
 
Moi kaikille!

Ihan uusi olen täällä foorumilla, ja vähän on vielä "säännöt" hakusessa, mutta mukaan tero-mimmeihin ilmoittautuisin :wave:

Esikoisen yritystä on nyt aika tarkalleen vuosi takana, ja toinen tero-kierto on nyt menossa. PCO-tyyppiset munasarjat diagnosoitu jo 3 vuotta sitten, mutta nyt vähitellen alkoi riipimään nämä pitkät kierrot / kun ei luomusti ala onnistumaan. Toivoa luo vähän joulukuussa ollut keskenmeno viikolla 7+, joka siis sai alkunsa luomusti.

Mikäli joku lisäilee listaan, niin tässäpä tietoja =)

SenSen....kp17/32-?....25v....1.lapsi....yk10....2.terolut-kierto
 
Terolut-mimmien toivelista

Saasa............kp27/37-68......27-v... 1.lapsi....yk11.... 2.tero-kierto
Hömelö..........kp22/27-29......23v......1.lapsi...yk7-8....3.tero-kierto
Tellervo..........kp20/32-?.....35v......2.lapsi...yk3.....2.terolut-kierto
Ambrosia85.....kp20/26-?.....26v..1. lapsi....yk5......3.tero.kierto
Lilli88...........kp 17/26-?.......23v...1.lapsi...yk 4.....3. Terolut-kierto
SenSen....kp17/32-?....25v....1.lapsi....yk10....2.terolut-kierto
Kristiina84.......kp11/30-40.......26v...1.lapsi.....yk4.... 3.terolut-kierto
Chrisu............kp5/28-95........28v.....1.lapsi....yk 1.....3.terolut-kierto
Macy gray.......kp3/30-34....30v....2. lapsi....yk17......1.clomi-kierto
Namppis88.....kp1/28-60....22v...1.lapsi.....yk4.....terolut-tauko





Allekirjoittaneen sekoilun takia kp:t vinossa:
AnniMu...........kp?/26-87....20v....1.lapsi....yk 4.......3. terolut-kierto
Aadami...........kp?/24-50...27v....1.lapsi...yk7......4.terolut-kierto
Ninni-Ilona.....kp?/39-46....25v.....1.lapsi....yk4.......2. terolut-kierto
:O
 
Namppis88 Mulla ei vielä kp tiedossa... Mun viimeset menkat on tullu joskus syksyllä :).
Ekaa terolut-kiertoa nyt syön, 8 pvä menossa. Eli menkkoja ootellessa. Tyhmänä taas kyselen että mitä toi yk tarkottaa :ashamed: . Ja toinen lapsi olis haaveissa. Ja ikää on 31.
 
Ambosia85 no hyvä että kurissa sentää pysyneet, huippuahan ois jos kierrot tasoittus säännölliseksi :) mitenhän lie 3kk jälkeen mulla tasottuu ku vaan e-pillereitten vuoksi venyneet? josko omat kroppa muistais taas toimia..

Namppis88 etsä viitsisitsä korjata mulle listaan yk:si 9, katsoin kalenteria ja niinhän se oliki :ashamed:

Voi että sitten jänskättää tään kierron loppu tulos.. tänään äityny mahakipu, siis vatsalihakset kumma kyllä hellänä koko ajan, niinku ois treenannu hulluna vaikken ookkaa?!?!sama selän kans.. muniksia kolottaa..eipä kummosempaa.. voi kumpa ois tärpännyt.

Tervetuloa SenSen:wave: Itekki tänne ihan vasta tupsahtanu..
 
Viimeksi muokattu:
Vajaan viikon kun on pois, niin johan olette kirjoitelleet ahkerasti. Yritetän päästä tässä ajan tasalle teidän jutuissanne, kun omakin loppukierto lähenee... :)

Namppis88: Mulle voi laittaa kp16, ja kiertojen pituus on 26-46. Muuten tiedot on oikein :) Äläkä ota stressiä listan päivittämisestä, päivittelet silloin kun ehdit ja jaksat.

Tervetuloa uusille ja plussatuulia kaikille +++++

Omaa napaa: Tämä sekava kierto taitaa mennä fiilistelyn puolelle. Meillä on sairasteltu oikein kunnolla eikä kiertoa ole päästy hyödyntämään. Mutta kuten mieskin totesi: eihän se tarvi kuin sen yhden kerran onnistuakseen ;) Toinen tero-päivä menossa ja "odottelen" tuleeko tässäkin kierrossa yhtä pahat masisfiilikset kuin ensimmäisessä terolut-kierrossa.
 
