TAMMIVAUVAT 2007

Mä teen Annette ihan samaa! Haikeus on ihan kamala, kun tuota pientä tuhisijaa hoitaa. Ihan niin kuin kaikki olisi jo ohi, siis vauva-aika.
Mulla on lisäksi tässä vielä tuo tulevaisuuden epävarmuus, mitä sitten kun tämä kotiäitiys loppuu. Ja koskahan tämä loppuu? Välillä on vähän hutera olo, kun ei tiedä yhtään mitään mistään.

Nyt ulos kahville.
Meidän pihan on kansoittanut jotkut tosi isot ja vikkelät toukat. Monta senttiä pitkiä ja tosi pulleita, mitä lie. Ne on niin ällöttäviä, että yöks. Äskenkin lehteni päälle tupsahti sellainen, olisiko päivänvarjosta tipahtanut. Hyyyyiiii iiiks! (Pelkään siis kaikkea matelevaa. :saint: )

Ensi yö koitetaan nukkuisiko Ville paremmin yksin. Levitetään isoveljen huoneen vuodesohva ja nukutaan miehen kanssa siellä.
Viime yönä taas Ville alkoi heräilemään vähän väliä sen jälkeen, kun mentiin nukkumaan.
Kukuttiin kolmeen asti ja siihen asti Villekin nukkui tosi hyvin. Kai me kuorsataan ja höpötellään unissamme niin kamalasti ettei rassukka pysty metelöinniltä nukkumaan. :snotty:
 
Eilen huomattiin, et alhaallahan näkyy ihan selvä hammas! :D
Ja heti, kun aloin stressaamaan Jeren syömisistä niin herra tempas purkillisen lihasosetta! :eek: Sama toistu sit tänäänkin! Sai ekaa kertaa semperin palapaisti-kasvis sosetta ja se tosiaan maistu jollekkin. :p
Vissiin löyty syy tohon syömättömyyteen tuosta puhjenneesta nököstä!
Jospa nyt alkais ruoka taas maittamaan!(Ennen seuraavaa hammasta!)

Me ollaan kans mietitty, jos kohta vaihtais Jeren omaan huoneeseen nukkumaan. Mä ainakin höpöttelen ja kuorsaankin välillä niin kamalasti, et miettii väkisinkin kuinka ne ton pienen uniin vaikuttaa.
Ja mikä on kummallista, kun mä olen aina nukkunut niin et vaikka pommi räjähtää en herää. Niin nyt jokaiseen pieneen inahdukseen herää heti! Väliin laitan korvatulpatkin, mutta kuulen öninät niidenkin läpi! :/

Jerelle ei aamusin kelpaa puuro, syö muutenkin tosi huonosti tonne puolille päiville asti.. Mä lisäsin puurojauhetta hedelmäsoseen sekaan, ja hyvin meni aamupalaks alas! Nyt laitoin aamun jugurtin sekaan valmiiks turpoomaan pari pientä teelusikallista hedelmäkaurapuurojauhetta. Saas nähdä kuinka kelpaa!Kiitos Mikille vinkistä!!!

OIKEIN ISOT KIITOKSET KAIKILLE RUOKAILU AJOISTA/VINKEISTÄ! :flower:
 
Terkut tosiaan täältä mökiltä kaakonkulmalta. Sakusta on tullut viimeisen kuukauden aikana todella tomera poika. Saku nousee itse istumaan ja seisomaan, ryömii, konttaa ja välillä kierii, jotta pääsee nopeammin.. Uutena "harrastuksena" Saku availee keittiön laatikoita ja kaivaa sieltä mieluisia tavaroita lattialle. Välillä tulee itku, kun näpit jää laatikon väliin.. Sakun ruokailusta senverran, että Saku syö aamulla 1,5dl puuroa, lounaaksi liharuokapurkin, välipalaksi hedelmäpurkin, päivälliseksi kasvispurkin ja iltapalaksi 1,5dl puuroa. Lisäksi Saku juo 5-6dl maitoa päivässä. Vaikka Saku syö mielestäni todella paljon, niin miinuskäyrillä täälläkin mennään! Mökillä on Sakun kanssa mukava olla, kun Saku saa itse poimia marjoja pensaasta suoraan suuhun. Täytyy nyt lopettaa, kun käsi alkaa väsyä tähän puhelimen "isoon" näppäimistöön.
 
