N
Näin täällä taas
Vieras
Tuo alkukappale oli siis lainausta jonkun tekstistä, en taas saanut tulostettua harmaalla pohjalla jostain syystä.
Katso alla oleva video nähdäksesi, kuinka asennat sivustomme verkkosovellukseksi kotinäytöllesi.
Huomio: Tämä ominaisuus ei välttämättä ole käytettävissä kaikissa selaimissa.
Alkuperäinen kirjoittaja sen kirjoittanut:Alkuperäinen kirjoittaja rasistiko kirjoittaa noin:Alkuperäinen kirjoittaja :))):karvakäsipaikassa![]()
Minäkin jäin tuota sanankäyttöä ihmettelemään......
Se oli hyväntahtoinen huumorikommentti.Paikka voi olla yhtähyvin suomalaisten pitämä, en tarkoittanut sillä loukata ketään. En vissiin saanut huumoriani ymmärrettäväksi, anteeksi jos jokuloukkaantui.
Alkuperäinen kirjoittaja lika barn:Koska harvoin päästään tasapuolisuuteen, ei ole oikein edellyttää kahdesta tai useammasta eri liitosta olevien lasten samanlaista kohtelua vaatimalla ja edellyttämällä sitä nimenomaan toiselta kumppanilta. Itse kukin tosin voi olla niin solidaarinen ja tasapuolinen kuin osaa. Omat varat voi toki käyttää, miten haluaa myös toisten hyväksi. Mutta todellisuus on usein juuri apn kuvaama. Odotetaan, että SE toinen uusvanhemmista satsaisi enemmän kaikkin.
Alkuperäinen kirjoittaja lika barn:Uusioperheen toimentulosta mm. etävanhemman maksamat elatusmaksut on tarkoitettu hänen lastensa hyvinvointiin ja elämiseen, eivät yleiseen jakoon. Muutoinhan olisi niin, että korkeita elatusmaksuja maksava vanhempi tietämättään ja haluamattaan osallistuu myös toisen perheen lasten ja jopa exänsä epämieluisan uuden kumppanin elatukseen.
Alkuperäinen kirjoittaja lika barn:Lasten tasa-arvoa harvoin saavutetaan uusperheessä. Lapset saavat myös etävanhemmiltaan, mitä nämä haluavat ja pystyvät antamaan. Osa uusperheen lapsista voi esim. käydä lomamatkoilla ja toiset eivät pääse edes hampurilaiselle. Pitäisikö sitten vaatia, että kaikille aina sama? Tai kileltää lapsilta etuoikeudet. Täysi mahdottomuus!
Alkuperäinen kirjoittaja lika barn:Siksipä olen sitä mieltä, että yhteiskunta tulee olemaan hyvin ongelmainen ja solidaariuus häviää, koska monet lapset jo pieninä kokevat selvää epätasa-arvoa, vääryyttä, hylkäämistä ja huomiotta jäämistä. Ja mistä syystä? Yleensä aikuisten hakiessa omia huvituksiaan, "onneaan ja täyttä elämää". Ja mikä pahinta, kuviossa on monesti aikuinen, joka haluaa enenmmän juuri itselleen.
Alkuperäinen kirjoittaja been there:Hyvin usein aikuiset ajavat omaa etuaan 'lasten nimissä'. Näin toimitaan joskus mm. sen suhteen, ettei haluta mennä töihin, vaan pidetään lapselle parempana kotihoitoa, vaikka todellisuudessa virikkeellisempää lapselle voisi olla ikäistensä seurassa ammattilaisten hoivissa. U
Alkuperäinen kirjoittaja ideoita...?:
Alkuperäinen kirjoittaja ei kaikki oo pihejä:On niitä sellaisiakin miehiä, jotka jopa elättävät naisensa kokonaan ensimmäisestä tutustumispäivästä lähtien.
Alkuperäinen kirjoittaja been there:Tässä käsitellään jo täysin eri tilannetta, kuin mitä avauksessa oli kuvailtu.
Alkuperäinen kirjoittaja lika barn:Koska harvoin päästään tasapuolisuuteen, ei ole oikein edellyttää kahdesta tai useammasta eri liitosta olevien lasten samanlaista kohtelua vaatimalla ja edellyttämällä sitä nimenomaan toiselta kumppanilta. Itse kukin tosin voi olla niin solidaarinen ja tasapuolinen kuin osaa. Omat varat voi toki käyttää, miten haluaa myös toisten hyväksi. Mutta todellisuus on usein juuri apn kuvaama. Odotetaan, että SE toinen uusvanhemmista satsaisi enemmän kaikkin.