Kristiina84
Tervetuloa joukkoon SenSen :wave: Ja pahoittelut keskenmenosta :( Kovasti nyt plussatuulia jatkoon! Oliko lääkärin kanssa puhetta, että miten pitkään käytät teroja, teillä on kuitenkin yritystä jo pitempään takana?

Tännepä ei ihmeempiä, myös meikäläistä vaivaa kunnon flunssa eikä oikein makkarihommat ole ensimmäisenä mielessä. Kovasti kuitenkin toivoa olen laittanut tähän 3. terokiertoon, koska tämän jälkeen pidän teroissa tauon. Joten yritys jatkuu... ;)

Ninni-Ilona mulla siis oli ekassa terokierrossa ne hirveet masisoireet, mutta tokassa ei alavatsa kipuilua lukuunottamatta ollut yhtikäs mitään, onneksi :) Eli voihan olla, ettei niitä mielialaoireita tule kuin alussa, tosin nämä kaikki on niin yksilöllistä. Toivotaan, että säästyt niiltä :)
 
Terolut-mimmien toivelista

Saasa............kp28/37-68.....27-v....1.lapsi....yk11....2.tero-kierto
Hömelö..........kp23/27-29.....23v.....1.lapsi....yk9.....3.tero-kierto
Tellervo.........kp21/32-?.....35v.......2.lapsi....yk3.....2.terolut-kierto
Ambrosia85...kp21/26-?.....26v.......1.lapsi....yk5......3.tero.kierto
Lilli88............kp18/26-?.....23v.......1.lapsi....yk 4.....3.Terolut-kierto
SenSen.........kp18/32-?.....25v.......1.lapsi....yk10....2.terolut-kierto
Ninni-Ilona.....kp17/26-46.....25v.....1.lapsi....yk4......2. terolut-kierto
Kristiina84.....kp12/30-40.....26v.....1.lapsi.....yk4.... 3.terolut-kierto
Chrisu...........kp6/28-95.....28v.......1.lapsi....yk 1.....3.terolut-kierto
Macy gray.....kp4/30-34.....30v.......2.lapsi....yk17.....1.clomi-kierto
Namppis88....kp2/28-60.....22v.......1.lapsi.....yk4.....terolut-tauko
Fossiili..........kp?/??..........31v........2.lapsi.....yk1.....1.tero-kierto





Allekirjoittaneen sekoilun takia kp:t vinossa:
AnniMu...........kp?/26-87....20v....1.lapsi....yk 4.......3. terolut-kierto
Aadami...........kp?/24-50...27v....1.lapsi...yk7......4.terolut-kierto
:O
 
Viimeksi muokattu:
Kiitos tervetulotoivotuksista :)

Kristiina84, lääkäri määräsi terot 6 kuukaudeksi. 2 tablettia päivässä / kierron 15.-24. päivinä. Jos en ole kuurin jälkeen raskautunut niin pääsen julkiselle puolelle lapsettomuustutkimuksiin tai vaihtoehtoisesti voin kokeilla Clomeja. Kovat odotukset on siis päällä että kesän loppuun mennessä tärppäisi - toisaalta pitäisi kuitenkin osata olla rennosti stressaamatta liikoja...:ashamed: Ensimmäinen tero-kierto meni "ohi", kun lääkäri ultrasi kp18 ns. alkukierron tilanteen. Oviksen olisi pitänyt siis jo olla/tulossa, mutta kroppa oli aivan unessa, todella pieni johtofollikkeli ja limakalvot liian ohuet siihen kierron päivään nähden. Toivottavasti terot vähän herättelee omaa hormonituotantoa... Ilman teroja kierrot olivat erittäin epäsäännölliset, yleensä n. 32-65 vrk + satunnaisia välivuotoja.

Lisää omaa napaa: kp8-> jomotellut päivittäin erityisesti oikealle puolelle munasarjan kohdalle, välillä vasemmallekin puolelle. Siis jo pari viikkoa! Olisipa kiva tietää mitä kropassa nyt tapahtuu... ei niitä lääkäreiden ultra-laitteita olisi myynnissä yksityisille ihmisille :whistle: Ovislimoja ja kovempia kipuja olen odotellut, mutta ei minkäännäköisiä limoja ole tullut koko kierrossa! Eikö tässäkään kierrossa muka tullut ovista, vai enkö vaan "huomannut" limoja :headwall: Sotilaita on kuitenkin kaikesta huolimatta lähetetty matkaan tasaiseen tahtiin, ja vielä tämän viikon voisi aktiivisesti jumppailla...
 