Eipä oo tullu kirjoiteltua taas pitkään aikaan. Luen usein teidän muiden juttuja, mutta itse olen niin laiska kirjoittaan :snotty:
Joonuskan 7kk mitat oli eilen neuvolassa 8550g ja 71 cm. Jouduttiin käymään eilen kontrolli käynnillä neuvolassa, ku Joonan pään kasvukäyrä oli laskeva. Eilen oli taas normaali. Saattoipa käyrän lasku vaan johtua eri mittaajasta, ku kolmen kuukauden sisällä ollut kolme eri terveydenhoitajaa.
Meidän ukkelilla on ollut aika tarkat ruokailu rytmit eli klo
7.30 100ml velliä ja puoli prk hedelmä sosetta
11 lihasose
14 jugurtti/hedelmäsose
16 kasvissose
19 puuro
Ruokajuomana vettä pullosta ja tissittelyt päälle ja yöllä pari maitotankkausta.
Joona ryömii kovaa vauhia ja nousee konttaus asentoon ja karhunkävely asentoon. Pari kertaa on yrittäny nousta polvi seisontaan lelukoria vasten ja niistä kerroista onkin muistona nyt naarmu leuassa ja mustelma otsassa. Kova meno on pojalla koko ajan päällä. Erityisesti sähköjohdot ja lehdet kiinnostaa. Rautaiset takkakoukut minun piti piilottaa kodinhoitohuoneeseen, kun Joona oli pariin otteeseen yrittäny kaata ne päällensä. Ei äiti enää ehdi Joonan hereillä ollessa istuskella.
Joona hymyilee ja nauraa paljon, mutta kovin paljon hän ei jokeltele. Joskus vaan kun oikein jostain innostuu. Onko Aneten ja Pulleroballeriinan aikaisin liikkeelle läteneet pojat myös tuppisuita?
Poio : Meidän pojille puhkesi ekat hampaat sitte samana päivänä. Huomasin tänä aamuna, että Joonalle on 7kk päivän kunniaksi puhjennut kaksi alahammasta :)
Sitten ikävämpiin asioihin. Minun täytyy maanantaina lähteä kouluun :'( . Raskauden aikaisten sairaslomien takia multa jäi vielä pari kurssia suorittamatta, joten nyt ois vielä kaksi ja puoli kuukautta koulua jäljellä. Onneksi mulla ei oo tunteja päivässä kuin 2-4 ja niidenkin välissä vielä hyppytunteja niin pääsee välillä käväseen imettään Joonaa. Mies jää nyt aluksi isyyslomalle ja sitten Joona menee kummitädille hoitoon. Jospa sekä Joona että äiti selviäisi eroahdistuksesta :eek:
Täytyy lähteä kotitöitä tekemään :wave:
Sirpa ja Joona 7kk
 
Piti aiemmin jo lohduttaa Poioa, että mun mahan ympärys on vieläkin isompi kuin rinnanympärys. Tissit ja pylly sun muut kutistuu, mutta maha vain uskollisesti pömpöttää isona. :kieh: Joku voisi muakin onnitella iloisesta perhetapahtumasta.

Ville osaa jo istua tuetta sitterissä, kaukalossa ja hoitotasolla. Vähän etukumarassa. Rattailla kun mennään poika on ihan äijänä luu pihalla. :D
Pomppispeliä (sitä missä eläimiä pompsahtelee luukkujen alta esiin erilaisista vivuista) Ville on oppinut jo käyttämään hyvin, luukut aukeaa ja sulkeutuu tosi hienosti.
Poika tykkää myös ihan älyttömästi, kun luen kuvakirjoja. Sanon siis mitä kuvat esittää.
Sain tuossa taannoin melkoisen hepulin aikaiseksi piilottamalla tutin pienen kupin alle ja "haa!" nostamalla kupin pois. Sitä muutama kerta ja jätkä oli ihan hyhmelöä naurettuaan niin kamalasti. :D

Viime yö meni jotenkuten. Meidän sohva ei ole maailman paras uinailualusta. Ville söi siltikin kaksi kertaa. Kai kuumuus janottaa ja ahdistaa tai jotakin. Tylsää kun yösyömiset on alkaneet alusta. Höh.

