*Tammikuun Tähdet-11* toukokuu-10 (Päivitykset yksityisviestillä)

Hyvää perjantai-iltaa!

Ihanaa, että tuli viikonloppu. Olen ollut viikolla töiden jälkeen niin väsynyt, että kämppä on kaaoksen vallassa... No, saattaa se olla sitä vielä viikonlopun jälkeenkin. :ashamed:

Väsymyksen lisäksi oireena on edelleen valtava turvotus, johon liittyy ummetusta. Joku aiemmin tässä ketjussa mainitsi Levolacin, jota saatan kokeilla itsekin. Onko teillä muilla kokemuksia turvotuksen hillitsemiseen?

Ruoissa en ole huomannut mitään selviä inhotuksia tai ihastuksia ainakaan tähän mennessä. Odottaessani nyt 2,5-vuotiasta poikaamme minulla ei ollut koko raskausaikana mitään muuta inhokkia kuin Pätkis! Normaalisti rakastan ko. suklaata, sen makua ja hajua, joten olin innoissani, kun alkuraskauteni aikoihin tuli markkinoille Pätkis-pussit. Tohkeissani ostin sellaisen ja syöksyin kotiin herkuttelemaan... Laatta oli lentää heti, kun pussin sain auki, ja ne ennen niin ihanat aromit tulvahtivat nenään... Tästäpä tulikin mieleen, että pitää kokeilla joku päivä Pätkiksen sietokykyäni tässä raskaudessa. =)

Martta B ja 5+3
 
Minky: Meillä tosiaan on joulukuussa -07 syntynyt kuopus, joten samoilla palstoilla ollaan oltu. =)

Toivottavasti Muzilla ja sanmar (anteeksi jos muistan nyt väärin :ashamed: ) pysytte tässä porukassa loppuun saakka. :hug:

Oireita: Mulla on vähäistä pahoinvoinita ja joitain etomisia, mutta ei ainakaan vielä sen kummempaa. Rinnoissa tuntuu välillä nipistelyä, mutta harvakseltaan. Esikoista odottaessa ei ollut mitään oireita, kakkosta ootellessa oli sitte pahoinvoinnista yökätyksiin kaikki mahdollinen joka oli pitkille viikoille saakka...

Viikkojen merkkaaminen on hyvä juttu, tosin mä en niitä nyt laita kun ei sen enempää niistä käryä ole. :D Mennään ens tiistaina tyttöjen kanssa neuvolamaratoonille (esikolla 5v neuvola ja kakkosella 2,5v neuvola) niin ajattelin silloin sitten samalla varata aikaa itselleni mikäli tilanne näin jatkuu ja raskaana ollaan...

Ajattelin odottaa ensi viikkoon kun ostin clearbluen r-testin, mutta en malttanut... :whistle: Tein tänään aamulla, ja ohjeen mukaan tulos tulee kolmen minuutin kuluessa, joskus jopa vähän reilussa minuutissa, mutta tuossa ei mennyt minuuttiakaan kunnes tuli teksi "raskaana". :heart: Isäntäkin alkaa jo olla tohkeissaan asiasta ja useaan kertaan katseli sitä testiä minkä tein aamulla... :heart: Nyt alkaa sitten vaan pelko keskenmenosta, ja jos sen yli pääsee niin pelko siitä että jääkö henkiin jos syntyy liian aikaisin... Miten niin aina pelkään pahinta.. :ashamed: :whistle:

Ja tuo kerhokin on hieno juttu, ihan vielä en taida sinne uskaltaa liittyä, mut katsellaan jos pidemmälle tässä päästään... :)

Varhaisultraa olen miettinyt, pitäisikö sinne mennä... Se missä viimeksi käytiin, niin maksaa 70e... Onhan se paljon rahaa, mutta sinänsä ei liikaa mielenrauhasta... ;) No, katsotaan sitä nyt sitten jossain vaiheessa... =)

Nyt taidan mennä hetkeksi lukemaan ennen kuin menen nukkumaan... Mahdollisuuksien mukaan tulen taas juttuja lukemaan ja kommentoimaan, meillä tämä kone ei aina oikein ole yhteistyökykyinen, joten älkää, pliis, potkiko pihalle jos tulee pidempiä aikoja kun musta ei kuulu mitään... :LOL:

Shamandalie ja TouhuTumppi :heart:
 
yllätys yllätys, yksi normaali "oire" on saapunut, en uskalla mennä yksin nukkumaan :whistle: mies lähti siis kaverilleen illan viettoon ja itse mietin tässä josko menisin tuonne lasten väliin nukkumaan kun heidän sänkynsä on olleet pari päivää yhdessä :xmas:

Mutzilla ja tirriäinen 4+6 (20min päästä 5+0)
 
Täällä kans ummettaa välillä ja turvottaa kans. Mä luulen, et osittain siihen vaikuttaa aineenvaihdunnan hidastuminen ku oon lopettanut polttamisen...

