SYYSKUUN SYKKIVÄT SYDÄMET *Helmikuussa*

Täällä käytiin tänään eka kertaa neuvolassa ja kuultiin sydänäänet. :heart: Nyt on sit oikeesti muutakin todisteita raskaudesta kuin plussatesti. Terkkari oli aivan ihana ja muutenkin tosi hyvä mieli jäi käynnistä. Verta otettiin monta putkea ja ultra ajan sain 14.3.
Tuota maitotuotteiden syöntiä sielläkin kovasti painotettiin, mulla kyllä tulee niitä syötyä ihan reilusti. Nyt raskausaikana on viilit ja jogurtit ruvennu maistumaan entistä enemmän...
 
Maitohapot ja allergiat: Meillä on käytetty niitä pulloruokinnan yhteydessä aivan alusta alkaen kaikilla lapsilla ja itse allergisena olen ollut helpottunut, kun lapsille ei ole tullut allergioita (miehelläkin jonkin verran allergioita). Alapään maitohappokapseleita suositellaan kanssa tasapainottamaan alapääntilannetta ennen synnytystä, koska ne siirtyvät sieltä vauvaan suun kautta hänen matkatessa ulos ja antavat tärkeää puolustuskykyä jo heti alkumetreiltä asti.

Onnittelut np-ultra kuulumisista raisu

Miehen osallistuminen lastenhoitoon Ollaan yksityisyrittäjiä, joten kotosalla ollaan molemmat, mies jopa enemmän kuin minä. On hoitanut kaikkia lapsia alusta alkaen enkä toisen ja kolmannen lapsen kohdalla vaihtanut juurikaan vaippojakaan miehen hoitaessa ne. Kylvettäminen on ollut kanssa miehen puuhaa useimmiten. Syöttäminen on ollut 50/50 kaikkien ollessa pulloruokinnalla alusta alkaen. Yösyötöt tosin mies on aina hoitanut alussa, jos olen nukkunut. Usein en edes kerinnyt heräämään vauvan itkuun. Enpä usko, että tämänkään kanssa on toisin. Minä kärsin alun 9kk (kirjaimellisesti raskaus on piinaa) ja sitten mies saa tehdä "osuutensa" :D
 
Mä oon niin happy, happy, happy :heart:

Np ultra on nyt takana ja kaikki oli vallan loistavasti, pikkuinen ei malttanut pysyä paikallaan eikä mittaus ollut mieleistä puuhaa, mutta onnistuihan se kuitenkin... Niskaturvotus oli 0,7 kaikki mitä katsottiin oli nähtävillä ja normaalia... Laskettu aika muuttui muutamalla päivällä eli uusi olisi 11.9 eli sitä voisi muutella etusivulle :heart:

Kylläpä on helpottunut olo kun pääsi katsomaan että kaikki on hyvin =)

Onnea myös muille hyviä uutisia saaneille :heart:

Hipsunen + vuokralainen 11+2 :heart:
 
Ihania ultrakuulumisia monella!!! :heart:

Täällä myös nt ultra takana ja siellä kaikki hyvin. Nt oli 1,2mm. Vauveli oli melko rauhallinen, mutta kun vähän heräteltiin niin rupesi heilumaan. Kaikki näytti normaalilta ja sormiakin pystyi laskemaan. Pääperämitta oli 7,1mm ja vastasi viikkoja 13+2, yllättäin kyllä. Luulin, että vauveli olis pienempi. Mutta laskettu aika pysyy samassa neuvolan kanssa 30.8. Ultra tehtiin aluksi alakautta ja sitten masun päältä jotta saatiin 4D kuvia myös. LAitan kuvia myöhemmin kun saan ne skannattua.

Maitohappobakteereja syön oikeastaan koko ajan, mutta en tiedä pahentaako ne mun ummetusta. välillä menee kyllä niin järki kun ei vatsa toimi.