Hei! Eka hammas on puhjennut. Hiphei!
 
Synttäri hulinat takana päin ja arki koittaa. Väsyttää... Eilen muka korkkasin siiderin et otan hieman kuppia. Lasillisen join, toisen boolia ja ei vaan maistunut enää. Mies sai sitte kunnian ottaa kunnolla ja jäi vielä jatkaa juhlia ku mä tulin kaverin ja lasten kans kotia.
Uudet naapurit näkyy välillä pihalla, mahtaa olla tuttu kaveri, en oo päässy vielä jututtaa. Mut tosi kivaa jos on se tyyppi joksi ainaki luulen!

Tänään on poika ollu ihmeellisellä kiljunta tuulella. Mikään ei passaa, mitä tahansa yrittääkin. Kai tuo viikon juokseminen väsyttää sitäkin. Ja eilen oli niin paljon kateltavaa koko ajan ja monia sylejä mitä sai kierrellä. Huoh, taas se huutaa vaikka just nukahti...
 
Joonas on aika kova höpöttämään. Eli tavuja tulee: tä-tä, äit-tä tai äi-tä, dä-dä.Ja ihan parin viikon sisään on alkanut tuolleen kovasti "juttelemaan".

Olen kuullut monesti, että jos lapsi kehittyy nopeasti motorisesti niin kielellinen kehitys tulee hitaampaa. Mutta meidän kolmonen on hyvä esimerkki siitä, ettei tuo väite pidä paikkansa. (Käveli 6kk iässä tukien, 8kk iässä tuetta ja 1.5vuotiaana usean sanan lauseita selkeällä kielellä). Mutta nämä lapset on todellakin yksilöitä....... ja kaikki niin suloisen ihania että :heart:

Äitini kertoi myös yhden vanhankansan jutun näistä lapsen kehittymisistä. Eli kuulemma lapsen motorinen kehitys taantuu hetkeksi silloin kun lapselle tulee hampaita. En ole koskaan ennen kuullutkaan moista väitettä, enkä tiedä onko siinä tippaakaan todenperäisyyttä, mutta jännä kuitenkin kuulla noita vanhoja juttuja :D
 
Poio täällä toinen kantoliinahurahtanut. Nytkin istun liina valmiusasennossa, vaiks Pete nukkuu päikkyjä. Jos meinaat trikoista liinaa hankkia, niin katso, että on tosi tukevaa kangasta. Jerellä kuitenkin rupeaa olemaan painoa sen verran, että kantaminen on itselle raskasta, jos liina kovin venyy. Trikoinen on kyllä kans kiva päällä! Tein just neljä liinaa viikonloppuna trikoisia, farkun sinisiä ja poltettua oranssia. Aikas hienoja tuli.

Huoh, tuli yh-viikko. Mies lähti työreissulle. En sitten tykkää yhtään, ku tarvittas työvoimaa täällä kotonakin. Onneks noi isommat lapset jo auttaa paljon. Mä kyllä nostan hattua niille, ketkä pienten lasten kans jaksaa viikosta toiseen olla itekseen!!!

Pitäsköhän mennä itekki päikkäreille vielä... Olis vähä unta pankissa sitte ku ei aamusin tuu apuja moneen päivään.

Meil ei muuten paljon puhella. Tulee jotain tavuja yllä olevien tapaan, mut ei merkittävästi. Ruokailu on onneksi alkanut helpottaa, mutta maha on aika tukkoinen helposti.

Niin kelle maissi käy, niin suosittelen niitä mauttomia suolattomia Laatupakareiden maissinaksuja. Niihin ei voi tukehtua, ja ai että ku lapsi tykkää - just sopivia käteen annettavaksi. Varmaan automatkatkin niillä helpottuu kummasti.

TeeTee
tilap.yh-mamma
 
meillä meni päivän suunnitelmat uusiksi. piti lähteä äiteeni kanssa shoppailemaan ja samalla olis tuo esikko jäänyt mummilaan yökylään. no, illalla nousi pojalle kuume ja aamusta on oksennellut sen mitä suuhunsa laittaa. aamulla jo luulin että tyttökin on kipee mut oli vain hetkellisesti kuuma kun meni ohi. itse kärsin kurkkukivusta. ja koulutkin vasta alkoi täälläpäin niin ei voi vielä olla "koulunalkutauteja". meille niitä ei onneksi kanna muut kuin naapurin lapset.
 
