~*~ Tammikuun Vauvat 2012 tammikuussa ~*~ <3 MEIDÄN KUU <3

Viimein tänne kirjoittelemaan. Muutama yritys takana, mutta kun pitkä sepustus on hävinnyt bittiavaruuteen verkkoyhteyden temppuillessa niin on jäänyt kirjoittelematta. Ja on kyllä niin nopeasti mennyt viime viikot, että eipä ole kauheasti kerennytkään.

Soittelusta synnärille: Täällä pk-seudulla on moneen kertaan painotettu, että pitää sitten soittaa etukäteen siltä varalta, että olis sulku päällä. Tällöin osaavat jo puhelimessa neuvoa toiseen sairaalaan. Mutta mä kovasti uskon ja luotan, että me päästään siihen, minne on tarkoituskin mennä. Mutta aioin kyllä silti soittaa etukäteen.

Bassets, sua oli moitittu siitä, että mies vei sut synnärin ovelle ja lähti itse parkkeeraamaan autoa. Meille taas on juuri näin neuvottu tekemään. Naistenklinikan lähellä ei juuri liikaa parkkipaikkoja ole ja siksi näin neuvotaan tekemään. Tavat vaihtelee näköjään ympäri Suomen.

Omaa napaa: Olen mietiskellyt tuota vauvan laskeutumista ja kas, eilen se sitten tapahtui. Ainakin jonkin verran alemmas valahti selvästi päivän aikana. Ja parina iltana olikin jo tuntunut siltä, että raivaa reittiään. Muutaman päivän on myös ollut vatsa vähän löysällä ja sekin kai voi enteillä synnytystä. Meillä vielä reilu viikko la:aan ja kuvittelin, että menee hiukan sen yli, mutta enää en ole niinkään varma. :)

Inkalillalle täytyy sanoa, että olen sun viestejä lukenut tässä pitkin matkaa ja oot kyllä ihmeen positiivisesti asennoitunut tyyppi! =) Oikein harvinaislaatuinen sellainen, turhasta et valita ja aina jaksat tsempata. Sun jutut päättyy aina ihanan positiivisesti. Nytkin olit, että jaa-a täytyy sitten siirtää oman jaksamisen rajaa, jos alkaa tuntua rankalta. Yritän ottaa oppia susta.

Ainiin Meelia, kiitos kun muistutit äänestämisestä, saattaisi unohtua tässä muuten. Parempi hoitaa ennakkoon.

Nyt vähän ulkoilemaan ja sitten pakkailen sairaalakassia.

Muoks: Carcasille tsemppiä, ei mene enää kauaa! :)

Tellu Po 38+5
 
Viimeksi muokattu:
LeenaT, tuossa miehen kanssa asiaa puhuttiin ja tuumattiin, että se leikkaus olisi se parempi vaihtoehto. Ihan juuri noiden supistustusten riittämättömyyden vuoksi, tai itsestä ne ainakin semmoisilta tuntuu, kun esikoisen kanssa sain vauhtitippojakin. Ja kyllä se pelottavalta kuulostaa synnyttää perätilassa oleva vauva.
Hiukan nihkeästi ne tuolla tietoja antoi, sai ite kysellä, että kertoivat mitään.. Itellä kun ei tuosta ole mitään tietoa. Torstaina sitten viisaampi kun on se lääkärin tapaaminen ja käännösyritys.

Mitä siinä käännösjutussa tehdään ja kauanko siellä menee aikaa?

Tsemppiä Carcasille :)
 
^^ Mulla ensin otettiin sydänkäyrää, ultrattiin ja tehtiin sisätutkimus. Sitten levitettiin paaaaljon geeliä vatsan päälle ja yritettiin kääntää vauva. Lääkäri kaivoi toisen kätensä vauvan pyllyn alle ja toisella yritti nostaa sitä peffaa ylös lantiosta. Toisella kädellä olisi sitten ohjannut päätä, jos pylly olisi noussut. Ja samalla ultrailtiin myös. Missään nimessä käännös ei saa sattua. Musta se ei tuntunut edes epämiellyttävältä. (Paitsi lääkärin pitkät kynnet, jotka painautui mun vatsanahkaan, perhana.) Itse käännösyrityksessä ei mennyt ku ihan muutama minuutti. Sit taas mentiin käyrille. Turhaan kuulee kauhutarinoita ulkokäännöksestä, toki ihmiset kokee asiat eri tavalla.
 
