Ekavekara
Me ei sitten päästy tositoimiin normisynnytyksen osalta, mutta viikolla 41+4, 12.1.2010 syntyi sektiolla poika 4350 g, 52 cm. Syynä sektioon mun verenpaineen hurja nousu, lapsiveden vähentyminen ja edellisen synnytyksen Cayennen synnytystä vastaava kulku jota en enää halunnut (käynnistys, vuorokausien ähellys ja lopulta kuitenkin pysähtynyt synnytys ja sektio), eli parempi näin.
Haava oli ekat päivät kipeä, mutta nyt on jo parantunut niin, ettei kipulääkitystä tarvitse. Syön sitä silti: SAIRAAN KIPEIDEN TISSIEN TAKIA! En muistanut enää tätä maidonnousu / imetysrumbaa ollenkaan, onneks Mulla sama ongelma kun Papu81:llä, isot, piukeeks paisuneet rinnat joista vauvan on lähes mahdoton saada tuota "hampurilaisotetta" ja imuote jää vajavaiseks ja meikä huutaa hoosiannaa kun sattuu niin vietävästi. Ja nännit riekaleina... Ihan muutaman kerran on onnistunut kunnon ote. Pumppaamalla vähän tyhjemmäksi rintoja ennen imetystä vois ehkä parantaa tilannetta, mutta pelkään pumppaamisen lisäävän maidontuotantoa vielä entisestään. Enpä silti aio luovuttaa, päivä kerrallaan.
Raskausaikana sitä tosiaan keskittyi vain siihen raskauteen eikä liiemmin tähän vauva-arkeen ja käytännön asioihin ja Papulle lohdutuksena, että tuo itkuisuus ja alakulo on ihan normaalia herkistymistä ja kuuluu ihan asiaankin. Nytkin välillä nousee kyynel silmään ja sitä miettii kaikenlaisa ja huolehtii ja varsinkin ekan muksun kanssa muistan olleeni tosi alakuloinen ensimmäiset viikot. Kotiintulopäivänä en tehnyt mitään muuta kuin itkin. Vauvan syntymää oli odottanut niin kauan, eikä se lopulta ollutkaan kaikilta osin niin hienoa. Huoli, väsymys, imetys jne. kaikki oli niin uutta ja olo oli ihan sekaisin. Sairaalassa oli helppoa kun apu ja asiantuntemus oli vieressä, mutta kotona iski paniikki....
Nyt yritän ottaa rennommin... Tosin, huomasin aamulla kun isommat lapset lähti tarhaan ja kouluun ja mies töihin, että pieni paniikki nosti päätään täälläkin heti kun jäi vauvan kanssa kahden
Haava oli ekat päivät kipeä, mutta nyt on jo parantunut niin, ettei kipulääkitystä tarvitse. Syön sitä silti: SAIRAAN KIPEIDEN TISSIEN TAKIA! En muistanut enää tätä maidonnousu / imetysrumbaa ollenkaan, onneks Mulla sama ongelma kun Papu81:llä, isot, piukeeks paisuneet rinnat joista vauvan on lähes mahdoton saada tuota "hampurilaisotetta" ja imuote jää vajavaiseks ja meikä huutaa hoosiannaa kun sattuu niin vietävästi. Ja nännit riekaleina... Ihan muutaman kerran on onnistunut kunnon ote. Pumppaamalla vähän tyhjemmäksi rintoja ennen imetystä vois ehkä parantaa tilannetta, mutta pelkään pumppaamisen lisäävän maidontuotantoa vielä entisestään. Enpä silti aio luovuttaa, päivä kerrallaan.
Raskausaikana sitä tosiaan keskittyi vain siihen raskauteen eikä liiemmin tähän vauva-arkeen ja käytännön asioihin ja Papulle lohdutuksena, että tuo itkuisuus ja alakulo on ihan normaalia herkistymistä ja kuuluu ihan asiaankin. Nytkin välillä nousee kyynel silmään ja sitä miettii kaikenlaisa ja huolehtii ja varsinkin ekan muksun kanssa muistan olleeni tosi alakuloinen ensimmäiset viikot. Kotiintulopäivänä en tehnyt mitään muuta kuin itkin. Vauvan syntymää oli odottanut niin kauan, eikä se lopulta ollutkaan kaikilta osin niin hienoa. Huoli, väsymys, imetys jne. kaikki oli niin uutta ja olo oli ihan sekaisin. Sairaalassa oli helppoa kun apu ja asiantuntemus oli vieressä, mutta kotona iski paniikki....
Nyt yritän ottaa rennommin... Tosin, huomasin aamulla kun isommat lapset lähti tarhaan ja kouluun ja mies töihin, että pieni paniikki nosti päätään täälläkin heti kun jäi vauvan kanssa kahden