TAMMIVAUVAT 2007

nyt on sitten juhlat juhlittu. mitenköhän sitä jatkossa jaksaa kun on kahden lapsen kekkerit joka vuosi... huoh...

neitokainen oli aamulla 2 tuntia yhtäkyytiä lattialla sillain et ei tarvinnu ku katsoa minne kulkee. puhallettiin syndejä varten foliopalloja ja annoin yhden tyhjän neidolle. se kun rapisee, kahisee ja suhisee ihanasti. ja oli niin iso et pysty antamaan pienelle.

nyt poistun syömään viimisen palan kakkua, kun en aikasemmin ehtinyt syödä ja jäihän sitä lopulta minullekin pieni pala :p
 
Täällä sitä istutaan venekerhon vahtivuorolla Saku mukana. Helsinki on yllättävän rauhallinen paikka näin sunnuntain ja maanantain välisenä yönä! Onneksi mies otti koneen mukaan, jotta voin surffailla netissä... ;) Ja urheiluakin voi kohta katsella jo telkkarista!

Saku kävi tosiaan jo 8kk lääkäritarkastuksessa ja kaikki oli hyvin. Pituutta oli noin 70 cm ja painoa 8460 g. Seuraavan kerran olis sitten vasta 1 -vuotis neuvola ja seuraava lääkärintarkastus on vasta 1,5 -vuotiaana.

Saku jatkaa edelleen reipasta vauhtiaan ja joka päivä tuntuu siltä, että taas hän on oppinut jotain uutta. Saku nousee koko ajan seisomaan ja repii pöydiltä ym. tasoilta kaiken alas, minkä käsiinsä saa. Lisäksi Saku on kova poika säätämään stereoita ja käyttämään sekä kaukosäädintä että puhelinta... :eek:

Nyt kun sais Sakun vielä luopumaan noista öisistä syönneistä, niin olis vielä mukavampaa. Minäkin olen menossa takasin töihin lokakuun lopulla, joten olis kiva, että äitikin sais nukuttua katkottomat yöunet... :/

Hauskaa alkuviikkoa kaikille!
 
Mitä ihmettä, me ollaan oltu samalla sivulla jo monta päivää! :eek: Täytyykin äkkiä kirjoittaa, jos vaikka uusi lehti aukeisi. ;)

Ville tuossa lattialla natustaa ja tutkii "lipuskoita", siis pikkuisia narunpätkiä sun muita mielenkiintoisia juttuja.
Nukkui taas isojen poikien tyyliin yhdet pitkät päikyt, jätti aamupäivätorkut väliin. Mäkin sain nukuttua vähän, lauantaiset pippalot painaa vielä päälle. :whistle: Ei oo vanhaks tulemista...

Voi joko nämä ovat niin isoja, että töihin pitää kohta palata? Kauheaa. Mun mielestä tämä aika on mennyt ihan mieletöntä vauhtia.

En nyt sittenkään keksi oikein mitään löpinöitä. Jatkakaa muut.
B)

ai niin pb: esikoinen lopetti yösyönnit siihen paikkaan, kun lopetin tuttipullon käytön. testaa sitä. ;)

nyt haisee kakka, hyh.
 
Juu Myyrä: testattu on, mutta äijä vaatii sen yhden syötön, tai muuten hän aloittaa sodan... Kai sillä sit on oikeasti nälkä, kun vetää usein yöllä koko parin desin annoksen. Elättelen toiveita, että Saku itse tajuaisi jossain vaiheessa jättää yösyönnit väliin, koska sehän on myös lihottavaa... :LOL:
Alkaa olla niin tyhmiä juttuja, että laitetaan öisen valvomisen piikkiin!
Palaillaan!
 
Pitänee kirjotella tänne taas kuulumisia jos vaikka päästäis seuraavalle sivulle =)

Täällä on eletty sitä perusarkee. Viikonloppukin oltiin vain kotosalla, tosin la-iltana kävi kaveripariskunta meillä saunomassa ja sunnuntainakin oli vieraita! Ihan kiva!=)

Topias ryömii edelleen mahotonta vauhtia.. On mennyt jo varmaan kuukauden verran konttaussentoon ja heiluu siinä ees taas, mut ei siltikään lähe konttaamaan. Kiipeilee kyllä kovasti kaikkien matalien juttujen päälle, kuten sitteriin, patjan tms. yli. Repii kukkia, johtoja, rikkalapiota ja kaikkee mahollista mitä ei sais... :kieh: :D En tiiä vielä että mihin nuita kukkia nostas tuolta lattianrajasta.. ovat kuitenki sen verran isoja, ettei niitä voi pöydillekkää laittaa.. Mut jotai pitäs keksiä, ettei Topias revi oksia ja syö multia... :x =)

Jokos muuten teidän pikkuiset osaa istua ihan itekseen? Topias ei osaa... tuettuna istuu jonkun aikaa, mut yleensä keikahtaa etukenoon ja siitä mahalleen...