Auts, kuulostaa tuskalliselta, mulla kun tuo mahan alue on todella arka :( Noh, eiköhän se siitä, saa nähä kuin käy :) Tänäänkin kolme eri tyyppiä kokeili tota mun mahaa ja osa painoi todella kovaa. Hassua miten sitä tommonen niin tuntuukin..
 
Heippa ja onnea paljon kaikille vauvansa saaneille! :flower:

Olen viimeksi joskus syyskuussa varmaan kirjoitellut ja nyt tulin vain ilmoittamaan, että meille syntyi ihana poika su 8.1.12, rv 41+1. :heart: Painoa 3665 gr ja pituutta 52 cm. Kotiin päästiin jo eilen. Synnytys meni hienosti, jäi tosi hyvä fiilis, koska ensimmäisestä synnytyksestä jäi pieni kammo. Tähän toiseen on nyt hyvä lopettaa. :)

Minut voi poistaa sitten vauvapinossa listoilta, tuskin saan aikaiseksi kirjoitella sinnekään, aikaa menee kahden pojan kanssa touhutessa. Mutta käyn varmasti taustalla lukemassa juttujanne.

Kärsivällisyyttä ja tsemppiä loppuraskauden kanssa kärvisteleville, tiedän että vikat ajat on tuskaa, varsinkin jos menee yliaikaiseksi. :flower:

sheebis ja poikanen 3 vrk
 
Lieköhän tämä meni oikeeseen osotteeseen :)

Täällä ois kuukauden päivät tätä palstaa miltein päivittäin seurannut emakko-äiti, jolla kuudes raskaus hyvinkin loppusuoralla (kuten kaikilla tammikuisilla, jee), Mahtuisko mukaan? Mulla on La 18.1, eli viikkoja tänään 38+6. Huomenna paukkuu viikot, ihan huikeeta!

Inkalilla, ihan uskomaton tyyppi olet. Että sä jaksatkin huokua positiivisuutta vaikka yksin taaplaat kahden pikkumuksun kans viimesillään ja podet suunnatonta ikävää retaletta kohtaan. Tsemppiä ihan tosissaan ja toivotaan että saat retaleen tueksi kotiin ja että teidän elämä ylipäätänsä järjestyy ennalleen eheäksi! :hug:

Carcasille onnea matkaan, toivottavasti supparit alkaa pian ja lujaa ja saat nyytin syliin! :heart:

Omaa napaa: Aikaisemmat raskaudet päättyneet viikoilla 37-40+0.Eli yli La menemisestä ei mitään tietoa. Kaikki olen alateitse synnyttäny ja synnytyksetki olleet positiivisia ja nopsia!

Nytkin oli jo 35+ viikoilta ennenaikaisuuden uhka pelissä mukana, ku supparoi ja paikat rupes aukeamaan jo tuolloin.
38+0 lääkärikäynnillä paikat oli auki 2cm reilu ja kanavaa sentti hötyistä sekä vauva laskeutunut. Eilen oli aivan kammottava päivä selkäsupistusten ja suolentyhjenemisen kannalta.
MUTTA, illalla yhentoista aikaa kaikki loppu supistukset ja oireet ku seinään ja nukuin yön piiiitkästä aikaa ku tukki. Tänään ollu ylienerginen olo, tasan 1 kirpakan supparin olen bongannu ja siinä kaikki.

38+ viikoilla oli painoarvio 3150 (ei mitattu päätä ku oli niin alhaalla), eli siro vauva olis tälläkertaa tulossa, jipiii!! :) Meillä onkin 3-4,5kilon väliin syntyneitä :D

Eli asennoitunu nyt sit oon siihen että tää menee tälläkertaa yli. Helppoa se ei ole, ku on jo 35 viikolta "odottanu" et koska syntyy ja lääkärit ja terkka on sanonu et "ei mee kauaa ku syntyy ja sit ku supparoi niin varmana tulee ja nopsaa. älä jää aikailee jne". On jo niin suuuuuunnaton ikävä vauvaa! Mä haluun sen jo syliin!!:heart:
Mut näillä eväillä mennää ja onneksi vauvalla kaikki hyvin ja itekin on suht hyvin jaksellu näiden pienten kans tän masun kera.

Perjantaina ois seukki neuvola ja jollen sitä ennen tänne selviä kirjottamaan niin käyn ainakin sitten kirjottamassa neuvolakuulumiset, nimittäin synnyttämässä en taida olla! ;D


T: emakko ja nyytti 38+6
Jaksuja ihanat mammat! Kohta ne nyytit on meillä kaikilla sylissä, oih! :heart:


Tähän loppuun vielä eli emakko LA 18.1. kuudes lapsi tulossa.
 
Tellu Po ja emakko ihan herkäksi tämä tytteli vetää, kiitos kauniista sanoistanne. Se mun nyt tällasena pilkunviilaajana tarvii sanoa emakolle, että mulle on siis tulossa seitsemäs laps, muut olivat koulussa kun nuita pieniä piti alkaa vaatettelemaan :) Tosin, ihan sama onko niitä kaks vai seitsemän... isompi asunto ja auto kenties ja ruokakauppalaskut on päätä humaavia :LOL:
Niin jotta tervetuloa geimeihin emakko :flower:

Sheebis :flower:

Onkin muuten ollut hiljaista täällä toistaiseksi vauvarintamalla :O Tyyntä myrskyn edellä, sanoisin.
Hahaa, aloitin kerran jo noi peräpuolikeskustelut, voin hyvin jatkaakin ;) Eli mulla ei oikeastaan yhestäkään muksusta oo suoli toiminut. Ummetus ollu ihan helvetillinen vaiva. Ja nyt... melkein joka kerta kun tänään oon käyny pisukalla, niin eikös iso asiakin oo tullu. Ja vielä siis hyvin löysänä.
Oon aina ihmetelly ku ihmiset puhuu, et joku aika ennen synnytystä suoli tyhjenee ilman peräruiskeita tms. No, mä luulen et tää on sitä. Tää on kyllä mulle niin poikkeuksellista et ei paljon muuta syytä löydy. Kiva sillee, et ku on vika raskaus (Luojalle kiitos) niin saa tänki autuuden kokea :LOL: eipä jää mitään kokematta ja niin sanotusti hampaan koloon, varmistaa ettei enempää tämä leidi sikiä.

Noista supparitouhuista on ollut puhetta... niin kävin tossa vähän lukemassa jutskia. Kokeilen osaanko sen tekstin tänne liittää... josko siitä apua olisi pohdinnoissa :) (Tää ei tullu ihan samaan muotoon ku alkuperäinen, mut yritin muokata siitä ymmärrettävän, ainakii omast mielestäin :) )

Suuren päivän lähestyessä alat ehkä miettiä, mistä tiedät synnytyksen alkaneen ja lapsen olevan tulossa. Älä huolehdi, kehosi antaa kyllä aina tarpeeksi selviä viestejä, ja tunnistat ne vaistomaisesti. Pidä silmällä seuraavia asioita:

Merkkejä pian lähestyvästä synnytyksestä

Ensimmäiset merkit siitä, että lapsi on tulossa: supistukset

Onko lapsi tulossa, vai onko kyseessä väärä hälytys?

Soita sairaalaan


Merkkejä pian lähestyvästä synnytyksestä

Synnytyksen alkamisesta ja lapsen tulosta päivän tai parin sisällä on kaksi tärkeää merkkiä.

1. Sikiökalvo puhkeaa. Siitä sanotaan tavallisesti, että "lapsivesi menee". Kalvosta ja emättimestä vuotavan kirkkaan lapsiveden määrä vaihtelee naisilla. Jotkut kokevat sen vain pienenä purona, toiset suurena virtana. Saattaa kuulostaa kummalliselta, ettei edes yksi neljästä naisesta koe tätä oiretta ensimmäisenä. Se saattaa tulla vasta itse synnytyksen aikana. Mutta jos se tulee sitä ennen, lapsi syntyy melko varmasti vuorokauden sisällä. Jos lapsivesi menee, ota yhteyttä synnytysosastoon tai kätilöösi. Laita ylös kellonaika, lapsiveden väri ja määrä, sekä haiseeko se pahalta. Selosta muistiinpanosi soittamallesi henkilölle.

2. Vuodot. Päivää tai paria ennen polttojen alkamista saatat huomata punertavia tai hieman verisiä vuotoja. Vuodot koostuvat itse asiassa limatulpasta, joka on sulkenut kohdunkaulan raskauden aikana. Kaikki naiset eivät huomaa näitä vuotoja, ja jotkut saavat supistuksia, ennen kuin limatulppa poistuu. Huomaa myös, että nämä vuodot eivät ole samoja kuin ne ruskehtavat, veriset vuodot, joita voit saada synnytystä edeltävän gynekologisen tutkimuksen jälkeen. Näistä ei tarvitse huolestua.


