Talvivauvasta 2009 haaveilevia

oletko johjo muuten koskaan ajatellut, että olisit voinut adoptoida? tämä tuli mieleen ihan kun puhuit tuosta, että olet niin lapsirakas (ja kyllähän sen huomaakin ;) ) ja ajattelit että ilman lapsia ei millään olisi mitään virkaa. oletko kuitenkin aina haaveillut biologisista lapsista? itse joskus aina silloin tällöin mietin, että kyllähän se iso perhe olisi aika ihana asia. mä taas olen ehkä hiukka synnytyskammoinen eikä se biologisuuskaan mikään must ole, joten välillä leikittelen ajatuksella, että biologisten lasten lisäksi joskus vielä olisi vaikka iltatähtenä adoptiolapsikin. mutta kunhan tämä homma tästä nyt käynnistyy ensin.... =)
 
runo: En muista miettineeni silloin aikanaankaan adoptiota. Ei tarvinut miettiä sittenkään kun lapsia alettiin tekemään koska tärppäs heti eka kierrolla. Olen tainnut aina ajatellut että biologisia lapsia haluan. Nyt kolmen lapsen jälkeen puhuin miehelleni sijaisvanhemmuudesta (taas tätä mun auttamishalua kai), mutta se ei innostunut. Meinas että on liian rankkaa jos lapsi palaakin biologisille vanhemmille vaikka harvinaista onkin. Ja siinä on sekin mikä ei tunnu hyvältä, että pitäis ehkä olla tekemisissä lapsen biologisten vanhempien ja suvun kanssa. Minä pelkäisin kuitenki että joku (äiti, mummo tmv) ei palauttais lasta takaisin vierailuajan jälkeen. Onneksi olen saanut omia lapsia ja toivottavasti saan lisääkin :D

Nyt pitää lähteä anopille. Oikein odotan sitä että se sitten joskus huomaa minun olevan raskaana. Hauska nähdä sen ilme ku ihmetteli jo kolmatta niin kovasti. On vaan ylipainoa muutenkin joten ei varmaan ihan heti huomaa. Oon miehelle sanonu, että tälläkertaa ei sanota kelleen mitään ennen kuin huomaavat. Oon vaan huono pitään onnellisia salaisuuksia, mutta pitää kertoo vaikka parillle parhaalle ystävälle niin saa edes jollekkin hehkuttaa eikä tuu tarvetta kaikille kuuluttaa :whistle:
 
Kylläpä oli mielenkiintoista lukea Johjon kokemuksia munasolujen luovuttamisesta. Olen tuota itsekin ihan pikkuisen muutamaan kertaan miettinyt, mutta aina olen tullut siihen tulokseen, että ei minusta siihen kuitenkaan taida olla. Enkä edes tiedä huolittaisiinko minua luovuttajaksi allergioden vuoksi. Mutta siis kertakaikkisen upeaa että Johjon kaltaisia auttavaisia ihmisiä löytyy.

Omaa napaa eli oma kieroni on ihan sekaisin. No, saattaa tietysti johtua hormoonikierukasta, mutta jostakin olen lukenut, että sen ei pitäisi vaikuttaa kierron pituuteen. Aikaisemmin vaan kiertoni oli säännöllinen 24-26 päivää, nyt on sitten ihan mitä vaan väliltä 22-42 päivää. Saas nähdä mitä tapahtuu kierukan poiston jälkeen ja palautuuko kierto normaaliksi. Lisäksi kärsin ihan järkyttävistä migreenikohtauksista kuukautisten aikoihin. Olen kokeillut muutamia lääkkeitä ja nyt tuntuu, että tämä viimeisin on aika tehokas. Migreeni on vaan niin sitkeää laatua, että kestää sitten vähintään 4 päivää kerrallaan. Viime raskauden aikana minulla ei ollut kertaakaan migreeniä ja jo sen vuoksi odotan niiiiiin kovasti, että tulisin uudelleen raskaaksi ja pääsisin noista hirveistä migreeneistä eroon edes hetkeksi! Tai eihän se ole yhtään sanottua, että mahdollinen uusi raskaus olisi samanlainen kuin eka, mutta voihan sitä ainakin toivoa niin!
 
Muutin tuon alkukirjaimen isoksi kun näytti siten paremmalta :)

Sini74: Mulla oli ennen tuota meidän nuorimmaista hormonikierrukka ja mulla tuli menkat miten sattuu. Välillä saattoi olla 3 kuukautta kokonaan pois ja sitten tuli taas muutamat ihan normaalisti ja taas jäi pois jne. Oli tosi stressaavaa kun ei koskaan tiennyt milloin alkaa. Kierto normalisoitu heti kun kierrukka lähti. Mullakin on allergiaa (koivun siitepöly, jotku eläimet yms.) mutta ei se estäny munasolujen luovutusta. Ja meidän pojalla on allergiaa ja lievä astma ja silti pystyin luovuttaan. Ne on kuulemma pientä jos ei muuta isompaa ole.

Minä en millään jaksais odottaa enää yhtään ennen kuin pääsee yrittään raskautumista. Hetki sitten oli menkat joten jos nyt tärppäis niin la olis 10.12 ja haluan ehdottomasti vasta ensi vuoden puolella synnyttää joten vielä ei käy ei sitten millään. Pakko olis odottaa vielä kahden menkat että varmasti syntyis vasta ensi vuoden puolella. Seuraavalla kierrollakin jos normaali 28 pv kierto on niin la olis 8.1 ja olis siis suuri mahdollisuus että tulee jo ennen vuoden vaihdetta, varsinkin jos olis esim. kaksosraskaus. Kätilö sanoi että tuon nuorimmaisen istukassa oli selvät merkit siitä, että oli ollu ihan alussa kaksosraskaus. Ja lapsi lapselta mulla on synnytykset aikaistunu. Eka meni yli 10 pv, toinen 4 pv ja nuorimmaisesta alkoi supistukset juuri ja juuri laskettuna päivänä, mutta syntymä meni 4,5 tuntia yli lasketunpäivän.

Oon aika naurettava... :ashamed: ostin tänään jo imetyspaidan. Älkää toruko ;) . Oikea hinta oli 40? ja tarjouksessa 10 ? niin ei voinu jättää ostamatta. Mies hieman kyseli, mut sanoin että enköhän saa omani pois jos myyn sen. Oon ostanu jo 3 bodyakin kun on ollu nättejä unisex värejä tarjouksessa. Minkäköhänlainen läjä niitä ehtii kertyä ennen kuin vauva joskus syntyy (jos syntyy) :whistle: Välillä kyllä mietin, että tuoko tämä etukäteen ostelu huonoa onnea, mut toivottavasti ei.
 
Stressaa..
Kierto näköjään sekaisin, eli ei kuulu toisia menkkoja, olo on kyllä ollut jo viikon sellainen. :headwall:
Tänään tein varmuudeksi raskaustestin, onneksi oli negatiivinen, nyt ei ainakaan tarvitse sitä stressata mutta olis kiva saada ne menkat ja kierto taas kuntoon niin pääsisi ehkäpä tässä kuukauden parin sisällä yrittämään taas. *huoh*
 
Vai on Johjo ostanut jo imetyspaidankin! :) Ei mulla ehkä sitten olekaan ihan niin valtaisa kuume kun Johjoon vertaa!

Lohduttavaa kuulla, että kierto todennäköisesti palailee entiselleen. Mutta kyllä tää odotus on ihan syvältä... ensin odottaa, että pääsee odottamaan.. Jee jee! Kierukan poistoon aikaa vielä vajaa 7 viikkoa. Suorastaan piinaviikot! |O
 
Tällä viikolla alkoi viimeinen liuska pillereitä. Meinataan heti niiden jälkeisten menkkojen jälkeen alkaa yrittämään, vaikka olen kuullut että kannattaisi ensin odottaa hetken pillereiden jälkeen. Ei jaksaisi millään odottaa tätä kuukautta!!
 
Oi, ihanaa humu82, vihdoinkin joku pääsee jo tositoimiin!

Tajusin tässä itse, että olisi kyllä hyvä pudottaa painoakin ennen yrityksen aloittamista pari-kolme kiloa.. ääh, mistäs siihen löytyisi motivaatiota? En niinkään herkuttele, ihan vaan ruoka-annoksien määrää pitäisi vähän vähentää. Tai kyllä mun heikkous on keksit, joka päivä tulee mutusteltua muutama... :ashamed:
 
Moi vaan kaikille!
Ärsyttävää, kun just nyt olis ovulaatioaika eikä vielä sitä vauvaa yritetä...nyt olis niin otollinen aika tulla raskaaksi, mutta itsehän mie olen päättänyt, että vasta ensi kuussa.
Muuten on ihmeen "normaali olo" vaikka eka kierto ilman pillereitä menossa. Ei oo ainakaan vielä mitään "vieroitusoireita" tullut :)

Sini74, älä nyt turhaan painon pudottamisesta stressaa, odotusaikana niitä kiloja saattaa kuitenkin kertyä :) Kertoo eräs joka keräsi 20 kiloa aikaisemmissa raskauksissa, mutta onneksi ne kilot katosi nopeammin kuin tuli.
Amy86 yrittämisen aika lähenee kans huimaa vauhtia. Mitkä on tunnelmat?

 
Torstaita! Kivaa kun "aloitukset" lähestyy kaikilla. :)

PäivikkiV: tosi tuttua tuon oman ajan menettämisen pelko, mä kun pidän rauhoittumisesta ja löhöilystä illalla ja oon suorastaan tyytyväinen, jos siipalla on jokin harrastusmeno ja saan olla yksin.

Mutta täytynee uskoa, että sitä omaa aikaa saa otettua, niinkuin Hilverikin sanoi, ja vauvakuumeen iskettyä olen kovin taipuvainen ajattelemaan että lapsiperheen arki voi sekin olla antoisaa, onhan täällä monta jotka ovat valmiita tekemään jälkikasvua lisääkin :D

Sini74: mulla kans painonpudotus käynnissä, eikä paria-kolmea, vaan kymmenisen kiloa urakkana. Melkein puolet jo tosin takana päin... Osin ulkonäkösyistä, osin sitten tosiaan terveyden ja mahdollisen helpomman raskautumisenkin takia. Tsemppiä sinne!
 
Joo, en mä painonpudotuksesta niinkään stressaa, jos stressaisin, niin olisin paljon motivoituneenpi siihen hommaan! :D Lähinnä olisi kiva pudottaa muutama kilo, koska olen siinä hilkulla, että en joudu automaattisesti sokerirasitustestiin... jos saisi aloituspainoa vähän vähemmäksi, niin ei tarttisi ryhtyä siihen puuhaan ja olisihan se mukavaa muutenkin olla vähän solakampi. Painan nyt täsmälleen saman verran kuin ekan raskauden alkaessa, silloin en joutunut rasituskokeeseen, mutta hilkulla oli. Onneksi kaikki sokeriarvot pysyivät kuosissaan koko raskauden ajan. Ja kyllähän tuota painoa ekassa raskaudessa tulikin muistaakseni yht. 16 kg, kaikki kyllä hävisi raskauden jälkeen ja enemmänkin, mutta takaisin on ne pudotetut kilot taas tulleet.. :'(
 
Painonpudottamisesta haaveilin minäkin, mutta ei vaan ota tippuakseen! Onneksi tilanne ei kuitenkaan ole kovin hälyttävä.
Liikunnan määrää olen kuitenkin lisännyt ja kunto on sitä myöten noussut ihan kohisten eli ei ainakaan aivan rapakunnossa olla!

Vauvakuume on tällä hetkellä ihan huikeissa lukemissa, voi kun vaan pääsisi jo aloittamaan!
Vietin viikonloppua kotonakotona, ja kovasti näyttää olevan mummokuume iskemässä äitiin. Hyvä niin :)

kp3/22 eli ei tärpännyt meidän vapaamielisestä peittojen heiluttelusta, eikä mikään ihmekään kun kerta kierto oli noin lyhyt. Vaan olishan se pitänyt arvatakin, tuollaisia ne olivat ennenkö aloin aikoinaan syödä pillereitä. Ei mitään säännönmukaisuutta!

Nyt tähdätään siihen, että minulla on syntymäpäivät toukokuussa ja paras lahja olisi tottakai tietää olevansa raskaana! Eli ahkera toiminta alkanee heti pääsiäisen jälkeen!
 
Minäki päätän joka sunnuntai, että aloitan dietin niin ehtis jonku kilon saada pois ennen ku alkaa yritys ku sitten ei voi enää laihduttaa ku ei tiedä jos vaikka heti tärppää. En vaan saa ikinä aikaseks alottaa. Mulla tuli eka raskaudessa n. 30 kg joista jäi 15 kg. Toisesta tuli 22 kg ne lähti kaikki. Kolmannessa raskudessa tull 25 kg ja 20 lähti. Eli lasten myötä on tullu 20 kg. Muuten ei haittais, mutta ku olis kiva pitää sievempiä paremmin istuvia vaatteita. :ashamed: Nyt olen päättänyt että jos raskaaksi tulen niin en syö niin paljon varsinkaan herkkuja ettei tulis ku semmonen 12-14 kg maksimissaan. Ylipainoisillehan ei tarvis tulla edes tuota vertaa. Alkupahoinvoinnin aikana vaan on pakko syödä koko ajan ettei tuu oksennus ja liian helposti tulee syötyä suklaapatukka tai vastaava jos ei ole kotona (tai vaikka oliski) kun ei jaksa/ehdi muuta syömään.

Ootteko aatellu olisko hyvä jos meilläki olis sellanen lista missä näkyis kiertopäivä ja yrityskerrat jne? Minusta olis hyvä juttu ku ei vielä ainakaan oikein muista monettako lasta kukin alkaa yrittämään ja onko yritys jo alkanut vai alkaako vasta myöhemmin jne.

Minä taidan aikaistaa yritystä. On niin kauhee kuume kyllä päällä ettei millään jaksain odottaa toukokuun puoliväliin ennen kuin pääsee tositoimiin. Huono juttu vaan jos ens kuussa heti tärppää ja la 8.1 ja syntyiski joulukuun viimeisinä päivinä. Miten sitä sais tsempattua että jaksain odottaa vielä kahden menkat, nyt kp 13/28(-30). Onko muilla yhtä pakonomaista tarvetta että vauvan pitää ehdottomasti syntyä vasta ensi vuoden puolella? Jos on niin mistä syystä?
 
Kyllähän tuo lista kiertopäivistä ja yrityskerroista olisi varmasti ihan tervetullut, mutta kun vaan ensin pääsisi yrittämään! Vielä piinaavat 6 viikkoa kierukan poistoon.

Miehelleni on tosi tärkeää, että lapsi syntyy mielummin alkuvuonna kuin loppuvuonna. Itse olen syntynyt tammikuussa (kuten tosi moni muukin lähisuvustani, meillä on 6 synttärit tammikuussa) ja ei siitä koskaan mitään haittaa ole ollut. Itselleni ei mitenkään ehdottoman ehdotonta ole, etteikö lapsi voisi syntyä myös loppuvuonna, mutta ehkäpä tuolla mieheni asettamalla ehdolla hän lunasti samalla itselleen vähän lisää aikaa, jotta tottuu ajatukseen toisesta lapsesta.

Eilen ihan yht äkkiä saunassa mieheni tokaisi, että häntä vähän mietityttää miten me tulemme taloudellisesti toimeen toisen lapsen myötä. Hoitovapaalle ei ole varaa jäädä ja lapsen laittaminen hoitoon 10 kk iässä on hänestä ihan hirvittävä ajatus. Ekasta lapsesta olin hoitovapaalla vajaa ½ vuotta. Jotenkin vaan hätkähdytti. Meikäläinen vaan kuumeilee niin että ei maltti meinaa millään riittää odotuksen odotukseen ja toinen sitten miettiikin tuollaisia suuria kysymyksiä.

Laihdutus... noooot... lauantaina nautin punaviiniä ja juustoja. Totesin, että niistä pitää nyt nauttia kun vielä voi. Kohta meneekin toivottavasti taas tovi ennen moisia herkkuja.
 
Johjo, mulla on aikalailla "pakkomielle" saada vasta ensi vuodelle vauva. Haluaisin nimittäin olla mahdollisimman pitkään kotona kun esikoinen aloittaa koulun (lähtee koulutielle -09 syksyllä) Siinä mielessä olisi ihanteellisempaa ettei heti alkuvuodelle kolmas tulisi, mutta enhän minä malta odottaa raskuden yrittämistä syksyyn :)
Ensimmäinen pilleritön kierto on yllättänyt ainakin ovulaation voimakkuudella. Mulla oli kolme päivää aivan järkyttävät vatsakivut ja paine vatsassa, ihan kuin ois kivilasti asetettu munasarjoihin ja kohtuun. Jos en olis tiennyt että raskaana en varmasti ole niin olisin luullut olevani. Ihan samanlainen tunne, voimakkaampana vain. Vatsallaan ei voinut nukkua ja joka asekel ja tärähdys sattui. Ja limaa tuli ihan valtavasti. Eilenkin töissä tuntu niin kuin olis pissat lirahtanut housuun... Tosi ällöä varmaan lukea mun eritteistä mutta kerrompa kuitenkin :) Niin, että miten muilla pillerit lopettainella????
Katsotaan nyt miten meidän raskauden yrittäminen huhtikuussa, on vähän ollut miehen kanssa, ei nyt kränää, mutta ollaan vähän eri aaltopituudella ja petihommia ei pahemmin ole ollut.... Mutta jospa tää tästä. Eihän tässä mihinkään kiire tietenkään ole, järjellä ajateltuna :)
Ja jos joku jaksaa/osaa/ ja on muutenkin innostunut tekemään sen listan yrityksistä, kierroista jne niin ollos hyvä vaan :) minä oon sellaiseen liian hoppuinen.
 
Jos tähän tyyliin tekis listan ainakin aluksi. Varmaan muokkautuu vielä ainakin jos tulee parempia ehdotuksia. Laitoin itselleni ya 5/08 eli yritykset alkaa silloin. Jos jollakin on jo yritykset alkaneet vois siihen laittaa monesko yrityskerta on menossa. Synnytyssairaala on OYS ja neljättä lasta yritetään. Jos jollakin on parempi idea niin mun puolesta saa listan tehdä tai ehdottaa minulle. Minä tykkään värkätä kaikkea joten voin listaa alkaa päivittelemään. Ilmoitelkaa tietoja niin saadaan lista ajantasalle!!!

Malliksi otin joitakin nimimerkkejä jotka tänne ovat ainakin jossain vaiheessa kirjoitelleet, puuttuvat lisätään ja jos jotku ei enää täällä käy niin poistetaan, mut jos tästä nyt lähdetään?!

Johjo------------ kp 14/28(-30)-------ya 5/08----------OYS---------neljäs
Sini74
Amy86
Deanna
Hilveri
humu82
illuusia
runo
PäivikkiV
Talvimamma 08-09
 
Johjo----------- kp 14/28(-30)-------ya 5/08----------OYS---------neljäs
Hilveri-----------kp 17/30-------------ya 4/08----------OYS---------kolmas
Sini74-----------kp ?? -----------------ya 5/08----------Jorvi--------toinen
Amy86
Deanna
humu82
illuusia
runo
PäivikkiV
Talvimamma 08-09
 
Hilveri-------kp 18/30----------ya 4/08------ OYS-----------kolmas
humu82----kp 15/28----------ya 4/08-------Hyvinkää-----ensimmäinen
illuusia------kp ?/?--------------ya 4/08-------KHKS---------toinen
Johjo------- kp 15/28(-30)----ya 5/08------ OYS-----------neljäs
Sini74-------kp ?/?-------------ya 5/08-------Jorvi-----------toinen

Ilmoiteltaa tietoja niin saadaan listaan kaikkien halukkaiden tiedot!!!
 
Johjo Ihan oulusta miekin :)
Tänään kävin gynen tutkimuksissa. Kaikki ok ja vauva saapi tulla terveydentilan puolesta. Lääkäri meinas että varmaan nopeesti tärppää mutta tiiä sitten, näkeekö sitä ihan vaan rööriin kurkkaamalla :)
 

Yhteistyössä