Ai muka hammas puhjennut. On aika ottaa silmä käteen, taitaa olla vaan mahtava rakko. Höh. Ja valitus senkun yltyy, suu mahtaa olla tosi kipeä. :(

Koiran karvanlähtökin vaan yltyy. Miksi!!?? Yleensä tykkään imuroida mutta nyt alkaa tympimään.

Vali vali. Väsyttää taas, kun yöllä en antanutkaan maitoa ja pojan nukahtaminen kesti luonnollisesti kauemmin. Nyt voi vähän huudattaakin, kun isoveli on mökkeilemässä. Tai eihän se mitään varsinaista huutoa ollut, kunhan teki sellaista ääääää:tä muuten vaan.


poiolle viesti :wave:
 
Siis ei voi olla mahollista!!!!!!!!!!! Kirjotin pitkän litanian itkusilmässä ja ku lähetysnappia painoin niin tuli vaan valkonen ruutu ja kaikki oli hävinny! :kieh: Noh, nyt ei enää itketä vaan ottaa päähän muuten vaan et kai siitä sitte oli jotain hyötyä ku avauduin kunnolla, mut eipähän tullu kaikki salat teille julki :D No joo, masennusta ollu vaan ilmassa eilisestä lähtien, nyt jo helpottaa ja on parempi mieli. (vaikka ulkona sataa kaatamalla vettä ja pimeetä on )
Illalla pääsee hierojalle vihdoin ja viimein, on sitä jo pari kuukautta ooteltu. Isommat menee huomenna mökille yöksi, saa olla vauvan kans kaksistaan ja rauhoittua kunnolla. Toivottavasti pojan kitinät ei vaan pahene sit... Urheilun jätän nyt parilta päivältä ja syön vaikka karkkia niin et tulee paha olo :D

Anneten ja Myyran ajatukset tulevasta ja lapsilukumäärästä on kuin mun ajatuksia, haaveissa viis lasta, kolme nyt on eikä lisää voi tulla. Harmittaa mut en kyllä ala riskeeraa enää, seuraava voisi kuulemma olla kohtalokas joko itelle, vauvalle tai jopa molemmille... Ja raskaushormoonit aiheuttaa koko perheelle ( ja lähipiirille ;) ) harmaita hiuksia :kieh:
Että näin meillä taas :snotty:

Myyralle ja muillekkin väsyneille :hug: Itelläki pitäs lähtee nukkuu päikkärit mut mitenhän se onnistuu ku kaks kolmesta kukkuu hereillä :whistle:
 
täälläkin meinaa masentaa aina välillä. käytiin siellä ikaalisten kylpylässä miehen kans kahestaan ja ei oikein helpottanut oloa. mie en millään meinaa jaksaa olla lapsen kans ku toinen kitisee melkein koko ajan. kai se vihdoin tekee niitä hampaita. eilenki vaikka mieski oli kotona niin silti tuntu et järki lähtee...

ollaan menossa parin viikon päästä kreikkaan lomaileen. mietityttää et miten tuo lentokonematka sujuu. onneks ei oo kovin pitkä aika koneessa.

wimmu on nukkunu kolme yötä omassa huoneessa ja ei oo ollu mitään ongelmia. joku sanoi mulle et ei saa nuin pientä nukuttaa omassa huoneessa et saattaa vetää peiton suun eteen ja tukehtua. mitä mieltä ootte?

nyt on sitten neidille hoitopaikkahakemus jätetty. viedään marraskuun tai tammikuun alusta hoitoon, jos viedään.
 
epuska
moro,

Täältä siis löytyy kohtalotovereita. Itelläkin mielialat ailahtelee sellasta vauhtia, ettei ainakaan miesparka, joka niitä lähimpää joutuu seuraamaan, pysy perässä.Miehen loma (kiva,kiva) meni synkissä mietteissä, kai sitä oli ihan kauheet odotukset sille lomalle. Oon nyt viimeajat taas ihan hulluna siivonnut, ihan niin kuin loppuraskaudessa konsanaan. Voi velli, se välillä itteekin rasittaa, kun ei mitenkään voi rentoutua, ennen kuin jokainen kama on paikallaan. Muutenkin oon ihan mahoton. Asuntokuumetta pukkaa ja rasitan miestä joka toinen päivä löytämällä meille uuden unelmakämpän. Milloin kivan kaupunkiasunnon, milloin maalaisidyllin... Ja sitten arvon ja arvon opiskelujen ja kaikkien tulevaisuuteen liittyvien aioiden kanssa. :ashamed: Mahdan olla rasittava vaimo. Lapsilukukin on joka toinen päivä täynnä, joka toinen päivä vajaa... :LOL: Kuuluukohan tää nyt asiaan???? Vai oonko kajahtanut.

