Syyskuun Söpöliinit 2012 *Tammikuussa* (uusi pino)

Sintu: voi ei, :| Toivotaan kuitenkin parasta.
Samoin kuin Aksuliina ja Moonchaser, peukut pystyssä teidän puolesta.

Viuhutin taisi kysellä testien määrästä.. Itse tein tasan yhden raskaustestin.. Ja ennen sitä huvikseni tein jäljelle jääneen ovistestin ja siihen pamahti heti kontrolli viivaa vahvempi testiviiva.

Täällä alkoi viiltävät nippailut pe ja jatkui aika ilkeänä seuraavan yön ja päivän.. Mutta hyvilläni olen, koska selviä merkkejä minulla :)
Ja jos pahaolo on jo aamulla, helpottaa vasta iltapäivä ruuan jälkeen.. jos taas ei ole aamulla, niin sitten iskee nukkumaan mennessä aivan järkyttävän pahanolon ja mahassa kiertää.. nukahtaminen on sillon erittäin hankalaa.

Tuu NeliApina sitten kuulumiset kertomaan :)

Jahas, kai se ois imurin varteen tartuttava. Pidetään lorvipv eikä esikoinenkaan mennyt eskariin tänään =) Otetaan iloirti kun ensi viikolla sitten alkaa taas työt ja sittenpä sitä ollaan taas työvuorolistojen armoilla.

danjuska ja asukki 8+3 (tai jotain sen suuntasta ainakin)
ja edelleenkään en vielä listoille uskalla ;) katotaan sitten jonkun viikon päästä jos sydänäänet vielä silloinkin näkyy/kuuluu)
 
Varhaisultrassa pienen mitoista: mulla olisi ultrassa pitänyt olla omien laskujen mukaan noin rv 7+3, ja mitat vastasivat rv 7+0. En kuitenkaan itse asiasta huolestunut, kun todella kokenut ja ilmeisestikin "nimekäs" lääkäri siitä vielä erikseen sanoi, että mitat ovat tässä vaiheessa vielä niin suuntaa antavia. Ja kuva tosiaan näytti rakeiselta, alkio epämääräiseltä möykyltä, joten en ihmettele, että mitat voivat heittää suht paljonkin (epäilen myös, että ko.ultralaite ei ollut sieltä parhaimmasta päästä). Alkion kiinnittymisessähän voi myös olla päivien heittoja, josta pienet kokoerot voivat käsittääkseni johtua. Kun katsoin tarkemmin noita omia ultrakuvia, huomasin, että niissä raskausviikkojen perään on laitettu +-2 päivää. Ja ainakin meidän toukalla toisessa kuvassa mitat ovat muistaakseni ainakin sen puoli milliä suuremmat kuin toisessa. Toivon ja uskon siis todella, että parin päivän heitolla ei ole tässä vaiheessa mitään väliä, eikä mitat ole niin luotettavia! :D
 
Neuvolalääkärillä käyty ja ihan turha reissu.Ei saanut sitä hemmetin dildoa toimimaan joten tarkasti vaan vatsan päältä.Kierukka on olemassa ja muuta ei sitte tiedetä.Lähete Kätilöopistolle josta aika tulee 1-2 viikon sisällä :O Tässä sitte muina miehinä odotellaan että poksahtaako munatorvi ennen sitä vai onko alkio siellä missä pitää... Mietin kyllä et meniskö yksityiselle kun en muuta halua teitää kuin että missä se raskaus on... Kai se sijainti näkyy 5+3 viikoilla? En tiiä ku en ole koskaan käynyt varhaisultrassa.


NeliApina ja 5+3
 
Zuh
Laitetaan heti tähän Sintun perään ni on huonot uutiset yhdessä köntässä. Ultrassa ei kuivan lääkäritätin mukaan näkynyt mitään muuta kuin paksuntunut limakalvon. Mitataan vielä hcg-arvo, mutta ei kuulemma käytännössä voi normaalia raskautta enää tulla. Semmonen päivä siis, töihin 2 h päästä tosi hyvällä myyntifiiliksellä?!? Toivottelen siis kaikille mitä ihaninta odotusaikaa ja ihania hetkiä syyskuussa :)

Zuh, ihan vain omana itsenään..
 