Ensimmäiset merkit synnytyksen alkamisesta ja siitä, että lapsi on tulossa: supistukset

Selvin merkki pian tapahtuvasta synnytyksestä on se, että alat saada säännöllisiä kohdun supistuksia ja että poltot alkavat. Alussa nämä supistukset tuntuvat kuukautiskivuilta tai säryltä ristiselässä, joka tulee ja menee noin 20-30 minuutin välein. Sitten säryt vahvistuvat ja kestävät kauemmin. Supistukset tulevat myös tiheämmin, kunnes niitä tulee 3-5 minuutin välein. Pane täsmällisesti muistiin ajat, jolloin supistukset ja poltot alkavat, ja miten kauan ne kestävät.


Onko lapsi tulossa, vai onko kyseessä väärä hälytys?

Lapsi on tulossa
Supistukset ovat säännöllisiä ja noudattavat tiettyä kaavaa (tulevat esim. kahdeksan minuutin välein).

Väärä hälytys...Supistukset ovat epäsäännöllisiä eivätkä noudata tiettyä kaavaa. Ne tulevat esim. ensin kymmenen minuutin välein ja sitten kuuden, kahden ja kahdeksan minuutin välein jne.

Lapsi on tulossa
Tapahtumaketju voi sitten kehittyä kolmella eri tavalla: supistukset voivat a) tulla yhä tiheämmin, b) kestää yhä kauemmin tai c) tulla yhä vahvemmiksi.

Väärä hälytys...Ei mitään kehitystä.

Lapsi on tulossa
Jokainen supistus alkaa alhaalla ristiselässä ja säteilee sitten eteenpäin pitkälle haaroihin.

Väärä hälytys...Supistukset tuntuvat kuin yleisiltä jännityksiltä vatsassa.

Lapsi on tulossa
Kun liikut tai alat tehdä jotain muuta, supistukset eivät keskeydy.

Väärä hälytys... Kun liikut tai alat tehdä jotain muuta, supistukset keskeytyvät.

Lapsi on tulossa
Sinulla alkaa ehkä olla vuotoja.

Väärä hälytys...Useimmiten vuotoja ei esiinny.

Lapsi on tulossa
Sikiökalvo voi puhjeta.

Väärä hälytys...Sikiökalvo ei puhkea.

Lapsi on tulossa
Lääkäri tai kätilö voi huomata muutoksia kohdunkaulassa, esim. että se kypsyy (pehmenee), ohenee tai laajenee.

Väärä hälytys...Kohdunkaulassa ei ilmene muutoksia.


Soita sairaalaan

Soita sairaalaan, kun tuntuu siltä, että on aika synnyttää. Ota viereesi kaikki muistiinpanot kun soitat, niin että voit antaa oikeat tiedot oireista. älä epäröi soittaa mihin vuorokaudenaikaan tahansa. Sairaalassa tiedetään, etteivät lapset aina synny kahdeksan ja viiden välillä.

Huomaa myös, että sairaalaan ei ehkä tarvitse lähteä heti paikalla. Jos tämä on ensimmäinen lapsenne, monet kätilöt ehdottavat, että olette rauhassa kotona kunnes supistukset tulevat viiden minuutin välein. Jos olet synnyttänyt aiemminkin, sinua voidaan pyytää tulemaan aikaisemmin, koska synnytys voi sujua nopeammin.

Sekalaiset tunteet - jännitys, epätoivo ja toiveet - täyttävät luultavasti teidät, kun tiedostatte, että lapsen on aika tulla. Yrittäkää pysyä rauhallisina ja keskittyä asiaan. Jos olet yksinhuoltaja, pyydä jotakuta läheistä luoksesi tukemaan ja pitämään seuraa - ja tulemaan mukaan sairaalaan, kun on sen aika. älä koskaan unohda, että selviydyt ilman muuta edessäsi olevasta työstä, lapsen synnyttämisestä maailmaan!

No niin rauhaisaa tahi supistuksekasta iltaa massukoille :)

Ii ja sen öö
 
Heips mammat!