SenSen varmasti pääasia että simppoja on lähetetty matkaan ja näin raskautumisen mahdollisuus. Elä murehdi sitä ovista, kun ei sitä kuitenkaan voi mitenkään varmasti sanoa onko tapahtunu vai ei? Ja jos sulla on vasta kp 8 niin kyl se ovis voi olla viel tuloillaan! Ootko ovistestejä tehny..? Ootko yleensä ovista saanu kiinni? Itelläkään ei aina selviä oireita vaikka oviksen kyllä pitäis tulla, tässä kierrossa sain kyllä eka kerran onnistuneesti kiinnikin sen testeillä..

Itellä siis kp 25, eilen viho viimeinen tero otettu ja nyt jännityksellä tulosta ootteleen! :popcorn:Eilen töissä illalla alko ihan kauheet vatsan viiltelyt ja krampit, tuskin pystyin kävelemään suorassa ja yskäisy ja naurahtaminen mahdotonta koska mahaan kävi niin, lisäksi turposin ku potkupallo:O Olin varma et kohta menkat lorahtaa mut ei viel oo alkanu, mahakipu jatkuu ja nännit tuli eilen illasta taas kosketusaraksi ja vihloviksi.. Kaikki merkit viittaa tädin tuloon mutta jospa ne ei tuliskaan.. Aikaisin nyt näyttäsivät vaan tulevan, tosin jos mulla ovisplussa kp 10, eli ovis kp11 niin alkas jo oleen dpo 14 tänään. Tosin toisen plussan sain kahdella testillä varmistettuna kp12, (kp 11 haaleni jo).. ÄÄÄÄH, toivottavasti ei alkais menkat...: /
 
Viimeksi muokattu:
Hömelö, ilmaisin ehkä itseäni tuossa edellisessä viestissä hieman epäselvästi, mutta nyt taitaa olla menossa kp20, ja kierron 8 päivästä asti siis jomotellut jo... :) Juu, tärkeintähän se on että simppoja on tasaisesti matkalla, ja tiedä vaikka jotain olisi tapahtunut, mutta jostain syystä olin sitten kuivempi tässä kuussa... :$ Tai voihan se O olla vielä vasta tulossakin. Olen tikuttanut ovista säännöllisen epäsäännöllisesti, alussa innokkaammin mutta nyt tässä vaiheessa yritystä innostus on hieman laantunut... Yleensä oon lähinnä seurannut limoja ja yrittänyt sitten vaan varmistella tikuilla ovista. Tässä kierrossa olen vain odottanut niitä limoja niin unohtui tikuttaminen kokonaan :kieh:!

Hömelölle vielä, minun optimistisessa mielessä kaikki sinun kuvaamat merkit viittaa plussaan! Sehän saattais jo r-testissä näkyä jos kerran jo dpo14 menossa ;)
 
SenSen sait leveääkin leveämmän hymyn mun huulille,:flower: itekki koitan yhtä optimistinen olla, nyt nimittäin on tädin merkit kadonnu! :confused: vaikka oli niin kovat kivut eilen. ?! Jospa se ei ois tulossakaan:p Tiedän että r-testissä vois jo näkyä, en vaan uskaltautunu vielä tehä ku mieski järkeili et teet sitten vasta testin ku menkat myöhässä, eli mun tapauksessa pitäis 3-5pv päästä alkaa.. Tosiaan välillä tuntuu et lorahtelee mut kirkasta limaa oon vaan pyyhkiessä saanu. Tuliha nuo ovikset(?) hyödynnettyä hyvin et mahikset olis :D huih että alko jännittään!

Niin ja taisin tosiaan väärin käsittää missä vaiheessa kiertoa oot menossa:xmas: Mut jospa ne jomottelut ois merkki alkaneesta raskaudesta:heart: ku kerta jo kp 20 menossa! Plussaonnea vaan! Mahdollistahan se on ku ootte ollu miehen kanssa ahkeria ;)

Voi kamala, kyllähän mulla r-testit laatikossa polttelis.. tuntee vaan ittensä niin tyhmäksi jos testaan ja sit alkaa menkat perään.. Kerran negan jälkeen alko 2h päästä menkat:rolleyes:
 