Sintu74 ja Zuh, jaksamisia ja pahoitteluja teille!!:( Onpas hirveesti tullut huonoja uutisia ja paljon epäilyksiä ja huolia viime aikoina.

Itse sain äsken varattua ajan siihen varsinaiseen ensimmäiseen ultraan, vaikka masuun kävinkin kurkistamassa jo silloin varhaisultrassa. Ultra olis viikoilla 11+4 eli 20.2 :) Tuntuu muuten ihan hirmu pitkältä tämä odottaminen, eniten sitä pelkää, että silloin saakin kuulla jotain ikäviä uutisia, kun miehelle sen pitäisi olla ensimmäinen mahdollisuus nähdä koko masuasukki ja onnellinen hetki..!

Hirveen vähillä oireilla mennään täällä päässä, oma äiti yrittää kokoajan vaan hokea, että kyllä siellä kaikki hyvin on ja että pitää olla vaan onnellinen, että olo on normaali, mutta minä olenkin tämmöinen murehtija ja stressaaja muutenkin, varsinkin kuin menossa ensiraskaus ni jotenkin mikään ei tunnu "luontevalta" tai varmalta...
 
Sintu74 ja zuh..lisää harmillisia kuulumisia..mun arvo 84, joten tääkin tais olla tässä huomenna sitten ultraan ja toivottavasti asiat etenee ja saan lähetteen äitiyspolille,jotta saan nappulat naamariin..EI ole mikään voittaja fiilis,vaikka tätä jo muutaman vkon osannut pelätäkkin,mutta onneksi näinkin ajoissa selvisi tälläinen juttu,jos jotain positiivistä tästä nyt haluaa löytää ja oli siis joka €uron arvoista käydä yksityisellä, että sain tiedon näillä viikoilla.
 
Sintu74 ja Zuh, olen tosi pahoillani :( Voimia :hug: mihulle myös!

Ja eipä Neliapinankaan reissu järin helpottava ole ollut... Mä en valittevasti osaa sanoa mitä näkyisi ultrassa 5 +, mutta luulis että sijainti nyt kuitenkin. Kun jos 6 + on jo mahdollista saada sydänäänet kuulumaan.. Jospa joku tietäis paremmin.
 
Ompa ikävä lukea huonoja uutisia. Alkaa itsekin jo pelkäämään pahinta :( varhaisista olis vasta ens viikolla. Vuotoja ei ole ollut mutta mahakipuja kylläkin. Ihan liikaakin. Lääke ei tunnu auttavan. Onneks on tämmösiä puolen tunnin taukoja välillä :( täytyy vaan odottaa. Tänäaamuna on tehty edelleen vahvaviivainen plussa mikä vähän piristää mieltä. Huomenna teen viikkonäytöllisen, jospa viikot olis 2:ssa viikossa nousseet korkeammalle :)
 
Sintu, mihu & zuh: Voi ei, todella surullista :'( Paljon jaksamisia teille kaikille! :hug:

Aksuliina: Muistelisin kuulleeni juuri tuon krumeluun mainitseman, että parin päivän heitto olisi ok. Mutta meneekö neljä enää pariin.. : / Mitä googlettelin, niin valitettavan monilla on käynyt niin, että on mennyt myöhemmin kesken jos kasvu hidastunut heti alusta. MUTTA myös hyviä kokemuksia löytyi, monilla viikkojenkin heiton jälkeen oli syntynyt terve lapsi! Joten ei tietenkään saa luovuttaa! Minulla vaan kun loppui hyvin alkaneet oireet viikko sitten, ja kun testasin hätäpäissäni, oli raskaustesti haalistunut. Sillä pidin tätä suurena ihmeenä että siellä mitään edes oli. Toivon todella etten nyt itse aiheuttanut mitään peruuttamatonta stressilläni, nimittäin 7+5 oli juuri viikko sitten maanantaina, kun testasin ja menetin viimeisetkin toivoni ja sikiön koko vastasi juuri sitä päivää :( Tiedätkö muuten milloin sinulla oli ovulaatio? Sehän vaikuttaa tietenkin paljon noihin viikkoihin.
 
Tiedättekö mulla on töissä aika kauhea tilanne :( Tiimi, jonka kanssa minun pitäisi eräässä projektissa tehdä töitä, on nyt käyttäytynyt aivan käsittämättömän tökerösti. He ilmeisesti nyt sitten arvasivat, että olen raskaana (kolme naista) ja tämä johtuu siitä?!

