~*~ Tammikuun Vauvat 2012 tammikuussa ~*~ <3 MEIDÄN KUU <3

Heissan!!

Tulin ilmoittamaan pikaisesti et saimme ihanan tytön 30.1.2012 klo 13.36 mitat oli 4070g ja 52cm. Iso tyttö mutta silti niin pieni <3

Tuun kirjoittelemaan synnytyksestä myöhemmin!!

Onnittelut kaikille vauvan saaneille, joita en ole vielä onnitellut! :flower:

Miten on mimsyn tilanne?? tsemppiä jos oot vielä yhessä kasassa, me taijettii olla ne viimeset tästä porukasta??
 
Yhdessä kasassa olen yhä. Supistusten ja kivun kanssa kamppaillut hieman vajaa 2 vuorokautta. Synnärillä käytiin eilen pyörähtämässä kun supisteli 5 min välein, mutta lääkäri totesi ettei homma oikein etene. Eilen aamulla siis olin auki sormelle ja kanavaa vielä 1cm jäljellä, ja 6 tuntia myöhemmin olin edelleen auki vain 1 sormelle, tosin kuulemma venytellen olisi ollut 2 sormelle, ja kanava hävinnyt. Mutta kotiin vielä lähetettiin, tai no vaihtoehdoksi annettiin osastolle meneminen ja sinne haluan ihan viimeisenä joten mieluummin lähdin sitten kotiin kärsimään. Panadolin avulla nyt yrittänyt selvitä, mutta hankalaa on. Itkuksi meni viime yönä monta kertaa ja tänäänkään ei paljoa ole ollut helpompaa. onneksi sai nukuttua muutaman tunnin vähän rauhallisemmin heräten vain supistuksen ajaksi ja sen jälkeen välittömästi nukahdin uudelleen. Nyt jaksan taas hieman paremmin... Mutta josko huomenna jo sitten pääsisi tosi toimiin... Mut hei, me mentiin Helmikuiseksi asti vaikka oma olo aiemmin oli että saattaisi jopa syntyä etuajassa.

Mimsy & Mini 41+1 Ja toiveikkaana odottaa milloin tästä pääsee jakaantumaan...
 
Kyllä tuo siltä kuulostaa jo että synnytys on lähellä, jospa jo tänään. Ikävä kärvistellä noinkin pitkään ja odottaa, että homma lähtee etenemään, mutta jos yhtään lohduttaa, niin jotain on supistukset tehneet ja tapahtunut nyt jo (kanava hävinnyt ja hieman auki). Supistuksissa kipuilu on ikävän tuntuista, ei ihme jos välillä menee itkuksi.

Peukutan, että vauva lähtee sieltä tulemaan!
 
Äh, äsken huomasin että oonpas ollut typerä! En oo huomannut tulla tänne ollenkaan ilmoittamaan meidän vauvelin syntymästä! :O Eli meidän tyttö syntyi normaalisti alateitse 12.1.2012 klo 08.18 mitoin 2880g & 47cm. Siro, 9/9 pisteen neiti ja aivan mahdottoman ihana :heart: Synnytys oli melko nopea, klo 03.30 mentiin sairaalaan ja klo 08.18 oli vauva jo maailmassa :)
 
Tulin nyt kirjoittamaan synnytyksen kulusta...

niin mulle oli aika annettu käynnistykseen maanantaille 30.1. (omasta toiveesta kun pelkäsin et kerkee vauva kasvaa kovinki isoksi ennen ku syntyy) vaikka lääkärin mielestä vauvat ei lasketun ajan jälkee enää kovinkaa kasva. niin sitte su-ma yönä alkoi supisteleen 2 aikaan yöllä ja niitä tuli 10 min välein aamuun asti. no sit lähettii puoli 8 aikoihin aamulla sinne sairaalaan ku 8 oli tarkotus mennä muutenki sinne käynnistykseen. menin sit sinne osastolle ja sanoin et tulin nyt mut on supistellut jo koko yön nii sitte tehtii sisätutkimus ni olinki jo 5cm auki nii eipä siinä sit enää mitää käynnisteltykää. osastolla oltii puoleen päivään asti ja ooteltii et jos supistukset tihentyis mut sit päätettii vauhdittaa niitä tipalla. salissa sit laitettiin tippa ja kohta tehtiin tarkastus ni olin 7cm auki ja supisukset alkoi olla melko kivuliaita ni sain sit spinaalipuudutuksen joka auttoi kyllä saman tien ja kaikki kipu oli hävinnyt enkä ees enää tuntenu supistuksia muuten ku monitorista lukemaa seuraten. vähä reilu tunti oltii salissa ku olin sit jo täysin auki ja kätilö sanoi et millon pitää ponnistaa ku itellä ei ollu supistuksista tietoakaa (kiitos spinaalin!!) ja 6minuutin ponnistusvaiheen jälkeen syntyi ihana tyttönen Keskiviikko iltana tultii kotiin.
nyt jäi kyllä niin hyvä mieli synnytyksestä ja oma jaksaminenki on ollu alusta asti hyvä ku ei tarvinnu kipujen kans painia (toisin ku esikoisen synnytys)

nyt sit opetellaan kotielämää kahen pienen kans, mut onneks mies on vielä kotona ainaki muutaman päivän kaverina!

jaksamisia mimsylle!!

an-ri ja tyttö 4vrk
 
Nyt olisi etusivun listakin ajantasalla, anteeksi että näin pitkään meni noiden tietojen kanssa. Tuntuu että ainakun tähän koneelle istahtaa niin jostain alkaa huuto kuulua. :p

Hirmuisesti onnea kaikille vauvautuneille. :flower:

Mimsyn kuulumisia edelleen odotellaan. :)

Tytöt ottikin sitten loppukuusta oikein loppukirin. :)
 
Hei äkkiseltään nyt päivitän kun juuri kotiuduttiin. Pieni prinsessa syntyi 3.2. klo 10.24 mittaa äitin kullalla 50cm ja painoa 3440g Eli viimeinkin meidänkin odotus on ohi. Kaikin puolin terve neiti syntyi alateitse melko helpostikin, vaikka äidin usko olikin vähissä aina välillä. Tarkempaa tarinaa kirjoitan kun ehdin ja jaksan.

Mimsy & Prinsessa 2vrk
 
Onnea mimsyllekin! Niin se pitkä odotus palkittiin pikkuisella prinsessalla =). Ja An-ri, kuuden minuutin ponnistusvaihe tuntuu uskomattomalta kun itse on ponnistanut 53 minsaa ja sitä ennen vielä sama aika melkein harjoitusponnistuksiin. Huh huh.

Aivan mahtavaa jatkoa kaikille vauvojensa kanssa!

Terkuin
Katapultti ja pikkutyttö tänään tasan kaksi viikkoa
 

Yhteistyössä