Rypäleraskaus

Onnea plussanneille!

Minulle sanottiin molakaavinnan yhteydessä, että seuraavassa raskaudessa on mentävä alkuraskauden ultraan ja myös hcg on otettava heti, kun raskaus alkaa. Sitten lopputarkastuksessa ei enää ohjetta annettukaan. Mutta mun molani olikin helppo tapaus eli hcg laski negaan kahden kuukauden kuluessa ja puolen vuoden seuranta-aikana hcg ei noussut kertaakaan.

Otatin kuitenkin hcg:n työterveyshuollon puolella kahteen otteeseen viikon välein heti raskaustestin jälkeen ja työterveyslääkäri konsultoi Naistenklinikan gyneä. Kävin myös yksityisella alkuraskauden ultrassa rv 6+.

Mutta seuraavan raskauden seuranta on varmasti kiinni siitä, millainen mola on ollut. Joku lääkäri minulle vihjaisi, että jos hcg laskee kahdessa kuukaudessa, niin karenssiakaan ei tarvittaisi, mutta en tiedä onko tästä tullut oikeasti käytäntöä. Tähän pätee se sama sekalaisuus, joka tuntuu vaivaavan molan seurantaa muutoinkin. Jotenkin tullut käsitys, että selkeitä ohjeita ole, vaan jokainen tapaus päätetään erikseen ja tietysti siiheen liittyy tapauksen lisäksi myös lääkärin ammattitaito ja näkemys asiasta. Ja tosiaan kun puhutaan esim. minun molastani ja sytoihin joutuneitten molasta, niin ihan eri asiahan se onkin.

 

Vendelalle ja muillekin:

Tuota kiitollisuutta ei pidä koskaan unohtaa, juuri kun kävin kontrollissa, odotushuoneessa tapasin naisen, jonka kanssa sytoissa käytiin yhtäaikaa. Hänellä lienee munasarjasyöpä joka ei taida parantua, monta vuotta merkkiaine koholla eikä mitkään hoidot tunnu helpottavan. Mutta taistelutahtoa ja elämäniloa hänelläkin tuntuu olevan. Siispä kai sitä saa olla tyytyväinen ja helpottunut että omalta kohdalta asia on ohi. Vaikka toisen puolesta onkin paha mieli. Aika aikaa kutakin!

 

Ensimmäinen ultra vko 6+2 ohi: pieni sydän sykki kauniisti. Käsittämätön hetki, kyllä siinä itku pääsi. Nyt vaan sitten päivä kerrallaan eteenpäin ja toivotaan, että kaikki menee hyvin.

 

Lämpimät onnittelu, MamaMay! On se niin herkistävä hetki.

 

Lämpimät onnittelut onnellisesti raskaana oleville! Sekä tietysti Murmeliinille hyvin alkuun lähteneestä karenssista.

Mulla on näillä näkymin helmikuun alussa operaatio, jossa keuhkotilannetta yritetään korjailla. Operaation onnistuminen ei ole varmaa, ja omat riskinsäkin siinä on, joten elämän suunnittelu on nyt tilapäisesti katkolla. Katsotaan sitten helmikuussa, millainen tilanne on operaation jälkeen.

Sinänsä on hassua lukea muiden vauvahaaveista, sillä itse nautin kovasti siitä, että vauvatarvikkeita voi laittaa pois sitä mukaa kun pienempi kasvaa. Lapset (esikoinen 4v ja selviytyjämme 1.5v korjattua ikää) leikkivät jo tosi hienosti yhdessä, ja sitä myötä perhe-elämä monin tavoin helpottuu. Gradun olen saanut lähes valmiiksi tässä pikkuhiljaa työstettäessä, joten voin valmistua keväällä. Voi miten ihana elämä onkaan edessä, jos vain se keuhkohomma onnistuu!

hCG-seuranta on mulla nyt toisena seurantavuonna 2 kk välein, lääkärikontrollit 4 kk välein.

 

Jännää Otavainen, toivon sydämestäni että kaikki menee operaatiossa hyvin ja siitä on apua. Ja on mukava kuulla että arki alkaa sujumaan lapsosten kanssa ja gradukin pian valmis! Hienoa! Oikeasti, en olisi vuosi sitten tuomioni kuullessani arvannut mitä on edessä (onneksi!) ja että joitakin kuukausia "terveen paperien" jälkeen pystyn jo ajattelemaan asioita hieman etäämpää. Tokihan tunteet välillä nostaa päätään, mutta pääasiassa elämä on jo positiivista. Toivotaan että kaikki kääntyy lopullisesti parhain päin teilläkin! Tsemppiä koko porukalle!

 

Otavainen, miten operaatiosi onnistui? Toivottavasti kaikki hyvin.

 

Hei vaan! Angiografia onnistui hyvin ja meni komplikaatioitta. Kymmenen suurinta ohivirtausreittiä tukittiin koko päivän kestäneessä operaatiossa. Mutta jostain syystä happivaje on edelleen ihan yhtä paha kuin ennen angiografiaa. En voi käsittää. Keuhkolääkärikään osannut sanoa mitään. Mietin, olisiko käynyt niin, että muutaman suonen tukkiuduttua virtaus olisi lisääntynyt jäljelle jääneissä ohivirtausreiteissä. Tai sitten ohivirtausreittejä on vain niin paljon, ettei kymmenen suurimman tukkimisella ollut vielä paljoakaan vaikutusta. Yritän soitella operaation tehneelle henkilölle jossain välissä ja kysellä hänen mielipidettään.

Mulle joka tapauksessa suunniteltiin saman tien toinen angiografia (jonka ajankohtaa en vielä tiedä), koska keuhkoihin kuulemma jäi vielä tukittavissa olevia ohivirtausreittejä. Yhdessä operaatiossa niitä ei vain voinut tukkia enempää. Näitä nyt vain pitää yrittää niin kauan kuin lääkäreillä on uskoa "työmahdollisuuksiin", sillä ongelmaani ei ole tiedossa mitään muutakaan parannuskeinoa. No, elinsiirto tietysti, mutta se on riskialtis juttu ja sellaiseen pääsee vasta tosi huonokuntoisena.

Olisihan se kiva vielä joskus elämässään kävellä ilman huimausta ja 130+ pulssia. Päästä metsään, hoitaa itse omia lapsiaan ja niin pois päin.

Terveiset kaikille! Miten Murmeliinin karenssi menee ja muiden raskaudet?

 

Onneksi operaatio oli onnistunut, eikä komplikaatioita. Harmi, jos ei siitä ollut hyötyäkään, vai tuntuuko apu vasta sitten, kun se tehdään toistamiseen. Mukavaa kevään jatkoa, Otavainen ja toivotaan, että toiveesi toteutuvat.

 

Ihanaa kuulla Otavaisen kuulumisia vaikkei ne ihan parhaita mahdollisia ollutkaan. Mutta toivoa taitaa olla vielä! Olet sydämessäni!!!

Oma karenssi etenee hiljalleen, ensimmäinen neljännes kohta takana. Aika uskomattomalta se tuntuu! Työharjoittelussa terveydenhoitoalalla olen saanut purkaa asiaa taas uusien ihmisten kanssa ja se on varmaan myös osaltaan helpottanut eikä ohjaajanikaan yllättäen paljastunut raskaus tunnu pahalta. Toki asia aina mietityttää, tulenko koskaan saamaan lasta..? Aika näyttää. Ja seuraavat kaksi neljännestä rakennetaan taloa, jotta onpahan taas muuta mietittävää. Toki sitä taloprojektia on miettinyt siltä kantilta että sinne sitten pieni käärökin muuttaa joskus. Saapi nähdä. Kontrollit ovat olleet kunnossa, toukokuussa vielä lääkärikäynti, muuten verikokeet 1xkk ja laskimoporttikin leikataan ensikuussa pois muistuttamasta.

Voimia rakkaille palstalaisille, jokaiselle omaan taisteluunsa ja mukavaa kevään odotusta!!!

 

Tervehdys kaikille täältäkin! 12 viikko plus rapiat on raskautta takana. Viimeisessä ultrassa (kolmas kerta...) ylivilkas pieni ihmisen alku riehkasi minkä ehti. Alkuraskautta on varjostanut oman äidin kuolema tammikuussa. En ehtinyt kertoa, että olen vihdoinkin raskaana. Sukulaisista äiti oli ainoa, jolle koskaan omia ongelmia kerroin. Olisi ollut ihana jakaa raskausaika äidin kanssa, mutta näin ei nyt sitten käynyt. Vatsavaivat ja liitoskivut muistuttavat, että uusi elämä kasvaa päivä päivältä ja elämän on jatkuttava.

Jaksamista kaikille karenssin kanssa eläville ja varsinkin Otavaiselle. Toivottavasti seuraava operaatio tuo toivotun tuloksen. Aurinkoista kevään alkua.

 

Hei vaan.

Luin tänään tämän koko keskustelun läpi ja tiedänpä nyt paljon enemmän rypäleraskaudesta. Upeita selviytymistarinoita, upeita naisia.

Kävin tänään sairaalassa verenvuodon vuoksi. Kolmatta päivää jatkuu kuukautismainen vuoto, alkoi rv 7+0 toissapäivänä. Ultrassa olin valmistautunut näkemään kuolleen sikiön, mutta ei näkynytkään mitään raskausrakenteita, ei sikiöpussia tai mitään. Ensimmäinen lääkäri totesi vain alkion puutteen mutta halusi toisen lääkärin mielipiteen myös. Tarkemmallakaan ultralla ei selvinnyt mitä kohdussa sitten on, rypäleraskaus vai pelkkä hyytymä. Torstaina joudun kaavintaan, jotta saadaan näytteet otettua. HCG-arvoa en vielä tiedä.

Mitään raskausoireita ei ole ollut ensimmäisen viikon jälkeen, joten toivon kovasti että tuloksena olisi "vain" keskenmeno. Minulla oli tuulimuna syksyllä 2006, joka todettiin vasta rv 12+ kun sydänäänet eivät kuuluneet ja joka piti keskeyttää lääkkeellisesti. Nyt pahinta on, että tämä epätietoisuus jatkuu. Olin niin varma sinne ultraan mennessä, että sieltä löytyy taas tuulimuna tai sitten se kuollut alkio ja homma on sitten lääkkeitä vaille selvä. Pahin surukin kun tuli jo sunnuntaina. Vaan ei. Vuoto ei lisäänny eikä ole edes menkkakipuja, raivostuttavaa. Kaavintaan joutuminen ahdistaa.

Hermot on kireellä itsellä ja miehellä, lapsille (7v ja 1v9kk) tulee suututtua kun itsellä on niin paha olo, enkä ollenkaan saan itse ajateltua että kuinka onnekkaita olemme kun meillä on nämä kaksi lasta jo, tapahtui tulevaisuudessa mitä tahansa.

Pieniä nämä murheet muiden palstalaisten kokemuksiin verrattuna, mutta ei näitä asioita kaverit ja sukulaiset oikein ymmärrä.

 

Todella ikävää, että olet joutunut nyt tähän tilanteeseen, Pihlaja. Keskenmeno, oli sen syy sitten mikä tahansa, on todella rankka kokemus. Nyt kun joudut vielä odottelemaan tarkempaa tietoa, niin on varmasti vaikea keskittyä mihinkään arkipäivän juttuun. Yritä jutella miehesi kanssa siitä, miten paljon tämä asia painaa sinua. Ehkä sitten saat sieltä päin ymmärrystä enemmän. Ja jos ylitsepääsemättömältä tuntuu, niin yritä hankkia lapsenhoitoapuakin.

Toivotaan, ettei kyseessä kohdallasi ole mola, mutta niin kuin olet tästä ketjusta huomannut, niin sekään ei ole maailmanloppu. Raskautesi ei ollut vielä kovin pitkällä, joten toivotaan kaavinnan jälkeen tilanteen normalisoituvan mahdollisimman pian.

 

Heissan kaikki!

Kävin eilen virumassa yhden päivän naistentautien osastolla kun laskimoportti leikattiin pois. Viimeinen konkreettinen asia kontrollien lisäksi on nyt pois päiväjärjestyksestä, arpi vain jää muistoksi. Mukavaa oli nähdä tuttuja hoitajia ja kertoilla kuulumisia. Siinä sitä taas havaitse että aika menee nopeaa vauhtia eteenpäin. Karenssistani takana kohta ensimmäinen neljännes!

Hieman sairaalaan meno jännitti kun en osannut ennakoida tunteitani mutta ihan positiivisin mielin siellä olin. Toki tämä asia elää kanssani ikuisesti, mutta nykyään pystyn jo siitä puhumaan avoimesti ja huomaamaan että kuinka voimakas sitä jaksoikaan olla kaiken kurjuuden keskellä. Ja kuinka vahvaksi tästä kaikesta on kasvanut, ennenkaikkea ymmärtäväisemmäksi muita ihmisiä kohtaan, jokaisella on ristinsä kannettavana ja jokaiselle omat kokemukset ovat ne raskaimmat, ei pidä lähteä arvostelemaan.

Lumien sulamista odotellaan jotta saadaan talolle paikka katsottua, pohjapiirroskin on jo melkein valmis! Mukavaa kevään odotusta kaikille ja mikäli palstaa lukee joku, joka ei ole rohjennut kirjoittaa, liittykää mukaan ihmeessä! Toki, saa sitä jäädä taustallekin =)

 

Heissan!

