TAMMIKSET 05

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja 27.7.05
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Unohtui vielä yksi juttu kysyä eli etenkin teille, jotka vielä imetätte.. eli kun lapsi syö jo (no, meillä tosin tosi vähän) noita kiinteitä, niin annatteko tissimaidon lisäksi muutakin juotavaa eli siis vettä??? Meinaan en ainakaan vielä ole itse antanut. Heikosti juo tuo tyttö pullosta, jos ei hillitön jano ja nokkamukin kanssa meinaa tikahtua siihen veteen.. (ilman venttiiliä, koska venttiilin kanssa ei saa tipan tippaa ulos nokkamukista). Pärjääköhän siis noin pääsääntöisesti siten, että ainoa neste on tuo tissimaito??? Tyhmiä taidan kysellä.. kyllähän ne vaipat on aina ihan mukavan märät. Mutta miten te muut siis teette?
 
SUSKILLE juomisesta eli imetän vielä täysiään vaikka kiinteää maistellaan ihan hyvällä mallilla. Annan kiinteän ruoan kanssa lasista vettä (""superäiti"" taas iskee eli on niiiiin tylsä pestä niitä nokkamukeja jotta opetan juomaan suoraan lasista ja ihan hyvin menee. Tosin kun isoveli syöttää annan hänelle nokkamukin juomaa varten, muuten olisi vettä jokapaikassa) ei juo kovin paljoa, mutta maistelee ja huuhtelee suun sillä. Kiinteän syönnin jälkeen tarjoan vielä rintaa, joskus kelpaa joskus ei. Uskon että saa pääsääntöisen nesteen vielä rinnasta. Miten muut ?

Tervetuloa vaan MARI ja NILES tänne. Olisi mukava kuulla lasten syntymäajat ja koot yms. muuta kiinnostavaa ;=)

MAMALLE ihana räpsyripsi se teidän Puppe, kyllä tytöt kaatuu vähän vanhenpana ;=)

Nyt neiti heräsi, taas on mentävä...
 
MARI ja NILES, tervetuloa joukkoon, jos innostusta löytyy kirjoitella tänne! Kertokaa ihmeessä enemmän itsestänne ja vauvoistanne, niin tutustutaan!

SUSKI, mä imetän vielä, mutta annan aina ruualla vettä ruokajuomaksi. Alissa juo sitä sekä pullosta, nokkamukista että lasista. Hän jostain syystä tykkää vedestä ihan hirveästi, tänäänkin kun oltiin kaupungilla ja satoi, hän yritti juoda rattaiden sadesuojan päältä vettä...

MAMA, voi juku, että PUPPE on suloinen! Aivan mahtavan ihana pieni sydäntenmurskaaja. Noista kuvista tosiaan voi ymmärtää, että neuvolan tädin kommentti kauniista piirteistä pitää paikkansa ihan satasella.

Meillä on ihan kaameaa katsoa tuota neidin liikkumisharjoittelua, nousee joka paikkaan polviseisontaan ja heittää irti ihan yllättäen. Sitten huojuu siinä vähän aikaa ja muksahtaa sulavasti tai vähemmän sulavasti maahan. Mahtaa kohta olla mustelma mustelman vieressä. :(
 
Hei vaan!

Olen siis Mari Leon äiti. Nyt sain pojan YLLÄTTÄVÄN helposti nukkumaan ja saatan ehtiä kirjoittaa pari riviä. Viisasta olisi tietysti mennä itse nukkumaan, mutta...

Leo syntyi 8.1. ja on ensimmäinen lapseni. Synnytys oli viikon lasketun ajan jälkeen, mutta meni ihan hyvin. Mitat 3410g (vaikka vielä sairaalassakin ennustettiin isoa vauvaa) ja pituus 50,5cm.

Meillä elo on mennyt ihan mukavasti, kunhan pojan saisi vielä nukkumaan järkevästi. Herään yöllä imettämään edelleen keskimäärin 6-7 kertaa. Nyt konttaamisen ja istumisen ym. jännien juttujen oppimisen jälkeen nukahtaminen on ollut todella vaikeaa.... vai johtuisiko hampaista (joita nyt on kaksi) :-) Sitähän kaikki aina ehdottavat. Niin yöt ovat olleet tuollaisia tasasen rikkonaisia alusta asti, eikä mitään merkkiä paremmasta näy. Tai no kerran olen herännyt yösyötöille vain neljästi. Se oli todella luksusta.

Päiväunista olisi kiva kuulla. Leo nukkuu kolmet päikkärit, joiden mitta vaihtelee 30min-1,5h (normaalista 40-50min). Se taitaa olla aika vähän?

Ja sitten vastausta veden juottamiseen. Itse olen tarjonnut vettä, joka tuntuu maistuvan tosi hyvin. Neuvolassa kyllä sanottiin, että niin ei pitäisi rintalapselle tehdä, mutta varsinkin hellekeleillä tuntuu lisäneste ihan järkevältä (maidon riittävyyden kanssa on ollut vähän tiukkaa). Yleensä olen tarjonnut veden ruuan päälle ja joskus reissussa oltaessa olen tarjonnut ""viihdytysvettä"".

..... Imetin..... Ja vielä voin jatkaa vähän..... Ja heräsi taas.....ja taas....Taidan jatkaa huomenna.

Mukavia öitä kaikille! t. Mari
 
Heippa ""pitkästä"" aikaa ja teretulemast joukkoon Mari ja Niles!

Me oltiin taas mökkeilemässä (neljäs pidemmälle suuntautunut autoreissu tänä kesänä!) ja hyvin sujui. Purkkiruoka, jota matkoilla syödään, pistää Tepon masun vähän kovalle. Nyt ollaan taas kotiruualla joten voipi olla että aamulla jytisee... =) Tänään tehtiin ensitutustuminen ruispuuroon, ja hienosti maistui banaanilla maustettuna.

Mutta Teppohan syökin ihan kaikkea mitä keksin tarjota. Ekan hampin pilkistäessä tällä viikolla tarjosin pakastimesta otettua pajunoksaa (kerätään niitä mökiltä lemmikkirotillemme ja tarjoillaan tuoreena pakastettuna) kun aattelin että onpahan viileä ainakin, jos hampi kutiaa tai särkee. Vähän irvisteli maulle mutta jäysti sitten sitäkin =D

Mari: hurjalta kuulostaa toi yöheräilyn määrä! Ja että puoli vuotta samaa tahtia... Miten oikein jaksat? Oletko harkinnut jonkinmoista pehmeää unikoulua? Syökö vauva pulloa lainkaan? Entä tuttia? Nälkäänhän tuskin herää noin usein enää. Oletko neuvolassa maininnut asiasta? Meidän neuvolatäti on kyl ainakin aika ""saamaton"", mitään kunnon vinkkiä tai mielipidettä suuntaan tai toiseen en ole sieltä ikinä oikein saanut.

Ai niin ja päikkärit. Teppo nukkuu myös yleensä kolmet päikkärit, 30 min-2h. (Ärsyttää kun en osaa yhtään arvata kauanko herra meinaa nukkua, että ehtiikö siinä välissä tehdä jotain vai ei.) Vuorokauden kokonaisunimäärää en osaa oikein laskea mutta jaksaa valvoa yleensä 2-3 tuntia kerrallaan. Jos ollaan liikkeellä tai kylässä niin enemmän, kotona tylsistyy ja alkaa kitistä aiemmin.

Mjoo. Taidan hinautua nukkumaan päin tästä. Lyhyestä virsi kaunis =)
 
Neuvolassa tänään neitokainen 72 cm ja 9,6 kg,aika jötkäle...Meillä myös pari viime yötä menny huonommin,Ronjahan ei ole enää kahteen viikkoon syönyt yöllä,yleensä tutitan 1-3 kertaa.Viime yönä esim valvo ja kitis 4-5,ei auttanu tutti ja viereen otto,lopulta nukahti ja ennen seiskaa taas hirmu kitinä ja hain maitopullon,joi ahneesti ja nukku ysiin.En millään haluaisi enää yöllä syöttää,mutta jos hulluna kitisee ni onkohan nälkä vai mikä?Hampaitahan ei vielä ole,mutta ehkä tulossa,en tiedä sekö valvottas??
Ronja istuu nyt tukevasti,pari päivää on vasta istunut,eli seisoi ennenkun istui...itseasiassa neiti on jo ottanut pari askeltakin tukea vasten,hulluna saa vahtia ettei muksahtele.Onko kellään muulla kävelytuolia kun meillä?Ronja tykkää hirveesti hurjastella tuolillansa,oikea vauhtihirmu!

Oletteko te miten tarkkoja herkkujen maistelussa vauvojen kanssa?Minun täytyy tunnustaa että meillä vähän lipsuu,eikä ihan vähääkään.Jos esim jompikumpi syö jäätelöä niin Ronja on salamana vieressä maiskuttamassa,ja pakkohan sille on antaa maistiaiset..On maistanu mehujäätä,suklaata,vadelmia,riisifruttia,rahkaa yms.Tiedän monien tuomitsevan tällasen,mutta maha ei reagoi mitenkään maisteluihin ja se on niin suloinen pikkupullero kyttäämässä makupaloja...
Alotin tänään atkinsin dietin,eli hiilarit minimissä.Pakko saada n 10 kg ihraa pois,oon totaalisen kyllästyny olemaan tällanen lyllerö!!Jeps,nukkumaan pitäs mennä,toivottavasti Ronja ponja ei herää miljoonaa kertaa ..
 
Heissan taas !
Ei käy MARI sua kateeksi yhtään :((((
Kuinka olet jaksanut, onko sulla apujoukkoja että saat edes joskus nukkua???? Voimia vaan ja toivotaan että pian helpottaa !

Piti taas nostaa tätä meidän ketujua ettei tiputa etusivulta, mehän ollaan sinnitelty sillä aina niin mukavasti.

Mies lähti esikoisen kanssa duunailee tontille ja me neidin kanssa kokkaillaan. Näin tää nyt menee ei voi mitään, mutta toivotaan että lopputulos on sitten ihana. Luin tuolta parisuhdepuolelta rakentamisesta ja vauvasta, vähän alkoi hirvittää, niin pahalta se kuulosti. Saas nähdä kuinka meidän käy. Toisaalta kyllä ajattelee että tämä on nyt poikkeustila, joka loppuu (toivottavasti) joskus ja yhteisen unelman eteen tässä painetaan. Tosin meille kyllä tulee raksamiehet tekemään suurimman osan, mutta kyllä siinä riittää vielä hommaa meille kaikille. Me kun ei olla mitään alan ammattilaisia kumpikaan, joten todettiin että parempi on kun mies hankkii ja joku toinen tekee sitten ammattitaidolla. Toivotaan että ollaan vielä onnellisia ja naimisissa projektin jälkeenkin :)
Kertokaa ihmeessä kommetteja jos olette olleet vastaavassa tilanteessa !!!!

TERESALLE herkuista, kyllä niitä aina välillä vähän maistellaan siis ei syödä vaan maistellaan. Jäätelö, joka on isän intohimo, saa neidin suun napsamaan.

Äh nyt tuli lähtö
 
Moi!

Kai se niin on, että jossain vaiheessa ois ihan suotavaa tytön oppia juomaan muualtakin kuin äidin tissistä.. :) Ehkä mun täytyy joka päivä pitää nokkamuki-harjoitukset, kyllä se varmaan siitä harjoituksen kautta. Tuskinpa sen pullon kanssa enää kannattaa alkaa leikkiä, kohtahan siitä pitäisi jo päästä eroon. Kas kun tuo meidän Pepsu ei osaa käsitellä sellaista nokkamukista tulevaa vettä, tuleehan tuo maitokin melkoisella paineella näistä suihkutisseistä.. Tosiaan joka kerta kun olen tarjonnut alkaa ihan naama punaisena kakomaan ja köhimään. Taitaa siis saada vettä aina väärään kurkkuun. OLIVIA teidän Alissa kuulostaa aika hauskalta tyypiltä, yrittää juoda vettä vaunujen sadesuojasta :)

MARI teidän yöt kuulostaa kyllä aika hurjilta ja tosiaan miten jaksat? Kyllä tosiaan ainakin luulisi, että nälkä ei voi olla niin usein. Mites teillä on noiden kiinteiden kanssa oletteko jo kauan syöneet (no, sinä varmasti :) ja meneekö hyvin? Jos meillä ei olis tuttia käytössä päätyisin varmaan itsekin imettämään sen 3-4 kertaa yössä, mutta tutin kanssa menee nyt ihan hyvin.

Pakko nyt kuitenkin lyhyesti kehuskella, että Pepsu söi viime ”yönä” eka kerran vasta aamulla eli 7.10 jatkoi siitä sitten vielä unia siten, että heräsi 8.30!

Nyt täytyy mennä, ulkona on taas mukava ilma!
 
Lyhyt kommentti päiväunista, kun MARI tuossa kyseli, meillä nukutaan kanssa kolmet päiväunet, kestoltaan 30min-2h. Tyttö nukkuu yleensä silloin pidempään, jos itse jään viereen nukkumaan... Yhdet tai kahdet päikkärit sisällä meidän sängyssä ja loput vaunuissa ulkona. Yöllä Alissa nukkuu yleensä aika hyvin (onneksi), jo monta kuukautta rytmi on ollut se, että noin yhdeksältä nukkumaan, 3-5 välillä herää syömään kerran ja sitten nukutaan puoli kahdeksaan. Tosin nyt nuo kolme uutta hammasta ja konttaamisen oppiminen ovat häirinneet meidän unia (siis todellakin meidän ;) ja yöllä on herätty kitisemään ja välillä valvomaankin useamman kerran. Alissa on myös viime aikoina itkenyt paljon unissaan, liekkö sattuu hampaisiin vai näkeeköhän pahoja unia.

TERESA, jos luet tätä lähiaikoina, oletko torstaina puolen päivän maissa kotosalla? Olen tulossa sinnepäin kampaajalle ja olisi kiva tulla morjestamaan sua ja Ronjaa!
 
Hei, tääläkin ois uusi tammimami + poika. Eli Niksu syntyi 6.1, la oli joulupäivä. 4040g 52cm. Teillä on todella hyvä henki täällä. Oon lueskellu jonkun aikaa ja nyt ajattelin ilmottautua rinkiin.

Niksu istuu mun sylissä ja tekee kaikkensa ettei äiti pystyis kirjottaa. Kova poika touhuumaan on, ei vielä ryömi eteenpäin, vähän peruuttelee ja pyörii napansa ympärillä. kaksi hammasta alas on tulossa ja pari viime yötä on itketty, yleensä nukutaan suht hyvin, kerran yössä syödään. Imetyksen lopetin pari kuukautta sitten tai paremminkin Niksu päätti ite lopettaa imemisen. Nyt ruoka skaala on jo aika laaja. Ja herkuista täällä on ollu puhetta, meillä myös maistellaan, ite jos syö jotain niin Niksun suu aukeaa heti.

Meillä 6kk mitat oli 70cm ja 9kg. Raskasta on pyöritellä sylissä kun ei siinä hetkeäkään ois paikallaan, hyppipinen on nyt in.

Mistäs suunnalta te muut olette?.Me pääkaupunki seudulta.

Ei mutta nyt herra hermostuu, palaillaan.
 
Hyvää iltaa pitkästä aikaa mammat!!

Jospa mekin yritettäisiin palailla taasen takaisin. On ollut aika rankkaa, mutta nythän tämä tästä alkaa sujumaan hiljalleen. Ilmottauduttiin nyt viimeinkin sinne vauvauintiinkin. JES. Ja mieskin on ruvennut avittaan mua pikkasen neidin hoidossa. Huomas vissiin ettei munkaan hermot terästä ole. Monet itkut tuli kyllä itkettyä kun tuntu ettei jaksa. Nyt tuo mies on alkanut jo itsekin katella vähän töitä ja ilmeisiesti alkaa olla aika sujut tuon sairautensa kanssa. Kohtauksia ei ole tullut onneksi sen koommin.

Emma kasvaa pituutta kohisten. 74cm ja painoa 8.6kg. Nyt hällä oli juuri verikokeet kun tuo pulauttelu on vaan lisääntynyt ja epäilyn alla on edelleen se lehmänmaitoallergia. huomenna saadaan tulokset. Mutta kauan sain sitäkin jankuttaa neuvolassa ennenkö kokeisiin päästiin. Tai Emma oikeestaan itse heitti viime neuvola käynnillä 5 kertaa todistusaineistoa lattialle niin täti sanoi että: kyllähän tuohon jo lääkärinkin pitäisi jotain kantaa ottaa. Että näin meillä. Neidillä on 2 hammasta ja ylös tulossa. Ryömi ei, eikä konttaa. Tekniikan valinta on näemmä niin vaikeeta. Ensin yritti kauan konttaus asennossa heilua eteen ja taakse mutta vaihtoi sitten tähän karhunkävely asentoon ja yrittää nyt sillä konstilla. Meinaa vissiin että suoraan ylös vaan;-)

Tänne on tullut näemmä uusia mammoja. Tervetuloa minunkin puolestani. Lopettelen nyt tältä erää, mutta yritän palailla pikapuoliin. t. makia ja emma pemma papana
 
Meidän neiti on nyt kahtena yönä herännyt läpi yön tunnin välein. Ilmeisesti nyt vaivaavat hampaat ja että on oppinut juuri ryömimään. J aina pitää saada tissi suuhun, että saa uudestaan nukkumaan-. Juuri kun itse olen nukahtanut tulee taas herätys. Normaalistikin hän herää 3-4 kertaa yössä.

Lainasin kirjastosta Elisabeth Pantleyn kirjan No Cry Sleep Solution, mitä olen muutaman viikon yrittänyt noudattaa. Yöheräämiset eivät ole vähentyneet mutta vauva nukahtaa herättyään helpommin. Proseduuri on tämä:

1. Vauva herää, taputtelen pyllylle ja sanon aina samaa unilausetta: nyt on yö, nyt nukutaan. Toistaiseksi en ole saanut vauvaa jatkamaan unia tällä joten:
2. Otan vauvan syliin ja imetän. Heti kun imemisen tahti hidastuu otan nännin pois suusta. Yleensä haluaa sen takaisin, otan kohta uudestaan pois suusta. Kun se onnistuu, niin välittömästi:
3. Laitan vauvan sänkyynsä ennen kuin se ehtii nukahtaa syliini. Useimmiten vauva alkaa nukkua sängyssään (tämä ei onnistunut aiemmin, vaan nukahti vain syliini), joskus joudun aloittamaan alusta em. vaiheet.

Tavoite olisi, että vauva yöllä herätessään oppisi itse nukahtamaan takaisin uneen ilman rinnan lutkuttamista. Mutta se ei vielä ole onnistunut, mutta jatkan Pantleyn ohjeiden mukaan.

Huudatusunikoulua en haluaisi pitää, mutta jos em. metodi ei ala vähitellen tehota, on kokeiltava järeämpiä keinoja. On se vaan tosi rassaavaa herätä vähän väliä yöllä.
 
Heippa naiset ja naperot!
Olen jo viikon verran ollut taas kotosalla mutta en ole jaksanut kirjuutella vaikka olenkin lukenut kuulumisianne. Uusia mammoja on näköjään tullut, tervetuloa joukkoon vaan! Ja muutama vanhoista mammoista lopettivat kirjoittelun.. Surullista, mutta kyllähän sitä sattuu ja tapahtuu.Terveisiä vain Sinnalle ja T:lle!
Meillä Peetu on iso mies, mitat 6 kk -neuvolassa 72,5 cm ja 9080 g. Ja hartiat mulla on aivan jumissa (lue painokkaalla poljennalla). Mies ei jaksa useinkaan hieroa, ja se sapettaa. Kävin muutama päivä sitten japanilaisessa energiahieronnassa ja tuntui aika kivalta. Mieli sen jälkeen hyvä, vaikka ei nyt noihin niskoihin kyllä mitään auttaneet.
Peetu nousee aika hyvään konttausasentoon mutta ei vielä liiku siitä. Takaperin vaan itseään työntelee ja liikkuu päivä päivältä ketterämmin. Muutenkin tuntuu, että aivan viime viikkoina on kovasti kehittynyt. Tarttuu jo esineisiin etusormi edellä ja tunnustelee välillä etusormella. Taitaa enteillä varhaista pinsettiotteen oppimista, luulen. Esikoinen oppi pinsettiotteen tosi aikaisin, en muista milloin mutta aikaisin..
Peetu herää öisin 2-3 kertaa ja tutti kelpaa aika hyvin. Vasta aamulla olen pääsääntöisesti imettänyt. Imetän enää pari kertaa päivässä ja pikkuhiljaa aion lopetella. Alkuun tuo tissi oli niin tärkeä pikkumiehelle etten juuri missään voinut käydä, vaikka osasi syödä pullosta ja joi korvikettakin.
Muutenkin papatin taas tänään miehelle että hoitaisi enemmmän. Mulla on välillä niin kauhea olo jo tuon selkä ja hartiakivunkin takia, että oma kroppa tuntuu vankilalta. Lisäksi P nukkuu parit 30 min.-1 tunnin unet päivisin, joten on paljon valveilla. Pari päivää olleet helppoja, mutta välillä on niitä kitinäpäiviä jolloin viihtyy huonosti lattialla ja on aika-ajoin vähän huono olla. Ja mulla vähän tällaista masennuksen tyylistäkin oli. Tuo irtautuminen kotiympyröistä teki kyllä hyvää ja olo on kyllä parempi. Mies saisi kyllä hoitaa enemmän!!!!
Olen aika avoin ihminen ja olen huomannut muutaman ihmisen syyllistäneen mua, kun olen kertonut tuosta alakuloisuudesta ja itkuherkkyydestä. Ihan niin kuin sellaisia tunteita ei nyt saisi tuntea. Tätä vauvaahan nyt niin kovasti toivottiin joten ei voi tuntua pahalta. Itse olen ajatellut että tuo vauvan menetys ja uusi raskaus ja Peetun syntymä olivat isoja asioita mun elämässä ja vasta nyt puran niitä, kun kaikki epätietoisuus ja jännitys on ohi eli kaikki siis nyt hyvin. Vauvaa jaksan hoitaa eikä siinä mitään. Tuntuu vaan että olen aina hänen kanssaan. Viikonloppuna olin tyttöni kanssa uimarannalla ihan kahdestaan ja meillä oli tosi kivaa. Mies hoiti vauvaa ja kaikki oli mennyt hyvin. Ja ehkä on jo aikakin välillä tehdä omiakin juttuja, onhan P jo puolivuotias.
Mutta aika kivasti menee meillä kuitenkin. Pian alkaa taas koulu ja sen tuomat läksyt ja koejutut ym. Ei mulla siis, mutta meillähän on tämä 4.luokkalainen!!
Lähden suihkuun, P nukkuu. Toivottavasti ei heräile pian hikisenä. ON tuota lämpöä piisannut!
 
Voimia sinullekin Siiri yöheräilyihin. Ehkä ne tästä vähenevät? Toivottavasti. Unikouluttamista mietin n. kerran viikossa, mutta sitten taas jaksan ihan hyvin. Ja kun yöllä pääsee niin paljon helpommalla imettämällä, niin sitä vaan tekee. Tutti ei auta, vaikka monesti olen kokeillut (ja usein sen tissin löytää ennen tuttia. Tänään olin aamusta tosi väsynyt, kun Leo nukkui hirmu levottomasti yhdestä puoli neljään (voihki ja pyöri)... rauhottui tissille ja pian aloitti taas... ei kyllä tuntunut olevan hereillä, mutta äiti oli. No aamupäikkärit meidän sängyssä, taisi tehdä kaikille hyvää
:-) Sillä ja kupillisella kahvia olen jaksanut ihan hyvin.

Nyt tämä pikkutermiitti tuli syliin. Olisi kyllä halunnut tutustua tietokoneen käynnistysnappulaan. Juuri ennen sitä Leo nousi seisomaan sohvaa vasten ja taputti sohvaa molemmilla käsillä (siis seisoi melkein ilman tukea)...ja tietysti pyllähti pepulleen.

Vauvauintia mekin jatkamme tuosta elokuun puolivälistä eteenpäin. Kolmen kuukauden iässä Leo aloitti sen. Ja tykkäsi. Nyt kaikki vesileikit kiinnostavat. Uititteko muuten vauvoja järvessä helteillä? Leo kävi uittamassa lähinnä jalkoja.

Makeisia on pyritty olemaan antamatta :-) Eli jätskiä ei vielä ole maistettu. Isi kyllä antaisi, mutta itse olen ""tiukkis"". Niin kauan, kun ei älyä pyytää, ei saa.

.... Leo oli jo lattialla leikkimässä, mutta tuli taas vähän äiskän syliin. Kiva, kun poika osaa jo liikkua ja ilmaista ""tahtoaan"". Puntista kiinni, niin pääsee syliin ja kun sanoo ""ättä, tätä ätä tätä"" saa tissiä.

Joku kysyi, mistä päin olemme. Me olemme manselaisia. Täällä taisi olla joku mammatapaaminen viikonloppuna. (?)

Nyt kai taitaa olla aika yöpuulle (kello on jo puoli kymmenen). Vielä pitäisi suorittaa iltapesut ja laittaa yökkärit päälle.......Huomiseen!

t. Mari ja Leo
 
Mie vain nopsasti...

On kyllä kauhean kuuloista Marilla ja Siirillä... mä olisin ihan varmasti kuollut tuollaiseen heräilyyn ja pätkäuneen kun meinasin kuolla siihenkin että Puppe söi 2-3 tunnin välein yöllä... Ihan miljoona virtuaalivoimahalia teille.

Meillon muutamat viime yöt menneet suht jees, hän syö 00 kun menen nukkumaan, 04-05 syö taas ja heti perään 07-08... eli ei ihan kauhea. Välillä pitää käydä kääntämässä poikittain oleva poika suoraan mut.. Meinaan kuitenkin kohta tehdä jotain tuolle 04-05 yösyönnille (iltapöperöllä) kun täysi 7-8 tunnin yöuni tekisi varmasti mulle ihmeitä.

NUKUTTAMINEN on jäänyt aika minimiin... hän taas osaa nukahtaa omaan pinnikseen illalla, elämisen äänet varmasti vaikuttavat ja tuovat turvaa. Päivällä hän nukahtaa vieläkin aika usein tissille tai tissin viereen eli tissi ei soseiden jälkeen maistukaan mut nukahtaa siihen ja en aina pääse edes rattailemaan kun en kovin usein tahdo nukkuvaa lasta herättää rattaisiin siirrolla.. kun sinne ei sitten taas heti ehkä nukahdakaan. Nukkuu ikävä kyllä ärsyttäviä 25min pätkiä - yhden pätkän iltapäivällä saan nukkumaan pitempään kun olen viekussa ekan syklin, annan tissiä tai seuraa tai pidän vain silmiä kiinni kun herää ja hän jatkaa pian uniaan. Nukkuu max 2h tällä taktiikalla. Joskus jatkaa vaunuihinkin uniaan mut saa kyllä vatkata ihan kiitettävästi. Yritän opettaa pitempiä unia siksi että pysyisi illalla sen aikaa hereillä että saisin jonkun puurovellisose-jutun syötettyä ja näin parannettua yöunta.

SYÖNTI eli siis soseiden syönti menee välillä taas paremmin, vaihdoin aamupuuroon ruusunmarja/vadelmaa ja meni melkein koko annos. Niin ja puurokin on kaura/ruis puuroa. Kai reppana kyllästyi siihen luumuun... Eiköhän tuo puuro yksinäänkin saa kakkan tulemaan.

Tänä aamuna olikin poika masullaan sängyssä ja mmm-mmm-mmm-hmmm:isi siellä. Kakkaa teki joo, masullaan kakkaa 99,9%sesti. Kuin tollaisen opettaa potalle :-? Kakka-asiat meillä on tällä hetkellä tosi hyvässä jamassa, ei minkään valtakunnan ummetuksia ole ollut.

RATTAILTU ollaan taas kovasti, ihana kun hän viihtyy niissä vaikka olisi hereilläänkin, ei ole paniikkia kotiin. Ja.. mummi sanoi et hänen mielestään mun vatsamakkara olisi pikkuisen pienenemään päin... reipas kävelyhän voi tehdä ihmeitä. On vaan aika vaikea tai jopa raskasta hartioille kävellä rattaiden ja koiran kanssa... molempien kanssa yksinään saa kyllä kunnon vauhdin päälle.

HOUSUT, ne liian isot jotka aikoinaan ostin ja jotka tuntuvat olevan ainoat minulle tässä maailmassa, sain vihdoin ja viimein kavennettua ja nyt ne on ihan pop. On timmi olo kun saa mukavat ja kivan näköiset farkut jalkaan. Pusero pitää olla vähän löysemmän sorttinen ettei tuo makkara tule kovin selvästi esille.

VETTÄ annan minäkin pullosta tai nokkamukista soseen jälkeen mutta ei sitä vielä hirveästi uppoa, kunhan huuhtoo suunsa. Välillä olin vähän huolissani kun oli aika kuivia vaippoja, kai tuo silloin hikoili enemmän kuin pissasi. Voi hyvin ja iho on kimmoisa; kai se tissimaito sitten riittää. Joo, SUSKI, kyllä meilläkin imut on kuin parhaassa lypsykoneessa... }:3 muu

HERKUTTELUA meillä ei harrasteta kun mähän olen tällainen neurootikko... En missään nimessä tuomitse toisten herkuttelua tai yhtään mitään juttua mitä vauvojensa kanssa tekevät, lähinnä kunnioitan kun olette niin rohkeita ja maalaisjärjellä varustettuja ja osaatte elää. Meillähän mennään kaiken maailman opusten mukaan niin hyvin kuin vain voidaan.. ja varmasti tullaan saamaan traumoja siitä koska eihän meidän elämä ole sitä mitä noissa opuksissa ja sitten mama hermoilee... :-) Vaan emmä kyllä syö itsekään herkkuja tai jäätelöä, eilen söin ekan jätskin tälle kesälle.. Kolme kismettiä ostin perjantaina ja jo eilen jo sain syötyä yhden..

ANSKU, mä ehkä vähän ymmärrän miltä sinusta tuntuu, ettei negatiivisia tunteita saa kertoa eikä niitä saisi olla. Samahan se mulla oli, kaikki oli sitä mieltä etten saisi olla masentunut enkä itkuinen kun ""sitähän sinä niin monta vuotta olet halunnut"". Joo halusin tietenkin vauvaa mutten mä masentua halunnut enkä sitä että elämä tuntui ihan helvetiltä pitkän aikaa. Nyt ehkä pikkuisen taas paistaa aurinko tänne risukasaan. Sinun järkeilysi siitä että tunteet kaikeasta kokemastanne nyt purkautuu ilmoille kuulostaa ainakin mulle ihan järkeenkäyvältä. Kyllähän ihminen pystyy toimimaan kriisi- tai katastrofitilanteissa mutta jossakin vaiheessa koetut kauheudet tulee ulos ja pitääkin purkaa. Mielestäni sulla on kyllä ihan ""hyvät"" syyt ollakin itkuherkkä tai vastaavaa, niin paljon olette kokeneet. Voimahaleja kovasti ja muistathan että meille saat purkaa kaikenlaiset tunteet, me ollaan täällä ihan sitä varten!

PUPPEsta piti kertomani.. ai joo, kiitos Suski ja Olivia kehuistanne Puppen suloisuudesta, hänhän on mielestäni maailman kaunein vauva. Vaikka... en muista miten sen neuvolatädin kommentin silloin kirjoitin mutta hänhän sanoi jotta ""Puppen kasvonpiirteet ovat niin sirot ettei heti voi sanoa onko hän tyttö vai poika"", kauneudesta hän ei tuossa yhteydessä tainnut mainita.. kysyi kyllä perään jotta eikö mun mielestä Puppe ole todella suloinen mutta mä ilmoitin olevani jäävi sanomaan kun hänhän on mun oma suloinen pallero... :-) Munkin mielestä meille tammiksille on kyllä annettu aivan uskomattoman suloisia vauvoja, ihan joka ikinen on sen sorttinen hurmuri tai kaunotar jotta avot!


... ylläoleva on kirjoitettu eilen illalla. Kirjoitin lisää pitkästikin mut kone otti ja kaatu ja teksti meni hukkaan (mähän kirjoitan notepadiin). Yritän muistella mitä kirjoitin ja yritän saada nekin eetteriin mutta pistän nyt tuon tulemaan kun en taas tiedä milloin ehdin kirjuuttaa... Nyt kaveri tuli aamukaffille joten menen taas.
 
Oli pakko laittaa tämä, kun löytyi vanhoista arkistoista.. viestihän on saatu joskus silloin, kun ei ollut vielä vauvaa tulossakaan.. ootte ehkä lukeneetkin, mutta musta tää on vaan aika hauska.


Nainen :harjoittele äitiyttä pukeutumalla aamutakkiin, jonka vyön alle tunget papusäkin. pidä sitä vatsaa vasten seuraavat 9kk. Tämän jälkeen poista 10%säkin painosta.

Mies: Harjoittele isyyttä poikkeamalla apteekkiin. Kumoa lompakkosi sisältö tiskille ja pyydä farmaseuttia käymään
siihen käsiksi. Siirry sitten lähikauppaan ja järjestä niin , että palkkasi maksetaan suoraan myymäläketjun pääkonttoriin.

Jotta osaisit varautua tuleviin öihin, kävele ympäri huonetta viidestä iltapäivällä kymmeneen illalla kantaen märkää kassia, jolla on painoa 3,5-5,5 kiloa. Iltakymmeneltä laita kassi pois ja laita kello soimaan puoliltaöin ja mene nukkumaan. Herää kahdeltatoista ja kävele märän kassinkanssa ympäri olohuonetta yhteensaakka aamuyöllä. Laita herätyskello soimaan kolmelta.Koska et saa unta nouse kahden aikoihin juomaan vettä. 15 min vaille kolme mene takaisin sänkyyn. Nouse ylös, kun kello pärähtää soimaan kolmelta. Lauleskele pimeässä neljään saakka. Laita herätyskello soimaan viideltä. Nouse ylös.Tee aamiaista. jatka samaa rataa seuraavat 5 vuotta. Näytä iloiselta.

Koverra meloni ontoksi ja tee sen kylkeen reikä. Ripusta meloni roikkumaan narunpätkästä kattoon ja laita se heilumaan edestakaisin. Ota kulhollinen puuroa ja yritä lusikoida sitä heiluvaan melooniin, matkien samalla lentokonetta. Jatka kunnes olet käyttänyt puolet puurosta . Kaada loput syliisi. Olet valmis syöttämään 1-vuotiasta lasta.
Harjoitellaksesi leikki-ikäisiä varten: hiero banaania sohvaan, hilloa ikkunaverhoihin. Piilota kalapuikko stereoiden taakse ja jätä se sinne muutamaksi kuukaudeksi.

Pienten lasten pukeminen. Aloita hankkimalla verkkokassi
ja mustekala. Yritä sitten tunkea mustekala verkkokassiin,
siten että kaikki lonkerot pysyvät kassin sisällä. Aikaa voi käyttää koko aamupäivän.

Heitä haaveet urheiluautosta ja hanki tilava perheauto.
Perheauton huolto: Osta suklaajäätelöä ja laita se
hansikaslokeroon.Jätä jäätelö sinne. Tunge kasettisoittimeen 10mk:n kolikoita. Murenne takapenkille
jättipaketti suklaakeksejä. Viimeistele auto juoksuttamalla
haravaa pitkin auton kumpaakin kylkeä.

Valmistaudu uloslähtöön. Odota vessan ovella puoli tuntia.
Mene ulos ovesta. Palaa takaisin sisälle. Mene takaisin ulos ja kävele/ota spurtti jonkinmatkaa tielle päin. Käänny takaisin talolle. Kävele takaisin tielle päin. Maleksi pitkin tietä viiden minuutin ajan. Pysähdy matkanvarrella tutkimaan jokaine tupakantumppi perusteellisti, samoin purukumit, likaiset nenäliinat ja kuolleet hyönteiset. Kilju ääneen, että kärsivällisyytesi alkkaa ollalopussa, kunnes naapurit ilmestyvät pihalle tuijottamaan sinua. Olet valmis viemään lapsesi kävelylle.

7. poikkea kauppaan ja ota mukaasi jotakin, mikä muistuttaa
mahdollisimman paljon alle kouluikäistä lasta -vuohi käy
hyvin. Mikäli aiot hankkia useamman lapsen, ota mukaasi useampi vuohi. Tee viikon ostokset päästämättä vuohia hetkeksikään silmistäsi. Maksa kaikesta mitä vuohet syövät
tai tuhoavat.

8.Opettele ulkoa kaikkien prätkähiirten ja teletappien
nimet. Kun huomaat laulavasi muumien tunnussäveltä
suihkussa, sinusta on tullut kelpo isä/äiti.

9. toista kaikki sanomasi ainakin viiteen kertaan.

10. Ennen kuin lopulta ryhdyt hankkimaan lapsia, etsi
käsiisi pariskunta, jolla on jo lapsia.Arvostele ääneen heidän
kasvatusmetodejaan ja lyhyttä pinnaansa ja sitä miten huonoja he ovat asettamaan rajoja kurittomille ja huonotapaisille lapsille.Neuvo mitten he voisivat korjata lastensa unirytmiä, tehostaa pottaharjottelua ja parantaa villikkojensa pöytätapoja. Nauti täysinrinnoin, sillä tämä on viimeinen kerta elämässäsi, kun tiedät kaiken.

 
Moi taas! Leo meni isin kanssa kylpyyn, niin pääsin koneelle. Tuntui kyllä, että ehdin tasan lukea edelliset viestit ja sitten varmaan pitää jo mennä palvelemaan isäntiä. Nyt on kuitenkin isillä viimeiset lomapäivät (isi on opettaja, joten pitkä loma onkin ollut), joten nyt otan tämän verran siitä irti, että saan vähän ""omaa aikaa"" ja naputtelen tätä konetta.

Kiva, kun pääsin mukaan tähän rinkiin (tai ei kai se ollut estettävissä) :-) On tosi kiva lukea kaikkia juttuja samanikäisistä lapsista. Tuttua on niin itkuherkkyys kuin pitkät rataskävelytkin. On muuten kiva, kun saattoi ottaa rattaat käyttöön, niin voi edes vähän kuljettaa hereilläolevaa poikaa. Meillä oli ihan mahdottomia lenkkejä ennen sitä, kun Leo heräsi ja alkoi huutaa. Oli pakko ottaa otus syliin ja kantaa olkapäällä tai kainalossa useita kilometrejäkin....Siitä hartiat kipeytyivät (Tiedän tunteen Ansku). Nyt kuitenkin on helpottanut paljon, kun Leo pystyy jo itse konttailemaan täällä kotona ja rattaissa voi työnnellä, niin ei ole pakko kokoaikaa kantaa. Nyt muuten tuli mieleen, että liinailukin on jäänyt.

Miten MAMA maltat olla syömättä herkkuja? Olen kuullut, että kaikki imettävät haluavat herkutella. Minullekin on maistunut suklaa (jota ennen tuskin söin) ja jäätelöä vetelen ihan samoja määriä kuin mies (ennen kieltäydyin usein). No onneksi paino on pudonnut sen 20kg synnytystä edeltävistä lukemista, eli vanhat vaatteet mahtuu taas päälle. Ihanaa pitää muitakin vaatteita kuin äitiyslappuhaalareita. :-)

Omaa harrastustoimintaakin olen aloitellut Leon täytettyä 6kk. Olemme käyneet miehen kanssa suunnistamassa. Välillä Leo on ollut mummun kanssa rattailemassa sen aikaa ja joskus on suunnistettu miehen kanssa vuoron perää ja toinen on hoitanut poikaa. Ihanaa päästä metsään ja keskittyä johonkin muuhun kuin vauvanhoitoon (Vaikka vauvan kanssa oleilu onkin MAAILMAN IHANIN asia). Kuntosalille ostin kymppikortin joskus pari-kolme kuukautta sitten ja siellä olen käynyt kerran :-) Joskus pitäisi siihen saada aikaa, mutta aika täyspainoisesti olen lapsenhoitovastuussa vaikka isi onkin lomalla....... Ehkä joskus!

Jotkut kertoivat 6kk neuvolakuulumisia. Meillä mitat n. 8,5kg ja 68cm. Vähän oli poika pituuskäyrällä nollaviivan alapuolella, mutta epäilivät sen johtuvan vauhdikkuudesta. Tiedä niitä käyriä.... ? Mutta ainahan nbe äidin voivat saada huolestumaan. Onko täällä ketään muuta äitiä, joka ""osaa"" huolestua kaikesta: lapsi ...
ei nuku tarpeeksi,
on saanut hyttysenpistoja päähän,
saa aurinkoa,
syö väärin,
syö liian vähän,
juo liian vähän,
pissaa liian vähän,
kitisee.......
JA OIKEASTI KAIKKI ON IHAN HYVIN JA
POIKA ON ILOINEN JA KASVAA!


Nukuttaminen on kamalaa. Joskus kamalaa ja joskus todella kamalaa. Eilen illalla meni 50min nukutustaisteluun. Ja varmasti oli väsynyt poika, koska kello oli jo lähellä yhtätoista ennen kuin tsippasi. No tämä on tällaista. Päiväunille mentiin tänään suht maltillisesti . Vaunuihin nukuttaminen onkin helpompaa, mutta joskus olisi kiva saada nukkumaan sisälle, että saisi vähän ""omaa aikaa"" vaikka tähän tietsikalle. Tänäänkin kyllä aamupäikyt tuli torkuttua Leo kainalossa. Yhdellä imetyksellä sain unia jatkumaan melkein kaksituntisiksi, joka on meillä todella harvinaista.

RUOKAILUISTA: Nyt taas ruoka tuntuu maistuvan entiseen malliin. Kiva niin. Tässä pari päivää syöttäminenkin oli melkoista kituuttamista. Leo olisi vaan halunnut painattaa eteenpäin. Miten teillä syödään? Meillä klo 11 kasvissosetta, kahdelta liharuokaa, viideltä hedelmäsosetta ja illalla puuro. Puuroon olen sotkenut hedelmäsosetta mauksi, vaikka sekin neuvolassa kiellettiin.

Nyt nämä kylpykaverit saapuivat, joten pitänee lopetella. Mukavaa päivänjatkoa kaikille mammoille ja muksuille.

p.s. Koittakaa saada tolkkua, kun meikäläisellä tämä oikoluku kiireen takia jää vähän vähäiseksi.
 
OLIVIA,torstaina en ole aamupäiv kotona,meen yheksitoista kuntosalille,yääks...ja autolla joensuussa yheltä huolto kun ei ajovalot pala.Kotona oon varmaan vasta lähempänä kolmea,joko oot sillon poistunu lähimaisemista?Mukava ois teitä nähä,perj aamuna miulla ei sen kummempaa menoa ole.
 
...meitsi on kyllä on.

Puppe on nukahtanut tänään kaikille kolmille päikkäreille ihan suoraan tissiltä, hymyillen ja ""kylkeään kääntäen"". En siis ole päässyt viä rattailemaan - illalla mennään nukkui eli ei.

Ja senkin ihmeen teki et nukahti 12.45, heräsi 13.00... hieman touhusi ja uhisi ja jatkoi uniaan ja heräsi 14.15...! En edes muista milloin olisi itsekseen nukahtanut päikkäreillä uudestaan herättyään - en muista en!

HERKUISTA vaan pikaisesti jotta mä nyt vaan oon semmoinen etten ihan hirveästi herkuttele, mua ei edes haluta. Ilmeisesti verensokeri on kohdallaan. Tottakai mässytän joskus ihan possuna mutten kovin usein. Ja joka toisena iltana jos syön iltapalana leipää väännän sellaista kaakaota jossa pysyy lusikka pystyssä eli siis niin paksua. Mut muuten... monesti jos haluttas jotain niin meillä ei ole enkä varmasti jaksa lähteä hakemaan.

Ei pidä luuleman että olisin hoikka vetreä ja sellaista.. en tosiaankaan, mä pidän painoni kurissa (lue: korkealla) ihan syömällä ruokaa joka ei ole aina sieltä terveellisemmästä päästä :-)
 
Moi taasen!

Ihmeissään on tämäkin.. meinaan vaan että teillä on täällä jotain kuviakin nykyisin?kö? Kiva olisi lähettää meidänkin neidistä jokunen kuva. Siis jos mie osaan.. en ole mikään tietokone nero. Ja olikos teillä joku muukin boxi mihin kirjuutella? No, mie oon pudonnut kärryiltä, mutta ei ole mikään ihme kun en ole aikoihin täällä kirjuutellut. tuntuu muutenkin olevan päivätkin ihan sekasin kun on aina kotona Emman ja miehen kanssa. Ei erota viikonloppua viikosta.

Saatiin sitten ne Emman koe tuloksetkin ja niiden mukaan ei lehänmaitoallergiaa ole, mutta ei se kait vieläkään täysin pois suljettu ole. Lähete menee nyt sairaalalle ja tutkimuksia lisää siis tulossa. Terkkarin lääkäri ei kovin huolissaan ollut kun kasvaa kuitenkin ok. Soijamaidosta ei ollut mitään virkaa, samalla lailla kaaressa sekin lentää pihalle. Vatsanportin takaisinvirtausta myös on epäilty. No saas nähdä...
Meillä taitaa jäädä nuo PÄIKKÄRIT yhteen kertaan päivässä. Kun ei typsyä nukuta sitten millään. Nekin saattaa olla jopa ruhtinaalliset 1tunti. Illalla sitten pilkkii ja kitisee, mutta nukkuupi sitten kyllä YÖUNIA 19.30/20.00-7.00/7.30. Että jos näin alkaa mennä, niin kyllä mulle sopii. Vaikka ei aina jaksais viihdyttääkään neitiä, kun niin kovin huonosti edelleen vihhtyyy itsekseen.

HERKUISTA on ollut puhetta. Mulle on tullut tosi paha tapa, että kun saan Emman nukkuun niin sitten alkaa oikeen syömingit. Ja aina vaan tekee mieli kaikkee herkkuja. Sipsit ja varsinkin sulkaa NAM. Ja kauhee himo tullu noihin vanukkaisiin. (taaskin vesi kielellä) Että kyllä tätä menoo tulee pian takasin ne kaikki 20 kg. Hassua että vaikka painoo on lähteny niin toi mahan pönkkö on aina vaan.. HEH vaikka mihin se ny tällä ruokavaliolla voiskaan lähtä..!! Mutta olen jotenkin tuudittautunut siihen uskoon että kun sitä 10kk kasvatettiin niin ainakin niin kauan saan olla armollinen itselleni. Ei tosiaan jaksa kiinnostaa mikään punttisali, vaikka sekin varmaan tekis mielelle hyvää.

Plaa plaa.. siis vähän nää mun jutut on nykysin sekavia.. no ehkäpä nekin siitä selkenee pikkuhiljaa.
 
Suskille kiitos piristeestä =D Olin lukenut tuon aiemminkin, mutta aina vaan naurattaa.
Makia: ollaan lähetelty vauvojen, ja vähän äitienkin kuvia, osoitteeseen tammikset@elisanet.fi . Laita sinne sähköpostin liitetiedostona joku valokuva. Meistä joku ahkera (?) sitten vastaa sulle siihen postiin ja kertoo tuon osoitteen salasanan, jotta pääset itsekin selaamaan sinne tulleita viestejä ja kuvia. Vähän hankalaa tää on näin, ollaan mietitty jonkun suljetun yhteisön perustamista mutta ei saada aikaiseksi...

Mä olen niiiiin laiska kirjoittamaan taas vaihteeksi. asunnonvaihto vie kyllä energiaa (huomenna tulee ekat kiinnostuneet jo katsomaan tätä vanhaa asuntoa!), ja tenttikin on taas tulossa (seli seli...). Mutta mitäpäs täällä tapahtuisikaan? Meilläkin päivät on aika samanlaisia, olleet jo huhtikuusta lähtien, kun ollaan molemmat kotosalla. Pitää aina oikein miettiä viikonpäivää.

Niin joo, Teppo pukkaa kahta alahammasta samaan aikaan. Ekat hampit meillä! Toinen jo pilkottaa ja toisen kohdalla on ikenessä pienenpieni reikä. Yöt on olleet vähän levottomia, mutta päivällä ei ihmeemmin kitise niitä. Nyt annoin vähän nestemäistä Panadolia, katsotaan auttaisko se. Ja purulelu pitänee hankkia.

Herkuista? *nuolee jätskilusikkaa puhtaaksi* Vähintään pari kertaa viikossa näköjään syön jotain hyvää, lähinnä jätskiä ja pullaa. Mutta tiukkana olen ollut, ettei Tepolle ylimääräisiä syötetä. Sitten kun osaa itse pyytää, niin saa jädee yms. En pelkää että olisi allerginen, mutta turha se on opetella makean perään heti pienestä. Olen itse syönyt karkkia ja juonut limppaa ihan liikaa pienenä, ja kärsinyt silloin hankituista rasvasoluista loppuikäni.

Ääh, en enää muista mitä olen jo kirjoittanut... Haa, sinkkuelämää alkaa! --->
 
Huomenta kaikille vanhoille tutuille ja tervetuloa vaan mukaan uudetkin! Pitkästä aikaa taas minäkin linjoilla ja katsokaa mihin kellonaikaan!! Kello vasta yhdeksän enkä ole täällä ihan zombiena.

UNIKOULU on ihana keksintö! Meillähän siis on tissitelty öisin 1-3 tunnin välein ihan koko puoli vuotta ja nyt ei enää meitsin voimat riittäneet. Viime viikko oltiin mökillä ja kun ei sielläkään tullut mitään muutosta asiaan, nyt maanantaina aloitettiin unikoulutus... Mies on siis lomalla ja otti homman hoitoonsa. Minä menin makkariin nukkumaan ja mies otti patjan Lindan huoneen ovelle. Nukkumaanmeno on meillä nyt lomalla ollut vasta noin klo 22. Ekana yönä Linda heräsi kolme kertaa ja rauhoittui iskän syliin aina noin kymmenessä minuutissa. Puoli kuuden maissa tultiin tissille ja nukuttiin ysiin. Toinen yö samanlainen, mutta heräämisiä yks vähemmän. Ja nyt sitten viime yönä nukkui klo 22-5, iskä rauhoitteli ja syötiin vasta klo 7.30 ja nyt nukkuu vieläkin (klo 9.15). Ihanaa! Toivottavasti jatkuu yhtä hienosti.
Ekana yönä en itse edes herännyt joka kerta ja oli aika kumma ja kankea olo aamulla, kun olin ollut makuuasennossa yli kymmenen tuntia, ekaa kerta yli vuoteen...

Jaa, nyt herättiin eli aamutoimet vuorossa.

Tuntia myöhemmin... Mitäs muuta täällä oli kirjoiteltu? Ai niin, tietty kakasta ja ruuasta :) Taisin jo kirjoitellakin ruokapäiväkirjasta... Viime neuvolassa oli tullut painoa vaan 200 g /kk ja soseet ei ollut maistunut juuri ollenkaan useampaan viikkoon. Aloin kirjoittamaan muistiin ruoka-aikoja ja mitä milloinkin oli syöty ja kuinka paljon. Tavoitteena oli 5 ateriaa päivässä + muutama maitoateria. Reilun viikon jälkeen hoksattiin, että että Linda saattoi hyvinkin olla aamupäivällä 6 tuntia syömättä, kun oli yöllä tankannut niin hyvin -> aikataulu siis VÄHÄN pielessä ja siksi ei soseet maistunut kun vaan illalla. No, nyt kun ei enää yöllä tissitellä, ruoka maistuu ihan hyvin ja viisi kunnon ateriaa menee suht hyvin. Ensi viikolla mennään painokontrolliin neuvolaan, saa nähdä kuinka on käynyt. Huolissani en silti ole, kun vararavintoa ja energiaa tytöllä on vaikka kuinka...

Ja kakasta, meidän kikkarekakkaaja on kadonnut. Taas oli pari viikkoa naama punaisena vääntöä ja tuloksena aina enemmän tai vähemmän kova isompi tai pienempi kikkare. Nyt on tämän viikon tullut pari kakkaa päivässä, helposti ja pehmeää. Liekö säännöllisen ruokailun ja lisääntyneiden ruokamäärien ansiota?

Kovasti meillä istutaan ja leikitään lattialla ja yritys istumasta konttausasentoon on kova. Ryömisestä ei oikeen voi puhua, mutta kyllä parketilla luistellaan takaperin ja vauhdilla... Ja hanmpaita on kaksi alhaalla, ilmestyivät lähes huomaamatta n. kuukausi sitten. Eilen huomattiin että lisää taitaa olla tulossa, alas ainakin yksi putkahtanee pian.

Lueskelen välillä juttujanne ja palailen!
 

Yhteistyössä