Teretulemast emakko joukkoon :wave:

Pikakyssäri olis mulla. Onko muilla mahan iho jotensakin tunnoton? Tuosta navan huudeilta ja sen alapuolelta. Ei nipistäminenkään tunnu oikein miltään.

Havahduin tänään, että tuo iho tuntuu jotenkin tunnottomalta. Kaikenmaailman oireita tähän raskaana olemiseen liittyykin :)

Nyt yösauna ja sit unille. Kaamea ikävä Murua, saas nähdä saanko unta yksin.

Anskutin ja S 38+3
 
Nonni. Eilen illalla Retale soitti, puhu jotain ihan käsittämättömiä, pää jäässä, niin kuin arvelin. Siitä reilun tunnin päästä tuli sellainen arka viesti... "ulf hakee mu jos haluat?" Kävinhän mä. Toisaalta säälittää sen ihmisen oma henkilökohtainen elämä, toisaalta pistää vihaksi kun pitää viattomia pieniä ihmisiä sotkea ongelmiinsa. Autoon kun tuli, tervehti nolona ja sit sanoi, " mun on pakko saada apua". Katotaan nyt, miten tilanne kehittyy, oliko hetkellinen mielijohde vai alkaako aktiivisesti etsimään itselleen sopivaa hoitomuotoa. Itellä tapahtui sellainen henkinen rentoutuminen, yhtään ei enää ahdista. On turvallinen olo. Hirmu paljon vaikuttaa kyllä toisen aikuisen läsnäolo.

Nukuin tosi huonosti tän yön, kohta meen koittaa vielä torkahtaa. Nimittäin, heräsin ihan järkkyyn paineeseen ja kipuun tuolla pimpsan suunnalla. Ihan tuntuu siltä, kuin Öö vois just tällä sekunnilla putkahtaa ulos. Häpyliitoskivusta ei oo kyse, vaan väittäisin et pieni on nyt painunu niin alas, että venyttää noita emättimen ja kohdunsuun kudoksia. Voi olla että ihan pieleen veikkaus menee, mutta sanoisin et seuraavista kivuliaista supistuksista saa lähteä.

Mulla on tänään neukkula ja meinaan kysyä, että voisko hän tehdä sisätutkimuksen. Kokemuksesta kun tiedän, ettei ole ihan kirjoihin kirjoitettu sääntö, jotta kauhean monta selkeästi tunnistettavaa säännöllistä supistusta vaadittaisiin, ennen kuin lapsi jo syntyykin.
Ihan ku Öö tietäis, että nyt äiti on antanu luvan tulla :)

Päivänjatkoja ihanille :heart:

Ii ja Öö 38+5
 
  • Tykkää
Reactions: lyydia76
Tervetuloa emakko :) Ja onneksi olkoon sheebikselle.

Kiitos inkalilla tuosta tekstistä, tosin tämä kohta on hiukan kiistanalainen:

"Väärä hälytys...Supistukset ovat epäsäännöllisiä eivätkä noudata tiettyä kaavaa. Ne tulevat esim. ensin kymmenen minuutin välein ja sitten kuuden, kahden ja kahdeksan minuutin välein jne." Jos oisin jääny noita säännöllisiä oottelee esikoisen kanssa, niin oisin synnyttäny kotiin :D

Tuosta perätilasta vielä LeenaT ja muut, aiotko synnyttää sen perätilassa vai päädytkö leikkaukseen? Minkähän ajan päähän se mahdollinen leikkaus sitten sovitaan, että onko siinä joku tietty kaava? Huomenna itse vasta viisaampi..
 
Neiti10, mulle sanottiin viikko sitten, että jos haluan sektion niin se tehdään yleensä viikko ennen laskettua aikaa, joskus vähän myöhemmin. Mä en oo vielä osannut päättää mitä teen. Mitään estettä alatiesynnytykselle ei tällä hetkellä pitäisi olla. Mutta ei leikkauskaan kauheasti houkuttele. Mulla on ens tiistaihin (39+0) asti aikaa päättää, silloin on painoarvio ja päätetään lopullinen synnytystapa. Oma mielipide vaihtuu koko ajan.
 