Meillä myös tyttö kiljuu ja on ärhäkkä, johtunee ihan helteestä. Sais loppua. Jospa se omakin mieli sitten tasaantuis.

:hug: kaikille
 
epuska
moro,

Täältä siis löytyy kohtalotovereita. Itelläkin mielialat ailahtelee sellasta vauhtia, ettei ainakaan miesparka, joka niitä lähimpää joutuu seuraamaan, pysy perässä.Miehen loma (kiva,kiva) meni synkissä mietteissä, kai sitä oli ihan kauheet odotukset sille lomalle. Oon nyt viimeajat taas ihan hulluna siivonnut, ihan niin kuin loppuraskaudessa konsanaan. Voi velli, se välillä itteekin rasittaa, kun ei mitenkään voi rentoutua, ennen kuin jokainen kama on paikallaan. Muutenkin oon ihan mahoton. Asuntokuumetta pukkaa ja rasitan miestä joka toinen päivä löytämällä meille uuden unelmakämpän. Milloin kivan kaupunkiasunnon, milloin maalaisidyllin... Ja sitten arvon ja arvon opiskelujen ja kaikkien tulevaisuuteen liittyvien aioiden kanssa. :ashamed: Mahdan olla rasittava vaimo. Lapsilukukin on joka toinen päivä täynnä, joka toinen päivä vajaa... :LOL: Kuuluukohan tää nyt asiaan???? Vai oonko kajahtanut.

Meillä myös tyttö kiljuu ja on ärhäkkä, johtunee ihan helteestä. Sais loppua. Jospa se omakin mieli sitten tasaantuis.

:hug: kaikille
 
Ensimmäinen koulupäivä on takana ja miehet oli hyvin pärjänny ilman äitiä pari tuntia :) Sitä luulee olevansa aivan korvaamaton,mutta hyvinhän tuo isäkin näyttää pärjäävän pojan kans.
Minulla on myös kovasti mielialojen vaihteluita.Esimerkiksi välillä aion hakea tammikuuksi jatko opintoihin ja välillä taas aion olla kotona vielä kevään poikien kans ja väsyksissä ajattelen etten haluaisi saada enää lisää lapsia ja hyvinä päivinä taas ajattelen että opintojen jälkeen olisi ihana saada vielä lapsukainen. Varmaan johtuu hormooneista tämä ailahtelu, mutta onneksi/harmiksi sitä näyttää esiintyvän muillakin mammoilla.
Kiitos Anetelle ja pulleroballeriinalle vastauksista. Meillä kakkonen jokelteli paljon ja hän lähti liikkeelle vasta reilun 8kk iässä. Joona taas kun lähti ryömimään ennen 6kk on sitten ollut hiljaisempi, niin ajattelin sitten onko muiden lapsilla ollut liikkeelle lähdön ja jokeltelun kanssa jotain yhteyttä. Joonalta ei vielä tavujokeltelua tule, lähinnä murisee ja joskus innostuu kiljumaan ja kokeilemaan äänen eri korkeuksia. Eipä sitä paljon ehdi jokellella, jos pitää koko ajan ryömiä kovaa kyytiä paikasta toiseen :LOL:
Oon huomannu, että nuilla sisaruksilla on kyllä jokin yhteys toisiinsa, kun isoveli saa makeimmat naurut Joonalta ja Joona aina seuraa tarkasti isoveikkansa touhuja ja ryömii perässä. Ei ole muista lapsista samallatavalla kiinnostunut.
Täytyy lähteä nukkuun, että jaksaa lähteä aamulla kouluun :wave:
Sirpa ja Joona
 
Heipsan kaikille!

