~*~ Tammikuun Vauvat 2012 tammikuussa ~*~ <3 MEIDÄN KUU <3

Eipä mullakaan muuta päiviteltävää, kuin että vauva-arki jatkuu todennäköisestä refluksista huolimatta. Öitä valvotaan, puklua pyyhitään, mutta poju on silti vallan ihana pakkaus :heart: Välillä jaksaa paremmin ja välillä sitten väsyttää. Mutta eikös hän olekin suloinen pikkuherra? Tänään kasassa ikää siis tasan kuukausi, vaikka laskettu aika olikin eilen :)

Voimia vielä jakautumista odotteleville ja onnea vauvansa saaneille! :flower: Ja kuten aina ennenkin, blogissa lisää kuvia ja kuulumisia.

juuli ja pieni mies 4vko
 
Iltaa mammat!

Onnea Carcas, susssssu ja arell86 pikkuisista nyyteistä :heart:

Tsemppiä kaikille univaikeuksien kanssa painiskeleville. Itellä ongelmana on ollut viime aikoina lähinnä saada aikaiseksi raahautua sänkyyn. Sen jälkeen uni maistuu ja vaikka joka jumalan kerta kun liikahdan, herään myös siihen armottomaan kipuun alapäässä, niin aina saan unta samointein.

(.)Tänään oli taas äitipolikäynti. Kaik oli täysin kunnossa ja lääkäri (konsultoituaan osastonlääkäriä) sanoi, että tervetuloa ens viikolla kontrollikäynnille. Luvassa ei siis ole käynnistysyritystä ainakaan ens viikolla. Pyörätteli taas kohdunkaulan huudeja, että sais vähän vauhtia synnytyksen alkamiseen. Tekipä muuten aika kipiää...Mutta maanantainen pyöräyttely oli saanut aikaan sen, että yhden sormen sijaan kohdunkaula oli auki jo kahdelle sormelle. Ehkä tämän päiväinen pyöräyttely avaa sitten lisää. Kanavaa tosin oli edelleen jäljellä se pari senttiä.

Pyöräyttely ei saanu tänään aikaan supistuksia (ainakaan vielä), joten päätin sitten että lähden kuin lähdenkin sunnuntaina sinne häämessuille, mikäli olot jatkuu samanlaisina kuin tähän asti. Päivä kerrallaan ja silleen :)

Mutta nyt ruokaa ja sen jälkeen Marilyn Monroe ja Kesäleski. Ostin ihanan poltetun oranssin väristä seiska veikkaa kaupasta eilen ja voisin siitä tehdä kotiutumispipaa pienelle samalla.

Vauvaonnea meille kaikille!

Anskutin ja S 38+5
 
  • Tykkää
Reactions: fishbone
Sussuu. Tuhannesti onnea vauvelista :heart:

Ja tervetuloa uusille :flower:

Nyt onkin ollut pitkä tauko vauvojen saapumisessa, koska moni alkukuun synnyttäjistä kuuluu jo aiemmin huhuiltuihin kadonneisiin lampaisiin =) ja nyt me loput sitten varmaan ruuhkautamme sairaalat lähiaikoina =)

Montako viikkoa muuten vauvan annetaan olla yliaikainen, ennen kuin häätö käynnistetään?

Oliko kellään siitä tietoa, että tuleeko vauvelista myös oma sairaalalasku, kuten äidistäkin?

Jjuuli. Huomasit varmaankin aiemmin postaamani refluksiohjeen! Toivottavasti tilanne saataisiin pikkuherralla hallintaan. Ihanannäköinen nukkeherra teillä :heart:

Mua vieläkin naurattaa kertomanne miesten tuskailut ja valmiinaolot synnytystä odotellessa :LOL: miesten mielestä varmaan heillä on suurin stressi :LOL: mitenköhän päin he olisivat, jos heidän pitäisi olla koko ajan valmiina lanssikyytiin ja maahan heittäytymiseen sohjoisella tiellä?

Muistaahan nyt kaikki joiden vauva on perätilassa tai ei ole kiinnittynyt, että kaikkien vesien menosta heti maahan makaamaan kyljelleen ja ambulanssilla sairaalaan. Lanssillekaan ei saa kävellä! Tämä koskee siis kaikkien vesien menoa.

Emakko. Harvalla on kotona kätilöä käytettävissään :LOL:

Tänään laskettu aika :O 40 + 0
 
Viimeksi muokattu:
Ninnatar koska normaali raskaus kestää 38-42 viikkoa, TAYS:ssa laitetaa ensimmäinen yliaikaiskontrolli pääsääntöisesti 14 pv lasketunajan jälkeen. Mutta tuo varmasti riippuu tilanteesta. KÄsittääkseni tuo 14 pv LA:n jälkeen on kuitenkin sellainen rajapyykki, jonka jälkeen ruvetaan käynnistelemään viimeistään. Mutta kuten sanottua, niin se riippuu äidin ja vauvan voinnista jne.

Meillä miestä luonnollisesti jännittää enemmän kuin mua, kun se on siellä 3 tunnin ajomatkan päässä viikot. Yllättävän rauhallinen se silti on. Ja mähän en siis osaa jännittää synnytystä ja sen alkua juur lainkaan :) lähinnä se jännittää, että saanko odottaa niin pitkään, että synnytys käynnistyy itestään..

Nyt unille :)

A ja S
 
Onnea vauvautuneille:heart:

Mä kirjoitin aiemmin jo taas sepustukset, katos taivaan tuuliin.
Ilmoitusluontoinen asia... pari päivää palstataukoa. Eli en ole lähtenyt synnyttämään. Jos jotain lähdön tynkää alkaa päälle iskemään, niin voitte olla varmoja, että te ootte ensimmäisiä jotka asiasta tietää saa...

Joten voikaahan hyvin Masukkaat :wave:

Ii ja Öö huomenna 39+0
 
felicia
Täällä holahdellut koko päivän, aamulla yliaikaiskontrolli..katotaan onko sitä itseään
vai passitetaanko mut vielä kotiin :) Oliskin eka muksu kun tulee vesillä, enpä olis uskonut,
Tuun ilmottelemaan myöhemmin :)

Felicia 41+5
 
Sairaalassa ollaan! Eilen menin käymään äippäpolilla kun tuli ylämahalle outoa vihlontaa. Siellä sitten ilmeni että oon 3cm auki ja kanavaa 1cm jäljellä! Supistuksia on käyrien mukaan tullu aina kun on mitattu, mutta kun ei tunnu missään.. Lapsivesikin oli vähentynyt jonnekin niin osastolle jäin jos vaikka lähtis syntymään. Jännittää niin paljon etten enää saa nukutuksi. Jotain neljä tuntia oon nukkunu, mutta kun mulla menee aina aamuyöstä nenä tosi tukkoon niin on niin hankala hengittää :( Saas nähdä pistävätkö kotiin aamulla vai puhkasevatko kalvot...

Maijuli ja bebe 38+5
 
Hurjasti onnea sheebis, Carcas, Arell86 ja sussssu.


Tsemppiä Maijulille osastolle, Felicialle yliaikaiskontrolliin ja kaikille muillekin, joilla on tositoimet edessä! d=)b


Täällä ne viikot taas poksuu. Eikä ole taatusti mitään pelkoa, että synnytys olisi lähelläkään. Mä olen jo henkisesti valmistautunut siihen, että käynnistykseen mennään. Tänään käyn hakemassa yliaikaiskontrolliajan neuvolasta eli äitipolille tsekattavaksi ensi viikon alussa. Kovasti toisaalta toivoisin, että synnytys ensimmäistä kertaa käynnistyisi luonnollisesti. Siksi olen ajatellut, että mikäli vauvalla on kaikki hyvin, istukka toimii jne., oma toiveeni on, että odotellaan käynnistyksen kanssa sinne 42. alkaville viikoille. Silloin viikonloppua vasten olisi hyvä käynnistellä, kun lapsenvahtikin olisi paremmin saatavilla. ;) Toisaalta, kyllähän tähän olotilaan alkaa olemaan jo TODELLA kypsä. Mulla myös ongelmia nukkumisen kanssa (tai lähinnä näiden varhaisheräilyiden kanssa), särkyjä ja kolotuksiakin on ilmestynyt ihan kiitettävästi. Mut eihän tässä ole enää kuin reilu viikko maksimissaan. Ja jos tässä kerran ollaan viimeistä kertaa asialla, nautitaan nyt sitten p*rkele viimeiseen asti. :D


NS 41+0 POKSISTA!
 