Enkö tullutkaan oikein ymmärretyksi. tarkoituksen oli kuvata aloitukselle identtistä tilannetta. Ap:n tilanteessa molemmilla "kumppaneilla", hähellä ja miehellä on lapsia. Emmehän tiedä muutoin lasten taustoja, joten laajensi tilanteen koskemaan myös useampien liittojen (suhteiden) lapsia, jotka sitten kootaan uusperheeseen ja yhteistalouteen. Silloin on mielestäni väärin ja käytännössä mahdotonta kontrolloida lasten elämää niin, että he olisivat kaikessa tasapuolisia. Aikuinen itse voi olla niin tasapuolinen kuin pystyy, mutta käytännössä sitä ei voi edellyttää muilta. Sopassa kun on niin monta osapuolta kaikki etä- ja isovanhemmat mukaan lukien.
Se, miten uusperheen aikuiset ovat pystyneet arvioimaan omat mahdollisuutensa lastensa ja koko pesueen elättämiseksi ovat usein hyvin ontuvia ja elämäntilanteiden sanelemia. Hyvin harvoin tuollaista ennakoarviota taidetaan edes tehdä, koska aikuiset ovat "rakkaudesta sekaisin". Kaikki lähivanhemmmat eivät myöskään pysty oikeudenmukaisesti arvoimaan omien lastensa tarpeita. Yleensä uusioperheessä toinen aikuista on se, joka päättää ja määrää, miten toimitaan. Eikä aina noudateta kaikkien etua. Tässä suhteessa olen hyvin realisti. Ja olen kyllä samaa mieltä seuraavasta.
Hyvin usein aikuiset ajavat omaa etuaan 'lasten nimissä'. Näin toimitaan joskus mm. sen suhteen, ettei haluta mennä töihin, vaan pidetään lapselle parempana kotihoitoa, vaikka todellisuudessa virikkeellisempää lapselle voisi olla ikäistensä seurassa ammattilaisten hoivissa. Uusioperheiden perustaminen on myös eräs yleinen tapa 'hakea onneaan ja elää täyttä elämää', vaikka se ei sitä välttämättä kaikkine ongelmineen loppujen lopuksi olisikaan.
Alkuperäinen kirjoittaja Tree:Ei tällaiset asiat tarvitse muuta kuin keskustelua ja sopimista siellä kotona. Meillä homma toimii seuraavasti. Avoliitto, miehellä kaksi lasta, joista toinen asuu meillä. Meillä asuva on täysi-ikäinen, mies ei saa siis elatusapua mutta maksaa sitä äidillään asuvasta alaikäisestä. Lapsista aiheutuvat kulut ovat tietysti suurinpiirtein samat emmekä voi/halua 18v lukiolaista heittää uloskaan, mutta näin se laki sanoo elatuksesta.
Asumme asunnossa, jossa asuisimme muutenkin, joten sen vuokra maksetaan puoliksi. Olemme ostamassa asuntoa ja mies maksaa siitä hiukan isomman osan koska meillä pitää olla kahdelle lapselle huoneet ja ilman lapsia meille riittäisi ainakin 50 000 halvempi asunto (pääkaupunkiseudulla). Minä en siis rahoita lasten huoneita. Ruokaa ostetaan suurinpiirtein puoliksi, mies hiukan enemmän jos minusta alkaa tuntua siltä, että hänen lapsensa syövät minut vararikkoon (ovat nirsoja).
Yhteiset kulut siis puoliksi, mies elättää itse lapsensa. Minulla jää rahaa säästöönkin. Pitää sopia asiat niin, että voi elää itsensä ja toisen kanssa. Muuten tulee hyväksikäytetty olo ja siitä ei seuraa kuin vihaa ja katkeruutta.
Alkuperäinen kirjoittaja N33:Aloittajaa lyödään kuin vierasta sikaa, vaikka kyllä hän on oikeilla jäljillä. Seurustelu ei yleensä kannata millään taloudellisilla mittareilla naisia. Asia saattaa muuttua jos suhde muuttuu avo- tai avioliitoksi, mutta seurustelusta ei tule kuin kohtuuttomia kustannuksia.