Yöunille alakaminen on edelleen aika vaikeeta, mut tassuttelusta on ollut hyötyä. Laitan Topiaksen yleensä omaan sänkyyn, jolloin pyörähtää aika pian massulleen. Annan leikkiä hetken, kunnes alakaa huuto kuulua. Sitten uudestaan kyljelleen, tutti suuhun ja harso kainaloon ja ei muuta ku silittelemään tai hyssyttelemään sievästi pepusta. Oon siinä sitten vierellä niin kauan että nukahtaa..

Huvittavaa huomata miten tärkee tuo harso onkaa Topiakselle... Ei ala nukkuu ilman sitä ja lattialla ollessaan jos huomaa harson jossai kauempana, niin ryömii kauheata vauhtia harsoa kohti ja heti vaan suuhun kun käteen sen saa. Onko muitten pikkuisilla jotai harsoa/unilelua, mikä on tärkee?=)

Nyt vois lähtä lenkille...

Annilia + Topias 7,5 kk
 
Moi vaan kaikille ja sanna80 tervetuloa taas remmiin...varmaan kk kun viimeksi olen kirjoitellut ei oo aikaa ...muka.. :ashamed: no joo ois kai mut ei vaan oo tullu istuttua koneelle. =) Joo jere kävi 7kk neuvolassa kun 6kk jäi väliin oli silloin 69.5cm ja 8740g jos nyt muistan oikein nuo luvut. Nyt eilen kotipuntarilla mitattiin niin 9.3kg näytti laite,poika kasvaa kohisten mitä nuo vaatteiden pieneksi jääminenkin tarkoittaa,pussillinen meni 68-70cm vaatteita kaverille. käytössä reilut 70cm ja 74cm ,näin meillä.Outoa hoitaa isoo lasta, kakkonen oli saman painoinnen ja pituutta vain sentti lisää kun oli vuoden ikäinen.. :D
pitää tällä viikolla tilata se lääkäri neuvola 8kk ku meijän jere täyttää viikon päästä sen 8kk,niin se aika vaan menee.
Meillä ei liikuta edelleenkään vaan nyt on uusi juttu tullut et noustaan konttausasentoon hyssyttelemään..milloinkohan lähtee tuo ukkeli liikkeelle.. :whistle: jotenkin tuli tunne et oon jo kirjaillut nää asiat tänne sivuille....toivottavasti en..
dementia on kovasti vaivana aina jää johonkin jotain ihme kun nuo muksut on sattuneet matkaan vielä... :eek:
joo jere istuu meillä tpsi topakasti ja osaa itse laskeutua alas mahalleen lattialle ja hallitsee muutenkin itseään ettei kupsahda nurin. =)
Näillä mennään taas lisäilen jos tulee meileen taas jotain..
:flower:
 
Meillä neiti tekee vissiin hampaita tai on tulossa kipeeksi. 2 yötä mennyt kitistessä ja tississä roikkuen. Itselläkin kurkku tuntuu karheelle. Ei kiva. :/

Kaksi legoa tuolla pikkuisella on alapuolella, että toivon että tekee vaan hampaita...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Sanna80:
Meillä neiti tekee vissiin hampaita tai on tulossa kipeeksi. 2 yötä mennyt kitistessä ja tississä roikkuen. Itselläkin kurkku tuntuu karheelle. Ei kiva. :/

Kaksi legoa tuolla pikkuisella on alapuolella, että toivon että tekee vaan hampaita...
taitaa olla kyse flunssasta..kuulostaa jotenkin sille ja kun hirveesti nuhia on liikenteessä tällä hetkellä. :hug: jaksamista lapsen sairastelu on väsyttävää.. =)
 
Siis jo on mallillaan! Meillä alettiin käyttää tuttia! Ei olla tähän mennessä onnistuttu opettaan ja mies oli sit ihan pokkana et nyt ostetaan et ei tarttis yöllä nousta maitoa lämmittään. Se kun jäi päälle kun oli kuumeessa ja nuhassa. Ja kappas! Lapsi imee tuttia kuin vanha tekijä. Ollaan vain nukahtamisvaiheessa annettu ja jos yöllä käy huutamaan, viime yönä ei onneksi edes huutanut.

Hammasta meilläkin kitistään jo kolmatta päivää. Jätin hampaiden pesun tältä illalta väliin kun ien niin rakolla et eilen oli tulisen kuumakin pesun jälkeen. On sit jyystetty kovasti noita leluja joissa vähänkään kumia ja viileyttä.