Huomenta huomenta! Todellinen palstatauko :LOL:

Unta 1,5h, supistuksia, supistuksia, paskantamista, kusemista, painon tunnetta ja veristä vuotoa. Nyt kuudelta maratoniunilta heräsin ja supistuksien väli on 10min. Kivuliaita, ei vielä kovin intensiivisiä joten täällä jatketaan kellottelua. Nyt kahvia turpaan ja sit suihkuun... Palaan tilanteen suuntaan tai toiseen muuttuessa :)

Ii ja hitaasti tuloaan tekevä Öö 39+0
 
Tsemppiä inkalilla :) Ja onnea Sussulle syntyneestä vauvasta. Johan täällä rupeaa taas tapahtumaan, ei ole varmaan kaukana Makan ja Felician lähtökään :)

Argh, viime yönä tuli herättyä vähän väliä, milloin siihen, että on tuhottoman kuuma ja tyyny märkä tai sitten miehen kuorsaukseen/liikkumiseen ja oman nokan tukkosuuteen. Ei kivaa... Pitänee taas kokeilla ottaa päikkärit tänään..
Ja onhan tuo lapsonen taas tuolla kääntynyt. En oikein tiedä mitä tekisin, vai teenkö mitään. Oottelenko sinne neuvolaan ja kattovat miten päin on vai soittelenko aiemmin. Pahahan se on, jos kerta alvariinsa se tota asentoaan vaihtaa, ettei tuu taas ns. turhia käyntejä sen suhteen. Tekee aika häijyä sen jälkeen kun se on vaihtanut asentoaan.
Kismittää vaan niin pirusti, kun tuskin lähtee itestään kunnolla tää synnytys käyntiin :/ Oli huimat 0,6cm kohdunkaula lyhentynyt ja pehmeä.
 
Muistaahan nyt kaikki joiden vauva on perätilassa tai ei ole kiinnittynyt, että kaikkien vesien menosta heti maahan makaamaan kyljelleen ja ambulanssilla sairaalaan. Lanssillekaan ei saa kävellä! Tämä koskee siis kaikkien vesien menoa.
Tähän on ainakin mulla hieman erilaiset ohjeet. Vauva kun on pää alaspäin täysillä viikoilla niin ei tarvi kyljelleen & ambulanssilla mennä vaikka vedet menisikin eikä kiinnittymistä olisi vielä todettu. Neuvolatäti totesi vaan että soittoa synnärille ja rauhallisesti itse matkaan.

Tänään on muuten perjantai ja 13. päivä. :p
 
Huomenta mammat!

Täällä taas näyttäs olevan säpinää vauvojen saannin suhteen, ihanaa :)
Tsemppiä Inkalillalle, Maijulille ja Felicialle synnytyksiin, teillä taitaa olla seuraavat nyytit kainalossa :heart:

jjuulilla on kyllä söpö pieni mies siellä, aivan suloinen :) tsemppiä mahdolliseen refluksiin! :hug:

Täällä taas tuli kaaduttua pihalla kun vein esikoisen tarhaan :( onneks kaaduin vaan polvilleni joten hyvin varovaisesti ja vauvaa liikkuu hyvin, joten ei varmasti huolta.. sattui vaan pirusti ku varmaan lihakset hieman venähti ku sellasen äkkiliikkeen tein! Mies saa kyllä hakee tytön hoidosta, minä en tuonne ulos lähde liukastelemaan enään...kele!

Mukavaa perjantaita kaikille ja liikkukaa ulkona varoen, on meinaan tosi liukasta.. ainakin täällä keski-suomessa :/

nuhmuliini 39+4 :heart:
 
Piisi ja neiti10. Näin mulle on nyt teroitettu synnärin lääkärin ja kahden kätilön toimesta + terkan. En sitten tiedä mikä on totuus. Itse aion kuitenkin tätä noudattaa tarkasti, koska vaarana on napanuoran ulostulo ja siitä seuraavat suuret ongelmat. Mun vaavi on nimittäin aika korkealla ja vinossa, vaikka onkin pää alaspäin. Toivottavasti kuitenkin eka alkaisi supparit eikä vesien meno.