Olen itse havainnut saman ilmiön jokaisessa suhteessani. Vietetään paljon aikaa yhdessä, yleensä naisen kotona, joka on usein viihtyisämpi ja koska miesten on helpompi elää vähempine tavaroineen matkalaukkuelämää kuin naisten. Tämä johtaa siihen, että nainen vastaa huomattavasti suuremmalla osuudella yhteisen ajan ruokakustannuksista. Mies ostaa satunnaisesti ruokaa, mutta varsinaisesti se on nainen, joka huolehtii siitä että jääkaapissa on aina syötävää. Miehen ja naisen tekemien kauppareissujen ero on usein siinä, että mies saattaa ostaa yhtä iltaa varten paljon ruokatarvikkeita, nainen taas sen yhden illallisen lisäksi myös aamupalaa ja muuta syömistä pitemmällä tähtäimellä. Mies syö yleensä enemmän kuin nainen. Tästäkään syystä kulujen puolittaminen ei ole kohtuullista. Jääkaapin sisältö alkaa muuttumaan miehen tultua kuvioihin. Nyt sinne pitää ostaa myös leikkeleitä, saunaoluita ja sitä leipää mistä mies pitää. Ne katoavat sieltä hetkessä, mutta mies ei useinkaan itse huomaa tuoda niitä.
Tilanne yleensä vaan ajautuu tähän. Ihan huomaamattaan ja myös siitä syystä, että toiselle haluaa olla hyvä. Mies ehkä vie joskus elokuviin, vie autolla jonnekin, vuokraa leffan, tuo kukkia tms, mutta isossa kuviossa suurin yhteisen ajan menoerä on lopultakin ruoka.
Jokaisessa parisuhteessani rahaa on palanut mukayhteiseen ruokaan ihan älyttömästi. Taloudellisen eron huomaa heti, kun on sinkku.
Alkuperäinen kirjoittaja lika barn:Enkö tullutkaan oikein ymmärretyksi. tarkoituksen oli kuvata aloitukselle identtistä tilannetta. Ap:n tilanteessa molemmilla "kumppaneilla", hähellä ja miehellä on lapsia. Emmehän tiedä muutoin lasten taustoja, joten laajensi tilanteen koskemaan myös useampien liittojen (suhteiden) lapsia, jotka sitten kootaan uusperheeseen ja yhteistalouteen. Silloin on mielestäni väärin ja käytännössä mahdotonta kontrolloida lasten elämää niin, että he olisivat kaikessa tasapuolisia. Aikuinen itse voi olla niin tasapuolinen kuin pystyy, mutta käytännössä sitä ei voi edellyttää muilta. Sopassa kun on niin monta osapuolta kaikki etä- ja isovanhemmat mukaan lukien.
Alkuperäinen kirjoittaja lika barn:Se, miten uusperheen aikuiset ovat pystyneet arvioimaan omat mahdollisuutensa lastensa ja koko pesueen elättämiseksi ovat usein hyvin ontuvia ja elämäntilanteiden sanelemia. Hyvin harvoin tuollaista ennakoarviota taidetaan edes tehdä, koska aikuiset ovat "rakkaudesta sekaisin". Kaikki lähivanhemmmat eivät myöskään pysty oikeudenmukaisesti arvoimaan omien lastensa tarpeita. Yleensä uusioperheessä toinen aikuista on se, joka päättää ja määrää, miten toimitaan. Eikä aina noudateta kaikkien etua. Tässä suhteessa olen hyvin realisti. Ja olen kyllä samaa mieltä seuraavasta.
Alkuperäinen kirjoittaja hämmästynyt:Alkuperäinen kirjoittaja ei kaikki oo pihejä:On niitä sellaisiakin miehiä, jotka jopa elättävät naisensa kokonaan ensimmäisestä tutustumispäivästä lähtien.
Miksi??? Ja onko vielä olemassa naisia, joille tuollainen siipeily käy?
Alkuperäinen kirjoittaja Siipeilijä :):Alkuperäinen kirjoittaja hämmästynyt:Alkuperäinen kirjoittaja ei kaikki oo pihejä:On niitä sellaisiakin miehiä, jotka jopa elättävät naisensa kokonaan ensimmäisestä tutustumispäivästä lähtien.
Miksi??? Ja onko vielä olemassa naisia, joille tuollainen siipeily käy?
Ilmoittaudun! Olen hoitanut aina kaikki kotiin liittyvät asiat ilman kiirettä ja paineita, omaa on aikaa riittämiin, harrastuksia vaikka muille jakaa. Mies on tyytyväinen, kun kaikki sujuu mukavasti: kotiin tullessa on hymyilevä vaimo ja lämmin syli, illallinen katettuna ja ruoka on hyvää, koti siistinä ja järjestyksessä eikä todellakaan tarvitse lähteä kauppoihin viettämään "laatuaikaa"
Raha ja luottokortit on vapaasti käytössäni. Eläke turvattu kaiken varalta, avioehtoa ei ole ja omaisuuskin kohtuullisen paremmalla puolella.
Miksi tämä ei minulle kävisi? Elän oikein mukavaa elämää, olemme molemmat kaikin puolin tyytyväisiä. Ja turha tulla minulle kertomaan, että jos mies ottaa ja jättää -siitä vaan, jos paremman löytää (tuskin mahdollista), tyhjän päälle en jää, päinvastoin, sillä enhän minä sentään tyhmä ole enkä ole ollut!
Alkuperäinen kirjoittaja Tulis joku ja veis:Alkuperäinen kirjoittaja Siipeilijä :):Alkuperäinen kirjoittaja hämmästynyt:Alkuperäinen kirjoittaja ei kaikki oo pihejä:On niitä sellaisiakin miehiä, jotka jopa elättävät naisensa kokonaan ensimmäisestä tutustumispäivästä lähtien.
Miksi??? Ja onko vielä olemassa naisia, joille tuollainen siipeily käy?
Ilmoittaudun! Olen hoitanut aina kaikki kotiin liittyvät asiat ilman kiirettä ja paineita, omaa on aikaa riittämiin, harrastuksia vaikka muille jakaa. Mies on tyytyväinen, kun kaikki sujuu mukavasti: kotiin tullessa on hymyilevä vaimo ja lämmin syli, illallinen katettuna ja ruoka on hyvää, koti siistinä ja järjestyksessä eikä todellakaan tarvitse lähteä kauppoihin viettämään "laatuaikaa"
Raha ja luottokortit on vapaasti käytössäni. Eläke turvattu kaiken varalta, avioehtoa ei ole ja omaisuuskin kohtuullisen paremmalla puolella.
Miksi tämä ei minulle kävisi? Elän oikein mukavaa elämää, olemme molemmat kaikin puolin tyytyväisiä. Ja turha tulla minulle kertomaan, että jos mies ottaa ja jättää -siitä vaan, jos paremman löytää (tuskin mahdollista), tyhjän päälle en jää, päinvastoin, sillä enhän minä sentään tyhmä ole enkä ole ollut!
Olen kade. Ihan oikeasti olen. Minä teen työni kodin ulkopuolella, mutta edut eivät ole ollenkaan samaa luokkaa.
Alkuperäinen kirjoittaja sovittu:Alkuperäinen kirjoittaja Tulis joku ja veis:Alkuperäinen kirjoittaja Siipeilijä :):Alkuperäinen kirjoittaja hämmästynyt:Alkuperäinen kirjoittaja ei kaikki oo pihejä:On niitä sellaisiakin miehiä, jotka jopa elättävät naisensa kokonaan ensimmäisestä tutustumispäivästä lähtien.
Miksi??? Ja onko vielä olemassa naisia, joille tuollainen siipeily käy?
Ilmoittaudun! Olen hoitanut aina kaikki kotiin liittyvät asiat ilman kiirettä ja paineita, omaa on aikaa riittämiin, harrastuksia vaikka muille jakaa. Mies on tyytyväinen, kun kaikki sujuu mukavasti: kotiin tullessa on hymyilevä vaimo ja lämmin syli, illallinen katettuna ja ruoka on hyvää, koti siistinä ja järjestyksessä eikä todellakaan tarvitse lähteä kauppoihin viettämään "laatuaikaa"
Raha ja luottokortit on vapaasti käytössäni. Eläke turvattu kaiken varalta, avioehtoa ei ole ja omaisuuskin kohtuullisen paremmalla puolella.
Miksi tämä ei minulle kävisi? Elän oikein mukavaa elämää, olemme molemmat kaikin puolin tyytyväisiä. Ja turha tulla minulle kertomaan, että jos mies ottaa ja jättää -siitä vaan, jos paremman löytää (tuskin mahdollista), tyhjän päälle en jää, päinvastoin, sillä enhän minä sentään tyhmä ole enkä ole ollut!
Olen kade. Ihan oikeasti olen. Minä teen työni kodin ulkopuolella, mutta edut eivät ole ollenkaan samaa luokkaa.
laita osoite, niin saat samat edut![]()
Alkuperäinen kirjoittaja ei kaikki oo pihejä:On niitä sellaisiakin miehiä, jotka jopa elättävät naisensa kokonaan ensimmäisestä tutustumispäivästä lähtien.