Mie pääsin töihin! Tai siis meen sit ekstraamaan kun soitetaan, mut eiköhän sitä jo sit viimeistään lokakuussa. Eli rakennussiivoustahan mie. Tosin valoa on tunnelin päässä, tosi monet on sanoneet luokkakavereista, et töihin on pyydelty kun ovat ekan harjoittelunsa tehneet. Toiveissa on siis joskus saada oman alan töitä. Ja koulu alkaa maanantaina. Ja niinkin rankasti alkaa tää ens vuosi et ihan kuulkaa 2h päivässä on koulua. Eikä edes joka päivä ole, vaan ens viikollakin vaan kolmena päivänä 2h. Eli joku sitä opiskelua silloin aikoinaan mietti: meillä ainakin on joka vuosi yhtä kevyt aloitus syksyllä, hoitovuorot on tosi helppo järkätä miehen kanssa. No joo ei saa valittaa, tulee se tiukka tentti putkikin ens keväänä taas kuin nurkan takaa.

Mutta nyt pyykkituvalle ja sit miehen kainaloon...kun sais vielä tuon kaukosäätimenkin. Mie haluisin katsoo nelosta ja se leffaa. Saa nähdä viekö uni lopulta voiton. Oli niin jännä päiväkin.

Vilipi ja Krista
 
Meillä kans Jere on jokatoinen päivä pahalla tuulella. Sunnuntai meni kokonaan kiukutellessa, mutta tänään onkin sit hymyilty (ja syöty :eek: )senkin edestä.
Jätkä ei kiukuttelultaan ees suostunut syömään..
Oli vähän pinna piukalla, kun mies palas mökiltä. Noh, nousipa painot paremmin jumpalla! :D Kävi ihan tosissaan mielessä, et soitan töihin ja sanon et tuunkin jo lokakuussa takas. En sit kuitenkaan soittanut, ainakaan vielä..

Hitsiläinen, kun viileni nopeeta nää ilmat. Kaivoin oikein rattaisiinkin jalkasuojan esiin, kun huomiselle lupas oikein mukavaa vesisadetta ja +10! Täytyis kuitenkin käydä ruokakaupassa, pankissa ja kangaskaupassa..Kangaskaupasta löydän toivon mukaan rengasliinaa varten tarvikkeet! =)

Meillä ei Jere istu vielä, oppis nyt ensin tuon ryömimisenkin. :whistle:
Sylissä ja syöttötuolissa istuu ihan napakasti jo, mutta kovalla kupsahtaa millon mihinkin suuntaan melkein heti. :snotty:

Juoko Myyra Ville maidot nokkamukista? Mä olen koittanut tarjota maidon siittä, muttei oikein kelpaa. :/
 
Poio ja Pulleroballeriina: Pistin tuon tuttipullon lopetusjutun aika hätäisesti, kun Ville kiemurteli kakki housussa sylissä.
Lopetin isoveljellä tuttipullon joskus 10kk vanhana. Hän hoksasi heti 7kk vanhana kuinka taikamukista juodaan, mutta vain ja ainoastaan vesi kelpasi. Maidon juonnin sain sujumaan vain lasista pillillä imemällä, konstit on monet. :D
Ville ei ole hokannut, että taikamukia pitäisi imeä, puree vaan sen minkä pystyy ja ihmettelee kun mitään ei tapahdu. Täysin tuttipullopoika siis.

Eiköhän se yöhuuto ole todellakin nälkää, jos niin kovasti itkee. Mukavaahan se on, jos menee heti takaisin nukkumaan pullollisen jälkeen. Ettei tarvitse mitään hyssyttelyoperaatiota tehdä keskellä yötä?
Meillä on ainakin mennyt melkein niin, että kun yksi yövalvomisen syy menee, toinen jo tuleekin heti perässä. Toki on niitä lapsia jotka kuin ihmeen kautta aina nukkuvat yöt läpeensä, mutta luulisin enemmistön kuitenkin tekevän jos jonkinmoista yöllä.
Tämän kirjoitin ihan vaan siksi, että samassa junassa on monta muutakin töitä tekevää. Toivottavasti työkaverit ymmärtää jos ei aina ole ihan freesi tapaus. =)
 
Niin tosta liikkumisesta, että meillä ei mennä eteenpäin, toisinaan taaksepäin. Mutta heijaa jo konttausasennossa. Istualtaan ei pysy ilman toppauksia, nyt on ihan pari kertaa kaupan kärryissä istuttu ilman tukea. Aina kun ei jaksa kantaa, niin olen sitten ihan pienen aikaa testaillu. Paremmin tuntuu siinä istumapaikalla viihtyvän, se kaukalo ärsyttää vöidensä takia. Tosiaan lattialla en sitten ole yrittänyt ollenkaan istuttaa, on vielä kerä pyllyn alla. :D

Kuinka moni on ajatellut rokottaa tolla influenssarokotteella? Ihan vaan äkkiseltään luin jotain lehdestä, että vauvoille aletaan antamaan sellaista. En ole itse koskaan ottanut, olisikohan siitä ennakoivaa hyötyä lapsella?