:hug: kaikille mielialojen kanssa painiville. Kuulostaa ihan tutulta. Tosin minulle nämä kelit ovat ihan taivasta kun rakastan hellettä ja lämpöä. Suomessa ei ole koskaan liian kuuma mulle ja aina helteillä on hyvä mieli ja energiaa vaikka muille jakaa.

Ihan pikaisesti piti tulla kertomaan, että Roope pissasi tänään pottaan! No ok, ihan sattumahan se oli kun hetken siinä istutin, mutta tulipa lirut kuiteskin. Ja anoppi pääsi heti huomauttamaan, että eikös nyt ole ihan liian aikaista potattaa. Argh. Nyt Roopesta tulee siis yökastelija myöhemmin, ettäs tiedämme. ;)

Ja tässä todistusaineistoa:


Ukko lukee kuin aikamies pytyllä. ;)

Aloitettiin (taas) kiinteät eilen ja nyt ainakin vielä näyttää siltä, että bataatti sopii. Roope alkoi tänään siitä jopa tykkäämään ja odottaa kuin linnunpoika suu auki seuraavaa lusikallista. Kunpa nyt kaikki menisi hyvin, että pääsisi Roopekin kunnolla syömään.

Jeps, mutta nyt äkkiä vaipat kuivausrummusta veks ja ukkojen viekkyyn untenmaille. Paipai! :wave:

=) :lla Hilmuska ja Ropert 7kk 1vko
 
Onko vauvalla enempikin rakkoja suussa... voisko olla herpes?

Meidän esikoinen sai herpestartunnan pienempänä mummolasta (mulla ja miehellä ei ole herpestä) ja ensimmäisen kerran se aktivoitui niin, että suun limakalvot oli ympäriinsä rakkoja. Sen kerran jälkeen herpes on ilmoittanut olemassaolostaan tavalliseen tapaan eli huuleen ilmestyvällä rakkulalla.
 
Ai jaa, enpäs tiedä tuota Annette. Täytyykin ehdottomasti ottaa selvää! Mun miehellä on se joskus, ei kyllä moneen vuoteen ole tullut. Anopilla on herpes aina kun stressaa.
Lähdenkin syynäämään suuta ja soitan neuvolaan, jos soittoaikana muistan. Jotenkin se aina just silloin unohtuu..
 
Muuta ei nyehi. Kiva ois lukea kuulumiset.
Hilmuska meil ei pissitä pottaan, mutta kakka tulee useimmiten pönttöön tms. Eli vaippapyykki on kivaa pissapyykkiä vaan. Ok, pisujakin tulee ehkä 5 krt päivässä altaaseen.
TeeTee
 
Mä olen nyt kannellut Jereä tuossa liinassani viikon verran, ja nyt herra ei halua olla lattialla ollenkaan, vaan syli kelpaa. :/ Ja muiden syli ei kelpaa, vaan mun ja Jeren isän.Kamala eroahdistus on pukannut myös! :eek: Lähdin kaverin kanssa tuossa illalla limpparille, ja poika oli rääkynyt hetken aikaa ihan kunnolla. Oli myös selvästi hakenut mua.. :ashamed: Tuli ihan hylkääjä fiilis. Paha-äiti..

Tänään sattu ekaa kertaa myös tällänen. Jerellä on peitto sängyssään, kun tykkää vetää sitä silmiensä päälle nukahtamis vaiheessa. Käyn sen aina vetämässä sivuun, kun on nukahdettu.
Tänään oltiin sitten takapihalla tekemässä meidän terangia ja mulla oli itkuhälytin mukana. Jere oli nukkunut suurinpiirtein tunnin kun hälyttimestä alko kuuluun ihme muminaa, menin katsomaan ja siellähän Jere oli kokonaan peiton alla sätkimässä. Otin peiton pois ja jätkä alotti samantien kamalan porun. Itki oikein kunnolla, eikä meinannut rauhottua ollenkaan. Aina vaan alko itku uudestaan.
:ashamed: Voi pientä, onneks ei ainakaan tuntunut nyt yöunille laitto siltä, et olis jotain sänky traumaa jäänyt. Otin peiton pois ja sitähän Jere alko heti hakemaan, on vissiin äitiinsä tullut, kun täytyy peitto kainalossa nukkua..
 

Yhteistyössä