Saitkos Mutzilla nukutuksi? :)

Mä luulen, et mä ainakin toistaiseksi vielä jään juttelemaan vaan tänne yleiselle puolelle ja katsotaan sitä kerhoa sit myöhemmin, jos asiat sujuu hyvin! :)

Olipas väsynyt aamu tänään. Yleensä poika herää aikasintaan puol 9 viikonloppusin, mut päätti nousta jo kello 7 tänään ja mä oon ihan pihalla. Väsyttää, eikä milllään lähe kone käyntiin! :) No eiköhän kahvi pian ala vaikuttaa! :)

Minky ja POKSISTA 6+0

 
Huomenta! :)

On minullakin jtn pientä havaittavissa noitten oireitten suhteen...on vähän arat rinnat, pissattaa vähän väliä, kahvin ja tupakin haju yököttää ja väsyttää normaalia enempi.
Mulla oli tuon nyt 8kk tytön odotuksessa vaan heti testin jälkeen aikasteen kamalat oireet...samanlaisia kuin edellämainitut, mutta huomattavasti voimakkaammat...täytyy oikein toivoa ettei nyt olisi niin pahat... :whistle:

Kurja ilma...ensi viikoksi luvattu ainakin etelään jo +20...
B)

Pt 4+5
 
Huomenta :)

Pikin jo eilen sanoa, että myös minusta on ihanaa, kun olette täällä :heart: Ei kukaan muu jaksaisi kuunella kaikkea mitä sitä taphatuu ja miettii :LOL: Sitten alkaisi tulemaan vaan näitä -älä stressaa- kommentteja, vaikka ei niin stressaakaan, vaan haluaa pohtia ja miettiä ja iloita kaikista mitä nyt natkan varrella tuleekin. Kaikki pieni on niin suurta :heart:

Itse odottelen, että tissit kipeytyy, vielä ei ole kamalsti mitään muutosta havaittavissa ?!?! aika monella vissiin kipeytyy ja kasvaa, mutta kaippa ne siitä sitten :D Kaikki oireet hyökkää kuitenkin muutaman viikon päästä :p

piupula ja paupula 4+3
 
Alkuperäinen kirjoittaja Piupula:
Huomenta :)

Pikin jo eilen sanoa, että myös minusta on ihanaa, kun olette täällä :heart: Ei kukaan muu jaksaisi kuunella kaikkea mitä sitä taphatuu ja miettii :LOL: Sitten alkaisi tulemaan vaan näitä -älä stressaa- kommentteja, vaikka ei niin stressaakaan, vaan haluaa pohtia ja miettiä ja iloita kaikista mitä nyt natkan varrella tuleekin. Kaikki pieni on niin suurta :heart:

Itse odottelen, että tissit kipeytyy, vielä ei ole kamalsti mitään muutosta havaittavissa ?!?! aika monella vissiin kipeytyy ja kasvaa, mutta kaippa ne siitä sitten :D Kaikki oireet hyökkää kuitenkin muutaman viikon päästä :p

piupula ja paupula 4+3
Yhdyn niin piupulan tekstiin...IHANAA KUN OLETTE TÄÄLLÄ :heart:
 
Huomenta,
Pieniä oireita täälläkin alkanut esiintymään, hajuaisti herkässä, kahvin juonti loppui kuin seinään, alavatsanippailuja, väsymystä etenkin illasta ei jaksa valvoa, närästyksen alkua odottelen vaikka se onkin kamalaa, edellisistä raskauksista se alkoi jo hyvinkin varhain kestäen loppuun asti. Ilman lääkitystä siitä ei selviä, syö tai juo mitä tahansa niin kamala närästys vaivaa.

Pimpula 4+6

Sateista päivää vietellen eteläsuomessa, ei tietoakaan auringosta, lämpötilakin +5.
 
Huomenia

Muistoja tulvii mieleen, kun esikoinen täyttää tänään 5v. Syntyi pitkän väännön jälkeen äitienpäivänä :heart: Tuntuu kyllä ajoittain hurjalta, että mulla on mahdollisesti jouluna 4 alle 6v lapsosta :eek: No kuten olen sanonut aiemminkin, voisi sitä ihmisellä huonompiakin keskipisteitä elämässään olla, ihanaa että sain vielä mahdollisuuden jäädä kotiin katsomaan kuinka kaikki lapset varttuu. Teen tällä hetkellä vuorotyötä tän kodin lisäksi (hoitoalalla, onneksi fyysisesti helppo paikka vaikka henkisesti tosi kuormittava), aikamoisen väsynyt olen usein.

Kumpa nyt tulisi nopeesti toi varhaisultra, en jaksa odottaa =)

Karhuntassu ja "Alpo" 7+0
 
Kuinka moni teistä polttaa tai on lopetanut polttamisen?
mun oli tarkoitus lopettaa maanataina mutta tää stressaava tilanne( joo joo tekosyy) on vaikeuttanut asiaa paljon joten päätin että keskiviikkona jos kohdussa näkyy elämää niin siihen loppuu sitten tuo poltelu!!


mua rasittaa kun ei mitään viitsi tehdä kun pelottaa et alkaa tulla verta taas jos jotain tekee. ja heti kun mahaa vähänkin jomottelee tai nippaa niin pakko mennä vessaan kattomaan onko jotain tullut housuun. Siivoilla pitäis ja mieskin lähti äsken lasten kanssa hakemaan polttopuita metsästä enstalveks mutta enhän minä ukslatnau sinne lähtee rehkimään kun pelkää et alkaa vuotaan.

mulla on tänään jotenkin sellanen päivä että ei kiinnosta mikään ja kaikki asiat vaan ärsyttää! typerää jos tämä raskauskin on joku kohdun ulkopuolinen ja sitten saanu turhaa kärsiä näistä kaikista oireistakin..
no jos jotain "hyötyä" tästä rumbasta on niin se että saan ultrat "halvalla" kun ei trvi yksityiselle mennä.. mut ennemmin mä silti maksaisin viikolla 7 sen 100e ja menisin yksityiselle kun pohtisin tätä tuhrutelun syytä.



sanmar
eli siis joo on jo varattu ultra ensi ti on verikokeet ja ke ultra klo 9
sanoivat että sillon pitäisi jo jotain näkyä jossain kun viikot sillon n. 5+4


kiukkunen miisuliisa rv 5+0

 
Alkuperäinen kirjoittaja Minky:
Alkuperäinen kirjoittaja Mutzilla:
Minky: tsemiä tupakanpolton lopetuksesta :hug:
Kiitos! Mä en tajua, miten tää onki ollu näin vaikeeta tällä kertaa. Nyt jo reilu 2 viikkoa lakkoa takana ja vieläkin tekee mieli välillä...
mä lopetin maanantaina polttamisen ja ihmeen helpolla tällä kertaa päässyt ,aikaisemmin en edes voinu olla 20 metrin säteellä tupakoivasta ihmisestä ja nyt voin istuakin tupakoijan vieressä eikä tee mieli, mikä lie sit...tapahan se on se pahin ja itsekin monesti automaattisesti kun lähtenyt ulos, kaivanu taskua ja sit muistanukkin et en poltakaan enää :saint:

Mutzilla ja tirriäinen 5+0
 
Alkuperäinen kirjoittaja miisuliisa:
Kuinka moni teistä polttaa tai on lopetanut polttamisen?

kiukkunen miisuliisa rv 5+0
Polttelin sellasen 1-4 päivässä ja ennen plussaa se vaan jäi pois. Ihmettelin itsekkin, kun ei tehnyt mieli, aika helppoa ollut ainakin tähän mennessä, vaikka mies vielä polttaakin. Tosin silläkin lopetun menossa :)
 
uskaltakohan tätä edes ääneen sanoa?
Veskissä kun kävin ja pyyhkäsin olikin paperiin jäänyt ihan vain normaalia kirkasta valkovuotoa :whistle: ylensä kun siihen ei ole jäänyt mitään tai sitten vain tuhrua! heräsi pieni toivonkipinä sisällä että ehkä tämä voikin olla normaali raskaus :heart:
oli pakko tulla vain purkamaan tänne ilo tästä asiasta :LOL:

mieskin jo nauroi minulle tuossa eilen että on sulla jännää tuo vessassa käyminen kun aina saa jännityksellä toljottaa paperia jotta mitä siihen on saaliiksi saanut :LOL:

tasan viikonhan tuo nytten sitten vuoteli ja tuhrutteli.. ellei nyt ala uudelleen..


miisuliisa rv 5+0

 
Kiva kuulla miisuliisa! :) Hulluksi täällä meinaa itsekin tulla kun aika ajoin jotain lorahtaa housuihin ja on pakko mennä tarkistamaan.. vaikka itsellä siis on runsasta valkovuotoa, mutta mistä sitä koskaan tietää.

Marde rv4+6
 
Juu tosiaan ihana kuulla Miisuliisa :hug: Toivotaan että pysyy tuollaisena :heart:

Mulla vähän samat meiningit tuon vessassa käynnin kanssa...jotenkin on vielä niin epäuskoinen olo tästä raskaudesta, että aina tsekkaa sen paperin pyyhkimisen jälkeen...ettei vaan olis tullut mtn vääränväristä... :eek: On tää niin tätä :x

Mä lopetin röökaamisen tossa pari kuukautta sitten, kun miehen kanssa päätettiin että vauva saa tulla jos on tullakseen... :) Vielä vähän koukussa noihin nikotiinipurkkiin, mutta onneksi se on vähemmän epäterveellistä kuin tupakointi. Kaikille röökaamisen lopettamisen kanssa taisteleville VOIMAHALIT :hug:

Pt 4+5 :heart:
 


Saakohan tästä mtn selvää...mutta kuitenkin tuli ekan kerran koklattua tuota digitaalista... :heart:

Pt 4+5 :heart:

Muoks** Olihan se isona aikasteen epäselvä....mutta selkeesti kuitenkin raskaana siinä lukee eikä, ei raskaana... :eek:
 
Alkuperäinen kirjoittaja miisuliisa:
pikkutoive
mitä viikkoja tuo testi näyttää? mua huvittais kans osta tuollanen digitesti ja kattoa et mitä se näyttää.

Se näytti 1-2 viikkoa, eli miun mielestä se on siit hedelmöittymisestä sen 1-2 viikkoa...eikä suinkaan raskauden kesto...oikaskaa ihmeessä jos olen väärässä
:D

Harmitti kun eilen sen tein ja se ei näytä tuota tulosta kuin 24h ja nyt siin ei näy mitään...meinattiin miehen kanssa ostaa sit kans ihan normi tikkukin, niin voi sen sitten säilöä muistojenkoppaan... :heart:
 
Alkuperäinen kirjoittaja pikkutoive:
Alkuperäinen kirjoittaja miisuliisa:
pikkutoive
mitä viikkoja tuo testi näyttää? mua huvittais kans osta tuollanen digitesti ja kattoa et mitä se näyttää.

Se näytti 1-2 viikkoa, eli miun mielestä se on siit hedelmöittymisestä sen 1-2 viikkoa...eikä suinkaan raskauden kesto...oikaskaa ihmeessä jos olen väärässä
:D

Harmitti kun eilen sen tein ja se ei näytä tuota tulosta kuin 24h ja nyt siin ei näy mitään...meinattiin miehen kanssa ostaa sit kans ihan normi tikkukin, niin voi sen sitten säilöä muistojenkoppaan... :heart:
Joo niin se on, että se kertoo kauanko on hedelmöittymisestä, laskennallinen rv on sitten +2 viikkoa tuohon. Itsekin tein 2 noita, tai siis yhden viikkonäytöllisen ja toisen tavallisen digitaalisen. Osaisinkohan laittaa kuva... otin nimittäin hyvän kuvan että jää talteen, sit tavalliset tikkumalliset päällystin kirkkaalla teipillä että säilyy :D

Karhuntassu 7+0

 




Sunnuntaina sain hädintuskin näkyvät viivat tällaisiin liuskoihin, tämä kuva sitten keskiviikolta, ei juuri jätä arvailunvaraa :heart:

Ja vieläkään ei meinaa uskoa, vaikka kahdella kotimaisella kielellä asia mulle ilmoitettu :D

Tämmöistä :D
 
paljon onnea kaikille ens viikolle joilla on tutkimuksia ja neuvola käyntejä :heart: :heart: :heart: ja tottakai muillekki....

Miten kohdun ulkoinen raskaus muistuttaa itsestään ??? eli vois alkaa oikeesti epäileen jos sellenan olis nyt? muuten vaan mietin ku oireita on selkeesti et eiköhän hyvin raskaana olla, mutta jos onki vääräs paikas :ashamed: :ashamed:

tänään jäi taas päikyt välit joten illalla klo 21 nukkuun...

Minä myös kannata noiden viikkojen lisäämistä aina tekstin loppuun =)

Haluisin keksiä meidän masuasukille jonku kutsuma nimen, mut mitäänei tuu mieleen et tuntuis luontevalta sanoa... :whistle: vinkkejä kaivataan :LOL:

memmu 5+5 tai 6+5
 

Yhteistyössä