***SYYSMASSUT 2007*** HEINÄKUU

Onnea Maarjalle ja Mobicille :flower: :hug:

Mun täytyy tulla kertomaan, että oon ihan limppu! Kädet niin turvonneet, ettei niitä saa lähellekään nyrkkiä ja jalat hyvä kun liikkuu... kiva, kiva.. onneks on viikonloppu ja mies kotona, niin saa vaan olla =)
 
Onnea uusille rouville! :flower:

Jotakin teidän juttuja on pitänyt kommentoida, mutta en nyt muista että mitä, joten tulee vain omaa napaa taas.

Minä olen täällä pakannut, pakannut ja pakannut. Eilen tosin vähän vähemmän. Piti pitää lepotaukoja ihan sen takia, että pikkuisella oli tosi hiljainen päivä ja piti sitten kuulostella liikkeitä vähän väliä. Jotakin yksittäisiä muksauksia sentään tunsin. Ja mies kuunteli vauvan sydänääniä taas wc-paperirullan hylsyllä ja hyvin kuului. :D Tänä aamuna olikin taas ihan normaali meno käynnissä eli taisi pikkuistakin vain väsyttää tuo pakkaaminen.

Eilen oli muutenkin aika tukala olo, kun tuntui, että pikkuinen oli koko päivän jotenkin poikittain tuossa navan ja kylkiluiden välissä. Tuntuu aika ikävältä kun masu venyy ja oikein pingottuu sivuttaissuunnassa. Mutta yritän kestää ja ajattelen positiivisesti, että masussa olisi jonkin sortin kääntymisharjoitukset menossa. Raivotarjonnan suuntaan siis.

Nyt pitäis aloittaa siivoaminen. Uuni ois pestävä, kaapit pyyhittävä, mikro siivottava, pyykkikoneen pesuainelokero pestävä (meillä on siis sellainen ihme, että vuokra-asunnossa on pyykkikone) jne. Ikkunoita en ole pessyt enkä pese. Ne on tuollaiset ikivanhat eikä niistä varmaan kaikki edes aukea.. Sisäpuolelta olen vain joskus ne ikkunanpesuaineella pyyhkinyt ;)

Joe ja pieni 31+2
 
Arvatkaas kuka ei mene enää töihin, ei ainakaan ennen Juhannusta 2008? Arvatkaa! B) Vähän on outo olo, LA:kin on vasta 18.9. Mitähän sitä sinne asti tekisi? Elämää sen jälkeen en osaa kuvitella lainkaan, ei mitään havintoa millaista tulee olemaan. Mutta tosiaan nyt olen kesälomalainen, siitä siirryn suoraan äitiyslomalaiseksi.

Mulla on yksi kysymys kaikille. Oletteko harkinneet tai jo hankkineet jonkun soittorasian vauvalle? Olen miettiny että ostaisin ja soittaisin sitä sitten joka ilta masun päällä. Kai se rauhottaisi vauvaa sitten syntymän jälkeen? Mutta mistä ihmeestä tuommoisia soittorasioita saa?

Cassy ja vautsi 31+4
 
Onnittelut myös Mobicille! Hurjasti tulee rouvia syyskuihin, ihanaa!

Elokuiset alkavat pikkuhiljaa saamaan omia nyyttejään kainaloon. Se tarkoittaa sitä, että kohta on meidän vuoro! Hurjan nopeasti on mennyt aika teidän kanssanne. Nautitaan viimeisistä viikoista vaikka monenlaista vaivaa ja kremppaa onkin.
ON: tänään oli aivan ihme kohtaus itsellä. Söin aamupalan normaalisti puurot ym. sitten siitä parin tunnin päästä tuli aivan hullu heikotus kohtaus, johon söin puoli kulhoa hedelmäsalaattia ja puolikkaan suklaapatukan (perunoiden kiehumista odotellessa). Sitten kun ruoka oli valmis en pystynytkään paljoa syömään vaan oksetti koko ruoka. Ja nyt parin tunnin päästä siitä vatsa on sekaisin ja täysin vesiripulilla!! :( Mielialatkin heittelee joten on sitä tässä ihmettelemistä.