Huomenna olis lääkärineuvola, mutta joudun luultavasti sen perumaan, koska toinen lapsista edelleen kipeä. Meillä on ilmeisesti ilmaantunut influenssa ja eilen käytin hengittelemässä pienemmän kanssa spiiralla lääkkeitä. Nyt on jo kyllä parempi kun sai keuhkoista löytyneeseen tulehdukseen antibiootin. Ihan eri poika tänään. Isommalla kuumetta oli 6 päivää, mutta lähti itsestään paranemaan. Tässä vain toivon, ettei itse tartu, paha vain kun koko päivän ollu sellainen tunne, että ei ole ihan terve itsekään. Täällä eteläpohjanmaalla influenssaa on lääkärin kertoman mukaan paljon liikkeellä.

Mutta nyt värkkäämään kuvia koneelle.

Leo rv13+0:heart: (poks)
 
Onnittelut kaikille hyviä uutisia saaneille!! :heart:

Täytyy kyllä myöntään että välillä en haluiaisi käydä täällä lukemassa kun tulee jotenkin paha mieli , jos nyt jotenkin voitte ymmärtää..
Tänään oli neuvola ja ajattelin ensin etten halua kuunnella sydänääniä. Kuunneltiin kuitenkin, ja ei olis ehkä pitänyt. Itku tuli ja paha mieli. Paha mieli siitä että toinen siellä sinnittelee ja jos huonosti käy ja raskaus päädytäänkin keskeyttämään. Kamalaa ovat keskenmenotkin, mutta nyt toivon että jos ei vauvastamme ole eläjäksi niin Luoja korjaisi pois. Säästyisi itse tältä kamalalta odottelulta ja vielä kamalammalta päätöksen teolta. Kun nyt kuitenkin näyttää siltä että edessä on pahin mahdollinen.

Huomenna keskussairaalaan ultraan.

Anteeksi tämä vuodatus, mutta helpottaa purkaa mieltä.

Tehilla ja liisa 12+0
 
Voi tehilla on täysin ymmärrettävää, että muiden iloiset hehkutukset ja onni vain muistuttavat omasta tilanteesta. Mä en varmaan myöskään pystyisi täällä käymään. Hengessä mukana olen kuitenkin. :hug: Itse olin täysin hermorauniona ennen omaa np-ultraa, kun pelkäsin niin kamalasti, että mitä jos kaikki ei olekaan hyvin. Meillä kun jo reilu vuosi odotettiin tuota plussaakin ja sitten vielä paineet, että meneekö kaikki hyvin. Vaikka varmasti yhtä kamala tilanne tuo oman lapsen kohtalosta päättäminen on, vaikka raskautuminen olisikin käynyt helposti. Voimia teille!

Myös ensimmäistä lasta odottavana olen mielenkiinnolla lueskellut teidän kommenttejanne noista vaatteista ja kantoliinoista sun muista. Tuo kapaloliinan linkki mikä tuolla oli herätti omankin mielenkiinnon kyllä. Vaikutti aika monikäyttoiseltä ja näppärältä, eikä hintakaan ollut kauhean suuri. Töiden puolesta, kun lasten kanssa toimin päivittäin niin vaatteista ja niiden käytännöllisyydestä on jonkinverran kokemusta, mutta itseä on kovasti mietityttänyt nuo vaunut. Mikä vaunumerkki on teidän mielestänne näppärä ja toimiva Suomen olosuhteissa sekä mahdollisimman pitkään käytettävä? Ilmeisesti renkaiden tulisi olla leveät niin kulkevat paremmin loskassa ja hiekallakin, onko muita tärkeitä ominaisuuksia, mitä tulisi ottaa huomioon?