LeenaT, en ihmettele, että vaihtuu ja aiheuttaa mietintää. Onhan tuo kuitenkin aikamoinen juttu.. Itsellä tulee sunnuntaina se 39+0, että saas nähdä kuin käy, jos leikkaukseen päädytään, että milloin se tehdään.
Onneksi aika on jo huomenna aikasin aamusta. Itseä tuo leikkaus vähän mietityttää, siskolta leikattu kaikki 3 ja on kyllä ollut hurjaa se homma...

inkalillalla ei taida h-hetki enää kaukana olla :)
 
Neiti10 ja LeenaT
mulla on yks PT-synnytys alateitse takana, se käynnistyi spontaanisti. Synnytyksenä se oli aivan valioluokkaa. Kivunlievityksestä huolehdittiin hyvin. Ponnistusvaihe ei ollut sen kummempi kuin pää edellä syntyvienkään. Oksitosiinitippa laitettiin jossain vaiheessa, aika liki loppua, kun omat supistukset eivät ihan sellaisenaan riittäneet. Lääkäri hoiti ulosauton ja leikkaussali oli valmiudessa alkumetreiltä saakka. Tyttö tuli ulos täydellisessä pepputarjonnassa. Eli kaksinkerroin, arvaatte varmaan kuinka paljon etukäteen pelotti ajatus puskea "tuplana" tuleva vaavi ulos :) Synnytys kesti sellaisen 7h ja ponnistusvaihe 20min.
Mikä oli hyvä juttu ponnausvaiheessa, niin ne laitto sänkyyn semmoset jalkatuet, et lantio oli mahdollisimman auki. Pääty nostettiin aika ylös. Siinä oli hyvä ponnistaa, suunta löyty tosi hyvin ja voimaa sai ponnistukseen paljon paremmin kuin perinteisellä " ota sukista kiinni ja pyöristä selkää ja työnnät piiitkään työnnön tänne peppureikkään päin".
Valinta on varmasti vaikea, mutta toivotan teille viisautta ja rohkeutta tehdä niinkuin ITSE PARHAAKSI KOETTE :heart:

Inkalilla
 
Onnea sheebis! :flower:

Ja tervetuloa joukkoon emakko! :)

Inkalilla ihana kuulla että olet saanut miehesi kotiin. uskon että helpottaa oloa kummasti vaikkei kokemusta olekaan mut kuvitella voin. :) vaik eihän sitä koskaan tiedä millon se lähtee jälleen mut toivotaan et pysyy nyt jonku aikaa kuivilla ja mahdollisesti tosissaan etsisi itselleen jotain apua tilanteeseen. :)

mut eipä mulla tällä kertaa tämän kummempia... pikaisesti tulin vain lukemaan ja samalla piti jotain sit kommentoida. :) Ja olihan mulla sekin et viikot poksuu!!!! JEE

an-ri 38+0 !!!!!!! kyllä se h-hetki sieltä lähenee
 
Elämme jännittäviä aikoja. :) 39 viikkoa on paukkunut täyteen täälläkin. Hieman alkaa olla malttamaton olo, mutta mitään erityisiä merkkejä ei ole kyllä näkynyt. Harjoitussupistuksia kyllä on. Jännittää käynnistyykö tämäkin vesien menolla pari päivää ennen laskettua vai miten käy. Kunhan ei paljoa yli menisi, tahtoo vauvan jo syliin. :D

Tsemppiä kaikille!
 
Onnea MUKSULUURI JA SHEEBIS:flower:

Tervetuloa Jemina:)

Inkalilla,en tiedä kuinka kaukana teillä on lähin kirjasto mutta luin aika hyvän tarinan vanhasta kaksplussasta.Se oli numerossa 6 viime vuonna ja nimeltään korkki kiinni.Olis aika hyvä varsinkin sun miehen lukea toi.Mutta jokatapauksessa jaksamista sulle.Mullakin muuten oli opiskelija ekassa synnytyksessä ja siitä jäi aika kiva olo.En jäänyt missään vaiheessa yksin eikä se hölöttänyt mitään omia juttuja mä sai päättää mistä puhutaan tai ollanko hiljaa.Tässä vikassa olisin varmaan mieluummin ottanut opiskelijan kuin oman ukon siitä kun ei ollu mitään apua mun piti jopa huutaa se pitämään kädestä kun ei älynnyt ite sitä tehdä.

Meillä ei ole oikein vielä noi unirytmit kohdallaan.Poika kakkaa ja syö yöt ja valvottaa mua ja ihme ähellystä pitää yöt.Saa nähdä mikä kammotus siitä sitten tulee kun aletaan nukkua kaikki samassa huoneessa kun meidän kakkonen muutenkin herkkäuninen.