Vilipi
 
Ny on kyllä jotenki tosi väsy. Oon varmaan saanu raitisilmamyrkytyksen, ku jouduin monta tuntia käveleen kaupungilla. Oli auto huollossa ja pakko oli kuluttaa se aika jotenki. Hohhoijaa.

Poio mä kävin kans tänään kangaskaupassa (lietsussa siellä kilometrissä). Ostin kantoliinailua varten takinlevennyskaistaletta varten kankaan ja vetskarin. Nyt sit istun takki päällä koneella, ku sain valmiiksi ja piti testata. No oikeesti tää on kyllä miehen takkiin, ku hän on melkein enempi tähän asti liinaillut Peten kans koiralenkeillään. Teen sit itelle vielä punaseen takkiin punasesta kankaasta. Tää oli ny mustasta miehen sinimustaan takkiin. Eikä maksanu paljo, mitähän ois tullu reilusti alle 10 euroa hintaa.

Nii sieltä tavan kangaskaupasta ei varmaan niitä rengasliinan renkaita löydä, mutta mä ostin Kangastukusta, ja täälläkin on, oikein värillisiä:http://www.kenguruu.fi/product_info.php?cPath=38_65&products_id=85

Mä kuulin yheltä kaverilta, että hällä on 10 erilaista liinaa. Aattelin, että melko omituista, mitä sitä noin monella liinalla tekee. Noo... mul on nyt neljä, ja viides suunnitteilla. Kaks kudottua pitkää, trikoinen pitkä ja sit rengasliina. Ihastuin taas trikoiseen [ainii onhan mulla vielä ihan nuubin kantamiseen ohkainen trikooliina, viis :ashamed: ] Oli tänäänki liina tarpeen tuolla kaupunkireissulla, ku ei oo Pete mikään innokkain oleen rattaissa, vaiks tänään ekan kerran istuma-asennossa matkusteltiin.

Mitähä vielä. Täällon kauheesti ollu flunssaa. Mäkin olin yks päivä kurkku kipee, mut meni onneks ohi jo.

Meillei oo hampaista mitään näkymiä. Onneks, imetän siis vielä, joten en kaipaa hampaita. Ruokaa menee jo seuraavia: peruna, bataatti, luumu, riisi, possu ja ah, ne maissinaksut. Taidanki huomenna nykästä maasta porkkanaa ja tarjota sitä kokeeksi. Kaikki muu on tähän saakka sopinut, paitsi omppu, jota on nyt maisteltu pari kertaa, tosin raakana.

Nonymmää meen, hauska oli lukea taas juttujanne. En o pariin päivään ehtiny koneelle.

Sanna80
tervetuloa, ollaan kotkia molemmat :wave: En tajunnutkaan, että sullakin on tammivauva.
 
Heippa kaikille taas pitkästä aikaa. :wave:

Matti myöhäisenä nyt vastailen ja kommentoin...

Nipsulle tooooosi myöhäiset synttäri onnittelut. :D

Sanuli taisi tuolla muutamia sivuja sitten pohdiskella tuota vauvan omassa huoneessa nukkumista. Mä siirtäisin kyllä heti pojan omaan huoneeseen, jos sellainen vaan ois. Mä oon jo hetken huumassa suunnitellu tekeväni vaatehuoneesta sille yömajan, mut ehken sittenkään. On vaan niin herkkäuninen kaveri, et pienestäkin peiton kahinasta se alkaa sit heti omassa sängyssään möyhimään. Meillä on tosi tärkee tuo nunnurätti nukkumaan mennessä. Mieluiten vielä niin, et se on koko naaman päällä. Mä sit käyn sitä heti siirtelemässä jahka on nukahtanu, mut useimmiten nukkuu nunnu ns. poskella. Tais mennä vähän asian vierestä, mut kummiskin... :D

Kränä tais olla galluppi kyselyä heittäny ilmaan. Mä teen meillä kaikki lastenhoitoon liittyvät jutut lähes tulkoon ihan yksinäni tai muuten sais lapset olla samoissa vaipoissa pitkine kynsineen ilman suihkua aikas kauan. :whistle: Meilläkin on myös tuota hirveetä uhmista ilmassa kuin teilläkin. Ihan yhtäkkiä saattaa neiti pillastua jostain tuntemattomastakin syystä ja silloin kyllä koetellaan äidinkin hermoja. Tavarat saattaa lentää ja äänihuulet on kovalla koetuksella, näin siis tuo kiltti prinsessa ilmasee turhautumistaan. :saint: Ai niin, oot kyllä tosi kivasti saanu painoo pudotettua. :flower: Olispa mullakin täällä joku kaveri ketä veis mua yhtä uutterasti lenkille. Mä, kun en yksin tykkää yhtään käydä.