Inkalillalle
halit ja tsempit :flower:

Ja nyt neuvolaan :)

40 + 1
 
Viimeksi muokattu:
onnea sussssulle!!! :heart:

ja tsemppiä inkalilla, sulla taitaapi synnytys olla käynnissä jos ei oo jo vauva kainalossa. :)
ja eipä nuo taida maijulilla ja feliciallakaa enää kaukana olla.. :) tsemppiä teillekin etteköhän te oo seuraavia myös! :D

olkaahan mammat varovaisia, itse liikun kyllä tosi varoen tuolla ulkosalla ku välillä lumen alla on tosi liukkaita paikkoja. Onneks nuhmuliinille ei käynyt pahemmin...

mut eipä täällä tämän kummempaa... ei oloja, vain turhia toiveita. :/ ja kuitenkin sitte ollaan viimesten joukossa helmikuun puolella.. :(

an-ri 38+2
 
ON pikaisesti: Täällä oltu tosi kipeitä. En oo saanut syötyä kahteen päivään, pahoinvointia, huimausta, ylävatsakipuja ja selkäkipuja ylhäällä + hengenahdistusta (sappivaivaa?), supistuksia 15 tuntia putkeen, välillä oikein kovia ja kipeitä 22 min välein ja välillä lievempiä, mutta kivuliaita 3-15 min välein ilman säännöllistymistä (jotka sitten taas loppuivat) ja kovaa nivelsärkyä. Osa nivelistä kuumia ja turvonneita.

Tänään äitipolilla vauva kasvanut hyvin. Painoarvio nyt 3,1 kg. Mutta kohdunkaulaa edelleen jäljellä 2 cm :| Kohdunsuu auki tiukasti kahdelle sormelle.
Maanantaina puolilta päiviltä laitetaan sitten ballokki ja jos synnytys ei ala aikaisempaa niin tiistaiaamulla varsinaiseen käynnistykseen.
Tosin lääkäri meinasi, että saattaa syntyä jo vaikka ensi yönä, mutta näkee nyt sitten.

Sorry vain omanapa-teksti. Oon vaan niin hitsin huonovointinen...

Bassets 39+2
 
Anoppi soitti... taas sillä oli vaikeuksia uskoa että meillä on kaikki hyvin ja että mä en ole mitenkään hyppimässä seinille täällä kun synnytys ei jo ala. Ja sitten toinen asia johon alkaa jo mennä vähän hermotkin on se, että se säännöllisesti nostaa esiin sen, että onko mulla ollut pahoinvointia. Aina vastaus on sama: Eipä oo, alussa oli sitä etovaa oloa, mutta ei sitten muuta.

Tänään se sitten kysyi, että paljonkos se mun paino onkaan noussu ny (Ihan ensin vois kysyä, että se on sen asia millä tavalla?). Ja kun sanoin, että kaikkiaan 3 kiloa, kun sillon RD-kuurin aluksi paino putosi, niin TAAS se onnistui vetämään sen pahoinvoinnin mukaan. "Niin kun sä sanoit, että sulla oli sitä pahoinvointia niin paino putos." Ei, Ei, EI!

Oon aatellu, että kiva kertoa sillekin vähän tarkemmin tästä raskaudesta, kun eihän tuo mies sille juuri mitään kerro ja kun sillä ei tytärtä oo (vaikka mua aina välillä koittaakin tyttärekseen sanoa) niin ei pääse samalla tavalla koskaan lapsenlapsen tuloa kokemaan. Mutta taidan jättää jatkossa kertomatta. Saa mies pitää sen up to date sikäli kun tahtoo.

