[QUOTE="Vieraana";23334810]Sulla menee ohi niin että heilahtaa.
LAPSET ei tee hulluksi vaan se kaikki muu. Jumankauta päivästä toiseen pelkkää pyykkiä, hiekkalaatikkoa, lattianpesua, ruuanlaittoa ja sama alusta. Mun mielestä vuosikausia on se että 3 vuotta esikoisesta, 3 vuotta seuraavasta, mahdollisesti vielä kolmaskin siihen syssyyn ja taas kolme vuotta kotona.
Toisekseen. En tiedä missä perähikiällä sä asut, mutta aika monet asuu paikassa jossa ei ole mahdollista elellä ok-talossa hyvällä alueella jne pelkän kht:n avulla. Jos siis omilla rahoilla pitää olla, mies on normipalkkasissa töissä eikä pappa betalar tai mistään ole sattunut rapsahtamaan mukavaa perintöä. Todellisuus olisi monelle juurikin se että menet asumaan kusisimpaan minikokoiseen kämppään mikä kaupungilta löytyy ja kökit siellä laskien pennejä seuraavaan lapsilisään. Mutta niinhän se on että sähköä tulee töpselistä ja rahaa kaupan seinästä. Ja ellei kaupan seinä anna niin sossu antaa kuitenkin. Kaikki eivät silti sitä halua.
Toivottavasti osaat opettaa lapsillesi avarakatseisuutta ja suvaitsevaisuutta, vaikka itseltäsi näyttää nuo ominaisuudet puuttuvan kokonaan. Jotenkin tulee mieleen että ehkä sunkin olisi hyvä nähdä muutakin, toisiakin tapoja olla ja elää jotka ovat ihan yhtä hyviä ja oikeita kuin sinunkin.[/QUOTE]
No sitähän se on se lapsen kanssa kotonaolo; rutiineja, päiväunia, vaippoja, hellalle palatnutta kastiketta, kaadettuja jauhopusseja, pyykkiä, pukluja. Aika aikaansa kutakin. Meillä ei esikoinen enää pissi housuunsa, se tekee itse leipänsä ja läksynsä. Tiedän miten kallisarvoisia nämä hetket pienen kansa ovat, huominen ja huomaat, että pienestä avuttomasta nyytistä on kasvanut reipas koululainen, joka tulee syliin enää kun itse tahtoo, jos sittenkään, nuori neito, joka ei enää tuoksu vauvalta, kukilta, maidolta, pian se jo fillaroi läheideen K-kauppaan ilman äitiä

:heart:. Se aika on ihan kulman takana. Nyt kun lapsi on vielä pieni, se tuoksuu unelle ja suloisuudelle aamulla tukka pystyssä sängystä kömpiessään, kun se puristaa pienellä syrkillään lujasti kättä, kun se koittaa nenää, silmää, suuta ja kikattaa valloittavasti. Se hetki on N Y T ja minä tahdon elää sitä koko sielullani. Ottaa siitä kaiken talteen

.
Toistan itseäni. Ihan ok talossa asutaan ja sitä kaivattua pihaakin on. Mies käy töissä. Eipä nostella anopin tai sossun tai kenenkään muunkaan rahoja taikka olla peritty yhtään mitään. MIKSI se on niin vaikeata myöntää itselleen, että ihminen tulee toimeen yllättävänkin pienellä, JOS SE VAAN tahtoo?

Me emme kylve rahassa todellakaan, emme myöskään syö joka päivä kaurapuuroa (paitsi vauva aamulla ja illalla

).