Vilipillä oli taas ihana kuva pikkusesta. =)

Sanna80 Tervetuloo joukkoon kirjavaan. :wave:

TeeTee: Hyvä, että kaikki oli kunnossa sydänkontrollissa.

Mikkihiiri: Meillä tuo tyttö oli hyvää hyvyyttää vienyt veikalle tyhjän ilmapallon, jolla leikkiä. Kiva idea sinänsä, mut oli sellanen pieni ja kuminen, jota sit poika innoissaan jäyti suussaan. :/ Onneks ei kuiteskaan menny kurkkuun asti ennen kuin huomasin.

Pulleroballerinan ja Anneten lapsukaiset tuntuu jotenkin paljon vanhemmilta ja osaavilta vaikka just vasta hetki sitten vielä tuhisivat pikkuisina nyytteinä. Heti tulee paljon vanhemman ja tomeramman oloinen, ku alkaa liikkumaan, meillä, kun tuo poika vasta suunnittelee tuota liikkeelle lähtöä. ;)

Pullerob Meillä täällä on vielä kymmenen kuukautis neuvolakin välissä. Teilläkö sit se puuttuu vallan?!

AnniliaMeillä tuo poju on alkanut nyt ihan muutaman päivän sisään istuun "pidempiä" aikoja ilman tukee. Toki vielä pysyttelen lähettyvillä, kun välillä saattaa pientä horjumistakin olla ilmassa.

Hilmuskalle jaksamista ja kärsivällisyyttä ruoka-aineitten kokeilussa. Meillä oli tyttö kaks vuotta tosi allerginen, mut sit kaikki katos yhtäkkiä ja nyt saa syödä jo ihan "oikeeta" ruokaa. On nuo kurjia tuollaset oireilut ja allergiat.


Do diin, olikohan tässä nyt sit kaikki...Toivottavasti kaikki kommentit ja nikit meni oikein. Kirjottelen sit uuteen viestiin omat kuulumiset, etten vaan onnistu nyt hukkaan tätä. Äkkiä siis painamaan vastaa nappia... :D

Ai niin, Poiolle piti vielä kirjotella noista syömisistä. Meilläkin on nyt jo puoltoista viikkoo takkuillu tuo syöminen. Hedelmäsoseet ei uppoo ollenkaan ja muut sillai sillon tällöin. Nyt puhkes toissa päivänä ylhäälle eka hammas, joten toivottavasti alkais meilläkin tuo ruoka maistumaan paremmin.

Vielä yks lisäys... Mullakin on Myyra noita ei-niin-onnistuneita parturireissuja takana päin. On se kerpele, kun ne ei puhetta kuuntele vaan pitää leikellä sieltä täältä oman pään mukaan. |O
 
No niin, josko sit kirjoittelis meidänkin kuulumisia.

Täällä arki sujuu ihan kivasti, päivät uhmaillaan tytön kanssa ja yöt kukutaan pojan kanssa. :kieh: Ihan kivasti siis. :LOL: Nyt oon kyl yrittäny ottaa sellasen asenteen, et yritän nauttia joka hetkestä, kun lapset on vielä pieniä ja koskaan ei voi tietää mitä elämä tuo tullessaan. Mulle ainakin tekee välillä hyvää pysähtyä miettiin muun maailman menoo ja todeta, et mulla on itse asiassa asiat ihan hemmetin hyvin. Kaks ihanaa tervettä lasta ja rakastava mies. Välillä tietysti omat ongelmat ja murheet tuntuu ylitse pääsemättömiltä, mut jotenkin taas osaa nauttia paremmin tästä kotiäidin roolista. Välillä tuo monien kavereiden puuttuminen ympäriltä on saanu mielen vähän synkäks. Mut, etiäppäin mennään silti suurimmaks osaks hymyssä suin. =)

Mut siis joo, lääkärineuvolassa käytiin tänään. Kasvukäyrät oli kerrankin ihan hyvät neuvolatädinkin mielestä; 8800g ja 72,2 cm. Meiän vaan pitää nyt tarkkailla tuota oikeaa korvaa (kuuloa ) kotosalla, kun tällä ja edellis kerralla poika ei oo reagoinu ollenkaan sille puolelle tehtyyn kuulotestiin. Vasen kuulee hyvin, mut nyt tuosta oikean puolen kuulosta ei olla varmoja. Jos näyttää siltä ettei kotioloissakaan sillä reagoi äänille niin sit mennään Taysiin johonkin kuulotutkimuksiin.Tänään sitä jo vähän testailin kotonakin. Välillä tuntu, et saatto ääneen reagoida, mut sit taas esim. tamburiinin helisyttämistä korvan vieressä ei noteerannut ollenkaan vaikka sitä pitkän aikaa siinä soittelin. Onko kenelläkään kokemusta tälläisestä, et toisen korvan kuulo olis heikempi tai kokonaan kuuro?! Ihan hyvillä mielin kuiteskin oon asian suhteen, ainakin toinen korva kuulee mitä äiti lepertelee. :heart:

Liikkeelle lähön suhteen poika ottaa yhtä rauhallisesti kuin siskokin, kiirettä ei näy olevan. Muutenkin on niiiiiiiin rauhallinen luonne kuin vaan olla voi, helpolla pääsee tää äiti vielä sen suhteen. Mut, eiköhän se tuosta siskosta mallia ota jahka vähän kasvaa. Sit mä oonkin tosi pulassa. :eek: Onneks voin sit täältä tulla kyseleen kauhukaksikon käyttäytymisohjeita. ;)

Ruokia on ihan monipuolisesti jo syöty, mut nyt viimeset päivät on tuo ylös puhjennut hammas haitannut tahtia. Hyvä, kun yhteensä purkin saa päivässä uppoon alas, kun aiemmin meni purkki kerralla yhdellä ruokailulla. Nooh, eiköhän se tästä ala taas sujumaan.

Aatelkaa, mekin ollaan aikas kauan jo kimpassa kirjoteltu. Paljon oli tuolla odotusketjussa kirjottelijoita matkan varrella, mut toiset on jääny sit vallan tästä pinosta pois. Jotenkin kiva aatella, et teiän kanssa sitä jo tuskaili sillon alun pahoinvoinnin ja mahan kasvun kanssa ja nyt jo kohta aletaan suunnitteleen yks vee synttäreitä. :heart: Kylläpäs mä nyt oon herkällä tuulella. :snotty: En kai vaan raskaana. :eek: No, en sentäs.

Mut, mut...Enköhän mä jo jaaritellu tarpeeks, joten poistun unten maille ja jätän muillekin tilaa. Oikein ihanaa syksyn alkua kaikille... :hug:
 
Kivasti oot jaksanu SuklaaSyöppö vastailla "kaikille" samalla kertaa. Ja tosi ihanasti kirjoitit nuita omia ajatuksia tuonne maailman menosta =) Välillä luulin et oon ite sinne kirjottanu jo :D
Mä oon nyt niin ahkeraan selaillu ponisivuja etten oo muka ehtiny kirjottaa tänne ku kerran päivässä :LOL: Vaikka aina käyn ensin lukee täältä kuulumiset ennenku aloitan muut hommat.
Niin, mä muka oikeesti sitte pelkään että multa loppuu hommat kesken ku lapsiluku on täys, vauvoja ei siis tuu enää ( :( ) niin pitää keksiä jotain tilalle... Ponia lähen kattelee ens kuun aikana :heart: Nyt on jo muutama listalla mitä meen kattoo ympäri Suomea, pääsee lomalle ja kiva jos sais vielä jonku kaverin kyytiin niin ei tartteis yksin pitkiä matkoja ajella =)
Ihanaa, on sekin haave toteutumassa!!!!!!!!!!!!!!!!

Mut nyt nukkumaan, kuulostaa esikoien nukkuvan aika rauhattomasti, toivottavasti sen olo ei pahene. Sillä on vaan vähän valunut räkä, muut alkaa ollee jo normaali tilassa, itekki pääsin tänään jo juoksulenkille.
 
Hei taas!

SuklaaSyöppö kyseli 10 kk neuvolan poisjäännistä. Meillä kutsutaan 10 kk neuvolaan vain, jos on jotain seurattavaa esim. kasvun suhteen tms. Meillä kaikki oli ok, joten seuraava on tosiaan vasta 1-vuotiaana.

Vielä tosta tuttipullosta ja nokkamukista... Maillä Saku juo myös normaalista muovimukista, mutta helpommalla pääsee, kun tuttipullosta antaa, koska se touhu on aika märkää...