Kristiina84
Siis just meinasin minäkin täältä huudella, että Hömelö ala vaan testailla piakkoin, oireet kuulostaa todella lupaavilta :) Ja siis, jos tietäisit minun testailut tämän kevään aikana, niin et sanois itseäsi ollenkaan tyhmäksi :D Plussatuulia sinne!!!! :whistle:

SenSen minulla myös tilanne helmikuun ultrassa samankaltainen, kroppa täysin unessa ja ilman teroja menkat tuskin vielä tänäkään päivänä olis alkanut. Ultrauspäivänä oli menossa kp78! Suuria toiveita ei lääkäri mulle alkuun antanut, mutta toisaalta oon ollut tyytyväinen, että asioista on puhuttu suoraan. Toiveita siis sen suhteen, että ovista luonnollisesti mulla tapahtuisi. liekö tapahtunut koskaan. Myös kohdun limakalvo oli ollut aivan liian ohut. Näistä syistä olen ollut hieman alamaissa kevään aikana :ashamed: Noh, ainakin nyt menkat ovat tulleet ja todella runsaina, tarkoittaako tuo sitten sitä, että kohdun limakalvokin olis tarpeeksi paksuuntunut, kiitos terojen. En aina asioita täysin ymmärrä :D Mutta SenSen tiedän, että on helpompaa sanoa kuin tehdä(nimim. omasta kokemuksesta), mutta parasta olisi, kun pystyisi ottamaan tämänkin asian rennosti. Paljon plussatuulia :) :)
 
Terolut-mimmien toivelista

Saasa............kp30/37-68.....27-v....1.lapsi....yk11....2.tero-kierto
Hömelö..........kp25/27-29.....23v.....1.lapsi....yk9.....3.tero-kierto
Tellervo.........kp23/32-?.....35v.......2.lapsi....yk3.....2.terolut-kierto
Ambrosia85...kp23/26-?.....26v.......1.lapsi....yk5......3.tero.kierto
Lilli88............kp20/26-?.....23v.......1.lapsi....yk 4.....3.Terolut-kierto
SenSen.........kp20/32-?.....25v.......1.lapsi....yk10....2.terolut-kierto
Ninni-Ilona.....kp19/26-46.....25v.....1.lapsi....yk4......2. terolut-kierto
Kristiina84.....kp14/30-40.....26v.....1.lapsi.....yk4.... 3.terolut-kierto
Chrisu...........kp8/28-95.....28v.......1.lapsi....yk 1.....3.terolut-kierto
Macy gray.....kp6/30-34.....30v.......2.lapsi....yk17.....1.clomi-kierto
Namppis88....kp4/28-60.....22v.......1.lapsi.....yk4.....terolut-tauko
Fossiili..........kp?/??..........31v........2.lapsi.....yk1.....1.tero-kierto





Allekirjoittaneen sekoilun takia kp:t vinossa:
AnniMu...........kp?/26-87....20v....1.lapsi....yk 4.......3. terolut-kierto
Aadami...........kp?/24-50...27v....1.lapsi...yk7......4.terolut-kierto
:O
 
Heissan naiset :) Täällä kp 4 menossa ja täti pakkaa jo laukkujaan. Ihanaa päästä taas uuteen kiertoon, jos malttais vaikka olla tikuttamatta liikaa :D

Hömelö, tosi lupaavia oireita. Toivotaan nyt oikein kovasti että siellä pikku salamatkustaja olisi jo kyydissä :) Mäkin laskin että jos tästä kierrosta nyt tärpäis niin menis la jo tammikuun puoliväliin. Siis jos kierto pysyis ihmimillisenä. Alkuvuoden lapsi siis tekeillä :heart:
 
Kiitos Kristiina84 ja Namppis88 plussatsempistä! :flower:Jospa kuitenkin kuulostelisin vielä pari päivää, ennen ku testaan..jotenki tuntuu etten malttas vielä testata vaikka oonki malttamaton tietämään, iha hullua! Voipa myös olla et kuitenkin huomen aamun dippaan testin, en tiiä :xmas:

Kristiina84 Pahoittelut murheistasi:flower: Onneksi Teroista oot hyötyny, eiköhän sen verran tasota kroppaa että muniksetkin lähtee liikkeelle! =) Hyviä kiertoja sulle ja plussatuulia!

Namppis88 Mäki laskeskelin varsin la:aa, olis mulla vielä jouluvauvaan (la 23.12 =) ) mahdollisuus jos nyt tärpänny! Tärppionnea sulle uuteen kiertoon!

Mites macy graylla kierto etenee, eikös sulla pian oo ultra aika?
 

Yhteistyössä