Ainoska
 
soittorasioista meillä ei mitään varsinaista semmosta boksia ole,mut sängyn päälle tulee taas mobile,joka pimputtelee jotain säveltä. Sitä vois kyllä soitella vauvalle jo nyt (on jo valmiina tuolla siis..) ni ois tuttu sävel sitte ko tullaan kotiinki. Esikoinen tykkäs mobilesta kauheesti. Meillä on siinä roikkumassa semmosia eläimiä, lammas,hevonen,lehmä ja possu, ja esikoisesta oli kaikkein hauskinta kun ne peruutti.

Emmaliina ja Vusseli 32+ kaiketi
 
Taas on vierähtänyt tovi taustalta seuraillen.

Onnea rouviintuneille. Me oltiin perjantaina kanssa yksissä häissä. Rankan illan jälkeen onkin pitänyt sitten levätä oikein urakalla.

Pelkopolille lähetettä olen minäkin "vaivihkaa" kysellyt, mutta neuvolassa täti vaan sanoo, että onhan sinulla se synnytystapa-arvio, että kyllä siellä käydään sitten asiat läpi. En mitenkään peloissani ole, mutta edellinen synnytys oli sitä paljon hirveä kokemus, että jos vaan helpommalla ja vähemmin mokin tällä kertaa selviäisin. En edes uskalla ajatella koko asiaa... Vielä vähemmän suon ajatuksia sille, että oikeasti kohta näitä lapsia on täällä 2 ja hyvä kun tuon esikoisen kanssa jaksan. Kai siitä taas selviää, mutta jatkuva univelka kyllä pelottaa. Itselläni ei siis ole kovin positiivisia odotuksia tulevasta, mutta täytyy vaan luottaa siihen, että kyllä sitä voimaa ja rakkautta lapsenhoitoon taas löytyy kun oikeasti on se vauva sylissä. Onko teillä muilla täällä paniikin omaisia tunnelmia tai sellaisia ajatuksia, että "vieläkö tämän voisi peruuttaa"?

Neuvolakuulumisia viime neuvolasta silloin 32 tasan viikot:
hb 115 - väsymystä valitin ja rautaa sain mukaani... mulla yleensä tosi korkea hb...
pisu puhdas
paineet ok
painoa 500g/viikko, yhteensä 10,9kg... tavoite oli kokonaisuudessaan 10kg, mutta haaveeksi jäi.
massu 31cm (ja yläkäyrällä mennään!)
rt - viimeksi väitti olevan perätilassa, mutta nyt kuulemma jo pää alaspäin... (ei kyllä ole kääntynyt tässä välissä, mutta onneksi kuitenkin on näin päin).

Esikoiselle soittelin sellaista soivaa nallea massussa ollessa, mutta nyt en ole jaksanut/muistanut. Joku mobile olis kiva laittaa pinnasänkyyn keikkumaan, mutta ehtiihän tässä vielä ostamaan.

Minnajajoel - missä vaiheessa ja missä sulle sanottiin, että olis ollut poika? Mulla itsellä vahvasti tyttöolo kanssa, vaikka poikaa väitettiin rakenneultrassa näkyvän. Törkeetä toi Taysin meininki pelkopoliaikojen kanssa... taitaa olla syynä minullakin lähetteen kirjoittamattomuuteen tuo Taysin tilanne, hoitavat siis vaan "pakolliset".
 
superheppuli
Mulle sanottiin rakenneultrassa (rv 21) että olisi ollut poika, nyt sitten Tayssissa lääkärin mielestä tyttö. Itse en osaa yhtään arvailla enkä luottaa kumpaakaan "tulokseen", sillä esikoisesta kävin yksityisellä ultrassa rv 26+ ja tyttö sanottiin siellä olevan, jonka tietysti uskoin(ei ollut 4d ultra vaan ihan tavan 2d). Kaapit pursoili sitten pinkkiä ja röyhelöä, ja poikahan sieltä sitten tulikin :headwall: Sen vuoksi mennään hieman varauksella. On kyllä kumma juttu ettei näin kesäaikana(jolloin käsittääkseni raskauksia eniten) niinkin ärkeä paikka kuin pelkopoli LOMALLA! Ihan käsittämätöntä toimintaa, ja rahan säästöä. No onneksi mulla ei mitään sektiotoiveen tapaistakaan, mutta säälin kyllä niitä joilla todella paha synnytyspelko, sillä siellä äippäpolilla käynti siihen tuskin auttaa. Pitää vaan edetä rauhallisin mielin ja toivoa että kaikki menisi ilman komplikaatioita.

Mulle tulee kans joskus iltaisin ja muulloinkin kauhea "paniikkikohtaus" välillä, et enää reilu 8vko:a ja sitten on kaksi alle 2-vuotiasta lasta joiden kanssa arkisin sitten olen ihan keskenään!(yötä päivää) koska mies opiskelee vaasassa. Mietityttää myös että osaako sitä toista lasta rakastaa yhtäpaljon kuin ensimmäistä, ja miten pystyy olemaan "laiminlyömättä" esikoista toisen lapsen synnyttyä... Päiväkotipaikkaakin olen yrittänyt esikoiselle hankkia, mutta "resurssit" sielläkin niin huonot että pystyvät pitämään max.2pvää/vko ja puolipäiväsenä... Huah... jospa tässä kaikki vielä järkiintyy, päivä kerrallansa
:hug:
 
jotka olette nyt menneet naimisiin, olette jo naimisissa tai joskus vasta menette!!!

Sinun ei tarvitse kertoa minulle kuinka suuresti minua rakastat, jos vain jaksat hidastaa askeltasi omiini sopiviksi, kun aika tekee minusta hitaan ja vanhan.

Sinun ei tarvitse myöskään kertoa, että olen sydämesi valittu, jos vielä vuosienkin jälkeen silmilläsi jaksat väkijoukosta etsiä minun silmäni , ja jäädä niihin kiinni.

Jos vain jaksat ymmärtää minua silloin, kun en itsekään itseäni ymmärrä ja pysyä samassa huoneessa kanssani silloin, kun olen itse itsellenikin isetämätön, en koskaan vaadi sinua todistamaan rakkauttasi minuun.

Sinun ei tarvitse kertoa minulle, kuinka suuresti minua rakastat, mutta kerro rakkaani silti. Kerro usein, jotta rakkauden kipeä korvani kuulisi sen, mitä vapiseva sydämeni jo tietää.



Ollaan me niin ihania :heart:
 
En oo varma kävinkö laittamassa viime neuvolakuulumisia, mutta siellä oli kuitenkin kaikki ok.

Perjantaina kävin jälleen äippäpolilla ja vaavin painoarvio oli huimat 16oog ja risat ( edelleenkin seurannassa koon vuoksi, mutta pääasia on että painoa on kuitenkin tullut). Kohdun suu pehmeä ja auki ja kkaula edelleenkin lyhentynyt ja sairaslomaa äippäloman alkuun asti. Matkustus kielto tuli joten ei tarvitse kuun vaihteessa unelmoidakkaan lähtevänä reissuun :'( :'( - no, joskus sitten. Vaavi voi hyvin ja on erittäin vilkas- kiva vaikka potkut sattuukin välillä aika lailla.

Meidän kuopuksella on viikon päästä synttärit ja mulla muutama päivä sen jälkeen joten taidetaan kahvittaa sukulaiset samalla kertaa. Kyllä nuo lapset sit kasvaakin äkkiä.

Paljon onnea rouviintuneille ja tuleville rouville.

äippä ja poju 32+1
 
Onnea uusille rouville :flower:

Minilomani meni hyvin. Olin true turisti ja kävin ajamassa kolmosen ratikalla ympäri Helsinkiä ja ihmettelin muutenkin pääkaupungin vilinää sekä ratikasta käsin että kävellen. Suomenlinnassakin kävin, kun en ole ennen sinne eksynyt. Aijemmin en ole ollut Helsingissä kuin viikonloppuja, joten ei ole ollut pahemmin aikaa tutustua paikkoihin tai käydä missään muualla kuin keskustassa. Mutta nyt paikkailin hieman pääkapunki-tuntemustani. Oli kivaa siis, mutta vielä kivempaa oli palata kotiin :heart: Mies tulee vasta viikon kuluttua, joten olen taasen yksikseni kotosalla.

Turvotus on kamalaa! Tunnen olevani makkara liian pienessä kuoressa :kieh: paino on noussut megalomaanisesti ja huominen neuvola ahdistaa... Toisaalta, kun ei tällä mitään voi. Juon vettä kuin kameli, että nesteet lähtisivät liikkeelle, mutta kun ei niin ei! Ehkä ostan tänään kaupasta ananasta, jospa se auttaisi hiukkasen edes...

Itse asiassa pitääkin lähteä heti sinne kauppaa, jääkaapissa ei ole kuin ketsuppia ja jotain tekisi mieli jo syödäkin.

tiksu ja uffe (30+3)
 
Oikein lämpimät onnittelut Maarja ja mobic rouviintumisen johdosta :flower:

Cassy: Soittorasiasta...meillä oli esikoisella semmonen pehmonalle (vedettävä), joka oli sängyn laidassa kiinni. Sängyn päällä oli myös mobile, jota esikoinen katseli sitten innoissaan vähän vanhempana. Noita soittorasioita yms. on myytävänä melkein joka kaupassa. Me ostettiin pehmonalle muistaakseni vapaavalinnasta tosi halvalla.

minnajajoel:Fiksua toimintaa tuolla Tayssissa...ei tarvii sitten ilmeisesti minunkaan haaveilla pelkopoliajasta. :kieh:
Olen myös miettinyt, että haluasin esikoisen tarhaan syksyllä, edes muutamaksi päiväksi viikossa. Pitäiskö sitä paikkaa hakea jo nyt? Saako sitä hoitopaikka itse valita?

RäpäRällä:tosi kaunis runo, kiva kun joku jaksaa piristää ihmisiä :hug: tuli tippa linssiin, vaikka naimisiin en ole vielä päässytkään. Toivottavasti sekin päivä joskus koittaa.

OmaNapa: Muutaman päivän on ollu tosi vetämätön olo...mikään ei kiinnosta eikä mitään jaksa tehdä. Varmaan jotain ennen synnystä olevaa masennusta :LOL: Alvarkin on ollu vatsassa normaalia rauhallisempi. Hieman panikoin jo tänään ja meinasin lähteä näytille synnärille, mutta sitten rauhoituin ja Alvar muistutteli kivasti olemassa olostaan.
Jäätelöhimo pahenee päivä päivältä. Voisin syödä aamupalaksi jädeä, lounaaksi jädeä...kokoajan jädeä. Onneksi vielä on kuitenkin vähän järkeä päässä :headwall: ja pystyn rajoittamaan jäden syöntiä.
Turvotusta ei täällä ole vielä havaittavissa.
Aamulla havaitsin yhden lisäongelman. Ajattelin fiksuna naisena lakata varpaankynnet oikein nätin punaiseksi, mutta...kynsien leikkaaminen ei onnistunut, eikä lakkaamisesta ollut toivoakaan. Yksinkertaisesti liian iso vatsa oli edessä :eek: Ajattelin lämmitellä tuota miestä, josko hän suostuisi lakkaamaan ne kynnet. Tahtoo niin hulluna punaiset varpaankynnet.

Eipä tässä tällä erää muuta.
Iso :hug: kaikille.

T:Nanna ja Alvar 30+6
 
No niin, nyt on vihdoin jotain ruvettu tekemään vauvan tuloa varten... :LOL: Tänään oon pessy kolme koneellista "pikkupyykkiä", ja taitellu valmiiksi pikkusen omaan vaatekaappiin. Kaikki esikoisen vanhat 56-62cm alusvaatteet pesin, en mitään tyyliin gollegevaatteita, vaan lähinnä bodyt, potkarit ja harsot. Uuden äippäpakkauksen vaatteet vielä tuolla oottelee laatikossa pesemistä. Ilokseni sain huomata, että eihän nuo ihan pienimmät vaatteet kaikki ollutkaan sinisiä, vaan suurin osa oli valkosta ja beigeä. On siis jotain vaatetta mahdolliselle tytöllekin... :LOL: Ensi viikon projekti olkoon sitte vaikka se uus äippäpakkaus... =)

Musta tuntuu että oon ihan mahoton itkupilli nykyään. Kaikki asiat ärsyttää ja oon "muka" kauheen väsynyt koko ajan. Tuntuu että tuo ukkokin vaan ärsyttää koko ajan (ei se varmaan yhtään kauheempi oo ku ennenkään :LOL: ). Muutenkin olo on jotenkin niin ISO, vaikka kaikkien mielestä maha on paljon pienempi ku esikoiselta. Vaikka muuten olo on vaihteeks ihan hyvä, niin jotenkin vaan kaikki välillä masentaa. Kaippa se kuuluu taudin kuvaan. Toivottavasti muillakin...!!!???

minttu-82 ja TaimiMainio 33+4
 
"minnajajoel:Fiksua toimintaa tuolla Tayssissa...ei tarvii sitten ilmeisesti minunkaan haaveilla pelkopoliajasta. :kieh:
Olen myös miettinyt, että haluasin esikoisen tarhaan syksyllä, edes muutamaksi päiväksi viikossa. Pitäiskö sitä paikkaa hakea jo nyt? Saako sitä hoitopaikka itse valita?"


Nanna-80Mulla tehtiin pelkopolille lähete JO viikolla 26+, ja se ensimmäinen aika tuli 31 viikolle. Toisesta ajasta sitten itse kieltäydyin, koska katsoin sen turhaksi. Toinen aika olisi sijoitettu viikolle 37+. Ihmettelen vain miksi minulle edes tehtiin se lähete ns. pelkopolille, vaikka oikeasti olinkin tietämättäni koko ajan menossa äitiyspolille.. :headwall:

Päiväkotipaikoista vielä sen verran, että itse kun asumme lähellä keskustaa täällä ainakin ihan "hysteerinen" tilanne paikkojen suhteen... Itse pistin pojan hakemukset jo joskus helmikuussa, puolipäiväpaikan 2 päivänä viikossa sai KESÄKUUSSA tosin haluamaani päiväkotiin, nyt sitten odottelen kokopäiväpaikan saamista... Mutta mitään lupailuja ei ole annettu sen suhteen, kun nyt jo poikani ylipaikalla..

soittorasioista
Meillä oli esikoisella sellainen nallesoittorasia, jota soittelin jo "ahkeraan" odotusaikana, ja kyllähän tuo tykkäsi sitä kuunnella synnyttyäänkin. Nyt en ole mitään soittorasioita hankkinut/masukille musiikkia soitellut.
 
Täällä ollaan palattu töihin neljän viikon loman jälkeen. Onneksi töitä vaan tämä viikko ja sekin pelkkää päivystystä ja kirjallisia hommia, kun asiakkaita en saa ottaa vastaan, kun olen toimistolla yksin.
Tänään olen menossa lääkäriin näyttämään jalkaani, on ollut lauantaisen turvotuskohtauksen jälkeen tosi kipee ja lääkäri epäili, että mahtaisko olla veritulppa.. toivottavasti ei ole..
Väsyttää oikeen hirmuisesti..nukuin yöllä komeat 3 tuntia kun jalkoihin sattui :'(
Kai sitä tarvii alkaa purkamaan tota toimeentulotukihakemuskasaa..

Paveliina ja Jooseppi 33+4
 
Toivottavasti paveliina ei ois veritulppaa... :hug:

Miepäs pyörähin jo neuvolassa..

rv 32+5
paino +333g/vk! vähänkö olin tyytyväinen kun ei tuon enempää oo viikkonousua tullu! :D Yhteensä tullut semmoset n. 10kg ja paino tällä hetkellä 67,5kg
turvotus +
pissa ok
RR 122/78
hemppa 118 vaan.. no rautaa vaan naamariin edelleen.
SF 30cm! :eek: 5 cm tullu kasvua kolmen viikon takaiseen! neuvolatäti kyllä sanoi, että viimeks saattoi tulla "nafti tulos". Mut käyrillä mennään. :)
RT
vauvelin syke 130 ja liikkeet +.. Nyt tuntuu taas että vois antaa liikkeistä vaikka 5+:ssaa! :LOL:

Parin viikon päästä onkin sitten lääkärineuvola jossa tutkii lantion tilanteen, että mahtuuko syntymään.. Toivottavasti mahtuis..

Täällä on alkanu liitoskivut.. :ashamed: Ei tarvii hirmuisia matkoja kävellä, kun alkaa repiä nivusiin ihan kunnolla.. Ja sitten kun istuu, niin tuntuu ettei enää ylös meinaa päästä..

Tänään lähetään mun porukoitten luokse, niin pitää pakata äitiyspakkauksen vaatteet mukaan että saan pestä sitten siellä ne. 6kg:n pyykkikone ja kuivausrumpu on kotipaikalla!! :D

Ja tulevana lauantaina voitais saada hoitopäytä, niin vois pikkuhiljaa sitten ruveta järjestelemään huonetta vauvelia varten. Pitäis vaan tuo sohvan ruhmu saada pois! :kieh:

Mutta hyviä vointeja kaikille syysmassuille ja masuasukeille! :heart: Kohta alkaa olla meidän vuoro poksahdella. :) ...huih...!

:attn: sen verran vielä, että alkaisin pikkuhiljaa kysellä halukasta päivittäjää elokuulle! :attn: Jos kukaan ei halua, niin voin tietty jatkaa. :)

-Bluedrama ja röllykän asukki 32+5 :heart:
 
Elisa
Heido!

Joku täällä kyseli, että onko paniikinomaisia tunnelmia.. no ei vielä ihan paniikkia, mutta erittäin ristiriitaisia ajatuksia kyllä. Juuri sanoin miehelle tässä eräänä iltana, että välillä tekee mieli perua koko homma, että en haluakaan tätä lasta vielä tai voisiko tämän raskauden laittaa paussille vähäksi aikaa. Luulenpa että se on ihan normaalia, itse en ainakaan suostu tuntemaan syyllisyyttä näistä vähän negatiivisemmistakin tunteista, kyllähän se on sen verran iso elämänmuutos ainakin näin esikoista odottavalle.

Kiitos muuten kaikille, jotka vastaili mun rintapumppukysymykseen, pitänee siis hankkia jonkinlainen lypsykone.

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!
 
Huomenta!

Meillä on kanssa mobile tulossa, pitääkin soittaa sitä mahalle. Jotenkin jätin huomiotta koko ajatuksen että sitä kannattaa soittaa, meillä on vaan kuunneltu Apulantaa siinä toivossa että vauva oppii hyvän musiikin heti ajoissa. :LOL:

Tällä viikolla pitäisi tulla postissa muutamia uusia vaatteita. http://www.ellos.fi/misc/ProductZoom.aspx?ImageSource=ells_1008213.jpg Karrrhupuku :heart:

Tänään oli neuvola. Verenpaineet ja hempat ok, etenkin tuo hemoglobiini yllätti kun en juuri ole rautaa muistanut syödä... mutta nyt ei sitten tarvitsekaan :D
Huonompi homma olikin että sf-mitta on tipahtanut keskikäyrältä alakäyrän alle. Ja lähete äippäpolille ultraan tarkistukseen. :| Niin, ja työkaverin huomautus "Kun sä et syö tarpeeksi". Hitto soikoon! Kun en yksinkertaisesti voi syödä ihan ympäri vuorokauden... Se on niitä "vanhan kansan ihmisiä" joiden mielestä kahdelle syöminen meinaa tuplamäärää. Tai vaikka vähän yli. On tässä kuitenkin tullut jo 11 kg painoa lisää. Raivostuttaa vaan se ikuinen napina tuosta syömisestä, sitä on nyt jo hetken aikaa kuunneltu. :kieh:

Tulihan vähän purkauduttua, kiitos siitä. :)

Minna ja Nilvi 31+3 (60 päivää jäljellä laskettuun)
 
Viikonloppukin meni pakkaillessa ja siivoillessa, mutta onneksi mies oli nyt seurana. Lepäiltiin ja tehtiin kyllä muutakin välillä. Pitää vielä tänään käydä jostain metsästämässä muutama pahvilaatikko, että saadaan loput pakattua ja sitten onkin enää pientä siivoilua. Keskiviikkona on siis varsinainen muuttopäivä. Neuvolantätikin muistutti viime viikolla, että "et sitten kantele mitään, sormella vain osoittelet, mihin tavarat laitetaan". Täytyyhän sitä ammatti-ihmistä totella :D

Alkuperäinen kirjoittaja Superheppuli:
Onko teillä muilla täällä paniikin omaisia tunnelmia tai sellaisia ajatuksia, että "vieläkö tämän voisi peruuttaa"?
Alkuraskaudessa oli noita ajatuksia, että olenko minä oikeasti valmis tähän ja haluanko tätä varmasti. Nyt kun ollaan loppusuoralla, niin huomaan, että vastaavia ajatuksia nousee mieleen. Johtuu varmaan siitäkin, kun olen alkanut ymmärtää, että se synnytys lähestyy. Välillä jopa tympii tämä raskaana oleminen ja ajatukset on lähinnä "hiiteen koko maha". Kuitenkin tuo pieni potkunyrkkeilijä on niin rakas jo nyt.