Pian on ensimmäinen karenssivuosi takana... ja nyt on mieli taas maassa, tulevaisuus pelottaa. Entä jos tämä uusii, entä jos en tulekaan raskaaksi, entä jos lapsi ei olekaan terve... Ja hemmetin mola vei vuoden elämästäni. No, kokonaisessa ihmiselämässä yksi vuosi on aika vähän, mutta se on kuitenkin yksi kokonainen vuosi! Ja elänhän loppuelämäni tämän asian kanssa vaikkei se minulle (ilmeisesti, toivottavasti) mitään pysyvää jättänytkään, muuta kuin riipaisun sieluun ja arvet kohtulihakseen ja keuhkoihin. Nyt vasta alan ymmärtää mitä olisi voinut tapahtua, koko sairastamisen akuuttiaika meni melkoisessa sumussa ja positiivisen mielen ylläpitämisessä sekä päivästä toiseen selviytymisessä. Ihminen on kummallinen kapistus... Nyt vain koitan taas päästä päivä kerrallaan eteenpäin ja toivon että huomenna ei enää tuntuisi näin ahdistavalta. Itsestäni olen onneksi oppinut että ei tämä alakulo ja ahdistus määräänsä kauempaa kestä ja jos alkaa kestämään, apua on saatavilla.

Toivon kaikille mukavan lämmintä loppukesää ja aurinkoisia ajatuksia, palsta on ollut hiljaa pitkään, mikä on vain hyvä merkki =)

 

Hei vaan kaikille! Olen tässä nyt viimeisen kuukauden ajan lukent koko ketjun läpi välillä itkien ja välillä nauraen. On ollut aivan ihanaa lukea teidän kaikkien taivalta tämän sairauden kanssa ja loppujen lopuksi kaikilla on asiat kääntyneet positiivisiksi. Olette aivan mielettömän vahvoja naisia ja varmasti mahtavia esikuvia ja äitejä lapsillenne!! Saatte jokainen olla ylpeitä itsestänne!

Harmittaa vaan, että vasta nyt löysin tämän keskustelun, minulla molalöydös ja kaavinta oli jo kolme kuukautta sitten ja oikeastaan vasta nyt olen tajunnut minkä kanssa sitä taistellaan...

Kaikki alkoi huhtikuun lopussa aivan järjettömän pahalla ololla ja tuhruvuodolla. Makasin kaiket päivät ja oksensin, en loppujen lopuksi päässyt edes sängystä yksin vessaan, vaan mieheni joutui minut sinne kantamaan. Ajattelin vaan, että tämähän kuuluu alkuraskauteen, pahaa oloa on ollu suurimmalla osalla raskaan olevista ja yritin vaan kestää oloa.

Toukokuun alussa menin niin huonoon kuntoon, että jalat eivät enää pitäneet ja jouduin päivystykseen suoraan tiputukseen. Kotiuduin saman iltana ja olo oli jo sen verran parempi että pystyin vähän syömään. Kahden päivän päästä uudestaan tiputukseen kun olo vaan paheni. Raskaushormoni otettiin verestä ja lääkäri kovasti ihmetteli kun se oli niin korkea siinä vaiheessa raskautta (hcg 175 000 ja raskausviikkoja silloin 9) mutta ei sen kummemmin puuttunut asiaan. Ja taas kotiin tiputuksen jälkeen ja sanottiin vaan että kyllä se siitä jossain vaiheessa helpottaa, viimeistään synnytykseen. Kahden päivän päästä, vappuaattona, makasin taas keskellä yötä sairaalassa tipassa ja siinä kohtaa ajattelin että nyt ei kyllä kaikki ole kunnossa, mutta kukaan ei vieläkään tehnyt asialle mitään vaikka yritin sanoa, että ei tämä nyt normaalia ole. Sanottiin vaan että koita kestää, sieltä on luultavasti kaksoset tulossa kun voit noin pahoin. Ja taas lähetettiin kotiin.

Seuraavalla viikolla pääsin onneksi neuvolalääkärin luo ja hän lähetti saman tien naistentautien polille. Siellä sitten ultrattiin ja sanottiin tylysti, että sulla on rypäleraskaus, otetaan osastolle ja seuraavana päivänä kaavitaan. Siinä vaiheessa hcg oli jo yli 650 000. En ollut koko sairaudesta koskaan kuullutkaan, eikä kukaan mitään kertonut, siinä sitä sitten oltiin, sairaalassa pahoinvoivana ja täysin tietämättömänä että mitä ihmettä tässä nyt oikein tapahtuu. En pystynyt muuta kuin itkemään.

Seuraavana aamuna sitten osaston lääkäri tuli kertomaan että mistä on kyse ja että kaavinta pitää tehdä mahdollisimman pian. Saman iltapäivänä sitten nukutuksessa kaavittiin ja jäin vielä sairaalaan tarkkailuun. Koska olin menettänyt kaavinnassa niin paljon verta, että hemoglobiini laski alle 90 jouduin vielä kaiken lisäksi verensiirtoon ja jouduin olemaan vielä pari päivää lisää sairaalassa. Siitä sitten alkoi toipuminen...

Koko tapahtunut tuntui aivan uskomattomalta kun pääsin kotiin, istuin vaan sohvalla enkä pystynyt puhumaan koko asiasta. Yritin vaan tunkea sen niin syvälle mieleni perukoille etten vahingossakaan ajattelisi koko asiaa. Niin pahalta tuntui.

Kerran viikossa olen käynyt verikokeissa ja tarkkaan seurataan että hcg varmasti laskee miinuksen puolelle (alle5). Tasan kahdessa kuukaudessa hcg laski miinukselle ja nyt kohta ensimmäinen kuukausi karenssia takana. Mulle määrättiin puolen vuoden karenssi, vaikka hcg olikin alussa tosi korkea ja raskausmateriaalia kohdussa tosi paljon. Eli olen kyllä aika helpolla päässyt, kun en tarvinnut sytostaatteja, mutta rankkaa on siltikin ollut.

Siitä on nyt kolme kuukautta kun kaikki tuo tapahtui ja nyt alkaa elämä voittamaan. Syksyllä alkaa opiskelut, ajattelin pitää itseni oikein kiireisenä niin tuo puolen vuoden raskauskielto ei tunnu ollenkaan pahalta. Nyt vaan nokka kohti tulevaisuutta, tapahtuneelle kun ei voi yhtään mitään ja se sattuu kohdalle jos sattuu. Uutta yrittämään vaan heti kun lupa tulee. Ja se uusi raskaus alkaa sitten kun on sen aika. Ei sitä kannata jäädä turhaan murehtimaan. Jo se pelkkä murehtiminen siitä, että voiko uudestaan enää raskautua voi aiheuttaa sen, että ei raskaus alakaan. Näin olen siis yrittänyt itseäni psyykata.


Oikein hyvää kesää kaikille ja voimia!!

 

Eipä ole täällä tullut käytyä koko kesänä Sen verran on säät suosineet, ettei oo tullut konetta avattua. Hyvä niin.

Mukava oli lukea, että Murmeliini on saanut laskimoportin pois. Ikävämpää tietysti se, että mieli on ollut maassa kaiken epävarmuuden keskellä. Toivottavasti seuraavat päivät ovat parempia ja niinhän se menee sellaista vuoristorataa. Parempia päiviä tietysti toivoisi olevan enemmän kuin niitä huonoja. Mutta pitkälle olet jo päässyt taistelussasi, kohta on koko sota voitettu!

Tansku, kiva, että löysit meidät vaikkakin vähän myöhään. Vihaksi pistää kun lukee mitä kaikkea olet joutunut kärsimään. Eikös ne ultranneet ollenkaan, kun kävit pahoinvonnista tipassa? Vai eivätkö osanneet tulkita kuvia? Omasta kokemuksestani olen sen verran oppinut, että aina vaadin päästä ultraan ja tietysti alkuraskaudessakin sellaiseen menisin. Mutta eihän sekään mikään taukuuvarma diagnoosin paikka ole, sillä niin kuin olet lukenut, niin näitä tarinoita on tosi erilaisia. Jaksuja loppukarenssiin. Kohta sekin on ohitse.

Leppoisaa kesän jatkoa kaikille! Mä jatkan vielä lomia.

 

Hiljaista on ollut palstalla juu. Kuten alkukeväästä totesin, itselläni meni niin onnellisesti, että viimeisenä karenssipäivänä ilmeisesti jo tärppäsi! Eli helteinen kesä kasvavan vatsan kanssa jatkuu ja rv on jo 34+2!!! Tähän mennessä kaikki on siis mennyt hyvin ja kai sitä on hiljalleen uskottava, että loppukin menee hyvin. Hieman tuota sikiön kasvua nyt seurataan (huomenna seuraavan kerran), mutta eiköhän kaikki ole kunnossa. Neuvolan tädit vaihtuneet sen verran tiheään tahtiin ja eri ihmiset mittaavat hieman eritavalla.
Aktiivinen pieni kaveri tuntuu vatsassa kiemurtelevan ja lähes kaksi vuotinen taival alkaa olla ohi. Kaiken tapahtuneen jälkeen ei ole kuitenkaan ollut sellainen fiilis, että tekis mieli huudella onneaan koko maailmalle. Luottavaisin mielin tässä kuitenkin eteenpäin mennään. Ilmoittelen sitten taas itsestäni, kun homma on hoidettu loppuun : )
Voimia kaikille näissä helteissä!!

 

Tämä on vanha ketju.. Löysin sen kun asia nyt itselle ajankohtainen. Löytyisiköhän muitakin?

Viime vkolla np-ultrassa (rv11+5) ei enää löytynytkään sikiön sykettä. Viiden päivän odottelun jälkeen, eilen vihdoin pääsin lääkäriin, jossa sitten tämä rypäleraskausepäily.. Ja huomenna edessä kaavinta. Tosi turta olo, kun on jo tässä pari kuukautta ollut 'raskaana'. Ja tietämättään viimeiset neljä vkoa kantanut kuollutta vauvaa mahassaan.

Kävin jo HCG-arvoista verikokeessa, jospa siitä kuulisi huomenna tulokset.. Ja sitten tietenkin vielä odotellaan patologin tuloksia viikon-kahden verran. Eli onhan tässä vielä toiveita, että kyse ei olisikaan rypäleraskaudesta?

Mitään älytöntä pahoinvointia mulla ei ole ollut. Nyt on jo menkkamainen vuoto alkanut ja toivon, että ei ylly pahemmaksi, ennen huomisaamun kaavintaa.

 

Nostellaanpas ketjua, jos vaikka uusia juttukavereita löytyisi samassa tilanteessa oleville.

Upeaa MamaMay, että olet jo noin pitkällä tai taidatpa olla jo äitiyslomalla. Nopsaan kyllä tärppäsi Ei tarvinnut piinailla pitkään karenssin jälkeen.

Rypälemamalle terkkuja. Toivottavasti kaavinta meni niin hyvin kuin nyt se ikävä toimenpide voi mennä. Oleko jo saanut tulokset?

Tää on tosi ikävä sairaus, mutta toivotaan, että joku muukin tätä asiaa juuri nyt elävä löytäisi ketjun, jotta voisitte "livenä" jutella asiasta. Näitä tapauksia valitettavasti tulee koko ajan, mutta kohtalotoverien löytäminen on kyllä vaikeaa. Eli tulkaa jutuille, jos aihe koskettaa.

 

Täältäpä löytyy yksi kohtalotoveri. Olen myös lukenut tätä vanhaa ketjua läpi, kun pian kolme viikkoa sitte sain kuulla tästä mun rypäleraskaudestani. Kaikki alkoi jo oikeastaan heinäkuun alussa, kun tein positiivisen testin ja ilo oli ylimmillään. Esikoiselle olisi tulossa seuraa. Pian kuitenkin alkoi pieni rusehtava vuoto ja älytön pahoinvointi. Mutta joka paikassa vakuuteltiin, että on normaalia. Kunnes sitten viikoilla 8+2 sain viimein lähetteen naistenpolille ultraan. Jossa "selvisi" että kyseessä on tuulimunaraskaus, näkyi tyhjä sikiöpussi. Ja siitä parin päivän kuluttua oli lääkkeellinen tyhjennys, joka ei kuitenkaan mennyt ihan putkeen ja jouduin osastolle tarkkailtavaksi yön yli. Ja aamulla sitten korkean hCG:n vuoksi kaavintaan. Vielä silloinkaan ei kukaan puhunut rypäleraskaudesta mitään. Kunnes tästä kaikesta parin viikon kuluttua sain kirjeen kotiin patologin lausunnosta, jossa selvisi tämä rypäleraskaus. Oli aikamoinen shokki saada vaan sellanen kirje kotiin.

hCG:n seurannassa sitte kävin ja jo parin viikon päästä se lähti nousuun. Istukkakudos oli alkanu kasvaa siis uudelleen. Nyt on melkein ensimmäinen sytostaattihoito viikko takana (su on viimeinen pistos). Suhteellisen hyvin olen jaksellut, vähän on pahoinvointia ja olen väsynyt, muuten kaikki hyvin.

Sinulla jolla nyt vasta epäily tästä, toivottavasti on jotain muuta. Ja kiitos ihmisille tästä ketjusta, siitä on minulle ollu suuri apu Päivä kerrallaan täällä mennään eteenpäin.

 

Kiitos vastauksista..

Keskiviikkona kirjottelin. Ja niinhän siinä sitten kävi, ettei kroppa malttanut odottaa torstain kaavintaan, vaan vuoto alkoi jo muutaman tunnin päästä, kun olin täällä käynyt. Kotona vessanpytyllä istuessa meni ainakin vedet. Ja matkalla päivystykseen 'tipahti' sitten istukkakin siteeseen, en oo varma. Vaikka istukan näkeminen ei ehkä mukavinta ollutkaan, niin ainakin se saatiin talteen patologille. Torstain kaavintaan jouduin kuitenkin varmuuden vuoksi, vaikka lääkäri päivystyksessä sanoikin kohdun näyttävän jo melkolailla puhtaalta.

Nyt on kaavinnat ja muut ohi ja enää pientä vuotoa.

HCG-arvo oli rypäleraskausepäilyyn nähden matala (jotain 3000 ti) ja torstaina kuulin sen jo huomattavasti laskeneen (ke otettiin näyte n tunti istukan syntymisen jälkeen). Nyt siis vaikuttais siltä, että tää oliskin mun kohdalla ollut väärä hälytys.. Pitää nyt tietenkin vielä odotella patologin tuomio, mutta olo on toiveikas.

Hoito-ohjeista on tässä ketjussa paljon ollut puhetta.. Mut ohjattiin siis vaan varaamaan jälkitarkastus neljän vkon päähän. Ja sitä ennen käymään HCG-kokeessa. Mitään vkon välein tehtävää HCG-mittausta ei siis määrätty, mutta se nyt johtui siis varmastikin tuosta alunperinkin matalasta arvosta. Tietääkö kukaan, kuinka pian HCG arvo laskee nolliin 'normaalin' keskenmenon jälkeen? Ajattelin vaan, että jos kotona tekis raskaustestin niin koskahan sen pitäs näyttää negaa?

Voimia Sinulle doriskissa! Koita keskittyä esikoiseen! Tälläisen jälkeen sitä osaa taas vielä enemmän arvostaa, että on jo ylipäätään lapsen (-ia) saanut. Mullakin on kaksi tervettä poikaa, joita on kyllä tullut halittua vielä pikkasen enemmän viime päivinä!

 

Heippa.

Ajattelin, että jos täältä saisi jonkinlaisia vastauksia, kun lääkäreistä ei saa mitään tolkkua.

Minulle todettiin osittainen mola toukokuun lopussa, mikä oli kamala järkytys. Verenvuoto alkoi ja lähdin heti tutkituttamaan sen. Ultrassa lääkäri totesi vain ettei täällä ole mitään. En ymmärtänyt mitä lääkäri tarkoitti, ennen kuin hän lopulta selvensi, ettei lasta tule. Totta kai järkytyin älyttömästi, mutta lääkäri totesi vain, että olen nuori ja kerkeän vielä tehdä lapsia. Ja se tuntui todella pahalta. No sen lääkäri ihmetteli kohdun suuruutta ja sitä miten istukkakudosta oli niin paljon ja jouduin kaavintaan seuraavana aamuna. Patologi totesi, että se oli osittainen mola ja kertoi "taudista" jonkun verran ja jatkostani. Kerkesin olemaan kotona neljä päivää ja aloin näyttää jo hyväkuntoiselta kunnes alkoivat niin pahat vatsakivut ettei taju enää pysynyt ja lähdin uudestaan sairaalaan ja siellä todettin, että kohtu on tulehtunut ja istukkakudosta oli jäänyt vielä joten jouduin uuten kaavintaan.
Sen jälkeen kaikki on sujunut hyvin arvot ovat laskeneet ja niinpois päin. Sitten edellisen kerran kun kävin verikokeissa arvo oli 1,3 ja lääkäri sanoi, että nyt voidaan mennä sitten kuukausittain ja kysyin lääkäriltä milloin saa alkaa yrittämään uutta vauvaa niin lääkäri sanoi sä olet vielä niin nuori ja ei vastannut kysymykseen. Sitten viime viikolla kävin verikokeissa ja arvot olivat mittaamattomissa ja lääkäri sanoi jotain kahden kuukauden ylityksestä ja seuranta aika on ehkä vuoden. Kysyin siis taas, että milloin voimme alkaa yrittämään uutta vauvaa saan taas vain vastaukseksi sähän olet vielä niin nuori.

Suututtaa, kun kukaan ei ota minua tosissaan. Olen toki nuori ja minulla on aikaa tehdä lapsia, mutta tällä hetkellä tuntuu, että kaikki on pysähdyksissä ettei tämä ole oikein näin.
Luulin hetken, että musta tulee äiti ja se muutti minua. Se tieto ettei minusta tulekaan äitiä oli kun potku päähän tuntuu vähän, että jäin vaille tarkotusta. En kuitenkaan halua missään tapauksessa riskeerata terveyttäni ja haluan odottaa karenssi ajan päättymiseen, mutta kun en edes tiedä milloin se on. Ja tuntuu pahalta, että minulle jankutetaan joka kerta iästäni, vaikka sen ei pitäisi liittyä asiaan millään tavalla, eikä se ole lääkäreiden ongelma.

Osaisiko kukaan sanoa, että nyt viime verikokeista kun arvo oli mittaamaton lähteekö se karenssi aika siitä ? Vai lasketaanko se siitä puolentoista kuukauden takaisesta 1,3 olevasta arvosta, kun lääkäri totesi, että voidaan alkaa mennä kuukauden välein tarkastuksessa puolen vuoden ajan. Ja tarkoittaako se, että arvo ei laskenut mittaamattomiin täysin kahdessa viikossa automaattisesti vuoden tarkkailu ja karenssi aikaa? Kaikki lääkärit sanovat eriasioita eivätkä edes vastaa kysymyksiin niin osaako kukaan sanoa edes jotain?

Anteeksi, että kysymykset on epäselviä, mutta en saa lääkäreiltä vastauksia mun kysymyksiin millään, tuntuu että joka kerta kun kysyn kysymys kierretään jollakin lailla. Haluaisin vain tietää, että onko karenssi aika puoli vuotta vai vuoden, tiedän ettei täällä varmasti kukaan voi vastata varmasti, mutta jos saisin edes jonkunlaisen tiedon se helpottaisi, mutta kukaan ei totea muuta kun nuorta ikääni.

 

Toivottavasti pääsit rypäleraskausepäilystä säikähdyksellä rypälemama? Keskenmeno on kuitenkin järkyttävä asia, on se syy sitten mikä tahansa.

Doriskissalle tsemppiä sytojen kanssa. Rankkaa on varmasti, mutta onneksi on lääke keksitty.
Minä olen ymmärtänyt, että tuo 2 kk:n aika on se aika, jolloin normaalistikin hcg laskee negaksi. Jos niin ei tapahdu, niin sitten voidaan epäillä jotakin poikkeavaa.

Tyttö-17, oletpa sinäkin joutunut pyöritykseen. Ja kummallista on, ettei lääkäri vastaa suoraan kysymykseen. Mutta ehkä syynä on se, että lääkäreillä ei itselläkään ole ihan tarkkaa käsitystä mitä vastaisi. Minulle sanottiin viisi vuotta sitten (eli suositukset ovat voineet moneen kertaan muuttua), että jos hcg laskee negaan 2 kk:ssa, niin karenssi on siihen päälle 6 kk. Tämä on ns. helppo tapaus eli ei mitään takapakkeja. Mutta jos sinulle on määrätty vuoden seuranta-aika, niin ymmärtäisin sen tarkoittava samaa kuin karenssi. Eihän hcg-arvojen mittailussa ole "järkeä", jos samaan aikaan yritetään raskautta. Mä en muuten ole koskaan kuullut, että hcg voi olla mittaamaton, mutta ilmeisesti sitä ei silloin ole veressä yhtään? Jaksamista voin vain toivotella sinullekin! Kuusi kuukautta tai vuosi tuntuu tajuttoman pitkältä ajalta eteenpäin, mutta niin ne vain kuluvat. Minun on tieysti hyvä sanoa näin, kun oma karenssini on kaukaista menneisyyttä.

 

Pää on niin sekaisin, että en tiedä mistä aloittaa tai mitä kirjoittaa.

Viime viikolla rv 16 mut lähetettiin sairaalaan lisätutkimuksiin raskausmyrkytysoireiden vuoksi. Lopulta siirryin Naistenklinikalle, missä todettiin osittainen rypäleraskaus. Sikiö oli elävä ja normaalisti kehittynyt. Vaihtoehtoja ei tietenkään ollut, vaan meidän pienen pojan elämä piti päättää ja raskaus keskeyttää.

Hcg oli korkeimmillaan yli miljoona ja keskeytyksen jälkeen se puolittui, ollen siis 500 000. En ole vielä käynyt ensimmäisessa kontrollissa, joten en tiedä miten arvo on lähtenyt putoamaan.

En tiedä haluanko enää ikinä yrittää uutta raskautta. Toiveissa oli pienehkö ikäero esikoiseen, mutta nyt se väkisinkin venyy. Eheytymisen matka on vasta ihan alussa ja tuntuu kuin suossa tarpoisi.