Remontti ei vain ota edistyäkseen,asunto järkyssä kunnossa edelleen ja mies ei paljon remontista pukahda saa nähdä milloin päästään omaan kotiin mulla alkaa hermot olla aika loppu!

Meillä esikoinen täytti eilen 5v mutta tempaukset ja huono käytös jatkuu varmaan jotain uhmaa tai ties mitä

Tsemppiä kaikille synnytyksiin
 
Heips taas mamuskit!

Onnea Sheebis pienokaisesta :flower:

Täällä käyty neuvolassa ja kaikki oli hyvin vauvalla.. itsellä verenpaine hieman korkeampi mitä on aina ollut ja sykekin oli aika korkea, mutta se johtui varmasti siitä etten viime yönä nukkunut juurikaan, ylläri! |O

Ens viikolla torstaina neuvola-aika saas nähdä joutuuko sinnekin vielä menemään, sit jos joutuu niin vois täti laittaa lähetteen polille tarkistuttaan tuo alakerran tilanne koska noita suppareita ollut jo ties kuinka monta viikkoa.. täällä Jyväskylässä on yliaikaisuuskontrolli vasta rv 41+5 eli jos ite pääsis sitten viikon aikasemmin.. noh, jospa tämä vauveli päättäis syntyä kuitenkin ennen ens viikon torstaita :)

Inkalilla saanut siippansa kotia, ihana kuulla! :hug:

Joo, jospa lähtis hakemaan esikoisen kotia tarhasta ja sit hetkeks torkuille..
Tänään muuten voiskin käydä äänestämässä, niinkuin joku muukin oli aikonut :)

Ihanaa päivää kaikille!!

Nuhmuliini80 39+2 :heart:
 
Kiitos kaikille tervetulotoivotuksista :heart:

Inkalilla Ai sulla on jo 7:äs raskaus. No sen verran huti on menny nää mun lukemiset, etten sitä ole kässänyt. Olet oikein konkareiden konkari täällä :D Hienoa että retale saapui! Kyllä se teidän elämä siitä vielä lutviutuu oikeinkin hyväksi!! :heart:

Mä oon kans ite miettiny noita suppareita, et onko ihan tosi et niiden pitää olla aivan säännöllisiä ja kivuliaita et voipii synnärille lähteä....
Tämänhetkinen kuopus nimittäin syntyi epäsäännöllisillä suppareilla, menin synnärille näytille ku oli 2 vrk supparoinu, olin ihan puhki ku en saanu lepotaukoa ollenkaan. Sitten eivät päästäneetkään enää kotiin ku oli 4cm auki, kanavat veks ja kalvot pullotti. Siitä suoraa saliin ja kalvoja puhkoo ja kohta poika syntyki. Epäsäännölliset oli supparit melkein loppuun asti. Vikat pari senttiä oli yhtä pitkää supistusta, mut sitä ennen ihan miten sattuu 1-10 min välein supisteli, taispa olla ihan 30min taukokin supistuksista välissä. Ilman oksitosiinia syntyi kuitenkin ja paikat aukes tasaseen tahtiin. En todellakaan olis uskonu että epäsäännöllisillä supistuksilla voi paikat kypsyä ja aueta ja ylipäätään syntyä.
Eli kehotan kaikkia käymään kyllä ainakin näytillä, ettei tuu kotisynnytyksiä. Eikait niissäkään mitään vikaa oo jos tykkää, mut meikä kyllä mieluiten synnyttää sairaalassa! :)

Tänään taas sellainen kolotus, supistelu, selkäsärky, liitoskipu paskapäivä. Kävin kolmen nuorimman kans ulkoilemassa puoltuntia ja nyt ihan hakattuna. Viime yö meni ihan mönkään. Heräilin alle tunnin välein, väliin jäin valvoo. Ryökäleen selkäkipu, ku ei anna nukkua rauhassa!!!: / Mulla vetäs alaselän illalla niin jumiin että se säteili lapaluiden väliin ja pisti samanpuolen käden tikkuilemaan ja puutumaan. Sit sama jalka ei ottanu alle ku yritin kävellä. Mikä lie hermo puristuksissa tms??
Onko kellään muulla samaa vaivaa ollu?
Mua pelottaa et se on oikeasti jotain selkäperäistä, eikä mitenkään normaaliin raskausvaivoihin liittyvää!?!:O Sit ku maanantaina oli se suolentyhjenemispäivä, et kävin 16 kertaa vessassa ja en pystyny ollenkaan piettää, housuun ois tuupannu jos en ois ollu heti valmiudessa juoksee pytylle :ashamed:
Tämä vaiva on alkanut viikko sitten ku Nyytti päätti laskeutua. Perjantaina onneks on neuvola. Vai kuulostaako jonku mielestä siltä et ois aihetta käydä näytillä synnärillä/lääkärissä jo ennen sitä??