Ja istumisesta... Saku istuu jo todella hyvin pitkiäkin aikoja, minkä seisomiseltaan malttaa. Uusin taito on se, että noustaan ylös seisomaan ja välillä käydään nätisti istumaan ja heti taas ylös seisomaan. Ei tule enää niin paljon pään kopautuksia maahan, kun osaa jo laskeutua istumaan!

Tänä aamuna heräsin siihen, kun Saku väänsi olohuoneessa stereot päälle ja sieltä alkoi kuulua Eric Claptonin "I shot the sherif...". Isiltä oli vähän valvonta pettänyt näin aamutuimaan...

Nyt lähdetään käymään Sakun kanssa mun työpaikalla!
 
Tai minusta ainakin tuntuu kuin olisin juuri herännyt... :| Oon koko aamun vaan kattonut telkkua, tietty serranoja ja sit vielä yllätykseksi alkoi emmerdalen eilinen uusinta. Ja kutonut kaulahuivia. Se on niin addiktoivaa, mut hieman tylsää kun on helppo malli (patenttia :kieh: kun ei muuta osaa,vielä) Ja nyt siis tuntuu et jotain pitäis tällekin päivälle saada aikaan. Kun vaan heräis!!

Meilläkin on Kristalla ollut huonoa syöntiä eilisillasta asti. Taitaa olla tuo ylähampaiden puhkeaminen kivuliaampaa kuin alahampaiden. Isompien lasten vauvakirjat tukee myös tätä mietettä. Meillä itkettiin illalla puoleen yöhön. Inhaa, kun ei nukkuis muualla kuin sylissä, mutta en uskalla jäädä niin, kun pelkään liikaa, että nukahdan ja Krista tippuu. Loppui se huuto sitten lopulta, mutta huono syönti jäi. :( Jospa yrittäisin tuoreita vadelmia, ne on maistuneet viime aikoina niiiiin hyvälle! :p

Mekin on muuten harjoiteltu jo sieltä 5kk ikäisestä nokkamukia, ja edelleen on tosi märkää puuhaa. Toisinaan menee paremmin kun hörpytän. Tai mie oikeastaan hörpytän tuttipullon korkista, ei omista sellaista oikeaa hörpytysmukia. Sen kun laittaa aivan ääriään myöten täyteen, niin kyllä sitä maitoa menee sitten mahaankin asti. Mikähän siinä nokkamukissa on et siitä tullut neste pitää purskauttaa pihalle?

Vilipi ja Krista
 
Meillä istutaan jo ihan hyvin ilman tukea, tosin en kauas tohi vielä vierestä lähtee ku saattaa vielä toisinaan keikahtaa nurin :whistle:
Nokkamukia on yritetty muttei hirveesti tykkää siitä juua, meillä on semmonen Tupperin silikoni muki joka on tosi hyvä, kaikki siitä opetelleet juomaan.Meillä tyttö jo tässä iässä joi kaikki muut maidot siitä mukista paitsi iltamaidon halusin antaa pullosta sylissä :heart:
Mun pitäs nyt aamuisin piristyä ja alkaa tekee vauvalle heti herätty puuro. Ei vaan jaksais, maito on niin helppo antaa :D Mut pakkohan se jo ois, tänäänki näytti ettei maito riittänyt vaikka sitä pullollisen killitti, melko pian sitte piti jo potut antaa ja maitoa päälle.

Meillä on kans ihan normaalia et 10kk iässä käydään neuvolassa. Mä illalla ihan kauhistuin ku luin Napan juttua et sen vauva täyttää pian 8kk. Mietin et miten se on mahollista, meijän vauva just täytti 7kk... mutta mutta... Ku aloin miettii niin ei tästä oo ku vajaa kaks viikkoo niin meijän poikakin täyttää 8kk :eek: Minne se aika menee??? :|

Meillä ois viikonloppuna lähtö eessä, WC-kalusteet vihdoin tulee huomenna ja ei täällä voi rempan aikana olla. Minnehän sitä sinkois... koko revohkan kans vielä... hoh hoi! Kylläpä väsyttää taas, esikko herätti viime yönä pari kertaa, oli aika tukkoinen. Just soitettiin kerhosta et se sai peruutuspaikan :heart: Meijän esikoinen sitten lähtee huomenaamuna kerhoon eka kertaa ihan yksin, iso poika! Vuoden päästä tyttö voi aloittaa, kohta jo menee vauvakin ja äippä jää kotiin yksin itkemään :'(
 
jos nyt kirjoittelis kun muksut nukkuu samaan aikaan päikkäreitä.
emmi lähti pari päivää sitten ryömimään, sanomalehti on parasta luettavaa emmin mielestä ja veljen autot. emmi istuu itse ... aikansa kun on istunut niin sattaa kaatua.
nokkamukista tykkää, ei tuttipuolloo ole huolinu eikä tuttia
hampaita ei vielä ole yhtään. mut onneksi ei ole niin eipähän pure tissistä ( poju nimittäin puri muutaman kerran niin et veret lähti. Auts!)
nuha vaivaa meitäkin... sitkeitä tän vuoden lentsut kun edellisestä parantuu niin toinen tulloo, täällä ainakin on taas liikkeellä sitä kakkatautia. :(

nyt nauttimaan kaffeta.
 