Varpaankynsistä :LOL: Minä onnistuin vielä joku aika sitten leikkaamaan kynnet kumartuneena wc-pytyn päälle. Jalka siis siihen pöntön reunalle, masu roikkumaan jalan viereen ja kumarrus kohti varpaita. vähän kieroon ja hankalaan asentoon siinä jää, mutta onnistui. Tosin en ole nyt kokeillut, että onnistuisko enää. Kynnet oliskin kiva lakata..

Minttu-82, Itkeskelystä. Ihan hölmöt asiat tosiaan itkettää. Olen nyt yrittänyt laittaa sitä muutosta johtuvan väsymyksen ja jännityksen piikkiin. Tuntuu, että pakkaaminen ym. on jäänyt minulle, vaikka määrällisesti en varmaan ole pakannut juuri enempää kuin mieskään. Mies käy kuitenkin töissä ja minä pyörin kaikki päivät täällä laatikoiden keskellä. Ja se väsymyksen tunnekin on tuttu, vaikka toisaalta uni ei silti tahdo aina tulla.

Tervetuloa Tiksu takaisin kaupunkiin!

Joe ja pieni 31+4

Ai niin, viikonloppuna mua närästi ihan kamalasti. Ihan sama mitä söin ja milloin, niin tuntui, että vatsalaukun sisältö yrittää nousta ylöspäin. :$ Teetäkin tekisi mieli koko ajan, kun ennen raskautta se minusta helpotti ruuansulatusta, mutta sitäkään en uskalla kovin usein juoda, kun taitaa vaan pahentaa tuota närästystä..
 
Takas täällä, kiitos naimaonnitteluista :wave:
Ja samantien onnittelut myös mobicille aiheen tiimoilta :flower:
Miten mulla on semmonen mielikuva, että alussa kovin monet syysmassut ahersi muuttoa ja nyt on tämä hääryntäys :D mikäpä siinä =)

Maistraatissa kaikki oli korutonta ja virastomaista mutta koska me niin haluttiin, niin sai sitten olla. Uutinen on pistetty kiertoon ja molempien vanhemmat kahvitettu. Eipä muuta B) Ihanaa, kun on kesäiset kelit! Vaikka jostain syystä +20 astettakin tuntuu ihan helteeltä. Eilen poltettiin itsemme Kirjurinluodossa. Tuntuu, että ois palovammat kaikkialla :( Tyhmät me, kun "mihin sitä aurinkorasvaa muka tarvii, ollaan tänä kesänä kerran jo palettu" :LOL:


Eipä muuta tällä kertaa. Pitää mennä istuttamaan kukkia, kun äiti niitä viikonloppuna toi.


Maarja ja vaava 34+2
 
Onnittelut naimisiin menneille :flower:

Järkyttävä väsymys on tullut taas takaisin :/ tai siis päivällä väsyttää kun yöllä ei enään meinaa saada unta |O

Ukon mielestä oon yhtäkkiä muuttunut ihan oudoksi :eek: :D
tappellen joka asiasta ja lopulta aina menee itkuksi :LOL: :LOL:
se ei ihan ymmärrä että johtuu myös näistä hormoneista :D

Vauva potkii ihan älyttömän kovasti ja ....venyttelee kai..
toivon vaan tässä että ois raivotarjonnassa edelleen perjantaina kun on neuvola,ja mieluiten kiinnittyneenä... =)

Paniikista mulla on semmosta aina välillä että: apua voisko tän perua,ja sitten mietityttää myös se että miten tätä toista lasta voi rakastaa samalla tavalla kun esikoista ...ja jotenkin on haikea mieli esikoisen puolesta,oon yrittänyt selittää monesti esikoiselle että mitä sitten tapahtuu kun vauva syntyy...