Meillä oli tiimin kanssa projektin aloitustilaisuus, jossa erään toimittajamme tarjoamalla illallisella kieltäydyin alkumaljasta ja viineistä ruualla. Sen jälkeen koko porukka on vältellyt minun kanssani keskustelua, hoitavat vain pakolliset asiat. Mutta äsken tuli pohjanoteeraus; yksi heistä haukkui minut pystyyn aivan mitättömästä syystä. Olin hänen mielestään jättänyt heidät esittelemättä eräälle toimittajan avainhenkilölle illallisilla. Ko. nainen raivosi, että käytökseni oli erittäin loukkaavaa - en edes tajunnut tehneeni jotain väärin! Nyt kun istun ja mietin tuota tilannetta.. tulee mieleen, että siitäkö hän oli raivoissaan vai jostain ihan muusta..?

Inhottava tilanne joka tapauksessa, todella vaikea keskittyä töihin tuollaisen ryöpytyksen jälkeen.
 
sintu, mihu ja zuh :hug: paljon voimia teille!

moonchaser ei oo mitään hajuakaan millon olis ovulaatio ollut. En oo koskaan sitä mitenkään osannut tunnistaa. Ja kiertokin on vähän mitä sattuu.. mutta 5 päivän heitto ei tunnu kovin pieneltä..

Noo, jos tää raskaus on taas mennäkseen kesken ni toivon että nyt sitten mahdollisimman pian. Ajattelin mennä yksityiselle vielä ultraan tossa parin kolmen viikon päästä. Sittenhän sen tilanteen viimeistään näkee. Sinne nt-ultraan asti en halua odottaa. Tuntuis kamalalta mennä sinne jos siellä todettaisiinkin että sikiön kasvu on loppunut jo muutamia viikkoja sitten. Yhen kerran oon sen kokenut että olin viikolla 12 kun todettiin ettei täällä elämää enää olekaan. Siitä tosin jo 10-vuotta aikaa mutta toiste en sitä halua kokea.
 
Sintu, zuh ja miuh :hug: Oikein paljon voimia!

Ja kaikille vuodoista, kivuista tai muista syistä huolissaan oleville myös :hug:

Moonchaser Mun kuopus on elävä todiste noista pienistä ihmeistä. Alkuraskauden ultrassa koko vastasi 2 viikkoa pienempää kuin viikkojen olisi pitänyt olla. Olin tehnyt ihan ajallaan raskaustestinkin ja mies olis silloin intissä. Ei pitänyt olla mitään järjellistä syytä sikiön pieneen kokoon. Kahden viikon päästä kontrolliultrassa kaikki oli edelleen hyvin ja kasvu oli jatkunut normaalina. Laskettuaika sitten siirrettiin 7. päivästä 20. päivään ja neiti viihtyi vielä kuun viimeiseen päivään asti masussa :) Toivon niin että sullakin on kaikki hyvin!
 
Voi itku...:'( Nyt on jo liian monta poistumassa listoilta yhtäaikaa! Voimia teille kaikille! :hug::hug: Porukka on iso, mutta yhtään ei täältä haluaisi antaa pois. Itsekin jouduin huhtikuisten pinon silloin syksyllä jättämään ja kyllä se tuntui pahalta. Voimia asian käsittelyyn! Ja onnea tulevaan! :heart:

Itsekin olen ajoittain hyvin varpaillani raskauden suhteen, mutta ei se auta kuin toivoa parasta tällä kertaa...:heart:
 
Aksuliina: Mulla kans ensimmäisessä raskaudessa heitti varhaisultra kuudella päivällä, LA siirrettiin sitten rakenneultran jälkeen eteenpäin ja ihana terve poika sieltä syntyi :)

Sintu, zuh ja miuh: Voimia teille kovasti :hug:

Itse kävin perjantaina ensimmäisessä neuvolassa. Täti oli oikein mukava ja ei sanonut painosta mitään :D Sokerirasitukseen kuitenkin täytyy mennä. Seuraava neuvola vasta viikolla 14 ja ensimmäinen neuvolan ultra vasta 5.3... pitkä on odottavan aika. Olen ollut hieman huolissani pois jääneistä raskausoireista, mutta ehkä ne ovat vain jääneet tämän kauhean flunssan alle... toivotaan!!!

Minttura 8+4
 
Heippa ! Voisin liittyä mukaan. 7+5rv tällä hetkellä. Ärsyttävää koko päivän kestävää pahoinvointia ollut muutaman viikon, sekä melkoista väsymystä. Niin, ja nälkäkin on koko aika.
Tänään oli ensimmäinen neuvolakäynti. Otin sitten sen influenssarokotteen. Ovatko muut ottaneet? Arvioitu la olisi 19.9. mutta tosiaan, odottelen ensimmäistä ultraa, että saa hiukan tarkempaa tietoa. Mulla ollut sen verran epäsäännöllinen kierto, enkä edes muista koska viime menkat tarkalleen oli, joten neuvolantäti heitti arvion mahdollisesta hedelmöittymispäivästä.

Niin, ja niitä tarkempia tietoja:
LA 19.9. Cista, 20v. esikoinen ja K-HKS
 
Sintu, Zuh ja miuh :hug: voimia teille kaikille! :'( Olipas todella surullisia uutisia viesti toisensa perään.

Kaikille muillekkin joilla huoli painaa niin :hug: toivotaan että pikkuisilla olisi kaikki hyvin! Minullakin ollut aikas kipeä maha eilen ja tänään :( vähän ollut pelko persiissä mitä tuolla masussa oikein tapahtuu mutta täytyy vain toivoa parasta. Olo on ainakin erittäin raskaana oleva kun vessassa saa ravata tunnin välein ja paha olo vaivaa 24/7.

Nyt en muista mitä muuta piti kirjoitella joten paremmalla ajalla lisää, yritän käydä täällä päivittäin mutta tänään alkoi työt niin saattaa vähän vähentää tahtia =) Toivotaan nyt että saan tsempattua itteäni aina töissä tän pahoinvoinnin kanssa, tänään meni ainakin ihan ok..

ilon lapsi ja minimii 8+2 :heart:
 
Sintu, mihu & zuh: Suuret pahoittelut ikävistä uutisista :(

Tänään ehkä 6+0. Jotkut laskurit antaa erilaisia laskettuja aikoja vaikka laittaa samat tiedot. No jospa se laskettu aika sitten ultrassa selviää (jos vaan kaikki on hyvin!) Pahoinvointia on aaltomaisesti ja ruokaa tekee mieli mut ei sitten kuitenkaan. Janottaa koko ajan!. Mahaa nipistelee välillä ja huimaustakin on ollu..

Töissä työkaveri arvas, että olen raskaana. Sanoi,että mun olemus on erilainen ja yhdessä hoitotilanteessa nousin kyykystä ylös niin silmissä sumeni ja tuli huono olo..Kyllä tuolla naisvaltaisessa työssä ei tällaiset asiat pysy kauaa salassa!! :D
Kaikki on vaan niin aikaista vielä, ettei haluaisi kaikille kertoa. Ikävä sitten selitellä jos kaikki ei menekään hyvin..Mutta toivotaan parasta!!

Hyviä vointeja kaikille ja toivottavasti täältä ei enää kukaan lähtisi pois :hug:
 
Pauhoittelut ikäviä uutisia saaneille :(

Olen täällä seuraillut hetken tiedän juttuja ja ajattelin liittyä mukaan. Neuvolassa ei olla vielä käyty mutta tuntuu olevan kovin varattu tuo neuvolatäti kun ei meinaa kiinni sitä saada ikinä jos vaikka huomena vastaisi. Laskureiden mukaan nyt olin menossa 8+5 mutta eiköhän se selviä sitten että missä mennään.

Tampereen seudulta olen ja synnäri on TAYS ja toista odotan esikois poitsu on 3v2kk

paukku83 syyskuunkyy 8+5 :D
 
Paljon jaksamista teille Sintu, mihu ja Zuh! Ei sitä voi käsittää, miksi näin tapahtuu kenellekään.

