***TAMMIVAUVAT*** Lokakuussa (EKAT VAUVAT SYNTYNEET)

täällä yöt alkaa olla vaikeita. Pohkeista vetää suonta ja varpaista myös. Ja kun herään uni ei enää tulekkaan helposti. Ja kohta pissattaa ja yms..Tänään menen iltaan töihin joten sitä ennen lepään kunnolla että jaksaa taas tehdä töitä. :)

Joonas tarhassa ja mikko töissä joten lähden lepäämään. Vielä on: Patu liikkuu ja touhuaa normaalisti. Huomenna taas poksuu rv 29 alkaa :heart:

Sannis ja patu rv 28+6
 
Alkuperäinen kirjoittaja s-a-j:
Onx noihin matkoihin teille sanottu mitään, mä ku en muista esikosta mitään..????

mites olette joulua suunnitelleet, varsinki te joilla laskettu lähellä joulua???
En muista että yhtä odottaessa olis ollut muuta kuin esikoisen kohdalla rajoittivat matkustamista. Nyt se pitkät matkat kiellettiin jo viikoilla 23 muistaakseni, mutta nuo äitipolikäynnit on pakko tietty kärvistellä.

Joulusta: Minä kyllä tulen vaatimaan että pidetään kiinni siitä mitä lääkäri sanoi kerran, että viikoilla 37-38 käynnistetään oli tilanne mikä tahansa, jolloin olisin jo vauvojen kanssa kotona jouluksi sitten.
Toisaalta, voihan olla ettei nämä sinne asti edes kyydissä pysy, mutta toivossa on hyvä elää.

Laitokselle mukaan: Minä olen käynyt sitten kanttiinista ja kahvilasta ostamassa "herkkuja" jos on synnärillä ollessa niitä tehnyt mieli =)
Vierailijoita ei paljon ole odotettavissa nytkään sitten, koska minusta on järjetöntä ajaa tuollaista matkaa katsomaan vauvoja jotka sitten kuitenkin kohta näkee lähempänäkin.
Viihdyin ihan hyvin esikoisenkin aikaan sen pari kuukautta vaikkei vieraita käynyt kun kerta viikossa.
Nytkään ei varmaan muutosta ole tuohon tiedossa, mies kun ei pääse inhimillisesti kuin viikonloppuisin sitten käymään siellä asti niin...
Onneksi ainakin KYS:ssä on hyvä kirjasto...tai ainakin oli :LOL:

Huomenna oliskin se KYS päivä ja saas nähdä tullaanko sieltä takas vai ei.
Just mietin että jos tullaan niin seuraava käynti on varmaan siinä rv 33-34 paikkeilla...,tai ainakin toivottavasti ei ala vielä ne 2vk:n välein käynnit niin sitten sitä jo varmaan on aika kypsä vaikka jäämäänkin.

Enie + Nörtti ja Hissu 30+2
 
pinkgreen - kerrohan kun olet lukenut, mitä pidit kirjasta Äidiksi ensi kertaa? Mietin jo sen kirjan ostamista itselleni, kun tykästyin sen suoraan tyyliin.

Eilen lainasin kirjastosta 5 Käsityökerhon lehteä. Parissa oli ohjeet kestovaippaan ja sitten oli muitakin vauvanvaatekaavoja. Nautin tosi paljon kun uudessa keittiössä on iso taso jonka äärellä on mukava ommella ja piirtää kaavoja.

Joulunvietto - minulla on jouluna menossa rvko 37 - 38 ja olen aikeissa ajella yksin 300km vanhempien luo joulunviettoon. Kysyin tuota neuvolasta jossain vaiheessa ja terveydenhoitaja sanoi, että jos itsestä siltä tuntuu että jaksaa ajaa, niin saa lähteä. Jaloittelutaukoja suositteli kuitenkin pitämään vähän tiheämpään kuin normaalisti.

Illalla tuntui jalat levottomilta kun menin nukkumaan? Terkkari on kyllä suositellut tukisukkien käyttöä jo hyvä tovi sitten, mutta en ole uskonut... :ashamed: Tänään päätin ne laittaa jos sitten auttaisivat tuohon vaivaan. Onko jollain muulla samoja tuntemuksia?

Lili 28+3
 
Sikainfluenssa rokote on mietinnän alla. Harmitaa, että sellaistakin pitää nyt miettiä, että ottaako sen vai ei. Siinähän annetaan ensin rokote ja sitten vielä tehosterokote niin onko se rokokote vielä edes toiminnassa, kun pandemia alkaa. Tytön lääkärin kanssa aiheesta juttelin ja hän oli sitä mieltä, että tytölle rokotteen voi antaa. Teho saattaa toki jäädä huonoksi. Mitään tietoa ei heillä ollut, että koska rokotetaan ja kuinka paljon rokotetetta esim. heille edes tulee.
Sen olen ymmärtänyt, että tämä tauti ei ole kausi-influenssaa kummempi. Muuta kuin raskaana oleville. Jotenkin raskaushormooni aiheuttaa sen.
Täytyy vielä miettiä.


Turvaistuimesta Meillä on ihan turvavöillä kiinnitettävät istuimet. En koe noita telakka juttuja meille hyväksi. Niistähän jää se telakka kiinni penkkiin ja meidän täytyy kuskata lapsia ja heidän kavereita harrastuksiin. Pitäisi irrottaa telakoita ja kiinnittää kiinnittää niitä monta kertaa viikossa. Saattaisi olla vaivalloista....

Tarvikkeista Vaatteita en ole vielä alkanut pesemään, onhan tässä aikaa. En tosin tiedä mihin ne edes mahtuu. Ei varmasti hoitopöydän laatikoihin. Voisi tulla vaikka viitoset niin vaatetta kyllä riittäisi.
Kaikenlaista on vielä hankkimatta. Vaippoja, rasvoja, tutteja, tuttipulloja, maidonkerääjät ja muuta mitä ihan kaupasta voi ostaa. Oletteko ostaneet tuttipulloihin luonnonkumiset tutit vai silikoniset?

Sairaalakassista Tuskin sitä juurikaan etukäteen pakkaan. Neuvolakortti täytyy muistaa ottaa mukaan. Pidän sitä nyt jo aina kassissa mukana. Kännykkä, kamera ja niihin laturit. Peseytymisvälineet ja maidonkerääjät. Niin ja tietysti miniläppäri ja mokkula.
Vauvoille laitan vaatteet istuimiin niin mies tuo ne, kun tulee hakemaan meidät kotiin. Meillä mies käy kuitenkin joka päivä katsomassa niin voi tuoda sinne mitä sitten tarvitsenkin.

Joulu Lahjoja olen alkanut hankkimaan. Muuten en sitä suuremmin stressaa.

Eilen tuli kierrettyä kirppareita ja oltua muutenkin koko päivä liikkeellä. Yhtään ei supistellut, kun yksi päivä oli niin paljon kipeitä supisteluja, että pelotti pitääkö kohta lähteä näytille. Onneksi ne kuitenkin laantui....


Liikkeitä tosi paljon. Välillä vatsa heiluu ja A vaavin jalka tulee melkein ulos sieltä.

Enie Vaihda vaan työnimiksi Ruikku ja Pontus. Lääkäri ei ollut painoerosta huolissaan. Varmasti juuri siksi, koska heillä ei ole mitään yhteistä. Netistä löysin painokäyrät niin näillä nykyisillä painoennusteilla vaavit olisivat synnyttyään jos syntyisivät laskettunapäivänä: Ruikku n.2700g ja Pontus yli 3500g. Kaksosilla ilmeisesti paino ei lopussa nouse ihan samaa tahtia, kuin yksösillä. Se vähän laskee varmaan noita painoja.

Zaara ja Ruikku&Pontus
 
Huomenta! :)

tammikuun4 Mulla ei edes ole niin paljon nestettä. Sitä ehtaa tavaraa kaikki, mut minä olenkin tälläinen herkkupepa. Sit saan taas synnytyksen jälkeen rääkätä itseäni jumpissa ja lenkkipoluilla. :LOL:

napakettu Ahaa, kiitti vinkistä. Täytyypä kaydä katsomassa niitä vielä uudemman kerran. :D Kyllä minäkin näytin kieltämättä aika palleroiselta siinä ja Maija Poppaselta, mutta mielummin maksan siitä sen 60 eur kuin 40 eur takista joka ei edes välttämättä mahdu mun päälle enää loppuraskaudesta. Mut juu saa nyt nähdä viitsinkö silti sijoittaa parin kuukauden takia tuollaista summaa. Ennen joulua harvemmin tulee kovia pakkasia moneksi päiväksi ja joulukin tulee varmaan viimeisillään pyörittyä sisällä. :/

Enie En minäkään niitä viikkoja laske siitä ultrauspäivistä. Tuntuu vaan niin hassulta kun tuo aikahaarukka on n. 2 viikkoa. Lisäksi itselläni on synttärit 28.12 ja vauva tulee niin lähipäivinä, että on jännät paikat syntyykö synttäreiksi.

Matkoista Tulin itse tosiaan juuri Irlannista viikot 27-28 silloin ja hyvin meni, lennolle tarvitsee todistuksen ja kaksosrajoitteita olikohan vkolla 30 ei saa enää lentää ja normiraskaudessa 33 jälkeen. Itse olen varannut 14.11 lähtien viikon Katinkullasta. Jyväskylästä Kajaaniin pitäisi körötellä ja viikot silloin 32+4-33+4. Olenkin noiden supisteluiden jälkeen miettinyt, että pääsenkö edes lähtemään. :/

Turvaistuin Mulla on 7 vuotta vanha, yhdellä lapsella käytetty istuin. Mutta kaverilla kun näin tuon "pikalukolla" olevan niin aloin miettimään josko ostaisin sittenkin uuden. Oli sen niin kätevän oloinen..

Joulusta Laskettu aika on 5.1, joten luulenpa että joulun saa rauhassa viettää. Laatikot ja leivonnaiset teen itse itselleni ja vanhemmilleni (jos jaksan), jos en niin kaupasta ostetaan. :) Loput jouluostokset meinasin tehdä viimeistään joulukuun alusta kun tulee veron palautuksia reilummin, niin ei jää sit viimeisille viikoille. Tosin olen jo niitä hieman aloitellutkin.

Jaloista Mulla on jalat niin kipeät, että tekisi mieli vain itkeä kun kävelee. Ihan kuin neulatyynyillä kävelisi. :( Seisominen tai parin tunnin kaupassa kiertelykin sattuu niin että meinaa joutua linkuttamaan. Ei ilmeisesti tuo 99 kg / 168 cm tee kovin hyvää jaloille, varsinkin kun paino on noussut niin nopeasti. Jalkapohjan kaari on vuorotellen molemmista jaloista ihan kosketusherkkä ja pohkeissa saattaa olla myös arkuutta. Jooga on tosin auttanut kun venyttelee ja nostaa jalat ylös seinää vasten. Irlannissa tuli käveltyä n. tunti päivässä isoja mäkiä ja siellä ei tuntunut kuin lihaskipeyttä kävelystä. Täällä sitten kun ei ole ollut tarpeeksi lämpöisiä ulkohousuja, niin heti alkaa jalat temppuilemaan. :| Tukisukat ostin ja ne on nytkin jalassa. Täytyy sanoa, että niistä on kyllä apua. Hinta oli Irlannissa äitiysliikkeessä 14 eur, eli ovat kyllä sen väärti. :)

Omaa (.) Taas supisteli koko eilisen illan.. :eek: Mitä useimmin niitä tuli (n. 15 min) niin sitä kipeämpiä ja napakampia niistä tuli. En voinut olla ajattelematta, että lähdenkö sairaalaan jo tänä yönä vai ensi viikolla. Sit kun olen vielä yksin tuon kohta 7v. pojan kanssa, niin mietin menenkö omalla autolla ja vienkö sen hoitoon vai soitanko ambulanssin, vai menenkö taksilla. :whistle: Yritä siinä sitten nukkua. |O Tänään on neuvola klo 13, saa nähdä mitä ne sanoo.

Minävaa + vaavi 29+1
 
Monena aamuna oo meinannu herää ollenkaan..keitänköhän liian laihaa kahvia. Vieläkin veto pois kun pojan kanssa klinikalla meni eilinen päivä.

Ootte kirjotellu mitä otatte synnärille mukaan, mulla ei hirveesti lähde mukaan mitään jos pääseen yhtä nopsaan pois kun pojista. Suunnitelma olis käydä "pyllistää" siel ja tulla kotiin :D
Nämä mulla ollu yleensä mukana : kotiinlähtövaatteet molemmille, kamera+akut, pesuaineet, dödö, rasva, siteitä kotiin lähtöä varten, hiusharja..onkohan ollu muuta...
Sairaalaan en halua ketään katsomaan uutta tulokasta, haluan levätä siellä sen ajan mitä olen. Tulevat kotiin sitten katsomaan.

Kauheesti oli asiaa mutta nyt lyö tyhjää :ashamed:

mulish ja hippula 25+4


muoks... minävaan ollaan sit synnytty samana päivänä :D
 
Tervehdys täältäkin pitkästä aikaa :wave: En oo jaksanu kirjoitella kun ei oo ollu mitään tähdellistä asiaa; no eipä sitä kyllä oo vieläkään :LOL:

(.) Äsken kävin neuvolassa ja siellä kaikki ihan ok.
- Painoa oli tullut +315g /viikko
- paineet 116/66
- hemppa oli pompasahtanut 143 :/ lähtölukemat oli 157 ja viimeks oli tippunut jo 133.
- sf 28
- syke 135 (vaihteli välillä kun liikkui taas niin mahdottomasti :D )
- ja Hermanni edelleen istuskelee siellä perätilassa

Just kun olin neuvolassa niin sinne tuotiin possunuha rokotteita Torstaina 29.10 olis täällä mammoille rokotuspäivä. Mulla ei oo oikein kantaa asiaan suuntaan eikä toiseen, mutta menen rokotteen ottamaan.

Toissayö oli yhtä pyörimistä kun meidän Hermanni päätti kahdelta yöllä että nyt ei enää nukuta!! Olin mä miten päin vaan niin kauheita potkuja tuli :D Isukki reppanakin sai kärsiä kun mä kaks tuntia möngin sängyssä. Oli kyllä hieman uninen työpäivä seuraavana päivänä |O

Niin joo ja synnytysvalmennuksessakin oltiin tuossa pari viikkoa sitten, kävinköhän siitä sanomassa..... en muista! Ihan ahterista oli koko istuminen, imetystukihenkilön kertomus oli hyvä ja video lastenhoidosta. Muuten ei saatu siitä mitään irti ! Ja synnärillekkään ei päästä tutustumaan remontin takia; se se ainut juttu olikin mitä odotettiin !


Tanjuska77 ja Hermanni 29+2
 
Hyvää huomenta, hyvin nukutun yön jälkeen =)

Joulun vietosta ollaan menossa koko poppoo miehen veljen luo, sinne tulee myös muut miehen sisarukset perheineen sekä äiti. Yleensä ollaan oltu meillä, mutta tällä kertaa sitten päätettiin toisin... Mullahan la on 20.12, menee varmaan viikon yli kuten muutkin joten saan joulua viettää rauhassa, ehkä... Joulua en haluaisi sairaalassa viettää, jos niin hassusti käy en tiedä miten toimitaan... Lahjoja mä olen jo ostellut pitkin vuotta, kun on jotakin sopivaa tullut vastaan =)

Synnärille mukaan pakkaan itelle kotiinlähtövaatteet, shampoon, hammasharjan, jne ja hiustenkuivaajan. Ja tietty kameran. Liivejä en ota mukaan, niissä on sitten kauhee peseminen heti kotona. Sairaalassa kätilöt tekee pitkistä liinoista sellaiset tosi topakat 'liivit', jotka saa 'aukaistua' imetystä varten, kuten imetysliivitkin. Jää sitten nekin sinne pestäväksi. Jos meette sairaalaan tutustuun kannattaa kysyä osaako joku tehdä niitä, lämpimästi suosittelen! Mies saa sitten jossain vaiheessa tuoda vauvalle kotiinlähtövaatteet ja kaukalon, kun ollaan lähdössä kotio päin =) eipä siellä sairaalassa kovin kummoisia tarvita, mulla on ainakin aika mennyt vallan loistavasti aina pientä ihmettä ihmetellessä :heart: :heart:

Ananaskirsikka+Einari 31+3
 
Täällä käytiin aamulla lääkärissä. Possuflunssarokotteet alotetaan viikolla 45 ja mulla on samaisella viikolla seuraava neuvola, kuulemma saan sen sitten siinä samalla jos haluan sen ottaa. Mulle on periaatteessa "ihan sama", kun en usko kyseiseen tautiin.. ja en usko, että koko tauti tai rokotus tekee pahaa mulle. Mä oon itseasiassa halunnu jopa kokea sen taudin :). Ei ole tullut edes normaalia flunssaa moneen vuoteen.

Täälläkään ei ole vielä sen pesänrakentamisvietti alkanut.. En tiedä millaiset rattaat/pinnasängyn/turvakaukalon meinaan hommata.. Kaipa vasta äippälomalla tuollaisia asioita pohdin. Ja tuo synnytys tuntuu niin kaukaiselta etten ole sairaalakassiakaan miettiny :).

Oli jännää kun lääkäri ei kertonut mitään tuloksia aamuisessa tarkistuksessa.. katselin äitiyskortin sitten työpaikalla läpi, että mitäs ompi tapahtunut. Näemmä kaikki on ok, niin mitäs sitä sitten rupatteleen :)

28+1
 
Moikkis!

Joulusta: Kotosalla ollaan, niinkuin aina ennekin. Sukulaiset kun asuu kaikki tässä 50km säteellä, niin voidaan sitte kahville ajella. Mun äiti tulee aattona meille, niinkuin aikaisempinakin vuosina. Ja miehen vanhemmat varmaan tulevat käymään kahvilla. Laskettu aika kun on vasta tammikuun 25. niin ehtii ihan rauhassa kai joulua vietellä ja ruuatki tehään miehen kanssa ite.

Sairaalakassiin: Peseytymisvehkeet, kamera, kännykänlaturi, tietokone ja mokkula, hedelmiä, nannaa.... taidan ottaa oman rintapumpunkin mukaan, niin ei tarvi sairaalan imuhirviöitä käyttää. Liivinsuojuksia varmaan myös ja imetysliivit. Muuta just nyt ei tu mieleen.

Vauvaa varten pakkaan sitte kaukaloon kotiutumisvaatteet, mies kun kuitenki päivittäin tulee käymään, tai sitte jos mahdollista, niin pyydämme perhehuoneen.

Upea ilma täällä. Pitää koittaa venyä tuonne ulos poitsun kanssa :D

J.t ja Pampuliini 26+2
 
Possurokotteesta minäkään en ole rokotetta ottamassa!

Kaneli87 mulla on retafer käytössä,vaikutuksista en osaa vielä sanoa ku viime neuvolassa kävi käsky syödä,oon kyl aiemmissa raskauksissa tota syönyt ja on ihan hyvin mulla pelittänyt.

Tammikuun4 aika outoa ettei la:ta muutettu jos ultrassa noinkin paljon isompi viikkoihin nähden ja jos kuitenkin raskauden alku ei varmaa.

Synnärille mukaan kotiintulovaatteet molemmille,jotain herkkua,kamera,varmaan joku kirja,hygieniavälineet yms. en oo viel pahemmin asiaa miettiny,mut sen tiiä et vauvan vaatteet lähtee mun mukana meillä kun mies viimeks lahjakkaasti oli meitä hakemaan lähtiessään heittänyt kaukalossa olevan kassin sohvalle,kun painoi niin paljon
:whistle: joo ja siellä kassissahan oli ne neidin kotiutumisvaatteet :D aika hyvät naurut saatiin aikaseks laitoksella,osastonhoitajakin kävi kyselemässä et eikö teitä oo vieläkään tultu hakemaan ku kello lähenteli kuutta mä vaa totesin et kylhän ne kävi ja lähti samantien takasin kotiin hakemaan vaatekassia sieltä sohvalta ja matkaakaan ku ei oo ku reilu 40km suuntaansa :| Ja kuinkahan moneen kertaan mä jo odotusaikana ukolle sanoin et tuolla kassissa on sit ne vaatteet mitkä pitää tuoda mukana,mut ku ei tajuu ni ei tajuu :headwall:

piiuli ja toukka 25+6
 
Jammy Kiitti vinkistä, täytyy koittaa muistaa katsoa.

Kaneli87 Minulla oli kans retafer tuossa yhdessä vaiheessa käytössä, mutta se ei nyt raskaus aikana auttanutkaan, kuten ei obsidan eikä ferronolkaan. Retaferiä vedän normaalisti ei raskaana, kun pitää syödä silloinkin lisä rautaa ja silloin se on auttanut hyvin.

Piiuli82 :LOL: :LOL: :LOL:
Minä ajattelin sitten lähempänä laittaa ne kaukalopussit vielä vöistä kiinni niihin kaukaloihin ettei vaan kävis kuten sulla. Ei paljon naurattais kun tulis 260km ylimääräistä ajoa haku reissusta sitten.
Nyt ne vaatteet on kyllä jo kakalopussien sisällä, mutta kaukalopussit on vielä niissä alkuperäis pusseissaan ja se kombinaatio sitten kaukalossa.
Sanoin kyllä miehelle, että varo, ne voi sitten tippua, mutta mikäli yhtään häntä tunnen niin ne on kyllä parempi laittaa vöistä vielä kiinni. Joskus tuntuu että oman päänsäkin hän jonnekin vois jättää ellei se olis siinä ruumissa kiinni.
 
Sohvi77: Meillä oli aika tarkasti samansuuntaiset painoarviot kuin teillä. Jos kasvaa sen käyrän mukaan, niin painoa tulee n. 3,9kg. Toivon, ettei nyt kuitenkaan innostuisi niin paljon kasvamaan. Meillä on kyllä pitkiä ihmisiä suvussa, minäkin yli 175.

Lili78: Minä ainakin ehdottomasti suosittelen tukisukkien käyttöä! Ero on kuin yöllä ja päivällä, oli sukat tai ei. Kokeile ensin tavis lentosukkia, joita saa marketeista tai sitten tilaa netistä (esim. napra-rehab). Netistä tilatuilla onkin sitten jo vähän enempi hintaa, mutta mielestäni ovat sen arvoiset.

30 ensimmäistä raskausviikkoa selvisi ilman saikun saikkua, mutta nyt sitten tuli stoppi. Eli loppuviikko huilitaan. Kävin supistuksien vuoksi neuvolalääkärissä aamulla, paikat oli kyllä kii ja kaikki ok, mutta sain silti lepoa loppuviikon. Hyvä niin. Oli joku extralääkäri, joka ei meinannut millään löytää vauvan sydänääniä. En ollut huolissani, kun tunsin koko ajan siinäkin liikkeet. Lähinnä nauratti kun terveydenhoitaja yleensä löytää heti ja aivan nappii ja tämä nyt sitten etsi ja etsi ja etsi... =) Kyllä ne sieltä sitten löytävät.

Nyt pötkölleen!

mamma ja Kirppu 30+0 POKS!!!!!!!!!!!!!
 
Moikka! Haluaisiko joku neuvoa onnetonta ensikertalaista joka pähkäilee näiden vauvan vaatteiden kanssa?!

Siis olen ostanut "kotiintulo-vaatteeksi" 52cm haalarin+ kaukalomakuupussin. Noh tajusin juuri että mitäs sitte käytetään kun vauva kasvanut ulos (mun tuurilla syntyy 58 senttisenä) tuosta pikkuhaalarista, mutta hukkuu vielä äippäpakkauksen haalariin? Löysin eilen aivan ihanan, kunnon toppahaalarin, sellaisen pussukka-mallisen (ei siis lahkeita vaan yhtenäinen alaosa) ja suunnittelin jo ostavani, mutta siiten tajusin ,että onko tuon käyttö mitenkään mahdollista kaukalossa?!
Niin ja olen jo ostanut kaukalomakuupussin ja toppamakuupussin vaunuihin, tarvitsenko edes erillistä toppapukua?! Riittääkö että vauvan vain pukee lämpimästi noihin makuupusseihin? Ärghh.. Ärsyttää kun ei tiedä mistään mitään,ja on aivan pihalla kaikesta, aamusta iltaan!!!!

vauvalla kaikki hyvin :heart:

Elayne ja Mervi 29+? (vai joko ollaan 30?) :LOL:
 
POKS 28+0 ja armoton unetus päälle!!

Meillä Britaxin baby safe esikoisen jäljeltä, vöillä kiinnitettävä kun ei meidän autossa Isofix- mahdollisuutta ole. Oikein hyväksi tykättiin vyökiinnitys kuitenkin, ei musta mitenkään hankalaa ole.

Unohdin sanoa eilisestä neuvolakäynnistä että sf-mitta 24. Keskikäyrää siis. Esikoinen oli samaan aikaan vain 21, siis alakäyränkin alla! Kysyinh tädiltä että antaako tuo mitta viitteitä vauvan koosta ja sanoi että ei välttämättä.

Joulusta ollaan aattoilta miehen vanhempien luona, oli vauva tullut tai ei. Aamupäivästä varmaankin mun mummon luo puurolle, ja joulupäivä sit meidän suvun kanssa. En usko kuitenkaan et vauva on vielä ihan jouluksi tullut, sit rv 37-38 (vaik mistäs sitä tietää...) Mulla oli mummon tekemä maustekakku pakastimessa ja sulatin sen toissapäivänä, mies on kyllä auttanut mut oon mättänyt sitä joulunmakufiiliksissä naamaani ihan huolella-- nyt prkl pitää alkaa kattoo mitä syö!! :LOL:

Sairaalakassi mä aloin viime synnytyksessä keräillä kamoja siinä vaiheessa kun vedet meni ja supistukset oli heti 4min välein-- ehkä koitan vähän aiemmin tällä kertaa... :) En kyl vielä jaksa ajatella, ukko tuo sit mitä jää ;)

Meen tästä laittaa tyttöä päikkäreille, tulivat miehen kanssa ulkoa...

MM ja Itikkainen rv 29 :)
 
Tää mamma sai soiton neuvolasta ja minä nyt sitten kallistuin ottamaan sen rokotteen, joka tuikataan kohta minulle :eek:
Just olen lähdössä ja ennen kahta pitäis olla siellä. Vielä oli kätilö hengissä joka oli puol tuntia sitten saanut rokotteen.

Diabeteksen ja astman takia suositteli niin kovin niin uskon sitten sitä.
 
SEE
Alkuperäinen kirjoittaja Elayne:
Moikka! Haluaisiko joku neuvoa onnetonta ensikertalaista joka pähkäilee näiden vauvan vaatteiden kanssa?!

Siis olen ostanut "kotiintulo-vaatteeksi" 52cm haalarin+ kaukalomakuupussin. Noh tajusin juuri että mitäs sitte käytetään kun vauva kasvanut ulos (mun tuurilla syntyy 58 senttisenä) tuosta pikkuhaalarista, mutta hukkuu vielä äippäpakkauksen haalariin? Löysin eilen aivan ihanan, kunnon toppahaalarin, sellaisen pussukka-mallisen (ei siis lahkeita vaan yhtenäinen alaosa) ja suunnittelin jo ostavani, mutta siiten tajusin ,että onko tuon käyttö mitenkään mahdollista kaukalossa?!
Niin ja olen jo ostanut kaukalomakuupussin ja toppamakuupussin vaunuihin, tarvitsenko edes erillistä toppapukua?! Riittääkö että vauvan vain pukee lämpimästi noihin makuupusseihin? Ärghh.. Ärsyttää kun ei tiedä mistään mitään,ja on aivan pihalla kaikesta, aamusta iltaan!!!!

vauvalla kaikki hyvin :heart:

Elayne ja Mervi 29+? (vai joko ollaan 30?) :LOL:
Tietysti riippuu vähän talvesta että miten kylmiä kelejä tulee ja missä päin Suomea asustaa. Esikoinen syntynyt helmikuussa 2008 ja eteläsuomessa asutaan, tuolloin talvi oli hyvin leuto , mutta mulla ei silloin tota kaukalopussia ollut joten kylmimillä ilmoilla vaatetin niin että sisävaatteet(eli body+puolipotkarit) villapuku+villatumput ja sukat +kypärämyssy ja villamyssy+ toppapuku jossa hihan ja lahkeensuut sai käännetyä umpinaiseksi. ja paketti äitiyspakkauksen makuupussiin ja vaunuihin. ja näin tein jos pakkasta oli yli 10 astetta. Leudompina talvipäivinä jätin villapukua pois välistä tai sitten laitoin villapuvun ja keyvt toppapuvun päälle. Mutta myös vauvat ovat yksilöllisiä, meidän on aina ollut aika lämminverinen.

Mutta jos tuo kaukalopussi olemassa ajaa se kyllä toppapuvun asiaa eli mun mielestä et välttämättä tarvi. Itse hankin nyt tulokkaalle tuon pussin ja katsotaan nyt sitten miten siihen vaatetan. Mutta kokeilemalla selviää!
 
Neuvolalekuri kuulumisia

Lekuri oli onneksi mukava ja potkaisin ystävällisesti kaikki kandit pihalle huoneesta :D

Elikkäs verenpaineet edelleen koholla, pissa (onneksi) puhdas. Viikon välein täytyy käydä mittauttamassa verenpaine ja antamassa pissanäyte.

Vauva raivotarjonnassa, pää hyvin alhaalla, kohdunkaula lyhentynyt ja pehmentynyt, mutta vielä kiinni. Kahden viikon päästä kontrolli kohdunkaulan tilanteesta. Kuulemma pahalta näyttää kun vauva jo niin alhaalla. Kaksi viikkoa kun kuulemma jaksaisin pitää jalat ristissä ja sit sais vaikka syntyä :D juuust.. jos nyt ei ihan vielä.
Mitään raskasta en enää saa tehdä ja levon kannalta kaikki.
ja saikkaria sain nyt vihdoin ja viimein äitiysloman alkuun :p Kylläpäs se olikin vaikeaa.

Lekuri torui mua sitten siitä kun en ollut aikasemmin ottanut yhteyttä polille kun vauva ei liikkunut 4 päivään.

Mitäs vielä.. paino oli pudonnut kilon verran.. Hb: 122 ja Sf:29

Siinäpä ne, eli täällä sitten pidetään jalat visusti ristissä.

pippur1 ja masumuru 30+6
 
Joulusta: kotona perheen kesken. Luulen että olemme ihan itsekseen mutta toki sit joulunpyhinä vieraillaan. Katsotaan nyt miten itsellä tilanne antaa myöten. Ensimmäiset joululahjat saatu eilen pakettiin :)

Synnärille mukaan: En ole koskaan pakannut mitään valmiiksi. Mies on osannut joka kerta tuoda vauvalle vaatteet tullessaan. Ja meillä synnäri kuitenkin vain vartin ajomatkan päässä niin äkkiäkös se mies hakee kotoa minulle tarvikkeita. Mutta jos on ihan suunniteltu lähtö itsellä, siis sillä periaatteella että nyt sinne sitten jäädään, niin varmaan puhelimenlaturi, hiiusharja ja hammasharja. ne tulee näin äkkiseltään mieleen. Nimittäin mun sairaalaanlähdöt ovat olleet sitä että olen lähtenyt käymään näytillä kun on tuntunut ettei kaikki ole ok. Ensimmäisestä meni vedet aamuyöllä mutta en mä silloinkaan ottanut mitään mukaan. mies toimitti tavarat sit myöhemmin.

Kaukalosta: kaikilla edellisillä lapsilla on ollut vain turvavöihin kiinnitettävä kaukalo ja se passaa nytkin. On ollut ihan tarpeeksi kätevä käytössä. Ja loppupeleissä äkkiä ne vyöt siihen kiinni saa.

Sikarokotteesta: en tiedä vielä otanko vai en. Ehkä tulen sen ottamaan. Täälläpäin ilmeisesti epidemiana jo nyt että tiedä sitten edes kerkienkö sitä saamaan.

On: NÄRÄSTÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!!!! |O |O viime yö taas niin huono kun heräsin vähän väliä siihen kun polttava neste viilteli kurkkua!!! Eilen kävin shoppailee lasten kans ja voi armoton mitkä liitoskivut sain palkaksi!! no sitten jatkoin vielä siivouksella että saa jotain aikaseksi kun kerta kärsitään jo kivuista. :headwall: no uskotte varmaan ettei se siivous ainkaan auttanut oloa yhtään.

Samariini ja O 26 poks!
 

Yhteistyössä