Esikoinen odottaa jo kovasti että vauva syntyisi,yks päivä jutteli vauvalle"tuu jo pois" "mä en nää sua ollenkaan,sä et ikinä synny!" :D :LOL: :LOL:

44pv jäljellä laskettuun aikaan :eek:
eipä sitten taas muuta tällä kertaa ;)
 
Kai maar sita tarttis joskus kirjotellakin; mutta kun on iskeny joku hilliton laiskuus tehra sitte yhtikas mittaa!!! :LOL:

Ei vaan, edelleen haeskellaan vuokrataloa, etta paastaisiin sitten syyskuun ekana aloittamaan tata oman tollin kunnostusta! Mieluiten sita kuitenkin muuttais nyt loppu- tai alkukuusta kun viela jaksaa siirtaa naita turvonneita kinttujaan edes hiukan?!
Kuumaa on meillapain; tanaankin nousee mittari tuonne + 42 paalle, ja varmasti en nenaani ulos pista ilmastoidusta kampasta kuin pyykkien narulle viemisen ajaksi!!! B)
Mies haki kolmosen mukaansa seuraksi pienelle tyomatkalle; miehen sisko sitten toikin meille 'hommia' kun toi 11kk ikaisen likkansa paivahoitoon ekan kerran...no, meneehan tuo tuossa sivussa; omia kun on nelja ja naita serkkulikkoja on aina valiin hoidellut niin taloudessa oli joskus kahdeksan alta kymmenen vuotiasta aikanaan... Nykyisin kaikki on jo helppoa, kun oma esikko tayttaa talla viikolla jo ne harmin kuuluisat 15 vuotta; vanha neitihan tuo!
Omaan napaan kuuluu pelkkaa hyvaa (turvotuksia ei lasketa, heh): paino on noussu nyt 9.5kg ja se on ihan omissa mitoissa hyva omasta mielestani; jos pysyisi tuolla -12kg linjalla niin kaikki okei!
Hiukan on alkanu tulemaan jonkinlaista masista, viimonen masu olis pystyssa sitten ja vauva-aikakin menee niin hurjan nopesti ohitse; joulunaikaan on jo sellainen kolmikuukautinen vesseli...
Mutta nyt olis mentava ravintopuolelle eli keittiohommiin
Voikaahan hyvin
-levinia ja Hope rv 32+2-
Pippurimammaa mietiskelen...
 
Päivähoitopaikkoja kannattaa hakea hyvissä ajoin. Luulen että nyt on myöhäistä enää elokuulle saada paikkaa, tietty kannattaa yrittää, voi käydä tuuri. Yleensä hakemukseen saa laittaa toiveen, että mihin päiväkotiin haluaisi ja tietenkin sitä yritetään ensisijaisesti.
Itse olen päiväkodissa töissä ja jos vain talous kestää niin en aio lastani laittaa alle 3v. hoitoon ja jos pienempi kotona, niin silloin myös isompikin. Olen liian läheltä nähnyt kuinka kiire jokapäivä on, sijaisia ei saa, lapsiryhmät liian suuret, edes lokeropaikkaa ei riitä jokaiselle, henkilökunta vaihtuu usein yms. Itseasiassa olen ajatellut, että kun palaan työelämään, niin en menisi enää päiväkotiin töihin. Lapset tietty ovat ihania ja heiltä saa paljon, mutta henkisesti ja fyysisesti se ala on mennyt liian rankaksi. Olen n.7-vuotta toiminut lastenhoitajana kolmessa eri pk:ssa. Tietysti mieli voi vielä muuttua...

Nyt aattelin ekaa kertaa laittaa neuvolakuulumisia:
RV 31+1

paino +467g/vko Yht.n.11kg
turvotus ++
RR 110/71
pissa OK
Hemppa 132 :)
SF 26,5
RT
syke 139-160
liikkeet ++

Eli kaikki hyvin ja taas helpottaa hetkeks. Varattiin jo loputkin ajat laskettuun aikaan asti.

Muuten ollut taas itku herkässä ja väsynyt. Miehen mielestä tehdään kaikki liian ajoissa esim. pinnasänky. Ei ymmärrä sitä, että kun mä oon kotona ja mulla ei muuta kuin aikaa niin voin laittaa asioita kuntoon ja hommailla kaikkea tarpeellista valmiiksi, ettei sitten vauvan kanssa heti tarvii lähtee hötkyilee ja ostelee paniikissa puuttuvia juttuja. Pysyy meikäläiselläkin mieli virkeenä, kun jos vaan sohvan pohjalla makaisin
:|

Kohta tulee veljen perhe grillaamaan, harmi vaan kun meni pilveen. Mutta eiköhän se makkara kuitenkin maistu :p

Mukavaa viikkoa kaikille
äityli75 ja eemeli 31+1
 

Yhteistyössä