P
"penni"
Vieras
Olen moneen otteeseen seurannut palstalla vääntöä aiheesta "yhteiset vai erilliset rahat parisuhteessa." Tuli siitä mieleeni pari kysymystä.
Moni täällä ryhtyy heti pitämään meteliä, miten on epäreilua ja lapsellista ties sun vaikka mitä, jos ollaan parisuhteessa, mutta kummallakin on omat rahat. Ihan säällinen perustelu on toki se, että yhteinen elämä on myös rahallisesti molempien vastuulla. En vain käsitä, mitä varten pitää olla yhteinen tilinumero? Esimerkiksi meillä molemmat maksavat laskuja, kumpikaan ei seuraa tarkkaan, menevätkö eurot nyt pilkulleen tasan vai eivät. Molempien rahat ovat käytettävissä yhteiseen elämään joka tapauksessa. En koe olevani/miehenikään olevan yhtään vähemmän sitoutunut suhteeseen, vaikka meillä on erilliset tilit. Haluaako joku kertoa, miksi kokee asian eri tavalla?
Onko teillä yhteisten tilien pariskunnilla kummallekin siti oma hätävaratili? Tiedättekö, että pankki jäädyttää yhteisen tilin, jos toinen puoliso kuolee? Menee aikaa, ennen kuin asiat saadaan selviksi ja tililtä alkaa taas saada rahaa käyttöön. Siinä välissä ehtii tulla hankalat paikat, ellei ole yhtään omaa rahaa.
Myöntääkö kukaan, että yhteinen tili on erityinen luottamuskysymys suhteessa? Kertooko se jotain myönteistä kumppanista, että hän uskoo rahansa sinunkin käyttöösi, tai pelkäättekö, että hän saattaisi pimittää sinulta rahaa ja menojaan, ellet pääse koska vain näkemään tilin tilannetta? Jotakin tämmöistä mahtaa olla asiassa takana, sillä useampi kuin yksi on täällä kertonut omistavansa salaisen, ikioman tilin, vaikka pääosa rahasta menee sinne "suuren luottamuksen" yhteistilille. Miksei kertoa toiselle sitten avoimesti hätävaratilin olemassaolosta? Loukkaisiko se jotenkin?