Voi tylsyys!
Mulle iski nyt pieni masiksen poikanen, kun täällä sitä vaan ollaan ja möllötetään. Väännetään joka päivä samoista asioista tuon esikon kanssa yms.
Ja taas se herätti mut vartin unien jälkeen jollain sohlotuksella. Nyt ne nukkuu kumpikin ja minä täällä silmät kuopilla kirjoitan. Ei tule uni enää.
Kävin jo avoimen yliopiston sivuillakin katselemassa vaihtoehtoja. Harmi kun ne maksaa. Vaikka osarillahan se maksetaan. :whistle:

Joo. Kai tämä on pientä kateuden poikasta, kun tuo mies niin tohkeissaan opiskelee. Sitten sillä on työkin. Ja mulla ei ole mitään omaa juttua. :(

Taidan hakea laudelistaa ja pienessä puuskassani kasata uudet lauteet tuonne saunaan. Ne pitäisikin uusia, vanhat on ihan kamalat. Yhdessä kohdassa näkyy edellisen asukkaan pyllyn kuva. *oksennushymiö*
Meillä on ollut laitettavana koko muu kämppä niin tuo pieni saunanen on jäänyt ihan varastoksi. Ja talvella ollaan saunottu hyvin vuoratuilla lauteilla.

:hug: Kaikille muillekin möllöttäjille. Ei tämäkään työ aina kivaa ole...

Onpas kiva, että Kränä saa uuden vessan. =) Ei sillä, että mielestäni sille olisi suuri tarve ollut, vaan onhan se ihana saada uutta kotiin. :D
Ja ponikin. Voi vitsi. Mun täytyy nyt oikeesti alkaa kehittää jotain harrastusta tms. etten ihan kajahda tänne kotiin. Hankalaa se vaan on kun tuo mies on lähestulkoon koko ajan jossakin muualla. :/
Keksikää mulle jotain kivaa, omaa?
 
Niinhän se on, et aina sitä vaan itsekkin vanhenee. Taas tuli vuosi lisää plakkariin, totesinkin tossa miehelle: et hitto, mä oon vanha... :whistle:

Känkkäräkkä on taas meillä vierailulla :headwall: .Toivottavasti unet karkottaa sen kauas pois. Tänään Jere on tosissaan kokeillut mitä saa tehdä ja mitä ei. Suurin huvi tuntuu olevan repiä mua hiuksista ja silmälaseista. Ja kun kiellät, niin tulee iiiiiiso raivonpuuska. :kieh:

Oottekste muuten antaneet jo 8kk sapuskoita? Mä ostin sellasta hedelmä-kaurasosetta joka maistu ihan hyvin. Äsken ostin kaupasta spagetti-jauheliha mössöä jota aattelin antaa päivälliseks. :p

Meilläkin toimii toi Vilipin kertoma tuttipullon korkista hörppiminen. Nokkamukista juo välillä vettä, mutta kun ei tajua, et päätäkin pitäis vähän kallistaa et sieltä tulis jotain.. ;)
 
Et sää ny niiiiiin vanaha ole :D

Paleltaa... kurkku on vähän karheena... piru vie, flunssaahan se taitaa pukata sitten mullekin :snotty: :/

Kysäsempä täältäkin: Onko kellään kiinnostusta NallePuh- tai Disney Prinsessat- aiheisiin nimitauluihin? Oon tässä mielen virkeydeksi väsännyt sellaisia =) Kyselkää YV.llä jos kiinnostaa.
 
Onnea POIOLLE!! :flower: :flower:

Hyvä että Annette on keksinyt jotain kivaa. =)

Siitä tulikin mieleeni, että onko kukaan meistä sattumoisin kirjoitellut satukirjaa? Täällä olisi kuvittaja. :wave: Olen tehnyt päiväkoteihin paljon lastenaiheisia juttuja ja ajan kanssa oppinut tekemään niitä hyvin.
Otappa yhteyttä, jos olet hautonut pöytälaatikossasi kirjaa. Tehdään siitä yhdessä julkaisukelpoinen juttu. ;)
 

Yhteistyössä