Alkuperäinen kirjoittaja hämmästynyt:Alkuperäinen kirjoittaja ei kaikki oo pihejä:On niitä sellaisiakin miehiä, jotka jopa elättävät naisensa kokonaan ensimmäisestä tutustumispäivästä lähtien.
Miksi??? Ja onko vielä olemassa naisia, joille tuollainen siipeily käy?
Alkuperäinen kirjoittaja makuasia:Alkuperäinen kirjoittaja hämmästynyt:Alkuperäinen kirjoittaja ei kaikki oo pihejä:On niitä sellaisiakin miehiä, jotka jopa elättävät naisensa kokonaan ensimmäisestä tutustumispäivästä lähtien.
Miksi??? Ja onko vielä olemassa naisia, joille tuollainen siipeily käy?
Minusta taas mies, joka ei osallistu kotitöihin, mutta maksattaa naisellaan kaikesta puolet, on siipeilijä.
Alkuperäinen kirjoittaja valistunut arvaus:Alkuperäinen kirjoittaja makuasia:Alkuperäinen kirjoittaja hämmästynyt:Alkuperäinen kirjoittaja ei kaikki oo pihejä:On niitä sellaisiakin miehiä, jotka jopa elättävät naisensa kokonaan ensimmäisestä tutustumispäivästä lähtien.
Miksi??? Ja onko vielä olemassa naisia, joille tuollainen siipeily käy?
Minusta taas mies, joka ei osallistu kotitöihin, mutta maksattaa naisellaan kaikesta puolet, on siipeilijä.
Mutta sinä oletkin sinkku
Alkuperäinen kirjoittaja rasistiko kirjoittaa noin:Alkuperäinen kirjoittaja sen kirjoittanut:Alkuperäinen kirjoittaja rasistiko kirjoittaa noin:Alkuperäinen kirjoittaja :))):karvakäsipaikassa![]()
Minäkin jäin tuota sanankäyttöä ihmettelemään......
Se oli hyväntahtoinen huumorikommentti.Paikka voi olla yhtähyvin suomalaisten pitämä, en tarkoittanut sillä loukata ketään. En vissiin saanut huumoriani ymmärrettäväksi, anteeksi jos jokuloukkaantui.
Hyvä merkki, että osaat pyytää anteeksi. Saat anteekisi. En loukkaantunut, mutta ihmettelin kyllä.
Alkuperäinen kirjoittaja eräs peräs:Alkuperäinen kirjoittaja been there:Hyvin usein aikuiset ajavat omaa etuaan 'lasten nimissä'. Näin toimitaan joskus mm. sen suhteen, ettei haluta mennä töihin, vaan pidetään lapselle parempana kotihoitoa, vaikka todellisuudessa virikkeellisempää lapselle voisi olla ikäistensä seurassa ammattilaisten hoivissa. U
Njaa. miten omaa etuaan ajaa jäämällä kotiin lasten ollessa pieni-? Tulotaso on surkea, lakisääteiset tauot puuttuvat, samoin mahdollisuus asioida missään yksin, edes vessassa.
Alkuperäinen kirjoittaja ei kaikki oo pihejä:Alkuperäinen kirjoittaja ei kaikki oo pihejä:On niitä sellaisiakin miehiä, jotka jopa elättävät naisensa kokonaan ensimmäisestä tutustumispäivästä lähtien.
Minun ei tarvinnut edes kotitöitä tehdä, koska meillä oli kokki ja siivooja.
Meillä on ilmeisesti hyvin erilainen käsitys siitä, mikä on empatiaa ja mikä ei.Alkuperäinen kirjoittaja valistunut arvaus:Kyllä miehen saa, mutta ajatusmalli siitä, että mies on siipeilijä, ei kerro empatiasta.
Alkuperäinen kirjoittaja huumorin ruusuinen:Alkuperäinen kirjoittaja ei kaikki oo pihejä:Alkuperäinen kirjoittaja ei kaikki oo pihejä:On niitä sellaisiakin miehiä, jotka jopa elättävät naisensa kokonaan ensimmäisestä tutustumispäivästä lähtien.
Minun ei tarvinnut edes kotitöitä tehdä, koska meillä oli kokki ja siivooja.
Ja miehellä vielä rakastajar, niin ei tarvi "niitäkään" hommia tehdä.
Tämä oli huumoria, anteeksi jos joku loukkaantui...