(.) Olotilat muuten samat, mutta pakko kertoa omasta rintsikanostoreissusta. :D Eli totesin, että alkaa rintsikat olemaan jo aika ahtaita ja lähdin ostamaan uusia. En ole mielestäni ollut koskaan mikään kummoinen povipommi, enemmänkin aina toivonut, että kokoa voisi olla lisääkin. Harvoin ostelen liikkeestä rintsikoita, useimmiten H&M tai Lindex tms, joten ei olla kokoa niin usein mittailtukaan. No nyt sitten ajattelin käydä Changesta ostamassa hyvän tuntuiset ja pehmeät rintsikat, kun on rinnat niin tuntoherkät. Siinä sitten katsottiin tämänhetkistä kokoa ja soviteltiin rintsikoita ja mulla oli varmaan ilme kyllä näkemisen arvoinen, kun kurkkasin sitten ohimennen, mikäs se sopiva rintsikkakoko nyt sitten oli ja 70F luki rintsikoissa :O Toi on mun käsityksen mukaan ollu aina sellanen Pamelan Baywatch koko jotenkin, eikä nää omat nyt vieläkään omasta mielestä järjettömän suurilta näytä, vaikka ovatkin kasvaneet (aiemmin ollut C tai jotain) Huvittavaa jotenkin... Olihan nuo toki sellaiste, mitkä istui nyt hyvin, mutta niissä on sitten vielä kasvunvaraa kumminkin, ettei heti tarvi taas ostoksille lähteä... Nautitaan nyt sitten näistä muodoista vielä ennen kuin mahakaan alkaa kasvaa:D (mutta totesin kyllä, että onhan ton merkin pakko olla jotenkin vähän pienempää kokoa ylipäänsä kuin muiden, ei tätä muuten kyllä usko :D)

heinäneit ja papunen 12+6
 
viliina84, ihania uutisia! :) Viikkojen muuttuminen on ihan normaalia :) Epäsäännölliset/pitkä kierto mullakin ja nyt olis menkkojen mukaan jo rv 15, mutta ultran mukaan mennään rv 13 (kohta 14!) :)

Ihania np-ultra ja neuvola uutisia taas tullut :) Mahtavaa! En muuten omassa np-ultrassa tajunnut kysyä tuota kohtua, että mihin suuntaan se on :D Ensimmäisessä np-ultrassa 11+0 oli pikkuinen kans aika piilossa ja eikä oikein suostunut heräilemään, kun taas viikko siitä eteenpäin sen sanottiin olen todella vilkas tapaus :D Viikossa siis tapahtuu paljon, vaikka ei uskoisi :)

Ei kellään sentään vielä sukupuolta kerrottu/veikattu np-ultrassa? :D Tutulle kerrottiin jo np-ultrassa, että ihan varma poika ja niin olikin :) Jotenkin toivon, että vähän sais jo veikkausta silloin rv 16 ultrassa, mutta epäilen :D No, sitten rakenteessa tai viimeistään 4D ultrassa :)

Ei hikoiluta yhtään. Enemmän palelen kokoajan.

tehilla, uskoisin ymmärtäväni, mutta älä vielä heitä kirvestä kaivoon! Tsemppiä huomiseen :hug:

heinäneito, luulen, että noissakin on merkkikohtaisia kokoeroja, kuten esim. ihan vaatteissakin :)

Hö, ei mun rinnat oo juurikaan kasvaneet. No, vähän ehkä, kun mieskin jo sen huomaa, mutta en mä kauheeta eroa nää. Kyllä sais koon tai parikin kasvaa mun puolesta :D

innoM + Pulla 12+5
 
Tehilla: Ihan varmasti on vaikeaa käydä täällä ja tilanne yleensä!!! voimia teille kovasti! pidetään peukut pystyssä, että huomenna olis parempia uutisia!!! :hug:

Rinnat on jonkin verran turvoksissa, mutta ei mitenkään erityisen paljon. yhden koon verran on isommat.

Mulla on kunto kyllä myös huono, mutta ei kyllä hikoiluta, lähinnä mulla on kylmä kokoajan. Viltti ja villasukat on kova sana.

Tässä olis meidän murusesta pari ultrakuvaa.:heart:



 
Viimeksi muokattu:
Heippa taas!

Tehilla: voi ei, eihän tilanne nyt noin huono ole? Tai mitä minä ymmärsin viime viestistäsi. Älä luovu toivosta! :hug: Mä pidän peukkuja teille! :hug:

Hikoilu: juu hikoilen ja haisen ihan kamalalle, yök, vaikka samalla olisi kylmäkin!

Maitohappobakteereita oon syöny jo kauan, vatsan takia ja nyt viime ajat hoitamaan alapäätä - kovat antibioottikuurit tuhos mun limakalvot ja normaalit bakteerikannat, joten nää tulee tosiaan tarpeeseen. Samalla saan myös ehkästyä virtsarakontulehduksia (tuotteessa siis karpaloa kans) ja toivottavasti niistä on vaavillekin jotain hyötyä :)

Mutta nyt kun otin vitamiinit ja muut pillerit niin alko taas närästämään! :headwall: Tuntuu siltä kuin tabletit jäis kurkkuun kiinni ja sen jälkeen sit närästää koko ajan :( Mitenköhän tän nyt ratkasis... :confused:

Tissit on pienemmät! JEEEEEEEe! Tai siltä ne tuntuu :D Rintsikoista en oikein osaa sanoa, onko ne oikeasti pienemmät, mutta ei ole kyllä ihan niin ahdasta kuin normaalisti :) voi kunpa olisi pysyvä olotila, tai saisivat mun puolesta vaikka hävitä kokonaan... no mies vois olla asiasta vähän eri mieltä :p

Leo: onpas söpöjä kuvia! Ja ihanasti näkyy korva! :) Mutta kyllä mun sintillä oli pitkät jalat tohonkin verrattuna :D Ja viikkojakin vähemmän. Saankohan koripalloilijan? :D :D

Meillä mies osallistuu niin paljon kuin ehtii, ja varmasti hoitaa aina silloin, kun mun pitää saada unta. :) Lääkäri tosin kysyi onko meillä tukiverkkoa sitten saatavilla, kun väsyttää. Onhan meillä, mutta epäilen suuresti tuleeko kukaan hoitamaan lasta, kaikilla on aina niin paljon "muuta menoa"... Mun äiti on varmaan ainoa, joka oikeasti tulisi, mutta eihän ikivanhaa sairasta ihmistä voi kauheasti pyytää.

Tänään oli sitten eka lääkärineuvola... jäi siitä tosi paha mieli, vaikkei mitään siis oikeasti kamalaa tapahtunutkaan, mutta kun mielialat vaan vaihtelee niin kovin... Ensin oli terveydenhoitajan pikatarkistus, jossa kaikki hyvin, ja sanoi jopa, että "tämä on hyvä tahti painon nousta, tällä tahdilla menee kaikki paino vauvaan" (oli siis kuukaudessa noussut kilon) ja sitten 10 minuutin päästä lääkäri alkoi valittamaan mun painosta ja siitä, ettei saisi raskauden aikana ollenkaan nousta ja että pitäisi katsoa mitä syön... :headwall: Siis sanoi noin, ilman, että kysyi mitä mä oikeasti syön :kieh: Mies meinasi jo sanoa, että jos söisin yhtään vähemmän kuin mitä syön niin en söis enää mitään, syön monipuolisesti ja todella paljon hedelmiä ja vihanneksia jne jne. On se kumma miten kamalan paha asia toi paino nykyään on!!! :kieh: (yks kaveri ei lopettanut tupakanpolttoa raskausaikana koska sitten hän söisi enemmän ja saisi siitä valituksia neuvolassa :confused: eli neuvoloissa valitetaan enemmän painosta kuin tupakasta!!! :headwall:) Paitsi tänään mies sai kyllä valituksia vaikka kuinka nuuskan käytöstä, heh, ja minä tyytyväisenä myhäilin vieressä, kun mä lopetin viime kesänä tupakanpolton niin ei voi sentään siitä huomauttaa :D

No, muuten tutkimuksissa kaikki hyvin. En tosin saanut kysyttyä lääkäriltä mitä oisin halunnut, ei tuntunut kauheen helpolta puhua sille... Sydänäänet kuulin nyt ekaa kertaa :heart: Ei ne kuulostanut mun mielestä junalta :D Vaan sellaselta tök tök tök ääneltä :D

Muutenkin ärsyttää noi neukkutätien "erot": tänään oli sijainen terveydenhoitaja, josta en siis tykkää yhtään niin paljoo ku omastani, ja kun omani viimeks sanoi, että mulla on täysin hyvä ja normaali verenpaine, niin tämäpä täti sitten tänään kysyi, että olenko joskus joutunut käyttämään verenpainelääkitystä?! :confused:

No, onneksi kuukauden päästä on oma täti taas :)

Piti varmaan jotain muutakin kommentoida, mutta en muista mitä, ja eiköhän tämä romaani taas riitä :D

Voikaa hyvin ja paksusti! :)

tömpsis ja super 11+5
 
Iltoja tännekin ja pitkästä aikaa!
Tänään myös NP-ultra ja kaikki ok. Turvotus oli 0,9 ja pääperä mitta 4,5cm =)
Verikoe otettiin....ja viikon päästä uudestaan ja silloin tehdään istukkabiopsi ja se jännittää niin hirmuisesti :eek: Luulin että on edessä joskus 2-3 viikon päästä! No parempi näin....

Ihania uutisia kaikilla ja tsempit Tehillalle huomiseen :heart:
 
tömpsis: Ne jalat oli kyllä pidemmät ihan live kuvissa, tuo kuva hämää todella paljon. Välillä katos jalat kuvista kokonaan, vähänkin jos muutti anturin paikkaa niin ne vain katos. :) Liikkuva kuva antais hieman oikeamman kuvan. =D

Sariar Onnea myös sinne hyvistä ultrakuulumisista!!! :heart:
 
Viimeksi muokattu:
Terve terve!
joo mä luulen että mulla oli tuo "eka" raskaus tammikuulla pelkkä aavistus, sillä ainakaan ei mitään tätä vastaavia oireita ollut! Mulla on ihan kamala olo koko ajan, röyhyttää ja ahdistaa ja kaikki mikä maistuu on viili ja mustikkakeitto tai vastaava! Kamala olo on ollut nyt jo useamman päivän. Joo ja sitten varasin jo VARHAISULTRAN ! suovat sen mulle ilman sen kummempia lähetteitä kun edellinen meni mönkään. Sain sen jo ensi viikon torstaille, eli silloin 7 viikkoa täynnä. Perässä tullaan siskot!!!! JUHUUUUU!!!!!!:wave:
 
Mahtava juttu svantje tuo uusi plussa!!! :heart:

Miehen osallistumisesta: Meillä on osallistunut vauvan hoitoon heti alusta alkaen ja nytkin mielellään lähti np-ultraan mukaan. Sanoi myöhemmin kun soitti töistä, että oli se taas nin valmiin näköinen... :D. Mä olin niin yllättynyt esikoisen synnyttyä miten mies voi lapseen kiintyä heti alkumetreiltä. Sairaalassa vain tuijotti pientä omassa sylissään useita tunteja päivien aikana. Sitä tunnelmaa ei osaa edes selittää. :heart: Hyvin osallistuu poikien hoitoon ja leikkiikin lasten kanssa paljon. Minä ainakin olen hyvin tyytyväinen tilanteeseen. :heart:

Kuultiin tänään ekaa kertaa tuolla ultrassa sydänäänet :heart: ja oli 140-150, nukkui selvästi sillä hetkellä. Rakenne ultra on sitten 21.4 silloin viikot 20+.

Tömpsis: kyllähän tuo paino jotenkin paljon mietityttää aina odotus aikana. Se kuinka asiasta huomautetaan on mun mielestä taitolaji. Jonkinlaista jämäkkyyttä tietenkin pitää olla, mutta rajansa kaikella.

Painosta puheen ollen. En ymmärrä minne tää kaikki syömäni ruoka menee, ja kärsin vielä ummetuksesta. Akävin päivällä puntarissa ja paino oli laskenut taas melkein kilon viikon aikana. Ei mee mun järkeen. Eli kipitän tästä pakastimelle ja syön himoitsemani mansikka tuutin... :D. Olen tätä hetkeä odottanut koko illan, jotta saan lapset nukkumaan. Nyt alkaa laatuaika kera jäätelön. :wave:
 
Tänään olin ekassa neuvolassa (lääkäri tosin ultrasi kaksi viikkoa sitten ja kaikki oli ok) eikä terveydenhoitaja saanut sydänääniä kuulumaan (nyt viikot 9+6). Ilmeisesti ei näin alussa kovin tavatonta??? Ainakin niin terkka sanoi mutta varattiin mulle aika ylihuomiseksi ultraan. Ite en muuten olisi huolissani mutta viime viikko oltiin Teneriffalla ja mieleen tulee tietty että jos on saanut listerian tms eikä kaikki olekaan kunnossa :| Nooh, ylihuomenna se selviää...

Lastenhoidosta, meillä mies osallistuu esikoisen hoitoon aina vaan kun kotona on :) Loistava isä.

Syömisestä, mä syön varmaan kolmen edestä :D Pahoinvointi 24/7 siis jatkuu edelleen ja mun pitää olla melkein koko ajan puputtamassa jotain että paha olo pysyisi jotenkin kurissa. Ja mieli tietty tekee sipsejä, karkkia, roskaruokaa yms :ashamed: Mut tänään mitattiin mun verenpaine joka oli 100/60 niin ilmeisesti keho vaatii suolaa ettei paineet ihan romahda. Painoa oli tullut parisen kiloa. Vatsanympärys on kyllä kasvanut, nyt huomaa selkeästi että masu pömpöttää eikä kaikki vaatteet mahdu.

mopotyttö ja hemmo 9+6
 
täällä tullu monenlaista asiaa taasen
. Kantoliinoista oli joissain vaiheessa puhetta, no mulla ei oo kokemusta tälle keskimmäiselle kokeilin muutaman kerran mutta en ottanu omakseni..
vauvan vaatteista: meillä on jätesäkeittäin nyt pojan vaaatteita mutta jos tyttö tulee niin täytyy sit hankkia nitä ja pakkauksen otan kun viimeks en sitä ottanu ja se raha summa ei todelakkaan vastaa sitä mitä siitä pakkauksesta saa. ja varsinki ku tää on tosiaan viimonen niin haluun ottaa sen.
mamma vaatteista: mulla on edelliseltä raskaudelta housuja jääny mutta kun on kesä raskaus nyt tulossa nii kesä mekkoja ja sen sellasii täytyy hankkia. imetys liivitkin tallessa
Syöminen: no välillä tuntuu että syö ihan liikaa ja välillä tuntuu että ei saaa syödyksi mitään.
NYT oon kolmesti jopa oksentanu ja se on varmaan ihan hyvä raskauden merkki, toisaalta olen iloinen vaikka ei oksentaminen kivaa oo :whistle:

tehilla voimia :hug:

Nyt on taas tullu oltuu sisällä kun lapsi ollu kuumeessa ja on aika nuutunu olo ku ei mihinkää pääse... huomenna sit jos ei enää tänään oo kuumetta.

kaneli 9+4
 
tömpsis, mä ratkaisisin asian niin, että ottaisin iltaisin noi vitamiinit ennen nukkumaan menoa :)

svantje, hieno homma! :) Nyt menee aivan varmasti kaikki kuten pitääkin!

Hienoja uutisia tullut taas np-ultrista! :)

Nyt omaan aamuun ja kotidoppler kokeiluun, että millä "aineella" kuuluu pikkuisen jumputus parhaiten:

- Liukuvoide (vesipohjainen) = Kuuluu parhaiten! Ei turhia "sivuääniä" tai rätinöitä.
- Erioil (kosteusemulsio) + vesi = Kauheeta rätinää, eikä kuulunut juuri mitään sitä mitä pitäisi ja tämä aivan sama juttu on myös pelkän erioilin kanssa.
- Vesi = Hyvin sain kuulumaan! Ihmettelin asiaa, mutta kyllä ne äänet sieltä kuului ilman sivuääniä.

Jokainen kotidopplerin omistava on varmaan saanut jo jumputukset kuuluviin? :)

innoM + Pulla 12+6
 
Moikka!

Moni ihmettelee,miksi en oo ilm.neuvolaan vielä,mutta oikiasti mulla on semmonen olo että pitäsis oottaa sinne 10 viikolle että näkee,tuleeko tästä jotaki... jotenki niin masis olo,se syksynen KM mielessä edelleen... ku mulle kävi niin että kun kävin eka neuvolassa,sydänääniä ei kuulunu ja samana iltana rupesin vuotamaan....:'(
Mutta kyllä mää nyt taidan soittaa,ehkä se helpottaaki sitte oloa,jos vaikka ne sydänäänet kuuluisi...

Mulla iltasin niin olo peestä etten kestä... menee illat ihan pilalle ku ei voi ku itekseen olla jossai viltin alla ja palella ja kärsiä huonosta olosta... ja joka ilta tulee oksennus.yölläkin olen herännyt oksentamaan,kummallista,ikkään ennen ei tuommosta ole sattunut!!

Aivan ihanaa ,olen onnellinen teidän puolesta jotka on kuulleet sydämen jumputuksen ja vielä nähneet pienen.:heart:Toivottelen onnea jokaiselle että hyvin menisi.

Mies on tosi ihana ku jaksaa kattoa ja huolehtia lapsista ku olen niin väsynyt ja pahoinvoiva,etten itse oikein jaksa...

Nyt on pakko imuroida ku vielä jaksaa.. moikka vaan.

Pai ja Luna =) <3
 
Viimeksi muokattu:
Heips! Taas on aikaa kun viimeeksi kirjoittelin, aikaisemmin en ole jaksanut, väsyttää niiiiiin paljon.. olen kyllä muiden kuulumisia käynyt lueskelemassa :)
mutta siis viikko sitten kävin ultrassa, jossa määritettiin laskettu aika joka on siis näillä näkyin 17.9., jos sen voisi vaihtaa tuonne etusivulle.. niin ja synnäri on EKKS.
Ensi viikolla on sitten jo np-ultra, ei mennä veriseulaan, jos kaikki näyttää hyvältä.

Miau 10+3
 
Terveisiä ultrasta.
Olipa kivaa kun äippäpolille mentiin ja näin odottavat äidit, purskahdin heti itkuun, mahtavaa..Kaikki oli valitettavasti ennallaan. Aluksi napatyrää ei näkynyt ja jo luultiin sen hävinneen, mutta sielläpä tuo oli edelleen, yhtä suurena. Turvotusta koko keholla niinkuin viikko sittenkin. Ultraaja vain pahoitteli "voi harmi". LÄhes poikkeuksetta tuohon napatyrään liittyy kromosomihäiriö ja muita epämuod. esim sydämessä. Ainoa positiivinen uutinen oli se, että lääkäri suostuukin ottamaan istukkanäytteen (ekaksi ei suostunut verivuodon takia) koska istukka on tuossa edessä. Eli pääsen näytteenottoon heti tiistai aamuna ja tulokset saadaan parissa viikossa. Ei tarvitse odottaa viikkotulkulla lapsivesipunktiota. Joten mahdollinen keskeytys päästään tekemän ennenkuin tunnen liikkeet, TOIVON. :'(

Tehilla ja pallomaha-liisa
 
Kantoliinat: Mulla on n. 6,2m pitkä trikooliina, jolla käytin kietaisuristi 2:sta: Kantoliinakanavan kotisivut Tätä pystyi käyttämään reilu puolen vuoden ikään, jolloin lapsi alkoi jo painamaan sen verran, etrtä trikoo venyi liikaa. N. 9kk ikäiselle hommasin sitten Manducan, joka on ihan huippu. Mieskin tykkäsi kantaa tällä :)

Vauvan vaatteista:
Pääaukot neppareilla. Ei nappeja, kirjekuoripäänaukot on ihan ok, jos ne ei jää liian avonaisiksi.

Yöhaalarit ehdottomasti meille vetoketjuilla, ei neppareita/nappeja. Yöllä silmät ristissä menee nepparit mihin sattuu ja aikaa tuhraantuu ihan liikaa. Ei mun kärsivällisyydelle, kiitos :D

Puolipotkarit on ihan huiput, varsinaiset potkarit jäi vähäiselle käytölle.

Huput takeissa/paidoissa on aivan turhat/epäkäytännölliset. Myssyt myssyinä.

Haalareissa vetoketjut mahdollisimman alas, eli ihan nilkkaan saakka. Kamalaa pukea sellaisia missä se menee vaan haaroihin saakka.

Kapalo: Me kapaloitiin kuopusta ihan lakanaan tai pyyhkeeseen. Olen miettinyt tuollaista valmiskapaloakin... Aika lyhyen aikaa sitä käyttää ja kun osaa kapaloida (sen oppii nopeasti), käy ihan mikä vaan siihen hommaan.

Syömisestä: Syön aika vähän tällä hetkellä. Kaloreita tulee varmaan just ja just normaalisti, kun yritän syödä aina kun olo sallii.

Lasten hoidosta: Mies osallistuu erittäin kiitettävästi. Yhtä paljon, ellei jopa välillä enemmän kuin minä :) Tekee kyllä kaikkea. Paitsi imettää :D
 

Yhteistyössä