Anskutin kyselit tuosta vattan ihon tunnottomuudesta. Mulla ainakin on navan seudulta jokseenki tunnoton iho, toisaalta herkkä mutta toisaalta antaa kovastikin nipistää enneku tuntuu kipu. Johtunee varmasti venyneestä ihosta. Olen saman asian bongannu jo aikasemmissakin raskauksissa ja aina on tunto palautunut synnytyksen jälkeen ku nahka taas löystyy. =)Joten lienee vaaratonta ja asiaan kuuluvaa! Vaikka ei niin kivalta tunnukaan. : /

Nyt päikyille viemään noita pienokaisia.

/ emakko ja nyytti 39+0
 
Kiitos inkalilla tuosta listasta. Vaikka mullakin on "jo" kolmas täysaikainen raskaus ei silti tunnu olevan oikein selvää, että koska pitäis lähteä...
Niin ja hyvä, että mies löytyi ja toivottavasti hakee ja saa apua ongelmaansa. Itsekin olen nyt jo edesmenneen alkoholisti-isän kanssa kasvanut ja viisi vuotta suhteessa alkoholistimiehen kanssa sinnitellyt joten vähän osviittaa tilanteesta. Paljon jaksamisia sinulle :hug:

Omaan napaan ei kummempaa. Välillä supistelee, mutta epäsäännöllisesti ja harvakseltaan. Kova stressi miehen ens viikon työreissusta (pääseekö synnytykseen, kuka hoitaa kotona olevat poikaset tms.) ja haluaisin jo päästä tukalasta olosta.

Bassets 39+0
 
Inkalilla :heart: täällä edelleen ollaan yhtenä kappaleena. Eilen pyörrytti niin vietävästi, että makoilin miltei koko päivän.

Edelleenkään ei edes harkkarisuppareista ole tietoakaan. Varmaan syynä vauvan kiinnittymättömyys. Vauva riehui eilen oikein urakalla koko vuorokauden :heart: se on mannaa vähäeleisen vauvan omistajalle :)

Nyt uhmaan taas kohtaloa ja lähden kauppaan ja postiin kädet ja jalat ristissä. Oikeasti ei uskaltaisi, mutta on pakko.

39 + 6
 
Paljon onnea pikkuisista Muksuluuri ja Sheebis. :heart:

Tervetuloa mukaan pinoon emakko. :flower: Meidän pikku kuutonen tuolla jo tuhisee, huomenna tulee kolme viikkoa täyteen. :)

inkalilla Toivottavasti saatte nyt miehesi kanssa asiat selväksi ja alkon pois kuvioista. Tsemppiä kovasti. :hug:

Tekaisin meille tuonne vauvapuolelle nyt sitten pinon, eli tervetuloa vaan sinne juttelemaan. :) En kopioi täältä tuota synnyttäneiden listaa suoraan, vaan laittakaan tuonne ilmoitusta niin lisäilen sitten tiedot. Kun täältä taitaa moni kuitenkin jäädä pois kyydistä. :(

Kiva kuulla Neljän suoran, Piisin ja muidenkin vähemmän kirjoitelleiden kuulumisia. :) Aktivoitukaa vaan niin saadaan lueskella juttuja.

MLM ja Töyhtis 2vko 6 pvä
 
Kiitos inkalilla sanoistasi :heart: Ja kovasti tsemppiä sen Retaleen kanssa.Huomenna on tämä neiti viisaampi asioiden suhteen. Eikö tuosta magneettikuvauksesta ole haittaa lapselle? Tänään lueskellut noita perätilassa synnyttäneiden tarinoita ja aikalailla siellä on puoleen ja toiseen noita juttuja.. Ois ollu ehkä parempi olla lukematta :D

Saas nähdä syntyykö loppuviikosta urakalla vauvoja vai meneekö ens viikkoon :)

Neiti10 ja Raappana 38+3
 

Yhteistyössä