Inkalillalle, maijulille ja felicialle tsemppiä synnytykseen :heart: vaaveja maailmaan lisää :heart:

Mä olen kans tuon vesienmenon ja vaakatason ymmärtänyt niin, että perätilassa se vaakataso on tärkeä. Mutta jos sulla Ninnatar on vauva kovin ylhäällä, niin ehkä se vaikuttaa myös tuohon ohjeeseen? Mun saamani ohje on ollut, että jos vauva on pää alaspäin ja vedet menee niin lisäohjeita synnäriltä ja 12 tunnin sisällä vastaanotolle, jos raskaus on edennyt normaalisti, vesi on kirkasta ja vauva liikkuu. Mutta näissä on taatusti eroja eri sairaaloiden ja sairaanhoitopiirien välillä :)

Ai niin ja Inkalillalle piti vielä sanoa, että hienoa että vauva osasi olla viisas ja syntyä vasta kun sille on hyvä hetki :) Meidän vauvalle saa kanssa lähettää sitä viisautta (jos on ylimäärästä), että osaa syntyä jonain viikonloppuna :D

Ny tiskien kimppuun, lounasta ja sit Muru onkin jo kotona. IHANAA!!

Anskutin ja S 38+6 (huomenna POKSPOKS taas! Mut toivottavasti ei kalvojen poksetta.. :p)
 
Ninnatar, niinhän se on vaarana, mutta käsittääkseni juuri perätilassa tai istukan ollessa edessä ja alhaalla, voi olla,että oma tilanteesi on semmoinen, että olet saanut tuollaisen ohjeistuksen. Ihan uusi juttu minulle tuo :)
Kattelin juuri HUSin sivuiltakin noita toimenpideohjeita, niin ei siinäkään tuommoista ohjeistusta ollut. Esikoisen kanssa itsellä tuli lapsivettä niin, etten sitä edes itse huomannut, ihan autoon ja saliin kävelin.

Bassest, toivottavasti synnytys nyt lähtisi kunnolla käyntiin.

Anskutinille kestämisiä anopin kanssa. Tuo muiden jankuttaminen on kyllä raivostuttavaa. Vaikka eihän ne pahaa tarkota :D

Itse sanoin jo lähipiirille, että sitten saavat tietää kun lapsi on syntynyt, lähdöstä tietää vain ne joille esikoinen menee hoitoon. Äiti kun kysyi, että kai hälle ilmotan kun lähetään. Viimeksi tuo soitteli alvariinsa kun oltiin salissa. Argh. Ei ymmärtänyt kun sanoin, että kerron kun ollaan valmiita :D
 
Viimeksi muokattu:
Hui onpa täällä moni ihan lähtökuopissa! Tsemppiä Inkalillalle, maijulille ja felicialle jos sitä vielä tarvitsette! Ja Bassets on myös juurikin lähdössä. Nyt lähtijöitä onkin oikein roppakaupalla.

Onnea susssu :flower:

Lähetin juuri esikoisen isovanhempien matkaan viikonlopuksi yökylään. Ei sitten tarvitse murehtia lapsenhoitokuvioita jos lähtö tulisi. Eli tervetuloa, vauva! Toivottavasti on yhtä viisas kuin Inkalillan vaavi eli ymmärtää hyödyntää tilaisuuden. Mitään tuntemuksia ei kyllä ole, ne kipeät supparitkin on aikalailla loppuneet eli voi olla että tulee vain muuten rauhallinen ja lapsivapaa viikonloppu. Ehdottelin miehelle leffaa ja ulkona syömistä, jaksaisikohan sitä vielä istua leffan ajan. Hormonit kyllä rullaa, meinasin itkun tirauttaa kun poika sanoi lähtiessään että sille tulee ihan kamala ikävä. :'(

anskutinille tsemppiä anopin kanssa. Mulla on ihan samanlainen, hänelläkään ei sitä tytärtä ole ja kovasti haluaisi mukana elää mun elämässäni. Mutta mä olen ennemminkin aika yksityinen ihminen ja lisäksi me ei kertakaikkiaan ymmärretä toisiamme. Joten olen tehnyt päätöksen ihan pysyä kohteliaan etäisissä väleissä. Muut vaihtoehdotkin on kokeiltu mutta kun ei toimi niin ei toimi. Onneksi meillä mies ymmärtää tilanteen ja onkin ottanut tavaksi aina silloin tällöin mennä pojan kanssa kahdestaan siellä käymään, enää eivät edes ihmettele miksi mä en ole mukana näillä kyläilyreissuilla. Niin poika saa tavata aktiivisesti miehenkin vanhempia ja mun ei tarvi ottaa siitä stressiä.

Nuhmuliini auts! Mä olen ollut nyt supervarovainen tuolla ulkona ja mies on pari päivää hakenut esikoisen hoidosta että mun ei tarvitse liukastella. Eilen hain postia 50m päästä laatikolta ja sain matkaa tuhrattua 10min kun tuossa on tuollainen ikävä alamäkikin jossa ei ollut mitään kohtaa missä olisi jalat pitäneet. Ihan takapuolellanikaan en viitsinyt lasketella. :LOL:

Maka 40+3
 
Juu Ninnatar nuo tiukat ohjeet on ehkä juuri sinun tilanteellesi (ja vastaaville) sopivat ja tarpeelliset. Mutta tosiaan ei muiden kannata alkaa tuolta pohjalta vesien menoa pelkäämään. :) Anskutin, ohjeet vesienmenosta oli ilmeisesti ainakin oyssin alueella muuttuneet nyt parin vuoden sisällä. Esikoisesta sain tosiaan jäädä kotia ihan rauhassa odottelemaan supistuksia vesien mentyä, mutta nyt neuvolatäti sanoi että ottavat ilmeisesti jo suoraan sairaalaan tulehdusriskin takia. Varmimmat ohjeet saa varmasti kunhan soittaa synnärille tapahtumien alettua. Vesienmeno oli oikeastaan ihan mukava tapa aikoinaan synnytyksen käynnistymiseen. Kivuttomasta olosta meni vedet ja pikkuhiljaa tuli supistukset. Mukavinta oli tieto, että nyt vauva on tosissaan syntymässä. Ikävältä kuulostaa, että monilla on kovia supistuksia monta päivää ennen varsinaista synnytystä. Ehtiihän siinä voimat ehtyä jos pysty lepäämään. :( Voimia kaikille kipuilijoille.
 
Onnea tasapuolisesti kaikille vauvautuneille ja synnytykseen lähteneille! Tekstiä oli tullut niin paljon, että ei jokaista huomaa nyt välttämättä nimellä onnitella.
Niinhän mä vähn arvelinkin, että hiljaisuus enteilee rytinää niin kuin nyt näyttää :)

Kävin tänään neuvolassa ja terkkari arvioi käsikopelolla koon tällä hetkellä 3-3,5 kg:n väliin. Onpa jännää, jos tämä vaikka alkuviikosta syntyisi, että meneekö kokoarvio kohdilleen. Hän on niin kauan tehnyt noita hommia, että voisin uskoa käsien pystyvän kokoa arvioimaankin.

Mä toivon nyt seesteistä viikonloppua ja ensi viikolla vois sitten alkaa tapahtua. Mutta joka hetki vie lähemmäs eikä tässä enää kauaa mene kenelläkään, kun on vauva kainalossa.

Vkonloppuja!

Katapultti rv 39+3
 
Terveiset neuvolasta, jossa ei mitään uutta. Verenpainekaan ei ollut enää yhtään koholla ja vauva edelleen omilla teillään :)

Kysyin terkalta tuosta vesienmenosta + lanssista. Hän sanoi, että hekin ovat saaneet kertomani mukaiset ohjeet jos vauva ei ole kiinnittynyt, koska vedet voi mennä voimalla ja samalla tulla se napanuora ulos. Eli näillä ohjeilla mennään edelleenkin :) Ehkä käytännöt ja ohjeet vaihtelevat kaupungeittain ja ehkä alueittainkin :)

Neukkareissulla poikkesin vieressä olevalla kirpparilla. Mukaan tuli suloinen pieni vaaleanpunainen uimapuku, jossa laputkin vielä kiinni :) (5 eur).

Nyt olen saanut muuten vihdosta viimein sen kantoliinankin hommattua. Ei turhan lähelle laskettua aikaa sekään mennyt :)

Nyt monella tuntuu olevan todella lähellä käärön saanti :heart:

Jjuuli. Tätä korviketta on suositeltu jos ette ole vielä kokeilleet Omneo 1 ja tässä imetysjuomaa, joka saattaa lisätä maidontuotantoa b e b e s . f i Tsemppiä teille:heart:
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä