TALVI-KEVÄTVAUVASTA 2009 HAAVEILEVAT

Onnea TMK ja lykkyä muille jännäilijöille!

Täällä selvis, että missä ne kuukautiset on ollu... tänään nimittäin tuli vahvaakin vahvempi plussa tauluun. Ei voi käsittää. Kuukautisia ei ikinä tullut pillereiden lopettamisen jälkeen ja sillon testailin kyllä useampaan otteeseen, mutta tuolloin en ollut raskaana. Siinä sitten oli joku kertakin kun ilman ehkäisyä mentiin, kunnes päätettiin käyttää kondomia aina toukokuun puolelle asti ja niin ollaan tehtykin. En tosiaan uskonut, että joku hassu kerta olikin osunut kohdille oviksen kanssa, kun luulin ettei ovista siis edes tapahdu. Olen siis luultavasti aikas pitkällä jo, jossain 8. viikolla ihan arvauspelillä siitä, että kauanko ollaan ehkäisyä nyt tunnollisesti käytetty. Onneks ens viikolla on se gyneaika niin voi sitten pyytää ultraan pääsyä, kun on tosiaan ihan arvuuttelupeliä tuon raskaudenkeston kanssa.

Että semmosta. Taidankin käydä ilmoittautumassa tuonne joulukuun odottajiin, kun sinne se laskettu aika kai nyt menee. Heh, on ihan utopistinen fiilis, kun oltiin just vasta alkamassa yrittään ja muutaman viikon päästä onkin jo (ehkä) eka kolmannes takana. Tuun sitten vielä teille kertoilee missä vaiheessa olen, jos jotakuta jää kiinnostamaan.

Nyt kaikille tuhannesti plussaonnea!!!!

O.
 
Johjo: juu negat on testattu... tuntuu niin hurjalta et jos olisin raskaana, olisin jo viikolla 7+1.. toivotaan todella et lääkäri osaa auttaa..
Olen nähnyt unta et mun kaikki neljä tekemääni raskaustestiä oli viallisia ja olinkin raskaana... tuskin vaan käy toteen..
 
Ouska:

Onko sulla kuinka säännöllinen tuo kierto. jos vaikka et olekaan vielä niin pitkällä, vaan ovis olis käynyt myöhemmin aj sen takia ei testit näytä. Mullehan kävi tavallaan silloin niin kun raskauduinkin niihin aikoihin, kun luulin olevani raskaana, mutta testit näytti negaa. Aika huonosti kyllä selitetty :ashamed:
 
Kopion suoraa toisesta pinosta... Nega testattu. :( Tädin pitäisi saapua paikalle vasta tiistaina joten voi olla ettei vielä näy testissä vaikka raskaana olisinkin. Oon tällä eka yrityskerralla kauheen malttamaton. Seuraavassa kierrossa jaksan varmasti odottaa paremmin ennen kuin testailen.
 
Täälä ei mitään uutt auringon alla..ovista ootellessa..voi olla et kierto venyy ku oviksen pitäs olla lauantaina mut kuivaa on ku aavikolla..joten luulen ovis myöhästyy stressin takii..eile alotettu tikuttaa..

johjo ei huolta..siulla vielä päiviä aikaa testin muuttuu plussaksi :hug:
 
Hei kaikille ja isot halit plussanneille ja vielä isommat halit negoille :heart:

Minnuu väsyttää ihan kamalasti. Siis ihan kamalasti.
Tuntuu, että en pysy hereillä tässä työpöydän ääressä istuessani. Nukun joka yö ainakin 8 tuntia ja silti tuntuu aamulla että herää aivan hirveästä horteesta ja voisi nukkua vielä toiset 8 tuntia. Ja mie oon tällä viikolla nukkunu kuitenkin päikkärit joka ilta töitten jälkeen. Lisäksi lämpöä on ollut jo monta päivää 36,8 astetta. Pelkään, että talvella esiintynyt mysteeri-tulehdus on palannut. Silloin oli monta viikkoa tulehdusarvot korkeella ja pientä lämpöä ja armotonta väsymystä ilman mitään muita oireita. Vielä tänäkään päivänä ei tiedetä missä tulehdus oli. Ja sitten mie tietenkin ajattelen, että se on SITÄ, mutta voiko väsymys oireita tulla näin nopeesti jos on plussannut? Menkat pitäisi alkaa ensi viikon ke.
Ärsyttää ihan sikana, kun pitäisi keskittyä töihin ja kouluhommia on ihan hirveesti ja aina vaan väsyttää :headwall:
 
tyty86: kiitos! Toivotaan että vielä ne kaksi viivaa tulisivat vaikka hieman epäilen.

PäivikkiV: Mulla on kans jotain ihme kevätväsymystä. Henkisesti en ole kyllä yhtään väsynyt vaan haluttais tehdä ja touhuta enemmänkin. Aina vaan vois nukkua. Oon aamulla heränny klo 7 ja oon nukkunu jo tälle päivälle 1,5 tunnin päiväunet. Illalla ku pitäis mennä nukkumaan niin ei väsyttäis yhtään, mutta uni tulee heti kun sänkyyn pääsee.
 
Täälä ei mitään kummempia.
Ovistikut tuli postissa, ja ajattelin jo huomenna alkaa tikuttelemaan (ihan harjoitukseksi :LOL: )

Iltaisin on vähän harmistunut olo, mutta päivisin pystyy ajattelemaan positiivisemmin. Keskiverrosti siis ihan hyvät fiilikset.
Pontta vauva haaveisiin antaa työkaveri joka VIIDEN vuoden yrittämisen jälkeen odottaa nyt 3:lla kuulla KAKSOSIA! :D Kuulin siitä maanantaina, vaikka olenkin pari viikkoa sitä epäillyt ja jotenkin tuli sellainen olo, että suotta hätäillä,kaikki vuorollaan ja tässä on nyt edellä pidempään odottaneita.

Toivottavasti sama mieli jatkuu tästä eteenkin päin.
 
Minä teen testin taas huomenna vaikka tuskin se plussa on. Se on jo kolmas testi tässä kierrossa. Tiistaina ja torstaina oon jo tehny. Olis se meno sinne kavereille syömään ja juomaan ja kai sitä sit baariinki mennään. Suurin toive oliskin että täti tulis huomenna jos on tullakseen. Nyt jos ja kun testi nega eikä tätiä vielä näy niin en kuitenkaan uskalla juoda ku ei voi olla varma etten olis raskaana. Kyllä ottaa päähän kun en uskalla juoda ja sit täti tuleekin. Käyn ulkona/juon siideriä kerran kahdessa(-kolmessa) kuukaudessa joten olis ollu kiva nyt juoda kun vielä vois. Seuraavassa kierrossa uskon olevani maltillisempi näiden testauksien kanssa. Tässä ekassa yk:ssa sitä vaan on niin malttamaton. :ashamed:
 
vauvahaaveita: Noita ultrakuvia on ihana katsella. Onnea sykkeestä :) .

johjo: Voi surku niitä nega-testejä :hug: . Inhottava tilanne, ei voi muuta sanoa. Tiedän kyllä tunteen, mulla oli esikoisen aikana sama tilanne, kyseessä oli vaan uusi vuosi. Silloin en uskaltanut juoda, kun menkkojen piti alkaa seuraavana päivänä (olin testannut negan sinä päivänä ). Onneksi en juonut, sillä raskaana olin. Sain kyllä kuittailuja, että ootkos raskaana kun et ota mitään. Me ei oltu paljastettu yritysaikeita kenellekään. Mulla on syy mihin vedota, eli migreenit, joten sillä saan aina kommentit pois. Ja vielä tuosta omasta negastani, mä en saanut esikoisesta koskaan kovin vahvaa viivaa. Vielä reilun viikon päästä tihrustimme tosi haaleaa viivaa erittäin herkässä testissä.

Täällä ei mitään uutta. Mies on onnessaan mun halukkuudesta petitouhuihin. Ei kyllä halua, että siitä tulee mitään puurtamista, varsinkin kun kiusasin häntä pupuilu-aikataululla. Mun ehdotus siis oli, että joka toinen päivä kun touhutaan tästä päivästä eteenpäin (seuraavat 2,5 viikkoa), niin on tasalaatuisempaa simppaa tiedossa. Mies vaan pudisteli päätään ja lähti naureskellen töihin :saint: :D .
 
Luulen, että mahdollinen ovis oli jo alkuviikosta, vaikka kyllä odotinkin sitä vasta viikonlopuksi. Ainakin ma-ti oli aika tujut limat ja vatsan juilimistakin tapahtui, lisäksi vielä himottikin, niin ehkäpä ovis vaan tapahtui jo tosi aikaisessa vaiheessa. Ehkäpä kroppa kierukan jälkeen haeskelee vielä rytmiä, koska ei minulla mielestäni koskaan aikaisemmin ole näin lyhyttä kiertoa ollut. No, katsellaan mitä tapahtuu, peittoja heiluteltiin ma, ti ja ke.
 
Mulla alkoi menkat.
No, olikin sellainen olo, tosin en odottanut niitä vielä mut väliäkö tuolla, ihme kyllä ei särje yhtään vatsaa, töissä vähän kun alkoivat.
Tietysti pikkusen harmittaa mut uutta yritystä nyt sitten vaan..
Mut jospa kiertokin tästä nyt palautuu, kun edellinen oli 32 pvää, nyt näyttäis olevan se normaali 28 pvää, kiitos Johjo päivityksestä, ei tarvinnut itse ruveta laskemaan. :)
 
illuusia: :hug: Parempi onni ensi kierrossa. :heart:


Sain haamun tai viivanpaikan aconin 10 mIU/mL. Väriltään kuitenkin punertava ei harmaa ja tuli melkein heti näkyviin. Tiistaina pitäis kai vasta tädin tulla joten nyt tästä ei voi kyllä olla yhtään varma. No varmistupahan ainakin etten juo koska on mahdollisuus että olen raskaana.

http://www.aijaa.com/v.php?i=2063634.jpg
 
Johjo Mulla tuli hitusen tummempi viiva kun itse aikanaan testailin päivää ennen kun menkkojen olisi pitäny alkaa..niin ja samaa testiä käytin itse =) Ja kyllä tuo minun mielestä on selkeä haamu! ONNEA :flower: :heart:

Vauvis 6+5(6+3)
 
Kävin ostamassa apteekista saippuakuplia varten glyserolia ja piti samalla ostaa aconin liuskatesti. Ajattelin että olen säästeliäs ja laitoin liuskan puoliksi (netissä jossain luki puoliksi laitosta). Toivottavasti sen takia ei mennyt testi pilalle ja siksi nyt sitten ole siksi haamu. Nyt harmittaa ku oliski pitäny testata ihan kokonaisena mutta ku ajattelin että on kuitenki nega niin saan huomenna testata sillä toisella puoliskolla. :headwall: Mielestäni vielä selvempi haamu kuin aconin kasettitestillä vaikka tämä on päiväpissasta otettu. :D

http://www.aijaa.com/v.php?i=2064937.jpg
 
OLIVIA06 ja johjo paljon onnea teille kummallekin!! :heart: :heart: :flower: :flower: :wave:

Täällä ei sen enempää ole raskaus ollut mielessä, jotenkin kai olen tajunnut, että turha sitä on miettiä, kun kuitenkin oviksen jälkeen on odoteltava se kaksi viikkoa.

Mulla on gyne ensi tiistaina ja jos nyt olen oviksen onnistunut bongaamaan, siitä olisi noin viikko tiistaina. Näkeekö gyne jo silloin jos ollaan onnistuttu ja olen raskaana?

Hyvää viikonloppua kaikille! :wave:
 
Moikka pitkästä aikaa!

Paljon onnea Johjo ja muut plussailijat! Ja tervetuloa uusille!

Täällä kp 11, eilen ja tänään sain ovistestiin hailakkaa viivaa, tänään eilistä vahvemman. Näyttää että ovis on tulossa aikaisemmin ku oisin oottanu. Mutta onneksi aloitin tikuttelun hyvissä ajoin. Pupuiluja jatketaan ja toivotaan että tärppää. Toivottavasti parin viikon päästä tulis siihen r-testiinki viivaa. :)
 

Yhteistyössä