Tänään oli eka neuvola heti aamulla ja jotenkin mä otin kaiken kauheen raskaasti, vaikkei siellä mitään ihmeempää nyt tapahtunutkaan. Täti oli mukava mutta hajamielinen, eikä siitä kerrasta oikein muuta kostunut kuin punnituksen ja verenpaineen mittauksen. Labrasta piti hakea pissapurkki, mutta jotenkin se täti siellä onnistui hermostuneisuudellaan pilaamaan koko päivän. Sitten marssittiin kotiin, minä pillittäen ja mies, joka just oli neuvolas lukenu, et tähän aikaan hormonit käy kovaa, niin yritti lohduttaa. Kyllä sitä sitten jälkeenpäin naurettiin, kun tajus, miten vähästä se itku nykyään irtoaa ;)

Mä jätin tänään virkahakemukseni ja kamppailin koko ajan oman tunnon kanssa, pitäisikö kertoa raskaudesta rehtorille. Sitten juttelin yhden ihanan vanhemman kollegan kanssa, joka neuvoi kertomaan vasta jälkeenpäin. Raskaus on maailman luonnollisimpia asioita eikä sen pitäis nyt niin hirveetä syyllisyyttä nostattaa.

Varhaisultraan ei todennäköisesti olla menossa, vaikka kovasti mieli tekisi. Ootellaan nyt sitä kutsua.

Mantu82 ja masuasukki 8+0
 
Cista: Meillä näkyy olevan sama LA. Minulla kuitenkin viikkoja on nyt 6+5. tervetuloa! :)

Minulla on huomenna eka neuvola. Ja sitten torstaina lääkärille aika. Kummassa jommassa ultraavat, hui!! Kyllä jännittää, että löytyykö sieltä mahasta mitään. Siinä ultrassa se odotus muuttuu todelliseksi tai jos huonosti käy niin sitten se koko odotus loppuu :( Oireita kyllä on vaikka muille jakaa joten niitten puolesta saa olla ihan rauhallisin mielin.

Pahoittelut kaikille joilla raskaus ei jatkunutkaan toivotulla tavalla.:hug:

Huomista odottava Milla 6+5
 
Sintu74, zuh ja mihu, olen todella pahoillani... :'( Ihan kamalia uutisia, joita ei toivoisi kenenkään kuulevan. Voimia teille ja kaikkea hyvää jatkoon!

Nyt kaikilta muilta sitten vain hyviä ultrakuulumisia! :(

Aksuliina ja Moonchaser toivotaan parasta... Ja et varmasti ole Moonchaser voinut itse alkion kasvuun vaikuttaa, joten huspois tuollaiset ajatukset. : / Samoin kuin NeliApinalle, toivottavasti tilanteesi selviää parhain päin mahdollisimman nopeasti!

Uusille lämpimästi tervetuloa!

Ellamaelle onnittelut hyvistä ultrakuulumisista!

VanillaWhip harmillinen tuo kollegoiden suhtautuminen, mut olisikohan hiukka kateutta ilmassa...? Mantu minun mielestäni on vain järkevää olla kertomatta, koska vaikka raskaus ei saisi vaikuttaa työsuhdeasioihin, sitä se kuitenkin luultavasti tekee, valitettavasti, liian usein.

Mulla ollut taas jotenkin kurja päivä. Huono olo, hirveä väsymys, alakulo... Huominen parempi siis!

Krumeluu rv 8+3 (meneeköhän nämä mun laskut nyt oikein, jos la on 7.9?)
 
Pahoittelut kaikille huonoja uutisia saaneille :hug: jaksamisia toivotan teille.
Ekassa neuvolassa käyty.Hemppa ja verenpaine laskussa.Ei muuta ihmeellistä.
La muuttui eli la on nyt sitten 8.9 ja tänään rv8+2.
p.s krumeluu taisit laskea viikot ihan oikein :)
 
Pahoittelut huonojen uutisten saaneille :hug:

Kävin tänään ekassa neuvolassa jossa myös ultrattiin. Koko vastasi laskujani, oli ultran mukaan 7+1 vaikka olen laskenut 7+0. Sydän sykki niin touhukkaasti että :heart: Ensimmäistä odottavalle melkoisen vaikuttava kokemus. Mies (jolle myös 1.) oli ihan mielettömän ihana, ja jotenkin tuntuu että mun infernaalisesta pahoinvoinnista huolimatta tämä on elämämme parasta aikaa ja eletään sitä yhdessä!

Joten minut voi lisätä listoille;

Pipsapippuri, 26v, 1.lapsi, PHKS, LA 17.9
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä